Lukupiiri

« aihelistaan

Napapiirin prinsessa


  • Matti Nummenpää

    1.2.2013 klo 12:10
    Takasivun teksti

    Amerikkalainen lehtimies Eric Ewing on suomalaista sukujuurta. Häntä on aina polttanut alitajuinen halu nähdä esi-isiensä maa, mutta lopullisen sykäyksen hän saa vasta kun hän kuulee, että jokavuotiset Napapiirin prinsessan vaalit suoritetaan tällä kertaa suomenpuoleisessa lapissa. Kilpailun arktinen tausta ja sen erikoiset säännöt sytyttävät Ewingin mielikuvituksen ja hän lentää Eurooppaan.

    Jo autolautalla Travemundesta Helsinkiin matka kuitenkin saa oudoksuttavia piirteitä. Seuraan liittyy suomalainen tilanomistaja, norjalainen lehtinainen ja myös autolautan perämies pyörii kuvassa. Helsingin satamassa alkavat ensimmäiset hankaluudet ja Ewing on vähällä joutua oikopäätä katselemaan suomalaista vankilaa sisältä päin. Juttu selviää kuitenkin jotenkuten ja hyvin mietteliääksi käynyt Eric Ewing jatkaa matkaa.

    Lopullinen yllätysten sarja tapahtuu kuitenkin vasta niillä leveysasteilla, joilla aurinko ei koskaan laske. Samaan aikaan kun jännitys kiristyy prinsessan vaaleissa, se kiristyy monin verroin ankarammin kulissien takana. Loppuyllätys on tunnettua Sariolan tasoa - vetoapa melkein voisi lyödä, ettei lukija sitä arvaa.

  • nimimerkki

    Johanna

    3.2.2013 klo 12:45
    Ainakin tuo kansi on maailmankaikkeuden huonoin.
    Alan vasta lukea Napapiirin prinsessaa. Mikähän tämä prinsessa lienee, kun se vaaleilla valitaan? Pianhan tuo selviää.

  • nimimerkki

    Serambleri

    3.2.2013 klo 13:19
    Hei, Johanna!
    Kun nyt kiinnitit tuohon kanteen huomiota, tulin katsoneeksi oheista kuvaa. Oman prinsessani kansipaperi on teillä tietymättömillä. Kommenttisi jälkeen voin todeta, että onneksi. Eihän tuo kansi todella kaksinen ole. Sisältö sensijaan.....palataan siihen..
    Toivotan voimia lukutyöhösi. Ota juttu matkailumainoksena. Kyllä se siitä, sanoi Manu Koivistokin.
    Herätän uteliaisuuttasi hieman. Mauri on kätkenyt kirjaan loistavan lohkaisun, tieten tai huomaamattaan, veikkaan jälkimmäistä. Havainto liittyy lentokoneisiin, enempää ei saa tässä kertoa. Hekottele havaittuasi!

  • nimimerkki

    Jarmo

    3.2.2013 klo 17:11
    Aikamoinen sekahedelmäsoppahan tämä kirja on. Siihen on sekoitettu matkailumainontaa, historiaa, politiikkaa, missiviihdettä, ihmissuhdedraamaa, salaliittoteorioita, poliisitutkintaa, jne … hivenen sekavassa kokonaisuudessa.

    Napapiirin prinsessan ”vaalit” Nammatunturin hotellissa taisi olla Maurin unelma oikeista missikisoista eli saunanpuhtaita naisia kansallispuvuissa. Hauska yksityiskohta oli, että onneksi vain yksi Ruotsin edustaja jätti osallistumatta, kun kuuli em. ehdoista.

    Serambleria on tainnut huvittaa, kun hotellin laituriin oli kiinnitetty puolisenkymmentä lentokonetta, jotka kaikki olivat vesitasoja. Olisikin ollut erikoinen näky, jos siellä jokin kone olisi ilman kellukkeita ollut.

