Lukupiiri

« aihelistaan

Rotat pois laivasta


  • Matti Nummenpää

    10.10.2012 klo 10:23
    Lokakuussaa palaamme Mauri Sariolan kirjailijatyön alkupuolelle. Kuukauen keskustelukirja on vuonna 1956 julkaistu Rotat pois laivasta. Tämä on Sariolan toinen teos ja päähenkilönä Laukausten hinnassa esitelty komisario Susikoski.

    Takakannen teksti 3. painoksesta:

    Rikas tilanomistaja veneeseensä ammuttuna Päijänteen rantavesissä, jäljet sotkettu ovelan harhaanjohtavasti - siinä kova pala komisario Susikoskellekin. Mutta murhaaja ei olekaan mikä tahansa roisto vaan älykäs, rohkea ja tyrmistyttävän häikäilemätön kaveri. Rotat pois laivasta! on hänen tunnuslauseensa. Ja jännitystä riittääkin sitten aina oikeussaliin asti.
    Lakituvan latautuneen ilmapiirin Sariola on hallinnut lukijaa kutkuttavalla tavalla aina ensimmäisestä oikeudenkäyntiä kuvaavasta romaanistaan lähtien. Tämä on muuten se kirja.

  • nimimerkki

    Serambleri

    17.10.2012 klo 22:05
    Hyvä poliisikirja tämä on.
    Hyvä varsinkin, kun otetaan huomioon, mitä muuta oli tarjolla silloin 1956. Ei ole ollenkaan ihme, että Mauria myytiin kasapäin. RPL sisältää sellaista kerrontaa, henkilöitä ja tapahtumia, joista sillä tavallisella tossunkuluttajalukijalla on käsityksiä. Ollaan maaseudulla, kuvataan sikäläistä eloa, kurkistetaan jännittävään oikeussalielämäänkin. Vakuutuksista, soutuveneistä ja luodikoista ovat kaikki kuulleet. Tuttuja juttuja siis. Eksotiikkaakin löytyy. Avomercedes ja iso Packard, vau!
    Kun ottaa lukukokemuksen niin, että ei ole tuntevinaan Maurin myöhempää tuotantoa, vaikuttuu kirjailijan esittämästä tyypittelystä.
    Iso-Mikkolan pöyhkeä ja juoruileva emäntä, niskojaan nakkeleva ja kynsiä lakkaava töykeä sihteeri tai kotiapulainen, tympeä ja hapan ikäneitopostivirkailija, lipevä itseoppinut komblisoituja juttuja esittävä asioitsija, nuori auskultantti nuijanvarressa, rohkea, suoraselkäinen, isänmaallinen sotatyönjohtaja, luihu rintamakarkuri, jämerä harmaantunut tuomari, varakas poikamies-tilanomistaja, uhkapelisankari...vilahtaapa siellä maan suurimman päivälehden oikeusavustajakin.
    Kun tuntee myöhemmän tuotannon, alkaa tulla liian kanssa tuota ennaltatunnettuutta. Tyypit alkavat olla vakiintuneita ja kliseisiäkin. Toistoa tulee torven täydeltä. En tarkoita nyt pelkästään naisen siroja nilkkoja ja hyvin tai huonosti istuvaa pukua miehen verhona. Kohtaukset toistuvat myös. Jos vertaa sitä, kun herra Sartimo tässä kirjassa tunkee istuntosaliin vaimonsa ollessa todistamassa, siihen kohtaukseen jossa tilanomistaja Peteri tulee pirttiinsä raamit kaulassa vaimonsa Irenen ollessa sormet Raamatulla, ei voi välttyä olentämänkokenutennenkin-ilmiöltä.
    Ei, ei tämä ole moitintaa, moittisin syyttä ja ilman pätevyyttä, tämä on toteamus. Kun paljon kirjoittaa asioista jotka tuntee, tulee pakosti käsitelleeksi samoja tapahtumankulkuja. Kai lukijakin oppii tahtomaan tiettyä tuttuutta. Tahtoo lisää....(ja ostaa lisää). Minä ainakin.
    Kirjailija kuvastaa työssään aikaansa ja ajan näkemyksiä. Tämä on toki palstallamme monesti todettu. Epäillyn predestinointi syylliseksi on ajan tapa ("johan sen näki miehen silmistä, että syyllinen.."). Miehet vaan ammuskelevat pyssyillä(Berglund pyytää Kohoa mukaansa katsomaan "millainen herra siellä yleensä uskalsi räiskiä pyssyllään"). Olihan se myöhemmässäkin tuotannossa miehille vaikea paikka ja aika kummajainen kun nainen, vaikkakin rikas, uskalsi tulla hirvimerkkiä ampumaan, kehtasi vielä menestyä kokeessa....
    Opettaja Anttila on Maurin omaminä, ainakin päätellen tämän "seeveestä". Ihan menee kuin Maurin omaelämätilityksissä. Anttila saakin kirjassa arvostavan kohtelun, niin konnaksi kun osoittautuukin("teräksenkova sälli..").

