Lukupiiri

« aihelistaan

Totuus on armoton


  • nimimerkki

    Serambleri

    8.7.2012 klo 17:56
    Oli meitä joukko koirasihmisiä suviyössä harjoittelemassa hurskasta kurjuutta eli oltiin poikaporukalla tekemässä pärekattoa ja perinneaitaa hämäläisessä järvenrantamaisemassa. Alkoi iltarientojen aika. Sahtimestarin hyvin kantavierteistämä tuote alkoi vetää kuin hyvin jousitettu valssi Maurin kirjoissa. Pantiin kotiteatterin verhot alas ja elokuva pyörimään.
    Joukossamme on pari oikeasti oikeusoppinutta, toinen heistä vieläpä vanhan Erkon tapaan "moloikkandi", ainakin hän itse niin mielellään sanoo. Seramblerikin on lainpaikkojen labyrinteistä kiinnostunut, on tullut aikoinaan toistakymmentä vuotta istutuksi nuijamiehen oikealla puolella valmiina tuomitsemaan eläviä ja..no niin, etupäässä kyllä eläviä....
    Katsottiin siinä filmiltä miten Reivin pojan kesäpäivät ja yöt menivät.
    Tuli sahtimiehille pitkä keskustelu siitä Syrjäntaan tapauksen näytöstä ja sen kestävyydestä. Hyvä, että hovioikeuden kirjaamo oli siltä yöltä kiinni, sinne olisi oitis lähdetty kovaäänisten äänestyspäätösten jälkeen.
    Koska täällä palstalla on osallisina varmaan useita oikeasti alaan perehtyneitä ja sitten vielä enemmän niitä, jotka muuten tietävät miten oikeusasioiden pitäisi olla, esitän keskustelua Reivin ratkaisusta. Lähdettäisiin siitä, että vain se, mitä kirjassa ja elokuvassa (lähestulkoon ovat yksi yhteen) tapauksesta kerrotaan on pohdinnan alla ja ratkaisun perusteena. Mitäpä tehdään? Pitää vai päästää? Kille Itäpuun (anteeksi nyt, Aku Ankan toimitus) elokuvissa olisi etsitty oksa ja rasvattu köysi. Syrjäntaka hamppu kaulassa hevosen selkään ja sitten pollea kepillä persustalle. Siinäpä keikkuu. Rauha raitilla vallitsee.
    Sariola on rakentanut kirjan hienosti. Eipä ole rikostoimittaja, lainopin yo, turhaan asioihin perehtynyt. Kirja on mielestäni eräs Maurin parhaita.
    Filmin esitys osui hyvin ajankohtaisen keskustelun kylkeen. Avustetusta kuolemasta on Suomessa väännetty asiaa ja asian viertä viime aikoina kosolti. Kun elokuvassa viedään Lyytisen tuomittavaksi tätä murhasyytettyä ramman miehensä myrkyttänyttä sairaanhoitajaa, kertoo kaksi paikallista tietotoimistoa käräjätalon pihassa ulkopuoliselle utelijanaiselle asiasta. Mitäpä tämä kuulija tokaiseekaan?

    Pärekatto-osastomme väittelikin siis enimmäkseen Syrjäntaan syyksiluettavuudesta. Kirjan tärkein juoni ja teema on mielestäni kuitenkin Reivin ja Lyytisen täydellinen erilaisuus, heidän keskinäinen suhteensa, siihen vaikuttaneet ja vaikuttavat tekijät ja suhteen peilautuminen lukijalle/katsojalle muiden henkilöiden kautta(Birgit, neiti Aaltonen, nimismies Arra..) Olenkin joskus ihmetellyt, mitä se Peter v. Baghin usein mainitsema ihmissuhdedraama mahtaa olla, mutta nyt päätin, että tätä. Elokuvan käsikirjoittaja ja ohjaaja ovat mielestäni vielä jyrkentäneet Maurin teksissä ilmaisemia antipatioita Lyytistä kohtaan. Ökytalon Reilu Reivinpoika Pohjois-Satakunnasta senkun porskuttaa. Tuli ihan tilanomistajan poika Susikosken Hattula-taustakin mieleen.
    Eräs seurueestamme hyppi innoissaan kun näki entisen inttikaupunkinsa maisemia elokuvassa. Kertoi, että torin kulmalla on ollut kuppila Backman et Tyrylä (??), jossa oli vahvaa olutta. Kun peeuu kuulusteli kännisiä panssarimiehiä Parolassa iltaloman jälkeen, oli vakiovastaus se että kaksi olutta pakmanilla herra sotilasmestari....Päätettiinkin siinä aamuyön tunteina että porukalla lähdetään katsomaan jos sahti meidän kulmilta joskus loppuu. Käydään samalla panssarimuseossa.

    On näyttelijöitä ja lisää näyttelijöitä, mutta vain yksi Risto Mäkelä! "Peteri, isäntä, peremmälle!"