    Takakannessa mainitaan, että loppuyllätystä lukija ei arvaa. On myönnettävä, että en kyllä arvannut, hehheh. ”Atomitukikohta” Nammatunturin alla, missin pyörtyminen, tukikohdan räjähdys ja sydänkohtaus on aikamoista sattumusten summaa. Ei tämä varmaan maailman huonoin kirja ole, eikä varmaan huonoin Mauri Sariolankaan kirjoista. Tarinointi sinänsä soljuu eteenpäin ihan rennosti, jos sisältöä ei ota liian vakavasti.

    Minunkin on myös todettava, että kun Johannan motivoimana katsoin teoksen kantta, on kyllä oltava samaa mieltä - kamala on. Onkohan Mauri tätä kantta kommentoinut missään, tarkkana kun kansistakin hän yleensä oli?

    Lopuksi tässä yhteydessä voinee nostaa esiin muutaman asian, jotka liittyvät kirjoitusajankohtaan:
    1. Maurin mökkihän oli tuolloin pakkohuutokaupan edessä. Asia toi varmasti kirjoitustyöhön omat ongelmansa.
    2. Kylmä sota oli vielä voimissaan. Kuinkahan Maurin ”poliittiset” kommentit ja vielä kuvitellut USAn ydinaseet Suomen Lapissa vaikuttivat tuolloin arvostelijoihin? Johan tässä olisi jo Kuuban kriisikin jäänyt toiseksi…

