Lukupiiri

Enkeli lumessa

• ---

  nimimerkki

  Mika

  8.8.2013 klo 19:56
  Sain Koltan Uni -kirjan vanhemmiltani joululahjaksi 14-vuotiaana vuonna 1975. Pidin kirjasta kovasti - etenkin kun siinä sivuttin kalastusta - sen aikaista mieliharrastustani. Sen jälkeen luin Sariolaa aina silloin tällöin. Monista pidin, joistakin en.
  
  Isäni kuoleman jälkeen aloin muutama kuukausi sitten tutkimaan äidilleni jääneen kirjahyllyn sisältöä tarkemmin. Löysin sieltä monia Sariolan kirjoja, joista osan muistin joskus lukeneeni, osaa en.
  
  Ensimmäinen kirja, jonka äidin kirjahyllystä lainasin, oli Enkeli lumessa. En muista, olinko lukenut sitä aikaisemmin vai en. Joka tapauksessa kirja teki valtavan vaikutuksen. Koko teos oli nautittavaa kerrontaa, ja koska asun (ja asuin myös 70-luvulla) lähellä tapahtumapaikkaa, tarinaan liittyy muutakin läheiseksi kokemaani. Pääasia oli kuitenkin sen oivaltaminen, että Sariola oli todella LOISTAVA kirjoittaja. Täysin riippumatta siitä, kirjoittiko hän kirjansa parissa viikossa lankeavien vekselien pakottamana, vai vähän vapaammalla aikataululla pitemmän ajan kuluessa. Enkeli lumessa on täydellinen dekkari: viihdyttävä, hauska, lohduttava, syvällinen. En osaa edes kuvitella kuinka ylpeä olisin, jos olisin kirjoittanut sen itse.
  
  Luin äskettäin Enkeli lumessa -kirjan innoittamana Maurin muisteluteokset (Ritva Sarkolan "Mauri Sariola ja maksetut viulut", sekä Seppo Porvalin "Ystäväni Mauri Sariola"), sekä katsoin Youtubesta löytyneen paneelikeskustelun jossa Maurikin on mukana. Näiden jälkeen kiinnostus Sariolaan on entisestään kasvanut, ja luulenpa, että tulen lukemaan saatavilla olevan tuotannon kokonaan läpi ensi kesään mennessä. Koltan Uni ja muut "liian tutut" tietenkin skipataan vielä tällä lukukierroksella...
  
  

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  9.8.2013 klo 17:24
  Tervetuloa puolestani lukupiiriin Mika!
  
  Mauri Sariolan ”muisteluteokset” saivat minutkin vuosikymmenten tauon jälkeen palaamaan kirjailijan tuotantoon. Ja niin siinä kävi että kun lukija ikääntyy, teksti paranee. Liekö sitten lukijan rima alentunut vai ymmärrys parantunut.
  
  Kirjailijan tuntemus syventää lukukokemusta, joka minustakin on ” viihdyttävä, hauska, lohduttava, syvällinen”, tuossa hyvässä järjestyksessä. Muisteloista arvostan enemmän kirjaa Mauri Sariola aika velikulta kuin Mauri Sariola ja maksetut viulut, koska jälkimmäinen ei kerro juuri mitään sellaista, joka ei paljon paremmin kirjoitettuna olisi luettavissa jo Maurin julkaistuissa päiväkirjoissa.
  
  Palaan tuohon Enkeli lumessa -kirjaan myöhemmin, mutta näin äkkivilkaisulla jo ilmenee, että mestari on tämän(kin) kohdalla voimissaan.
  

• ---

  nimimerkki

  Inkeri J

  9.8.2013 klo 18:49
  Olen Mikan kanssa samoilla linjoilla siinä, ettei ole väliä onko kirja kirjoitettu nopealla aikataululla tai väjljemmällä, kunhan se vain on hyvä. Onko lukupiiriläisillä esimerkkejä Maurin kirjoista, jotka ovat kirjoitettu "lankeavan vekselin pakottamana", mutta ne silti ovat parhaimmistoa? Entä miten on rauhallisemmalla aikataululla kirjoitettujen kirjojen laita? Onko niissä toivomisen varaa?