  • nimimerkki

    T H

    10.7.2012 klo 17:07
    Kirja hyvä kai arvostelijoittenkin mielestä, vaan elokuva ei niinkään. Omasta
    mielestäni elokuvakin hyvä. Hämeenlinnan seutu tulee hyvin kuvatuksi. Esim.
    Hattelmalan harju näkötorneineen kai pariinkin kertaan. Nykyisin hyvinkin syr-
    jässä ja vaikea löytää. Näkötorni graffitein pilattu ja puut peittävät kansallis-
    maiseman Hämeenlinnan kaupunkiin. Vrt. Runeberg ja "Vänrikin markkinamuis-
    to" 14 säkeistö. Samoin Metsäkylän kartano eli Rasinkangas käräjätalona ai-
    nakin osaksi. Metsäkylä kai aikoinaan Standenskjöldien hallussa kuten Aulan-
    kokin. Komea navetta vieläkin nähtävänä, nykyisin kai vanhan rakennuskan-
    nan ns. apteekkina eli kierrätyskeskuksena, mikä lienee oikea sana? Päära-
    kennus kai palanut jokin aika sitten?
    Reivin ratkaisusta Syrjäntaan tapauksessa Serambleri kysyi. Tässä kohta
    16 vuotta tulee täyteen tuomarin oikealla puolella istumisesta. Sen kokemuksen
    perusteella täytyy sanoa, että tuomio oli nykykäytännössäkin oikea. Näyttö ei
    ollut riittävä. Ns. yleiset syyt eivät ole riittävä peruste tuomitsemaan murha-
    poltosta silloinkaan. Nykyisin ovat terminologiat muuttuneet, mutta sama tuo-
    marin ohje pätee.
    Näyttelijöistä senverran, että missä ovat nämä nuoret pääosien esittäjät:
    Salme Karppinen, Sauli Seppälä tai Lauri-Juhani Ruuskanen? Ei mitään ha-
    vaintoa. Vielä täytyy mainita että elokuvan musiikki oli hyvä. Erityisesti Esa Saa-
    rion soolo Maurin saunan verannalla. Esa elää ja vaikuttaa Nummella vapaa-
    aikanaan. Muutenkin olen sitä mieltä, että muutkin Maurin teokset olisivat
    filmauskelpoisia elokuvaksi. Kuin nämä kolme.

  • Matti Nummenpää

    12.7.2012 klo 00:36
    Ylläpitäjä on muokannut tätä viestiä.
    Avustettu kuolema perustuu tositapahtumaan ja Mauri Sariola on siitä tehnyt myös vähän laajemman lehtiartikkelin Eeva -lehden sarjaan "Rikos lain vaa'assa". Olen viettänyt yhden kokonaisen päivän kansallisarkistossa selvittäen miten asia oikeassa elämässä on käsitelty. Sariolan kuvaus vastaa täysin todellisen tapauksen käsittelyä. Liitän tälle sivulle oikeuden päätöksen asiasta.

    Matti Nummenpää, intendentti

  • Matti Nummenpää

    12.7.2012 klo 01:22
    Backman & Tyrylä eli Pakmani sijaitsi torin kulmalla toisessa kerroksessa. Ensimmäisessä kerroksessa oli Vainikaisen konditoria, josta laulettiin tunnettua laulua mukaillen: Hiljaa juuri kuin lammenlaine syntyi leipuri Vainikainen Hämeenlinnassa, torin varressa, parhaalla liikepaikalla.

    Sama torinkulma on kuvattuna Maurin kirjassa "Leivätön pöytä on katettu". Tässä teoksessa näissä taloissa on useampi pankki - kuten oikeastikin - sekä asianajotoimisto - kuten oikeastikin. Nämä liittyvät oleellisesti teoksen juoneen. Asuipa muuten samassa talossa Mannerheimristin ritarikin, joka on yksi Maurin haastattelemista. Aikanaan olin virka-asemaltani Osuuskaupan pakettiautonkuljettaja ja vein jotain juhlia varten hänelle vissy- ja olutkoreja ja muuta hyvää. Kilinän kuulleessaan ritari lauloi: "Pikkupojat tappeli ja isot pojat joi. Ja pikajuna Pietarista pirtua toi. No, nyt olen maanantaina sariolalaisten kanssa lähdössä Pietariin ja siitä vähän eteenpäin, jos Luoja suo ja viskaalit sallii. Keskiviikkona tuli tieto, että matkatoimisto, konsulaatti ja Itella yhteistyössä ovat passini ja viisumini hukanneet. Iltapäivä kului Pasilan poliisitalossa uutta passia hakiessa ja vanhaa kuoletettaessa. Huomenna torstaina, eikun tänäänhän se jo on, pitäsi uusi saada ja lähetti on ratsun valjastanut asiakirjojen saattamiseksi oikeisiin paikkoihin.

    Matti Nummenpää, intendentti


  • nimimerkki

    Serambleri

    12.7.2012 klo 19:03
    Nyt on tullut selvitystä elokuvan Hämeenlinna-aiheisiin. Kiitos kirjoittajille. Olipa yllätys tuo TH:n tieto siitä Rasinkankaan kartanon filmauspaikasta. Tuttu asia on meidänkin kylällä tuo vanhan rakennustarvikkeen varastomyymälä. Taisi käydä edustaja aikoinaan pystymuurin luukkuja purkutaloista ostelemassa.
    Hämeen seudulla tuntuu olevan perinteitä filmialalla. Olen kuullut kerrottavan, että Hauholla Iso-Roineen rannalla nykyään menestyvä täysihoitola on saanut alkunsa jonkun filmausporukan majoittamisesta joskus ammoisina aikoina kun maassa sarjatyönä tehtiin "maitotyttö heinäladossa-elokuvia".
    Tuotesijoittelusta piti kyllä kirjoittamani. Moneen kertaan on käsitelty Sariolan tupakka- ja viskisijoittelua. Sankari sauhauttelee Bostonia/North-Statea/Marlboroa/Coltia...Mieltä ilahdutti hiljattain löytäessäni tuotannosta uuden tupakkamerkin. Kirjaa en nyt muista, mutta sankari (Susikoski ?) poltteli Miltonia. Mitäpä mahtaa olla vielä muita tuotannossa toistuvasti mainittuja tupakkamerkkejä? Klubiaski toki vilahtaa, mutta jossain kohtauksessa muistaakseni päähenkilö pillitupakkaa vähättelee, kohteliaisuudesta ottaa kun tarjotaan.
    Elokuvaa katsoessa tuli mieleen tuottajan mahdollinen valta tuotesijoittelussa. Tuskin minkään muun kuin rahan takia on pantu Reivi hylkäämään kirjassa kuvattu upea Mercedes ja totuttelemaan ison kissan keinuntaan. Se nyt vielä menee, mutta että Peterin Plymouth on lähetetty dollarihymyjen taivaaseen ja isännälle annettu alle hyppäävän hirven hirvitys eli Volga-auto! Jo on maailman kirjat sekaisin.
    Maurista tuo Volga ei ainakaan voine olla lähtöisin, niin tiukasti hänen tuotannossaan pösöt ajavat amerikanautolla. Niin no, keinahteleehan se yksi kartanon rouva tosin eräänä aamuna hirvenammuntakokeeseen isolla välkehtivällä bemarilla.
    Arralle istuu virkamiehenmusta volkkari hienosti. Hupaisa elokuvassa on se tilanne, kun Lyytinen lautamiesten vanhimman kehoituksesta pyytää syyttäjältä keskusteluhetkeä sairaanhoitaja Huhtakallion jutun ollessa jumissa . Mennäänpä tuonne autooni, ettei koko piha kuule, sanoo Arra. Menevät kuplaan. Miten? Kaksi aikuista miehenjärkälettä pujahtaa (naurua) volkkarin takapenkille! Jäi katsoja pähkimään, että minkä ihmeen takia tuo akrobatia.... No, elokuva-alalla aikoinaan työskennellyt porukkamme pärehöylänkuljettaja sanoi, että tietysti siksi että kameramies oli myöhemmin siinä etupenkillä ottamassa neuvottelijoista kasvokuvaa! Olisihan tuo pitänyt hokata.
    Luin juuri nostalgiapuuskassa Ian Flemingin kirjan Elät vain kahdesti. Miksi tuli nyt mieleen? Siinähän meillä on eräs tuotesijoittelun mestari. Toinen syy mainita asiasta tässä on se, että kirjan etuliepeessä on painettuna kehaisu tekijän kirjasta nimeltä Pallosalama: "Enemmän tällaista! Mauri Sariola, Helsingin Sanomat".


  • nimimerkki

    T H

    12.7.2012 klo 22:20
    Hämeenlinnan seudulla filmattu paljon elokuvia. Aulanko esim. ja varsinkin
    sen näkötornista aukeava näkymä useissa filmeissä. Hauhon Hahkiala myös
    ainakin yhden elokuvan näyttämönä. Niskavuoren naiset v. -38 filmattu Rukkoi-
    lan Räväsmäessä sekä Alvettulan kansakoulun ympäristössä. Rikas tyttö v.-39
    kuvattu Tourun kartanossa Vitsiälässä. Vuonna 1948 filmattiin elokuva Ihmiset
    suviyössä Ilmoilan kylässä. Matti Oravisto ajaa Fordillaan nykyistä Puntilan-
    tietä pitkin ynnä muuta. Nämä näin aluksi tulivat mieleen.
    Nuo autohommat kiinnittivät myös minun huomiotani. Ehkä 1960-luvun alus-
    sa olisi löytynyt Reiville se Mersukin alle. Samoin Peterin Volga vaikuttaa lähin-
    nä vitsiltä. Mauri kyllä osasi tuon tuotesijoittelupelin. Päiväkirjassakin useasti
    hän kertoo esim. savukemerkkien avustuksella tapahtuvasta sponsoroinnista.
    Samoin, kun Susikoski siirtyi Saabiin. Puhumattakaan Ballantimes-viskistä.
    Raha piti ottaa sieltä, mistä sen sai. Maurin automerkeistä oli joskus joku jut-
    tu julkaistuna. Volkkarit ja Saabit aika selviä, mutta mites se Mersu? Oliko mitä
    mallia? Peräti avo tai coupe?

  • nimimerkki

    Juha Kautto

    13.7.2012 klo 10:52
    Kyllä, raha piti ottaa sieltä mistä sen sai. Ballantines -viskin maahantuoja lähetti kerran jopa kokonaisen laatikollisen tätä jaloa ainetta Maurille joka kulautti 12 isoa pulloa kurkustaan alas viikossa mikä on jo vallan melkoinen saavutus.
    Veikkaus maksoi kun Laukon kirjan kanteen (Kuolemanlotossa kuusi oikein) ujutettiin lotto -sana.
    Rettig teki Maurin kanssa oikein kirjalisen sopimuksen ja maksoi siitä, että Colt -savuke "mainitaan sujuvasti 2-3 kertaa per kirja". Sopimus kesti vuoden kerrallaan ja tavallisesti uusittiin puhelinsoitolla.
    Neuvotellessaan Saabin ostosta ja sen hinnasta Mauri lähestyi autotalon johtajaa kirjeitse ja merkitsi päiväkirjaansa "Kainosti liitin kirjeen mukaan otteen kirjastani missä valkoinen ysi ysi kehrää kuin kissa".
    Finnair sponsoroi kun kirjan kanteen saatiin Finnairin lentokoneen kuva. On siinä ollut varmasti kansikuvantekijällä ihmettä kun Mauri on sanellut puhelimessa, että tämä ainakin pitää kannessa olla.
    Kun piti kalustaa kotia mentiin Maxi -marketin johtajan puheille, mainittiin tämä market muistaakseni kirjassa "Enkeli lumessa" ja sitten haettiin vähän kalusteita.

    Paljon varmasti löytyy lisää.

    Yhdestä Maurin mersusta on kuva seuran jäsenlehdessä, mutta en ulkoa muista missä numerossa. Kuva on Helsingin kauppatorilta missä on alkamassa jonkinlainen paraati tms ja Mauri Mersunsa kanssa starttaa ensimmäisenä liikkeelle.

    Juha Kautto
    puheenjohtaja
    Mauri Sariola -seura

  • Matti Nummenpää

    13.7.2012 klo 19:51
    Susikosken tupakkamerkit tulivat Seramblerilta mainittua. Ainoastaan yksi jäi pois. Susikoski poltteli uransa alkupuolella myös piippua ja piipputupakkana oli Prince Albert. Tämä ei vielä ollut sponsoroitua.

    Matti nummenpää, intendentti

  • Matti Nummenpää

    15.7.2012 klo 10:22
    Liitän tuohon lukupiirisivulle oikeuspöytäkirjojen alle Sariolan Mersuja käsittelevän lehtiartikkelin.

    Juttu on ilmestynyt Tähdelliset -lehdessä numerossa 23 vuonna 2001. Tähdelliset on julkaisu Mercedes-Benz -harrastajille. Artikkelin on kirjoittanut Caruso ja kuvat Atte Matilainen. Jutussa tulee esille kaikki tarpeellinen Maurin Mersuista.

    Susikosken ensimmäinen Mersu - se lääkärisukulaiselta halvalla saatu - on sitten oma lukunsa. Sehän oli Mercedes-Benz 180, 58 hevosvoimaa. Tästä Serambleri tarkkana virheitten löytäjänä keksinee huomautettavaa. Mutta palataan siihen myöhemmin.

    Matti Nummenpää, intendentti Mauri Sariola -seura

  • nimimerkki

    Serambleri

    15.7.2012 klo 16:31
    No johan nyt on. Jos Serambleri aiotaan seppelöidä tarkaksi virheitten metsästäjäksi ja löytäjäksi ja huomauttelemisesta hengellisen ravintonsa ammentavaksi, teen kuten Pikku Myy. Kiipeän korkealle vuorelle ja piiloudun paistinpannun alle. Eipä vyöry bittivirta perässäni Kilimandzarolle, "pahan hengen vuorelle".

  • Matti Nummenpää

    15.7.2012 klo 18:20
    Hyvinhän Serambleri on virheitä löytänyt - metsästäen tai metsästämättä. Ja virheitähän maailmassa on. Varsinkin intendentillä, jolla heti tulee vikatietoa kun ulkomuistista ilman tarkistamista tai tarkempaa muistelemista jotain sanoo. Rikos lain vaa'assa ei ole Eeva-lehdessä vaan Seurassa. Eevassa oli Kohtalo katkoo langat.

    Tämä Susikoksen Mersun virhe on selvitetty Tuulilasi -lehdessä numerossa 5 vuodelta 1999. Sivulla 93 artikkelissa "Susikosken ja Bondin kyydissä". Ansiokkaan jutun on tehnyt Erkki Raukko.

  • Matti Nummenpää

    15.7.2012 klo 18:30
    Ylläpitäjä on muokannut tätä viestiä.
    ... ja virhehän on sellainen, että sinä vuonna mikä Sariolan kirjassa mainitaan Mersun valmistusvuodeksi, ei ole valmistettu juuri kirjassa mainittua mallia. Uskomme Erkki Raukkoon.

    Matti Nummenpää, intendentti, Mauri Sariola -seura

  • Matti Nummenpää

    9.8.2012 klo 18:12
    Jatketaan automerkkikeskustelua. Ei tällä kertaa maurin autoista, vaan hänen romaaneissaan kuvaamista autoista. Auto on yleisestikin mielletty elintason ja vaurauden merkki. Mauri Sariolalla erityisesti. Ei pelkästään auton hinta, vaan valmistusmaa ja jopa väri. Lääketehtaan pysäköintipaikka kuvaa asiaa. Siellä on pääjohtajan musta Buick, apulaisjohtajan valkoinen Mersu, Teknisen johtajan vaaleansininen Opel ja laborantin punainen Fiat 600. Maisteri Sylvi Sakkolalla on kurainen ja lommoontunut vanha 2-tahtinen Saab. "väliäkös sillä, millä päivällä ajan. Yöllä minua kuljetetaan loistoautoissa".

    Kaikkiaan Mauri Sariolan romaaneissa on mainittu 56 eri moottoriajoneuvomerkkiä. Yleisimmät ovat MB (43 eri kertaa), Volkswagen (41) ja Saab (18).
    Seuraavat 10 kärjessä ovat
    Volvo, Ford, Fiat, Morris, BMW, Buick, Citroen, Jaguar ja Peugeot.

    Mielenkiintoista on myös se, mikä merkki on mainittu koko (Laukon ja Sariolan) romaanituotannossa vain yhden kerran. Näitä ovat:
    Audi, Bentley, DAF, Federal, Harley-Davidson, Hillman, International, Isuzu, Lancia, Land Rover, Mazda, Messerschmitt, MG, Nash, NSU, Polski-Fiat, Rambler, Willys, ZIM, Zyndapp.. Toyota on kerran Maurilla ja kerran Esko Laukolla.

    Matti Nummenpää
    intendentti Mauri Sariola -seura

  • nimimerkki

    Jarmo

    13.8.2012 klo 20:15
    Autoihin liittyen Mauri taisi kaavailla myös ralli-Susikoskea (Hyvästi Sammatin kuu s.212 5.3.81: …Eila Aunio lähetti aineistoa syksyn ralli-Susikoskeen, s.214 19.3.81: …tilauskantani on seuraavaa:…Jyväskylän suurajot).

    Onko teillä tietoa, kuinka juoni oli ideoitu ja oliko paperilla vielä tekstiä? Olisi ollut mielenkiintoista lukea, kuinka Mauri olisi saanut kuvattua Suurajojen ilmapiirin.

  • nimimerkki

    PPP

    8.2.2016 klo 15:22
    Tulee Yle tv1:ltä huomenna tiistaina 9.2. klo13.20.

  • nimimerkki

    PPP

    9.2.2016 klo 14:50
    Eipä tullutkaan Totuus on armoton televisiosta 9.2. vaan valtiopäivien avauskeskustelu, toki tärkeä sekin.

  • nimimerkki

    Serambleri

    25.8.2018 klo 17:32
    Muistelin, että olisi jossain keskustelussa veivattu Susikosken ja Sariolan autoja. Tämä nyt sattui löytymään. En tiedä onko etsimäni. Tässä kuitenkin pieni Sariola-bongaus ja kysymys.

    "Oli pronssinruskea siipiovi-Mersu, samanlainen mutta erivärinen kuin komisario Susikoskella aikoinaan Sariolan kirjoissa. Oppikoulun alussa Sundman oli pitänyt niistä kirjoista, mutta pian hän oli huomannut etteivät ne olleet kovin ihmeellisiä ja innostunut Chandlerista ja Hammetista ja Ross Macdonaldista...."

    Lainaus on Tapani Baggen kirjasta Pikku enkeli. (Crime Time 2016, s.57)
    Komisario Sundman siinä pällistelee siipiovi-Mersua itäisellä Uudellamaalla Elviiran laupungissa erään lehtitalon aulassa. Juonestapa en paljastakaan tämän enempää.

    Kysymys niille, jotka näitä siipioviautoja tuntevat. Muistelisin termillä tarkoitetun autoa, jonka ovet oli saranoitu yläreunastaan, siis aukeamaan ylöspäin muistuttamaan lentoon aikovan linnun siipiä. Ettei vaan olisi joskus puhuttukin lokista tuollaisen ratkaisun yhteydessä?
    Kukas muistaa?

    Vakaa käsitykseni lienee, että tuollaista Susikoski ei kuitenkaan enoltaan ostanut. Perusmallisestakin kaksiovisesta hän sai kuulla tarpeeksi kateellisten vinoilua.

    Huumorimies tuo Bagge. Kirjoittaakin hauskasti. Elviiran kaupunki, heh!

  • nimimerkki

    ukkelo

    26.8.2018 klo 12:45
    Maurin esikoisteoksessa ”Laukausten Hinta” komisario susikosken Mersu on kuvattu tarkasti: ”Mercedes Benz 180, 58 hevosvoimaa”. Kova peli sekin 1950 luvulla.

    Siipiovi-Mersuun, toisin sanoen malliin 300 SL eivät olisi tainneet riittää edes komisarion rikkaan enon rahat. Kyseessä oli -50 luvun nopein sarjavalmisteinen auto. Lisää tietoa tuosta linkistä:

    https://en.wikipedia.org/wiki/Mercedes-Benz_300_SL

  • nimimerkki

    T H

    29.8.2018 klo 15:26
    Näin se sanansäilä lensi ja leiskui aikoinaan. Vaan miten nyt???

  • nimimerkki

    ukkelo

    3.9.2018 klo 03:43
    Ei sanansäilä heilunut entiseen malliin hyvät ystävät kun edellisessä viestissäni Susikoski alkaa pienellä kirjaimella ja Laukausten hinnassa sana hinta alkaa isolla kirjaimella.

    Vielä siitä Susikosken Mersusta. Paitsi Laukausten hinnassa, komisario posotteli sillä vielä teoksessa Susikoski ottaa omansa. Rohkenen olettaa että kyseessä oli jo tällainen uudempaa muotoilua edustava malli eikä sellainen kapeanokkainen. Ei ihme että herätti kunnioitusta ja ihmetystä kuinka nuorella poliisiupseerilla voi olla varaa tuollaiseen.

    https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_Mercedes-Benz_vehicles#/media/File:Mercedes_180_2_v_sst.jpg

  • nimimerkki

    Jarmo

    4.9.2018 klo 19:22
    Totuus on armoton
    YLE TV1 To 06.09.2018 klo 13.30

    (Suomi 1963, 85'). O: Valentin Vaala. N: Sauli Seppälä, Ritva Vepsä, Risto Mäkelä, Irma Seikkula. Mauri Sariolan romaaniin perustuvassa tarinassa mies lähtee tuomitsemaan maaseutukaupungin käräjiä

  • nimimerkki

    T H

    5.9.2018 klo 18:24
    Parasta tässä elokuvassa on tuo käräjämiljöö. Siis tuo Metsäkylän kartano navetoineen. Seuraavaksi parasta on tuo laulu Sariolan saunan verannalta. Esa Saario ja yll illan ruskon auerman...
    Katoavaa kansanperinnettä. Tätä vaalikaamme...

  • nimimerkki

    puttonen

    6.9.2018 klo 10:19
    Samaa mieltä. Kyllä tämä elokuva on jälleen pakko katsoa ja on hienoa, että tältä palstalta on saanut taustatietoa kuvauspaikoista jne. Näyttelijöistä Marita Nordberg, Risto Mäkelä ja Esa Saario esiintyivät myöhemmin myös Maurin kirjan (Susikoski virittää ansan) pohjalta tehdyssä elokuvassa "Tuntematon ystävä" (Suomi, 1978, ohjaus Lars G. Thelestam). Severi Seppänen taas oli mukana jo ensimmäisessä Maurin kirjan pohjalta tehdyssä elokuvassa "Kolmas laukaus" (Suomi, 1963, ohjaus Yrjö Norta). Hyvää elokuvailtapäivää kaikille!

  • nimimerkki

    puttonen

    6.9.2018 klo 10:29
    Korjauksena edelliseen: Yrjö Norta ohjasi (ja teki kuulemma lähes kaiken muunkin) Kolmannen laukauksen jo vuonna 1959. Tämänpäiväinen elokuva se on vuodelta 1963. Erikoisen hauska on tuo kookkaiden virkamiesten ahtautuminen palaveriin volkkarin takapenkille. Maurin suosima "mersunlyhtysilmäinen" Marita Nordberg ei saanut naispääosaa, mutta myöhemmin Mauri ymmärsi muistelmissaan (Suruton Sariola, 1976) myös ohjaajan näkemystä.

  • Matti Nummenpää

    8.9.2018 klo 11:18
    Liitän tähän kustannustoimittajan Ville Revon kirjeen Maurille "Totuus on armoton" kirjan ensimmäisen version ja lopullisen välillä. Ville Repo oli muuten yleisradion pääjohtajan Eino S. Revon nuorempi veli.
    Kirjan lopullisesta versiosta huomaa, että Villen kommentit on otettu huomioon ja lopputulos on parempi.
    Valitettavasti Ville vaihtoi tyäpaikkaa v. 1963. Ehkä tämä näkyy Maurin tuotannon tasossa.



    K.J. Gummerus Osakeyhtiö
    Jyväskylä
    19.8.1960

    Kirjailija Mauri Sariola
    Helsinki

    Tervehdys.
    Olet jo varmaan saanut käsikirjoituksen, ehkäpä sitä jo puntaroitsetkin. Kokonaisvaikutelmani on, että siitä tulee suunnilleen ”Loitsun ja rukouksen” tasoa, ehkäpä jännittävämpikin, mikäli loppu nousee ja tulee lähemmäksi alkuperäistä lakimiesromaani-ideaa.
    Puhelimessa totesimme, että loppu on nopeasti tehty, siis hatara. Pahinta on, ettei synny sellaista oikeussalin tuntua kuin aihe edellyttäisi. Lukijoille täytyy jättää – vrt. Loitsu – sellainen maku suuhun, että he lukiessaan ovat rattoisan ajan kulun lisäksi olleet tavallaan hyvällä asialla, näkemässä että on maailmassa muutakin kuin henkilökohtaisia intrigejä, kieroutta, rahan saalistusta ym.: on lääkäreitä, jotka kunnioittavat ammattiaan, ja tuomareita, jotka kunnioittavat lakia. Nyt Lyytinen vastaan Reivi on juuri tuollainen henkilökohtainen intrigi, joka helposti jättää pahan maun suuhun. Pitäisi, kuten jo mainitsin, saada sellainen kiinnostava ja jännittävä ja samalla riittävän merkittävä oikeudenkäyntitapaus, jossa Lyytinen saisi tilaisuuden kasvaa sen mittaiseksi, mihin tenttitilaisuus osoitti hänessä olevan ainesta. Reivin juttu – jonka ratkaisun odottaminen tietysti tämän aikaa kutkuttelisi lukijan mielen pohjalla – ratkeaisi sitten jo aivan toisella pohjalla: kaverit olisivat ehkä jälleen kavereita Lyytisen muuttumisen ansiosta, mutta lukijalle tulisi selväksi, että Reivi olisi silti kiipelissä. Juuri tämä jutun kohdalla sitten voisi tutkia Reiviä hiukan enemmän, nythän hän jää hiukan keskeneräiseksi. Samoin kuin Lyytinen joutui kypsyyskokeeseensa. Reivikin joutuu punnitsemaan elämäänsä, ehkäpä hieman enemmän myös suhdettaan Ireneen. Tietysti Reivi ei muutu vakavamieliseksi kilvoittelijaksi, mutta jokin muutos hänessä ehdottomasti pitäisi tapahtua, sitä lukijat varmasti odottavat. Miten sitten junailet Irenen, juttu se on sekin. Hänenkin kohdallaan täytyy osoittaa tapahtuvaksi muuta kuin äkillinen autolla-ajo oikeuspaikalle. Aloitteentekijä tai lopullinen sysääjä voisi tietysti olla Peteri melko luonteva mies siihen hommaan. Peteri muuten tipahtaakin lopussa kokonaan pois nykyisellään. Sivumennen sanoen yksi ero dekkarin ja romaanin välillä on se, että dekkarissa voi tiputella henkilöitä, sikäli kun johtolangat vievät heistä pois tai loppuratkaisu ei heitä kaipaa., mutta romaanissa odottaa jonkinlaista päätöstä kunkin luonnekuvaan. Dekkarissa on vain yksi solmittava lanka, murhaajan selvittäminen – liioitellen sanottuna. Tästä puhuin jo Isänmaan partureiden yhteydessä: lukijan uteliaisuus kohdistuu siihen, miten päähenkilöiden käy, ts. heidän ”kohtaloihinsa” (ilman juhlavuutta sanoen). Tässä tapauksessa lukija odottaa huomattavasti enemmän tietoa, kuin nykyisessä käsikirjoituksessa ainakin Reivistä, Lyytisestä, Irenestä, Peteristä ja ehkäpä myös Birgitistä. (Miten kävi muuten sen ylioppilaan, jonka asiaa Reivi ajoi?) Yleensä voi sanoa, että elämistavan tai elämään suhtautumisen muutos – tai, esim. Peterin kohdalla, muuttumattomuus - ratkaisee sen kuinka henkilön käy. Tämä pätee ainakin edellä mainittuihin päähenkilöihin. Reivi ehkä vakavoituu – se puolestaan saattaa vaikuttaa Ireneen, joka rupeaa näkemään oman elämänsä hiukan selkeämmässä valossa. Lyytinen vapautuu hiukan pikkumaisuudestaan ja rentoutuu, samalla tullen tehtävänsä tasalle; jne.

    Tämä nyt on tällaista runoilua, mutta ehkäpä se panee ajatuksiasi liikkeeseen. Pahimmat viat ovat joka tapauksessa a) lakimiesidean puute lopussa, b) henkilöt ja heidän välisessä suhteet liian harvakuteisia, mikä sekin vaivaa pahiten lopussa. Kohta b:stä varottavin esimerkki Lyytinen ja Lyytisen Ja Reivin suhde.
    Oli miten oli, romaani on kertaalleen kirjoitettu, se on pääpiirteittäin kohdallaan, ja täydennysten tekeminen ei varmasti ole sen vaikeampaa kuin parina edellisenäkään vuonna.

    Ville [Repo]

    P.S. Mieti sitä Irenen isää ja hänen mahdollista materialisoimistaan.

  • nimimerkki

    ukkelo

    9.9.2018 klo 04:55
    Nyt päästään asiaan. Joka on, ettei olla vain julkaistun teoksen varassa, vaan saadaan autenttisia dokumentteja siitä kuinka Laukausten hinta saavutti lopullisen painoasunsa. Huippu olisi tietenkin se että nähtäisiin Maurin teksti sellaisena jota sinänsä suurenmoinen Ville Repo reposteli.
    Itse ehkä arvostaisin enemmän sitä, että pahikselle, siis Lyytiselle olisi käynyt köpelömmin ja Reinin palkkio olisi ollut vieläkin suurempi. Nyt tästä tuli Lyytisen kasvutarina ja vain ns. Happy End.
    Elokuva on mielestäni varsin hyvä ja näyttelijävalinnat osuvampia kuin ”Susikoski virittää ansan” filmatisoinnissa.

  • nimimerkki

    Serambleri

    9.9.2018 klo 21:08
    Kun kirjasta ammoisina aikoina keskusteltiin, tulin esittäneeksi arvion, että Peterin kirjassa ohjastama amerikanrauta olisi elokuvaan vaihdettu Volgaksi kaupallispoliitisista syistä. Epäilykseni kohdistui siis Volgan maahantuojaan, joka olisi halunnut autolleen näkyvyyttä ja ottanut tuottajaan yhteyttä shekkivihkoa heilutellen. Volgan elokuvallinen ensi-ilmestys kylläkin ruineeraa arveluni. Isäntä ja renki -tai mikä pehtoori lie- ovat ahteriaan myöten auton konepellin alla huolestuneen oloisina mikäs tälle nyt tuli -ilme naamalla. Kukapa maahantuoja maksaisi tuollaisesta aloituksesta.

    Reiville Mercedeksen sijaan vaihdettu kauniisti keinahteleva ranskatar sopii kyllä filmin tyyliin.
    On se muuten merkillistä, että elokuvissa se onnistuu aina. Onnistuu siis löytymään vapaa parkkipaikka just kohteen edestä. Lääninhallituksen pääoven edestä Hämeenlinnan Hallituskadulta ja tuomareiden toimiston kohdalta Esplanadilta (vai mikä katu se on). Jäi muuten vaivaamaan, tuliko Reivi lukinneeksi sitikkansa ennen kuin kipaisi työntämään kolikon parkkimittariin ja sitten työmaalle....jenkkileffoissahan autoa ei juurikaan lukita kun lähdetään asioita toimittamaan, sanotaan vain kuin Mustille: Paikka!

  • nimimerkki

    Matti Nummenpää

    12.9.2018 klo 11:50
    Ville Revon haastattelu on Ampiaiskesässä vuodelta 1999. Se on tilattavissa intendentiltä hintaan 2,- euroa + postikulut.

    Tässä lehtiartikkeli Helsingin Sanomat 7.8.1999.

    Ville Repo löysi vahvan kerronnan mestarit

    Ville Repo muistelee kustantaja-aikojaan Mauri Sariola -seuran jäsenlehdessä Ampiaiskesä. Repo aloitti Jyväskylän Gummeruksella 25-vuotiaana maisterina 1955 ja koska hän edusti "50-lukulaisuutta", hänen tehtäväkseen tuli etsiä taloon lähinnä uuden modernismiaallon edustajia.
    "Kuitenkin löytöihin kuuluivat sittemmin suureen suosioon nousseet ja vahvan kerronnan mestareiksi osoittautuneet Kalle Päätalo, Niilo Lauttamus ja Mauri Sariola, jotka edustivat aivan toista linjaa", Repo analysoi.
    Mauri Sariola ei kirjaimellisesti ollut Revon "löytö", sillä Laukausten hinta oli hyväksytty ennen hänen Jyväskylään lähtöään. Repo kuitenkin toimitti Sariolan esikoisen.
    "Jos oikein muistan, käsikirjoitus oli hämmästyttävän valmis. Kielivirheitä ei juurikaan ollut, eikä sitä tarvinnut edes suuremmin lyhentää."

    MS / Int

  • Matti Nummenpää

    24.10.2018 klo 18:52
    Ylläpitäjä on muokannut tätä viestiä.
    Sariola ei kirjoissaan anna kovin tarkkaa kuvaa Susikosken autoista, mutta ajankohdasta, väristä ja muutamista muista yksityiskohdista olisi pääteltävissä, että kysymyksessä on Mercedes-Bentz 170S-V vuosimallia 1953-54.
    Asia vahvistuu, kun lainataan ensimmäisessä dekkarissa, Laukausten hinta, yksi kohta: "Vaaleanharmaa cabriolet-auto oli pysähtynyt valtamaantielle portin ulkopuolelle. Sen kuomu oli vadetty alas ja Karhi katseli kiinnostuneena vaunun sulavia linjoja."
    Saman kirjan myöhempi yksityiskohta kuitenkin paljastaa, että auto ei olekaan sama:
    "Pari polvihousuista pikkupoikaa yläruumis paljaana ja auringon ruskettamana tallusteli vastaan ongenvapa olalla. Susikoski pysäytti auton heidän kohdallaan. Pojat katselivat tarkkaavaisesti autoa ja heti oli todettavissa, että kahvipaahtimoiden tapa liittää autonkuvia pakkauksiinsa oli ainakin täällä saavuttanut otollisen maaperän. Vanhempi pikkupojista alkoi heti autoa vilkaistuaan ammattimiehen äänellä valistaa toveriaan:
    - Katso! Sehän on mersu.
    Susikoskea huvitti. Hän aukaisi auton etuoven.
    - Jaa, että mikä? hän kysyi kokeeksi.
    Poika katsoi hölmistyneenä.
    - Eks sä tunne omaa autoasi? Mercedes-Benz 180, 58 hevosvoimaa.
    Tuosta automallista ei kuitenkaan tehty cabrioletia - eikä sellaista ainakaan tuotu Suomeen.
    Niinpä lukupiirin etusivulla oleva kuva onkin tyylitelty kirjan kuvasten mukaiseksi.

    Lähde: TL 1999, Erkki Rauko: Miljardin dollarin autot Susikosken ja Bondin kyydissä

    MS / Int
« aihelistaan

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »

Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Totuus on armoton