  • nimimerkki

    Serambleri

    3.2.2013 klo 20:20
    Aiemmissa keskusteluissa on ollut esillä Sariolan kirjan "luettavuus". Olen maininnut siitä, että luettavuutta on kahta lajia. Jos ei lainkaan tunne muuta tuotantoa, ts. luvussa on ensimmäinen Sariolan teos, on tämänkin kirjan luettavuus luokkaa "menettelee ihan hyvin viihteenä". Sujuvaa suomea, replikointi on kelvollista, paikkoja ja henkilöitä kuvaillaan tarkasti. Kirjan voi ottaa työn alle, kun juna lähtee Helsingistä, ja jättää penkille luettuna kun poistuu kyydistä Pännäisissä. Kirja on täyttänyt tehtävänsä.
    Toinen tarkastelukulma tulee eteen, jos tuntee jollain tavalla koko tuotannon, ja ottaa pitkän tauon jälkeen Prinsessan käteensä. Voi sitä kliseiden kilinää. Tuttuutta piisaa. Tästä olen lukenut ennenkin. Risteilyllä ollaan taas, vaatetukset kuvataan, puku on hyvin leikattu (sic!), hampaat loistavasti hoidettu, kapteenin pöydässä istutaan, tupakkaa palaa, lasit nesteineen kimaltelevat ja valssi alkaa vetää. Naiskuvaus on tyypillistä Mauria. Selän, poven ja pohkeen viivaa ja uomaa piirtyy. "Symplegadien" kanssa kirjailija tuntuu olevan aivan täpinöissään: "uhkeiden pakaroiden lihaksikas liikehdintä..."
    Kirja on yli puolivälin, eikä ole oikeastaan "tapahtunut mitään" (jännitysromaani!). No, pidetäänhän lukijaa jännityksessä....
    Ettei ilmaisustani jää väärää käsitystä, niin korostan että olipa mukava hotkaista taas tämä Prinsessa. Oli kuin tuttuja henkilöitä olisi tavannut, vaikka mitään ei kirjasta muistanutkaan. Oli juoni (?) päässyt melkein unohtumaan. Kiitos valinnasta intendentille.
    Mai neim is Bond, dzeims Bond. Eihän mielleyhtymältä voinut välttyä. On Lapin kallioon kaivettu laitos atomipommeja ja niiden heittovälineitä täynnään. Pensaat ja kalliot vaan liukuvat syrjään kun pitää pommit hommiin lähettää. Salaa ovat kaivannot syntyneet. Kukaan ei ole niitä rakentanut, kukaan ei tiedä mitään asiasta. Useissa Bond-filmeissä on samanlaisia ontoksi koverrettuja saaria ja tulivuoria. Salainen maailmanlaajuinen järjestökin tulee mukaan kuin SPECTRE ikään.
    Mainitaan mahtikäsikranaatti, jossa on satojen rotulikilojen räjähdysteho. Tässä vaiheessa Bondin aseistaja, herra majuri "Q" olisi häpeästä punainen. Osataan siis sitä meilläkin. Veikkaan, että on ollut Maurilla hauskaa kun on tuota tekstiä vääntänyt.
    Maurin tuotannossa on aika harvinainen työkalu tuo vihoviimeinen juoniumpikujan pelastaja, "deus ex machina". Nyt sellaisena on pakko pitää sitä dynamiittivaraston sopivaa räjähtämistä juuri kriittisellä hetkellä. Mitään kunnon syytä ei (pettymyksekseni) kirjassa paukulle mainita. Oletin ensin että joku märkähattu olisi asialla ollut. Olisikohan mai neim is bond sittenkin..
    Olet Jarmo oikeassa. Se lentokoneiden kelluminen minua siellä ihastutti. Se kun on vesikoneiden yleinen tapa.
    Jos on Maurilla ollut luomistyössä hauskaa, niin on ollut kiirekin.
    Kirjassa on kiinostava väite, jota pidän lipsahduksena. Prinsessakisaan saa osallistua vain "napapiirin pohjoispuolella syntynyt neitokainen" . Kyseeseen ei tule Tanska, sanotaan kirjassa. Suomi, Ruotsi, Norja ja Islanti kelpaavat pohjoiskantiltaan neidon syntymämaaksi ja vuorollaan kisaa isännöimään.
    Ei puututa siihen Grönlantiin. Islannista haluan keskusteltavan.
    Väitän kiertäneeni Islannin vastapäivään valtamerilaivalla niin, että napapiiri jäi koko ajan pohjoispuolelle. Krahinaa kyllä kuului tyyrpuurin puolelta paikoitellen. Niin liki napapiiriä ajettiin, mutta ylittää ei tarvinnut. Siis Islanti on kokonaisuudessaan napapiirin eteläpuolella. Voittajaneidon suoritus kaatuu protestiin. Ikävää, kyseessä kun oli vielä kisan uhkein nainen. Kertokaa maantieteilijät tuosta Islannin asiasta kun paremmin osaatte.

    Jätän kirjan reippaat politiikkakannanotot ainakin toistaiseksi käsittelemättä. Palataan jos halutaan.

    Mikäs huono kirja tämä nyt on. Ei näitä ole konduktöörien mukaan Pännäisistä Kokkolaan lähdettäessä kovin paljon junan penkeiltä löytynyt. Mukaansa ovat matkustavaiset kirjan luettuaan ottaneet. Sopii antaa kummipojalle.
    Ai niin, kirjassa ei juoda vodkaa, vaan votkaa. Kiitos, Mauri!
    Taidankin hakea karpaloita pakkasesta ja sitten Sortavalan muistolle sto gram...






  • nimimerkki

    Juha Kautto

    4.2.2013 klo 13:10
    Tämä kirja on noussut pitkälti julkisuuteen toimittaja Antti Eerolan (Vuoden Susikoskeksikin valitun) vuosien takaisesta kommentista: "Tämä on maailmanhistorian huonoin kirja". Ja jokaisella on ehdottomasti oikeus mielipiteeseensä. Kun Eerola valittiin aikanaan Vuoden Susikoskeksi ei vaakakupissa suinkaan painanut tämä kommentti, vaikkakin esille tuli, vaan se, että hän on edelleen toimittajatyönsä kautta tuonut Mauria kiitettävästi esille työnantajansa kautta monissa maakuntalehdissä. Eerola ei ole Mauria hylännyt niin hyvässä kuin pahassa ja ilman häntä ei Mauri Sariola -seurakaan olisi pystynyt hankkimaan sellaista kunnon painomusteella lehdille painettua julksisuutta mitä on saatu. Haastatellessani Eerolaa Suskikosi -valinnasta kysyin perusteluita tälle "Napapiirin prinsessa" on maailmankaikkeuden huonoin kirja -analyysille ja hän totesi yksikantaan: "Kun se on. Siinä ei ole sisältöä, se on kiireessä kirjoitettu ja keinotekoinen. Ja sulla on se vielä tässä esillä Helsingin messukeskuksen lavalla."
    Mauri oli todella tarkka kirjojensa kansikuvista ja "kyykytti" kustantajaa vaihtamaan kuvaa joskus jopa kolme kertaa. Kirjailija myi, häntä ostettiin ja kansikuvien tekijät yhdessä kustantajan kanssa olivat nöyriä. Tämä Napapiirin prinsessan kansikuva osoittaa juuri sitä mihin intendentti Matti Nummenpää viittasi eli Maurin henkilökohtaisessa elämässä ilman kirjoja oli niin paljon keskeneräisiä asioita ettei hän ehtinyt puuttua muuten hänelle tuttuun ja kärkevään tyyliin ulkoasuasioihin.

    Mutta Maurihihan meni eteenpäin kuten sanotaan: "Antaa koirien haukkua, karavaani kulkee". Hyvä niin.

    Juha Kautto
    puheenjohtaja
    Mauri Sariola -seura ry.

  • nimimerkki

    T H

    4.2.2013 klo 16:50
    Hohhoijaa, vauhti hirmuinen, en pysy mukana. Olkoon.





  • nimimerkki

    Serambleri

    4.2.2013 klo 19:03
    Alkoi tässä Sortavalaa muistellessa kiinnostaa, näkyykö kirjan synnytys päiväkirjoissa. Näkyyhän se. 16 päivää siinä naputtaessa kuulemma meni. Kuten edellä on kirjoitettu, oli Kirjailijan elämässä happeninkia juuri siinä kesän mittaan kun Prinsessa syntyi. Päiväkirjoissa on pariinkin kertaan mainittu, että alunperinkin Prinsessasta suunniteltiin (siis Kirjailija suunnittteli) käännöskirjaa, siitä tietysti tuo matkailumainosvaikutelma. Puuttuu vaan, että liepeessä olisi merkintä "tämän kirjan synnyttämiseen on saatu avustusta Matkailunedistämiskeskuksen Suomen ja saunan tunnetuksi tekemisen avustusrahastosta... :) "
    Saattaa olla eri tahojen harkintakyvyn summa, että kirjaa ei sitten yritettykään ulkomaan kielille. Yritettiinkö, enhän sitä tiedä, oletin vain että että tuskinpa.
    On kirjassa sen luokan historianäkemyksiä ja poliittiseen johtoon kohdistuvaa analyysiä, että parempi on nautiskella täällä pienen kielialueen piirissä. Joka tapauksessa ihan hyvää ajankuvaa, amfetamiinia ja kaikkee...
    Ps. Älä nyt TH hellitä, sitkeesti vaan..

  • Matti Nummenpää

    5.2.2013 klo 22:02
    Jatkona kansikuva-asiaan. Liitin Lukupiirin sivulle kuvan Maurin hylkäämästä kansikuvasta ja siihen liittyvää kirjeenvaihtoa. Kyseisen kirjan kansikuva sitten muuttui varsin erilaiseksi. Eli kyllä Mauri myös kirjojen kansiin puuttui ja vaikutti.

    Matti Nummenpää, intendentti

  • nimimerkki

    Johanna

    16.2.2013 klo 14:12
    Onhan tässä kirjassa huonoakin. Missikisojen valinnasta läpi kirjan käytetty vaalit -termi, juoneen liittymätön ja tarpeeton huumausainekätkentäjuttu ja kummallinen maailmanjärjestö, joka taisteli ties mitä vastaan. Erityisesti se, että armeijan ammusvarasto sattuu räjähtämään sekunnilleen samaan aikaan, kun sekopää aikoo ampua kuvittelemansa vihollisen. Mutta sattuuhan sitä oikeassakin elämässä. Venäjällä räjähtää huomaamatta meteori juuri silloin, kun kaikki viisaat seuraavat isompaa asteoridia. Ja näillä ei ole keskenään mitään yhteistä.
    Mutta on Napapiirin prinsessassa paljon hyvääkin. Sujuva Sariolan kirjoittamistyyli on tallella. Ilmeisesti matkailutarkoituksiin ja käännösromaaniksi tarkoitettu teos on vähän erilainen, kuin Sariolan muut dekkarit. Varsinainen dekkarijuoni jää vähäisemmäksi. Mutta näin Sariola tekeee joissakin muissakin dekkareissaan. Murhaa tai vastaavaa rikosta ei Sariola aina tarvitse, vaikka kirja täyttää kaikki dekkarin tunnusmerkit. Pohjoisen maailman saunapuhtaitten missien kisa on hyvä juonen osa sinänsä. Vaikka itse missit jäävät kovin taka-alalle, ainakin henkilökuvina. Pyllyjä kyllä kuvataan jonkin verran.
    Ei tämä kyllä maailmankaikkeuden huonoimman kirjan vaalissa 10 huonoimman joukkoon pääse.

  • nimimerkki

    ukkelo

    23.2.2013 klo 12:34
    Napapiirin prinsessasta on mieleeni jäänyt kirjan varsinaisen päähenkilön, Tikan hahmo, jota Mauri Sariola kuvailee näin: “Mies oli kuin honkapölkky. Vatsan kumpu tosin erottui vieläkin, mutta se jäi valtavien hartioiden ja tynnyrimäisen rintakehän varjoon. Muutenkin tämä kaksimetrinen mies näytti olevan hirmuisessa kunnossa. Kun hän liikahteli, selän lihakset erottuivat köysikimppuina ihon alta. Isot kädet riippuivat kookkaina sivuilla ja leveät jalat painuivat tukevasti lattiaan”. Olisikohan kirjailija ottanut mallia itsestään? Tikan käytöskin on sellaista kuin käsittääkseni Maurilla, silloin kun vauhti ja voiman tunto oli parhaimmillaan.

    Loppuratkaisuissa Tikka kuitenkin paljastuu kaikeksi muuksi kuin sankarilliseksi hahmoksi. Tämä mielestäni kuvastaa Sariolan ambivalenttia suhtautumista itseensä. Mieheen, jonka oli vaikea aina hyväksyä jälkikäteen otteitaan. Tuliko pistettyä Tikkaan römeyttä aluksi liikaakin ja se vaati sitten oikein kunnon romauttamista jalustalta? Mutta tämähän on parasta Sariolaa. Tulee taatusti yllättäviä loppuratkaisuja, kun kirjailija antoi tekstin soljua vauhdin ollessa päällä, tietämättä kuinka romaanin päättää.

  • Matti Nummenpää

    23.2.2013 klo 14:03
    Mauri Sariola käytti teoksissaan paljon malleja ja esikuvia. Toisinaan itseänsä ja usein tuttaviaan. Aika usein esikuvana on hänen hyvä ystävänsä ja varsin erikoinen persoona Ohma. Kirjassa "Ei loitsu eikä rukous" Ohma esiintyy nimellä Oskari Ohtola. Ohman alkuperäinen nimi oli Öhman, jonka hän suomensi poistamalla pilkut ja loppukirjaimen. Ohma oli vielä 191 senttistä Mauriakin selvästi pitempi ja Tikan kuvaus sopii hyvin sekä fyysisesti että luonteenpiirteiden mukaan Ohmaan. Eihän nämä henkilöt välttämättä suoria kuvauksia ole, vaan Sariola muitten kirjailijoitten tavoin yhdistää erilaisia ominaisuuksia. Kommunismin vastaisuus sopii kaikkiin kolmeen.

    Matti Nummenpää, intendentti Mauri Sariola -seura

  • nimimerkki

    Serambleri

    23.2.2013 klo 14:30
    Tervehdys, ukkelo! Jos vanha tuttu, niin long taim nou sii.
    Onhan tuo Tikka juuri niin tomakka rohjake kuin kuvailit. Käväisi minunkin mielessäni Maurin habitus, kun Tikka laivalla kirjan alkupuolella römeili. Taitaa olla harvassa Maurin kirjat, joissa ei jotain liippausta omaminään, omiin mieltymyksiin ja antipatioihin olisi havaittavissa. Olen matrikkeleissa maininnut erääksi harrastuksekseni ihmisten tarkkailun. Mainio hobby, koska tärkein aines, omaminä, on aina matkassa. Sitä vaan tarkkailemaan kun tarve iskee. (Toinen ilmituomani harrastus on kokemusten keräily. Ei niistä toki kirjaksi, ei...)
    Maurin päiväkirjoissa on mielestäni eräänä yleisenä (molli)sävellajina se, mitä mieltä Kirjailija on omista tekosistaan ja omasta olemuksestaan.
    Kommenttiasi "tämähän on parasta Sariolaa", voisi lukea kuin pahahenki Raamattua. Tämän keskustelun alkupuolella anoimme ja annoimme Maurille lievennystä toimittaja Eerolan antamasta Prinsessaa koskevasta tuomiosta. Elinkautisen sijasta ehdottaisin korkeintaan yhdyskuntapalvelua. Päädyimme sakilla siihen, että ei tämä maailmankaikkeuden huonoin kirja -kilpailussa ihan mitaleita sentään ota. Riemuylistykseen ei silti taidettu ryhtyä. Haluaisin olettaa, että maininnallasi "parhaasta Sariolasta" tarkoitit esimerkiksi ja nimenomaan kirjassa olevaa Tikka-asetelman muuttuvuutta, mainitsemaasi Tikan romauttamista jalustalta. Samaa mieltä, jos näin on.
    Jos haluaisin jollekin Maurin tuotantoa tuntemattomalle antaa luettavaa mielessäni se, että kaveruutemme jatkuu ja hänestä tulee Sariola -fani, en tästä kirjasta aloittaisi. En sittenkään, vaikka pitäisi sulkea pois Maurin "romaanikirjat" ja valita näyte "dekkarilaarista". No, jos harrastukseni mukaan tarkkailen itseäni, niin minua kai tässä kirjassa pännii esimerkiksi se Islannin ja napapiirin sekava suhde. (Muistakaa mahdolliset lukijat Olvin mainos. Älä ota tätä vakavasti....)
    Ai, miksi taas kirjoitin? Sainpa lykättyä veroilmoituksen tekoon ryhtymistä taas hieman tuonnemmaksi. Kiitos, ukkelo! Vielä on aikaa pari päivää laskea alveja....

  • nimimerkki

    ukkelo

    23.2.2013 klo 18:57
    Terve vain, Serambleri ja kiitos samanhenkisistä kannanotoista. Nimimerkkisi on vieras mutta tekstisi on niin tutun oloista, että ehkä olemme tavanneet. Kenties MS Konstantin Simonovilla tai myöhemmin samalla laivalla? Oletit oikein että kommentillani ”tämähän on parasta Sariolaa” tarkoitin juuri tapaa jolla Mauri käänsi päälaelleen tapaansa käsitellä Tikkaa Napapiirin prinsessan lopussa. Myös painosten kuningattaren, Agatha Christien kirjoissa sankarit paljastuvat useastikin lopulta konniksi, mutta Agatha ei koskaan osannut muuttaa sävellajiaan, kuten Mauri teki Tikan kohdalla. Tämähän riemastuttaa kaltaistani lukijaa.

    Kyse, ei todellakaan ole kohdallani sarkasmista. Hyllyssäni on suurin osa Maurin tuotannosta. Yli 50 teosta. Olisi loputkin jos käsiini saisin.

  • Matti Nummenpää

    27.4.2013 klo 11:57
    Ylläpitäjä on muokannut tätä viestiä.
    Katsotaanpa millaisia ajatuksia Mauri Sariolalla oli Napapiirin prinsessan syntyvaiheessa. Teksti on Maurin päiväkirjasta. Siis alkuperäisestä, käsinkirjoitetusta - ei Reijo Ikävalkon toimittamista koosteista. Näistä ensimmäinen päättyy 13.7.1970 ja jälkimmäinen alkaa 21.7.1970.
    14.7.1970
    Uusi arina. Tuulista - aurinkoista, Romaani NAPAPIIRIN PRINSESSA vaiheessa: kotelosta perhoseksi. Toissapäivänä 30 revittyä sivua ja kolme valmista. Eilen revin nekin; ajaessani Tarvontietä löysin aivan uuden näkökulman. Mr Arnold saapuu todella vilpittömin mielin esi-isiensä maahan. Tehdäjseen jutun napapiirin prinsessan valinnasta. Mutta jo Travwemundessa autolautan kolmas perämies alkaa "suhtauttua" ja heti Itämerellä myös seuraa jatkoa. Keskusteltaessa onko salaatti salmon vai pike perch, seuraan - meren muuttuessa viininväriseksi - liittäytyvät Anna Ilves (Lynx) ja Kaarlo (Carolus - Madeira - Kaarle ym) Aaltonen. (Nimi vaikea käännettäväksi) Edellinen naisten lehden toimittaja ja jälkimmäinen Imatran Voiman pääjohtaja. Ja kaikki kolme (kolmas perämies Juhani Salo) isänmaan asialla oletettua kaksoisagenttia vastaan. Silloin alkaa tapahtua. Tämä on tekninen jäsentely - loppu - jota en itsekään vielä tarkoin tiedä - kirjoitetaan innolla ja intuitiolla. On jo sormenpäätuntuma. Ja pitää ollakin. Samoin oli kirjoittaessani 'Lavean tien lain', Lukiessani samaa nyt englanninkielellä huomaan, että Viima on päähenkilönä perin inhimillinen. Päättäväinen epävarmuudestaan huolimatta. Eräitä kunniakäsitteitä vaaliva omasta päinvastaisesta elämästään huolimatta. - Jotain samanlaista kuin professori Tauno Nurmelassa, joka pystyy laatimaan Ranskankielen sanakirjan - ja samalla myös elämään Hei elämää! on ihan oikea nimi hänen hyvälle muistelmakirjalleen. Ja samoin jopa kansikuva suippoine sampanjalaseineen ja hymyineen. Miehessä on meininkiä. Toteamuksineen: Eivät yliopistot siihen kaadu, jos professori joskus kevään tunnelmissa hyväksyy kieliopillisesti vääränkin lauseen edellyttäen että kokelaan sieluneämä on kypsä. (Tai professori olettaa, että raakileessa on ainesta).
    Jaha, lähdetäänpä välillä katsomaan, lämpiääkö sauna uudella arinalla ja tuulisella ilmalla.
    Vasta 40 astetta. Mutta ahmin suullani tuulta rantaan juostessa, Ja katsoin ongenpahlan vahvuisia, kuukausi sitten istuttamiani puita. Saarni, Vaahtera. Ja kaksi vuotta sitten pähkinän (todella pähkinästä) maahan pantu siemen on äreällä toimella kivikovassa savimaassa kaivon takana. Ynnä liinaharjani Tuula on intoutunut tänään aivan villiksi. Kyllä nyt väärin tekisi, jos elämää moittisi. Naapurin pitkäsäärinen Laurakin marssi käskystä lähteelle hakemaan vettä. Join palattuaan lasin - mikä maku! - ja lykkäsin Lauralle kokonaisen Sveitsiläisen suklaalevyn, Olkoon onnellinen kerran hänkin, Kun tässä oma elämä - pakkohuutokaupan alla - maistuu koivujen suhinalta, vapaalta, väljätä ja kovasti elämältä, Ei pörise eikä masenna sivilisaatio. Tämä päivä, tämä hetki.

  • nimimerkki

    Magisteri

    8.7.2020 klo 21:15
    Edellinen lukukerta varmaan reilusti viime vuosituhannen puolella. Nyt tuli luettua tällaisena epävakaana kesäpäivänä sateen ja auringonpaisteen vaihdellessa. Muistin räjähdyksen ja napapiirin prinsessan valinnan. Islannittaren voittoa ihmettelin, mutta Islannille kuuluva Grimseyn saari on napapiirillä. Asukkaita on tosin ollut vuonna 2019 vain 61 (vuoden 1970 tilannetta en tiedä), joten olisikohan heistä löytynyt kahta kaunotarta?

    ”Järjestö” oli melko lapsellinen juonenkäänne. Fjalar Tikka oli tietenkin reservin majuri, kuten Maurin kirjoissa monesti. Suomessa oli juhannuksena 1970 Auran pari kuukautta istunut, heinäkuussa hajonnut virkamieshallitus, sisäministerinä Teemu Hiltunen. En tiedä hänen sotilasarvoaan enkä tehtäväänsä sodan aikana vai keksikö Tikka tuttavuuden voidakseen ”sekaantua” Ewingin pidätykseen tullissa?

    Laivan seisovan pöydän ruokien kuvailu taas tyypillistä Mauria. Kannattaako ulkomaalaiselle kuitenkaan tarjota tuoresuolattua lohta, raakaa kalaa ei syödä monessa maassa.

    Rovaniemen Norvajäven saksalainen sotilashautausmaa ja rajavartioston pieni lentovenetukikohta sijoitettu muutama sata kilometriä pohjoiseen Nammatunturille, loistohotellin läheisyyteen. Muuten hotellin laiturissahan olisi voinut olla vesitasojen lisäksi myös lentoveneitä, joten... Jostakin löytyi rajavartioston puhallinorkesteri, jonka laulusolisti lauloi samanaikaisesti eleettömästi ja antaumuksella, mahdollista tietenkin tuokin.

    Herkän tekstin kirjoittamisessa Mauri kunnostautui sivuilla 147-148 Eric Ewingin ja Sonja Wingen tanssikohtauksessa: ”Ewingin käsi oli tiiviisti painunut hänen pitkän selkänsä syvään uomaan. Siellä EI OLLUT POIMUJA EIKÄ RASVAKERROKSIA...” Todella kaunista ja herkkää...

    Takakannen tekstin lupaama Sariolan tasoa oleva loppuyllätys, jota lukija ei arvaa oli todellakin sitä, Sariolaa epäuskottavimmillaan ja jälleen sattumuksellisimmillaan.

    Kirja oli hyvin kirjoitettu, mutta loppuratkaisu oli epäuskottavuudessaan tökerö. Aiemmin joku kirjoitti, että kirja olisi ollut hyvää matkalukemiseksi kesäloman junamatkan ajaksi. Vaimoni edesmennyt täti harrasti Sariolaa juuri tällä tavoin junamatkalla kesälomalle Etelä-Suomesta lapsuuden kotiseuduille Lappiin 1960-1980-luvuilla.
« aihelistaan

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »

Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Napapiirin prinsessa