Lukupiiri

« aihelistaan

Laukausten hinta


  • Matti Nummenpää

    30.3.2013 klo 14:55
    Ensimmäisen painoksen takasivu:
    Mainio kotimainen salapoliisiromaan - todistus suomalaisen kirjallisuuden kilpailukyvystä parhaan ulkomaisen rinnalla. - Eräästä järvestä löydetään tuntematon miehen ruumis, jonka jalkoihin on sidottu painoksi raskas betonijärkäle. Löytö johdattaa etevän komisario Susikosken enellisen vapun vastaanottajaisiin ja vielä etäisempiin tapahtumiin, jotka ovat olleet alkuna monihaaraiseen kiristys- ja murhajuttuun.

  • nimimerkki

    Inkeri J

    1.4.2013 klo 11:53
    Aloitan keskustelun heti kysymyksellä? Löytyykö tästä Maurin ensimmäisestä dekkarista maurismisia ilmaisuja, kuten "hyvin leikattu puku" tai "puhdasviivainen kaari"? Vai ovatko ne tulleet esiin vasta myöhemmässä tuotannossa?

  • nimimerkki

    ukkelo

    1.4.2013 klo 11:54
    “Onpa ollut porsastelua! Komisario ei sentään sanonut ajatustaan ääneen”. Tällaiset ovat omatkin tunnelmat loivaa laskua tehdessä tästäkin pääsiäisestä. Onhan tämä kirja riemastuttavaa luettavaa ja arvostus iän kasvaessa vain nousee. Ja toisin kuin Poliisiopisto elokuvissa, tasoa riitti seuraaviinkin teoksiin.

  • nimimerkki

    ukkelo

    1.4.2013 klo 12:24
    Joku roskalehti julkaisi 70-luvulla listan Suomen huonoiten pukeutuvista miehistä. Maurin kommentti oli kuvaava: ”Olinhan siellä minäkin". Ja arvion halveksiva sävy ei tainnut koskea omaa pukeutumista, vaan julkaisua.

  • nimimerkki

    T H

    2.4.2013 klo 16:50
    Tyhmä kysymys sinänsä: Mikä pistooli esiintyy "Laukausten hinnan" etusivulla
    alkuperäisessä kirjassa? Tarkkana, pojat!

  • nimimerkki

    T H

    2.4.2013 klo 20:07
    Tyhmä vastaus sinänsä. Huono kuva Ukko-Mauserista. Kansikuvan piirtäjän
    näkemys asiasta. Makasiini väärässä paikassa ulostoloon nähden. Iskurin pyörylä ulkona virityksen hahloista. Tähtäin ei mennyt hylsyn ulostulon reunaan.
    Kuviot väärät, vaikka monta versiota. Taiteilijan näkemys.
    Kansikuva sinänsä varsin upea! Koko porukka kädet ylhäällä. Sattumaa tai
    ei, silloin harvinaista. Kaikilla puku päällä arkenakin. Nykyään kai harvinaista?

  • nimimerkki

    Ukkelo

    7.4.2013 klo 09:34
    Sariola esitteli teoksessaan Laukausten hinta varsinaisen kauhugallerian, joista kukaan ei jäänyt epäilysten ulkopuolelle. Tämä jos mikään on kohteliaisuutta lukijaa kohtaan. Kenelläkään ainakaan poliisin pelko ei ollut viisauden alku, vaan Susikosken täytyi esiintyä diplomaattisesti, jottei heti olisi tullut heitetyksi ulos taloista, joita joutui paikallisten kykyjen jälkeen asiaa uudestaan selvittämään. Sieltä löytyy isojen talojen isäntiä, sodassa kunnostautuneita upseerismiehiä, kevyen sarjan ammattirikollisia, rahaa naineita pöyhkeitä naisia, ja rahaa itse tehneitä suulaita hempukoita.

    Rautaisen täytyy olla naisen joka tuli valituksi Sariola seuran uudeksi puheenjohtajaksi. Nyt romuttui seuramme sovinistimaine lopullisesti. En eroa vielä harkitse, vaan päinvastoin!

