Lukupiiri

Susikoski ottaa omansa

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  20.2.2013 klo 10:51
  Tässä jos missään on kaikkien alan taiteiden mukaisesti laadittu rikostutkielma Vetää vertoja, ellei ylitä Agatha Christien huippukauden teokset. Ylitys johtuu siitä, että Mauri luonnehtii henkilönsä raskaalla kynällä ja juuri sopivalla vauhdilla, niin että ei tarvitse kesken kirjaa muistella, että kukas tämä nyt olikaan. Mauri on sitä paitsi paljon avuliaampi lukijoitaan kohtaan kun lukijan ei tarvitse muistaa kuka oli tämä pääpoliisipäällikkö, Chief Constable, Chief Inspector, Colonel whoever etc. No no mon, ami. Komisario ja olkoon menneeksi , rikostarkastaja Susikoski on uskottava henkilö. Ja mikä mestarillisinta, täysin hajuton ja mauton henkilö, kuten Hergen Tintti. Ei tietenkään mikään ruudinkeksijä, vaan tyylikkäästi Sariola antaa lukijalle mahdollisuuden tehdä johtopäätökset ennen O. Susikoskea.
  Ehkäpä Susikoskessa Mauri parodioi mahdottomia odotuksia joita hän joutui joskus sietämään. Mauri halusi omakohtaisesti kokea mistä kirjoitti, vedoten ettei näillä lahjoilla muuten tule uskottavaa tekstiä. Pidän Maurin kirjoista erityisesti siksi että niissä on hyväntahtoinen, ison miehen pohjavirta.
  

• ---

  nimimerkki

  Jarmo

  24.2.2013 klo 20:39
  Kyllä nämä Maurin alkupään Susikosket ovat tosiaan mainioita dekkareita. Niitä on mukava vieläkin noin 50 vuotta julkaisun jälkeen lukea ja aistia sen ajan tunnelmaa sekä elämän menoa. Eivätpä ne siinä mielessä tunnu ollenkaan vanhentuneilta vaan tarinat vievät mennessään.
  
  Lisää ilon aihetta tuo mukaan lisäksi nämä Salama-sarjan kannet kirjoissa Laukausten hinta, Rotat pois laivasta, Revontulet eivät kerro, Leivätön pöytä on katettu, Susikoski ottaa omansa, Kohtalokas Itämeren-risteily ja Sumua Susikosken yllä. Niistä huokuu omalta osalta sen ajan henki.
  
  Olettehan huomanneet, että noita vanhoja Susikoskia voi hankia nyt myös uusina kokomaateoksina Rikostarkastaja Susikosken tutkimuksia (2011) ja Rikostarkastaja Susikosken tutkimuksia 2 (2012). Näiden kirjojen kansista huomasin semmoisen pienen yksityiskohdan, että osan 1 kansikuva on ote Susikoski ottaa omansa Salama-sarjan kirjan kannesta vaikka ko. kokoomateos ei sisällä sitä tarinaa ollenkaan. 2 osan kansikuva viittaa mielestäni jälleen Susikoski ottaa omansa tarinaan, mutta tämä kuva lienee aivan uutta tuotantoa.
  

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  27.2.2013 klo 23:44
  Hyvä dekkari ei vanhene koskaan. Se on vain lukija joka vanhenee, mutta sitäkin riemukkaampaa on muutaman kymmenen vuoden tauon jälkeen näitä lukea ja todeta että ne ovat vielä parempia kuin ensimmäisellä kerralla luettuna. Teksti lentää kerralla sellaiseen kuntoon, ettei niitä ole tarvinnut vuosikausia hioa ja valmistella mestaristeosta jota kukaan ei julkaise, saati lukisi. Sanoisin jopa, että mitä suuremmalla vaivalla kirjoitettu, sitä raskaslukuisemmaksi käy teksti. Tämä pitää paikkansa myös muiden kirjoittajien kuin Sariolan kohdalla.
  
  Kuulun siihen Maurin ihailijajoukkoon, jonka mielestä hän oli parhaimmillaan dekkareissaan. Tosin sellainen teos kuin Isänmaan parturit on aina ajankohtainen. Sariolan viimeisistä teoksista pidän eniten Elämän makeudesta. Päiväkirjoissaan Mauri piti teostaan Ja sitten oli kohiseva koski pohjanoteerauksenaan. Elämän makeudessa hän teki siitä paremman version. Nyt puhun ehkä vajavaisella ymmärryksellä, mutta silloin kun Mauri halusi saada hyväksyntää kriitikoilta, sitä vähemmän hän sai lukijoiltaan.
  