    Kirja on siis hyvä. Juoni on monipolvinen, mutta silti riittävässä määrin mahdollinen. Yhtään ei ihmetytä, että Sariolan tähti lähti nopeaan nousuun. Hienosti kirjoitettu oikeussalikohtaus kirjan alussa(hyvä!) ajaa lukijan sisään tapahtumiin. Helpotus on suuri, kun Perälä pääsee pälkähästä. Sitten ruvetaan tutkimaan. Vaikuttava on kuvaus siitä, kun poliisit majoittuvat juuri piiluttuun, pihkantuoksuiseen kouluun, huoneeseen, jossa on vain seinät, katto ja lattia, ei muuta. Hetekat sentään löytyvät varastosta. Kuinkahan Mauri osasikin noin kirjoittaa...
    Susikoski on tässä kirjassa vielä ihme koheltaja, joka kaasu pohjassa ryntäilee milloin minkäkin johtolangan perässä. Vähältä pitää, ettei ammu Anttilaa selkään koulua poltettaessa....No, kyllä eläma koulii...

    Tapanani on tikun kanssa tutkia kirjoissa olevia lainauksia ja sitaatteja. Kun ihan lainausmerkkien kanssa ja lähde mainitsemalla lainataan suomalaista klassikkoa, olisi toivottavaa, että lainaus olisi sitten oikein. Ei se Lauri niin veljilleen sanonut siitä vallesmannin vilpittömyydestä.
    Oikaiskaa linnustajat, jos olen väärässä. Väitän, että kun Sakon .222 luodikolla räsäytellään kotopihan aitan seinään, ei ylietsivä Tirrin kannata siitä hirrestä niitä luoteja kaivamaan ryhtyä. Toivoa sopii, että piikatyttö ei ole aitassa tuon ammunnan aikana.
    Niin, vielä pari asiaa, joita voi peilata nykyaikaan. Uskomatonta nykyminän mielestä, miten nopeasti kirjeposti sinkoilee Helsingin ja jonkun Päijänteen takaisen peräkylän välillä! Eipä ole nykyään mahdollista. Toinen toteamus veti naamaa virneeseen: Tirri ehdottaa Susikoskelle, että pyydetäänpä lisää tutkijoita, "siellä lääninrikospoliisissa on paljon joutilasta väkeä..." No, nythän poliisivoimia järjestellään uudelleen.
    Tempora mutantur.








  • nimimerkki

    T H

    23.10.2012 klo 21:33
    Maalaiskuvaus oman aikansa tasoa. On ns. rahvasta, hieman muuta
    parempaa, tms. Käräjäsaliin sisäänpäässeet omaa luokkaansa silloisessa
    tiedonkulussa. Valakuvaus tarkasti ajankuvaa. Vielä nykyäänkin. Katoavaa
    kansanperinnettä. Herastuomareita myöten.
    Oikeus tapahtuu tai ei. Aikaa kuluu. Kansakoulun pihkaa tihkuvat seinät
    tuoksuvat. Siellä hyvä olla... Aikansa.
    Kansakoulunopettaja, reservin upseeri kaikilla mitaleilla. Hän lähtee kalaan
    ja saa huonon saaliin. Muut tutkijat eivät saa senkään vertaa.
    Lyhyesti vertaillen lopputulos selviää pienen kielellisen lipsahduksen myötä.
    Usko, Toivo ja Rakkaus. Usko, mistä sen olisi voinut... Uskomatonta?
    Syyllinen ei tyypillinen Maurin tapaus. Ainakaan myöhemmässä tuotannossa.
    Tämä tietysti kantoi taakkansa kunnialla. Vaan miten nämä myöhemmät?
    Tiettyä sympatiaa oli Maurin tuotannossa näitä hänenkin kirjoissa aikaa
    myöten ilmaantuvia henkilöitä kohtaan. Opiskelijoita, lukemisessaan edistyneitä.
    Vaan ehkä muuten epäonnisia, ainakin omasta mielestään. Näitä riittää.
    Herrakansaa kaikki tyynni. Siinä tämän kirjan opetus.

  • nimimerkki

    Jarmo

    26.10.2012 klo 13:11
    Jep, mainio kirja tämä on. Serambleri kirjoitti hienon yhteenvedon. Joskus olen miettinyt, onko maalaiskylällä todellinen esikuva olemassa? Tämä "peräkylä" voisi olla esim. jossain Sysmän kulmilla.

    Sen voisi vielä lisäksi todeta, että Salama-sarjan painoksessa on komea kansikuva.

  • nimimerkki

    T H

    1.11.2012 klo 18:52
    Joo, kyllä Sysmään viittaa, vahvasti. Päijänteen lahdet ja niemekkeet..
    Maurilla sinnepäin muutakin tuotantoa, mm Veljensä vartijat. Jossa nimismies
    Ahonen: Olavi Länsisyrjä. Ilolan kartano: Suopelto. Jossa rva. Ilmolahti.
    Sekä kirjailija Kalevi Kuusisaari: Raimo J Kinnunen. Kuolematon lause kir-
    jassa: Interpol saa vanhat vallesmannit kiinni vain Valituissa Paloissa. Vaan
    nyt mentiin väärään kirjaan. Pointti tuo Sysmä. Sori!

  • nimimerkki

    Serambleri

    13.2.2019 klo 10:42
    Kolmas laukaus esitettiin Ismo Kallion uraa kunnioittaen telkkarissa 12.2. 2019. Tekninen avustajani tallensi esityksen pyynnöstäni.
    Tiedoissa mainitaan, että tämä oli Kallion ensimmäinen merkittävä elokuvarooli. Elokuvahan tehtiin aika tarkkaan 60 vuotta sitten.
    Ei jäänyt onneksi Kallion viimeiseksi, niin kökkö tekele tuo filmi on. Näin ilmoitan, vaikka olen nyt katsonut vasta ensimmäisen puolikkaan. Totean myös, että Ismo Kallio ei ole kehnouteen syypää eikä pääsyy. Komea poika, puhuu selkeästi.
    Elokuvasta aikoinaan kirjoitetut arviot ovat, no niin, eivät mitenkään ylistäviä.
    Yrjö Nortahan teki käsikirjoitettaessa ja filmatessa kaiken. Pari tehtävää teki vielä salanimellä ettei työ menisi aivan kokonaan yhden henkilön piikkiin.
    Olisipa kiinnostavaa tietää, mitä mieltä Mauri Sariola on aikoinaan ollut kirjansa tekstin käsittelystä ja tehdyistä muutoksista. Asiasta saattaa seuran hallussa olla jotain dokumentoitua. Arvelen, että on siinä jotain murinaa kuulunut.
    Ilahduin suuresti kun elokuvan alussa Susikosken kaappariovisen koppimersun eteen pösähti sivupolulta upea Ford Mainline, joka sitten nähdään lähemminkin käräjätalon pihakohtauksessa.
    Siinä oli aikanaan mahtava peli, taksijonon haluttu kaunotar. Loikkari ja kaikkia muita Amerikan herkkuja. Oikaiskaa autotuntijat, jos tarpeen.

  • Matti Nummenpää

    14.2.2019 klo 09:30
    Suruttomassa Sariolassa sivulla 150 Sariola kertoo, mitä mieltä hän on rahapulassa tehdystä filmatisoinnista. "Filmistä tuli täysi fiasko. Ja minäkin katsoin kirvelevin sydämin maksaneeni oppirahat suomalaisen elokuvataiteen kentällä."

    MS / Int

  • nimimerkki

    Serambleri

    17.2.2019 klo 10:33
    Nyt on filmi katsottu. Olipa kokemus. Jos olisi taltiossa tilaa, säilyttäisin jatkotutkimuksia varten.
    Alkutekstien maininta käsikirjoituksen synnystä "Mauri Sariolan romaanin mukaan" on todella paikallaan. Kovalla kouralla on kirjan tarinaa pidelty.
    Odottelin loppupuolella, että koska koulu poltetaan ja Susikoski heittää Tirrin ikkunasta pihabetonille, mutta katin villat. Oikeussalissa tempaistaankin rouninki povesta ja aletaan paukuttaa.
    Olen pitänyt tapana kysellä juristijäseniltä, että miten pykälien mukaan mahtaa olla. Nyt jäi askarruttamaan, että miksi se Perälä jäi vankilan muoniin, kun käräjäoikeus kerran tuumasi että näyttämättä jäi se agronomin ampuminen hänen osaltaan. Jätettiinkö talteen vastaisen varalle, jospa jotain vaikka ilmenisi..."johan sen silmistäkin näkee"...
    Paljon jäi filmistä pohdittavaa. Mahtavaa oli se puhelimen käyttö juonen kuljetuksessa.

    Muuten olen sitä mieltä, että Totuus on armoton on Maurin mukaan tehdyistä filmeistä ehdoton ykkönen vaikka Risto Mäkelä Tuntemattomassa ystävässäkin esiintyy.

  • nimimerkki

    ukkelo

    18.2.2019 klo 04:20
    Ei tuo minusta nyt niin kaamea ollut, ottaen huomioon että oli tehty säästöbudjetilla. Hyvänä osoituksena siitä oli komisarion pitkänokka Mersu, joka ei ollut aivan viimeistä mallia. Vara Manu Ismo Kallio muistutti enemmän Susikoskea kuin Åke Lindman, loistava näyttelijä mutta vielä Ismoakin vähemmän sopiva. Jos olisi ollut valta kuten mieli, olisin ehdottanut Sir Sean Conneryä Susikoskeksi. Tosin budjetti olisi palanut jo muutamaan repliikkiin. Jos vielä Sariolan teksteihin perustuvia elokuvia tehdään ehdottaisin Susikoskeksi Mikko Leppilampea. Hän on maamme huippunäyttelijöistä lähimpänä omaa mielikuvaani, sellaisena kuten se on muotoutunut kirjoista.

  • nimimerkki

    Serambleri

    18.2.2019 klo 16:21
    Pidettiin PMVS:n kirjapiirin jälki-istuntoa. Jutusteltiin siis yön mittaan kaikenlaista, puhuttiin tuosta elokuvastakin. Pääsimme kohtaan nimeltä rahapula, ei siis rapula(sihteerin huom). Tuttuja ilmiöitä toki molemmat.

    Nortahan teki filmin kyllä tosi pienillä panoksilla. Varmaan harmitti häntä, jos toki Mauriakin.

    Kääntyi keskustelu sitten Maurin tuotannossa usein toistuvaan vekseliveikeilyyn. Usein on kirjoissa niin, että toimittajaksi mainittu henkilö on pankinjohtajan vierastuolissa hitusen hermostuneena, kämmenet hikoillen.
    Teatteriharrastajajäsenemme sanoi, että hänpä muistaa asiaan liittyvän anekdootin. Oli juuri lukenut Helge Heralan muistelmakirjan Elämää sateenkaaren alla. Kirjassa on rahapulaan ja asian paikkaamiseen liittyvä maininta. Asia liittyy Maurinkin vaiheisiin, ainakin yleisessä katsannossa. Otti kirjan, avasi ja luki meille.
    Näyttelijä Herala muistelee lainanhakua. Lainaus lainanhausta:

    ...hyväsydäminen rahakirstun Roope-setä oli entisen SKOP:n pääjohtaja Vainikainen. Pankkilainaa myöntäessään hän huumorin pilke silmissään antoi tunnustuksen sanoja seuraavien ammattien edustajille: "Sanomalehtien toimittajat, upseerit, huorat ja näyttelijät ovat aina maksaneet lainansa. Johtokunta on hyväksynyt laina-anomuksenne."....

    WSOY 2002, sivu 143

  • nimimerkki

    puttonen

    19.2.2019 klo 21:31
    Tämän päivän kotimaisessa elokuvassa tyttö kysyi mikä se vekseli on ja poika vastasi jotenkin, että se on viihtymismuoto - kolme kuukautta menee ettei huomaakaan... Vekseliveikeilyn huippua on seuraava Kansallispankin Keski-Töölön konttoriin 21.11.1951 kapellimestari Martti Similän lähettämä kirje. Joskus on osattu raha-asioita hoitaa tyylillä:

    Maisteri Yrjö Uponen, c/o Kansallispankki, Helsinki

    Veli Hopea! Vilkas ja nopee oli suhteemme ennen, Ah aikojen mennen kaikk` entinen haihtuu, muuttuu ja vaihtuu. On kulttuurikonttori siellä, sitä muistelen haikeella miellä.
    En löydä, en tahdokaan etsiä uutta - on muistotkin omaisuutta.
    Pois kuitenkin miel` ala ankee; viel vanhatkin elää - ja lankee.

    Uuno Laakso taas lauvantaina tulee sinne kuin ennenkin aina ja pistää nimensä tähän.
    Minä vaan tätä lyhennän vähän, niin vähän, ettei muut sitä sallis kuin Sinä, mun Veljeni kallis. Paha on jos murhetta tuotin, mies köyhä oon puikon ja nuotin, mutta köyhä vain mammonan nähden, rikas muuten - ei surra sen tähden.

    Nyt pennoset myös tähän liitän, Sua tervehdän ja kiitän!




  • nimimerkki

    Serambleri

    19.2.2019 klo 22:42
    Pennosia emme puttoselle voi liittää, mutta otsa maassa kyllä kiittää kuin Kaptah herraansa.
    Onpa mahtava teksti! Samaa temppukategoriaa kuin oveen kirjoitettu pirturesepti.

    Näytin tekstin PMVS:n iltamatinean jumprutauolla porukkamme riimiristolle, hänelle jolle työnnetään aina kynä kun kylästä lähtiessä pitää vieraskirjaan luoda jotain mukafiksua lätinää, hänellä kun värssy vääntyy.
    Luki, piti hiljaisen hetken. Huulet vähän liikkuivat. Kohotti jumprunsa:

    "On tuossa taitoa, rientävää riimiä, jos tässä ois maitoa, se alkaisi piimiä!"

    Seisaalle nousten, kannat yhteen lyöden, sanoimme kuin Admiral von Schneider: SKÅL !

    Kuuntelimme vekseliveikeilyn kunniaksi juutuubista kun Martti Similä lauloi Matalan torpan balladin orkesterinsa Homocordin (ihan oikein luit) säestyksellä. Äänitys v 1929 rahisi niin, että viimeistään se olisi pannut maidon piimimään...Meillä ei vaan ollut maitoa. Otettiin aitoa.
    Komia on kyllä Similän ääni.

  • nimimerkki

    Magisteri

    1.6.2019 klo 22:24
    Rotat pois laivasta luettu ja Kolmas laukaus katsottu boksilta.

    Rotat pois laivasta oli ihan sujuva teos. Siinä tuli esille useita myöhemmin tuttuja maurismeja: vakuutuspetos, savukkeen polttamisen ja aromin ylistely, sotilasarvon perusteella ihmisten luokittelu hyviin ja pahoihin sekä ennen kaikkea aikoja myöhemmin muistettu keskustelun yksityiskohta + ne ihmelaukaukset.

    Reipasmenoisesta kirjasta oli saatu pitkitetty, mutta tapahtumiltaan köyhdytetty elokuva. Alun oikeussalikohtaus oli harvinaisen amatöörimäinen ja pitkäveteinen. Neiti Kulmalan (henkilö, joka tuli elokuvaan kirjan ekonomi Kohon tilalle) ja Susikosken välille väkisin väännetty romanssintynkä oli todella lapsellisenoloinen. Muutenkin elokuva oli kymmeniä vuosia ajastaan jäljessä, usea kohtaus antoi vaikutelman mykkäfilmille kuvatusta tekeleestä.

  • nimimerkki

    puttonen

    3.6.2019 klo 11:20
    Tuosta sotilasarvon perusteella luokittelusta tuli mieleen seuraava näkökulma. Suuri ihanteeni Väinö Linna kertoo: "Sotilasarvoa on harvoin sen saaja käsittänyt tehtäväksi. Oman ihmisarvonsa korotuksen hän siinä on luullut tapahtuvan.". Sotaromaaninsa sankarin Linna on muovannut mielipiteensä mannekiiniksi: "Kuule, Koskela, sanoi Rokka. Siun pittää hankkii Määtä pojal toinen natsa hää ko kerran Lahtisen jälest on ryhmänjohtaja. Ei sil, hittook näil nauhoil, mut tapa kun on. Hää on hyvä mies.". Alikersantti Rokan osuus pääsi koko kansan "Tuntemattomaan", mutta kertojan mielipide tuli karsituksi.

    Mielenkiintoista on lukea vuosien jälkeen Tuntemattoman sotilaan alkuperäistä käsikirjoitusta. Paljon on sellaista Linnan tekstiä, johon on sensuuri iskenyt (Sotaromaani, WS Bookwell Oy, 2000). Silti on todettava, että kustantajan tekemät poistot ovat kirjaa romaanina parantaneet. Linna ei kaikesta karsinnasta tykännyt ja kymmenenteen painokseen (ja sitä seuraaviin) on lisättykin asioita, joita ei Tuntemattoman aikaisemmissa painoksissa ollut.

    Näin ylioppilaiden aikaan tulee mietityksi omiakin opiskeluvuosiaan ja saavutettua oppiarvoa, joka lienee siitä kuuluisasta juupeliylioppilaasta vielä jonkin verran alaspäin. Kansakouluni jäi kesken, koska silloin neljännen luokan jälkeen pyrittiin keskikouluun. Sinne selvisin, mutta sekin jäi kesken, kun huomasin, että oppivelvollisuus tuli kuudentoista ikävuoden täyttyessä suoritetuksi. Rippikoulu jäi kesken leirillä tappelun takia. Sen sentään suoritin armeijassa leirikoulussa Raasinjärven rannalla palvellessani Säkylän Huovinrinteellä. Olisiko näillä meriiteillä sopiva oppiarvo alioppilas? Mielestäni se olisi sopiva status, mikä pitäisi vaikkapa nyt koulutukseen panostavan Rinteen hallituksen aikana virallistaa kaltaisilleni koulupudokkaille. Oppiarvon myöntämiseen vaadittaisiin vähintään kolme keskeytettyä koulua. Alioppilaan tunnuksena voisi olla sellainen lakiton lippa, joita Villin Lännen elokuvien pankkivirkailijat ja lennättimenhoitajat käyttävät. Alioppilaan lippaa voisi käyttää myöhään syksyllä Kekrinä, jolloin vanhoina aikoina renkien ja palkollisten "rinnus räpsähti poikki" eli palvelusvuosi päättyi. Sitähän seurasi römppäviikko, jolloin pantiin jalalla koreasti ja nautittiin väkijuomia. Samoin alioppilaan tunnuspäähinettä voitaisiin käyttää kesällä 1950-luvun ylioppilaitten tapaan - heinäpellolla. Tunnettiinhan ainoa Nobel-kirjailijammekin kotiseudullaan Hämeenkyrössä lempinimellä "piikojen maisteri".

  • nimimerkki

    Magisteri

    11.6.2019 klo 17:43
    Ei varmasti ole sotilasta, joka ei olisi tyytyväinen ylennyksestä, oli hän sitten aktiivipalveluksessa tai reservissä. Joillekin voi olla, että reservistä pois siirtymisen yhteydessä saatu viimeinen ylennys on yhdentekevä, jos kyseessä on intin jälkeen seuraava ylennys. Linnan asenteen ymmärtää, hänelle ei tainnut ylennyksiä sadella ja hän on peilannut oman asenteensa romaaninsa valiosotilaisiin. Kyllä varmasti oikeat rintamasotilaat ovat olleet ylpeitä ylennyksestä ja ansiomerkeistä. Tietenkin jollekin juutalaiselle rautaristi on ollut kauhistus, mutta muuten.

  • nimimerkki

    T H

    11.6.2019 klo 21:13
    Joo. Tuntemattomassa kiinnittää huomiota se, että majuri Saratie on koko ajan majuri kaatumiseensa asti, Samoin everstiluutnantti Karjula ei saa koskaan ylennystä. Muut kyllä ylenevät. Lammio luutnantista majuriksi, Koskelakin vänrikistä luutnantiksi. Kariluoto vänrikistä kapteeniksi. Rivimiehet, jos eivät kaadu ylenevät alikersantiksi asti. Vaan miksi Sarastie tai Karjula eivät ylenneetkään???

  • nimimerkki

    puttonen

    12.6.2019 klo 00:16
    Magisterin kanssa samaa mieltä mitä tulee ylennyksiin ja kunniamerkkeihin rauhan aikana. Varmaan suurin osa rintamasotilaistakin oli ylpeitä ylempää saadusta tunnustuksesta, mutta eivät ehkä kuitenkaan kaikki. Talvisodan henkeä ei Jatkosodan suomalaisittain suurella armeijalla ("kaikki on kynitty kasaan, jonka suussa vaan voi sulaa") enää ollut. Vanhaa rajaa kieltäytyi ensin ylittämästä jopa kokonaisia komppanioita. Tuntemattoman konekiväärijoukkueessa oli selkeitä kommunisteja (Lahtinen), karuissa oloissa lapsuutensa eläneitä (Lehto), muiden mukana tai perässä kulkevia (Salo, Sihvonen, Susi, Rahikainen, Riitaoja) ja mistään piittaamattomia pellejä (Honkajoki). Tästä "lutuunasta" ei vasemmistolainen ajattelu ollut kaukana ja Lahtinen yrittikin aina välillä antaa herrojen haukkumiselle ohjelmallista sävyä. Sen muut nujersivat kuitenkin naurulla. Huumorihan on tunnetusti kaikkien aatteiden pahin vihollinen, kuten Linna toteaa.

    Joukkueenjohtaja Koskela oli punaisten komppanianpäällikön poika, joka oli lahjoiltaan "luonnon täysosuma" menestyen sodassa, mutta kyllä Lammion ajattelua kiljujuhlien jälkeen on pidettävä oikeana: "Ei ole aina selvä, että henkilökohtainen rohkeus tekisi miehen vielä soveliaaksi upseerinvirkaan. Kun kysyttiin mahdollisia upseeriksi koulutettavia miehiä, ajattelin Rokkaa ja Hietasta, mutta jätin kuitenkin. Ja tällainen osoittaa, että olin oikeassa. Niin hyvä mies kuin Koskela onkin, puuttuu häneltä perinne ja todellinen upseerihenki. Hän ei sopeudu sivistyneeseen toveripiiriin, ja sen vuoksi hän veljeilee miestensä kanssa ja nyt humalassa hän paljasti kaunansa. Mitään muuta tuollainen käytös ei voi olla. Ei uskoisi niin hillitystä ja rauhallisesta miehestä.".

    Salo, Sihvonen, Susi, Rahikainen, Honkajoki ja Ukkola eivät saaneet ylennyksiä. Karjulan rooli oli lopultakin melko pieni ja hän esiintyi vain perääntymisvaiheessa. Sarastien ylenemättömyys kyllä ihmetyttää, kun pataljoona kuitenkin soti menestyksekkäästi varsinkin hyökkäysvaiheen aikana ja onnistunutta suokoukkausta seurattiin Päämajassa saakka.

    Eniten olen ihmetellyt Linnan ankaraa suhtautumista lottiin. Käsittääkseni hänen vaimonsakin oli toiminut lottatehtävissä. Ehkä se kumpusi lapsuuden ilmapiiristä Honkolan kartanon juurikaspelloilta, köyhyydestä ja "muonamiesmentaliteetista". Sillä aivan nykypäivää on se, että lottapatsasta ei Forssaan huolittu, koska se ei sinne kuulemma poliittisesti sovi. Hämeenlinnaan se tulee tai onko jo tullut, mutta riideltykin asiasta jo on, koska Lotta-Svärdin syntyhistoria liittyy selkeästi valkoiseen Suomeen.

    Hämeenlinnan lottapatsas on nimeltään "Sota ja rakkaus" esittäen eläinlääkintälottaa ja hevosta. Rauhan aikana syntyneenä ja eläneenä reservin aliupseerina sekä entisenä innokkaana raviharrastajana aion katsella sitä lämpimin ja kunnioittavin mielin. Minusta siinä ovat Kotilaisen Raili ja täydennysmies Korpelan vapauttama vetojuhta saaneet vihdoinkin ansaitsemansa tunnustuksen.

  • Matti Nummenpää

    19.8.2020 klo 14:48
    Näyttelijä Mirja Karisto kuoli 91 vuotiaana 2.8.2020. Hän toimi näyttelijänä mm. Hämeenlinnan kaupunginteatterissa.
    Hän näytteli Margit Irene Sartimoa Yrjö Nortian elokuvasssa Kolmas laukaus vuodelta 1959, joka perustui Mauri Sariolan teokseen Rotat pois laivasta.
    Hän kävi Suomen Teatterikoulun 1950-1953 Ja esiintyi lähes 30 elokuvassa.

    MS - Int

  • nimimerkki

    ukkelo

    21.8.2020 klo 06:52
    Arvoisat kollegat, upseerit ja herrasmiehet

    Vänrikiksi voi jämähtää myös siksi että on liian sotilaallinen.

    ukkelo

    res. vänr.
    RUK 132
    70 v.
    jv/kiv
    Kainuun Prikaati

  • nimimerkki

    Serambleri

    22.8.2020 klo 19:59
    Ukkelo, et ole yksin jämähdyksissä! Asiaa ovat toisetkin pohtineet. Ylisotilaallisuuksistaan en tiedä.
    Selailin Sammatin Kuuta katsoakseni, mitä Mauri on ylöskirjannut Armfelt -kirjojen synnystä ja vastaanotosta. Olihan sitä, rakkaita töitä ne näyttävät hänelle olleen.
    Sivulöytönä satuin huomaamaan tähän vanha vänrikki -asiaan liittyvän lohdullisen kommentin. Jos ei ole tuttu, niin laitan lainauksen ettei tarvitse kirjahyllylle lähteä.

    Sakari Virkkunen on Suomen Kuvalehdessä käsitellyt Hesarin radio-ja tv palstalla ollutta painovirhettä (Mauri Sariolasta oli tehty Majuri Sariola) ja leukaillut esiin ajatuksen jossa jämähtäneiden tilannetta helpotettaisiin. Kyseessä olisi hieman muunnettu honoris causa -tyyppinen menettely. No, miksikä ei vaikka kunniavänrikki malliin kunniatohtori...
    Näin Virkkunen:
    "Kaikki eivät sodassa ylenneet marsalkoiksi, ja se on hyvä. Vänrikki Mauri Sariola kuuluu niiden joukkoon, jotka ovat turhaan odottaneet ylennystä myöhemminkin.
    Rohkenen olla sitä mieltä, että kaikki vanhat vänrikit voitaisiin jo ylentää ainakin yliluutnanteiksi, ellei suoraan majureiksi. Se ei haittaisi maanpuolustusta, mutta juhlistaisi vanhojen sankareiden elämän iltaa."
    Lainaus on Sammatin Kuun sivuilta 143-144. Julkilausuttu 3.5.1978 SK:n Miten maa makaa palstalla.




  • nimimerkki

    ukkelo

    23.8.2020 klo 20:12
    Kun vain paras on tarpeeksi hyvä, se oli Carl Gustav Emil Mannerheim. Ilman sitä jätkää Suomi voisi edelleen kuulua neuvostoliittoon. Kenraali Airo johti sotatoimia ja Marski sotaa.



  • nimimerkki

    puttonen

    4.9.2020 klo 01:02
    Liian sotilaallisen ukkelon arvostavaan tervehdykseen totean omasta puolestani, että upseeri en ole, herrasmiestä minusta ei tule, olen siis (lukupiirin) kollega. Olen myös joskus pohtinut miten toiset ovat jatkuvassa tähtisateessa ja jotkut saavat pitää varusmiesaikanaan saavuttamansa sotilasarvon hautausmaalle saakka. Ukkelo ei todellakaan ole ajatustensa kanssa yksin.

    Lieneekö osapuilleen niin, että aktiivinen reserviläinen, joka on valmis viettämään viikkoja ja viikonloppuja asian parissa lienee ainakin lähempänä ylennystä kuin kotona viihtyvä passiivisemmin kertausharjoituksiin tai vastaaviin rientoihin suhtautuva soturi. Totesihan jo Väinö Linna alikersantti Lahtisen suulla aikanaan: "Kyllä sitä präiskittiin kansan rahat mailman tuuliin. Pyhäpäivät juoksivat pitkin mettiä kiväärit seläässä, ja ehtoot ylentelivät toisiansa. Siellä painu möhömahaa niin että kansalta kerätty ihra molkahteli lahtaritakin alla.".

    Omakohtainen kokemukseni on kaksijakoinen. Aikanaan suoritin Porin Prikaatin reservialiupseerikoulun kiväärilinjan yleisarvosanalla hyvä ja pistemäärällä 203,1 linjan pistemäärien keskiarvon ollessa 190,5. Se ei riittänyt Haminan komennukseen, koska pohjakoulutus oli jäänyt keskeytettyyn keskikouluun. Olisin varmaankin tositilanteessa lepovuoron aikana alkanut viettämään kiljujuhlia alaisteni kanssa ja sitten lähtenyt komentokorsulle rähjäämään. Viisaat esimiehet ennakoivat tämän ajoissa ja niinpä "vaihde jäi ykköselle". Motivaatio notkahti ja hankin jopa 21 vuorokautta poistumiskieltoa liian aikaisesta lomalle lähdöstä ja niinpä kotiuduin alikersanttina sopivana johtamaan kivääriryhmää. Ei sitä "unista", sillä sitähän johti Mika Waltarin mukaan "upseeri tuttu".

    Kahdeksan vuotta myöhemmin innostuin lähtemään YK-palvelukseen Etelä-Libanoniin. Palvelusarvoni oli Suomesta huhtikuun lopulla lähdettäessä komealta kalskahtava jääkäri, mutta sitten osuivat askeleet lankulle: 20.8 alikersantti, 16.9 kersantti, 1.12 ylikersantti, 1.1 vääpeli ja 1.6 ylivääpeli. Viimeisimmästä palvelusarvosta ehdin nauttia 2 kuukautta ja 18 päivää. Sitten palvelussitoumus päättyi ja palasin kotimaahan paljon pienemmälle kuukausipalkalle.

    Reservissä sain YK-palveluksen jälkeen korotuksen kersantiksi 1991 ja ylikersantiksi 2004. Reserviarvoni sijoittuu siten varusmiesarvoni ja YK-palvelusarvoni väliin, mitä pidän oikeana. Nykyisin sotahistoriaa lukevana jämähtäneenä ruutiukkona pohdiskelen joskus, miksi olin "parempi" rauhanturvaamisessa kuin sotaväessä. Näin aamuyön tunteina tunnen asiantilasta jopa hyvää mieltä.

    Mikäli olisin puolustusvoimain ylipäällikkö, niin tulevana joulukuun kuudentena ylentäisin ukkelon suoraan yliluutnantiksi ja Seramblerin everstiksi. Kutsuisin linnaankin, jos korona sallisi juhlimisen. Kumpikin saisi suudella Jenniä kädelle ja niin halutessaan myös laulaa hänelle. Kelpaisi sitä kotisohvalla katsella ja laittaa kaksi kynttilää ikkunaan.

  • nimimerkki

    T H

    8.9.2020 klo 01:01
    Mielenkiintoinen aihe sinänsä. Siis tuo reserviläisten ym. ylennykset. Tuttavapiiriini kuului nyt edesmennyt henkilö. Joka oli jo 56 vuotiaana res Majuri. Hän mielellään kokkasi esiliina yllään meidän hirvipeijaisissa. On myös nappi miinus nappi miehiä. Joista yksi sanoi kun puhuttiin ylennyksistä. En halua komentaa tuhatta tyyppiä sentään. Kapteenejakin löytyy useita. Ihan normaaleita henkilöitä. Vaan tuo opistoupseeri nykyisin melkoinen sekamelska. Joku on ammatissaan vuosia ja kotiutuu luutnanttina. Toinen kapteenina. Samaan aikaan eräs naishenkilö on alle nelikymppisenä res. luutnantti. Oman toimensa ohella. Itse muutamia kursseja aikoinaan. Vap- huru- juttuja. Sekä Maanpuolustuskorkeakoulun Alueellinen maanpuolustuskurssi. Ent. Taistelukoulun tiloissa Tuusulassa, Myös SLAR. taannoin. Mutta. Jotkut ylenee, toiset eivät.
« aihelistaan

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »

Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Rotat pois laivasta