  • nimimerkki

    T H

    11.4.2013 klo 08:47
    "Niin kuin hyvin tiedetään, on Jumala kaikkivaltias, kaikkitietävä ja kaukaa viisas." "Alussa olivat suo, kuokka ja Jussi". "Punaisen kuorma-auton etuoveen
    oli heleän vaaleankeltaisella maaalattu työmaan tunnus." Näin alkavat eräät
    historiaan jääneet teokset. Nyt on aiheena tämä viimeinen.
    Raskas työmaan arki oli tuttua nuorelle Maurille. Niinpä ensimmäinen teoskin
    aluksi käsitteli tällaista touhua. Mutta vain hetken. Jo pian oltiinkin hieman toi-
    senlaisissa ympyröissä. On läänin rikoskomisariota, jämäkkää talonpoikaa, vir-
    kaheittoa upseeria, varatuomaria, ynnä muuta. Kaikki kuitenkin jämäkästi vast-
    ikään rauhan saavuttaneen isänmaan asialla.
    Vastapuolella taas aluksi nämä luikerot liikemiehet, tms, jotka hyötyivät sodan-
    jälkeisistä suhdanteista taloudellisesti. Näyttivät heti syyllisiltä. Olivatkin tietysti,
    vaan eivät nyt tähän juttuun.
    Hieman epäuskottavilta romaanissa vaikuttavat nämä tapahtuman silminnäki-
    jät. Joita tässä romaanissa riittää, kai kolme eri sakkia? Eri paikoissa toisistaan
    tietämättä. Samaan aikaan. Ja vielä murhan tekijäkin huseeraa samoilla nurkilla
    eikä huomaa mitään.
    Maurilla muissakin romaaneissa näitä hyviä "sattumuksia" joissa useita näki-
    jöitä tapahtumassa. Sekä näitä tarkkoja ajoitushommia, jolla alibi varmistetaan.
    Käytännössä usein mahdottomia. Ajaa autolla jonnekin Savon perukoille pime-
    ässä tekemään murhaa tiukassa aikataulussa. Alibin varmistajat jossain PK.
    seudulla hetken nukkumassa.
    Vaan tekijä aktiiviupseeri, joka hoiti hommansa loppuun asti tiukkana. Ei
    tarvittu oikeudenkäyntejä eikä yleistä oikeusapua. Hieman toistuva aihe myös
    myöhemmissä romaaneissa Maurilla.
    Ja se hyvin istuva pukukin mainitaan kai pari kertaa kirjassa. Kuten myös kan-
    sikuvassa näkyy. Tyylissä löytyy.
    Tämä esikoisromaani on sentään melko tasokas. Huomaa, että asioita on mietitty ennen kirjoittamista. Me kommentoijat voisimme myös tehdä samaa.
    Tehtyä työtä on helppo arvostella. Vaaan tehkääpä ensin itse!

  • nimimerkki

    ukkelo

    13.4.2013 klo 21:28
    Hyviä rinnastuksia TH. Voisi sitä huonomminkin esikoisteoksensa aloittaa kuin teki Sariola. Siinähän sitä lukija alkaa ratkaista, kannattaako lukemista jatkaa. Jatko onkin jo vallan uskomatonta. Kaikilla epäillyillä oli surmatyön motiivi ja kaikki olivat paikalla teon tapahtuessa. Enempää en voi paljastaa syyllistymättä kommentaattorin pahimpaan virheeseen, joka olisi möläyttää tai edes vihjaista kuka tai ketkä olivat asialla. Puhtaita jauhoja ei kenelläkään ole pussissaan, ja silti loppuratkaisu on yllättävä, rimaa hipoen hyväksyttävä puhutaessa ”strict rules for detective novels”.

    Tämä asenne toistuu myös monissa Maurin myöhemmissä teoksissa. Mauri nostaa henkilöitään jalustalle ja sitten rysäyttää sieltä alas. Tämä jos mikä, pohjimmiltaan kateellista lukijaa hivelee. Harvasta Maurin lukijasta on ollut samanveroiseksi kirjailijaksi, josko kestään. Itse vetoan siihen, että tuskin kukaan minun tekstistäni maksaisi. Ehkä testamentin sentään perikunta edes lukee.

  • nimimerkki

    T H

    15.4.2013 klo 21:49
    Mauri myös nosti jalustaltaan pudonneita henkilöitä. Kuten vaikka tämän ent.
    upseerin, tilanomistajan, joka kirjan lopussa löytää tiensä onneen naimiskaupan
    kautta. Vain rajoittamalla ryyppäämistään. Tie, joka tietysti oli Maurille yksi ta-
    voite elämässään koko ajan?
    T H on elämässään voittanut kirjallisuuspalkinnon: Raittiuskirjoituskilpailussa:
    Turmiolan Tommin. Joka jostain tarvittaessa löytyy? Pistäkää paremmaksi!
    Testamentista tiedä. Lukutaitoisia kyllä löytyy varmaan. Numeroista varsin-
    kin. Nollaa on alussa ja lopussa?

  • nimimerkki

    Inkeri Junnila

    16.4.2013 klo 20:02
    Hei,
    Nimimerkki Ukkelon aikaisemmin "rautaiseksi" luonnehtima seuran uusi puheenjohtaja kiittää luonnehdinnasta ja iloitsee siitä, että Ukkelon jäsenyys jatkuu, vaikka seuran mahdollinen sovinistinen maine saikin pienen "lommon". Olen ollut aikaisemmin mukan lukupiirissä nimimerkillä Inkeri J ja käytän sitä jatkossakin. Jos kuitenkin kirjoitan jotain seuran puheenjohtajan roolissa, niin laitan nimen kirjoituksen alle.

    Poliisi fiktiossa -näyttelyn uutisoinnissa (viimeksi Uutisvuoto 13.4) luonnehdittiin fiktiossa esiintyneitä itsenäisyyden ajan poliiseja puolestaan rehdeiksi, lahjattomiksi ja viisaasti tyhmiksi. Mitä mieltä olette, osuuko näistä mikään Laukausten hinta kirjassa esitettyjen poliisien kohdalle? Kirjassahan on useita poliiseja aina maalaispitäjän nimismies Suonpäästä alkaen lääninrikospoliisin komisario Susikoskeen.

    Inkeri Junnila
    puheenjohtaja
    Mauri Sariola -seura

  • nimimerkki

    T H

    18.4.2013 klo 06:32
    "Ole viisaasti höperö" oli Armas J. Pullan erään kirjan nimi. Suomalaisen polii-
    sin hieman hölmöja hahmoja olemme nähneet eräissä vanhoissa elokuvissa.
    Mm. konstaapelit Koukku ja Ripatti joita esittivät Hannes Häyrinen ja Uljas Kan-
    dolin. Rehtiä poliisipäällikköä esitti yleensä Eino Kaipainen. Hän oli muuten oike-
    asti komisario ennenkuin alkoi näyttelijäksi.
    Maurin kesäpitäjän S;n ja naapuripitäjän K;n kyläpoliisina oli aikoinaan muuan
    konstaapeli M. Aikalaiset sanoivat hänestä: Kun se tuli iltama- tai tanssipaikalle,
    ei kukaan uskaltanut olla juovuksissa. Virkamatkat sujuivat polkupyörällä suju-
    vasti. Pimeässä dynamo hyrisi vaimeasti antaen huojuvaa valoa tielle päin.
    Maurin kirjoissa oli hyvin tyypillinen maalaisnimismies hieman ikääntynyt,
    pyylevähkö mukavuudenhaluinen henkilö. Yleensä hän hyvinansaitun ilta-ate-
    rian jälkeen aikoi ottaa hyvinansaitun tupsluikkarin illan ratoksi. Vaan sitten
    ikävästi puhelin soi. Ja eikun pimeään räntäsateeseen selvittämään jotain jut-
    tua jonnekin pitäjän laidalle.
    Näitä konstaapeleja oli kirjoissa monenlaisia, hyviä ja huonoja. Jotkut jopa
    jossain teoksissa kirjan konnia. Hyvät taas hieman lahjattomia puurtajia. Jotka
    eivät ennakkoluuloissaan näe metsää puilta.
    Susikoski taas on yleensä tarkka ihmistuntija. Vaan hieman huoleton tämän
    paremman väen suhteen. Hän erehtyy usein, kun vastapuoli on esim. opettaja,
    upseeri, juristi, tai vaikkapa varakas sukulainen tilanomistaja. Jälkeenpäin kuu-
    lee sitten: Eipä olisi uskonut. Kun sentään upseeri ja herrasmies.
    Leo Olavi on tietysti rehti tässä kirjassa. Vaikka välillä juhliikin reippaasti jopa
    syyllisen kanssa. Ehkä hän on myös se viisaasti tyhmä joka tällätavoin saa ju-
    tun selvitettyä? Kaikki päättyy lopulta hyvin, ainakin tässä kirjassa.
    Uusia kysymyksiä herättää tämä Maurin vuodenaika- ja vuorokausitietämys.
    Johon lukija törmää useissa kirjoissa. Itse en ole vielä kuullut satakielen laula-
    van tai käen kukkuvan heinä-, elokuussa. Ja tosi hankalaa on tehdä murhaa
    vappuyönä jälkeen puolenyön - kahden välillä. On pimeää niin, ettei kättänsä
    näe, ainakin Etelä-Suomessa.

  • nimimerkki

    Serambleri

    18.4.2013 klo 14:14
    TH herätti nukkuvan tuolla kello/kalenteri kommentillaan. Kun kirja on juoneltaan läpikotaisin tuttu, tulee lukiessaan kiinnittäneeksi huomiota yksityiskohtiin ja niiden toimivuuteen. Tuosta huhtikuun 31. päivästä on niin paljon natkutettu, että ei asiasta enempää. TH:n esittämä valonmääräanalyysi osui oikeaan. Piti oikein ottaa allakka ja katsoa, miten Aurinko suo armoaan toukokuun alussa Oulun korkeudella. Nousee varttia vaille viiden, ja menee nukkumaan ennen puolta kymmentä. (Juujuu, kesäaika ja talviaika sekoittavat...ceterum censeo: heittettäköön mokoma höpötys leijonille.) Kun kirjan murhatyö vaativine rautalankaköytöksineen ja metsän pimennossa mukatehty pyörän renkaan paikkuu on sijoitettu juuri noiden aikamäärien pimeimpään puoliväliin, herää epäilys kirjailijan vapauteen sisältyvästä asioiden oikomisesta. Pelottava yhdistelmä muuten se valkoinen sadetakki ja mustat aurinkolasit. Lukiessa oikein kylmii, mikähän fantom se siellä...Ja kohta pitäisi korvasienien perään uskaltaa. Toivottavasti se takki edes kahisee kuuluvasti.
    Palataan asiaan. Pirkanmaalla on vielä poppoon jäsentenvälinen kevätpilkkiperjantai estämässä kirjallisuuteen paneutumista.

  • nimimerkki

    Serambleri

    18.4.2013 klo 18:40
    Piti vielä pikapalata palstalle, kun sain pilkkivehkeet viritellyksi aamua varten. Aloimme rouva S:n kanssa keskustella kirjojen aloituksista ja finaaleista. Tulin ohimennen kuultensa maininneeksi tämän kirjan aloituksen TH:lta ja Ukkelolta saamista kehuista. Kuorma-autoaloitus on todella rytmikäs ja aiheeseen käyvä. Tämän kirjan loppukappaleeseen olen ihastunut. Oikeastaan kahteen, siitä asti, kun "Kurppa nyökkäsi avomielisesti." Viimeisen virkkeen voisi soittaa uruilla. Siinä on eräs rytmillisesti hienoista kirjanlopetuksista, joihin olen kiinnittänyt huomiota. "Hän lähti kiirehtimättä laskeutumaan alas pitkin matolla päällystettyjä ravintolan portaita."
    Tunnelma on hieno. Yksi tarina on kerrottu, tie on auki seuraaville. "Siitäpä nyt tie menevi, ura uusi urkenevi, laajemmille laulajoille, runsahammille runoille......" Hyvä, Mauri!
    Edellä mainittiin kaksi tunnettua Väinö Linnan kirjoittamaa aloitusta. Veikkaanpa, että korkealle tunnettuuskategoriassa tulee nousemaan tämä: "Aliide Truu tuijotti kärpästä ja kärpänen tuijotti takaisin." Tekipä muuten vaikutuksen, kun eteeni sattui.

    Tällä palstalla on esitetty kysymyksiä lukijoille. Vastauksia on saatu tai sitten ei.
    Esitän tehtävän, johon ei oikeastaan voi väärin vastata, eikä yhtä oikeaa ratkaisua ole. Luodaan uutta sanalaskuperinnettä samalla. Nyt kaikki mukaan!

    ..............................................................., sanoi Mauri Sariola kun ensi kerran Sofi Oksasen näki.
    Voi, kun olisi saatu Erkki Tanttu juttua kuvittamaan!

  • nimimerkki

    ukkelo

    19.4.2013 klo 01:43
    Itse kun olen kiero, lahjakas ja typerästi viisas, kävin etsimään kirjasta Laukausten hinta vastakohtaani pikaselauksella, kaksi sivua sekunnissa. Ja löytyihän se sieltä. Vastaukseni nimimerkki Inkeri J:n kysymykseen on konstaapeli Heinonen. Siinä henkilössä pelkistyy se luonnikas arvovalta jota miekka sinisessä takissa edelleen edustaa. Mauri Sariolan kirjoissa vallesmannit edustavat epäonnistujia, eivät suinkaan poliisimiehet.

  • nimimerkki

    ukkelo

    19.4.2013 klo 03:24
    Tässä vastaukseni Seramblerin kysymykseen, mitä MS sanoisi kohdatessaan ensi kerran Sofi Oksasen: Wow olisi toki lähempänä totuutta, mutta silti jätän juryn arvioitavaksi tämän:

    Tuota sinä tuskaa, minä teen siihen helpotusta.

    Kehnoinkin vastaus voittaa kisan jos se on ainoa.

  • nimimerkki

    T H

    19.4.2013 klo 05:30
    Naamasta tuon Puhdistus pitäisi aloittaa, sanoi Mauri Sariola, kun Sofi
    Oksasen näki.

  • nimimerkki

    Serambleri

    19.4.2013 klo 09:59
    Terve, yökukkujat! Ilahduttaa, että olette luomassa uutta tokaisuperinnettä. Antaa palaa vaan. Aloin ajatella Maurin kirjojen nimiä, josko siellä olisi valmista tavaraa tuon kuvitellun Sofi-kohtaamisen kommentointiin. Onhan sitä. Näin lentää outo lintu/ Älä kaikista ruusuista huoli/ Aina roiskuu kun rapataan/ Napapiirin prisessa (ennen saunaa)/
    Koltan uni/ Vetämätön värisuora/ Elämän makeus.... Ihan Kirjailijan mielentilasta riipuen. Luultavimmin sanavalmis Sariola olisi kuitenkin päsäyttänyt jotain kiveen hakattavaa ihan ex tempore, painunut Kurkeen ja kertonut seurueelle että ette kyllä usko, mitä äsken kadulla näin.

  • nimimerkki

    ukkelo

    20.4.2013 klo 15:25
    Taitaa MS viedä voiton tästäkin kisasta. Jos olisi pakko valita niin Näin lentää outo lintu saattaisi olla podiumilla. Johdossa itse ideoiduissa viesteissä on edelleen T H.

    Voittajaa katson kuten Mark Webber Sebastian Vetteliä, sikäli jos tukee tilaisuutta.

  • nimimerkki

    Serambleri

    21.4.2013 klo 23:35
    "Susikoski istui karttansa ääressä tuntikausia, tuloksia ei kannattanut kehua." Sopii mutatis mutandis Pirkanmaan pihlajanmarjaviiniviikareiden 19.4. pidettyyn pilkkikisaan. Avantoon tuijotettiin tuntikausia ilman merkittävää hupia. Myötäjännittäjille kuitenkin pitää mainita, että hupiakin ilmaantui. Puheenjohtaja ja puolisonsa ajautuivat pitkäaikaisen parisuhdeliiman vetämänä varoituksista huolimatta jäällä liian lähelle toisiaan ja kävi kuin oli ennusteltu. Neljännestonni kunnallista päätäntävaltaa posahti oransseissa kelluntahaalareissa Kirkkojärven jään läpi. Ensin muodon vuoksi porukalla vähän säikähdettiin ja sitten huvituttiin. Kiskottiin pariskunta kuiville, pidettiin avannolla hallituksen kokous, päätettiin lopettaa kairanreikäkalastus tältä keväältä ja panna pilkit piironkiin. Kaikki, jotka olivat pelastusosastossa, julistettiin voittajiksi. Joku mutisi rukkaseensa siitä että se siitä tulee, kun....Vaikeni, kun muistutettiin tasa-arvoasioiden merkityksestä.
    Sitten asiaan.
    Inkeri J. kyseli aloituksessa kirjailijalle tyypillisiä asioita ja kuvauksia.
    (Tässä vaiheessa puheenjohtajavalinnasta ilahtunut rouva S. esittää onnittelut ja voimantoivotukset Inkeri Junnilalle ja naisenergiasäteilee valitulle pitkämielisyyttä ja sitkeyttä lauman paimennuksessa. Serambleri yhtyy julistukseen soveltuvin osin ja jopa uskoo vienosti että itsekin olisi tuon toivotuksen hoksannut esittää..)

    Kyllä sitä taitavan vaatturin saksien jälkeä todella jo tässäkin esiintyy. Tweediä on päällä ryskätöissä, hienompia kangaslaatuja kalustetuissa huoneissa. Näin pukeudutaan tuotannossa usein myöhemminkin. Voimakkaasti ruudutettu takki ja jopa housutkin, räikeä solmio kaulan ympärillä, raidalliset sukat, ne tekevät sällin joka yrittää olla puoliherra.
    Kylän keskuksenhoitaja, usein neiti, ellei suorastaan ikäneiti, saa kuulla kunniansa kun on kuunnellut ja kertonut ihmisten puheita.
    "Ryypätessä pitää olla musiikkia, iloisia naamoja ja mukavia tyttöjä". Tuohon teemaan törmätään usein myöhemminkin. Kristallien kimallus tuo lisää tunnelmaa. Edeskäypä kantaa pöytään rapuja ja akvaviittia. (Susikoski harvoin tosin maksaa.)
    Shakkia pelataan ja pokerilla tai ventillä katsotaan kelle rahat kuuluvat, kenen kartano vaihtaa omistajaa.
    Erään tunnetun pääkaupunkiseudun lehden (lainoppinut, joskus krapulainen) edustaja ei ole harvinainen jatkossakaan.
    Tuuhea, oljenkeltainen tukka vain heilahtaa, kun vauraan maalaistalon hyvin muodostunut, arvonsa tunteva punaposkinen tytär käännähtää lieden äärestä ja pystypäin astelee pitkin hiekalla valkoiseksi hangattua lankkupermantoa. Luonnollista ja hyvää ajankuvausta edustaa se, että tytär teitittelee isäänsä.
    Damokleen miekka, deus ex machina, naturalia non sunt turpia... Homeroskin tässä kirjassa nukahtaa. On nääs luettu antiikin tarinoita ja latinaakin Toijalassa aikoinaan. Näitä piisaa läpi tuotannon. Oikolukijahomeros vain on joskus torkahtanut.
    Äänislinnassa sähkötellään ja eletään hehkeätä vuodenaikaa "kuin viimeistä kesää" useassa kirjassa. Huonoa olisi ollut Molotovin kanssa ilman Lagusta ja panssareitaan.
    Susikoski on moraalisesti ryhdikäs nyt ja jatkossakin. Tosimies on se, joka panee uhkean neiti Ilveksen antamat kontaktitiedot "tarpeettomien papereiden lokeroon". Jussi Vares tuskin niin tekisi.
    Hienoja amerikkalaisia automerkkejä vilisee. Tässä ainakin Cadillac, Buick, Studebaker. Mercedes kuitenkin pisimmän korren vetää eikä tien kuoppia tunne. Saab sitten aikoinaan vähän yrittää kehrätä.
    Kirjailija tuo useammassa kohdassa esiin Susikosken esimiesten (ja paikallisen nimismiehen) isokenkäarkuuden ja varoittelun. Ei pidä käydä silmäätekevien kimppuun. Jos vaikka sattuisi, että olisikin viaton...(Klassillinen esimerkki asiasta on se, kun Hagert vihaisena komentaa Palmun porukoineen pois Rygseckin palatsista. "Kun ministerikin on huolestunut..." No, hehän sitten päätyivät virka-aikana Kämpin kabinettiin kännäämään. Puhaltuihan siinä pahamieli pois.)
    "Maurismina" pidän myös asennetta kuvaavaa kirjan loppupuolen kommenttia: "Näinhän meidän lakimme valitettavasti tulkitsee elinkautisen". Kyse on siis siitä, että elinkautisella palkittu kävelee "pian" vapaalla. Peterin isäntä taisi Reiville tokaista kahvipöydässä, että "kyllä pitää olla lepsua tämän maan lainkäyttö", kun Reivi ei heti oikopäätä ollut valmis työnnättämään Syrjäntakaa minkinruokamyllyyn.

    Laukausten hinta on hyvä kirja. Menestystä ei ole syytä ihmetellä. Julkaisuajankohta tulee toki ottaa huomioon. Kirja ja tekijänsä osuivat suureen tarpeeseen. Markkinoilla oli tilaa ja tilausta. Uuden Sariolan saadessani aloin suorastaan etsiä ja kaivata edellä esittämiäni usein toistuvia, kirjailijalle tyypillisiä asioita.
    Yhtään en ihmettele sitä WSOY:n asiantuntujaa, joka pätkän Laukkoa luettuaan totesi niinkuin totesi.






  • nimimerkki

    T H

    22.4.2013 klo 17:27
    Isot pojat ovat kertoneet, että tätä ns. "parisuhdeliimaa" ei pilkkihommissa
    tarvitse viedä käteen heikoilla jäillä. Lasinen pullo Koskenkorvaa liitää jäällä
    helposti vaikka 40 metriä kädestä käteen. Jos siitä nyt olikaan kysymys?
    Aika monessa kirjassa todella palataan (Seramblerin mukaan) näihin ehkä
    monien mielestä samoihin teemoihin. Sota-aika, opiskelukuviot näihin liittyen,
    menestyminen yhteiskunnassa, julkisuus myönteisesti ja kielteisesti, sekä
    ennenkaikkea varakkuus.
    Mauri taiteilijana tuskin saavutti asemansa varakkuuden suhteen. Siitä hän
    kuitenkin mielestäni aina unelmoi ja sitä halusi. Jos olen väärässä, kommentoi-
    kaa. Kalliit on laulujen lunnaat!
    Toisaalta Hän arvosti myös näitä kaikille tarpeellisia JOKAPAIKAN tekijöitä.
    Jotka esim. tekivät Maurille kaivon, korjasivat sitä ja tätä. Ja jotka olivat palk-
    kansa ansainneet. Heille hän maksoi kai reilusti, olen ymmärtänyt.
    Maurin asema tietysti selvä. Hän sai arvostusta, mainetta ja kunniaa paljon.
    Vaan jäikö jotakin saavuttamatta? Hieman tällainen vaikutelma kyllä maallikol-
    le jää. Ehkä se korkea asema valtakunnan eliittiin? Kunniamerkit ja Linnan juhlien kutsu?
    Me lukijat emme tietysti tällaisia kaipaa. Vaan näin ehkä luemme kuitenkin
    rivien välistä? Tai sitten emme....

  • nimimerkki

    J.S.

    23.4.2013 klo 16:34
    Luin nyt tämän kirjan ja hämmästyttävän ajan tasalla on pysynyt, vaikka kirjoittamisesta on reilusti yli 50 vuotta. Tekniikankin puolesta Susikoski hyvin ja nopeasti pystyy toimimaan vaikka ei ole kännyköitä eikä internetiä. Nykyelämään ja nykyiseeen rikoskirjallisuuteen taitaa suurimmat muutokset olla siinä, että rikollisten toiminta on ihmismäisempää. Vähän juostaan kilpakosijan perässä pellon laitaa, uhotaan lievästi ja velkojatkin vain vähän kovistelevat. Raajoja ei kiskota irti, terrosistiteoista ei puhettakaan.
    Ilmeisesti sekä elämä että kirjallisuus ovat koventuneet.
    Onkohan nykyisessä rikoskirjallisuudessa Mauri Sariolan tasoisia kertojia? Siis sellaisia, joiden kielellinen kyky on korkeatasoinen, joiden teksti on sujuvaa ja helppolukuista. Joiden juonenrakentaminen on uskottavan tuntuista (Tässä kirjassa uskottavuuden tunne säilyy, vaikka yhdellä murhalla on useita silminnäkijöitä toisistaan tietämättä). Ja jotka kykenevät pitämään lukijan mielenkiinnon yllä pienimuotoisilla tehosteilla. Huumoriakin Sariolalla tuntuu olevan sopivasti. Ei vitsitehtailua, vaan sopivasti kerronnan lomassa.

  • nimimerkki

    Serambleri

    25.4.2013 klo 19:56
    Opiksi pitää ottaa kun aihetta on. Ukkelo on kehittänyt mainion takaovitaktiikan ja saanut kuukaudenkirjaehdotuksensa intendentin seulan läpi. Minä peesaan. Jospa pantaisiin työn alle Laukausten hinnan jälkeen toinenkin kirja, jossa mielensä hallinnan sotapaineessa menettänyt julmuriupseeri teloittaa avuttoman. Ei näin ikävää teemaa toki tarvitse sinivuokkoisen kevään työksi ottaa jos raskaalta tuntuu. Toukokuuehdotusta kyllä tukee se, että kirjan nimi on Susikosken elämän kevät.

  • nimimerkki

    Jarmo

    30.4.2013 klo 19:53
    Eipä tähän edellisten kirjoittajien jälkeen ole enää paljonkaan lisättävää.

    Minusta tämä oli hieno esikoisteos. Se sisälsi jo aika kattavasti kaikki maurimaisuudet (siis positiivisessa mielessä). Kerronta soljui rennosti eteenpäin ja erilaisia ihmisiä sekä juonen käänteitä piisasi. Kirjassa kuvataan toki maailmaa 50-luvun näkökulmasta, mutta on tämä teos kestänyt aikaakin ihan hyvin. Kirjaan laatua voisi kuvata niinkin, että jos olisin elänyt 1956 ja lukenut tämän kirjan julkaisuajankohtana, olisin jäänyt odottamaan suurella innolla kirjailijan seuraavaa tuotosta.

    Mauri kertoo päiväkirjassaan, että luki linja-autossa M.M. Kayen ”Kuolema kulkee Kyproksella”, joka oli niin huono opus, että Mauri päätti pistää paremmaksi ja kirjoittaa oman kirjan. Tämä oli sitten ensimmäisen Susikoski tarinan lähtölaukaus. Pitääköhän tämä tarina paikkansa?

  • nimimerkki

    ukkelo

    1.5.2013 klo 08:38
    Mene ja tiedä. Kyllä tässä itse kukin on lukenut kelvottomia rikosnovelleja ja voihan hyvinkin olla että tuo Kayen kirja oli se pieni sysäys joka sai pohjimmiltaan hyvin vaatimattoman miehen kokeilemaan siipiään. Valitettavasti Mauri asetti riman niin korkealle että sitä toistaiseksi on pystytty vain alittamaan suomalaisessa rikoskirjallisuudessa.
    Huono esikoiskirjailija tyhjentää pajatsonsa kerralla ja jättää lukijansa odottamaan jatkoa jota ei koskaan tule. Mauri Sariola ei toiminut niin. Hän ammensi kirjailijauransa loppuun saakka omista kokemuksistaan ja siten saavutti vertaansa vailla olevan autenttisuuden leveällä kynällä. Jos Mauri Sariola olisi kirjoittanut samalla tarkkuudella kokemuksistaan kuin Kalle Päätalo, mahtaisiko kymmenen hyllymetriä riittää?
    Nythän joku taho on nimennyt että James Joycen Ulysses (Odysseus) ja Scott Fitzgeraldin The Great Gatsby (Kultahattu) ovat parhaita kirjoja mitä koskaan on kirjoitettu. Itse asetan monet Mauri Sariolan teoksista näiden edelle

  • nimimerkki

    T H

    1.5.2013 klo 20:38
    Mielestäni yksi kirjan pääominaisuus on , että se on helppolukuinen. Jos tämä
    meikäläinen lukija (huonohoksainen) Päätalon mukaan ei pysy juonessa mukana
    niin kirjailija ei ole onnistunut. Esim. Ilkka Remeksen teksti menee usein yli ho-
    risontin. Aiheen ulkopuolelta samoin herää kysymys, kuka on lukenut tai ymmär-
    tänyt vaikkapa Jörn Donnerin kirjoja? Jotka ovat suuresti arvostettuja.
    Mauri Sariolan kirjat ovat helppolukuisia lähes kaikki. Hieman vaativimpia ovat
    nuo K M Amfelttia koskevat teokset. Mauri itsekin sanoi niiden olleen kai vai-
    keita "synnyttää". Teksti on kyllä hieman puisevaa.
    Myöskään ei voi sanoa, että helposti ja nopeasti syntyneet Maurin teokset olisivat niitä huonoimpia. Toki niitäkin löytyy, useitakin.
    Rehellisesti arvostellen M S teki hienoa työtä joka oli edellä aikaansa silloin.
    Nykyisin toiset touhut. Osa hyvää, paljon huonoa. Julkisuus palkitsee myös
    huonot kirjat. Kun jotain muuta tarjolla siinä ohessa.

  • nimimerkki

    ukkelo

    5.5.2013 klo 05:57
    Mauri Sariolan suuruus näkyy juuri siinä kuinka helppolukuista hänen tekstinsä on. Huippuluokan kielenkäyttäjä esittää asiansa mahdollisimman yksinkertaisesti ja silti kiinnostavasti. Tavalla jolla pääsee Hesarin rikostoimittajaksi ilman referenssejä. Jos kyvyt eivät riitä, on turvauduttava mutkikkaisiin lauserakennelmiin. Jos sekään ei riitä, on ruvettava kriitikoksi.
    Näin aamun sarastaessa kouraan jäi kolme kirjaa: James Joycen Ulysses, Jörn Donnerin Uusi Maammekirja ja Sariolan Pieni anoo iso sanoo. Kaikki uudelleen lukemisen arvoisia, mutta vain Sariola tuottaa yökukkujalle iloa.
    p.s. mitä TH :n huonohoxaisuuteen tulee, siitä rohkean olla täysin päinvastaista mieltä.

    George Kastrioti Skanderbeg

  • nimimerkki

    Anne M

    10.8.2013 klo 23:04
    Sariolan teksti on sanan parhaassa merkityksessä viihdyttävää. Kun aloitan S:n kirjan, tiedän viihtyväni sen parissa, mutta samalla saan tietoa (ja Maurin tulkintaa) eri asioista, ja monesti olen innostunut tutkimaan jotain asiaa myös muista lähteistä. Tänään juuri etsin netistä kuvia "helmenharmaasta Volkswagen Kuplasta" vm.noin -68, jollaisella Eeva Alakumpu ajelee. En kuitenkaan onnistunut saamaan käsitystä, minkäsävyinen tuo auto on ollut, tumman- vai vaaleanharmaa, onko metallihohtoista ollut kuplissa siihen aikaan jne. Jos joku autotietäjä osaa kertoa, otan kiitollisena tiedon vastaan.

  • nimimerkki

    ukkelo

    17.8.2013 klo 00:13
    60 luvun harmaat kuplat olivat muistikuvieni mukaan lähinnä chinchillan harmaita. Väri L70F linkissä:

    http://www.automotivetouchup.com/touch-up-paint/volkswagen/1968/all-models/

    Oi niitä Aikoja!

  • nimimerkki

    PPP

    21.8.2013 klo 23:03
    Kuolema kulkee Kyproksella on julkaistu suomeksi vasta vuonna 1957 eli Mauri muisti väärin.

  • nimimerkki

    Koltan Uni

    10.2.2014 klo 13:55
    Josko Sariola luki tuon Kuolema kulkee Kyproksella alkuperäiskielellä? Nimihän on suoraan käännetty englannista, sanatkin jopa samassa järjestyksessä.

  • nimimerkki

    T H

    22.9.2014 klo 23:04
    Ukkelo täysin oikeassa tuossa Kuplan väreissä! Muisti vaan...

  • nimimerkki

    PPP

    10.8.2018 klo 21:46
    (Kuuterselän) Laukausten hinta luettu. Mauri näytti alkupään kirjoissaan nähneen vaivaa rikoksen selvittelyyn. Murha ei tapahdu sivulla 157 ja Susikoski ei tee oikeaa päätelmää syyllisestä muistaessaan, mitä tämä oli sanonut sivulauseessa viikkoja aiemmin. Nyt oli epäiltyjä varsinainen joukkio ja silminnäkijöitä samoin.

    Maurismeja oli useita hyvistä hampaista ja siisteistä vaatteista aina Susikosken käytössä olleen kulloisenkin automerkin ominaisuuksien kehumiseen ja tupakkamerkin ylistämiseen ”amerikkalaisen savukkeen loistavan aromin eri vivahteista”. Muutenkin tupakointi mainittiin monesti. Toisaalta 1950-luvulla tupakointi oli miesten keskuudessa erittäin yleistä. Mahdollista rattijuoppoutta vähäteltiin. Susikoski oli ryypiskellyt everstiluutnantin ja majurin kanssa reippaanlaisesti rapuilllallisen yhteydessä ja ja jatkoilla sen jälkeen ja oli kuitenkin seuraavana aamuna autoineen liikkeellä ennen virka-aikaa. Myös asetelma juurevasta ja omanarvontuntoisesta, iäkkäästä maalaisisännästä, jolla oli juuri aikuisiän kynnykselle ehtinyt kaunis tytär toistuu ainakin parissa kirjassa. Myös Susikoskelle osoitettu äkäinen käsky ” Esittäkää asianne!” on jäänyt jotenkin takaraivoon. Myös sota-ajan tapahtumien olemiseen teon taustasyynä Mauri palasi myöhemmin useammankin kerran.

    Susikoskikin oli etunimeltään vielä Leo tehtyään sinunkaupat majurin kanssa, samoin savukerasiassa oli nimikirjaimet LS, ainakin kokoomateoksessa Rikostarkastaja Susikosken tutkimuksia. Oliko nimi sitten vahingossa vaihtunut Olaviksi ja sitä kautta Leo Olaviksi?

    Upseerikunnia vaatii tietenkin tietynlaisen ratkaisun, joka toistuu myöhemmin Maurin kirjoissa. Majuri Virva asui huvilassa kaupungin laidalla, siis huvilassa, ei omakotitalossa. Rouva Raevuori asui huvilassaan maaseudulla noin kolmen kilometrin päässä kaupungista. Aika oli eri.

  • nimimerkki

    Serambleri

    11.8.2018 klo 15:19
    Kiitos, PPP!
    Tämähän on oiva tapa herättää henkiin kirjoista käytyjä keskusteluja. Oli oikein hauskaa ja muistikuvia elvyttävää lukaista läpi se, mitä olemme kirjasta aikonaan kirjoittaneet.
    Tälle toivoisikin jatkoa.

  • nimimerkki

    puttonen

    9.1.2019 klo 20:34
    Lääninrikoskomisario silittää hontelon varsan kylkeä ja kehuu 18-vuotiaalle Elovena-tytölle: "Olen maalaistalon poika alkujaan..". Myöhemmin sama Susikoski kysyy tytön isältä elokuussa: "Teettekö viljelyssuunnitelmia?", johon isäntä vastaa ivallisesti: "Viljelyssuunnitelmat tehdään täälläpäin keväällä. Näin maalla tarkoitan. Siellä kaupungissa ehkä jo syksyllä - varmuuden vuoksi.". Susikoski äkääntyi tyhmyydestään.

    Minä äkäännyin, kun kuulin uutisista, että Lapin lomakeskuksissa kaikki jätteet menevät samaan tuuttiin - sekajätteeseen! Mitään ei ole lajiteltu, eikä lajitella! Aina ei hyvinvointiyhteiskunnan elintaso ole ollut nykyisellä mallilla. Hyvä ajankuva löytyy vaikka siitä, mitä apulaisnimismies Paavo Karhi huomioi tutkiessaan järvestä löytyneen tilanhoitaja Piipon vettyneitä vaatteita: "Sukat olivat kreppinylonia, räikeästi sini-puna-vihreäpoikittaisraitaiset ja paikkaamattomat.".
« aihelistaan

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »

Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Laukausten hinta