  Tehköön paremmin, ken pahan sanan heittää…
  

• ---

  nimimerkki

  T H

  28.2.2013 klo 03:15
  Ukkelo oikeassa: hyvä dekkari ei vanhene koskaan. Samoin muunkinlai-
  nen hyvä kirja. Sen huomaa, kun lukee jotain kirjaa, jonka muistaa lukeneen-
  sa joskus kultaisella 1960-luvulla. Voi kuinka ne aatteet ja arvot ovatkin muut-
  tuneet vuosikymmenten aikana.
  Vaan parasta Maurin teoksissa on se välillä jopa (pikku) tarkka yksityis-
  kohtien kuvailu. Lukija aivankuin näkee jopa värit joita kirjan tapahtumiin
  liittyy.Samoin paikkojen ja paikkakuntien yksityiskohtainen kuvaus oikein
  houkuttelee niihin tutustumiseen. Tätä hieman vaikeuttaa tämä vuosien ai-
  heuttama muutos varsinkin teiden ja pienien taajamien osalta.

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  28.2.2013 klo 10:00
  Se on juuri, kuten T H tuossa ylempänä kertoo. Maurilla oli poikkeuksellinen kyky saada lukija näkemään maisemia ja kaiken lisäksi ne pitävät paikkansa. Pitkään Etelä-Helsingissä asuneena on helppo tunnistaa vaikkapa huoltoasema, josta vanha maantienvärinen Hillman anastettiin kirjassa Pieni anoo iso sanoo. Enää ei taida olla jäljellä koko huoltoasemaa, saati Hillmannia siellä tankkaamassa. Vaikka ei olisi jäljellä yhtään valokuvaa, niin Maurin teksti pystyy rakentamaan sen kuvan lukijan mielessä.
  
  Ylipäätänsä Maurin kirjoissa ajoreitit ovat kuvattu sellaisella tarkkuudella, että niistä voisi piirtää kartan ja jopa nakki- ja jäätelökioskitkin ovat tunnistettavissa juuri siellä missä ne kirjoitushetkellä olivat.
  
  Myös kuvatessaan minulle vieraampia maisemia Mauri on mestari. Kuka muu osaisi virittää sellaisia tunnelmia, kuten aamuöinen merenlahti kirjassa Sumusta nousee risti tai jyrkkäreunainen köngäs kirjassa Sumua Susikosken yllä. Paikalla käyden nekin maisemat tuntuvat tutuilta, tulee deja vu tunnelma jota on helpompi perustella että luin näistä Sariolan kirjoista kuin että nyt taitaa nupista viirata pahemmin kuin osasin pelätä.
  

• ---

  nimimerkki

  T H

  28.2.2013 klo 13:31
  Nyt päästään asiaan. Miten olisi seuran puitteissa vaikkapa kiertoajelu
  esim. bussilla Helsingin keskustassa Maurin asuinsijoilla? Jotain vielä jäl-
  jellä asiantuntevan oppaan kertomana?
  Toinen vaihtoehto tuolla Sammatin suunnassa, Maurin kesäpaikan alu-
  eella. Oppaita kyllä löytyy Lohjan oppaista. Vanha reitti Maurin kesähuvilalta
  Lahnajärven kahvilaan on kovasti raiskattu suorastaan. Eikä kahvilaakaan
  enää ole toiminnassa.
  Hattulan suunta myös olisi mielenkiintoinen. Maurin hauta sen toisen kir-
  kon hautausmaalla, sekä MS- seuran näyttely myös kirjaston yhteydessä.
  Hattelmalan näkötorni, Aulanko sekä Metsäkylän kartanon tienoot liittyvät
  ainakin Maurin harvoihin elokuviin.
  Nämä kaikki eivät aivan liittyneet lukupiirin aiheisiin. Mutta muihin asiaan
  liittyviin kuitenkin.

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  28.2.2013 klo 16:22
  Alkoi tuntua jotenkin hyvältä ajatukselta tuo TH:n ehdotus tutustumismatkoista Kirjailijan elämään ja tuotantoon liittyviin kohteisiin. Hyvältä ja tutulta. Pankaa vaan tikulla silmään, mutta kun keskusteltiin Punainen laituri -teemasta, oli tämä asia esillä 26.3.2012. Vaikutelmaksi jäi, että intendentti ei asiaa silloin kokonaan tyrmännyt. Elämänkokemukseni viestii että jos tällaista sattuu, voi ideassa silloin olla jotain kasvunsiementä. :-)

• ---

  Matti Nummenpää

  6.3.2013 klo 09:41
  Opastettu kävely/bussiretki Mauri Sariolan kirjoihin ja elämään liittyviin kohteisiin on ollut sariolaseuran yhtenä ajatusmallina varmaankin seuran perustamisesta alkaen. Pienimuotoinen ja nopeasti päätetty kävely toteutettiinkin viimesyksyisen Sikala -juhlan lopuksi. Kävimme katsomassa Maurin asuinpaikan ja seinälaatan (samalla vastapäisen Lenin -laatankin), näimme Vuorimiehenkadun Mauri -kohteet ja lopuksi drinksut Viiskulman Primulassa. Kymmenkunta innostunutta oli mukana. Ja Petroskoissahan me käveltiin koko Keltaisen kissan reitti.
  Kiertoajeluja Hattula-Hämeenlinna seuduilla mietitään. Kiertokävely Helsingin keskustassa on muhimassa.
  Pidetään nyt ensin vuosikokous Orilammella 23. - 24. 3. ja katsotaan, millä kokoonpanolla toiminta jatkuu. Kaikki lukupiiriläiset luonnollisesti tulevat Orilammelle. Siellähän näitä voidaan kokouksen jälkeeen pohtia.
  
  Matti Nummenpää
  Intendentti, Mauri Sariola -seura ry

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  7.3.2013 klo 15:21
  "Olisi pitänyt." Kuten hyvin tiedetään, tie kadotukseen on kivetty keltaisilla post-it lapuilla ja tuolla edellisellä ilmauksella. On usein mielessä ollut, että pitäisi/olisi pitänyt tehdä puolentoista sivun "synopsis" aina kun jonkun (sen arvoisen) kirjan on lukenut. Voisi palautella helposti tiivistelmäarkistosta mieleen että mistä oli kysymys. Asia ajankohtaistui taas kerran, kun ukkelo avasi tämän Susikoski ottaa omansa -keskustelun. Hetken löi tyhjää kuin Lada liukkaalla, ja sitten oli tunnustettava, että yhtään, en yhtään mitään muistanut kirjan sisällöstä. Lukenut tottakai joskus, jonkun kerran, mutta kun ei auennut, niin ei.
  Nöyrästi vaan kirjavarastoon ja teos kännyyn. "Kattojen yllä leijaillut hämärä oli väistymässä leudon elokuisen pimeyden tieltä". Ei mitään apua. No signal. Voisi olla melkeinpä mikä kirja ja kirjoittaja hyvänsä Hemingwaysta Herttasarjaan. Jatketaan. "Jo Postitalon luona oli etsivä Lax...." Bingo! Ai tämä on tämä juttu. No nythän mä vasta hokasin! Tuon verran sitä juustonhajua hiirulle tarvittiin. Tollo etsivä, kiero autokauppias, uhkea kauppaneuvoksetar, kartano ja butler ovea avaamassa...sieltähän heitä alkoi putkahdella.
  Rouva S. muuten järkevöi täällä taas ja varoitti minua tuosta tiivistelmien teosta. Muistutti mieleen muunnelman dementikon elämästä. Sanotaanhan, että hän tapaa uudet ihmiset joka päivä. Siis jos en muista, mitä Kolmen naisen talossa tapahtuu, on autuaallista lukaista uudelleen...Mitä sitä turhaan ostelemaan Puhdistuksia ja Toisia kenkiä...
  Onpas muuten "agathamainen" kirja tämä "ottaa omansa". Ominaisuuteen viittaa jo kirjoittaja itsekin. Komisariot ovat havainneet olevansa konnajahdissaan ihan pihalla ja keskustelussa alkaa lentää olettamuksia kuin luoteja silloin kun Tampereen hangilla taisteltiin. "Hm. Alkaa mennä vähän liikaa Agatha Christien meiningiksi koko homma", toteaa siinä toinen.
  Lukiessa ilahdutti kyllä se, että hovimestari ei sitten loppupelissä paljastunutkaan tappajaksi. Myönnän, mielessä kävi...kävi myös se, että Maj-Lis, ihastuttava viattomuuden perikuva, tämä hento, vaalea ilmestys olisikin ollut pahan riivaama myrkyttäjä ja lopuksi muurattu Viaporin muuriin kasvamaan pihlajaa...
  Mutta eihän Mauri voisi meille lukijoilleen näin tehdä, ajattelin. Eikä tehnyt. Kiitos siitä.
  
  Edellä ovat keskustelijat maininneetkin siitä, että Susikoski on tässä(kin) kirjassa kovin tavallinen erehtyväinen.
  Ei ole komsarjus sellainen kiiltävähaarniskainen erehtymätön ritari, jolle se "aberratio ictus" on tuntematon sattumus. Nyt SK säntäilee kuin pakojänis milloin minkäkin epäilyksen perässä ja lukija puristaa kirjaa tuumien, että eihän tuo voi noin olla (vallankin kun on sata sivua jäljellä). Tunne on lukiessa hapanmakea. Eihän sankari saisi pöljästellä? Saa ja pitää, sanoo toinen puoliskoni. Tässä on yksi syy yhtyä siihen, mitä edelläkeskustelijat ovat kirjasta tuumanneet. Minä pidin teoksesta.
  Pidin oudosti siitä loppukohtauksestakin, jossa kirjoittaja varmaan kieli poskessa panee Susikosken tekemään niin totaalisen tolvanoinnin. Suomen poliisien liitto varmaan oli tuon tempun unohtanut kun Mauria sittemmin palkitsi....(Kai se oli niin, että tämä oli jo julkaistu ennen sitä palkintohommaa?)
  Lukija tuumii jo Susikosken lähtiessä Helsingistä kivenmurikka salkussa, että tästä ei hyvä seuraa. Homma on pepullaan viimeistään silloin, kun Mauri kuvaa sitä kahden kilometrin soutumatkaa ja vitsaksella kokoon nidottua airoa. Pimeys pukkaa päälle. Myrsky kiihtyy. Venematkan kuvauksen taso hipoo Joni Skiftesvikiä parhaimmillaan. Ei tottajumalauta, tämä ei voi olla suomalainen komisario, tuumii lukija.....Tulipa sitten jännät paikat saaressa. Tuuli peitti kliseiden kilinää vain osin. "Sinäkö! Olipa hyvä, kun ehdit ajoissa." Olisinko lukenut jostain aiemminkin... No, ihan oikeasti jännitti. Kiitos vaan kirjoittajalle. Siinä olin samaan aikaan komisariolle pöljyydestä vihainen ja helpottunut siitä kun salskea sankari pääsi pälkäästä. Samalla tavalla tuntenee äippä, joka pelastaa mussukkansa pahasta paikasta. Tekisi mieli antaa selkään ja halata samaan aikaan.
  
  Tuntuukohan vaan, mutta onko tässä kirjassa vielä normaaliakin enemmän eri henkilöiden tokaisuja, joissa kärki kohdistuu siihen, että nuo kirotut naiset taas sotkevat asiat? Yksityisetsiväkunta saa Maurilta Leevi Lahnaveden kautta taas "ansionsa mukaan". Laulajatar Astrid Holm " vonkuu levyiltä vielä ilkeämmin kuin se kirottu Elvis Presley". Mainioita välähdyksiä ajan ajattelusta. Muka.
  Mauri hymyilee meille ja tuumii, että älkää ajatelko noista niinkuin minä kirjoitin, en minäkään niin ajatellut, mutta kun pitihän niitä kirjoja myydäkin....
  
  Kädessäni oli 3. painos. Kustantajan kunniaksi on sanottava, että oikolukija on ollut valveilla. Painovirheet eivät painostaneet. Liimaselkä vaan alkaa hajota.
  Mauri viljelee mieluusti (opettajatausta! ) oppinuttakin sanontaa. Adekvaattinen kausaaliyhteys, Sisyfoksen työ, Skylla ja Kharybdis ovat päässeet mukaan. Ei siinä mitään. Sen verran olisi kustannustoimittaja voinut katsoa perään, että latinankieliset sitaatit, jotka sentään on helppo tarkistaa, painettaisiin oikein. Vai lieneekö niin, että Guod licet....
  
  Muuten, selvisikö jollekin se, miksi tämä ihastuttava neito Maj-Lis ihan kirjan alkupuolella oli niin suunnattoman kiinnostunut Susikoskesta? Odotin asian tekstin edistyessä aukeavan, mutta taisin sitten unohtaa, mitä piti odottaa. En tainnut keksiä syytä.
  Pitää rientää. Kaksi törkeäkarvaista mäyristä, EGO-1 ja EGO-2 tahtovat lukemaan lumivallilukupiirin keltaista blogistoa. Siellä pitää joka postiin vastata. Tällä ei niin pakko....
  

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  14.3.2013 klo 10:02
  Olinhan siellä Viiskulman Primulassa minäkin, jopa seuramme intentendin , primus motorin opastuksella. Suosittelen sikalaa, Ravintola Sea Horsea kaikille, jotka haluavat juhlistaa Maurin syntymäpäivää marraskuussa. Keittiö on vuosikausia kuulunut Suomen parhaimpiin ja palvelu kabinetissa on ylittämätöntä, tosin on se seuruekin joka siellä istuu. Häpeä niille, jotka eivät istu tyhjillä paikoilla
  
  Asiasta toiseen. Olisiko vihdoinkin aika kirjoittaa kunnollinen elämänkerta Mauri Sariolasta ja saada parhaat voimat asialle nyt kun vielä niin moni Maurin henkilökohtaisesti tavannut on vielä elossa. Tekijäksi ehdotan Serambleria ja erääksi avustajaksi itseäni. Samuel Johnsonin maine ei vähentynyt, vaan kasvoi siitä että James Boswell osasi kirjoittaa joskus jopa vielä paremmin kuin esikuvansa.
  
  Nöyrin mielin vain kertomaan henkilökohtaisista kokemuksista. Nuorempana miehenä ennen nettiä minua vaivasi soittorumba ja uhriksi joutui jopa Mauri Sariola. Sieltä vastasi ystävällinen ääni että tässä on matti kahden siirron päässä, Soita parin minuutin päästä uudestaan. Valitettavasti puhelin lensi seinään silloisen (huomatkaa silloisen) vaimoni toimesta kommentein että minä tunnen sinun sariolasi.
  

• ---

  Matti Nummenpää

  15.3.2013 klo 09:43
  Hienoa on se, että lukupiirin myötä tulee toimintaesityksiä seuralle.
  Elämäkerta-asiaa on pohdiskeltu. Tekijäehdokkaitakin haastateltu.
  Palataan tähän ja muihin lukupiirissä esille tulleisiin ajatuksiin vuosikokouksen jälkeen. Vuosikokous ja -juhla on Orilammella 23.3.2013. Lukupiiriläiset joukolla mukaan. Virallisten jälkeen on hyvä tuumiskella tulevaa toimintaa laajemminkin. Vuosijuhlaan tulo ei edellytä seuran jäsenyyttä - vuosikokoukseen osallistuminen kyllä.
  
  Matti Nummenpää, intendentti

• ---

  nimimerkki

  T H

  16.3.2013 klo 17:02
  Elämäkerta-asia hyvä idea. Materiaalia riittää, nykyisin vaan kovin hajal-
  laan eri teoksissa. Varhaisvuosien tapahtumat hieman Maurin omien teok-
  sien varassa. Jotkut asiat moneenkin kertaan eri nimillä. Myös loppuvuo-
  sien "seikkailut" aika vähällä huomiolla. Niistä löytyisi varmaan kaikkea mie-
  lenkiintoista.

• ---

  Matti Nummenpää

  17.3.2013 klo 14:04
  Mauri Sariolan elämäkertahankkeelle on poikkeuksellisen hyvä materiaalitarjonta. Päiväkirjat kattavat suuren osan Maurin elämästä ajallisesti. Sariola on tehnyt useita muistelmakirjoituksia kirjaksi ja lehtiin. Aikalaisia on vielä elossa. Mauri Sariola -seura on tehnyt erinomaista ennakkotyötä haastattelemalla Mauri Sariolan elämään liittyviä henkilöitä. Kuvamateriaalia on paljon. Ja ennenkaikkea, Mauri Sariola on elänyt sellaista elämää, jossa on aihetta kirjaan.
  Pidetään ensin vuosikokous ja katsotaan sitten millä tavalla ja kenen toimesta asiassa edetään. Tulkaa lukupiiriläiset Orilammelle, niin laitetaan asia vireille.
  
  Matti Nummenpää, intendentti

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  19.3.2013 klo 02:08
  Oscar Wilde kirjoitti että kirjan tekemiseen riittää lahjakkuus, mutta elämiseen tarvitaan jo neroutta. Mauri on niin värikäs henkilö, että jopa hänen teoksensa kalpenevat sen rinnalla kuinka hän sen eli ja kuinka siihen suhtautui. Se hösh, meinaan ei ollut ainoa tapa.

• ---

  nimimerkki

  T H

  19.3.2013 klo 10:58
  T H ei pääse Orilammelle, on noita vanhoja pitämättömiä peijaisia. Mallia
  hirvi. Paikka sinänsä tuttu ja sopiva tähän hommaan. Elämäkertaan senverran,
  että josko ei valittaisi kirjoittajaksi näitä palkintojen saajia. Vrt. Sofi O, tms.
  Kiistelty henkilö sinänsä, jolta homma varmaan sujuisi olisi vaikkapa
  Panu Rajala? Elämäkertaa, faktaa, fiktiota ym. syntyy. Historioitsija Juha Ruusu-
  vuori tuolta Salon suunnalta myös varteenotettava tekijäehdokas. Lisää ehdoi-
  tuksia palstalle luokoon/tuokoon tietävät jäsenet.

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  19.3.2013 klo 14:41
  Kirjoittajakysymys on nyt niin pinnassa, että tulee mieleen metsästäjän sanonta jäniskertymästä. Tuon kun saan ja yhden lisäksi, niin kolme enää viidestä puuttuu....Oliko edes laajalti tiedossakaan että hanke Maurin kansiinpanosta on liikkeellä. Vai onkokaan?
  Nyt on olemassa vaara, että kun katsoo kauas, niin ei näe lähelle. Ei tässä Oksasen puskatukkaa tarvita, tokkopa hän ehtisikään. Panuakaan ei mielestäni pidä astialle päästää.(No, olivathan Frans-Emil ja Mauri tosin molemmat velkaa kustantajalle, sen verran analogiaa asiassa näen Panun puolesta puhuvan.)
  Kirjoittaja-aarre on tietojeni mukaan ihan Orilampiosaston silmien alla esittäytymässä. On näköä ja kykyä, suomen kieli taittuu sääntöjen mukaan, mielikuvituksen puute ei rajoita irtonaisella esittämisellä ilakointia. Kun kielioppiväylällä ajetaan, on usein lopputulokselle eduksi jos reitin varrella reimarit ryskävät ja kummelit kumisevat. Kun osaa säännöt, osaa niitä tyylillä rikkoa.
  Niin, että jospa kysyisitte valtioneuvosta asialle. Siitä sanasingosta kun liikenisi asialle aikaa, niin vot. Sen saatte kyllä sopimusta tehtäessä sanoa, että suuntaa ei sitten reivata. (Vaikka sekin kielikonnuus on jo hiipimässä sanakirjaan....) Kun purjeita myrskyn noustessa vähennetään, silloin vain reivataan.
  Huoleni on kai tarpeeton, eihän Mauri juurikaan metelin ja myrskyn kohotessa laivansa mastoista purjeita purattanut, pikemminkin nostatti lisää riepuja raakapuille. Hösh!
  Siispä Riitta-rouva kirjoittamaan ja Topi tekemään tattikeittoa niin että työ luistaa ja tehoja piisaa!

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  19.3.2013 klo 23:20
  Mika Valtari ei mielestäni ollut oikeassa kirjoittaessaan että samanlaisena nousee krokotiili Niilistä kuin oli sinne mennessään. Onhan noita Maurin elämänkertoja kirjoitettu jo, joista pidän parhaana Seppo Porvalin teosta Ystäväni Mauri Sariola, mutta nimensä mukaisesti teoksen näkökulma on tarkoituksella puhtaasti subjektiivinen. Kukahan saa kunnian kirjoittaa Mauri Sariolasta niin samalla arvostavassa,mutta armottoman kriittisessä hengessä kuin Juhani Suomi kirjoitti Urho Kekkosesta? Epäilen, että uhrautuja löytyy tästä lukupiiristä kun itseäni lukuun ottamatta kyvytkin riittävät. Nimeksi ehdotan: Mauri Sariola – elämä ja teokset. Mallia voisi ottaa vaikkapa Charles Osbornen teoksesta: The Life and Crimes of Agatha Christie. Valitettavasti minäkään en pääse Orilammelle koska vuosikausia odotettu polvinivelen leikkaus sattuu juuri sille viikonlopulle ja väärinkäsitysten välttämiseksi mainitsen etten ole kirurgi, vaan potilas.

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  20.3.2013 klo 17:17
  Hei, ukkelo! Toivotaan porukalla hartaasti, että pojalta (?) polvi paranee, ja voit taas tarpeen vaatiessa tehdä arvovaltaisen tahon edessä Tiernapojista tutun tempun: "--lankeemaan hänen eetehensä poloovillensa..." Ja sitten kun asia on hoidossa, niin omin voimin nousta pystyyn.....Ihan alkoi mato korvassa soida, niin paljon tuotakin on opiskelurahoja hankittaessa (ja tuhlattaessa) tullut hoilatuksi. ...Heeroootes, hän se aajoi, heevoisillaan ja raatsuillaan, siihen aasti kun hän tuuli Ooorilammen tyyköö...anteeksi minulle suokaa, mihin sitä koira karvoistaan.
  Asialle tulin siksi, kun niin ilahdutti lukea huumoripläjäys näin iltapäiväkahveen alle. On se ihana kukka tuo huumorin kukka, sokelsi Vesku Loiri laulussa Saiskos pluvan, eikö se niin ollut? Sitä huumoria nimittäin näin maininnassasi "Juhani Suomen armottoman kriittisestä hengestä" Kekkosesta kirjottaessaan. Arvostava, kuten mainitsit, suhtautumisensa Valtiaaseen kyllä oli. Syystäkin, minunkin mielestäni, mutta sen kriittisyyden kanssa taisi olla vähän heikompaa. Kyllä JS kriittinenkin osasi olla, mutta eiköhän kritiikkinsä monikärkiohjuksen parhaat latingit olleet varatut UKK:n seuraajan niskaan posautettavaksi?
  Miten tämä liittyy lukupiirin tohinoihin? Ei tottavieköön mitenkään, mutta on joskus hauskaa hieman potkia aisoja tikuiksi. Syytä riemuiluun on jo siinäkin, että nyt faaraoitten ja krokotiilienkin palvoma Aurinko on jo nelisen tuntia ollut meidän pallopuolellamme!
  Sinulle rauhamieltä ja kirurgille vakaata kättä!
  
  

• ---

  nimimerkki

  Juha Kautto

  21.3.2013 klo 10:46
  On vallan ihanaa lukea näitä kommenttipuheenvuoroja vaikkei ne aina suoranaisesti liittyisikään aiheeseen. Jatkakaa yhtä innostuneesti - pidetään tätä lukupiiriä aktiivisesti toimivana. Aurinkoisin kevätterveisin.

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  28.3.2013 klo 04:17
  Aika näyttää hypätäänkö tällä jalalla enää koskaan viisi rappua kerrallaan a’ la UKK. Hyvältä tuntuu ainakin toistaiseksi… Aika näyttää. Ei ollut leikkauksista vaativimpia, vaan meni rutiinilla tyyliin, että otetaanko vielä yksi polvi ennen lounasta. Nyt kun Susikoski on kohta ottanut omaansa, rohkenen ehdottaa että lukupiirimme armoton valokeila suuntautuisi seuraavaksi Mauri Sariolan esikoisteokseen: Laukausten hinta.

• ---

  Matti Nummenpää

  29.3.2013 klo 23:31
  Tämähän vallan sopii.
  Laukausten hinta on aikanaan käsitelty lukupiirin edellisessä versiossa, mutta sehän ei estä sitä otettavaksi uudelleen pohdintaan.
  Matti Nummenpää, intendentti

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  31.3.2013 klo 23:55
  Mauri Sariolan seuraan ei päästä, vaan joudutaan. Jos Remigtonista tai Adlerista irtoaa tällaista tekstiä ”… auton ympärillä hyörivät miehet eivät olleet asiatuntijoita ja heille numerot ilmaisivatkin vain sen yksinkertaisen ja ikävän tosiasian, että lavalle mahtui kolme kuutiometriä soraa” niin kevyesti ylittyy julkaisukynnys. Sitä ei ylitetä sillä että kirjoittaa Word Perfectillä tahi MS Wordilla. Se on teksti eikä väline, joka ratkaisi silloin, ja Luojalle kiitos että ratkaisee edelleenkin!

• ---

  nimimerkki

  T H

  2.4.2013 klo 20:46
  Myös paikkaan jumiudutaan.On Maurin aamukahvireitti tms. on huomion-
  arvoinen. Lähti Maurin huvilalta, jatkui Tytlammen suuntaan, siitä vasemmalle,
  ohi Hiilimäen. (On kirjassa mainittu) bongauskohde. Vaihtelevien maisemien jäl-
  keen paikalla löytyy mm. Siitoon kauppa. Josta joku (köyhä) tms. varasti
  kyltin SIFF, KOFF, tms.
  Loppu reitistä on moottoritien (pilaamaa) uutta selvää reittiä. Joka aiemmin tuli
  mäenpäälle ennen Lahnajärveä Helsingin suunnasta. Mikään ei ole ikuista.
  Tuli ajeltua tämä seutu pääsiäisenä 2013. Hyvin aurattu, vaan miten lienee
  silloin kun Mauri kirjoitti täällä osa teoksistaan talvisin 1970-1980- luvuilla?
  Hyvin Saab 99 selvisi näilläkin maisemilla. Tekstikin palkittua ja luettua sen
  jäljiltä. Sammatin maisemat tärkeitä myös talvella silloin Maurille. Vaan jatko
  arvoitus?

• ---

  nimimerkki

  Vasta vanhana Sariolan löytänyt

  18.5.2022 klo 23:42
  Kirja tuli luettua ja pidettyä siitä. Eipä ole lisäämistä täällä oleviin ylistäviin kommentteihin. Vain yksi seikka herätti vastaansanomisen halua. Tarinan sivujuonena - vai olisiko vallan pääjuoni - on hieman epäaito alemmassa keski-iässä olevan Susikosken pikaromanssi 22-vuotiaan neitosen kanssa. Mikäpä siinä, ei sellainen aivan mahdotonta ole. Mutta vallan herttasarjamaiseksi luiskahtaa kerronta kuvatessaan Susikosken tuntemuksia, käyttäytymistä ja toimintaa siinä kohdassa missä neitosen piilosta löytyy myrkkyputkilo ja komisario Melander toimii kuten ammattipätevä ja asiallinen poliisitutkija toimii. Mutta samaa ei voi sanoa lemmenliekin puremasta Susikoskesta siinä kohdassa. Hänhän alkaa teinipoikamaisella käytöksellään, joka on jyrkästi ristiriidassa kaiken sen kanssa mitä hänen olemuksestaan ja luonteestaan koko Sariolan laajassa tuotannossa on kerrottu,suorastaan sabotoida tutkintaa.

• ---

  nimimerkki

  Magisteri

  19.5.2022 klo 07:31
  Maurillahan oli tapana laittaa silmäätekeville pariskunnille isot ikäerot. Kolmisenkymmentä vuotta ei ole ihme, jos mies on joku neuvos, suurtilallinen, reservin majuri tai muu sotasankari tai kaikki nämä yhdessä. Keski-ikäisillä lääkäreillä, pankinjohtajilla ja bisnesmiehillä on vaimon lisäksi huomattavasti nuoremmat rakastajattaret. Ja olihan Susikoski ahtojäissä-kirjassa kuuskymppisellä venäläisellä amiraalilla? hädintuskin parikymppinen vaimo. Sitten voi miettiä, minkä verran parikymppisellä ”pissiksellä” ja kuuskymppisellä kaiken nähneellä amiraalilla on yhteistä? Tässä Mauri tietenkin halusi kuvata miehet laumanjohtajauroksina, jotka vetoavat naiseen kuin naiseen.
  
  Tähän verrattuna ei Susikosken pikaromanssi 22-vuotiaan neitosen kanssa oli ihme. Teinipoikamaisesti Susikoski käyttäytyi myöhemminkin naisten kanssa. Muistamme liki viiskymppisen Susikosken ja Armfeltin jälkeläisen romanssinalun, kun sankarimme oli auton ratissa niin nuoren naisen lumoissa, että oli ajaa kolarin. Eikä Åke Lindmankaan Susikoskena, mainettaan paremmassa Tuntemattomassa ystävässä oikein supliikkimiehenä loistanut. Tulee väkisinkin mieleen omat teinivuodet ja suusta päästetyt sammakot. Hieman ihmetyttää, että välillä Mauri kuvasi Susikoskea oikeana naisten miehenä: tupakansytyttimiä oli jäänyt naisten makuuhuoneisiin ehkä kymmenittäin, moottoripyörän tarakalle riitti istujia ja ravintolasta iskettiin yöseuraksi lääkäritadon naisia. Kirjasta riippuen Susikoski oli joko nyhverö tai alfauros.
  
  Olihan Tuulakin Mauria huomattavasti nuorempi.

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »