Lukupiiri

Mauri Sariolan päiväkirjat

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  18.8.2013 klo 02:03
  Niin hyvin kuin Hyvästi, Sammatin kuu koostettu onkin, silti tahtoisin lukea KAIKKI Mauri Sariolan päiväkirjat myös vuosilta 1970 – 1985. En ole ainoa joka pitää päiväkirjoja parempina kuin kustannuspaineissa julkaistuja teoksia siltä ajalta. Kukapa päiväkirjoja kävisi naputtelemaan, mutta olisiko järkeä kuvata ja sitten jakaa sähköisessä muodossa Maurin tosi ystäville?

• ---

  Matti Nummenpää

  20.8.2013 klo 11:12
  Päiväkirjoja on runsaanlaisesti. Muistaakseni 28 kpl - reilusti yli 20 kuitenkin. Paksunpuoleisiakin. Esim. 25.11. 1968 - 5.7.1970 on 400 -sivuinen ja kooltaan 27 x 36 cm. Eli kyllä tuossa urakkaa olisi.
  Kaikkien päiväkirjojen olinpaikkaa ei taida olla tiedossa. Tuula Sariola näitä on yrittänyt tämän vuoden keväällä löytää. Yksi päiväkirjoista on avattuna Hattulan Juteini -talossa, Mauri Sariolan perinnehuoneessa. Toinen on avattuna Tampereella Poliisimuseon Poliisi fiktiossa näyttelyssä. Intendentillä on muutama. Tuulalla lienee suurin osa.
  Lisäksi asiaan vaikuttavat tekijäoikeusasiat. Maurin oikeudenomistajat eivät tiettävästi kaikkea päiväkirja-aineistoa halua yleisesti nähtäväksi.
  
  Matti Nummenpää, intendentti Mauri Sariola -seura ry
  

• ---

  nimimerkki

  PPP

  21.8.2013 klo 19:32
  Kaikkien päiväkirjojen julkaisu olisi tuskaa paatuneimmallekin Mauri-fanille. Sen huomasi ensimmäisestä, mutta toinen päiväkirja oli jo liian pitkän aikavälin kattava, jos Mauri Sariola piti päiväkirjaa yhtä intensiivisesti kuin 1960-1970-lukujen vaihteessa. Ehkä päiväkirjajulkaisu 4-5 vuoden pätkissä olisi ollut paikallaan.

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  23.8.2013 klo 23:31
  Ehkäpä on sittenkin viisainta tyytyä siihen mitä on jo julkaistu.
  
  Käsittääkseni Gummeruksen tarkoitus oli julkaista Sariolan päiväkirjoja vuosista 1968 – 1970 eteenpäinkin samalla tarkkuudella, mutta joistain syystä näin ei tapahtunut. Loput vuodet 1970 – 1985 tiivistyivät vain yhteen kirjaan, tosin upeasti suodatettuna ja kommentoituina. Siitä ei yhtään riviä ole tarvis ohittaa.
  
  Muuton yhteydessä jouduin ankaralla kädellä karsimaan kirjahyllyni sisältöä, mutta jo silloin tiesin että nämä säilytän vaikka eivät juuri silloin kiinnostaneet. Tein oikean ratkaisun. Arvostelijat ovat moittineet Sariolaa. Toki miesmäisestä asenteesta, mutta varsinkin liiallisesta helppolukuisuudesta. Onhan se toki niinkin, että jos kirjailijan aivoituksia täytyy tutkailla minuuttikaupalla per sivu niin täytyyhän sen olla arvokkaampaa kuin Sariolan teksti joka sujuu moninkertaisella lukunopeudella.
  
  Renesanssi tulee. Pitäkäämme liekkiä yllä.
  

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  24.8.2013 klo 11:58
  Kun päiväkirjat ovat nyt tulleet puheeksi, kommentoin saatavuustilannetta. Lieneekö jonkinlainen vaarit väsähtävät -ilmiö liikkeellä, kun vallankin Kertarutinaa on alkanut näkyä toreilla ja kirppiksillä. Tiedättehän, pappa uuvahtaa, ja jälkeläiset miettivät, että mitä noille sen kirjoille...
  Mielestäni edullisia kaappauksia on nyt tehtävissä. Kansipaperillisesta Kertarutinasta on pyydetty vitosesta ylöspäin. Sammatin kuu on tietysti hintavampi, mutta kolmestakympistä nuo näyttävät alkavan. En tuota osaa pitää pahana pyyntönä. Hankintapäätöstä helpottaa vaikkapa vertaus: Juhani Suomen itsetilitystä Vorraaja myytiin hiljattain kirjakaupassa hintaan 38,95. Että mitä se tähän kuuluu? Ei kuulukaan, mutta siitä näkee, että kaikki on suhteellista.
  Noita Maurin päiväkirjakirjoja kannattaisi käsittääkseni haalia kun edullisesti löytää. Lisäpainoksia tuskin on luvassa, ja jos joskus on niin kyllä hintaa on niilläkin.
  Lieneeköhän niin, että kummastakin päiväkirjasta on otettu vain se yksi painos, ja Sammatin kuusta ensimmäistäkin pienempi? Intendentillä varmaan on asiasta tieto.
  Nyt kirjat ja kantarellit kilpailemaan etsijän ajasta!