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  10.8.2013 klo 01:02
  Lavean tien laki kirjan, Mauri teki runsaassa viikossa, En nyt haluaisi nimetä erityistä kirjaa missä olisi eniten toivomisen varaa, mutta jyrkimmän tason romahduksen havaitsin Susikoskissa v, 1982 jälkeen julkaistuissa kirjoissa. Ero Pieni anoo iso sanoo contra Susikoski sulhaspoikana on järkyttävä. Sariolan viimeiseksi huipputeokseksi jäi Elämän makeus, jossa valitettavasti viimeisen kerran Mauri näyttää kuinka ammattilainen kirjoittaa. Ken haukkuu, kirjoittakoon itse parempia niin että niillä myös eläisi. Sofi Oksanen teki niin, mutta tavalla joka kaltaistani lukijaa ei kiinnosta. Kolme sivua riitti.
  

• ---

  nimimerkki

  Anne M

  17.8.2013 klo 19:24
  Kirjan alussa kuvaillaan eläkkeellä olevan Oiva Naalin asumus hyvin tarkasti.Talo on siis kuvauksen mukaan jugendin ja muiden tyylien sekoitus. Liekö Mauri kuvannut jotain olemassaolevaa huvilaa vai mielikuvituksestaanko tuon loihti? Tunnetustihan kirjailija useimmiten kuvaili jotain olemassaolevaa ja hyvin tuntemaansa ympäristöä. Onko tietäjillä tästä kerrottavaa?

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  17.8.2013 klo 22:50
  Kirjan Enkeli lumessa julkaisuaikoihin, v. 1975 asuin Laajalahdessa, jonne monesti kävelin Leppävaaran asemalta aamuyön tunteina. Sen polun varrella oli talo, aivan alkumatkalla joka riittävästi vastaa Maurin kuvausta. Nythän se on saanut antaa tilaa kerrostaloille, mutta silloin Oiva Naali olisi hyvinkin saattanut asua siinä.
  
  Täytyy todeta tarkkuus, jolla Mauri kuvaa ympäristöä mihin tapahtumansa sijoitti, mukaan lukien silloin asiallinen 1,50 markan tippi ovimiehelle. Kaikki vastaa muistikuviani Maxi markettia myöden, mutta muistaakseni Viiskulman Primulassa ruokailupuoli oli 70 luvulla ovesta vasemmalle eikä oikealle kuten Mauri kirjoitti. Luultavasti tarkoituksella. Nykytilanteen voi toivottavasti edelleen tarkistaa osallistumalla Maurin synttäreille marraskuussa ravintola Sikalassa (Sea Horse) ja kävelemällä sieltä yön tunteina parisataa metriä Primulaan. Matkan varrella voi hyvässä seurassa todeta kuinka alhaalla Maurin Bunkkerin ikkuna oli ja kuka toinen suurmies on asunut vastapäisessä talossa.
  

• ---

  nimimerkki

  Anne M

  18.8.2013 klo 10:45
  Kiitos kiinnostavasta vastauksesta. Hyvin mahdollista, että ukkelon kuvaama huvila olisi ollut Oiva Naalin talon esikuvana. Kenenkähän tuo talo mahtoi 70-luvun alkupuolella olla, ja oliko kirjailija päässyt siellä sisällä käymään (oliko jonkun tutun omistuksessa) vai keksikö sisustuksen ja tarkat kerroskuvaukset itse?
  Minä asun todella kaukana pääkaupungista, mutta toiveissa on joskus päästä Sea Horsen kekkereihin marraskuussa. Maurin bunkkerin edessä olen patsastellut google street viewin avulla. Melkein kuin olisi oikeasti siinä kadulla ikkunan alla käynyt. Mutta vain melkein. Kuitenkin voi selvästi nähdä, että kyllä siihen ikkunaan kerjäävä käsi hyvin ulottui ja kirjaltajaa kutsuva ääni kummasti kuului.

• ---

  nimimerkki

  PPP

  18.8.2013 klo 23:06
  Mielestäni Sariolan viimeinen huippukirja on postuumina julkaistu Nuoruuden komentosilta, vaikka siinä hän toistaakin useampaa aikaisempaa teostaan. Luin sen ensimmäisen kerran alkuvuodesta 1986 ollessani suorittamassa varusmiespalvelustani ja ollessani juuri silloin päävartiossa joko vartiopäällikkönä tai apulaisena Sodankylässä.
  
  Mielestäni Sariolan loppukauden teoksissa paljastuu juuri hänen kirjoittamisen taitonsa.Hän osaa jaaritella mielenkiintoisesti ja ennen kaikkea luettavasti sivutolkulla mitättömistä asioista ja Susikoski tulee mukaan kuvioihin sivulla 137 ja paljastaa murhaajan kirjahyllystä sattumalta tippuneen paperilapun perusteella huomatessaan E-kirjaimen samanlaiseksi kuin uhkauskirjeessä.

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  23.8.2013 klo 20:30
  Nyt täytyy nolona myöntää etten osaa vastata Anne M:n kysymykseen kenenkä omistuksessa kuvaamani komisario Oiva Naalin huvila oli, saati kävikö kirjaltaja itse sisällä. Siinä toivossa, että joku muu lukupiiriläinen osaisi, kerron että kyseinen talo sijaitsi suunnilleen nykyisten Alberganesplanadin ja Sokerilinnantien risteyksessä. Tähänkin tietoon täytyy suhtautua sillä varauksella, että luin kirjan vuosia sen jälkeen kun olin itse poistunut Espoosta.

• ---

  nimimerkki

  PPP

  8.3.2016 klo 14:34
  Lukaisin Enkelin lumessa. Kirja oli entinen erään kaivoskylän sivukirjaston kirja, koko kylässä on enää muutama asukas ja kirjastoakaan ei varmaan ole ollut kolmeenkymmeneen vuoteen.
  
  Puliukkoasteelle pudonnut sotasankari ja reservin kapteeni murhattiin ja haudattiin lumeen. Itse törmäsin joskus 80-luvulla samanlaiseen tapaukseen. Olin lähdössä armeijasta lomalle, kun Oulun rautatieasemalla joku puliukko tuli juttelemaan. Hän kysyi, tiedänkö millaiset ovat kapteenin hihamerkit. Tiesin tietenkin ja mies kertoi olevansa kapteeni ja palvelleensa sota-aikana jossakin panssarivaunupataljoonassa tms. Harmittelin, kun en tullut kysyneeksi nimeä, mutta ikä täsmäsi, mies oli arviolta seitsemissäkymmenissä. Mitään hän ei pummannut, joten ei hän sen vuoksi kertonut sotilasarvostaan jne.
  
  Itse kirjaan. Laitoin merkille, että lääkärit ovat usein "bättrefolkia", tässä: Claes Nyström, Harriet Berg ja Magdalena de la Chapelle. Viimeksimainittuun viisissäkymmenissä ollut Susikoski ihastuu ja käyttäytyy kuin pahainen teinipoika punastellen ja päästellen sammakoita suusta. Tietenkin Armfeltin jälkeläinen on kaunis jne.
  
  Rouva Tähtelä lipsahtaa kerran rouva Sinistön sisareksi, vaikka on veljen vaimo.
  
  Itse rikos sitten. KIRJAA LUKEMATTOMAT ÄLKÄÄ JATKAKO. Tilaisuus tekee rikollisen ja kaikki sovitaan ja melkeimpä tehdäänkin ajomatkan aikana. Vielä ehditään tehdä suunnitelmakin. Siivon oloisesta naistoimittajasta tulee humalapäissään agressiivinen öykkäri. Tällaisia naisia on Sariolan kirjoissa ollut useita. Muukalaislegioona-juonne johtaa hienosti harhaan. Kemikaaleilla voidaan poistaa henkilöllisyystodituksesta omat tiedot ja muuttaa siihen halutut henkilötiedot. Liekö helpompaa kuin varastaa henkilöllisyystodistus ja vaihtaa siihen oma kuva, en tiedä? Oiva Naali häipyi alun jälkeen. Kyllä Susikoski olisi ollut mielestäni hänellekin ainakin illallisen velkaa, mikäli olisi ehtinyt Magdalena de la Chapellen kanssa kuhertelultaan.

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  22.2.2018 klo 23:45
  Rautakauppias Henrik Manninen kertoo Susikoskelle, että betoniraudoittaja Sauli Sinistö "kutsui lankoaan (Tuukka Tähtelä) edessä ja takana linnankundiksi ja pummiksi. Ynnä kirosi sisartaan, joka oli ollut niin suuri nauta, että oli mennyt tämmöisen miehen aviosiipakseen ottamaan".
  
  Puliukko Tuukka Tähtelän vaimo on Helinä Tähtelä (os. Riihinen), joten hän on siis Sauli Sinistön sisar. Pian osoittautuu, että Helinä on myös Sauli Sinistön vaimon Tuovi Sinistön sisar ja Tuovin veli on Helinän aviomies Tuukka. Rautakauppias Henrik Mannisella on ollut suhde Helinä Tähtelään. Muukalaislegioonassa palvelleet tuntuvat olevan yhtä suurta perhettä.
  Onneksi lapsia ei ole.
  
  Hankien ja pakkasten innoittamana luin kirjan vuosien jälkeen uudelleen ja huomasin tuon kuvatun sekamelskan vasta tällä lukukerralla! Moisia lipsahduksia täytyy ihmetellä, sillä päiväkirjan mukaan Mauri ei kirjoittaessaan liene ollut pahemmin "sähkötyskunnossa", vaan kirja näyttää syntyneen innoituksen vallassa ja nopeasti - yhdessätoista päivässä!
  Johan tuo kumoaa lavean tien lainkin.
  
  PPP:n kanssa samaa mieltä siitä, että komisario Oiva Naali (välillä titteliltään rikostarkastaja) olisi ansainnut Susikoskelta illallisen ja olla enemmänkin esillä mielenkiintoisen alkukuvauksen jälkeen. Tietenkin on luonnollista, että vanha Naali unohtui, kun Armfeltin jälkeläinen sai Susikosken niin sekaisin, että jo poikamiehen päivien päättymistä pähkäili. Olikohan lääkäri Harriet Qvist sama nainen kuin lääkäri Harriet Ruohola joskus aiemmin kun Leo Olavi viritti ansaa? Tuota Harriet Ruoholaahan esitti sitten valkokankaalla itse Miss Universum ja sai kyllä Susikosken käyttäytymään melko jäykästi elokuvassakin. Sohvalla istuttiin ja sienestyksestä puhuttiin.
  

• ---

  nimimerkki

  T H

  23.2.2018 klo 18:00
  Hyvin kommentoitu! Samoja epätarkkuuksia olen joskus havainnut. Muissakin teoksissa. Jatkoja vaan kommentoijille täältä pakkasesta. Maalämpö tohottaa.

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  25.2.2018 klo 11:52
  Epätarkkuuksista huolimatta Enkeli lumessa on hyvä dekkari. Ennenkin ollut puhetta, että Mauri on parhaimmillaan kirjan alkupuolella juonta viritellessään ja ihmisiä sekä olosuhteita kuvatessaan. Loppu joskus töksähtää Susikosken ja hänen esimiehensä keskusteluun. Tässä ei, vaan huipentuu juhlavasti kynttiläillalliselle lupaillen jopa muutosta Leo Olavin yksityiselämään.
  
  TH:lla ja kumppaneilla hyviä kommentteja jo vuosikaudet. Enemmänkin saisi kommentoijia olla, ettei lukupiiri hiipuisi siksi kuuluisaksi "puolikaareksi". Puttonenkin koettaa ryhdistäytyä, jos nyt heräilee olympiahorroksesta.
  
  Taihei Kato (japanilainen yhdistetyn mies)! Kaikki kommentoijat, lukijat ja seuralaiset viikonloppuna Turkkuseen juhlimaan ja osallistumaan illan legendaariseen tietokilpailuun Maurin elämästä ja tuotannosta. Neljän viime vuoden voittaja ei kuulemma tällä kertaa osallistu, joten leivätön pöytä on katettu ja elomme merta se museolaivakin purjehtii!

• ---

  nimimerkki

  T H

  26.2.2018 klo 15:41
  Joo. Tuo museolaiva lienee se keskimäinen näistä Kristiina Cruiserin paateista. Eka oli kai vanha SS. Bore, myöhemmin Kristiina mikälie??? Joka oli kai viimeinen höyrylaiva Turku-Tukholma reitillä. Liikennöi ainakin 1976 muistaakseni. Kahdella ensimmäisellä olen risteillyt. Siis Kristiina Cruisesin toimesta. Yksi oli risteily Helsingistä läpi Saimaan kanavan Savonlinnaan mennen tullen. Katoavaa kansanperinnettä? Viimeinen isohko Cruisesin laiva liikennöi jopa Atlantin yli. 6 pv merellä per sivu. Jäi kokematta. Aikoinaan Keijo Partasen Rannikkolinjat liikennöi Kotkan saaristossa. Laajensi sitten toimiaan mm. Lohjanjärvelle. Ahti oli laivan/veneen nimi. Toiminta loppui kun kuntien/kaupungin tuki poistettiin. Kristiina Cruisesin toiminta jatkuu ilman omia laivoja. Viimeksi olen ollut ns. Ropax- risteilyllä rahtilaivalla Itämerellä. hyvin hoitivat järjestelyt.

• ---

  nimimerkki

  T H

  26.2.2018 klo 16:09
  Joo. Turun museo/hotellilaiva lienee kuitenkin tuo vanha SS. Bore eli Kristiina Regina? Ja Kristiina Brahe myytiin Saimaalle risteilyalukseksi. Sekä Kristiina Katariina ent. Konstantin Simonov myytiin Kanarialle risteilyalukseksi. Nuo nimet, varustamot vaihtuvat parin vuoden välein. Laivat pysyvät mutta vaikena jäljittää. Vanhan SS. Boren hyttien tunnusmerkit olivat: ei yhtään suoraa seinää mihinkään suuntaan. Hyvää vuosikokousta näissä merkeissä.....

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  27.2.2018 klo 10:21
  Entinen m/s Kristina Regina tuo viikonlopun juhlapaikkamme lienee. Kuulemma sillä on seilattu Välimerellä ja jopa Suezin kanavalla. Kokematta on jäänyt puttoselta, mutta helmikuun alussa "risteilin" Suezintiellä tekoseudullani ajellessani Kiuruvedeltä Pyhäjärven kautta Pihtiputaalle. Ihmettelin tien erikoista nimeä ja minulle kerrottiin, että tie tehtiin työttömyystyönä Suezin kriisin aikoihin 1956. Lähi-Idässä kriisi uhkasi laajentua ja Suezille lähetettiin lopulta YK:n rauhanturvajoukkoja, joissa suomalaisetkin olivat ensimmäistä kertaa mukana. Siellähän seikkaili näistä yhteisistä tuttavistamme ainakin myöhempi rakennusmestari Heikki Piekka, joka piti rauhanturvaamisreissuaan "oikein typeränä välivaiheena". Mies ei viisastunut myöhemminkään, vaan poltti omansa ja kaveriensakin rahat roskanpolttouunissa.

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  27.2.2018 klo 11:07
  Puttosen kuulema tieto Kristina Reginan matkoista pitää Välimeren osalta paikansa. Suezista ei ole omia kokemuksia. Varustamo Partanenhan ehti tehdä Punaiselle merelle jonkin verran hyvin houkuttelevia risteilyjä, mutta alla oli silloin suurimman kysynnän aikaan jo Kristina Katarina. Homma loppui harmillisesti kun alkoivat siellä kulmalla harjoittaa levottomuuksia ja turvallisen turismin kuva hämärtyi.
  En suinkaan nyt aseta epäilyn alle sitä, etteikö Reginakin olisi Suezilla toiminut.
  Kanarian saarilla Regina teki viikon risteilyjä jo aivan vuosituhannen vaihteen tuntumassa. Hehtometrin pituista laivaa sanottiin silloin kuoppatutkaksi, niin täsmällisen hyvin se sopi Atlantin keskimääräiseen aallon väliin. Keikkui peijakkaasti kun sopivassa kulmassa mentiin aaltoa vastaan.
  
  Reginan reissujen pohjoista leveyttä haluan myös muistettavaksi.
  Olemme rouva S:n kanssa olleet kiertämässä Reginan mukana Islantia vastapäivään. Tätä asiaa käsittelin lukupiirissä jo aiemmin kun tutkittiin Napapiirin prinsessaa. Kävi matkalla niin, että Islannin pohjoispuolella ajettaessa kuului laivan tyyrpuurin puolelta välillä outoa rahinaa. Kapteeni sanoi sen olevan napapiiri, joka raapii tuota kylkeä.
  Tämä osoittaa samalla todeksi sen, että Napapiirin prinsessaksi valittu islannitar sai tittelin ja kruunun sääntöjen vastaisin perustein.
  Napapiiri ei kuitenkaan ollut rouva Reginalle mikään ylittämätön este. Laiva lähti Reykjavikista käväisemään runsaan viikon keikalla Grönlannissa. Meille kävi kuin Putte-Possun nimppareilla eräille. Hyräiltiin vaan lentsikassa että voi kun oisi saatu olla mukana. Ei käynyt kontoon, kun piti ehtiä PMVS:n kesäriehaan Ikaalisten kylpylään. Asiat tärkeysjärjestykseen. Käymättä se Grönlanti vieläkin on ja jäät uhkaavasti siellä kuulemma sulaa...

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  11.3.2018 klo 22:02
  Ensimmäiset kokemukseni kyseisellä aluksella rajoittuvat kesään 1963, jolloin jouduin isäni aseman takia edustamaan Malmin seurakuntaa. Satavarmasti en takaa että kyseessä oli sama alus, mutta onko meitä muitakin, jotka Manouvre baarissa istuimme Runebergin torttuja muistuttavilla jakkaroilla?
  
  Alempana joitakin perusasioita, joita noudattaen ymmärtää mistä oli kyse:
  
  https://www.finnlines.com/fi/laivamatkat/hyva-tietaa/ehdot-ja-saannot/jarjestyssaannot-laivalla
  
  

• ---

  nimimerkki

  Shuh

  15.8.2021 klo 12:59
  'Enkeli lumessa' on Susikoskea parhaasta päästä. Tarina on tiivis, kerronta tavallista sujuvampaa vailla Maurille tyypillistä ajoittaista jahkailua ja tietynlaista "venyttelyä". Juoni veti ja piti mielenkiintoa yllä loppuun saakka. Lopputulos oli yllättävä lottokiemuroineen. Eläköitynyt rikoskomisario Naali hyvin kuvattu, jopa Susikoski sai vanhalta herralta terävänpuoleista arvostelua osakseen. Naispääosassa Sariolan tavalliseen naismakuun huonosti sopiva hento punapää, johon jo varttuneeseen ikään ehtinyt Susikoski hieman teinimäisesti ihastuu. Kolme entistä muukalaislegioonalaista mielenkiintoinen ja Sariolan tuotannossa ainutlaatuinen trio, en muista legioonalaisia missään muussa Sariolan tuotannossa käsitellyn. Kahden ex-legioonalaisen vaimojen sukulaisuussuhteet tosin esitelty niin sekavasti, että jäivät itselleni lopultakin epäselviksi. Lienee Mauri itsekin sotkeutunut kehitelmässään.
  Arvosana Sariola-asteikollani(4-10): 9

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  28.9.2021 klo 21:55
  Lauttasaaren kalaravintola Piratissa syödään seisovasta lounaspöydästä etikkasilakoita kuten myös "moneen taidokkaaseen tapaan tarjottua lohta". Löytyy jopa suutarinlohta ja Susikoski tuntee itsensäkin silakaksi, koska pöydässä istuu todellinen jalokala!
  
  Jo matkalla Meilahdesta Lauttasaareen Susikoski on ollut ajaa kumoon raitiovaunun ja puliukon. Miehen on saanut sekaisin takapenkillä istuva psykiatri. Magdalena de la Chapelle on Kustaa Mauri Armfeltin ja Saganin prinsessan jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa. Välillä Leo Olavi tuntee itsensä hämäläiseksi juntiksi ja vajoaa itsesääliin, mutta "rivahtaa" ja kutsuu Magdalenan peräti ravintola Savoyhin. Unelmissa välkkyy poikamiespäivien päättyminen.
  
  Varsinkin tämän mainion kirjan jälkeen harmittaa, että Maurin Susikoski-kirjat ovat yksittäisiä, irrallisia ryöpsähdyksiä, vaikka jonkinlaista jatkuvuutta niissä joskus on huomaavinaankin. Pinnallisuus ja kirjoittamisen kiireys rikkovat kuitenkin kronologisuuden. Susikosken sotilasarvokin alenee välillä myöhemmissä kirjoissa.
  
  Kuinka mielenkiintoista olisikaan tietää miten Leo Olavilla ja Magdalenalla alkoi synkata! Jäikö poikamiespäivien päättymisvaara yhteen iltaan Savoyssa? Ilmeisesti, koska neiti de la Chapellea emme vuoden 1975 jälkeen enää tapaa. Myös eläköitynyt komisario, Leo Olavin oppi-isä olisi ansainnut myöhempää huomiota. Seuraava dekkari olisi voinut alkaa vaikka Susikosken ja Naalin istuessa Primulassa traditionaalisen shakkiottelun jälkeen Susikosken - vastoin tapojaan - tarjoamalla kiitospäivällisellä. Siitä olisi ollut reservin yliluutnantin - aiemman kapteenin - hyvä lähteä tutkimaan merenrantapitäjässä hienoon autoonsa ammuttua ekonomia.
  
  Palataanpa lopuksi jälleen kalaravintola Pirattiin. Lämminruokalistalta kaikki kolme pyysivät metsäsienimunakkaan.

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »