Lukupiiri

Filosofointisäie

• ---

  Matti Nummenpää

  31.12.2013 klo 23:53
  Filosofointisäie jossa pohditaan onko taidon ja tuurin tulo vakio

• ---

  nimimerkki

  T H

  20.1.2014 klo 19:19
  Hieman vaikea aihe. En tiedä uskallanko, mutta että miten paljon on kopiointia
  näissä aiheissa? Siis musiikki, käsikirjoitukset, tv. ohjelmat, kirjat, ynnä muut
  ohjelmat. Näitä löytyy. Onko taidon ja tuurin vakio menestys?
  
  Mielestäni nämä nykyiset menestyjät harvoin keksivät mitään uutta. On vaan
  niin, että kaikki on jo keksitty ennen. Musiikissa tämä erityisesti korostuu.
  
  Filosofointi on vaikeaa. Taito ja tuuri kilpailee. Vaan sattuma voittaa potin.
  Taito voittaa tuurin lotossa. Loppu on filosofiaa?
  
  
  
  
  

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  21.1.2014 klo 11:41
  Hyvä, TH avasi padon. Filosofoinnin usvaisen otsikon alle pystymme mahduttamaan melkoisen mesomisen. Jospa sitten porukalla aletaan.
  TH kysyy "Onko taidon ja tuurin vakio menestys?". Se poikii ajatusvoimistelun alkeisharjoitteluna jatkokseen toisen kysymyksen. Onko Tuurin menestys taidosta johtuva vakio?
  Mistään kyläkaupasta ei nyt ole kyse, vaan tietysti pysymme kirjallisilla kentillä.
  Olen pyrkinyt lukemaan Tuurin tuotantoa aina kun on ulottuville kirja sattunut. Laatua pukkaa, on sitten sorvissa mattokutojien sukuseikkailut, taistellaanko Tampereen hangilla vai poltetaanko sysiä 1700 -luvun lopun Uudessakaupungissa kullan arvon romahduttamiseksi.
  Näkemys, jonka mukaan kirjoitettaessa tai sävellettäessä harvoin keksittäisiin mitään uutta, on kyllä filosofisessa mielessä perusteltu. Kirjaimien ja nuottien määrä on eräänlainen kaikille avoin, sisällöltään hyvinkin rajoitettu siilo, josta pohjaluukkua raottamalla alkaa ropista toiveikkaille yrittäjille mahdollisen menestyksen aineksia. Niitä tekijä vaan järjestelee mielikuvituksensa mukaan. Tuloksia on monenlaisia. Toisilla on enemmän taitoa, mutta on kai siinä tuurillakin osuutensa. Mielestäni Tuurin tapauksessa taidon merkitys on korostunut.
  
  Ihan käsittämättömäksi tämä nyt meni, ei kannata näyttää kellekään. On tietysti toinenkin tie. Voihan tuostakin toki tehdä hyveen.
  Hyvä filosofinen ohje on se, että sanon tarpeeksi sekavasti. Silloin alkaa vaikuttaa ilmiö joka ruokkii itseään. Syntyy suuren ajattelijan status, ja saan korkealta taholta arvokkaita työtilauksia. Pitäisi vaan ehtiä virtaanheittää se sadun pikkulapsi ilmoittamasta että eipä ole jorinassani päätä ei häntää, siis keisari ratsastaa ilman vaatteita. Nyt vaan pukkaa pakkasta niin peijakkaasti. Paha olla pollen päällä paljaspepuin. Rouva S. sanoo, että oritta ei olkkariin oteta. Niin että tällä kertaa filosofia-asiassa tuli se "sippi, toppi ja relletti", vai miten se nyt oli....
  Kunhan tästä nyt lauhtuu.
  
  

• ---

  Matti Nummenpää

  21.1.2014 klo 12:03
  Mauri Sariolan filosofointia levyraadissa. Nauhoitus 20.11.1980. Levyraadin juontaja Vesa Nuotio.
  
  Pianossa vain oktaavin alueella seitsemän valkoista ja viisi mustaa kosketinta. Ovatko soinnit loppu ja kaikki jo kertaalleen kaikissa järjestyksissä otettu ulos, kun ensin suuret säveltäjät suurta musiikkia, sinfonioita ja oopperoita, sitten kunnolliset iskelmäsäveltäjät, joita suomalaisia Harri Bergström, Toivo Kärki ja George de Dodzinsky. Sitten nykysäveltäjät, vaikka kuinka pim ja pim siitä pianosta, niin koko jutussa on haparoimisen tai väkisin tehdyn maku. Muutenkin teollisuutta eikä enää tuollaisen äkkiä tyntyneen innoituksen voimalla tehtyjä.
  Huom. Painovirheet Sariolan.
  Lähde: Mauri Sariolan päiväkirja.
  
  MS Int.

• ---

  nimimerkki

  T H

  22.1.2014 klo 19:15
  Serambleri oikeassa. Pitää esittää kaikki hyvin epäselvästi ja tulkinnanvaraisesti että pääsee kansakunnan kaapin päälle. Mauno Koivisto
  tästä hyvä esimerkki.
  
  Tuosta tuurista ja taidosta. Enkä nyt tarkoita kyläkauppaa tai kirjailijaa tms.
  Jokaisella kai on tuttavapiirissään näitä "Hannu Hanhia"? Joiden hyvä tuuri
  joissain asioissa hämmästyttää. Ja se tuntuu jatkuvan vuodesta toiseen,
  harmittaen tai ihmetyttäen kanssaeläjiä. Kun ei itselle koskaan näin käy.
  
  Aikoinaan ihmeteltiin noita sen ajan kasinopelureita. Tuuria vai taitoa koko
  homma? Kun omaisuuksia koottiin yhdessä yössä. Nykyisin nämä oman
  aikansa julkkikset ovat hävinneet jonnekin. Joku onnellinen siinä saattoi
  onnistua. Mutta vähiin käyneet.
  
  Jari Tervo kysyi kerran tv;ssä että miksi sanotaan henkilöä, joka on
  riitaantunut vanhempiensa kanssa, jättänyt koulun kesken ja polttanut
  pilveä? Vastaus kuului: Björn Wahroosiksi.

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  24.1.2014 klo 05:19
  Näinhän se tuppaa olemaan että ajatusten alkuperäiset esittäjät kuolevat kurjuudessa ja vasta niiden soveltajat saavat palkkioita elinaikanaan. Ja mistä sen tietää onko uusi ajatus pälkähtänyt juuri omaan kaaliin ennen ketään muuta. Liikkeenjohdon konsultin ei kannata perustella neuvojaan sillä että itse olen ne luonut, vaan sillä että tuollaiset auktoriteetit ovat osoittaneet nämä toimiviksi.
  
  Mauri Sariola pyrki kiistämään luomiskykyään vero-oikaisuvaatimuksissaan väittämällä että pystyy kirjoittamaan vain paikoista joissa on käynyt ja tilanteista joita henkilökohtaisesti on kokenut. Saattaa pitää paikkansa, mutta tapa millä Mauri rakensi niistä dekkareita hakee edelleen vertaistaan suomalaisessa rikoskirjallisuudessa.
  
  Susikoski sarja jossa jokainen kirja esitettäisiin viikoin välein 50 minuutin mittaisina jaksoina voisi olla maailmanluokan menestys. Kun kuvattavana on ajanjakso vuodesta 1958 vuoteen 1984 tekijöiden täytyisi ottaa vajaan vuoden ennakko ennen ensimmäistä lähetystä ihan vuodenaikojen vaihteluiden takia. Mahdollista olisi loppupäästä tiivistää niin että saataisiin mahtumaan 24 jaksoon. Sarja alkaisi kun nuori Komisario Susikoski pölläyttää kyläteitä 58 hevosvoimaisella Mersullansa.
  

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  2.2.2014 klo 00:18
  Tuurista ja taidosta keskusteltaessa ottaisin esimerkiksi Jorma Ollilan. Sama mies oli johdossa kun Nokia valtasi ja menetti matkapuhelinten johtajuuden.
  

• ---

  nimimerkki

  Tkke

  23.5.2014 klo 09:34
  Tuuri ja taito. Suhteet?
  Taitoa Mauri Sariolalla oli, mutta miten hän sai sen laajempaan tietoisuuteen? Tuurilla vai suhteillako?
  
  Luin äskettäin Maurin ensimmäisen kirjan uusintapainoksen, jossa oli mukana myös Maurin saatekirje kustantajalle. Siinä hän kertoo olevansa melkein valmis lakimies ja kirjallisuuden maisteri, joka on joutunut välillä hanttihommiin rahapulan vuoksi. Miksi kertoa tuollaista muunneltua totuutta, jos hänellä olisi ollut suhteita?
  
  Maurilla kävi myös hyvä tuuri kun hänen taitonsa huomattiin Helsingin Sanomissa. Suhteita ei tainnut olla sillä suunnalla.
  
  Suhteilla hän pääsi muistaakseni virtsakaivon tyhjentäjäksi ja rengiksi sukulaistilalle.
  
  Oli hyvää tuuria siinä, että hänen käsikirjoituksensa ymmärrettiin julkaista Gummeruksella, ja että HS otti toimittajaksi.
  Jos niin ei olisi käynyt, miten Maurin elämä olisi kulkenut?
  
  

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  23.5.2014 klo 11:17
  Turhaa on spekuloida kuinka Mauri Sariolan elämä olisi kulkenut, ellei kukaan olisi pannut merkille miehen kykyä kirjoittaa. Ehkä olisi ryhdistäytynyt ja valmistunutkin juristiksi ja kelpo lapsiperheen isäksi, istunut käräjät ja mahdollisesti kohonnut ties kuinka korkeaan virkaan ja reservin luutnantin sijasta ylennyt majuriksi. Siinä tapauksessa kirjat olisivat jääneet kirjoittamatta ja Mauri Sariolasta muistuttaisi vain hautakivi.
  
  Kyllä elämässä on sen verran tarttujia jos on tippaakaan mihin tarttua, ettei siihen tuuria tarvita. Jos pikkuisenkin on kosketusta elämänsä peräsimeen, niin loppu jo hoituu itsestään. Näkisin niin päin että Hesarilla oli hyvää tuuria kun sai Maurin toimittajaksi.
  

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  9.12.2014 klo 12:24
  Filosofoinnin otsikon alle voi melko vapaasti latoa erilaisia aiheita. Filosofit rakastavat johtopäätöksiä, osaa niistä yritetään nimittää jopa totuuksiksi. Nyt tuon tarkasteluun erään otaksuman, joka sattui eteen sanomalehden
  sivulta.
  Skoda-merkkinen postin pallukoilla koristettu urbaanicruiseri poikkesi aamupäivän päätteeksi pihaan ja toi veljeskunnan lehtipisteeseen Helsingin Sanomat -nimisen julkaisun.
  Luimme lehdestä uutista menneiltä ajoilta. Tarkka ajankohta on
  Ante diem quintum Idus Decembres (hyvin vapaasti käännettynä ensimmäisenä päivänä Sibeliuksen syntymäpäivästä lukien) MCMLXIV.
  
  Uutisen otsikko on "Nuori nainen löydettiin kuristettuna"
  
  Teksti jatkuu: "Nuori nainen löydettiin tiistaina sukalla kuristettuna asunnostaan Kuopiosta. Kyseessä on 26-vuotias-----Hänet oli nähty viimeksi---Hänet löydettiin---
  Kuolemansyy oli kuristaminen ja välineenä oli käytetty sukkaa, joka oli vedetty solmuun kaulan ympäri. Otaksuttavasti kyseessä on rikos".
  
  Sorbussosieteetin sanomalehtipiirille jäi epäselväksi, onko uutisen loppupäätelmä toimittajan kehitelmä, vai tuliko tieto lehdistölle rikostutkimuksen ruhjovaa arvovaltaa käyttäneeltä koneistolta.
  Joku voisi pitää tuota esitettyä rikosotaksumaa hyvinkin mahdollisena, hätäisempi jopa todennäköisenä. On kuitenkin mahdollista, että Matti Viima ja Adrian Monk -yhteenliittymä voisi vakuuttaa vala-, anteeksi, lautamiehistön siitä, että ei ole riittävää näyttöä rikoksesta. Voinee siis kuitenkin löytyä perusteita siihen "varteenotettavaan epäilyyn".
  
  Mitähän Susikoski ja päivystävä lääninrikoskomisario olisivat tuumanneet?
  
  
  

• ---

  nimimerkki

  Keitä laki suojelee?

  7.9.2017 klo 23:11
  Huomasin, että poliisimies on taas syytteessä siitä että olisiko sittenkin tilanne voitu hoitaa keskustelemalla. ja oliko liipaisinsormi liian herkkä. Kohtalo uhkaa hirmuinen kun rosvoa nenään tirvaisin. Nykymallilla on rosvot toivotettava tervetulleiksi ja tyydyttävä siihen, että täältä vaan, mitä haluatte viedä. Älkää lyökö, puolustautuminen kas kun on laitonta.
  
  Yksi syy kuulua Mauri Sariola Seuraan on että kirjailija oli myös rötösten uhrien asialla.
  

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »