Lukupiiri

Kylmä - Kallen temppu

• ---

  nimimerkki

  PJK

  11.10.2013 klo 07:52
  Luin lapsena / nuorena Sariplan kirjan, jossa mainittiin kyseinen temppu.
  Kirjan alussa oltiin muistaakseni ravintolassa, ja joku mies diivaili valitessaan viiniä.
  Ilmeisesti ei ole Sininen lyhty, kuten muistelin.
  Siis, mikä kirja?
  

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  15.10.2013 klo 17:07
  Pimeeltä näyttää, sano suutari...onhan tämä nyt kumma, missä kaikki tietäjät piilee?
  Hyvä kysymys, PJK. Vastausta vaan ei ole kuulunut.
  Kun luin kysymyksen, tuli tyhjä tunne. Ei niin minkäänlaista muistipalaa tuollaisesta tempusta ole hallussani. Kirjat olen tietysti aikoinaan lukenut sillä "luetaan tenttiin" periaatteella. Lue ja unohda. Onhan sitten kiva lukea "uutena" myöhemmin.
  On kyllä perusteita sille, että kysyjä olisi muistijälkineen oikeilla kujasilla. Kyllä Maurin kirjoissa niin paljon noita ravintolakohtauksia on, että sinne tuonkin niminen temppu mahtuisi.
  Kylmä-Kalle voisi olla Maurin maailmassa Kaarlo Aleksanteri Heiskanen, jääkäri, jalkaväen kenraali, Puolustusvoimain komentaja ym ym. Em. apunimihän liitettiin Heiskaselle epiteetiksi jo jääkärien Saksassa hääriessä, ei siis vasta kotomaassa alaisten toimesta.
  Tuli mieleen, että kannattaisiko tarkistaa Maurin Mannerheim-ristin ritareista tekemät kirjat. Heiskanen, ritari numero 21, voi olla haastateltuna niissä. Ei tosin vaikuta luontevalta, että viinidiivailu temppuineen olisi etualalla kun sotaritarista lukua kirjaan kirjoitetaan.
  Missähän se Kalle sitten temppuineen luuraa?
  Sitkeyttä, PJK! Emme vaivu tietämättömyyden hetteikköön. Seurassa on neljättäsataa Maurin elämästä ja tuotannosta kiinnostunutta jäsentä. On vain ajan kysymys, kun joku saa suppilovahverokiintiönsä täyteen ja ehtii kertomaan meille tietämättömille miten ja missä kirjassa Kylmä-Kallen tempusta kertomalla tarjoilijaa nöyryytettiin tai/ja pöytäseuruetta hauskuutettiin.
  Ihan tässä tulee uteliaaksi.
  

• ---

  nimimerkki

  PJK

  15.10.2013 klo 20:26
  Kirjan alussa ravintolassa oli jonkinlainen seurue tai taisi olla mies ja nainen. Nainen oli nuori näyttelijäkoululainen, joka oli jättänyt näytelmän maskit päälle mm. taisi olla kasvoissa syylä.
  Mies oli juuri tämä diivailija, joka tilasi viiniä ruuan kanssa ja esitelmöi siitä naiselle.
  Ravintolassa oli joku, jonka havaintojen kautta tätä outoa paria kuvattiin.
  
  Jotakin tapahtui, tai tietenkin murha tässäkin tapauksessa.
  
  Lopussa syyllinen selvisi, mutta hän ilmoitti poliisille tekevänsä " Kylmä - Kallen tempun" ja toteutti sen ennen kuin poliisi ehti estää.
  
  Muistaakseni Susikoski - kirja, mutta en ole varma.

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  16.10.2013 klo 11:10
  Nyt asia saakin jo uusia ulottuvuuksia. Jos "Kylmä-Kallen temppu" sijoittuukin kirjan loppuun, jossa perinteiseen tapaan tehdään murhatyöstä loppulitviikiä ja tempuntekijä on ajautunut katiskan perälle, ollaan uusien arveluiden äärellä. Tällaisia loppukohtauksia on rikoskirjallisuudessa kosolti. "Hän kohotti Ukko-Mauserin ohimolleen ja ilman sen enempiä tilityksiä puristi liipaisinta. Nojatuolissa istuva komisario ei ennättänyt kuin ...."
  Kyllähän tuollainen temppu on tietyllä tavalla kylmä. Jos tekijä on joskus ja jossain ollut Kalle, niin siinäpä sitä ollaan. Tuleva legenda on syntynyt. Voihan tuo olla jonkun Sariolan loppukohtauksesta, en itse kylläkään yhtään teosta pysty ehdolle panemaan. Maurihan käytteli mieluusti "kansanperinteen" mukaan nimettyjä tapauksia ja paikkoja tuotannosaan (Rengon keinun mäki..).
  Miksi ei siis K-K -temppukin voisi jossain kirjassaan vilahtaa.
  
  Kovin tutulta kyllä tuntuu tuo näyttelijä maskeissaan -asia. Hyväksyisin tuollaisesta kohtauksesta kyllä jostain Sariolan kirjasta lukeneeni.
  
  Joko on valoa suutarin saappaassa?
  
  

• ---

  nimimerkki

  Arvaaja

  16.10.2013 klo 19:01
  Kirjat kalliit katkerat muistot, viides vieras, kutsuvieraana kuolema. Juoni ainakin täsmää näihin kirjoihin.

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  16.10.2013 klo 22:45
  Nyt menee sivistyneen arvailun puolelle, pikaselauksella varmistin ettei kyseessä ollut Sininen Lyhty. Kirjassa Onko teillä ruiskukkia esiintyi muistaakseni itseään täynnä oleva puoliherra joka tekeytyi kehnohkosti maailmanmieheksi ja juoksutti mörsk… ravintolan henkilökuntaa. Tämä sen täytyy olla. Tämä on paras arvaukseni.
  
  Voi niitä aikoja, kun karhun kokoinen mies istui Bulevardi vitosessa, kärpän nopeudella elehtien ja lehtimiehen kyvyillä intensiivisesti keskittyen tarinan kertojaan. Sponsorin askit, vaikkapa Coltit paloivat kiivaaseen tahtiin ja skottilaiset vieläkin nopeammin. Maurissa minua viehättää se että hän oli noin paljon julkaisseeksi kirjailijaksi täysin epänarsistinen. Aidosti itseään aliarvioiva, eikä kehun toivossa.
  

• ---

  nimimerkki

  PJK

  17.10.2013 klo 08:31
  " .... voipi olla niin että nyt, saatana, minä teen sen sen Kylmän-Kallen tempun.."
  
  Ukko-Mauseri oli mukana.
  Kirjan alun muistin väärin, mutta kyllä kuvaamani kohtaus taitaa kirjassa olla. Pitää lukea uudelleen.
  Minäkään en lukenut sitä lapsena, olin jo parikymppinen.
  
  Ja kirjan nimi on: Onko teillä ruiskukkia?
  
  Kiitos teille kaikille!

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  17.10.2013 klo 19:11
  Bos locutus est, causa finita. Astukaat kaikki ulos oikeudesta! Kylmä-Kalle on jäljitetty. Ukkelon ns. paras arvaus osoittautui korkeatasoiseksi.
  Asioilla on kuin onkin taipumus selvitä. Matti Viiman kotiseudulla pruukattiin hyvin tehdyn talkoopäivän jälkeen sanoa, että "kyä sakki saa, jos se syäki". Iloitsen kanssasi PJK. Hyvin muuten muistit sen luomen tämän tytsin leuassa.
  Tyytyväisenä havaitsin, että pikaoletukseni Maurin Kylmä-Kallesta oli oikea. Ihmeissäni olisinkin ollut, ellei PJK:n avauksessa mainitsema K-K olisi ollut kenraali Kaarlo "Kalle" Heiskanen. Ei ole mitään syytä olettaa, etteikö Susikosken tieto kenraalin elon loppuvaiheesta olisi paikkansapitävä. Maurihan askarteli perusteellisesti ritareiden parissa, miksei sitten hänen tiedossaan olisi ollut kenraalin sairaus ja sen radikaali finaali. Heiskanen kuoli 1962. Itselläni ei ole mitään tietoa kuolinsyystä.
  
  Selailin Ruiskukkia hieman ihan muistin virkistämiseksi.
  Ihastuttaa ja hämmästyttää Maurin tuotannossa väliin esiintyvä tarkka-ampujuus. Vallan ihmeellisissä olosuhteissa pamautetaan kanssaeläjältä pää palasiksi. Aseet ja ampumamatkat eivät ole harrastajan mielestä missään järkevässä suhteessa saavutetun osuman kanssa.
  Ruiskukissa mainitaan tässä keskustelussa puheena olevasta Ukko-Mauserista, että "sen saattoi (puukotelo-apuperällä varustettuna) nostaa poskelle ja jyräyttää metson alas puusta parinsadan metrin päästä". Kirjailijan taitavuutta on se "saattoi", mutta käytettynä selvästikin merkityksessä "pystyi", on se aika optimistinen kannanotto. Palkka-ampuja Shakaali ja kiikarikivääritaistelija Simo Häyhä ovat kateellisia.
  Sariolaa on syystä kehuttu kielen huolelliseksi käyttäjäksi. Kun virke alkaa, ei lukijalla juuri ole syytä pelätä etteikö sitä vietäisi kunnialla pisteeseen asti. Onkin oikeastaan virkistävää havaita, että kirjoittaja ja mahdollinen oikolukija ovat molemmat olleet henkisesti jossain muualla kun "rikostarkastaja katsoi ankean virkahuoneensa jonkinlaiseksi Sherwoodin metsäksi ja aikoi kohta ottaa terävän nuolen viinistään".
  
  Onko teillä ruiskukkia? -kirjan ilmestymisestä on lähes 40 vuotta. Kirja on hämmästyttävän nykyaikainen ja kestää lukemisen ilman mitään suurempia hymähdyksiä. Tupakkia poltetaan kuten Maurin tuotannossa ennenkin, mutta ilahduttava piirre on se, että useasti tupakoitsija kysyy vastapuoleltaan saako täällä polttaa.
  Jos olisi elää saanut, niin Mauri olisi kai pannut Susikoskenkin takamukseen nikotiinilaastarin....
  
  
  
  
  

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  26.8.2020 klo 00:10
  Eläköön...läköön...köön! Kolminkertainen eläköön viime viikolla kuulemalleni koronasyksyn kovimmalle kirjallisuusuutiselle: Panu Rajala toimittaa VÄINÖ LINNAN nauhalle sanelemat muistelmat kirjaksi! Sitä odotetaan!
  
  Nimittäin luin juuri Panu Rajalan mainion teoksen "Erään soturin loppu" (Kustannus HD, 2019). Runoilija Yrjö Jylhän tragedia. Tässä Panu panee parastaan: "Olavin silmät iskivät tulta. Hän halusi Katria ja hän halusi minua eikä osannut päättää kumpaa hän enemmän haluaisi. Kun minä otinkin Katrin, häneltä sekosi paletti ja juhlat loppuivat siihen. Me olimme Katrin kanssa salakihloissa kaksi vuotta tai vähemmän, mutta onnellisia emme olleet. Hän rakasti palavasti, ja mitä enemmän hän rakasti sitä kovemmaksi minä kylmenin. En sietänyt liikaa läheisyyttä, en siedä vieläkään. Rakastava nainen ripustautuu, puristaa, tukahduttaa, hellyys salpaa henkeni, en saa ilmaa keuhkoihin, olen kuin kreikkalainen adonis, kyllin kaunis itselleen, ei kaipaa ketään muuta kintereilleen. Olavin kosteat silmät muistan ja Katrin pyöreän pehmeän vartalon, kun uimme alasti kuutamossa. Mitään runollisempaa ei siihen aikaan voinut kukaan kuvitella.".
  
  Miten sanoikaan Mika Waltari: "Runoilija voi elää Suomessa, mutta parempi hänen sittenkin olisi kuolla.". Yrjö Jylhän elämän kiirastuli päättyi 53-vuotiaana oman käden kautta.
  
  Jylhäksi lopuksi ja kunniaksi talvisodan Taipaleenjoen komppanianpäällikölle ja suurelle runoilijalle hänen omat säkeensä:
  
  "Mitä vannottiin, se pidetty on,
  yli päämme kun löi tulilaine;
  ja rinnalla tuntomme tuomion
  muu kunnia meille on arvoton,
  katinkultaa kiitos ja maine.".

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »