Lukupiiri

Susikoski puuttuu peliin

• ---

  nimimerkki

  Shuh

  11.8.2022 klo 09:36
  Alunperin jatkokertomus, josta Viihdeviikarit kasasi yhdessä 'Marita Eisenin tapauksen' kanssa yhden kirjan. Pienessä merenrantakaupungissa vaikuttaa iäkäs merikapteenin leski Vikman, joka on paitsi paikkakunnan tunnettu hyväntekijä myös varsin kovan naisen maineessa, vähän pelättykin varakas ja omapäinen persoona. Hänen kanssaan on parasta pysytellä hyvissä väleissä. Leski on etevä hankkimaan vihamiehiä niin sukulaistensa kuin vieraampienkin joukosta. Ei siis ole ehkä täysin odottamatonta, että hän eräänä aamuna löytyy surmattuna läheisen rautatiesillan alta.
  
  Kertomuksen alkupuolella on mukavasti lähes "agathachristiemäinen" kohtaus, kun lähisukulaisia on kokoontunut lesken kutsusta tämän luokse keskustelemaan tärkeistä mutta kutsussa yksilöimättömistä asioista. Arvata siis saattaa, että vähän jokainen kutsuttu "saa siipeensä" vanhalta rouvalta. Seuraavana aamuna leski löytyykin sitten kuolleena. Surmaajaehdokkaita löytyy lukuisia, toinen toistaan paremmilla motiiveilla. Tarina kulkee takertelematta, Susikoski astuu mukaan jo melko varhaisessa vaiheessa, ja paikallinen ylietsivä Erkkilä osoittautuu vähintään rikostarkastajan veroiseksi tutkijaksi. Henkilökuvaukset ovat hyviä, miljöökuvaukset eivät ehkä niinkään. Lukijan mielenkiinto pysyy yllä hyvin, joskaan mistään unohtumattomasta lukukokemuksesta ei ole kyse.
  
  Muutama irtohuomio:
  ss. 154, 161, 184: vaihdemies Astalan ja veturimies Puromaan työvuorojärjestelyt ovat hieman omalaatuiset. Leski Vikmanin kuolinyönä he päättivät työvuoronsa 15 minuuttia yli puolen yön, mutta seuraavana aamuna he ovat työmaallaan jo kaikesta päätellen siinä kuuden, viimeistään seitsemän maissa. Aika vähillä yöunilla VR näyttää tuolloin työntekijöitään pitäneen. Tai olisiko kyseessä ollut yksityinen teollisuusrata?
  s.183: Mauri kirjoittaa aktiiviupseeri, kapteeni Kaarlo Vikmanin kauluslaatoissa olleen kolme "tähteä". Eivätköhän ne kumminkin ruusukkeita ole Suomen armeijassa aina olleet? Onneksi...
  s. 193: Susikosken henkilökuvaan taas pieni lisäys: rikostarkastaja piti eläimistä jopa siinä määrin, että kuolleen koiran tutkimisen seuraaminen oli hänelle hyvin vastenmielinen kokemus. Ihmisvainajan osalta en muista hänestä samaa luonnehdintaa mistään löytyvän...
  s. 235: em. kapteeni Vikmanilla näyttää olleen tapana esiintyä sotilaspuvussa myös palveluksen ulkopuolella. Ei liene kuitenkaan mikään tavallinen käytäntö rauhan aikana? Jos ei täysin kiellettykään?
  
  Tämä tarina on ihan kelvollinen keino viettää pieni luku- ja lepohetki. Suurta jännitystä se ei tarjoa eikä pahemmin päänvaivaakaan. Aika yllätyksetön joskin sujuva kertomus. Syylliseksi osoittautuu se, joka alusta alkaen vaikuttaa nuhteettomimmalta. Perussariolaa, ehkä kuitenkin alempaa keskitasoa, arvosanaksi annan 7-.
  
  

• ---

  nimimerkki

  Magisteri

  11.8.2022 klo 14:48
  Taitaa olla Maurin omaa uniformuihannointia. Kirjoitin jo Elämän kevään kohdalla Susikosken ihmetelleen erästä everstiluutnattia, oliko tämä edes aktiivipalveluksessa, koskapa palasi Ruotsista uudenvuodenaattona eikä univormu ollut päällä vaan oli ihan siviilivaatteissa..

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  15.2.2023 klo 18:51
  Tämä pokkari on ilmestynyt Viihdeviikareilta erillisenä vuonna 1984 ja tuplapokkarina Marita Eisenin kanssa 1989. Tuon erillisen kansikuvana on jostain syystä musta solmuke ja hiekkaa, mikä ei liity mitenkään kirjan juoneen. Ei kyllä tuplapokkarin kannen shampanjapullon korkki verilammikossakaan.
  
  Vanhana valtion virkamiehenä pidän asemamies Astalan ja veturimies Puromaan omituisia työvuoroja mahdollisina. Esim. 1980-luvulla oli työvuorojen vaihto varsin villiä valtion alemmissa viroissa ja vähillä unilla tehtiin, jotta saatiin mahdollisimman pitkiä yhtenäisiä vapaita. Hyvä huomio nuo työvuorojen ajankohdat nimimerkki Shuhilta!
  
  Kaikki kunnia urhoolliselle pikku koiralle, mutta olisikohan kiinanpalatsikoira kuitenkaan pystynyt puremaan murhaajaa niin, että tämä ontui jalkaansa? (tuplapokkari s. 249).
  
  Eilen iltapäivällä tv:ssä esitettiin elokuva "Onnen Pekka" (1948), jossa ohjaaja Edvin Laine esitti ilmeisesti jo täysinpalvellutta everstiä ja esiintyi lähes koko ajan sotilaspuvussa kotioloissa. Ilmeisesti se on joskus ollut enemmän "maan tapa" armeijan henkilökunnan keskuudessa. Kapteeni Vikmanilla oli sentään välillä päällä norjalaismallinen villapaitakin (s.198) vaikka muuten univormussa tykkäsikin patsastella.
  
  Kapteeni Kaarlo Vikman oli Sofia Vikmanin veljenpoika. Toimitusjohtaja Heikki Karppi ja näyttelijä Irma Karppi olivat sisarukset ja Sofia Vikmanin toisen veljen lapsia eli kapteenin serkkuja. Eikö Heikin ja Irman - tai ainakin Heikin - sukunimen olisi myös pitänyt olla Vikman? Mistä Karppi-nimi tuli molemmille sisaruksille - sitä ei mitenkään kirjassa selitetty.
  
  Aikanaan vuosia sitten luin "Keltainen pörssi"-lehdestä ilmoituksen: "Myydään rautavene. Puinen.". Se palasi mieleeni tätä pokkaria lukiessa. Ekonomi Hiekkala neuvoo varatuomari Virtasta Sofia Vikmanin ulko-ovella käyttämään messinkikolkutinta (s. 135). Susikosken puututtua peliin oikein tosissaan, hän "tarttui lujasti oven kuparikolkuttimeen" (s. 252). Helmi löytyy näiden kolkutusten välimaastosta (s. 198), kun ylietsivä Erkkilä osoittaa rikostarkastaja Susikoskelle saman oven kuparista messinkikolkutinta.

• ---

  nimimerkki

  Magisteri

  19.4.2023 klo 23:52
  En ole lukenut ko. teosta enkä näin ollen tiedä, onko kirjassa selostettu nimiasiassa tarkemmin, mutta keskustelussa annettujen tietojen perusteella Sofia Vikman on merikapteenin LESKI. Nimi Vikman on tullut hänelle avioliiton kautta eli omaa sukua hän on joku muu. Eikö tällöin Sofia Vikmanin veljien lapsilla tulisi olla sama sukunimi, ellei toinen veli ollut sitten muuttanut sukunimeään. Vikman se ei kuitenkaan olisi voinut olla.

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »