Lukupiiri

« aihelistaan

Susikosken paksut posket


  • nimimerkki

    Serambleri

    8.11.2013 klo 13:43
    Inventaarioisku kellarivarastoon tuotti lukutuolin viereen Viihdeviikareiden ulos-antaman kirjasen. Rikostarkastaja Susikosken tutkimuksia: Kalliit, katkerat muistot. Lähdeaineistoni mukaan tämä on julkaistu Seura -lehdessä vuodenvaihteen 1961/62 vaiheilla kahdeksana osana. Kirjaksi juttu on painettu 1984.
    Kun en juonta ihan oikopäätä kovin tarkoin muistanut, lukaisin. Samalla mielenkiinnon ylläpitämiseksi havainnoin, oliko edellisellä lukukerralla jäänyt joitain painovihreitä havaitsematta. Vielä jotain löytyi. Tästä lätisen siksi, että nämä Book-studion ja Viihdeviikarien kirjasethan ovat aivan onnettomasti oikoluettuja, jos ollenkaan. Ruppeisivat häppeemään nyt. Ei nyt anneta tämän kuitenkaan häiritä.

    Kirjaa lukiessa tuli outo tunne koskien sitä, että mitä aikaa tässä oikein eletään. Ollaanko -60 -luvun alussa, vai jo 1980 -luvun puolivälissä?
    Esitän tietäville kysymyksen. Onko kirjailija/kustantaja "modernisoinut" Seurassa julkaistua jatkokertomusta siinä vaiheessa kun tätä kirjaa väsättiin?
    Maurin kirjoissahan kirjoitusajankohtaan liittyvät yhteiskunnalliset faktat ovat yleensä ihan presiis paikallaan. Tästähän olemme lukupiirissä häntä useasti yhdessä ylistäneet.
    Otan esille yhden esimerkin mahdollisesta "anakronismista". Kirjassa mainitaan, että muodollisesti ja muutenkin hyvin pätevän sihteerin palkka on "vain" viisi tonnia. Vuokraa hän maksaa isosta, Helsingissä hyvällä paikalla olevasta lukaalista pari tuhatta. Tätä en saa synkroniin itselläni olevan rahanarvokäsityksen kanssa. Se ei istu alkuperäiseen kirjoitusvuoteen -61. Saattaisi olla mahdollinen 1984, aika kova olisi palkka kai silloin. Ei missään tapauksessa kirjassa mainittu "vain". Pankaapa asiaan perehtyneet piiriläiset kaapien tietolaarienne pohjia, jospa saataisiin juttuun valoa.

    Varsinainen pommihan kirjassa on tuo Susikoski. Muistammehan, että UKK:n vallan huippuaikoina esitettiin teorioita(?) siitä, että Urkki on vaihdettu, mutta jätetty asia kansalle kuulumattomana tarpeettomana yksityiskohtana kertomatta. Nyt alan epäillä, että Susikoskikin on vaihdettu. Missä on se salskea, pitkänhuiskea, solakka, jäntevä, mustatukkainen harmaasilmä, joka sodassa taisteli nuorena upseerina ja Maurin tuotannossa vanheni ja yleni arvossa suhteellisen johdonmukaisesti vuosien vieriessä?

    Katsoisiko intendentti, onko Seuran jatkokertomuksen Susikoski sellainen läskiposkinen, leveäahterinen, hengästyvä ukkeli kuin kirjassa on kuvattu. Kiitos.

    Koska saattaa olla, että kaikilla lukupiiriläisillä ei juuri nyt ole "Kalliit, katkerat muistot" käden ulottuvilla, laitan näkyville jotain kuvanpalasia siitä Susikoskesta, joka kirjassa möyhyää. (Uskokaa sovinnolla, että en kuvaile M. Levä/Löfbergin William J.Kairalaa. Hänen juureva hahmonsa ukkokotiuhkineen tuli kyllä hakematta mieleen.)

    - Susikosken silmät erottuivat vain viiruina tukevien poskien keskeltä...
    - S. yritti kiivetä kalliolle, mutta hengästyi pahasti, ja valitsi tuhisten toisen tien...
    - Jäätynyt sora rouskahteli hänen painavan ruumiinsa alla...
    - hän seisoi jähmeänä ja massiivisena paikallaan...
    - S. liikautti tukevaa takamustaan ikäänkuin muuten mukava tuoli olisi...
    - S. liikautteli otsanahkaansa niin että tuuheat kulmakarvat hyppivät ylös ja alas...
    - hänen paksu peukalonsa oli jäänyt osoittamaan ruumiinavauspöytäkirjan...
    - Susikosken pää liikahti paksun kaulan varassa...
    - hän nousi tuolista ja ryhdisti massiivisen ruhonsa koko pituuteensa...
    - Susikoski asetti silmälasit nenälleen...
    - silmäsi kirjettä ja hänen turpeat huulensa kaartuivat ivallisesti...
    - käänteli kirjettä paksujen sormiensa välissä...
    - "Liikunta piristää vanhaa ja kalkkeutunutta virkamiestä", hän tuhahti lähtiessään...
    - S. nousi ja astui pari tömistävää askelta...
    - seisoi massiivisena ja kookkaana...
    - käsi kohosi pyyhkimään raudanharmaata tukkaa...

    Tekstissä annetaan kuva kyllästynestä ja väsyneestä rikostarkastajasta. Ero edellä mainittuun William J.Kairalaan on siinä, että WJK on hymyilevä, tuikesilmäinen, paksu, ukkokotia pelkäävä vanha pollari mutta KKK:n Susikoski on "entisensä" siinä mielessä, että hän ärähtelee ja tylyttää alaisiaan ihan muista kirjoista tuttuun tapaan.

    On siinä ollut Sariolan Maurilla hauskaa, kun tätä paksuposki-Susikosken kuvausta on naputellut....annetaanpa niille lukijoille vähän pureksittavaa...jospa joskus jossain lukupiirissä alkavat juttua puntaroida...häh hää...

    Niin, jos joku ei nimikappaletta muista, se on Toivo Kärjen valssi, sanat Repe Helismaa, (ainakin) Matti Louhivuori levytti 1962.

  • Matti Nummenpää

    8.11.2013 klo 23:33
    Kyllä on Serambleri tarkka. Ja täysin oikeassa. Ei vastaa kuvaus Leo Olavi Susikoskea - ei. Ja on kuin onkin kirjankustantaja vääryyteen syyllistynyt painovirheitten lisäksi.
    Jatkokertomus "Kalliit katkerat muistot" ilmestyi Seura -lehdessä alkaen numerossa 50 vuonna 1961. Mutta tässä jatkokertomuksessa rikosta ei tutkinut Susikoski vaan komisario Mela. Muut henkilöt ovat samannimisiä, myös tutkijan apulainen ylietsivä Tenhunen. Viihdeviikarien kirjassa tutkija on rikostarkastaja Susikoski. Kirjasarjankin nimi on "Rikostarkastaja Susikosken tutkimuksia"

    Matti Nummenpää, intendentti, Mauri Sariola -seura

  • Matti Nummenpää

    9.11.2013 klo 00:08
    Niin, ja nämä raha-asiat.
    Jatkokertomuksessa sihteerin palkka on vain kuusikymmentätuhatta markkaa ja vuokra melkein 40000 markkaa. Kirjassa siis vastaavat luvut ovat vain viisituhatta ja yli kaksituhatta.
    Matti Nummenpää, intendentti

  • Matti Nummenpää

    9.11.2013 klo 10:06
    Komisario Mela on tuttu Mauri Sariolan lehtiin kirjoittamista jännityskertomuksista. Kirjoissa Mela esiintyy ainoastaan pokkarissa Marita Eisenin tapaus.

  • nimimerkki

    Serambleri

    10.11.2013 klo 12:22
    Kiitos intendentille taas kerran selvitystyöstä. Intendentin ahkeruutta voitaisiin palkita myöntämällä hänelle erityiskäyttöön arvokas ja kunniakas tehtävälyhenne " MS-Int." ja siihen liittyvä leimasin. (Mauri Sariola-seuran intendentti). Arvokkaaksi tämän tekee se, että se olisi analogia kaikille tuttuun SA-Int. -lyhenteeseen. Suuri osa lukijoista tienneekin, että aukiluettuna tuo on Suomen Armeijan Intendentuuriosasto, muitakin selvityksiä saa toki tarjota ...
    Katselin tuota Marita Eisenin tapausta. Mela on juuri tuollainen edellä jo mainitsemani Kairalan tyyppinen varttunut, verkkaisuuden ripauksella maustettu poliisikomisario.
    Viihdeviikareilla on Maria Eisen -kirjaa tehtäessä ollut sama sapluuna käytössä kuin Kalliit, katkerat muistot -jatkokertomusta kirjaksi työstettäessä. On toteutettu kirjallinen "face-lift", modernisaatio, joka on jäänyt pahasti puolitankoon siinä mielessä että jotain on tuotu -80 -luvulle, jotkin kuvaukset taas roikkuvat siellä Seura -lehden jatkokertomuksen ajoissa.
    Esimerkkeinä muutoksista voidaan mainita Punkalaitumen plikan syntymävuosi. Kirjassa mainitaan, että Pynnösen Esterille ja Antille (Adamille) syntyi Martta-tyttö 1950. Kun tuomari Markkula kirjassa kohtaa Maritan alias Martan ensi kertaa, arvioi hän naisen aivan luontevasti kolmevitoseksi. Jatkokertomuksessa syntymäaika lienee ollut aiempi. Rahasummien suhteen on asia kuin KKK:ssa. Vanhat markat on heivattu yli laidan ja otettu rahan arvon muutoksetkin huomioon hypättäessä 1980 -luvulle.
    Olkoon tämä äskeinen vain sadepäivälle sopivaa hyttysten kuurnimista.
    Kiinnostavaa sen sijaan on pohtia tuota prosessia sinänsä. Kuka kirjaa tehtäessä muokkauksesta päätti, kenen luvalla tai tieten, kenen olivat jatkokertomuksen oikeudet jne. Kirjassahan mainitaan, että oikeudet ovat "Mauri Sariola ja Viihdeviikarit" -yhdistelmällä. Mitä Seura-lehdellä on ollut asiaan osuutta tai sanomista...Mikä on mahtanut olla kirjailijan kanta ja osuus asiaan?
    Päiväkirjat saattaisivat jotain vinkkiä antaa.
    On muuten kovin tuttu mattiviima-tunne läsnä kun Marita -kirjan oikeussaliselostusta lukee. Tosi vetävää kirjoittamista Maurilta taas kerran. Ei ole mies turhaan oikeusjuttuja toimittajana seurannut.

  • Matti Nummenpää

    10.11.2013 klo 13:33
    Ei oikein selviä Mauri Sariolan ja Book-studio/Viihdeviikari -yhteistyöt. Päiväkirjoista - siis niistä alkuperäisistä - en löydä asiaan valaistusta. Mainintoja kyllä on ja niiden mukaan Mauri on saanut kirjailijapalkkioita ja tyydytyksellä Mauri toteaa kahden miljoonan painetun kirjan rajan lähestymistä. Kirjojen sisältöön liittyvää informaatiiota en löydä. Viihdeviikareitten omistajan olen tavannutkin, mutta näistä asioista ei ollut puhetta. Nyt se ei enää ole mahdollistakaan.
    Hyvin Maurin tekstit aikaa kestävät, kun pelkästään rahan arvon muutoksilla päästään yli vuosikymmenistä. Joitain aikoja sitten oli plagiaatiosyytös siten, että Maurin kirjoja epäiltiin väärälla tavalla lainatuiksi. Pitkiä jaksoja, mm. oikeussalikuvauksia, oli lainattu sanatarkasti vain markat euroiksi muuttaen. Eli kuuskytluvulta kahdeksankymmentäluvulle ja sieltä kaksituhattaluvulle päästään Maurin teksteissä sujuvasti pelkkiä rahanarvoja tarkastamalla. Kyseisessä kirjaplagiaatiossa hyvän sihteerin ominasiuudetkin olivat suoraan Maurilta pikakirjoitustaitoa myöten. Ainoastaan tietokoneen käytön osaaminen oli lisätty. Kyseisessä tapauksessa intendentti oli Pirkanmaan käräjäoikeudessa asiantuntijatodistajana ja syyte katsottiin toteen näytetyksi.

    Koska lukupiirin lukijat ovat luotettavaa väkeä ja tiedän että sana ei leviä, kerron salaisuuden. Ensi vuonna Maurin syntymästä tulee 90 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi julkaistaan Mauri Sariolan aikanaan lehdissä julkaisemista yksittäisistä jännityskertomuksista koostuva kirja - ehkä kaksikin. Tässä yhteydessä selvitetään tarkasti kaikki tekijäoikeuskysymykset.
    Tämä, kuten muukin juhlavuodelle suunniteltava toiminta, on hyvä syy niille lukupiiriläisille, jotka eivät vielä ole seuran jäseniä, liittyä mukaan. Jäseneksi liittyminen käy näillä kotisivuilla helposti. Voi jo tänä vuonna liittyä. Nyt maksettava jäsenmaksu kattaa vuoden 2014.

    Seramblerin myöntämän arvonimen otan kiitollisuudella vastaan. Leimasintilaus lähtee tehtaalle viipymättä.

    MS-int.

  • nimimerkki

    ukkelo

    13.11.2013 klo 00:06
    Puutun Seramblerin herättämään tärkeään kysymykseen siitä pitäisikö rahamäärät säilyttää sellaisina kuin ne tekstin kirjoitusaikana olivat vai muuttaa ne julkaisuajan mukaisiksi. Tekstin voi modernisoida uskottavasti tiettyyn hetkeen tuntemalla, paitsi rahanarvon muutokset, myös eri ammattiryhmien ansaintakehitys ja eri hyödykkeiden hintakehitys. Käsitykseni on että alkuperäistekstiä erityisesti näissä kysymyksissä tulisi puoskaroida vain suurella ammattitaidolla. Parempi jättää muunnokset lukijan tehtäviksi aina muuttuvassa LUKUHETKESSÄ ja verrata niitä kirjoitushetkeen , eikä esittää painoskohtaisia välieditointeja. Nyt täytyy olla tosi muodollisesti pätevä sihteeri, jotta saisi vuokrattua Helsingistä ison, hyvällä paikalla olevan lukaalin murto-osalla palkasta. Kyseessähän on toisaalta ammattikunta, jota tarvitsevat vain kaikkein narsistisimmat johtajat.

    Tuo Seramblerin lainaama kuvaus susikoski/ukkelista pitää kohdallani paikkansa, paitsi etten ole leveäahterinen. Vain vyötäröstä housut tuppaavat kiristämään. Pipo ei koskaan!

    Huippuluokan assembler ohjelmoija ansaitsi 1970 luvulla enemmän kuin puolustusvoimien komentaja. Kyse on henkilöstä joka pystyi muuttamaan kerralla ihmisten vaatimukset koneen ymmärtämiksi käskyiksi ilman turhia vaiheita. Ei tarvinnut ottaa riskejä, riitti kuin osasi ja EI ylpeilty nyt niin muodikkaista virheistä, vaan muodollisten virheiden korjaamiseen jälkeen koodi oli valmista. Ei ollut näyttöjä, vaan valoista sai katsoa, missä mättää ja korjata suoraan elävään potilaaseen. Se oli lähempänä jumaluutta kuin nykyiset koneita epäsuorasti ohjeistavat koskaan pääsevät.

    Vayas con Dios
    ukkelo

  • nimimerkki

    Serambleri

    13.11.2013 klo 17:04
    Ukkelon näkemys alkuperäisen tekstin "modernisoinnin" erityisestä vaativuudesta on mielestäni aivan oikea. Kun ryhdytään peukaloimaan 30 vuoden ikäistä kaunokirjallista tekstiä nykyajankohdan mukaiseksi, ollaan totaalisesti hetteikössä. Lukija huomaa kuitenkin jostain yksityiskohdasta yrityksen, ja alkaa sen jälkeen ällästikulla etsiä moderaattorilta havaisematta jääneitä juttuja. Niitähän löytyy väkisin. KKK:ssa ja Marita Eisenin tapauksessa on selkeitä anakronismeja, jotka kyllä kertovat lukijalle, että nyt ei olla sillä vuosikymmenellä jolla kirja lanseerattiin. Eräs esimerkki on autoilijoiden valojen käyttö sumussa ja hämärässä. Päiväajan valopakko taisi tulla Suomeen siten, että Seura -lehden jatkokertomuksen aikaan käytettiin autossa valoja kun ilman ei enää tietä nähnyt, ja kirjojen julkaisun aikaan 1980 -luvulla oltiin tien päällä oltaessa jo paljon "valaistuneempia". Vallitseviin tapoihin ja teknisiin sekä maisemallisiin yksityiskohtiin kohdistuvat alkutekstin maininnat ovat hyvin vaikeasti "ajantasaistettavissa".
    Yhdyn Ukkelon näkemykseen, että antaapi tekstejä uudelleen julkaistaessa sisällön olla peukaloimatta. Suunnistajakin osaa ensi töikseen katsoa kartastaan sen, milloin se on laadittu.
    No, nyt joku viittaa Raamattuun. Onhan sitäkin muuteltu. En puutu asiaan, koska en omaa asiasta juurikaan tuntemusta. Koraaninkin luku on minulla juuttunut puoliväliin.

  • nimimerkki

    Anne M

    13.11.2013 klo 20:03
    Olen täydellisesti samalla kannalla ylläkirjoittaneiden kanssa. Yritys modernisoida kymmeniä vuosia vanhaa tekstiä tulee yleensä lukijalta huomatuksi, ja aina jää kuitenkin jotain "modernisoimatta", jolloin tuloksena on outo sekasikiö. Osa Maurin 50- ja 60-lukujen (ja myöhempien) tekstien viehätyksestä on nimenomaan siinä, että näemme ja luemme maailmaa sellaisena kuin se noilla vuosikymmenillä näyttäytyi.

    Muutamia lasten- ja nuortenkirjasarjojakin (Enid Blytonin Viisikot muun muassa) on viime vuosina modistettu ja suoraan sanottuna latistettu. Niinpä nämä uudet versiot on jätetty hankkimatta ja metsästetty joskus pitkänkin aikaa, jotta alkuperäiset 1960-luvun käännökset on saatu omiin hyllyihin. Se, että niissä esim. vain tytöt tiskaavat ja pojat pyrkivät suojelemaan tyttöjä vaaratilanteissa, ei aiheuta kirjoja ahmivissa lapsissa mitään traumoja. He ymmärtävät, että tuolla tavalla maailma on muuttunut 50 vuoden aikana. Ja sitä aitoa jännitystä kunnollisten vanhan ajan taskulamppujen valossa - sitä kun vaan ei uusista kirjoista tahdo löytyä.

  • Matti Nummenpää

    13.11.2013 klo 22:26
    Mauri Sariolan jännityskertomuksista tehdään kirja tai useampiakin. Nämä tulevat olemaan tarkkaan alkuperäisten kaltaisia. Ainoastaan selvät painovirheet, joita kyllä on aika runsaasti, korjataan. Otsikoissa mainitaan alkuperäisen julkaisun nimi ja vuosiluku.
    MS-int.

  • nimimerkki

    ukkelo

    14.11.2013 klo 01:09
    Voi että millaista väkeä täällä on! Enid Blyton Agatha Christien ohella osoittavat millaista tekstiä naiset pystyvät tuottamaan. Siitä olen pahoillani, etteivät Kirrin saaren luolat enää pysty herättämään sellaisia aidon kauhun tunteita kuten lapsena. Minulla tuossa kuuden vuoden iässä usko sekä joulupukkiin ja siihen että Enid on miehen nimi romahtivat.

    Nyt asiaan, eli paneutumiseen viisikoihin. Avainhahmo on Pauli tai Paula. Suomentaja teki tässä kohtaa jopa alkutekstiä ylittävää työtä. Niissä nimet olivat George ja Georgina, joista jälkimmäistä inhoaisi vaikkei olisi tyttökään. Täytyy vielä kerran kehua suomentajan nerokkuutta tavalla millä hän käänsi vastenmielisen dinky/stinky koiran nimiksi raisu/haisu. Avainhahmo on Pauli, isäänsä, Peter tiedemieheen tullut tomboy joka on äärimmäisen itsekeskeinen kuten isänsäkin, mutta suostuu jakamaan aarresaarensa, my island serkkujensa kanssa. Serkuthan ovat tyypillistä sen ajan ylemmän keskiluokan peruskauraa. Leossa on johtajuutta ja Annessa pikku emäntää, joka muuta ei halukaan, paitsi välttää seikkailuja ja järjestää olot niin mukavaksi kuin suinkin. Dick on väliinputoaja, heittelee huulia Annelle ja pitää porukkaa koossa. Oivaltavaksi teksti alkaa käydä siinä vaiheessa kun lukija huomaa, että Leo ei itse keksi tai ainakaan esitä ratkaisuja, vaan ainoastaan päättää mitä viisikko käyttää.

    Tim koiran rooli jääköön tämän kertomuksen jatko-osaan. Sen verran voi kertoa että juuri tämä koira pitää Paulia kasassa.

  • nimimerkki

    Magisteri

    8.7.2020 klo 23:24
    Vuoden 1984 5000 markkaa on vuoden 2020 rahassa 1793€ ja 2000 markan vuokra 717 € ja vuoden 1962 palkka 60000 markkaa on nykyrahassa 1418 € ja 40000 vuokra vastaavuudesta yli 900€ eli onko kyseessä suuret vai pienet palkka ja vuokra?
« aihelistaan

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »

Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Susikosken paksut posket