Lukupiiri

Väittelysäie

• ---

  Matti Nummenpää

  1.1.2014 klo 00:15
  Väittelysäie, jossa on lupa armottomastikin tyrmätä mielipiteitä (vaikkei koskaan niiden esittäjää)

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  1.1.2014 klo 07:33
  Tässä ei auta muu kuin käynnistää edes tämä säie kun näitä itse ehdotin. Ja siihenhän ei muuta vaadita kuin kertoa ja perustella mikä oli Mauri Sariolan paras kirja.

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  1.1.2014 klo 11:49
  Yritin mietiskellä minkälaiseen kalabaliikkiin päädytään kun aletaan vuoronperään nimetä Maurin parasta kirjaa. Siitä voisi tulla isoa kivaa. Huikea avaus kuitenkin vuodelle, kiitos ehdottajalle.
  Mieleen tuli tarina Rengosta, kylästä, joka Maurin tuotannossa vähän väliä putkahtaa esille. Rengon taajaman lähellä olevalle laajalle peltoaukealle ilmestyä pätkähti erään huhtikuun alkupäivänä suuri laite, sellainen leikkuupuimurin kokoinen, vipuja ja vimpstaakeja täynnään. Laitteen kyljessä oli teksti: Tällä laitteella voidaan säätää jokaisen alkavan kuukauden sää, sateet, paisteet jne. kuudenkymmenen kilometrin säteellä tästä paikasta. Paikallista valinnanvaraa ei ole, sitä saa mitä tilaa sitten koko alueelle. Tämä säät ja ilmat säätää, aina kuukaudeksi kerrallaan....
  Asian piilotettu ydin oli kuulemma se, että tutkijat alkoivatkin salakameralla seurata sitä ihmismassaa, joka siellä pellolla niiden vipujen kimpussa alkoi toisiaan jalkoihin tallata. Saatiin raportoiduksi kiintoisaa aineistoa meneillään olevaan käyttäytymistutkimukseen.
  Miten tämä liittyy Maurin parhaan kirjan nimeämiseen? Sopii tuumia, tuli vaan mieleen.
  Meinaan vaan, että aika ylivoimainen tehtävä ainakin itselleni on tuo parhaan valitseminen. (Rouva S. tuossa muistuttaa, että mitä vaikeaa siinä nyt on, onhan sulla minutkin...oli pakko palauttaa hänelle, että sinähän kyllä valitsit minut, ja sait sitten samalla äitisi totaalihepuliin..)
  Suuntaa antavana menettelynä kirjahommassa käytän sitä, että erottelen koko massasta kaksikymmentä, joiden joukossa valintani isolla todennäköisyydellä on, ja toiset 20, joista paras ei missään tapauksessa löydy. Jälkimmäinen joukko on helppo löytää, voisi ehkä olla neljäkymmentäkin.
  Tuntumani on se, että podiumilla ei tule olemaan Susikoskea. Jos sallitaan sanonta "oikeaa romaania muistuttavat kirjat", niin siitä sakista joitain loppurutistuksessa lienee. Viiman Mattikin sinnitellee kauan mukana. Joku Laukkokin ravaa pitkään ulkoradalla kärjen rinnalla, mutta taitaa mennä laukalle loppusuoralla.
  Kaiken kaikiaan: Mission impossible. No, onhan tässä vuosi alussa. Taidanpa ottaa asian esille Pihlajanmarjaviiniveljeskunnan Nuutinpäivän tynnyrintyhjennystapahtumassa. Käymme veljien kanssa samalla katsastamassa tammikuun kirjan maisemia, seutu kun on sitä "missä kuljimme kerran".

• ---

  nimimerkki

  Juhani Savonmäki

  1.1.2014 klo 15:16
  Ei loitsu eikä rukous
  Mauri Sariola on joissakin yhteyksissä itse maininnut kirjan parhaimmakseen.
  Ihmissuhdekuvaukset eivät yleensä ole Mauri Sariolan vahvin alue. Tässä teoksessa hän siinä suhteessa ylittää itsensä sekä koko joukon sillä alueella loistavia muita kirjailijoita.
  Loitsussa ihmissuhteet ovat erinomaisesti kuvattuja ja moniulotteisia. Miesten välinen kaverisuhde ja "kaveria ei jätetä" alkaen sota-ajasta ja jatkuen kirjan läpi (erityisesti Tuulos - Venetpalo). Tuuloksen kaksi erilaista rakkautta ja auktoriteettien kuvaus erityisesti yliopisto- ja sairaalamaailmassa. Kaikkein vahvin on kuitenkin Tuuloksen ja hänen isänsä välillä vallitseva yhteys, joka alkaa yksinhuoltajaisän kasvatusmenetlemistä ja jatkuu läpi kirjan päättyen siihen kun isä saa nähdä poikansa unelmien ja sitkeän työskentelyn johtavan pojan valmistumiseen lääkäriksi. Tästä ei kirja juuri parane!

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  1.1.2014 klo 23:44
  Kyllä tuo Juhanin valinta on niin jykevä, että en hevin lähtisi raatiin vastapuolelle väittelemään. Loitsu jää minunkin vaskooliini ihan viimeisten hyväjyvien sakkiin.
  Minua on aina viehättänyt kirja Isämaan parturit. Teos sattui osumaan(osutettiin) niin herkulliseen saumaan Suomen sisäpoliittiseen juonittelukenttään. Erityisen tunnustuksen ansaitsevat Maurin kehittämät nimitykset pelissä touhuaville puolueille. Kontukansanpuolue, Punakumoojat ym,,,,hih.
  Sitä en tiedä, lukiko UKK koskaan partureita, mutta kaipa joku nopsajalkalähetti kirjasta hänelle raportoi ja sitten välitti paluutiedon johtajan närkästymisestä.
  Vielä kerran: Partureista olisi aikoinaan voitu vääntää ihan kelpoisa poliittis-parodinen elokuva. Toisaalta, olihan siihen aikaan muitakin tapoja tehdä elokuvatalon itsemurha...

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  2.1.2014 klo 03:05
  Noh, noh. Kenraali nukkua ja rauhoittua nyt vaan kuittasi Marski A.F. Airon eroilmoituksen kun tämän juopuneena päämajassa tapasi. Kenraalin, jonka nuhteluita res. vänr. M.A. Sariola kuunteli puhelimessa kylmän hien vallassa kun oli tullut lähetettyä sähke liiallisessa voiman tunnossa.
  
  Tuosta Isänmaan parturit kirjasta tulee mieleen spekulaatio, jonka mukaan Maurin ylennys luutnantiksi siirtyi Koiviston aikaan koska myös UKK oli kirjan lukenut. Ajaton mestariteos jonka viitoittamalla tiellä jatkaa sinipunan ex. nyrkkeilijä ja europarlamentikko Aki Honkala Yle ykkösen poliittisessa parodiassa Kansan mies.
  
  Oma ylennys luutnantiksi taitaa siityä post mortem eli vasta kuoleman jälkeiseksi. Mitäpä tuosta, transit gloria mundi. Syynä saattaa olla varusmiesaikana osoitettu ylisotilaallinen käytös ja liian piukka komentojen ääni. Kestää, kestää…, liian kauan kestää Vasemmalle -stu! Kommppania! Kolmiriviin järjesty! Lakki, lepo, lakki, lepo. Asento! Käännös oikeaaaan PÄIN!!! Tämän kun teki polkupyöräkomppanian edessä oikean käden näyttäessä suuntaa, sai seuranneessa rytinässä tuli kokea vallan täyteyttä tavalla mihin vain teini-iässä pystyy.
  

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  2.1.2014 klo 11:20
  Kun sattuu olemaan ihan juuri luettua tuntumaa Viiden tien risteyksen kuvauksiin, joissa upseerioppilas Aimo (Timo?) Merta kohtalotovereineen ups.tupa kakkosessa oli ns saamapuolella, on pakko kysyä Ukkelolta: olihan sillä komentamallasi polkupyöräkomppanialla sukset sauvoineen polkupyöriin kiinnitettynä, olihan? Hyvältähän tuo edellä kuvaamasi rytinä sinälläänkin kuulostaa, mutta täydellisyyden tähtitarhojahan me kaikki toki tavoittelemme. Ne hiihtokalut irtohihnoilla (huonosti) kiinni fillareissa olisivat olleet oliivi namijuomassa. Shaken, not stirred... Jos kertausharjoituskutsu kohdallesi putkahtaisi, esitä tulosi ehdoksi ne hiihtovälineet polkupyörien putkistoon hihnoitettuina. Sitten panet kuvaamallasi tavalla hieman kahinaa kasarmin pihalle. Lopuksi tietysti: "Kalusto mukana, tupiin---POISTU!

• ---

  nimimerkki

  T H

  2.1.2014 klo 15:32
  Näin jääkäri-sissinä pitää osallistua keskusteluun. Meillä aina kaikki mukana
  vetäen/kantaen. Koko kalusto omin voimin. Kamina repun päällä ei saanut kolista, siksi sammalta torviin. Teltta kulki repun päällä, meikäläisen erikois-
  alaa. Ahkiossakin jotain vetäjien kiusaksi. Sillä kalustolla ei väännetty sulkeista.
  Muistan jossain julkaisussa nähneeni kuvan, jossa pp-jääkäri kuljettaa kolmea
  polkupyörää. Yhtä ajaa, toinen on selässä ja kolmatta ohjataan vieressä toi-
  sella kädellä. Nämä pp-miehet kertokoon lisää. Setäni muuten oli Kannaksella
  pp-joukoissa alikersanttina.
  Vaan parhaasta kirjastahan piti väitellä. Yllämainitut kaikki minunkin listas-
  sani etupäässä. Ei synny väittelyä. Lisäisin soppaan kuitenkin yhden Susikos-
  ken Eli Susikosken vaikein juttu. Ensi kertaa luettuna aika huikea juoni. Sekä
  postuumi Nuoruuden komentosilta tulkoon mainituksi. Takasivulla mainitaan
  hilpeäksi veijaritarinaksi. On kaikkea muuta. Viimeinen lause: "Vie, poikani,
  vie. Kyllä linnut palaavat".

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  2.1.2014 klo 22:05
  Pitäisi pysyä otsikon mukaisessa aiheessa ja pistää nyrkkirauta silkkihansikkaan alle, mutta minkäs teen kun tulee tuollaisia kommentteja. Kiitos Serambleri tarkennuspyynnöstä koskien oliko Kainuun prikaatin viidennellä kiväärikomppanialla sukset pyörissä kun kokelas Kastinen käski. Oli! Muutoinhan kyseessä olisi ollut vain kitinä eikä rytinä. Syy miksi minulla ei ole yhtään julkaistua teosta alkaa kirkastua, kun näin tärkeää yksityiskohtaa en huomannut mainita.
  
  Tuosta jääkäri-sissi T H:n ahkiosta tulee mieleen talvi- RUK:in (kurssi 132, ”Kaliiberi”) ajat jolloin jouduin kehnon hiihtotaidon ja sitäkin suuremman uhon takia, en pelkästään ahkion vetäjäksi, mutta myös sen vetämäksi. Vitsit ovat vähissä kun ahkio vie alas jyrkkää rinnettä sysipimeydessä, kaksi panssarimiinaa taisteluliiveissä ja alhaalta kuuluu ryminää ja kiroilua. Oi niitä aikoja ja sitä remua kun aamukammasta oli viimeinenkin piikki poistunut ja vanha sai mylviä, että kellareissa kalja happanee, ette koskaan k-pää mokkerit pääse siviiliin.
  
  Siitä Mauri Sariolan parhaasta kirjasta. Tämän illan ranking on vielä pahaenteisesti: 1. Elämän makeus, 2. Susikoski ottaa omansa, 3. Sumusta nousee risti. Lista elää ja saattaa muuttua kunhan tulee tarkastettua mahtuuko Vetämättömään värisuoraan lainkaan sidesanoja kun se on niin täynnä lentäviä lauseita. Tippaakaan en kehu, mutta kyllä meillä on melkoinen jehu intendenttinä!
  

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  20.2.2014 klo 02:29
  Koska Mauri Sariolan parhaasta kirjasta ei synny väittelyä, pistän ehdolle Maurin huonoimmat kirjat:
  
  * Susikoski ja kolmen naisen talo
  * Susikoski sulhaspoikana
  
  Osuvat Sariolan myöhäistuotantoon. Tuskinpa kukaan kustantaja olisi noita julkaissut, ellei kyseessä olisi ollut nimekäs kirjailija. Kuinka on? Löytääkö kukaan lukupiiriläinen teoksia joissa Maurilla kynä olisi ollut vielä pahemmin kateissa?
  

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  20.2.2014 klo 13:01
  Ennenkuin heitetään suolaa kehään, kumarrellaan toisillemme ja kiristellään lannevaatteet, olisi varmaan syytä sopia, mistä aineistosta kiukun tai kehun kohde valitaan. Tehdäänkö otanta oikeista "kirjakirjoista", vai otetaanko lukuun myös kirjaa muistuttavaan asuun saatetut jatkokertomukset? Näissä on joskus menty suorastaan aidan alta, matalin kohta ei vertauksena riitä. Tuotteissa on aika kevyesti rakennettuja ja virheitä viliseviä teelmiä. Uskoisin, haluaisin uskoa, että virhesuma menee pääosin kustantajan piikkiin. Tuosta joukosta en voisi Sariolan tuotannosta tietämättömälle henkilölle näytepalaa antaa ainakaan siinä toivossa että saisin kohteen hänen kirjoistaan innostumaan.
  
  3 naisen talossa kävinkin hiljattain. Onhan se vihreäpukuinen roobinhood tikareineen todella hämmentävä otus. Naisten talon pihan ja pirtin kuvaus minua miellytti. Sulhaspoika on minulla vain usvaisissa muistikuvissa. Siinä alkupuolella on yksi niistä aiemmin kritisoimistani uskomattomista ampumasuorituksista. Pitäisi kai kirja kerrata, mutta nyt on vain viikko aikaa laskeskella arvonlisäveroja. Pitää näköjään verottajan kanssa skarpata entisestään, kun kenraalin käytössä olevasta 14 hengen astiastostakin nousi tuhoton poru.
  
  

• ---

  nimimerkki

  T H

  21.2.2014 klo 19:10
  Arvonlisät selvät. Siinä ohessa kunnia ja omatunto. Vaan kun mennään Maurin
  huonoimpaan tekstiin menee vielä vaikeammaksi. Tai kysymys kai oli kirjasta?
  Makuasioita, sanoi kissa kun ....
  
  Myöhäistuotanto oli tietysti hieman sellaista, josta saatiin helppoa rahaa. Se
  onnistui, kun nimeä oli vanhastaan. Taso parantui, kun julkaisuun tuli vaikkapa:
  TSV, JSK, ja JLM. Hieno trilogia! Tuo sodanjälkeinen elämä oli tietysti Maurille
  hyvinkin tuttua. Vaan eräänlainen alter ego oli tietysti tuo Tapio Heinlampi.
  Hän pystyi nousemaan yhteiskunnan rattaisiin myös sodan jälkeen. Tämän
  kertominen on melkein Kalle Päätaloon verrattavaa tekstiä. Parasta Mauria!
  
  Tämä koski-teema on nyt kirjan aiheena tuolla muualla. Siihen taas jostain
  syystä nyt palattava. Mielestäni yksi huonon pään kirjoista Maurilla on tämä:
  Ja sitten oli kohiseva koski. Vanhan toistoa joka suhteessa. Niin paikoissa kuin
  ihmissuhteissakin. Jonkinlainen välityö?

• ---

  nimimerkki

  Jarmo

  22.2.2014 klo 12:12
  Susikoski-romaaneista huonoin on Susikoski ja kolmen naisen talo.
  
  Mielestäni heikko kirja on myös Taivas yksin tietää.
  

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  22.2.2014 klo 15:38
  Sattui sitten yhteen kirjaan kaksi heikkoutta. Jarmon mielipiteeseen Taivas yksin tietää teelmän kirjallisesta laadusta on helppo yhtyä. Edes miesten hyvin leikatut puvut eivät arvosanaa kovin korkealle nosta.
  Heikkousasiaan liittyy toinenkin, konkreetinen näkökulma. Ainakin itselläni oleva kappale on liimaselkäversio pahimmillaan. Kirja lienee toki saanut kovaa kättä ennen kirpparikomennustaan, mutta on kyllä kirjapainollakin osuutta asiaan. Teos on aivan "yksin kimmin", ainakin kuvittelisin tuon eteläpohojalaasen sanonnan tähän sopivan. Pari hyvää kumilenkkiä ympärillä takaa sentään säilyvyyden.
  Selän liimavaiva taitaa muuten olla ainakin osasyy siihen, että Kuolemanlotot ovat niin kateissa kuin ovat.
  

• ---

  nimimerkki

  T H

  22.2.2014 klo 16:05
  Kuolemanlotto löytyy hyllystä. Liimaselkäistä ei kyllä kannata yrittää lukea.
  Mihinkähän tarkoitukseen kirjapaino on näitä tehnyt? Kun teon tehnyt löytyy
  painettuna etukannesta, niin mikä lienee niin sanottu tuotevastuu tai takuu?
  Kumilenkki tai pakastepussi säilyvyyden takeena kirjapainolle huonoa mainosta.
  Kun nyt asiaan päästiin/jouduttiin, niin näitä löytyy paljonkin lukupiirin osalta.
  Vaan vähän on tähän asiaan kunnon ratkaisuja?

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  22.2.2014 klo 23:08
  Kolmen naisen taloa on ehdotettu ja kannatettu Mauri Sariolan huonoimmaksi kirjaksi. Myös Susikoski sulhaspoikana ja Taivas yksin tietää ovat saaneet yhden ehdotuksen kumpikin. Ellei eriäviä mielipiteitä tule, sanotaan nyt kuukauden sisällä, pidän päätettynä että Kolmen naisen talo on Mauri Sariolan huonoin julkaistu kirja. Jatkokertomuksina alun perin julkaissut teokset kilpailevat omassa sarjassaan.

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  24.2.2014 klo 15:21
  Kun tuo Ukkelon julistama kuukauden suoja-aika on vielä menossa, voidaan esittää lisäpohdintaa. Olen mietiskellyt, että onkohan tuo edelläkin juuri mainittu Kuolemanlotto harvinaisuutensa takia saanut jonkinlaisen erityissuojan tässä "kehnokirja-arvioinnissa"? On se aikamoinen tarinakerä, johon se lottokuponkiin kätketty salaisuus vielä tuo melko teennäisen lisän. Etelän lomakohdekin on taas kerran sivuntäytteenä päässyt myös mukaan. Siitä kuponkiin kirjoitettuun nimeen liittyvästä juonisolmusta ei nyt enempää.
  Ilmeisen kiireessä tehty tilaustyö kuitenkin on kyseessä.

• ---

  Matti Nummenpää

  25.2.2014 klo 16:22
  Nyt kun on sopivasti verrytelty Mauri Sariolan parhaitten ja huonoimpien kirjojen määrittelyllä, siirrytään astetta kovemmalle tasolle jossa on myös panoksia pelissä.
  
  Haetaan Mauri Sariolan parhainta kirjaa siten, että mukaan otetaan vain ne poliisiromaanit, joissa on mukana Susikoski - komisariona tai rikostarkastajana.
  
  Tämän pitäisi täyttää kriteeri: Nostalgia. (Mitä sitten tarkoittaneekin)
  
  Ja nyt on tosi kyseessä. Saattaapi olla, että voittajateos myös oikeasti julkaistaan uutuuspainoksena. Asiaan vaikuttaa myös Maurin Gummeruksen aikana tehdyt sopimukset, joten automaattisesti tämä ei toteudu.
  
  Kysymys siis kuuluu: Minkä Susikoski -romaanin haluat julkaistavaksi pokkaripainoksena?
  
  MS Int.

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  25.2.2014 klo 20:05
  Aikojen alussa hääräsi telkkarissa pirteä typy, Tiinu tai Taru tai jotain ja komensi meitä töllääjiä. Tosin komentaja taisi olla typykän peikkohahmo..."Herää, pahvi, nyt on tosi kyseessä!"
  Nyt teki saman kunnioitettu lipunkantaja/den ärade fanjunkaren MS-Int.
  Tätä uusintapainosasiaa on odotettukin. Olen aiemmin vinkunut uusintapainosta Isänmaan parturit -kirjasta. Se oli silloin, kun kirjan ilmestymisestä tuli 50 vuotta. IP:n ajankohtaisuus ei ole hälventynyt, sisältö on lähes suoraa analogiaa nykymelskeeseen. Kirjahan on yksi Maurin huipputöistä.
  Mutta nyt tuohon Susikoskeen. On oikein ja oivallista, että jos halutaan uusien lukusukupolvien käteen osutettavaksi Sariolaa, on Susikoski ainut mahdollisuus. Sariola tunnetaan Susikoskesta ja SK tuo mieleen Sariolan.
  "Nostalgiavaatimus" on myös perusteltu.
  Aion mielessäni seuloa ehdolle kuusi Susikoskea. Kuusihan lotossakin oli kai siihen aikaan tarvittava pallojen määrä. Niistä voi hyvinkin yksi olla onnennumero ja päästä painokoneeseen. Tähän joskus sitten palailen.
  
  Mietin valintakriteereitäni. Päätän valita sellaisia kirjoja, että voisin tulevan pokkarin antaa jollekin Sariolaa tuntemattomalle täysipäiselle ystävälleni (hymy pyllyyn siellä, kai mä ny jonkun löyrän) ja häpeämättä kirjoittajan, seuran ja omasta puolestani tavata hänet sitten kun on kirjansa lukenut ja tuomionsa antaa.
  Mainitsen tässä yhden kohtauksen, joka minua ihastuttaa tuossa nostalgiamielessä. Kirja on susikoskisuhteessa hieman kaukalon laidalta, sillä siinä oikeusongelmia ratkovat Susikoski ja Viiman Matti yhdessä. Siis Pyykki on pantu ja pysyy.
  Aivan kirjan lopussa ollaan oikeussalissa. On tehty järjestelyjä.
  "Puolustusasianajajan pöydälle oli ilmestynyt oudon näköinen kone. Se oli laatikkomainen ja sen päällä oli kaksi nauhakiekkoa. Koneesta kulki sähköjohto seinäkoskettimeen. .....Viima painoi koneen erästä nappia. Valo syttyi koneen asteikkotauluun, mutta ääntä ei vielä kuulunut. Hetken odoteltuaan Viima painoi toista katkaisinta. Kelat alkoivat pyöriä. Oikeussalin haudanhiljaisuuden lävistivät äkkiä räikeät äänet........Viima napsautti koneesta virran poikki. Tämä laite on magnetofoni, hän sanoi kuivasti. Laite, joka tallettaa äänet..."
  
  Saattaisi nuoremmalle lukijapolvelle täyttää nostalgiapläjäyksen tunnusmerkistön.
  
  
  
  

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  27.2.2014 klo 22:50
  Intendentin antamaa tehtävää aloin varovasti tunnustella. Kahmaloin puolentoista tusinaa Susikoskea varastosta esille ja palauttelin selaamalla mieleen niiden juonenkulkua ja yleistä kiinnostavuutta. Lämmitettyihin tiloihin tuotavaksi valikoitui kuusi kappaletta. Niistä valitsin "Nyyperin menetelmällä"(katsokaa, miten Arto Nyberg ohjelmansa lopuksi arpoo soitettavan musiikin) yhden teoksen tarkempaa kertausta varten.
  Siinä arvonnassa kävikin sitten niin, että ehdotukseni pokkaripainokseksi ratkesi laakista. Yksi on ylitse muiden. "Muut-kategoriassa" olivat....taitaa olla viisaampaa, että en kerro.
  Hyvä valinta henkiin herätettäväksi Susikoskeksi on vanha kunnon peruskirja Leivätön pöytä on katettu.
  Pankaa vastaan, heitelkää kävyillä. Perustelen sitten miksi tätä esitän.

• ---

  nimimerkki

  Jarmo

  28.2.2014 klo 15:35
  Seramblerilla on hyvä valinta. Mielenkiintoista olisi kuulla ne muutkin ehdokkaat?
  
  
  

• ---

  nimimerkki

  Jarmo

  28.2.2014 klo 16:05
  Tässäpä Susikoski-listaa suoraan omista muistikuvista mahdolliseksi pokkariksi:
  
  Laukausten hinta,1956
  Rotat pois laivasta,1956
  Revontulet eivät kerro,1957
  Leivätön pöytä on katettu,1958
  Susikoski ottaa omansa,1959
  Kohtalokas Itämeren risteily,1959
  Susikosken vaikein juttu,1967
  Susikosken elämän kevät,1969
  Sininen lyhty,1978
  Ison kalan katiska,1981
  Susikosken tulikoe,1982
  
  Laitoin mukaan myös muutaman loppupään julkaisun. No, jos tästä pohtii eteenpäin ja koska alkupään julkaisuja on tullut ulos jo kokoomateoksina, valitaanpa pokkari-ehdokkaaksi...
  
  -> Susikosken vaikein juttu,1967
  
  
  
  

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  3.3.2014 klo 23:54
  Klassikon tunnistaa siitä ettei se koskaan menetä ajankohtaisuuttaan. Isänmaan parturit on sellaista huipputyötä että syytteitä satelisi jos puolueiden ja poliitikkojen nimet muutettaisiin nykytilannetta vastaaviksi. Samanlaisina ne näkyvät nousevan kuten Mika Waltarin Niilin krokotiilit.
  
  Ehdotukseni pokkariksi on siis Isänmaan parturit.

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  4.3.2014 klo 00:55
  Toisin kuin pystykorvalla, Suomen vanhimmalle vänrikille sattuu joskus ohilaukauksia. Tyypilliseen tyylini osallistuin ensin kisaan ja vasta sitten luin säännöt. Pokkarikisa koskikin vain rikostarkastaja Susikosken tutkimuksia. Nyt olen tarkempana ja en ehdota kirjaa Susikoski ottaa omansa, koska taisi silloinkin olla vasta komisario kyseessä. Aina roiskuu kun rapataan on säännöt täyttävä ehdotukseni. Erratum humane est hengessä esitän tämän tarkennuksen.

• ---

  nimimerkki

  PPP

  10.8.2014 klo 18:17
  Susikoski sulhaspoikana ei ole Susikoskien parhaimmistoa, muttei suinkaan tasoa "kolme naista". Jälleen kerran alunperin mielenkiintoisesta juonesta tuli lopulta monimutkaisuudessaan epäuskottava. Sariolan kirjojen viehättävyys ei olekaan loogisessa etenemisessä vaan mielestäni ajankuvassa vanhanaikaisine asenteineen ja mielenkiintoisissa anekdooteissa, varsinkin loppuaikoina.
  
  Taas voi ihmetellä teon suorittajaa, yhtä uskottava kuin "kolmessa naisessa". Vaikka narkomaani voi toimia tarkasti ja johdonmukaisesti, tuskin häntä uskaltaa palkata tarkka-ampujaksi, jos aiempaa taustaa ei ollut. Ainakaan sitä asiaa ei selitelty ja perusteltu mitenkään.

• ---

  nimimerkki

  Kaikkiruokainen

  13.11.2020 klo 00:05
  Olen vanha eläkeukko. Olen elämäni varrella silloin tällöin harvakseltaan lukenut muutaman Mauri Sariolan romaanin. Ihan viime aikoina innostuin Sariolaan oikein toden teolla. Löysin hänet nimenomaan laatukirjailijana, mitä en nuoruusvuosinani tajunnut. Olen nyt lukenut kirjastosta tilaamalla valtaosan hänen tuotannostaan - joitakin vielä puuttuu ja urakka jatkuu.
  
  Kyllähän Susikoski-hahmo on Sariolan tuotannon helmi. Joskin loppukauden jotkut hänestä kertovat ilmeisen vekselivetoiset tarinat ovat ikävä kyllä sellaisia joissa Susikoski vain pistäytyy loppusivuilla vetämällä langat yhteen ja tekee tämän vanhan kaverinsa paikallisen nimismiehen nojatuolissa konjakkia maistellen eikä ollenkaan kenttätyössä rämpien yrityksen ja erehdyksen kautta.
  
  Matti Viima-tarinat ovat onnistuneita. Ne ovat virkistävä poikkeus Susikosken ylivoimaisesta hahmosta. Viima on jopa kallellaan luuseriin päin kunnes lopussa oikeussalikohtauksessa korjaa potin. Aivan verraton tarina on se jossa Viiman sihteeri eri tavoin häntä höynäyttää ja höykyttää. Siinä on hieno Agatha Christiemainen juoni ja loppuhuipentuma.
  
  Täällä on kehuttu Isänmaan parturit-poliittista satiiria. Yhdyn lämpimästi kehuihin. Yleisenä havaintona voi todeta että Sariolan 1950-luvulla kirjoittamat alkupään kirjat ovat laajempia ja huolellisempia kuin monet myöhemmät. Varmaankaan Urho Kekkonen ei tästä kirjasta pitänyt vaikka hänen hahmoonsa ei tekstissä edes peitellysti viitatakaan. Tasavallan presidentti oli siihen aikaan ehdoton tabu. Tämän avainromaanin piirteitä vahvasti sisältävän kirjan ehkä selvimmin oikean esikuvansa näköinen hahmo puoluesihteeri Puhakka on ilmiselvä Arvo Korsimo, Kekkosen erittäin läheinen yhteistyökumppani mm. koskikauppa-bisneksissä, jotka kirjassa tarkasti kuvataan ainoastaan sillä erotuksella että toinen päätekijä UKK loistaa poissaolollaan. Mutta kyllähän kansa tiesi. En ole niin hyvin selvillä 1950-luvun politiikasta että pystyisin varmuudella nimeämään muita hahmojen esikuvia, mutta kyllä heitä ilman muuta on osoitettavissa niille jotka paremmin tietävät. Puoluesihteeri Puhakan ohella mielisin kuitenkin mainita puolustusministeri Forslundin (Emil Skog). Oikeastaan voi hieman hämmästellä sitä että kirja ei aikanaan aiheuttanut syytetoimia kunnianloukkauksista Sariolalle ja kustantajalle. Ehkäpä 1950-luku oli ihmeellistä kyllä tätä päivää sallivampaa. Tai sitten kysymykseen tulevat poliitikot ja puolueet katsoivat parhaaksi vaieta suuremman skandaalin pelossa, koska satiiri oli niin todellisuuteen osuvaa.
  
  Kirjailijana Mauri Sariolan jälkimaine sen kun kasvaa.

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »