Lukupiiri

« aihelistaan

Tohtori Viitasen tapaus


  • Matti Nummenpää

    2.6.2012 klo 21:25
    Ylläpitäjä on muokannut tätä viestiä.
    Kesäkuun keskusteltavaksi otamme Mauri Sariolan salanimellä kirjoittaman teoksen. Vuosien 1966 - 1974 aikana Mauri kirjoitti Esko Laukko -nimellä 9 rikosromaania. Näistä ensimmäinen oli Tohtori Viitasen tapaus. Oman kertomansa miukaan hän halusi näpäyttää arvostelijoita, jotka tyrmäsivät näinä aikoina kaikki Sariolan kirjat riippumatta niiden sisällöstä. Hämäys onnistui hyvin. Esko Laukon todellista henkilöllisyyttä arvailtiin lehdissä runsaasti. Ilmeisesti eniten median huomioon vaikutti kirjailijan omat kirjoitukset, joissa hän arveli Laukoksi useita julkisuuden henkilöitä presidentistä lähtien. Myöhemmin Sariolan toimesta tehtiin todellinen paljastus. Todellisuudessa kaikki kirjat ovat Mauri Sariolan kirjoittamia. Myynti oli hyvä ja ilmeisesti paljonkin Maurin luomasta markkinoinnista johtuva.

    Kirjan takakannen teksti:
    Rovasti Kasalainen saa hammaslääkäri Kurt Viitasesta hieman ristiriitaisen ensivaikutelman: mies on komea, liiankin kaunis, hillittykäytöksinen, älykäs, varakkaan tuntuinen, mutta jokin aivan ilmeisesti painostaa häntä ja tekee hänet sulkeutuneeksi ja torjuvaksi. Ja nyt ghän haluaa erota vaimostaan kymmenen avioliittovuoden jälkeen. Rovasti, joka on lempeä mies, ei voi muuta kuin hengessään huokaisten tehdä rutiinikysymyksensä ja antaa asian tapahtua.
    varatuomari Heiskanen - mies joka tietää, kuinka isot laskut kirjoitetaan - hämmentyy vuorostaan, kun Viitanen antaa hänen toteutettavakseen avioeron erikoislaatuiset ehdot. Sitten tapahtumat siirtyvä't pohjoissuomalaiseen pikkukaupunkiin, jonne tohtori Viitanen perustaa paktiikan. Juoni kehittyy tiiviisti huippuunsa: rauhallinen pikkukaupunki saa aikanaan kokea tyrmistyttävän yllätyksen.
    Esko Laukko on poikkeuksellisen kiinnostava uusi jännityskirjailija. Hänen keroonnassaan on sitä oikeaa vetävyyttä, joka ottaa lukijan kahleisiinsa alusta asti eikä hellitä otettaan, ennen kuin koko räjähdyspisteeseen latautuva tarina on valmiina piirtynyt hänen eteensä.

  • nimimerkki

    Leijona

    3.6.2012 klo 14:37
    Tässä kirjassa on juoneen oleellisesti liittyvänä kuvauksia Lions-Club -toiminnasta. Tuntuu, että Sariola olisi itse ollut Lionstoiminnassa tai sitten ainakin tarkoin haastatellut leijonia. Osittain on kirjan kuvaus tästä aiheesta jäänyt vanhaksi, mutta lienee kirjan kirjoittamisen aikaan ollut hyvinkin kuvauksen kaltaista. Tai ehkä Sariola onkin kuvannut Lionstoimintaa salanimellä kirjoittaessaan juuri siksi, ettei kirjan kirjoittajan henkilöllisyys paljastuisi.Tässä ei tietenkään ole Susikoskea, mujtta mahtaako tämä Pontus esiintyä missään muualla Sariola/Laukko -romaanissa. Tässähän ikäänkuin jää heräävä romanssi vähän keskeneräiseksi.

  • Matti Nummenpää

    4.6.2012 klo 13:01
    Mauri Sariola oli jonkin aikaa Lions-Club Helsinki/Pohjois-Haagan jäsen. Ei kuitenkaan kovin pitkään. Kirjassa Lions-toimintaa käytetään tehokkaasti. Uusiin ympyröihin haluava hammaslääkäri ottaa heti paikkakunnalle saavuttuaan yhteyden paikalliseen clubiin ja osallistuu kuukausikokoukseen. Näin hän tutustuu kerralla pienen maaseutukaupungin merkittäviin henkilöihin ja saa heiltä apua suunnitelmissaan.
    Matti Nummenpää

  • nimimerkki

    Serambleri

    4.6.2012 klo 19:21
    Viitasen tapaus taisi tulla painosta 1966. Viitisen vuotta myöhemmin Laukko myi Apu-lehdelle jatkokertomuksen, jossa maisteri Pontus Rahikka seikkailee postimerkkien perässä Varsovassa jne. Tästä jatkokertomuksesta on Kari Lindgren ja Oy:nsä vuonna 2006 julkaissut painovirheitä vilisevän kirjatekstin otsikolla "Liian monta sattumaa" kokoelmassa "Sariola & Laukko rikoksen jäljillä." Tekstissä mainitaan keltainen kummitus, mutta vielä tiukemmin paneudutaan Tohtori Viitasen tapaukseen. Pontuksen ja Paula Viitasen suhdetta käsitellään perusteellisesti. Pontus jopa tapaa Paulan Varsovassa. Yllättäen ilmenee, että Pontuksen Varsovaan lähettäneellä "työnantajalla" ja Paulalla on omat yhteiset kytkentänsä.
    Tulikohan Apu-lehden lukijoille aikoinaan selväksi, että jatkokertomuksen Pontus oli seikkaillut Paulan kanssa jo aiemmin yhdessä Laukon teoksessa? Lindgrenin kirjassa kyllä mainitaan murhaajahammaslääkäristä kerrottaessa, että "tapaus selostettu lähemmin Laukon esikoisromaanissa Tohtori Viitasen tapaus..." Onkohan sama maininta mahtanut olla Avun sivuilla jatkokertomusta julkaistaessa? Asia on varmaan ollut Avun lukijoiden suurelle osalle tuttu, olivathan Laukonkin painosmäärät silloin melkoisia.

  • nimimerkki

    T H

    4.6.2012 klo 19:59
    Hommat menevät todella sekaisin. Ei kyllä ensimmäinen kerta näissä ympyröissä. Väinö Linnallakin menivät välillä sekaisin omat kokemukset ja
    romaani. ( Siis Tuntematon Sotilas.) Jos kuka lukenut esim. Pylkäksen molem-
    mat teokset: Pylkäs, Rokka 1955 ja Tuntematon Rokka 2005 niin huomaa tä-
    män. Kumpikaan eivät tietysti Vilijam Pylkäksen kirjoittamia. Totuus ja kirjai-
    lijan vapaus sekoittuvat. Sori, kyllä nyt oli kysymys Esko Laukon Tohtori Vii-
    tasen tapauksesta. Siihen palaamme. Serambreli tietämyksellään hajautti
    ajatuksemme.

  • nimimerkki

    Oskari

    15.6.2012 klo 11:24
    Lueskelin tämän lukupiirin kirjoituksia ja heräsi kysymys siitä käyttikö Mauri Sariola yleisesti teostensa henkilöhahmoissa tunnistettavissa olevia henkilöitä ihan tosielämästä? Suruttomassa Sariolassa ainakin kerrotaan Kittilän kunnanlääkärin olleen esikuvana lääkäriromaanissa. Samaisessa kirjassa kerrotaan Sariolan toimittajaurasta Hesarissa ja kerrotaan muistelu liittyen autokauppias S.P.J. Keinäseen. Keinänenhän oli yksi pohjoismaiden menestyneimpiä kilpa-autoilijoita ja pahoitti mielensä Sariolan uutisoinnista liittyen hänen konkurssituomioon.
    Sariola puolestaan tuohtui siitä, että Keinänen oli ottanut yhteyttä Erkkoon ja vaatinut Sariolan erottamista. Tämän jälkeen Sariola seuraavassa kirjassaan kirjoitti vastenmielisestä autokauppiaasta Oskari Syrjäsestä joten syy-seuraus -suhde lienee selkeä.
    Löytyyköhän selkeitä vastaavia yhteyksiä muistakin kirjoista?

  • Matti Nummenpää

    15.6.2012 klo 12:57
    Oskari esittää mielenkiinstoisen tutkimuskohteen. Näitähän Maurin kirjoista kyllä löytyy. Omaelämäkerrallist eokset: Joka tuulen kylvää, Ampiaskesä jne ovat oma lukunsa. Näissä on tunnistettavia ihmisiä omilla nimillään tai vähän muutettuina (Tuure Vartio - Partio). Dekkareissakin tällaisia on. Joistain on jio keskusteltukin lukupiirissä.

    Nyt kesälomien aikaan voitaisiin tutkia Sariolan/Laukon kirjoja sillä silmällä. Jokainen sariolalukija varmaankin ainakin yhden tapauksen klöytää.

    Matti Nummenpää

  • nimimerkki

    Jarmo

    16.6.2012 klo 14:46
    Mauri on varmasti pyrkinyt pistämään parastaan näissä Laukko-kirjoissa. Pyrkihän Mauri omien sanojensa mukaan ”narraaman” hyviä arvosteluja Esko Laukon kirjoille, kun taas Sariolaa kriitikot Maurin mukaan liian usein karsastivat. Ei se kuitenkin taida olla ihme, että jotkut jo aika varhain alkoivat epäillä Mauria Esko Laukoksi. Kyllähän tästäkin kirjasta huokuu tietty maurimainen ote. Ihmis-, maisema- ja tilannekuvaukset soljuvat aika tutun tuntuisesti.

    Tässä kirjassa hiukan pistää silmään se huikea sattuma, jossa keskeiset henkilöt tapasivat toisensa yllättäen samassa lomahotellissa ja vielä osuivat samaan pöytäänkin. No kaikkihan on mahdollista, mikäs siinä…

    Koskahan muuten Gummerus tiesi, että Mauri kirjoittaa W+G:lle Laukkoja?

  • nimimerkki

    Serambleri

    16.6.2012 klo 18:44
    Jarmon kysymykseen on varmaan alan tietäjillä tarkkakin vastaus. Oletan että asia ei kauan Gummeruksen väkeä askarruttanut. Saattoipa olla selvä jo etukäteen mitä tulossa on. Minusta tavallisena sivunkääntäjänä tuntuu siltä, että jos on lukenut Maurin teokset jotka on ennen "Viitasta" julkaistu, ei tarvitse arvailla kirjoittajaa. Sivulla 10 (eka painos) jo pätkähtää silmille ensimmäinen varma maurismi, se "hyvin leikattu puku". Aina miehen puku tietysti. On siinä sellainen tunnusmerkki, joka varmaan vähintään joka toisessa kirjassa esiintyy. Viitasessa on vielä toisen kerran sivulla 233 "erittäin hyvin leikattu puku". Jarmon toteamus henkilöiden (naisväen) muotojen, luonteen ja olemuksen kuvauksesta johtaa myös sylttytehtaalle. Toinen Maurin usein toistuva sanonta on tuo "puhdasviivainen kaari/puhdasviivaisin linjoin". On sitten kyseessä naisen jalat, tunturin laki tai goottilainen kirkko, niin puhdasviivainen kaari tai linja sinä on. Kuvailtavan henkilön silmien värin ylitarkka havainnointi ja toistaminen on myöskin kirjoittajalle tyypillistä. Kyllä Viitasen silmien väri totisesti tuli selväksi.
    Jossain keskustelussa tai artikkelissa on mainittu G:n asiantuntijasta joka hetken Laukkoa luettuaan sanoi että selvää Sariolaa. Ei ole syytä yhtään ihmetellä.
    Tohtori Viitasen tapauksessa on mielestäni normaaliakin enemmän luontokuvausta. On jäkälää, on puroa, kukkaa, merta, luonnonääniä ja nuotion tuhkaa lukijalle iloksi oikein kosolti. Eihän se haittaa, ei pätkääkän, tuossa Mauri on ihan omalla alallaan ja päiväkirjoista tuttu luontokiinnostus ja kunnioitus oikein paistaa läpi.
    Oikolukija on WG:lle kunniaksi ollut hereillä, pari-kolme painovirhettä vain sattui eteen. Yksi hauska nimikömmähdys siellä on. Kannattaa vilkaista se ilmoitusteksti, jonka Paulan "setä" sinne lehteen tohtorin vaatimuksesta laati....
    Margit Lundmarkista ja Elinasta lukiessa tuli kyllä mieleen kirjailijan päiväkirjoissa oleva purkaus, jossa Maurin oman parisuhteen repeilyä käsitellään ja asiaan puuttuva naisenpuoli saa kuulla kunniansa.

  • Matti Nummenpää

    19.6.2012 klo 11:40
    Ei se "hyvin leikattu puku" tyypillisintä Sariolaa ole. Yleensä Maurin kirjoissa on "hyvin silitetty puku" Susikoskella varmaankin oli laaja pukuvarasto ja aina käytön jälkeen suoraan pesulaan silitettäväksi. Työmatkoillakin tuntuu olevan aina vähintään kaksi pukua. Toinen käytössä ja toinen hotellin pesulassa silitettävänä. Matti Viima oli sitten hieman suurpiirteisempi. Ehkä hänellä puvut rypistyivätkin enemmän. Molemmathan joivat viinaa, mutta vain Viima tuli juovuksiin.

    Mauri Sariolan elämä ja meininki oli niin vauhdikasta. että ei näissä täysin ajan tasalla kai kukaan pysynyt. Kustantajien yhteinen linkki oli Ville repo, joka 1963 siirtyi Gummeruksesta Weilin + Göösiin. Laukko-tapahtumien aikoihin Mauri teki WG:lle virallisestikin kaksi kirjaa, jälkimmäiset Mannerheimritari -teokset. Ei nämä Laukot varmaankaan ennakkoon Gummeruksen tiedossa olleet. Tekihän Mauri sittemmin WG:n Revon kanssa yksinoikeussopimusta samaan aikaan, kun Gummerukselle oli uusi kirja valmistumassa. Markkinointi Maurilla oli hyvin hallussa. Ei tästä laukkojutusta näin merkittävää ja pitkään kestävää uutisointia olisi tullut, ellei Sariola itse olisi siitä tehnyt lehtijuttuja joka puolelle. Omia arvauksia Laukoksi Maurilla oli lukuisia Kekkosesta ja arkkipiispasta alkaen. Loppupeleissä sitten oli varmaa, että Esko Laukko meni naimisiin. Epätietoista oli vain menikö Mauri Sariolan vai Tuula Korpelan kanssa.

    Matti Nummenpää
    intendentti, Mauri Sariola -seura

  • nimimerkki

    Heikki K

    19.6.2012 klo 13:29
    Mukavat sivut ja toimiva lukupiiri teillä. Minua jaksaa edelleen huvittaa tämä Esko Laukkoon liittyvä asia. Kirjailija Sariolahan tarjosi Laukoksi jopa omaa vaimoansa. Ja jo vuosia Sariolan kuoleman jälkeen paljastui, että hänen vaimonsa ei ollut itse kirjoittanut nimissään julkaistuja kirjoja, vaan taustalla oli toimittajaystävä Mäntyharjusta. Nämä dekkarit on muuten ihan luettavia - suosittelen.
    Paljastuiko koskaan kuka oli nimimerkin "Taisto Salaniemi" takana? Muistini mukaan Sariola itse julkisuudessa epäili kyseessä olleen Raimo Ilaskiven.

  • nimimerkki

    Serambleri

    19.6.2012 klo 18:18
    Hei, Heikki, ja tervetuloa porukkaan!
    Intendentti kirjoitti edellä osuvasti siitä, että Sariola noudatti "Laukko-kohussa" vanhaa kunnon myyntimenetelmää. Ei ole väliä mitä puhutaan kunhan puhutaan (myydään). Kyllä Mauri jo ensimmäistäkin vaimoaan kirjallisiin piireihin työnsi. Anja Sariolan kääntämäksi merkittiin eräs Maurin itsensä englannista suomentama kevyttasoinen dekkarintapainen. Intendentti pasauttaa kirjan nimenkin kyllä ulkomuistista, saattoi olla se Tyttö pelikasinolta, en muista tarkoin.
    Tarkoitat varmaan Taito Salaniemeä. Salanimeksi tuota voisi todella arvella :)
    Kai tuohon oikeakin nimi löytyisi. En ole alan aktiivi, siispä minulla ei ole aavistustakaan. Maija Hirvosen kirja "Salanimet ja nimimerkit" tuntee nimimerkin, mutta ei paljasta salaisuutta. Kirjassa mainitaan kaksi teosta( Vallan tasaajat -72 ja Salakuuntelijat -75.) Nimet ja vuodet tukisivat hyvin oletustasi henkilöstä, muistikuvaasi se, että Mauri noina vuosina oli vahvimmillaan kommentoimaan asioita ja oli Ilaskiven kanssa ilmeisesti ainakin "sähkösanomaväleissä"... Kumpaakin kirjaa on tyrkyllä antikvariaateissa. Ilaskivihän on kirjoittanut omalla naamallaankin.

  • nimimerkki

    T H

    20.6.2012 klo 20:19

    Kyllä se hyvin leikattu puku oli yksi Sariolan (Susikosken) roolia mielestäni.
    Määrätyillä henkilöillä ei muunlainen istunutkaan. Ja heti ulkomailla mentiin
    sellainen hankkimaan.
    Nyt laivamatkalta palattuani huomaan eron nykyiseen. Voi sen viikon mat-
    kan hoitaa samoilla vaatteilla. Pieni nyytti vain kädessä. Muutamat.
    Asiasta kolmanteen; Miten nykyisin tämä kapteenin pöytä täytetään esim.
    viikon risteilyllä? Vaimoni on ruokaillut ns. kapteenin pöydässä, vaan ei tien-
    nyt tätä hierarkiaa?
    Serambleri (Scrambreli)? Esittää melkoista asiantuntemusta. Joka kirjallisel-
    la tasolla ja muutenkin. Hyvä näin. Joka tiedonmuru on tarpeen. Jatka vaan
    edelleen.
    Mauri tietysti naureskelee näitä kommentointeja. Pilven päällä. Siellä suojassa.
    Vaan Enäjärvi on ollut ennen kuin kristinusko. Ja vieläkin.

  • Matti Nummenpää

    21.6.2012 klo 00:08
    Mauri Sariolan kääntämä ja verotussyistä Anja Sariolan kääntämäksi merkitty kirja on Gardner Erle: The Case of the Duplicate Daugter, Suom. Tyttö pelikasinolla, Gummerus, 1962.

    Raimo Ilaskiven kanssa Mauri oli kyllä lähemmissäkin kuin sähkösanomaväleissä. Tämä ilmeni Raimo ilaskiven omasta puheesta, jonka hän piti Helsingissä Mauri Sariola -seuran ttäyttäessä pyöreitä.

  • nimimerkki

    Juulia K-H

    21.6.2012 klo 00:34
    Tohtori Viitasen tapauksessa löytyy Sariolan suosimia sanoja: kirottu, suvaitsee, parahin tohtori, parahin maisteri.
    Aikanaan epäiltynä Laukoksi Sariola jossain lehtijutussa todisti ei-olevansa lLukko kirjojen nimen perusteella. Sariola väitti, ettei ikinä laittaisi kirjan nimeksi tällaista tapaus -tyyppistä nimeä. Mutta ei se seepra pilkuistaan pääse. Tyypillisistä tyypillisintä Sariolaa on miehistä puhuttelu titteli-sukunimi ja naisista etunimi-sukunimi. Viitasen lisäksi Insinööri Forssin tapaus Laukkona ja Marita Eisenin tapaus Sariolana.

    Hvyiä kirjojahan nämä Laukkona tehdyt ovat. Ehkä tästä ekasta seuraavat Keltainen kummitus, Insinööri Forss, enemmänkin Sariolan tyylistä erottuvia. Puhumattakaan Sen yli käy vain tuuli viheltäin, joka onkin kokonaan toisen kirjailijan tekemä. Surmansyöksy Caprilla onkin sitten jo selvää Sariolaa eikä siinä vaiheessa kai enää niin peiteltykkään.

    Onko Sisäministeriön hallitussihteeri niin kova patu, että pompottaa poliisimestaria ja koko poliisilaitosta niin kuin tykkää? Vai onko semmosta titteliä olemassakaan?

    Mikä tämä kaupunki on, missä tohtori myöhäisemmät kolttosensa tekee? Vuokatti on lyhyen bussimatkan päässä ja merenrantakaupunkiin on 200 km. Oliskohan tuo Kajaani. Täytynee Kajaanin runoviikolla katsastaa sillä silmällä.

  • nimimerkki

    Serambleri

    23.6.2012 klo 12:01
    Toistuvista pyynnöistä johtuen ja myös niistä huolimatta on kai julkistettava täsmennys "Serambleri"- käsitteestä. TH kiinnittää aiheellisesti ja asiantuntevasti huomiota mahdolliseen virhetulkintaan. 1) Serambleri ei todellakaan ole oikea, virallinen eikä mikään helittely- eikä haukkumanimikään. Rouva S. kykenee tarvittaessa paljon rikkaampaan ilmaisuun. 2) Nimi on napattu (kuten valveutunut lukija on siis arvannutkin) R. Ikävalkon työstämistä Maurin päiväkirjoista. Serambleri esiintyy tekstissä (ainakin) kaksi kertaa, Kertarutinassa tai Sammatin kuussa, kummassako vai -kin , en muista.
    Jäi mieleen, kun teetti vaan aikoinaan niin peevelisti töitä selvittää mikä hitto se suuhunpantava on, josta Mauri kirjoittaa päiväkirjassaan krapula-aamuna, että "ei auta, serambleri vaan naamaan ja baanalle" (lainaus ei ole sanatarkka). Voitte uskoa, että käytiin ruokakunnan kulinaristiset sanakirjat tarkkaan rouva S:n kanssa läpi kaikenlaisia itämaisia makkaralaatuja myöten ja tyhjää tuli. Selattiin hiukan jopa Alkon laajaa sanastoa. Voitte myös uskoa, mikä "ahaa, olisihan se pitänyt älytä" -tunne oli kun viimein (mekin) keksimme, että RI oli lukenut Maurin käsialan juuri niin kuin TH epäilee. Scrambleri!! Munaa pannulle ja haarukalla sekaisin. Suolaa ja pippuria, ripaus chiliä. Helppoa näin jälkikäteen hoksata.
    On muuten varmaan Ikävalkokin ihmetellyt, että mitä taikaruokaa se Kirjailija naamariin tyrkkää pahanmakuisen aamun avaukseksi. Painovirheestä ei kirjoissa ole kyse, koska erikoisannoksen nimi esiintyy tekstissä uudelleenkin.
    Toki olisi kiinnostavaa tietää, millainen paini asiassa on käyty silloin kun päiväkirjoja työstettiin vai menikö asia läpihuutojuttuna. Kiitoksia vaan RI:lle hienoista kirjoista ja siitäkin, että tulipa ruokakunnassammme asiaa selviteltäessä opiskelluksi paljon uutta ruokasanastoa!
    Te, jotka asian heti keksitte, olkaa iloisia ja ylpeitä hyvästä oivalluskyvystänne.
    Meillä vaan kävi kuin autopelastuspartio Team Ahman kaverille; "Voi hitsin hitsi, nythän mä vasta hokasin!"
    PS Kiitos TH tuestasi. Ceterum censeo: Hyvin leikattu puku on eräs varmimmista maurismeista. Jos komisarion tai pankinjohtajan asusteissa on lisäksi vihreää ja ruskeaa(miten rohkeaa!), ollaan jo sylttytehtaan porteilla.

  • nimimerkki

    Juulia K-H

    23.6.2012 klo 17:15
    Minä liityn intendentin puolueeseen. Hyvin leikattuja, istuvia jne pukuja on muilakin kirjailijoilla. Hyvin silitetty tai juuri silitetty on Maurin omaa aluetta. Sitä ei löydy muilta kirjailijoilta. Mahtaavatkohan herrat juuri pukujaan silitytellä.Siis silitysraudalla siten ettei ukko ole sisällä. Ehkä Sariolan tuotantoaikaan kyllä. Mittapukuja nyt kaikilla on. Kirjailijoilla ja puvun käyttäjillä.

  • nimimerkki

    Juhani S

    24.6.2012 klo 11:40
    Onkohan kukaan kyseenalaistanut sitä viimeiseksi jäänyttä totuutta, että Esko Laukko on Mauri Sariola. Jospa Laukko onkin haamukirjoittaja tai työryhmä, jossa Sariola oli mukana. Vuonna 1966 ilmestyi Sariolalta kolme kirjaa (Elomme merta laiva purjehtii, Ukkotuomarin viimeinen juttu, Aamu Heinjoen tiellä) ja Laukolta kaksi. (Tohtori Viitasen tapaus, Herrasmiesten oikotie) Aika paljon yhdeltä kirjailijalta.
    Näihin aikoihin Maurilla oli ystävä Arto Tuovinen. Nimenomaan Mauri käytti Artosta sanaa "ystävä". Tätä sanaa Mauri varsin kitsaasti käytti. Tuovinen oli Ilta-Sanomien toimittaja samaan aikaan kun Mauri oli Helsingin Sanomissa. Myöhemmin Seura -lehdessä toimittajana. Samoissa Seuroissa oli sekä Tuovisen että Sariolan jännitystarinoita. Tuovinen kirjoitti useita kirjoja. Aluksi nuorten kirjoja ja myöhemmin jännitysromaaneja. Siinä välissä pari poliisiromaania Ei mitään menetettävää 1964 ja Poikamiesten kotiliesi 1965. Poikamiesten kotiliedessä on myös rikollispäähenkilöiden, juorulehden päätoimittajan ja autoliikkeen mainospäällikön ulkoinen olemus hyvin leikatttuine pukuineen sariolamaiseti kuvattu.
    Mitäs, jos Arto ja Mauri tekivätkin yhdessä näitä kirjoja. Arto on syntyisin Tammisaaaresta. Naapuripitäjässä Perniössä on Laukon kartano. Siis ei se tunnetumpi Klaus Kurjen Laukon kartano Vesilahdella, vaan samanniminen vähemmän tunnettu.
    Arto Tuovinen kuoli vain 35 vuotiaana vuonna 1968. Seuraavana vuonna ilmestyi Esko Laukon nimellä myöhemmin plagiaatiksi paljastettu Sen yli käy vain tuuli viheltäin. Koskaan ei kai ole tullut mitään vihjettä siitä, miksi tuottelias ja taitava kirjailija on tehnyt näin selvän kirjallisen varkauden. Jospa kirja onkin toisen tekemä ja jäänyt Maurin haltuun, joka sittemmin julkaissut Esko Laukkona itse oikeasti tietämättä sitä plagiaatiksi.

  • nimimerkki

    Jarmo

    24.6.2012 klo 14:12
    HAH, sanoisi Sherlock Holmes. Mielenkiintoinen ajatus ja "salaliittoteoria". Päiväkirjoissaan Sariola kyllä kulkee aika vahvasti tämän virallisen totuuden poluilla.
    Tapaus "Sen yli käy vain tuuli viheltäin" vs. "Kynsi ja hammas" on kyllä aika merkillinen episodi. Voiko kirjailija kirjoittaa vanhan muistikuvan pohjalta "sattumalta" melkein samanlaisen teoksen? Outo juttu, mutta ei Mauri julkisuuteen tainnut muita selityksiä antaa...

  • Matti Nummenpää

    24.6.2012 klo 15:03
    Aikanaan kirjat vertasin hyvinkin tarkasti. Samankaltaisuudet ovat niin täsmälliset, että satunnaiset muistikuvat eivät ole mahdollisia. Sellainen saattaisi olla mahdollista, että kirjailija olisi ulkomailta ostanut alkuperäisekielisen kirjan ja kääntänyt suomeksi ja julkaissut omalla nimellä tietämättä, että kirja on suomennettu.
    Mitään vihjeitä asiaan ei löydy mistään muistelmista tai päiväkirjoista. Tapauksesta Mauri Sariola kyllä on tehnyt päiväkirjamerkintöjä, mutta mitään viitettä kirjan syntyyn ei ole. Tuula Sariolalla ei myöskään ole asiasta tietoa.
    Arto Tuovisen kanssa Mauri hyvinkin on voinut tehdä luvallista yhteistyötä. Toisen kirjailijan tekstin julkaiseminen kuoleman jälkeen on mahdollista, mutta ei ehkä todennäköistä.

    Myöhemmät Laukon kirjat ovat taas sariolamaisempia nimeä mytöen. Mene toiselle tähdelle rakastamaan ja Taivas kuin kerjäläisnuttu ovat runositaatteja, joita Mauri harrasti omalla nimellä tehdyissä kirjoissakin. Jälkimmäinen Maurille läheisestä Mika Waltarin runosta. Surmansyöksy on selvää Sariolaa. Kuolemanlotto jopa tilaustyö.


    Matti Nummenpää
    intendentti, Mauri Sariola -seura

  • nimimerkki

    Juulia K-H

    25.6.2012 klo 00:13
    Kansi on hieno!

  • nimimerkki

    T H

    25.6.2012 klo 22:01
    T H kiittää ja kumartaa Serambleria! On hienoa vaihtaa mielipiteitä itseään
    parempien kanssa. Lähdetkö Äänislinnaan?

  • nimimerkki

    Juha Kautto

    25.6.2012 klo 23:01
    Mauri Sariola -seuran puheenjohtaja puuttuu keskusteluun - ei sitä katkaisten, vaan ilahtuneena.
    Tämä lukupiiri on alkanut elämään juuri senkaltaista elämää mitä suunniteltiin jo vuosia takaperin. Alku aina hidasta, mutta sitten...

    Täällä on säännöllisiä vierailijoita ja satunnaiskävijöitä. Osa on seuran jäseniä, osa ei. Joku ehkä liittynytkin seuraan saatuaan täältä kimmokkeen. Minä en tiedä enkä ole alusta alkaenkaan halunnut tietää mitä nimiä liittyy nimimerkkien taakse. Pääasia on, että Maurista keskustellaan foorumilla kuin foorumilla ja tämähän on siihen paras.

    Kesäaikaa kun eletään niin haluan tuoda tiedoksi upean idean mistä luin tänään ilmestyneestä Länsi-Uusimaa -lehdestä. Lehden levikkialueella asuva Mauri Sariola -seuran jäsen on perustanut tilalleen "kirjakopin" eli muuttanut aikanaan maitolähetysten noutopisteenä toimineen tilan paikaksi mistä ohikulkijat voivat ottaa ja jättää kirjan ilman kirjastokorttia ja maksuja. Tämänkaltaista toimintaa on toki ollut aiemminkin, mutta aina parempi saada lisää ja suositan "kopioimista" omalle alueelle. Mahtaakohan siellä olla Sariolaa? Tämä on käytävä tutkimassa.

    Luetaan, nautitaan - nyt on kesä. Ja kirjoitellaan lukupiiriin. Ehdotelkaa uusia kirjoja webmaster, intendentti Matti Nummenpäälle.

    Juha Kautto
    puheenjohtaja
    Mauri Sariola -seura ry.

  • nimimerkki

    T H

    27.6.2012 klo 11:02
    Mielenkiintoisia tulkintoja tuosta Laukosta. Vaan en tiedä Perniössä Laukon
    kartanoa? Laukan kylä on ja siellä Alitalo ja Ylitalo. Josko kyse näistä?

  • nimimerkki

    Juhani S

    27.6.2012 klo 14:30
    Alla on kopioi - liitä Wikipediasta artikkelin alku.

    Laukon kartano
    Loikkaa: valikkoon, hakuun
    Tämä artikkeli kertaa Vesilahdella sijaitsevasta kartanosta. Myös Perniössä on Laukon kartano.

    Samasta Wikipediasta hakusanalla Luettelo Suomen kartanoista
    Laukon kartano Perniö päärakennus 1840-luvulta


  • nimimerkki

    T H

    27.6.2012 klo 20:16
    Vaikkei kirjaan ehkä liitykään, jatketaan tiedon etsimistä, Juhani S. Perniössä
    ei ole Laukon kartanoa. Enää. Tietoa Suomen Maatilat 1932: Laukan kylä
    Perniössä. Ja siellä Fredriksbergin tila, omistajat silloin J ja Anna (os. Metsola)
    Lindberg. Tila on puolet ent. ratsutilasta. Sen metsäalueella on Laukon karta-
    non rauniot ja niiden läheisyydessä polttohautoja. Näin siis vuonna 1932, noin
    80 vuotta sitten.

  • nimimerkki

    Juhani S

    27.6.2012 klo 22:43
    Tämäkin voisi riittää kyseiseen asiaan. Eli siihen, että Arto Tuovinen olisi saattanut yhdessä Mauri Sariolan kanssa keksiä Laukko nimen. Arto Tuovinen on syntynyt 1933, joten hyvin Laukko nimenä voi olla paikkakunnalla tunnettu Arton lapsuusaikana. Tietenkin myös Sariolalle. Elinan surma on luonnollisesti runotuntija Maurille tuttu.Historiasta kiinnostuneelle Maurille on Laukon kartanon vaiheet tunnettuja. Ja tietenkin nämä ja kuka tahansa kirjailija voi keksiä Laukko -kirjailijanimen ihan omastakin päästä. Sariola on lehtijutussa kehittänyt Esko Laukko -nimelle oman teorian, mutta lienee se jälkeenpäin kehiteltyä Maurin huumoria.

  • nimimerkki

    Melkein aikalainen

    27.6.2012 klo 23:44
    Muutamaa vuotta nuorempi Sariolaa enkä koskaan tavannut,mutta nähnyt usein Helsingin Klaus Kurki -ravintolassa mikä kait oli hänen vakiopaikkojaan. Ravintolassa sijaitsi aikanaan Laukko niminen sali jo pitkään ennen Esko Laukon esiintuloa, että ehkä kirjailija valesukunimen sai siitä. Etunimestä en tiedä enkä arvaile. Enkä usko Sariola - Tuovinen salaliittoteorioihin. Onko tämä Maurin seura haastatellut joskus aikanaan Mannerheim -ristin ritareita joita Mauri kirjoihinsa haastatteli? Onko tällaisesta saatavissa jotakin kirjallista dokumenttia. En tunne kovin hyvin Sariolan muuta tuotantoa kuin nämä sotaan liittyvät ja Armfeltin, mutta tuntuu siltä, että tämä kirjailija ehkä hiukan liioitteli osallistumistaan sotaan. Mutta näin tekivät niin monet muutkin. Olen tavannut vuosien aikana kaiketi satoja nykyisin jo harmahtuneita miehiä jotka ovat kertoneet taistelutilanteista juuri siellä etulinjassa, mutta jotka nostavat itsensä vain ylempään kastiin ilman perusteita. Samoin olen pari kertaa tavannut kunnon kuppia ottaneen jermun joka on on heti piakkoin ilmoittanut olevansa Marskin -ritari mutta lähempi tutkiskelu on toista näyttänyt. Kunnia kuitenkin Sariolalle siitä, että kirjoitti mitä kirjoitti, mutta kävi saamieni tietojen mukaan aidosti tapaamassa näitä itsenäisyytemme todellisissa töissä olleita puolustajia.
    Toinen kirjailija Reino Lehväslaiho saa kiitokset myös todenmukaisista kirjoistaan. En tiedä tuntivatko toisiaan.
    Päädyin näille sivuille aikanaan sattumalta kun ostin antikvaarista Sariolan kirjan Aamu Heinjoen tiellä ja kiinnostuin sen jälkeen hänen muista kirjoista. On kiva kun voi näinkin antaa palautetta ja kysyä. Tyttärenpoika on neuvonut ja kalkkeuttunut ukko oppinut. Hyvää teille.

  • Matti Nummenpää

    30.6.2012 klo 20:43
    Mannerheim -ristin ritareita Mauri Sariola -seura ei juurikaan ole haastatellut. Jotain kuitenkin. Taavi Törmälehto oli seuran vuosijuhlassa Raumalla ja kertoi yleisölle kokemuksistaan. Muita sodan aikojen haastatteluita on jonkin verran. Seuran jäsenlehdessä vuodelta 1997 Äänislinnan aseveljet muistelevat Sariolaa. Aaro Paloste - Sariolan upseerikoulukaveri on samassa lehdessä vuodelta 2010.
    Vuonna 1924 syntyneenä Mauri kyllä oli mukana sodassa. Hän toimi lähinnä radistina. Taistelukokemusta ei erityisesti liene. Hän kirjoitti sota-ajan tapahtumiin perustuvan runon, joka julkaistiin Koti-Postissa 1955 tekijänimellä Simo Hurtta. Runon nimi on Periaatteen miehet. Tämän runon hän kertoo perustuvan todellisiin tapahtumiin, mutta henkilöiden nimet on muutettu. Runon ”minän” osuus ei ehkä kovin tarkoin todellisuutta vastaa.

  • nimimerkki

    Shuh

    4.9.2022 klo 10:26
    Mauri on tiettävästi tosiaan kertonut syyksi sille, että alkoi kirjoittaa jännäreitä myös Esko Laukon nimellä, sen että hän halusi näpäyttää kirjallisuuskriitikoita. Oletan kyllä, että vähintään yhtä suuri motiivi löytyi puhtaasti taloudellisista seikoista: koettamalla tuottaa hiukan erityylistä tekstiä toisella nimellä hän pyrki voittamaan uutta lukijakuntaa ja siten myös kasvattamaan teostensa myyntiä. Niin tai näin, tästä kirjasta tuo "haamu-ura" alkoi.

    Eikä huonosti alkanutkaan. Vaikka tarina onkin pienimuotoinen suppeine henkilögallerioineen, melko vähäisine tapahtumineen, verkkaisine etenemisineen ja jopa jotenkin "näytelmänomainen" runsaine vuoropuheluineen, syntyy siitä kuitenkin lopulta ihan kelpo jännäri. Tosin puoleen väliin saakka vain nimilehden tyypittely 'jännitysromaani' entaa lukijalle viitettä siitä, mitä kertomukselta voi odottaa. Mitään vinkkiä siitä, millaiseksi kertomus myöhemmin muuttuu, ei anneta, ellei sellaiseksi laske tohtori Viitasen outoja silmiä ja katsetta; ehkä myös taloudenhoitajan epätavallisen käytöksen ja toimenkuvankin voi sellaiseksi katsoa (ss. 113-115). Alun pitkähkö kuvaus melko tavanomaisen elämänmenon muuttumisesta vähitellen pelottavaksi kauhukertomukseksi tuo väistämättä mieleen Alfred Hitchcockin luomukset. Mauri on tältä osin osannut taitavasti nostaa kauhunomaista jännitettä loppuun saakka. Aivan lopun ammuskelu on Maurille harvinaista tarinointia, mutta Esko Laukkohan tämän kirjoittikin... Päähenkilön psykopaattisen luonteen Mauri on kuvannut taitavasti alusta alkaen niin, että häiriintyneen luonteenlaadun merkit vahvistuvat pikku hiljaa kertomuksen edetessä.

    Mauri on osannut kyllä jälkiään peitellä aika hyvin. Toki muutama selvä maurismi tekstistä nousee, mutta paljon löytyy aineksia, joita hän ei siihen mennessä ollut tuotannossaan juurikaan käyttänyt: esim. että päähenkilö on nainen, runsaasti esiintyy ruotsinkielisiä henkilönimiä, rikosta ei ratkaise juristi eikä poliisi, mitään sota-aikaan liittyvää linkkiä ei juonessa ole, lopun ammuskelu.

    Mutta ei kirjailijamme kaikista päähänpinttymistään täysin eroon pääse tässäkään
    kertomuksessa. Häiritsevin niistä taitaa olla se, että jälleen kerran hädin tuskin kaksikymppinen nuori nainen retkahtaa itseään 15 vuotta vanhempaan mieheen. Mikä ihmeen tarve kirjailijallamme oli luoda näitä iältään epäsuhteisia pareja jatkuvasti? Toinen huomiota kiinnittävä tapa Maurilla on käyttää sanaa 'hurja' vahvennusilmaisuna kuvaamaan jotain suurta, hienoa, erityistä tms. Yhdistän tuon sanan hieman lapsenomaiseen kielenkäyttöön, ja kieltämättä se aika vanhanaikaiseltakin tuntuu. Akateemisuuden arvostuskin säilyy: hallitussihteeri Hedberg sisäasiainministeriöstä osoittautuu kovapintaiseksi kenttämieheksi, vaikka on koko uransa luonut täysin hallinnollisissa tehtävissä ilman että olisi päivääkään tehnyt poliisin kenttätyötä. Mutta tuommoisen puutteenhan korvaa akateeminen loppututkinto... Sivulla 159 Viitanen tokaisee vaimolleen, että tämä huolehtikoon juoksevista talousasioista, hän hoitaa "suuret linjat" - ilmaus toistuu Maurilla usein eri yhteyksissä, ja hänen käyttämänään sen väistämättä yhdistää huolettomaan suurpiirteisyyteen. Maurille tyypillinen torjuva suhtautuminen vanhuuteen ja vanhuksiin taas tulee ilmi, kun paikkakunnan eräs toinen hammaslääkäri kuvataan kuusissakymmenissä olevaksi "hyvin vanhaksi eukoksi", jolla "Pää tutisee ja pora tutisee kädessä...". Maurismiksi on kuitattava myös hänen sitkeä tapansa kirjoittaa aseiden merkit väärin. Sivulla 252: "... hamuili... käteensä raskaan tylppänenäisen poliisi-waltherin." Tässäkin Mauri tuntuu pitävän asemerkkiä asetyyppinä ja kirjoittaa sen pienellä alkukirjaimella vaikka pitäisi tietysti kirjoittaa isolla. Walther sinänsä on kyllä kuulunut poliisimme virka-aseisiin, ja peräti vielä kolmen eri mallin verran. Maurin mainitsema ase lienee kuvauksesta päätellen ollut joko Walther PP tai PPK, joita ei kyllä kumpaakaan voine pitää kovin raskaana, taskuaseita kun olivat. Ehkä tässä oli kyseessä PP, se kun on PPK:ta hieman isokokoisempi ja raskaampi, konstruktiona vanhempikin kuin nimenomaan siviiliasuisten poliisien käyttöön tarkoitettu PPK. (PPK muuten on sama ase, jota James Bond käytti).

    Tapahtumapaikka tarinassa on ilmiselvästi Kajaani, vaikka kirjailija ei sitä nimeltä mainitsekaan (ss. 39-40).

    Kertomus etenee johdonmukaisena, helppolukuisena ja selväpiirteisenä. Sitä on miellyttävä lukea, ja turhat anekdootit, syrjähypyt ja venyttelyt puuttuvat, joskin paikoitellen tarinointi sujuu hieman hidastempoisesti. Sivuilla 180-186 täysin sattumalta tapahtuva Paulan, Lundmarkin ja Rahikan kohtaaminen lomahotellin aamiaispöydässä tosin töksähtää. Mutta Mauri on jälleen joutunut näköjään turvautumaan sattumaan saadakseen kertomuksen purkautumaan uuteen vauhtiin. Jatko-opiskelija, joutilasta elämää muutoin viettävä ja kriminalismia aktiivisesti harrastava (!) Rahikka on kyllä mielestäni melko keinotekoinen luomus.

    Hyvin siis alkoi maestromme "sivupersoonan" kirjailijan taival. En ihmettele, jos Mauria ei ihan alussa heti tähän teokseen yhdistetty, sen verran se "viritykseltään" poikkesi miehen siihen astisesta tuotannosta. Vaikka löytyyhän siitä kieltämättä myös yhtäläisyyksiäkin, näin vuosikymmeniä myöhemmin luettuna. Mutta jos sen luki ilmestymisvuotenaan, niin moni maurismi oli vielä syntymässä eikä ehkä niin helposti tunnistettavissa vielä silloin. Arvosanaksi annan tälle tarinalle 9.

  • nimimerkki

    Magisteri

    4.9.2022 klo 15:06
    Iältään epäsuhtaiset parit oli selkeä ”maurismi”. Nainen on useammassa kirjassa hädin tuskin kahdenkymmenen ja kun tietää, kuinka lapsia siinä iässä vielä ollaan. Mitä vaikutusvaltaisimpi ja rikkaampi mies oli kyseessä, sitä aidompaa rakkaus oli varsinkin kymmeniä vuosia nuoremman naisen puolelta (esim. ”Ajojahti” ja ”Ahtojäissä”). Maurilla oli myös miesten puolella hädin tuskin kolmikymppiset uraohjukset. Eikös Vetämättömässä värisuorassa sen ikäinen päähenkilö kokenut epäonnistuneensa elämässään, kun oli vain oppikoulun lehtori.

    Olen syntynyt ensimmäisten ”laukkojen” aikaan, joten aikalaisasiantuntemusta minulla ei ole, mutta kyllä jo Insinööri Forss ja Keltainen kummitus olivat niin selvää Sariolaa kuin olla ja voi, ainakin näin jälkikäteen verrattuna. Tosin naispäähenkilöt parissa Esko Laukon kirjassa poikkeavat Mauri Sariolan tyylistä.

    Milloin muuten alettiin epäillä, että Maurilla on osuutta Esko Laukon kirjoihin? Maurihan nosti egoaan toteamalla, että Laukon tekstistä huomaa, että mies on kirjoittanut muutakin, vaikkapa tohtorinväitöskirjan ja oliko Maurin vai jonkun muun ”arvelua” hyvinkin tunnetuista Laukko-ehdokkaista ihan valtakunnan huipulle asti?

  • nimimerkki

    puttonen

    5.9.2022 klo 11:56
    Tämän kirjan lukijan kannattaa seuraavaksi etsiä Sariola-hyllystään vuonna 2006 ilmestynyt "Rikoksen jäljillä" (Book Kari), joka sisältää Esko Laukon vuonna 1971 Apu-lehdessä julkaistun jatkokertomuksen "Liian monta sattumaa" sekä Mauri Sariolan Pellervo-lehdessä vuona 1968 julkaistun jatkokertomuksen "Matka muuttaa kaiken".

    Jälkimmäinen on sama tarina kuin vuonna 1990 ilmestynyt "Laulujen lunnaat" (Book Studio Oy). Tosin loppua on siten muutettu, että on siihen saatu ujutettua jatkokertomuksen nimi.

    Edellinen eli Laukon tarina on sikäli mielenkiintoinen, että siinä jatkavat seikkailujaan maisteriksi opiskellut Pontus Rahikka ja ikävästä hammaslääkärimiehestään tunnetulla tavalla eroon päässyt Paula Viitanen (os. Saarelainen). Tämän tarinan alussa tulee mieleen "Insinööri Forssin tapauksen" alkuasetelmat ja myöhemmin liikutaan kuin "Budapestin unessa" vaikka nyt ollaankin Varsovassa. Hymyn toi huulille saksalainen SS-standartenfuhrer nimeltään - Adler!
« aihelistaan

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »

Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Tohtori Viitasen tapaus