• ---

  nimimerkki

  Anne M

  25.8.2013 klo 21:59
  Huuto.netissä on päiväkirjoja "Rutinaa" ja "Kuuta" yhdestä (1) eurosta 80 euroon hintahaarukassa. Kirjaston poistot edullisimpia tietysti, siisti kansipaperein varustettu yksityisessä nautinnassa ollut opus sitten kalliimpi. Mukavaan kohtuuhintaan löytyy myös, ja edulliseen kimppahintaan nuo molemmat.
  
  Onneksi sain omilta vanhemmiltani jo molemmat, mutta jolta puuttuu, kannattaa katsoa huuto.netistä.

• ---

  Matti Nummenpää

  26.8.2013 klo 17:50
  Ylläpitäjä on muokannut tätä viestiä.

  Päiväkirjoista on yhdet painokset. Sammatin kuun painosmäärä taisi olla pienempi.
  Päiväkirjoja ja kaikkea muutakin Maurin tuotantoa tai aiheeseen liittyvää kannattaa kysyä ensimmäisen Mauri Sariola -seurasta intendentiltä sähköposti matti.nummenpaa@elisanet.fi.
  Seuralla on yhteistyösopimus antikvariaattien kanssa. Seurtalta löytyy lähes kaikki Sariolan kirjat myytäväksi. Lähinnä nämä kirjat ovat lukemista varten. Saattavat olla heikompikuntoisia. Sariolan kirjoistahan aika iso osa on jo kirjapainossa tehty niin huonoiksi, että sivuja lähes väistämättä irtoaa jos kirjoja luetaan. Kaikissa myytävissä on tietenkin kaikki sivut tallella. Keräilijöiden ehkä priimakuntoiset kansipaperilliset kannattaa muualta hankkia, mutta seurastakin voi kysyä. Molempia päiväkirjoja nopeimmille löytyy. Päiväkirjoissa ja muutamissa muissakin etäämpänä asuvien hintaa postikulut kasvattavat. Yhdeltä kirjalta postikulu Suomessa on yhdestä eurosta 7,20 euroon. Jon on useampia puutteita ja asuu postimaksun päässä, kannattaa keskittää kaikki samaan tilaukseen, jolloin postikulut ovat kohtuullisemmat. Jos on mahdollisuus noutaa kirjat Mauri Sariola -seura ry:n toimistosta, jää postikulu pois. Osoite on Neljästie 15 b, Espoo.
  
  Ennen huutonettiä kannattaa muutenkin katsoa nettiantikvariaateista. Näitä on esim. www.antikvariaatti.net. Siellä ensisijainen suosituskohde on antikvariaatti nimeltä Kirjakenno. Valikoimaa on runsaasti (kaikki ei ole järjestelmään kirjattu). Mahdollisen tilauksen yhteydessä kannattaa ilmoittaa olevansa lukupiiriläisiä, jolloin hinnat ovat muuta kuin hinnastossa. Kirjakennon omistaa seuran intendentti, joten suhteet ovat kunnossa.
  
  Tilaamiseen voi käyttää myös lomaketta, joka on Lukupiirisivun alasivulla. Linkki on kirjankansikuv ien yläpuolella.
  
  Nämä myytävät on siis eri asia, kuin seuran saamat lahjoituskirjat, jotka on arkistoitu Hattulaan. Ne eivät ole myynnissä.
  
  Matti Nummenpää, intendentti Mauri Sariola -seura ry, toimitusjohtaja Kirjakenno Ay.

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  29.8.2013 klo 00:12
  Minulle kirjat ovat intendenttiä lainatakseni vain lukemista varten. Riittää kunhan kaikki sivut ovat tallella. Sanoisin jopa että mitä parempi kirja, sen huonommassa kunnossa. Hyllyssäni on runsaat 50 sariolaa, lähes kaikki pehmeäkantisia, antikvariaateista ostettuina tuossa 80 luvun alussa. Eivät todellakaan ole kirjahyllyn komistuksia. Täydellisyys on hyvän vihollinen, mutta vasta vuosi sitten sain käsiini Kohtalokkaan Itämeren risteilyn Espoon keskuksen kirjastosta ja saatoin todeta nyt on kaikki luettu.
  
  Nyt eläkkeellä huomasin, että näistähän saa enemmän irti kun itse ei enää ole niissä taistoissa mukana. Norsunmuistisena lukijana tiedän kuinka käy, mutta aika hyvin Sariola tuloksen perustelee. Ainoastaan Kuuterselän laukausten hinnassa olisin halunnut toisen syyllisen.
  
  Ja näin se on, että rikosromaani on Maurin laji. Listanpa tähän vielä kriteerit:
  
  tekstin luettavuus: *****
  henkilökuvaus: ****
  taustakuvaus: *****
  tarina: **
  
  Yhteenvetona ylivoimaiset neljä tähteä suomalaisessa rikoskirjallisuudessa.
  

• ---

  Matti Nummenpää

  11.11.2013 klo 11:01
  Ylläpitäjä on muokannut tätä viestiä.

  Mauri Sariiolan perinnehuone "Bunkkeri" on ollut Hattulan kirjastossa, Juteinitalossa, kirjaston aulassa. Tämä pysyväisnäyttely on nyt purettu. Bunkkeria rakennetaan samassa talossa erilliseen huoneeseen. Kiitos Hattulan kirjastolle ja Hattulan kunnalle joka on myös Suomen kielen kunta, erinomaisesta kulttuuriteosta. Uutta perinnehuonetta rakennetaan Mauri Sariola -seuran toimesta ja joulukuun alussa se on valmis.
  Viimeksi olimme puheenjohtaja Inkerin kanssa rakennustöissä. Intendentti pystytti kirjahyllyjä ja puheenjohtaja laittoi Maurin kirjat hyllyihin. Järjestys saatiin osittain vanhoista valokuvista, Sen lisäksi käytettiin Inkerin päättelykykyä.
  On siellä hyllyssä "Kumpujen yöstä" -teoskin. Siitä päiväkirjassa Hyvästi Sammatin kuu, sivulla 13:
  "Itse asiassa kuultuna Pii [Helsingin Sanomien Pirkko Kolbe] kertoo, että episodi tapahtui ravintolamiljöössä erään työpäivän jälkeen. Pii oli ystävineen tullut syömään, Mauri taas oli unohtunut paikalle pitkäksi venähtäneen lounaan jälkeen. Sariola änkesi itsensä Piin ja tämän toimittajaystävien pöytään ja iski silmänsä Piin keltavalkoisen mekon kaksirivisen nappirivin erääseen tiettyyn nappiin, joka sijaitsi Piin ryntäissä kaikkein korkeimmalla paikalla. Mauri tilasi tarjoilijalta sakset ja napsautti muitta mutkitta vastapäätä istuneelta Piiltä napin pois. Pii muistaa olleensa tapahtumasta kiukkuinen, mutta Mauri oli yrittänyt lepytellä Piitä kertomalla napin olevan hänen kirjahyllyssään 'Kumpujen yöstä' -teoksen kohdalla."
  Kirjasarja on - mutta nappia ei.
  Sama Pii pakinassaan kertoi nyt lukupiirin keskustelussa olevasta "Surma surutalossa" -kirjasta odottavansa sen jatko-osaa: "Irma ilotalossa".
  
  MS-int.
  

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  18.11.2013 klo 21:21
  Muistelin, että Sariolan tekstin helppoa luettavuutta ja vastuksetonta lukijalle avautumista oli kesän korvalla täällä piirissä jossakin kommentoitu. Se olikin tässä keskustelussa kun Ukkelo asian otti esille 23.8.
  Tulipa äskettäin kotiteatterin korvienvälinäytölle niin herkullinen mielikuva, että panen jutun jakoon mahdollisille lukijoille. Kävi nääs näin.
  Perä-Pirkanmaalle pätkähti maakunnallinen sanomalehti, jossa oli tekstisieppaus Kodin Kuvalehden numerosta 23/2013. Testattiin nuoren pihlajanmarjaviinin bukeeta ja luettiin.
  Lainaus alkaa.
  Kirjailija Riitta Jalonen perustelee, miksi hän kuljettaa kynää ja lehtiötä mukanaan kävelyllä: "Ennen opettelin lauseet ulkoa. Oli kamalan raskasta yrittää kantaa täydellistä lausetta metsästä kotiin."
  Päättyy lainaus.
  Hienosti sanottu. Syntyy todella mielikuva siitä, miten viilattu ja höylätty, täydelliseksi hioutunut lause pitää saada saatetuksi ehyenä sinne työpisteeseen ja siellä varovaisuuden villakopasta sitten poimia paperille. Ja taas ollaan rivin verran lähempänä käsikirjoituksen valmistumista.
  Niin, se mielikuva, joka tässä hykerryttää. Olisi näet voinut mennä vaikka näin.
  Järkälemäinen Sariola ja hennompi Jalonen istuvat selät vastakkain Sammatin kalliolla kesäpaisteessa taviokuurnan laulua kuunnellen. Kourassa kummallakin on nuotion pohjasta nappaistu hiilenpala, toinen käsi pitää polvea vasten tuohenpalaa. Kumpainenkin tallentaa tuohelle juuri syntyneen täydellisen lauseen kotikonttoriin vietäväksi. Kun lause on vangittu, tuumataan yhdessä että josko tästä jo joutaisi lähtemään. Pian sitten kummankin pajalta lähteekin käsikirjoituspaketti. Toinen Gummerukselle ja toinen Tammelle. Tammelle menevä ehkä pienempi ja hieman myöhemmin.
  
  Kun Sariolan tuotantoa ja päiväkirjoja lukee, huomaa riveiltä ja väleistä sen, että hän ei juurikaan arvostanut niitä kirjoittajia jotka julkisesti ja kovin kehuskelivat tekstinsä lähes loppumattomalla hionnalla. Hän itse kirjoittaa rojauttaa tekstin ja se on sitten siinä. Arvostelijat ilakoivat puolestaan sillä, että sen se on oloistakin. Heille Mauri sanoo Hösh! Lopputulos on se, että liuskaa lentää, juoni kulkee, kirjaa syntyy ja kansa ostaa.
  "Täydellistä lausetta" ei Bunkkerissa haettu. Riitti kun isolla kirjaimella alkoi, oli sisältä kelvollista suomea ja aikanaan pisteeseen päättyi. Lukijalle ei tarvinnut jättää velvoitteeksi sitä Ukkelon edellä mainitsemaa minuuttikaupalla kestävää lauseen sisällön ja tarkoituksen pohdintaa.
  
  Riitta Jalonen ei oikeastaan olekaan kovin hyvä esimerkki täydellisen lauseen etsijästä, ei ainakaan edellä esittämässäni hymyilyttävässä katsannossa. Sattui nyt vaan lehdestä eteen tuo irtovirke siitä lauseen kotiin kantamisesta, ja käynnistyi tuo vallaton mielikuvageneraattori. Jalonen on viitisentoista oikeaa kirjaa ym ym julkaissut Tammen oivallinen kirjailija, taustaltaan toimittaja kuten Sariolakin. On toki niin, että näillä kumppaneilla painoskoot (ja lauseiden sekä lukijoiden määrät) ovat eri kategoriaa. Toinen tuottaa lukijalle mietiskeltävää tekstiä, ampuu tarkkoja kertalaukauslauseita, toinen laskettaa kuin neliputkinen ilmatorjuntakivääri Helsingin yötaivaalle silloin aikoinaan. Molemmilla tyyleillä on paikkansa kirjallisella kentällä. Jossain tarvitaan tarkka-ampujaa, toisella rintamalohkolla on vekselintorjuntataistelussa ammuttava paljon ja äkkiä kaikella mitä arsenaalista löytyy.
  Kertokaapa ornitologit muuten, oliko se taviokuurna ihan tolkuissaan silloin elokuun alkupäivinä siellä valtatie ykkösen tuntumassa...
  
  
  
  
  

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  7.12.2013 klo 06:58
  Taviokuurna (Pinicola enucleator) on varpuslintulaji. Sitä tavataan Etelä-Suomessa vaellusmatkoilla, kun pohjoisesta loppuvat pihlajanmarjat (lähde Wikipedia, lähes yhtä luotettava ja ajantasaisempi kuin Encyclopedia Britannica). Tuon jos kuuntelisin, mieleen tulee Piña Colada equator, eli onko kyse kirjasta Susikoski päiväntasaajalla? Ei ole, koska Karibia on tukevasti pohjoisella pallonpuoliskolla.
  
  Ei tullut Finlandia palkintoa ja se on paras lohtu ettei ruutia tullut tuhlatuksi kenelle kuka sattui olemaan päättämässä. Paras tapa välttää vääriä tuomioita ja ilkeitä arvosteluja on pidättäytyä kirjoittamasta.
  
  Kuka on tämä Riitta Jalonen? Vaikea ottaa kantaa oliko se onni vai onnettomuus kun en ollut tulilinjalla. Täytynee tutustua ennen oletuksena olevaa murskaavaa tuomiota. Minulle ei riitä että teksti on kielellisesti korkeatasoista. Silloinhan äidinkielenopettajat olisivat menestyneimpiä kirjailijoita. Ei liioin riitä mestarillisinkaan tilannekuvaus jos kyseessä on tilanne josta en ole kiinnostunut tai mikä vielä pahempaa on vastenmielinen. Tekstin luettavuus, sekin on sittenkin vain kirjan sekundäärinen ominaisuus. Tärkeintä on tavalla tai toisella saada lukija kääntämään seuraavalle sivulle.
  
  …hyörivät miehet eivät olleet asiantuntijoita ja heille numerot ilmaisivatkin sen yksinkertaisen ja ikävän tosiasian, että lavalle mahtui kolme kuutiometriä soraa. (Laukausten Hinta, Mauri Sariola)
  
  Tästä alkoi kahden miljoonan painoksen tie. Ilkeästi sanoisin että Seramblerin teksti on meille jotka ajavat Ferrareilla ja Sariolan teksti heille jotka ajavat Fiateilla.
  

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  3.12.2021 klo 23:53
  Taviokuurna innoitti kirjoittamaan jatkoa tälle palstalle, koska tänään klo 13.50 oli vaatimattoman lintuharrastukseni tähtihetki. Itse Dendrocopos leucotos hakkasi naapurin takapihalla riippuvaa talipalloa. Huomioin sen ensin uutena lintuna pihalla, mutta kun talipallo pyörähti ja outo lintu sen mukana, tuli näkyviin linnun valkoinen selkä! Päälaki oli punainen, joten uljas uros oli kyseessä. Enpä ole ennen nähnyt! Jätin maapähkinärouheet siihen ja palasin sisätiloihin aikeena katsella lintua ikkunasta kiikarilla. Sisälle ehdittyäni lintu oli siirtynyt tutkimaan maapähkinärouheitani, mutta ei alkanut aterialle vaan lensi melko pian pois. Samalla piippasi tekstiviestiä naapurin kysellessä huomasinko, että meillä vieraili ensimmäistä kertaa valkoselkätikka!
  
  Mauri tarkkaili lintuja, mutta 7.11.1976 hän luetteloi kirjoittamiaan kirjoja päiväkirjassaan (Hyvästi, Sammatin kuu s.106) mm. seuraavasti: "Käännetty 7 ranskaksi, 4 ruotsiksi, 2 englanniksi, 2 viroksi, 1 saksaksi, 1 norjaksi". Kiinnitin tuohon huomioni, koska minulla ovat juuri nuo käännökset paitsi tuota norjalaista ei. Kuusitoista siis on, mutta varmasti minulta vielä puuttuvat ainakin:
  Fallgruben (Lavean tien laki), Norja
  Helsinki jiken (Lavean tien laki), Japani
  Pulapka (Lavean tien laki), Puola
  Giftige bluten (Punaisen kukon laulu), Saksa
  Susikoski i dom treh zhenstin (Susikoski ja kolmen naisen talo), Venäjä
  Lone Wolf (Susikosken elämän kevät), Englanti
  Wolf in the mist (Sumua Susikosken yllä), Englanti
  Hmla nad Vleim vodopadom (Sumua Susikosken yllä), Slovakia
  Krysy, z lode pree (Rotat pois laivasta), Slovakia
  
  Ja taitavat jäädäkin puuttumaan. Ehkä jonkun noista voi vielä löytää. Muitakin Maurin kirjoja on voinut vierailla kielillä ilmestyä, mutta tiedot ovat varsin epämääräisiä.
  
  Maurin suomentamia kirjoja lienee tiedossa 9, joista erikoisin Tommie Taborin 1960-luvun lastenkirja "Karjapaimen-Kallesta tehdään sheriffi". Suomennoksia näin tällä viikolla erään keräilijän hyllyssä 8 erilaista. Juuri samat kirjat ovat itselläni. "Karjapaimen-Kalle" kun vielä ratsastaisi sheriffinä paikalle, niin huutaisinpa: "Jiihaa!".

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »