Lukupiiri

« aihelistaan

Punainen laituri


  • Matti Nummenpää

    28.2.2012 klo 15:48
    Uusittu lukukerho on käynnistynyt mukavasti. Itsekin saa uutta tietoa. Olemassaolevia aiheita voi jatkaa ja uusia käynnistää. Jatkamme myös lukupiirityyppistä keskustelua. Maaliskuun alkaessa asetan keskusteltavaksi romaanin Punainen laituri. Kirja ilmestyi vuonna 1962. Viettää siis 50-vuotispäiviä.

    Punainen laituri ei ole dekkari eikä siinä seikkaile Susikoski. Se kuuluu siihen osaan Sariolan tuotantoa, jossa on omaelämäkerrallisia aineksia sekä tunnistettavia esikuvia. Nämäkään kirjat eivägt ole todenmukaisia dokumentteja. Punaisessa laiturissakin on useita kohtia, jotka Mauri on toisissa yhteyksissä kertonut eri tavoin.

    Kaksikko Osmo Rajala ja Jussi Virva ovat tuttuja miehiä, vaikka näillä nimillä eivät muissa kirjoissa esiinny. Kirjailija jussi Virva on Mauri itse. Osmo Rajalan esikuva on tuomari Öhman joka aikanaan näppärästi suomensi nimensä jättämällä viimeisen ännän ja öön pilkut pois. Näin nimestä tuli Ohma. Sama herra esiintyy mm. kirjassa Ei loitsu eikä rukous nimellä Oskari Ohtola.

    Mielenkiintoinen, ehkä monelle tuntemattomapikin henkilö on Punaisen laiturin naispääosassa oleva näyttelijä Marita Stendahl. Hänen esikuvansa on näyttelijä Marita Nordberg. Tämä kansallisteatterin näyttelijä oli yksi Maurin ihastuksista. "Nainen, jonka silmät ovat kuin Mersun lyhdyt". Kaikilta osin kirja ei noudattele tositapahtumia. Marita Nordbergin isä ei ollut kirjassa kuvatun mukainen eikä tapahtumat Saksassa - ne, joista kirjan nimi on syntynyt - kuvaa Nordbergin elämää. Olen itse vuosia sitten keskustellut aiheesta Marita Nordbergin kanssa ja hän kertoi kirjan kuvausten Mauri Sariolan ja hänen yhteisistä ravintolailloista vastanneen tarkoin totuutta, aina näyttelijän pukeutumisen kuvausta myöten.
    Punaisessa laiturissa kuvataan Maurin opettajaseikkailut ja monia muita Sariolan elämän murroskausia. Olemattoman olemattoman olemattomat opettajapaperit kuvataan värikkäästi. Kun Mauri Sariola tekaisi todellisuudessa kansakoulun opettajan todistukset nimellä Simo Auli Arra, teki romaanin Jussi Virva samoin eli opettajanimi oli Arvi Susi ja tarvittavat lisäkirjaimet väliin. Molemmissa tapauksissa siis väärässä nimessä olivat samat kirjaimet kuin oikeassakin.

    Punaisessa laiturissa on moraalisia opetuksia. Ehkä kuvauksista on aika ajanut 50 vuodessa ohi - ehkä ei kuitenkaan. Pankinjohtaja Rajala on ammatissaan kova ja tinkimätön. Kirjan lopussa hän saa koulutuksen, joka muuttaa pankinjohtajan asenteet ja elämän. Oikeassa elämässä ei ihan näin käynyt.

    Nyt kirjahyllylle katsomaan josko laituri sieltä löytyisi tai sitten kirjastoon. Kirja on lukemisen arvoinen.

    Voita pannuun ja väriä palettiin!

    Matti Nummenpää
    intendentti, Mauri Sariola -seura

  • nimimerkki

    Kari Arvola

    5.3.2012 klo 21:46
    Olen alkanut lukea Sariolan kirjoja vasta hiljattain, pitkän, vuosikymmenten tauon jälkeen. Punainen laituri on mielenkiintoinen monella tavoin. Luultavasti pohdiskelut luovan ihmisen ja nimenomaan kirjailijan työstä, motivaatiosta ja mielenliikkeistä yleensäkin ovat kohtalaisen rehellistä, oman kokemuksen tulkintaa ja pohdiskelua.
    Nykyisin arvostan Sariolan kirjoja myös moniulotteista rakennemuutosta läpikäyneen Suomen elämäntavan ja kulttuurin kuvauksina. Yhdistän esimerkiksi kuvauksen kesäpaikasta oikein tai väärin 60-luvun Sammattiin. Kesäaamuna kirjailijalla oli joskus tapana lauantai-aamuna piipahtaa Matkabaarilla janoa sammuttamassa. Meitä oli siellä useampiakin.
    Saattaa olla, että myös konkreettisesti kuvatulla mökkitien korjauksella on todellisuuspohjansa.
    Paljon kokeneella miehellä oli runsaasti aineistoa työstettäväksi. Mielestäni tämä kirja olisi voinut toimia myös ilman Saksan episodia. Mutta Sariolalla oli Saksaan oma erityinen suhteensa, jonka hyvinkin saatan ymmärtää.

  • Matti Nummenpää

    8.3.2012 klo 16:49
    Saksan tapahtumat kuvaavat Mauri Sariolan mielenmaisemaa. Episodin miespuolinen päähenkilö esittäytyy sotilaskarkurina ja sitten taas invaliditeetista huolimatta arvostettuna upseerina. Tässä on kirjailijan arvostusmaailman ääripäät vastakkain. Samoin arvostuspuolella on vahvoja tunnelatautumisia pankinjohtajan ja palokunnan sammakkomiehen yhteisissä tapaamisissa.

    Huvilakuvaukset ovat erittäin tarkkoja todellisuuteen nähden. Tien laittamisessa on varmaankin todellisen elämän piirteitä, joskin kirjailijamaisesti kuvattuna. Kyllä Sariolan huvilatiellä monenlaista on tapahtunut Maurin eläessä. Eikä kai se täysin ongelmaton nykyäänkään ole. Kuten niin monilla muillakin yksityisteillä asia on.

  • nimimerkki

    Serambleri

    22.3.2012 klo 22:36
    Monessa tapahtumalajissa on Mauri mestarikuvaaja. Ravintolakohtaukset ovat kuin elettyjä. Eletyistä paloista ne tietysti koostuvatkin. Oma erityinen eletynmakunsa on noissa perheen jäsentenvälisten kuvauksessa, joissa vaimo on yleensä antavana puolena. Oikein kipeää teki lukea kun mies viikon kaupungissa pörrättyään porhaltaa taksilla kesäpaikkaan ja miten siitä sitten mökille edetään. On siinä jotain ettenkö sanoisi elämän makuista. Mistä tuo "tuttua" ilmaisu nyt tuppaa mieleen...Noin se juuri voisi mennä. Lukiessa ei tiedä kenen puolella pitäisi olla. Iloitsee vain siitä, että ei ole juuri siinä volkkarissa, jolla sinne mökille mennään.
    Sattui vaan samoihin aikoihin käsiin Ampiaiskesä, Punainen laituri ja Elämän makeus. Samanmakuisia parisuhdepalasia on kirjoitettu kaikkiin. Aika usein otetaan erää automatkan aikana. Saa siinä sitten syytön autokin osansa.
    Ikävää vaan on samoja asioita lukea Kertarutinastakin. Ei se helppoa ole ollut taistelukumppanillakaan.....

    On niin paljon nyt sattunut noita mökkielämästä kertovia kirjoja käteen, että pitänee esittää järjestettäväksi kesäasuntoseudulle opastettua bussiekskursiota, jossa noita huoltoasemia, kauppoja, lähibaareja jne voisi käydä paikan päällä vilkaisemassa. Ei toki mökille, ei. Saisiko siitä kaupasta vielä takakautta lauantaina olutta ja grillimakkaraa. Onko Elämän makeus -kirjan päänäyttämöhuvila lähettyvillä? "Tämän suuren tammen alta etsittiin kaivurilla sitä ruumista yötolkulla..."


  • Matti Nummenpää

    24.3.2012 klo 12:14
    Seramblerin ehdotus opastetusta bussimatkasta Sariiolan kirjojen maisemiin on kiinnostava ja toteutuskelpoinen. Maurin Huvila-alue ja Sammatin kirkon alueet ovat entisellään. Lahnajärvi ja Syvälammen Salaisuuden alueet ovat muuttuneet Helsinki-Turku moottoritien takia, mutta tapahtumat ovat tallella matkan aikana kerrottaviksi.
    Sariolaseuran päättävät elimet varmaankin asiaa miettivät. Intendentin virkaan liittyvänä asiana olen valmis hoitamaan käytännön toimet sekä huolehtimaan opastuksesta.
    Seuratkaa Sariolaseuran kotisivuja.
    Matti Nummenpää, intendentti

  • nimimerkki

    Serambleri

    26.3.2012 klo 11:46
    Intendentti on niin tehokas ja nopea, että ihan pakko on kysäistä.
    Nyt joudutaan kyllä laituriasiasta hieman vikaan kun mennään kiinteistöpuolelle. No, kai kauppajuridiikka katsoo laiturinkin kiinteistön osaksi, lipputangoista enempi riidelty on.
    Tuli tietooni pikkulintuteitse, että maakunnallinen aviisi Hämeessä on julkaissut tietoa Hattulassa kaupan olleiden koulujen myynnistä. Pelkolan koulu on myyty helsinkiläiselle perhekunnalle, oli kuulemma iso juttukin heistä maanantain 26.3. lehdessä.
    Loppukappaleessa on sitten maininta, että myös Mauri Sariolan koulu (omaasukua Kosken koulu) olisi myyty.
    Kysynkin seuran edustajalta/jilta, onko kauppatapahtumasta tietoa? Onko ostajaan yritetty/saatu yhteyttä? Jos ei, aiotaanko? Onko mahdollinen yhteys poikinut jotain positiivista, ehkä jotain kevyttä kontaktinpitoa tulevaisuudessa?
    Olisihan se jotain, jos jonain kevätpäivänä vuosikokouksen yhteydessä voisi väki pöräyttää tilausbussilla retken koululle muistolaattaa lankkaamaan, sieltä Sääksmäelle ja Hattulan kirkkomaan kautta nostamaan nostalgiamaljat Aulangon keitaiden tuntumaan...Täällä, oi siskot ja veljet, täällä Eero ja Irenekin kerran kesäyössä näkivät ja kokivat...
    No, lentäähän mielen kuvitus, kun siivet kerran on. Vakavasti ottaen, onks tiatoo, koulun kaupasta meinaan?

  • nimimerkki

    Matti Nummenpää

    30.3.2012 klo 16:53
    Kaupat on tehty ja Mauri Sariola -seura ei ainakaan kiintesitötasolla ole mukana. Jotain olennaista irtaimistoa on saatu pelastettua seuran hallintaan ja omistukseen. Kiinteistön omistusvaiheista varmaankin seuran puheenjohtaja antaa tarkempaa tietoa.

    Nämä matkailuasiat ovat kiinnostavia ja niistä on jo seuran hallitus keskustelut aloittanut. Mielihyvin tehdään suppeampia tai laajempia tutustumiskierroksia Sariolan kirjoista tutuille paikoille. Tärkein asia on se, kuinka paljon aiheesta kiinnostuneita on. Halukkaat voisivat vaikka täällä lukupiirissä osoittaa sitoutumattomasti kiinnostusta. Asiantuntemusta ja järjestämishalukkuutta löytyy. Tyhjälle bussille ei ole kiva jutella.

    Mauri Sariolan koulun pihassa kävin itse viimeksi 3.3.2012. Sariolan muistolaatta on seinässä. Vähän hyljätyltä tuo reilusti yli satavuotias rakennus näyttää, vaikka asumattomana ei vielä kauhean kauan ole ollut. Ehkä jo sekin, että ulko-oven edessä oli paksu luminietos, vaikutti asiaan.
    Matti Nummenpää, intendentti Mauri Sariola -seura

  • nimimerkki

    Juha Kautto

    30.3.2012 klo 17:57
    Todellakin koulu on myyty. Myynnistä järjestettiin kaksikin tarjouskierrosta ja lokakuussa 2011 Hattulan kunnanvaltuusto hyväksyi Samuli Levonteen tarjouksen. Pelkästä koulurakennuksesta jätettiin viisi tarjousta ja niiden hintahaitari oli 2500,00-40,000,00. Levonne jättti yhteistarjouksen mikä sisälsi myös samassa pihapiirissä olevan koulun talousrakennuksen ostamisen. Valtuusto päätti hyväksyä tämän 72,000,00 euron tarjouksen. Kyseessä on aivan yksityishenkilö ja häneen on kontaktikin.

    Myynnin jälkeen Mauri Sariola -seura lähestyi Hatttulan kuntaa tarjoutuen ostamaan koululla olevat Sarioloiden aikaiset urkuharmoonin ja suuren astiakaapin. Hattulan kunnan vt. johtava rehtori teki asiassa viranhaltijapäätöksen ja luovutti nuo esineet seuralle vastikkeetta.

    Matkusteluajatuksia on hyvä kehitellä edelleen.

    Juha Kautto, puheenjohtaja Mauri Sariola -seura ry

  • nimimerkki

    T H

    23.4.2012 klo 23:04
    Miten lienee mielipide tästä Maritta Nordbergista? Heitän sekaan muistiku-
    van TV-kuuluttaja Marjatta Lindahlista, joka oli virassaan samaan aikaan. Omaa-
    sukua Sieranta ja syntynyt 1942. Sopii kuvioon myös ainakin ulkonäön mukaan.
    Upeita naisia Maurilla yleensä...

  • Matti Nummenpää

    24.4.2012 klo 09:57
    Ylläpitäjä on muokannut tätä viestiä.
    Mauri Sariolan kanssa en ole aiheesta keskustellut. Marita Nordbergin kanssa kyllä muutamia vuosia sitten. Marita Nordberg kysymättä kertoi tapaamisistaan Maurin kanssa ja niiden samankaltaisuudesta Punainen laiturin kanssa. Hänellä oli tapaamisessa jopa täsmälleen kuvatun kaltainen vaatetus. Tämä saksaepisodi on kylläkin kirjailijan mielikuvitusta eikä liity näyttelijä Nordmanin elämään tai kertomuksiin. Muistelmissaan ja päiväkirjoissaan Sariola kertoo Nordbergista. Julkaistuissa päiväkirjoissa sekä Suruton Sariolassa on yhteensä 5 kertaa Nordbergia käsitelty. Lehtijutuissa lisää. Ja kirjan Marita oli näyttelijä kuten Nordberg. Ei TV:stä tuttu.

    Huomattakoon siis, että suhdetta sanan varsinaisessa merkityksessä heidän välillään ei ollut. Mauri tunsi myös Maritan puolison ja olivat peheineen tuttuja. Seurustelusuhdetta ei tämän parin välillä ole myöskään Punainen laituri -kirjassa.

    Marjatta Lindahlin liittymisestä Mauri Sariolan elämään ei minulla ole tietoa. edellämainituissa teoksissa ei ole yhtään mainintaa kummallakaan nimellä.

    Matti Nummenpää, intendentti Mauri Sariola -seura

  • Matti Nummenpää

    25.5.2017 klo 09:47
    Kun tuli puheeksi tämä Punainen laituri, niin nostetaan 5 vuotta vanha keskustelu framille.
    Mauri Sariolan kotikoulun ohi ajoin viimeksi tänä vuonna. Koulua on kunnostettu ja on jossakin käytössä. Mauri Sariolan laatta on edelleen koulun seinässä.
    Tutustumismatka Maurin mökkimaisemiin on ollut hallituksen esityslistoilla, mutta ei vielä toteutunut muitten kiireitten takia. Tänäkin kesänä on niin paljon kiireitä ettei Sammattiin ehditä ainakaan MS / Int:n vetämänä. On Sammattia, Sysmää, Varkautta, Puumalaa, Hattulaa...
    Mutta mikäänhän ei estä jotakin muuta yrittämästä. Tuulan kanssa asia on sovittu eikä siinä mitään estettä ole.

    MS / Int.

  • nimimerkki

    puttonen

    27.5.2017 klo 15:07
    Punaisen laiturin pankinjohtaja Ossi Rajalan esikuva saattoi olla Kai Ohma tai Ermo Ennevaara. Kolmas ehdokas on helsinkiläinen pankinjohtaja, "Bulevardin punapää", Pentti Railio. Mauri oli hänen kanssaan usein tekemisissä teemana "iso lakana on parempi kuin tilkkutäkki". Mauri piti miehestä ja tyylistä kovasti: "Railio on aina Railio!". Kirjojen mukaan niin Rajala kuin Railiokin olivat taistelleet suomalaisissa SS-joukoissa.

    Lieneekö ollut sama, jatkosodassa JR 33:ssa palvellut 10.komppanian päällikkö, joka Lapin sodassa ilmoitti, ettei saksalaisia vastaan taistele. Eikä taistellut, vaan sopivassa tilaisuudessa - Ylimaan taistelussa - loikkasi vihollisen puolelle ja siirtyi heidän mukanaan Norjaan. Kyseessä oli kapteeni Pentti Railio.

    Tiettävästi eräs Pentti Railio kuoli 1960-luvulla luksusveneensä tulipalossa Helsingissä. Tässä Pentti Railion tarinassa olisi aihetta seuran lehteen asti. Joten "Susikosket" Markkula, Simola, Saraluoto ja kumppanit - tutkivan journalistin työkalupakki mukaan ja juttua tekemään!

  • nimimerkki

    ukkeloZ

    29.5.2017 klo 12:57
    Let me add some further tips for Finns aboard. My ex-friend, Ruokokoski did not make it have his name spelled right. He spelled: Are you okay, okay… to get a reply that I’m okay but please place your order, Sir.

    Nyt koettelen moderaatorimme, upean Matti Nummenpään rajoja tavaamalla oikean nimeni Ruokokoski, joka siis kuuluu näin: Are you okay, okay, okay.. Sääliksi käy lukupiirimme merkkihenkilöä., joka häpeän lisäksi joutui maksamaan sähkeistään kylmässä hiessä kun kenraali Airo totesi että tämän olisit saanut jättää lähettämättä.

  • nimimerkki

    T H

    29.5.2017 klo 20:23
    ???. Ukkelo? Ruokokoski???

  • nimimerkki

    T H

    30.5.2017 klo 06:41
    Nämä seikkailijat jotka selvisivät joka käänteessä niin sodassa NL vastaan kuin Saksan hävitessä ovat oma lukunsa. Jotenkin tuntuu, että he olivat merkittävässä osassa kun Suomen johtajia täytettiin. Niin vakuutuslaitoksissa kuin pankeissakin ynnä muissa. Siis sodan jälkeen. Eikö ollut tarpeeksi päteviä muuten? Mauri Sariolan teoksissa näitä on pilvin pimein. Tuo Pentti Railio on yksi todellinen esimerkki. Itse olen tavannut Claes Purjon joka oli parin ison vakuutuslaitoksen toimitusjohtaja. Oli myös SS- mies ja seilasi sodan jälkeen monissa vesissä ennen Suomeen palaamistaan. Vaan miten nämä lähes jossain vaiheessa kansalaisluottamuksen menettäneet henkilöt olivat heti ns. kansakunnan kaapin päällä?

  • nimimerkki

    ukkeloÖ

    30.5.2017 klo 11:55
    Koskaan ei tule paljastaa kuka lymyää nimimerkin takana. Sillä keinolla joku iltapäivälehden toimittaja on ainoastaan onnistunut säästämään lukijan aikaa möläyttämällä kuka oli konna. Suurmiesten arvostus kohoaa huippuunsa vasta heidän kuoltuaan. Meistä monien, esimerkiksi muita unohtamatta niin TH:n, Seramblerin kuin ukkelonkin takana saattaa toimia kärsivällinen ja viisas puoliso. Ei liene sattumaa että maamme sovinististisimmaksi (puuh, menikö tuo oikein?) kehuttua seuraa johtaa naisjuristi.

  • nimimerkki

    Serambleri

    31.5.2017 klo 21:31
    Karoliinin kuolinkellosta keskusteltaessa ajauduttiin välillä Punaiselle laiturille. Tänne meidät johti pankinjohtaja Rajalan keksaisema juomasekoitus " Kaikki tämä ja taivas myös". Tätä sanontaahan Kuolinkellon Astrid käytti siellä lumimyrskyssä tunturimajan ilmestyessä vihdoin näkyviin. Astridin ajatus ei minulle auennut.
    Keskustelussamme puttonen kommentoi Punaisen laiturin sisältöä (24.5.-17) ja mainitsi vaikeudesta ymmärtää miten kirjan alussa oleva Wellingtonilta lainattu viisaus liittyy kirjan sisältöön. Tulin uteliaaksi, katselin kirjaa pikaisesti. Mitään selvyyttä tuohon puttosen mainitsemaan asiaan en ainakaan äkikseltään keksi.
    Mutta ei sillä selvä. Asia johtaa toiseen.
    Punaisessa laiturissa on kohtaus, jossa Rajala on selän takana "myynyt" Virvan osallistumaan kolmantena Marita Stendahlin kanssa sovitulle päivälliselle. Virva panee hanttiin niin penteleesti. Tokaisee Rajalalle: "Mutta nyt ei tule mitään, vaikka vedottaisiin Allahiin ja kuudenteentoista suuraan."
    Tässä kävi minulle puttosen mainitsemat "Wellingtonit". Ei auennut tuo, ei. Olen kyllä itsekin käyttänut sanontaa, että viisitoista villiä aasiakaan ei saa minua lähtemään esimerkiksi sinne tätisi kahvikutsuille, mutta kuudestoista suura.... Ryhdyin ottamaan selvää, mitä jykevää siellä Virvan mainitsemassa kohdassa on. Mitä sellaista, joka kovasti velvoittaisi Virvaa suostumaan Rajalan tekemään järjestelyyn.
    16. suura on nimeltään Mehiläisten suura, 128 jaetta. Mitään selkeää vastausta en sieltä koukerokielestä keksinyt siihen, miksi Virva tuon argumentin mainitsi. 92. jakeessa kylläkin kehotetaan oikeudenmukaisuuteen, hyvän tekemiseen ja lähisukulaiselle antamiseen ja varoitetaan häpeällisestä, sopimattomasta itsekkyydestä. Olisiko tuo kohta sitten ollut miehen mielessä?
    Voisiko käydäkin niin, että kyseessä olisi savottakämpän savuiseen ilmaan korttiringistä kajautettu tokaisu? "Tämä käsi pitää, vedottakoon vaikka kuudenteentoista suuraan!"
    Tutkittavaa siis riittää.






« aihelistaan

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »

Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Punainen laituri