Lukupiiri

« aihelistaan

Tekijäsäie


  • Matti Nummenpää

    1.1.2014 klo 00:16
    Tekijäsäie heille jotka eivät vain puhu, vaan myös julkaisevat

  • Matti Nummenpää

    3.1.2014 klo 02:14
    Mauri Sariola -seura on julkaissut maratonikirjoituksena syntyneen kirjan Pirun portaat. Kirjoittamiseen osallistui 9 kirjoittajaa ja kirjoittaminen aloitettiin vuonna 1997. Kirjan esittely on mm. Apu -lehdessä numero 1 / 2014. Artikkelin tekijä on sariola-aktivisti Hannes Markkula. Pankaapa lukien. Kirjaa saa ostaa Mauri Sariola -seurasta.
    Kuten Hanneskin toteaa, tämä on ensimmäinen kirja, jossa Tuula Sariola kirjoittaa itse ja omilla avuillaan. Dekkarin murhatapahtuma on sijoitettu Maurin eli nykyisin Tuulan kesähuvilan maisemiin. Kirjan nimen mukaiset portaat ovat aikoinaan Maurin rakentamat.
    MS int.

  • nimimerkki

    ukkelo

    3.1.2014 klo 06:12
    Liian kauan on Tuula pitänyt kykyjään piilossa. Sitä osuutta lukiessa tuntui kuin itse M.A.S. olisi jälleensyntynyt.

    Omalla kohdalla maratondekkarin osuus ei hoituisi kunnialla. Itse juoksu ehkä vielä sujuisi, mutta kapulan vastaanotossa ja viimeistään sen luovuttamisessa tulisi vaikeuksia joita tällä egoismilla ei voi kestää.

    Vaimo juuri lähti pihasta Audinsa pakoputket liekkejä sylkien kun pyysin että muista ostaa uusin Apu.Toivon ja uskon että lehti pläjähtää silti pöytään tänä iltana.

  • Matti Nummenpää

    3.1.2014 klo 11:09
    Tuula Sariola on kirjoittanut pöytälaatikkoon jo Maurin eläessä ja sitä ennenkin. Mauri oli sitä mieltä, että yksi kirjailija perhettä kohden riittää.
    Pirun portaissa Tuula kertoo muistikuvia Maurista ja ajasta kesähuvilalla. Osa kirjan teksteistä on sellaisia, joita en ole aikaisemmin painetussa tekstissä nähnyt. Olen kylläkin kuullut ne Tuulan kertomina mm. Sammatin huvilan kuistilla. Erikoisinta on Maurin viimeisenä päivänään Sammatin huvilalla kaatamat Sariola -lajikkeiset omenapuut. "... ei noistakaan mitään tule". Viikon päästä Mauri poistui tästä maailmasta.
    Pirun portaat on paitsi dekkari myös dokumenttia Maurista ja Maurin ajasta.
    MS Int.

  • nimimerkki

    Markku Kastinen

    3.1.2014 klo 19:03
    Jahka selviän tästä uudenvuoden kierteestä, selvitän kuka kirjotti ja mitä.Tässä tilassa pidän edelleen Tuula Sariolan episodia Pirun portaitten parhaana. Hiukan sieltä taustalta kuuluu Raimo Jokisalmen ääni. Anneli tuli ja toi sen Apu lehden ikään kun mitään riitaa ei koskaan olisi ollutkaan. Audin ratissa olivat agressiot tulleet purettua

    Olisi ehkä sittenkin kannattanut esiintyä jatkossakin ukkelona, mutta so what miksei käytä nimeä jonka tilille eläke pamahtaa. Maine on jo muutenkin menetetty, mutta sentään näin hyvässä seurassa.

  • nimimerkki

    T H

    23.1.2014 klo 18:50
    Tämä teos Pirun portaat olisi mielenkiintoista lukea. On mennyt hieman
    ohitse tämän hankinta. Olisi kyllä hankintalistalla.

  • Matti Nummenpää

    23.1.2014 klo 23:47
    Kirja on myynnissä Mauri Sariola -seura ry:ssä. Tilaukset intendetille matti.nummenpaa@elisanet.fi. Hinta 12,00 euroa sisältää postimaksun Suomessa. Kirjan tuotto tulee Mauri Sariola -seuralle.
    Ja pientä ennakkopaljastusta: Mauri Sariolan 90-vuotisjuhlavuonna, 2014, tulee tapahtumaan yhtä ja toista. Seuran jäsenet ovat erikoisasemassa. Jo nyt jäsenten kannattaa käydä Jäsensivuilla. Kirjapuolella on tulossa todellinen pommi - parasta Nuoruuden komentosillan jälkeen. Olkaa kuulolla. Jäseneksi pääsee kotisivujen jäsenilmoituslomakkeella tai sähköpostitse matti.nummenpaa@elisanet.fi. Jäsenmaksu on 25,00 euroa.

    MS Int.

  • Matti Nummenpää

    24.1.2014 klo 14:59
    Ylläpitäjä on muokannut tätä viestiä.
    Nyt kun lukupiirissä on esitetty kysymyksiä ja niihin on löytynyt vastaukset, korotetaan vaikeusastetta. Seuraa kysymys, johon toistaiseksi ei ole vastausta löytynyt. Intendentti on käyttänyt oman asiantuntemuksensa loppuun. Kirjastojen valtakunnallinen tiedustelu on tehty. Vastausta ei löytynyt, mutta heti kyselyn jälkeen asia palautui sariolaseuran intendentille, jota pidettiin parhaana asiantuntijana runoudessa ja sariolatietämyksessä. Myös Helsingin Sanomien Torstin tikkaremmi on asiaan valjastettu, mutta eipä sielläkään oikeita asioita tiedetä. Jospa lukupiiri osaisi asiaa valottaa.

    Alla on runo, jonka Mauri Sariola on lukioaikanaan kirjoituskoneella kirjoittanut ja osoittanut sen silloiselle sydämensä valitulle. Kohteen nimeä ei ole mainittu, mutta paperin lopussa on Maurin kynällä kirjoittama teksti:

    Tiedätkö mitä?
    Nalle on kauhean
    RAKASTUNUT!
    Rakastan Sinua! Mauri

    Todennäköisesti runoa ei koskaan ole kohteelle luovutettu, koska alkuperäinen paperi on Maurin jäämistössä ja sitä kautta tullut sariolaseuran haltuun.

    Kysymys siis kuuluu: Kenen runo alla oleva on?
    Tämä ei ole vielä selvinnyt, joten Sariola-auktorisoidun kirjastonhoitajani kanssa olemme julistaneet sen Mauri Sariolan itsensä laatimaksi. Tämä totuus on voimassa siihen saakka, kun oikeampi totuus löytyy.

    Oli juuri pöyhinyt hiilet hän,
    oli kruunun täyttänyt kynttilöillä.
    läpi kirkon hiilakan hämärän
    levis paiste, leikkien pylvästöillä.
    Kohos kuu, ja temppelin kartanon
    valo täytti valju ja eloton.

    Ja hän istui ääneti, mietteissään
    oven luona himmeän varjon lailla.
    Pyhä neitsyt katseli hämärään
    surun uurteet poskilla kalvakkailla.
    Oli jouluaatto ja vaienneet
    oli juuri kellojen säveleet.

    Ja hän istui ääneti, kuuli vaan
    miten tuuli soitteli, riutui hiili.
    Palo silmäin kuvasti suruaan,
    joka sairaan sydämen pohjaan piili:
    osa toisten on temppelit lämmittää
    - osa sen, ken lämpöä vaille jää.

    Oli kerran nuori hän, pohjaan joi
    surun raskaan katkerankarvaan kalkin
    Tyly, kylmä lapio haudan loi
    lepäs rakkain kätkössä kirkon palkin.
    Joka omaa hautaansa lämmittää,
    sitä painaa iäti jäisin jää.

    Ja hän istui ääneti; löi ja löi
    sydän surun murtama tuttuun tahtiin
    Pyhin öistä temppelin ympäröi
    - sydän yksi uskonut ei sen mahtiin
    Kenen osa arkinen ehtoo on
    sen on suurin valokin valoton.

    Urut soivat sävelin hiljaisin
    - Heräs sielu turtunut ihmeen nähden:
    Kohos kattoon yöllisen temppelin
    valo kirkas, lempeä, oudon tähden
    ja katso, palkeista lattian
    nous varjo valkea vainajan.

    Se kulki ääneti hymyten
    meni hennoin askelin luokse kuorin -
    ja eteen alttarineitsyen
    se lankes ääneti polvin nuorin,
    ja hiljaa taivaista sisartaan
    näin katsoi palvoen lapsi maan.

    Surumieli suurissa silmissään
    tavas äänetöntä hän rukousta
    huus voimaa sieluhun pimeään
    sydänhaavain tuskihin vapautusta.
    Ja hiljaa itkien näki sen
    oven luona onneton ihminen.

    Kädet vanhat vavisten ojentui
    sydän pääsi jäisestä vankilastaan.
    Yli kirkon urkujen ääni ui
    syli lämmin aukeni toista vastaan,
    ja silmiin alttarineitsyen
    tuli syttyi pyhä ja taivainen.

    Ovet aukes, syntymäsanomaa
    teräskielet kellojen laitaan löivät
    Mutt ristikongilla vainajaa
    sadat liekit seppelin ympäröivät
    ja sanan vanhan ja autuaan
    voi lukea hänen katseestaan.

    Sanan vanhan: Valkeus tullut on
    maa päässyt tuskien taakan alta.
    Yhä jatkuu elämä loputon
    pyhä lahja suurelta Vaalijalta.
    - Väki vaiti katseli, urut soi
    kohos kaakon rannalle huomenkoi.


  • nimimerkki

    ukkelo

    24.1.2014 klo 22:35
    Kuka tahansa on tuon runon tehnyt, sen sanoma puhutteli kaltaistani prosaistia enemmän kuin mikään aikaisempi lukemani. Ei auta muu kuin esittää sivistynyt arvaus jonka mukaan tekijä on Aleksis Kivi ja kyseessä on runoilijan paras ja julkaisematon teos. Eino Leinokin kävi mielessäni, mutta tuosa runossa käsitellään sfäärejä joihin Einon kyvyt eivät voisi ulottua.

  • nimimerkki

    Serambleri

    25.1.2014 klo 14:40
    Yllättävää on, että kuvatun kaltaisessa huolellisessa etsinnässä ei ole tekstin tekijää löytynyt. Kuten Ukkelo kirjoitti, kyseessä on sentään mitä melkoisin tunnelmapala. Paljon on painettu runon nimellä sellaista, joka ei tekniseltä tasoltaan, sisällön annista puhumattakaan, pääse samalle orbitaalille. Hyväksyisin monen tunnustusta saaneen tekijän tästä vastuulliseksi ilman muuta. Riimipajan päälliköksi voisi hupaasti ehdottaa Koskenniemeä, Sarkiaa, Kailasta, Jylhää, Kupiaista... Nämähän eivät nyt tule kyseeseen, niin hyvä on ollut alkuselvitys, josta MS int kertoi. Kysyin nyt itseltäni, miksi luettelin vain miehiä? En osaa sanoa. Tekstin tunnelma vaan vei mukanaan Tammelan kirkon pitkälle, hämärälle käytävälle, jossa yksinäinen mies kokee tuon kuvatun tapahtuman.
    Iloisesti olen yllättynyt, ettenkö sanoisi hämmästynyt, jos tekstin todella on kammiossaan synnyttänyt lukiolaispoika, josta sitten kasvoi tuntemamme kirjailija. Toisaalta, ikäkausi jolloin tuo olisi tehty, on juuri sopiva tai ainakin kovasti mahdollinen. Variksenpesiltä on jo laskeuduttu. Kumma kaipaus iskee nuoreen mieleen kun maaliskuussa illat valostuvat ja ulkomainen radioasema soittaa haikeita. Tytöistäkin alkaa paljastua ihan uusia ulottuvuuksia. Sariolan perheen ilmeinen kristillinen elämänasenne koulupojan kotieväänä tukisi tekstin uskonnollista sisältöä.
    Siitä vaan luomistyöhön!

    Runon mitta ja rytmi sopisivat kyllä täydellisesti oletettuun riimittelyaikaan. 1940 -luvun alussa oli monella kirjoittajalla käytössä tuokin rakenne ja vaivaakin nähden tehdyt loppusoinnutukset. Tunnelmaltaankin teksti on kuin kyseiseltä ajalta repäisty.

    Luimme avauksessa, että löytynyt teksti on koneella kirjoitettu. Sopii olettaa, että huolellisestikin, koska saattoi olla aie toimittaa teksti jollekin tärkeälle henkilölle. Tarkoitus olisi ollut, että teksti tekee saajaan vaikutuksen. Siis huolella nyt, lyöntivihreitä ei saa tulla, herkkä tunnelma särkyy! Kiinnostaisi muuten tietää, miten MS int on riimit ruudullemme välittänyt, näppäimistöllä vaiko jollain viisaalla lukulaitteella?
    Sitä vaan vähän kokemuksenkin perusteella meinaan, että jos suunnilleen 17 vuoden ikäinen koulupoika on tuon tekstin luonut, niin on siinä riimiriihtä kauan puitu. On takuulla ollut lukukammarissa paljon puoti- ja ruutupaperille kirjoitettua runonsiementä, yliviivattua tekstiä, revittyä ja rutattua paperia lattialla...on väännetty päätä ja murrettu suuta ennenkuin noin valmis teos on sitten naputettu lähetyskuntoon.

    Kuka siis puristi (ja hioi) timantin? Kelvokas aihe tutkittavaksi kertakaikkiaan. Kiitos taas palstanpitäjälle.
    Jos pitäisi ottaa kantaa tekijästä, koulupoika vai joku toinen, lainaan Nykäsen Mattia: se on fifti-siksti. Pakko paljastaa ratkaisuni periaate. Musta tuntuu. Ihan pikkuisen siis olen sillä kannalla, että asialla kuitenkin olisi ollut vaikkapa eräs hyvin kuuluisa tekijä: se tuntematon mustapukuinen (eikä ihan välttämättä, tällä kertaa, mies).
    Niin mielelläni kuin olisinkin erehtyneiden joukossa.




  • Matti Nummenpää

    25.1.2014 klo 17:55
    Lukupiirin pyynnöstä lisään alkuperäisen runon kuvana lukupiirin aloitussivulle - sinne keskustelujen alapuolelle. Tai ei tämä aivan alkuperäinen ole, vaan siitä otettu kopio. Kuvassa olevat himmeät tekstit johtuvat siitä, että kopioita on useampi ja ne ovat olleet muovitaskussa. Alkuperäinen runo on Mauri Sariola -seuran toimiston arkistossa.
    Lukupiirissä oleva runo on itse tästä kirjoitettu. Lyöntivirheet olisi jätetty, jos niitä olisi ollut. Joku piste - pieni kirjain on, mutta ei muita. Päällelyöntejäkään ei juuri ole. Yksi säkeistö on meinannut jäädä kirjoittamatta. Sekin saattaa jotain merkitä.

    Kaikki manitut runoilijat on käyty läpi. Samoin kymmeniä muita. Myös naispuolisia. Työtä teki intendentin lisäksi luottokirjastonhoitajani Jouko Pohjois-Haagan kirjastosta. Tänä vuonna tulemme tässä kirjastossa pitämään Mauri Sariola -näyttelyn.

    Olen myös ottanut huomioon vaihtoehdon, että kyseessä on alkuperältään vieraskielinen runo. Tältäkään pohjalta en ole tekijää tai kääntäjää löytänyt.

    MS Int.

  • nimimerkki

    T H

    25.1.2014 klo 20:05
    Vilautin tekstiä liuskana puolisolleni. Ensi reaktio oli: karmea, peloittava. Ja
    eikun pois piiloon. Yritän uudelleen hieman myöhemmin.

    Itselle tuli mieleen tosi tunteellinen olo, ehkäpä itkettävä. Kun kyseessä on
    kirkolliset seremoniat. Jotka sellaisia.

    Jos tai (kun) Mauri olisi tällaista tekstiä kirjoittanut nuorena, niin melkoinen
    nero olisi/ollut. Käännöskin olisi sensaatio. Jospa tästä jotain selviäisi?

    Kovasti puhuttelee tekstin tunnelmallisuus. Kirkon valaistus, henki, kaminan
    hiilloksen huolehtiminen muun toiminnan yhteydessä. Varjojen lepattaminen
    pyhien kuvien ympärillä. Sekä niiden muuttuminen todeksi.

    Tämä kyllä uusi kokemus Mauri Sariolan lukupiirin sivuilla. Mykistävää!

  • nimimerkki

    Serambleri

    25.1.2014 klo 20:46
    Kiitos MS int originaalin näyttämisestä. Nyt selvisi sekin yksityiskohta, jota palstalla olevassa tekstissä hieman oudoksuin. "Kupiainen" (vast) olisi kirjoittanut koskematonta naista tarkoittavan sanan yksikön genetiivin toisin, siis juuri niin kuin se nyt meille näytetyssä alkuperäisessä tekstissä onkin. Kyseessä on siis vain lapsus calami kopiointivaiheessa.
    Kiintoisa huomio on se, että kyseessä olisikin käännös. Jos tätä mallia kehitellään, veisin asian alkuperän mieluusti jonnekin alppikyliin. Ajatus kyllä viehättää, siellähän kirkoissa neitsytäiti on oikeassa arvossaan.
    Meillä nähtävänä oleva teksti on niin rikas kielenhallinnaltaan ja vivahteiltaan, että kääntäjän on oltava tosi taituri. Näen asian niin, että tunnelma ja hyvä kielenhyödyntäminen on helpompi saavuttaa omassa ajattelussa syntyneessä tuotoksessa kuin yrittämällä seurata vaikkapa J.W. von Goethen joskus hyvinkin polveilevia polkuja.


  • Matti Nummenpää

    25.1.2014 klo 22:52
    Nyt, kun on päästy Mauri Sariolan juhlavuoteen sopivaan tunnelmaan ja kirjailijan alkutaipaleille, voidaan edelleen jatkaa pitemmälle. Uudessa tehtävässä on tarkoituksena - ei enempää eikä vähempää - löytää Mauri Sariolan ensimmäinen julkaistu tuotos. Tällä hetkellä seuran tiedossa oleva vanhin julkaistu teksti on Seura-lehden numerossa 48 vuodelta 1954 julkaistu novelli "Keitto kerrassaan". Tämän Mauri Sariola on kirjoittanut salanimellä Simo-Auli Arra. Tieto kaikista tätä vanhemmista on siis tervetullutta.

    Kaikkein ensimmäisestä Mauri Sariolan julkaisusta intendentin Etsivä Kulttuurityö on tuottanut seuraavat tiedot.

    Julkaisu on "Lukemista kaikille"
    Julkaisuvuosi on 1941. Pieni mahdollisuus on loppuvuosi 1940 tai alkvuosi 1942.
    Kyseessä on lukijakilpailu parhaasta rakkauskertomuksesta. Kilpailuun tuli satoja vastauksia. Voittajasta ei ole tietoa, mutta toiseksi pääsi Olli Uoti ja kolmanneksi Mauri Sariola.
    Tietoa ei ole, onko kertomus julkistettu omalla nimellä vai nimimerkillä. Ei myöskään kertomusten nimistä.
    Kirjoituspalkkiolla Mauri osti Hämeenlinnan Raatihuoneenkadun varrella sijainneessa Backman & Tyrylän kahvilassa kaakaon ja paakelsin. Lähde viimeiseen virkkeeseen: Urkki 10/1975.
    Olli Uotin osuus ei ole aivan varma. Kaikki Mauri Sariolan kirjoittamat tosiasiat eivät aivan täsmää yleisen totuuden kanssa. Tieto on Mauri Sariolan kirjoittama. Maurin totuudet ovat kuitenkin aika horjuvia ja vaihtuviakin.

    Odottelen lisätietoja lukupiiriläisiltä ja mielellään kyseistä lehteä tai kopiota siitä.

    MS Int.



  • nimimerkki

    T H

    4.3.2014 klo 22:31
    Tuo 24.1-14 esiintuotu runo jonka tekijä hieman epäselvä, niin onko tullut
    mitään uutta tällä aikaa? Teksti on ammattilaista. Vai voiko runonkirjoittajista
    näin sanoa? Ehkä vanhaan aikaan voi, vaan nykyisin???

  • Matti Nummenpää

    5.3.2014 klo 11:13
    Ei ole ilmennyt mitään uutta. Runon tekijä on ollut haussa jo useita vuosia. Runo- ja sariola-asiantuntijat, kirjastot, Helsingin Sanomien Torsti ja viimeksi lukupiiri ovat vastausta hakeneet - tuloksetta.

    Lähikirjastoni kirjastonhoitaja ja minä julistimme aikanaan runon mauri Sariolan tekemäksi. Tämä nimi paperissa, missä runo on kirjoitettuna, on. Vielä ei ole muuta totuutta esille tullut, joten edelleen runo on Mauri Sariolan.
    MS / Int.

  • nimimerkki

    Serambleri

    13.3.2014 klo 13:43
    Luin taas tuon kirkonlämmittäjästä kertovan runon. On sinä jyhkeä tunnelma. Taidankin vielä käynistää uskollisen c-kasettikoneeni, tehdä runosta äänityksen ja sijoittaa sen hyllyyn Kiirastulen ja Vänrikki Stoolin viereen. Kuuntelen sitten jos tulee tunnelmapulaa

    On tarjolla purtavaksi toinen teksti, ja vaikkapa kysymyskin. Ensin taustaa.
    Penkoilin kirpputorilla. Lattianrajassa oli pahvilaatikollinen kirjoja. Nakkelin luistimet lootan päältä syrjään, ja rupesin kaivamaan. Putosi sitten yhden opuksen välistä kellastunut sanomalehtileike. Aukoilin aarretta hellästi taitoksista ja aloin tavata. Runoa pukkasi. Tuntui, että olen tuossa riimiriihessä joskus iät ja ajat sitten ollut mukana. Täsmentyi se sitten siitä. Elettiin 1960 -luvun alkupuolta kun teksti kiersi koulupoikien keskuudessa.

    Kun Kirkonlämmittäjässä hiilen poltolla tavoitellaan taivaallista hyvän olon lämpötilaa, ollaan tässä löytötekstissä työlleen todella omistautuneen pannuhuoneen päällikön reviirillä.
    Runon nimi on Helvetti.
    Panen pätkän tekstistä tähän. Varmaan tai ainakin mahdollisesti joku piiriläinen on matkallaan runoon törmännyt. Jos mielenkiintoa ilmaantuu, selvitellään sitten vaikkapa kirjoittajaa.

    Minä heräsin silkkityynyjen päältä,
    Salit hohteli kullasta, loisteli jäältä,
    ja naisia, paljaita sieltä ja täältä,
    minun vuoteeni tanssien ympäröi,
    ja nurkassa piru pianoa löi.

    Luo pirun mä hiivin ja kysyin tältä:
    "Mikä paikka tää, ei tunnu tää elämältä,
    ei myöskään vaikuta ikävältä,
    onko naisia nää?"
    "On, naisia on", piru rähinöi
    ja mielettömästi pianoa löi.

    Minun mainen haluni heräsi silloin,
    sitä tuntenut olin jo monin illoin,
    ja piru-herralta kysyin:
    "Näitä lempiä saako?"
    ----------
    Lainaus päättyy tällä erää tähän. Mitähän se piru......
    Jotenkin kiinnostava tilannehan tuohon on kirjoitettu.
    Jos teksti on elontaipaleelta tuttu, lainaus varmaan riittää avaamaan muistilokerikkoja.
    Kirkonlämmittäjän kirjoittaja on vielä hieman hakusessa, edellä lainatun tekijä on tiedossa. Lienee niin, että julkaistuissa kirjan näköisissä teoksissa ei runoa ole, mutta painettuna lehtisenä säkeitä on kyllä aikoinaan ollut levityksessä.
    Ehdotuksia kirjoittajaksi?
    Olen kuuntelulla. Kun/jos käy niin, että MS-Int tuntee tarinan ja katsoo asian enemmän käsittelyn palstallamme tarpeettomaksi, luonnollisesti "tehdään niinkuin Matti määräilee..."



  • nimimerkki

    T H

    13.3.2014 klo 15:34
    Uuno Kailas?

  • nimimerkki

    Serambleri

    13.3.2014 klo 15:58
    Oli kyllä sellainen minulla aaninki, että ei tuo haku tällä porukalla kauan kestä. Niinhän siinä kävi.
    Jos UK:n koottuja vain on lukenut, niin eipä tuo edellä oleva "helvetinmoinen" runo heti luontevalta UK:n työltä tunnu. Sieltä pajasta teksti tosiaan on.
    Melkoisen monet opiskelijapolvet ovat erilaisissa sitseissään sitä varmaan lukeneet. Jossain artikkelissa muistan mainitun, että yhteislaulunakin sitä olisi joskus loilauteltu. Oman opintojen pitkittämisajan lauluilloissa en muista tekstiin törmänneeni.

    Kuulostellaan vielä kommentteja. Jospa jollain olisi tekstin jatko julkistettavissa.

  • Matti Nummenpää

    13.3.2014 klo 20:55
    Uuno Kailaan Helvetti on mainio runo - havainnollinen. Intendentti voi sen täällä julkaista, mutta tehdään se vähän myöhemmin kun intendettiä liian nopeana paljastajana ja ilonpilaajana kritisoidaan.

    Tämäkin runo on intendentillä ollut vaihtoehtojen joukossa, kun vuosittain Mauri Sariola -seuran vuosijuhlassa runoja esittää. Tänäkin vuonna, viime lauantaina. Mutta valitsin tälle vuodelle Hellaakoskea ja Mustapään Läkkiseppä Linbladia. Helvetti ei ehkä kuitenkaan Maurin tyylin täydellisesti istu.

    Siteerataan tässä nyt Maurille paremmin sopivaa Kailaan runoa. Tämä oli Lavean tien laissa yksi kiristyksen välineistä:

    "Pelkään", sanot, silmin ainoastaan.
    "Älä pelkää, armas" silmin vastaan.
    On jo aika kypsäin suudelmain.
    Pian olet -
    kuollut lehti vain.

    MS Int.

  • Matti Nummenpää

    13.3.2014 klo 21:04
    Ai niin. Olihan siinä Hellaakosken Viatonten valssissa myös piruja - jopa viisin kappalein.

    Viisi pientä piruparkaa
    aivan ujoa ja arkaa
    sievin kumarruksin tohti
    käydä enkeleitä kohti...

    Olihan meitä piruparkoja vuosijuhlassa - jos oli enkeleitäkin. Mutta sika ei siipiä syönyt, kuten Hellaakosken runossa.

    MS Int.

  • Matti Nummenpää

    13.3.2014 klo 21:15
    Tämä Aaro Hellaa koski lienee pahiten näppinsä polttanut runoilija Suomessa. Mutta kuka lienee transvestisin runoilijamme?

    MS Int.

  • nimimerkki

    Serambleri

    14.3.2014 klo 10:31
    Monipuolinen aihe tuo sukupuolen määrittäminen eri sivujuonteineen. Joskus ei kiinnitä nimeen huomiota ennenkuin vasta jonkun tuuppauksesta, kuten nyt. Muistan aikoinaan ajatelleeni tätä aihetta lukiessani uutista, jossa päähenkilöksi mainittiin Leena Olin.
    Tarjoan MS Int:n kysymykseen vastaukseksi ainakin itselleni hieman vaikeasti avautuvaa, vakaan käsitykseni mukaan urospuolista tekijää. Väinö Kirstinä,(k.2007)

  • nimimerkki

    Serambleri

    14.3.2014 klo 10:47
    Vielä tuosta UK:n Helvetistä. Tehtäköön juuri niin kuin MS Int esittää. Ratkaisuhetket julkaistakoon sitten, kun paineet pannussa ovat kohdallaan.
    Kieriskelin yöllä syyllisyyden syvämeressä, kun uskottelin itselleni että ehkä joku tekstiä tuntematon lukija jäi kaipaamaan piru-herran vastausta runon tanssivia naisia koskevaan kysymykseen, joka kuului "Näitä lempiä saako?" Siis vielä vähän raotan kantta: "Saa, lempiä saa", piru rähinöi/
    ja aivan hurjasti pianoa löi....
    Tekstin jatkosta, tältä asemalta: CL-QRT

  • nimimerkki

    T H

    14.3.2014 klo 13:06
    Kyllä nuo MS Int. ja Serambleri aivan omaa luokkaansa tuon tietämyksensä
    kanssa. Kateellinen olen!

    "Vei naisista kauneimman vuoteellein/ kädet kauneimmat kiertyivät kaulal-
    lein. Ja nurkassa piru pianoa löi..."

  • Matti Nummenpää

    14.3.2014 klo 14:03
    Väinö Kirstinä on oikea vastaus. Laitetaan sitten malliksi Kirstinän runo Neito:

    toinen kämmen kannattaa hotellia
    toinen käsivarsi putosi pois vuonna joskus
    ja silmistä kaivetaan kultaa
    hänen suunsa on hylätty järvi
    harteilla lyhyt mänty, kasvaa vaivaiskoivu

    rintojen välillä ei ole yhtään kaupunkia
    kukkuloiden väliin on kylvetty jokunen kylä
    sylistä nousee tehtaan savun pystysuora
    hänen reitensä ovat untuvaiset äidinkasvot
    ja varpaat lakatut, punaista graniittia.

    MS Int

  • nimimerkki

    T H

    14.3.2014 klo 15:22
    Väinö Kirstinä on hieman vieras runoilijana kuten tietokilpailun oikeana vas-
    tauksenakin. Noita nuoria modernisteja, sai kai useitakin palkintoja? Ettei vaan
    kääntänyt myös Baudelairea? Tämä kaikki siis vaan minun osaltani.

    Itse kuuntelen/luen sujuvasti noita loppusointuisia teoksia. Hieman vanhanai-
    kaisia, vaan niitä riittää minulle. Osa vielä lauluiksikin sovitettu. Kuten Viatonten
    valssi. Tai Hurtti Ukko, tai Sotilaspoika. Vaan nyt meni liian mahtipontiseksi?

  • nimimerkki

    Serambleri

    14.3.2014 klo 16:33
    Hyvä, että TH tuli maininneeksi Hurtti ukko -runon. Ei suinkaan ole liian mahtipontista ukon esiin tuominen, ei.
    Kuinka ollakaan, tuli ensimmäiseksi mieleeni Otto Mannisen käännöksen alku, ei Cajanderin työryhmän teksti, jota koulussa enemmin luettiin. Piti oikein tarkistaa, että Mannisen kääntämä tämä ensiksi mieleen johtunut versio on:

    " Nuotiolla puuttunut ei juttu,
    missä Hurtti vanhus istui vaan;
    usein kertoi sodan, rauhan tuttu
    yöhön myöhään muistojaan,
    tulta piippuun yhä peukaloi,
    sammuksiin jo taas sen tarinoi.."

    Selitys mieleenjohtumalle taitaa olla se, että näihin sanoihin tarina on sävelletty ja laulettu. Kuka lauloi, en varmaksi muista, olisiko Jorma Hynninen. Collan sävelsi, kai?

    Miksi sitten Hurtti ukko -runon olikin syytä tulla tässä mainituksi?
    Kyse on selkeästä analogiasta. Ainakaan toistaiseksi tältä lukupiirinuotiolta ei ole puuttunut juttu. Istuuko täällä piippuineen vanhuksia tai sellaiseksi vasta pätevöityviä? Itsekukin määritelköön etenemisen tahdin, vauhdin ja nykyisen olotilansa sisällänsä. Lotan, Torpan tytön ja Pilven veikon morsion ikääntymisrakenteen kehityksen tarkastelu ei kuulu tämän vision piiriin.
    Onnellinen osamme on se, että voimme turista nuotiollamme rauhanomaisemmissa olosuhteissa kuin nämä ukot yli 200 vuotta sitten Oravaisissa.
    Taas tuli joristua piippu sammuksiin.

  • nimimerkki

    T H

    14.3.2014 klo 17:49
    Joo, pakko vastata. Hallussani on teokset: Fänrik Ståls sägner 1940 omistuskirjoituksella. Sekä tietysti Vänrikki Stoolin tarinat 1948 Ohto Mannisen
    suomennos. Ja jatkoa: Vänrikki Stoolin Tarinat 1928 Paavo Cajander joka oli
    tietysti se ainoa alkuperäinen?
    Ja tietysti Suuri Toivelaulukirja 7 jossa se Hurtti-Ukko. Suomennus Otto
    Manninen ja sanat Carl Collan. Neljä säkeistöä, joita voi laulaa. Ruotsiksi ja
    suomeksi. Voimme turista nuotiolla.

    Vaan tuo laulu Hurtti -ukko. Muistaakseni televisiossa lauloi Jorma Hynninen.
    hyvin tietysti, vaan tähänkin pitää liittää tuo hieno tulkinta, palaamme kohta.

    Piippu sammuksiin, Mitäs tässä muuta peukalointia. Isovanhemmat sen kai
    hoitivat? Kuormarenkinä tai sitten muuten?

    Laulut ja runot säilyvät. Joku löytää aarteita tai muuta tekstiä. Siitähän nyt kysymys? Tähän kai palaamme? Onnea voittajille!

  • nimimerkki

    T H

    14.3.2014 klo 18:06
    Tarkkaan noita F-S tekstejä kun tulkitsen näiden taisteluun valmistautuneiden
    osalta, niin tuo Hurtti-Ukko kai osasi sen rentoutumisen hänen osaltaan? Joka
    lienee vaikeaselkoista näiden nykysotureiden osalta? Piippu tyhjänäkin riitti,
    ei tarvittu mitään muita mömmöjä?

  • Matti Nummenpää

    14.3.2014 klo 23:19
    Entäpä seuraava suomennos:

    Leirinuotiolla juttu luisti,
    missä ukko Hurtig istui vaan,
    Tuskin edes nukkua hän muisti
    kesken sotamuistojaan.
    Piipunnysän pani palamaan,
    pian jo sai sen tehdä uudestaan.

    Kolmas Kustaa oli kuninkaansa.
    "Venäläisten rouvaa ylpeää
    vastaan Kustaa heitti sotilaansa,
    ah, se oli elämää!
    Tulta pelännyt ei itsekään,
    nyt jo marsalkatkin jänistää.

    Kenenkäs suomennos tämä on? Ja miltä vuodelta?

    MS Int.

  • nimimerkki

    T H

    15.3.2014 klo 08:15
    MS Int. kysymys taas vaikea. Siis näitä lienee muitakin kuin P C,n ja O M,n
    versiot? Hankalaksi menee, kun oppineiden kanssa ns. yrittää esittää jotain.

    Vielä siihen U K,n runon jatkoon. " Minä kääntelin ja vääntelin naista sitä.
    Vaan arvatkaas veljet mitä?"

  • nimimerkki

    Serambleri

    15.3.2014 klo 08:18
    " Elleivät ne petolliset herrat
    oisi myyneet kunniaansa, niin
    voittanut hän olis monet kerrat,
    mutta hänet tapettiin.
    Siinä karu kiitos maailman,
    veivät kuninkaista parhaimman."


    " Tron mig, om hans herrar blott ej vikit
    från vad plikt och mod och ärä bjöd,
    hade aldrig segern honom svikit;
    nu bliv trolöshet hans död;
    det är världens tack, och den är tung,
    det var synd med sådan ståtlig kung."

    Kyllä tuosta kirjoittajan ajatus hyvin välittyy.
    Kuniaa selkeäsanaiselle kääntäjälle. Hän on sopivasti edeltäjien paatosta padonnut. Miltä vuodelta? Vielä avatessa painomuste tuoksuu.
    Olihan se samalla Hurtti ukon ja kavereiden juhlavuosikin.

  • Matti Nummenpää

    31.3.2014 klo 11:45
    MS Int. kirjat.

    Dekkarisankarit - kuka kukin on, BTJ Kirjastopalvelu, 2006. Aarre Kuusama, Matti Viima.

    Comparing Learning Opportunities in the field of Literary heritage - Case studies from Estonia, Finland, Greece, Hungary and Luxembourg. Lifelong Learning Programme Grundtvig, 2013. Umbrella Organisation of Finnish Literary Associations, Translation of the Introduction: Eroavuuksia ja yhteneväisyyksiä: Käytäntöjen ja oppimismahdollisuuksien vertailu eurooppalaisissa kirjallisuusinstituutioissa.

    Jälkimmäinen kirja on yhteenveto projektista 2011 - 2013. Projektille suunnitellaan nyt jatkoa. MS Int. on tänään lähdössä Berliiniin tästäkin aiheesta keskustelemaan.Suomea päättyyneessä projektissa edusti Suomen kirjailijanimikkoseurat ry, jonka jäsen Mauri Sariola -seura ry on. Projektin tuloksena syntyi mm. yllämainittu kirja. Samoin Helsingissä(kin) kesällä 2013 pidetty näyttely. Suomen konferenssi pidettiin kesällä 2012 Kajaanin runoviikon yhteydessä. Tämä oli muuten se tilaisuus, missä silloinen kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki oli kun hän ei ollut Savonlinnan Oopperajuhlilla. Suomen maajohtajana toimi MS Int.

    Mauri Sariola sai muiden suomalaisten klassikkokirjailijoitten ohella julkisuutta Euroopassa. Näyttelyyn valittiin kustakin maasta kirjallisuushahmoja, jotka kuvaavat kyseisen maan kulttuuria ja elämänmuotoa. Suomalaiset hahmot olivat Kalevalan hahmot, Nummisuutarin Esko sekä Konsta Pylkkänen. Susikoski oli yhtenä vaihtoehtona, mutta metsäkulttuurin edustajana valinta kohdistui Havukka-ahon ajattelijaan.

    Kansainvälinen yhteistyö on ollut lisääntyvää Nimikoitten 10-vuotiskaudella. Suomi aloitti pohjoismaisen yhteistyön Hanasaaren konferenssilla. Pohjoismainen yhteistyö jatkuu. Tässä yhteydessä Pohjoismaat ovat: Suomi, Ruotsi, Tanska, Norja, Islanti, Färsaaret, Grönlanti, Ahvenanmaa ja saamelainen kielialue. Näiltä on jokaisella yhteyshenkilö. Suomea edustaa MS Int.

    Eurooppalainen yhteistyö on myös vahvassa nousussa. Ensimmäinen yhteinen kokoontuminen oli Budapestissa. Saksan Nimikoita vastaava keskusjärjestö on ALG, joka on ollut eurooppalaisen yhteistyön koollekutsuja. Yhteistyö jatkuu nyt Berliinissä tällä viikolla.

    Lukupiiritoiminta on yksi suomalainen vientituote. Projektin tuloksena vietiin Eurooppaan suomalaista mallia lukupiiritoiminnasta, joka on sittemmin tuottanut tuloksia. Mauri Sariola -seuran nettilukupiiri on aktiivisin ja ainoa tämänmuotoinen lukupiiri. Lukupiirin seuraajia on myös Suomen ulkopuolelta. Kielimuuri rajoittaa, mutta esim. virolaisia kävijöitä on. Sariolaseuran HÖSH -lukupiiri on ollut näyttävästi esillä myös Etelä-Korean televisiossa. Tämä on se tapa, millä Itäisten Maitten Viisaat kamppailevat eri alueilla maailman paremmuudesta. Hankkivat tiedon maailman parhaista toimijoista ja tekevät sen jälkeen itse paremmin. Näin on ollut tuotteiden osalta ja nykyisin myös kulttuuritoiminnassa. PISA -voittajien vaihtuminen on tarkoin harkittu, pitkäjänteisen työn tulos. Lukupiiritoiminnan osalta korealaiset etsivät maailman parasta ja löysivät Mauri Sariolan lukupiirin. He kävivät sitten kuvaamassa koko lukupiiri-istunnon Helsingin Maunulassa. Haastateltavina oli mm. MS Int. Samoin nykyinen puheenjohtajamme, joka silloin oli varapuheenjohtaja.

    MS Int.

  • nimimerkki

    ukkelo

    31.3.2014 klo 16:53
    Kun hevonen on karannut, myöhäistä sulkea tallin ovia. Gute Reise intendent and welcome back soon! Ja tarkoitan tätä arvostavassa hengessä. Oikea henkilö menee oikealle asialle oikeaan paikkaan.

  • Matti Nummenpää

    28.4.2014 klo 22:43
    Taas on kaikilla lukupiiriläisillä mahdollisuus tekemiseen Kouvolan Dekkaripäivien merkeissä.
    Tapahtumapaikka eli Kouvola-talo sijaitsee vajaan kilometrin päässä rautatieasemalta länteen. Dekkaripäivien sivuilla www.dekkaripaivat.fi on tapahtuman päivitetty ohjelma.
    Mauri Sariola -seuran esitelmä on perinteitten mukaisesti lauantain ensimmäinen luento kello 9.15. Ja luennoijakin on sama kujin aina eli MS Int.

    Päivien teema on Kosto.

    Lukupiiriläisillä on nyt tilaisuus ehdottaa esitelmän otsikkoa ja antaa vihjeitä kosto -teemaan Maurin tuotannossa.

    Odottelen vastauksia.

    MS Int.

  • Matti Nummenpää

    10.9.2014 klo 00:05
    Ylläpitäjä on muokannut tätä viestiä.
    Nyt se on valmis!

    Juhlavuoden, Mauri Sariola 90 vuotta, pääteos. 27 Mauri Sariolan eri lehdissä julkaistua jännityskertomusta. Leo Olavi Susikoski monissa mukana. Uusi tuttavuus komisario Mela myös. Joskus molemmat yhdessäkin. Nimikertomus ainoana Maurin kirjoituksena, jossa naispoliisi, lukupiirin jo tuntema Helvi Rasti, on mukana rikoksen selvittämisessä ja ratkaisemisessa. Näissä tarinoissa Susikoski ajaa Volvolla, mitä ei tapahdu yhdessäkään romaanissa. Susikoski asuu Vuorimiehenkadun ja Laivurinkadun risteyksessä. Siis talossa, minkä seinässä on nykyisin erään tunnetun kirjailijan muistolaatta - ja vastapäätä Leninin.
    Kirjaa on lähiaikana ostettavissa hyvin varustetuissa alan myymälöissä. Mutta myös suoraan Mauri Sariola -seurasta. Seurasta ostettuna saa pyydettäessä kirjan toimittajan, intendentti Matti Nummenpään, omistuskirjoituksen.
    Kirjan hinnan vahvistan piakkoin. Seuran kautta kuitenkin Mauri Sariola -seuran jäsenille edullisemmin kuin mistään muualta. Postitse postiluukusta pudotettuna. Useamman kappaleen erät postista noutaen.

    Ja jutut ovat hyviä. Parasta Mauria 1950-luvun puolivälistä 1970-luvun alkupuolelle.

    Kirjan on toimittanut sariolaseuran intendentti Matti Nummenpää ja kustantanut CrimeTime.
    ISBN 978-952-289-212-6
    Pehmeäkantinen pokkari. Pehmeät kannet - kovat jutut!

    MS Int.

  • Matti Nummenpää

    30.9.2014 klo 21:51
    Mauri Sariolan tuotanto ja lukupiirimmekin on päässyt jälleen kirjallisuuteen. Sini Sinervon e-kirja "Kirjabloggaajan rakkaudet" on juuri ilmestynyt. Teos on ladattavissa hintaan 9,90 osoitteesta https://kirja.elisa.fi/ekirja/kirjabloggaajan-rakkaudet

    Mauri Sariola ja Mauri Sariola -seura ovat merkittävässä osassa kirjan sisällössä.

    MS Int.

  • Matti Nummenpää

    29.10.2014 klo 10:52
    Terveiset Helsingin kirjamessuilta.

    Kaikkiaan messuilla kävi lähes ennätysmäärä yleisöä, yli 78.000 ihmistä.
    Mauri Sariola -seujran esittäytymispiste oli vilkkaan keskustelun paikka kaikkina neljänä messupäivänä. Messupaikassamme kävi median edustajia, seuran jäseniä ja lukupiirin aktivisteja. Muu messuyleisö löysi meidät hyvin. Kauppaa käytiin suunnilleen tavoitteen mukaisesti.
    Radio- ja lehdistönäkyvyyttä on odotettavissa. Lukupiirissä paljon keskustelua herättäneestä televisiosarjasta käytiin taas keskusteluja.
    Laulu seis, sanoi Susikoski herätti kiinnostusta ja sitä ostettiin runsaasti.
    Seuraavat aktiviteetit ovat Dekkariseuran kuukausitapahtuma 4.11., jossa MS Int on puhumassa Sariolasta sekä seuramme oma tilaisuus 22.11.2014 Sea Horsessa.

  • nimimerkki

    T H

    30.10.2014 klo 07:18
    Pitää nostaa esille Sammatin nykyinen panos kirjallisuuden puolella. Eeva
    Joenpellon entisessä kodissa Vares-Kantolassa on asunut nuoria lupaavia
    kirjailijoita jo vuosia.

    Heistä mainittakoon Tuomas Kyrö (Mielensäpahoittaja), Katja Kettu (Kätilö).
    Milla Ollikainen (Veripailakat). Taitaa Sammatin ilmapiirissä olla jotain, kun
    näin merkittäviä teoksia siellä syntyy.

    Myös lohjalainen Johanna Tuomola on mainittava dekkariperinteen jatkajana.
    Hänen teoksensa sijoittuvat usein Lohjan ympäristöön. Eli kyllä Maurin työlle
    jatkajia löytyy paikkakunnalta.

  • Matti Nummenpää

    30.10.2014 klo 22:55
    Laulu seis, sanoi Susikoski on noteerattu Kauppalehdessä.
    Liitän arvioinnin Lukupiirin etusivulle - sinne keskusteluaiheiden alapuolelle.

    MS Int.

  • Matti Nummenpää

    8.11.2014 klo 13:06
    Dekkariseuran tilaisuus Kallion kirjastossa, Helsingissä sujui mukavasti. Väkeä oli täysi sali. Osa yleisöstä oli dekkariseuran vakituisia kävijöitä, osa vartavasten Sariolasta kuulemaan tulleita. Kysymyksiä ja keskusteluja syntyi runsaasti. Yleisö kertoi saaneensa, mitä tulivat hakemaan.

    Dekkariseuran lehden "Ruumiin kulttuuri" joulukuussa ilmestyvässä numerossa on intendentin kirjoitus Mauri Sariolasta.

    Tänään lauantaina 8.11.2014 on pääkaupunkiseudulla ilmestyvissä ilmaislehdissä Länsiväylä ja Helsingin uutiset näyttävä juttu Mauri Sariolasta. Toimittaja Jari Pietiläinen teki haastattelun Helsingin kirjamessuilla. Isossa kuvassa esiintyy seuran johtokaksikko: puheenjohtaja ja intendentti. Ja Sariolan juhlavuoden kunniaksi ilmestyneet kirjat.

    Mauria on siis jossain määrin esillä juhlavuotena. Toivottavasti syntymäpäivän lähestyessä vielä lisää.

    MS/Int.

  • Matti Nummenpää

    16.12.2014 klo 15:07
    Suomen Dekkariseuran julkaisussa, Ruumiin kulttuuri 4 / 2014 on sivulta 16 alkaen artikkeli nimeltä "Kosto elää, Mauri Sariola". Tekijä on Matti Nummenpää ja tekstiin on saatu virikkeitä lukupiiristä.

    Samassa lehdessä on sivulta 87 alkaen arviointi kirjasta Laulu seis, sanoi Susikoski.
    Mika Kähkösen arvostelu on otsikoitu: "Aikaan, jolloin veemäinen juttu tarkoitti visaista".

    MS / Int.

  • Matti Nummenpää

    18.12.2014 klo 16:21
    Mauri Sariola -seuran jäsen ja Vuoden Susikoski 2004 Hannes Markkula julkaisee muistelmansa. Kustantaja on TEOS ja muistelmakirjan nimi on "Presidenttien ja murhamiesten pöydissä". Kirja tulee markkinoille keväällä 2015.

    MS / Int.

  • Matti Nummenpää

    26.10.2015 klo 09:28
    Terveisiä Helsingin kirjamessuilta

    Kirjamessut on taas tältä vuodelta käyty. Mauri Sariola -seuralla oli perinteiseen tapaan oma esittäytymispiste. Seuran jäseniä kävi osastollamme kiitettävästi. Myös messupäivystäjinä toimi tällä kertaa riittävä määrä seuran jäseniä. Myös ensikertalaisia oli useampiakin. Kiitokset kaikille tapahtuman onnistumiseen osallistuneille. Perustavoitteemme messutapahtumissa on vuorovaikutteinen keskustelu messuvieraiden kanssa. Tämä tavoite onnistui nyt jopa poikkeuksellisenkin hyvin. Tuloksia tästä tulee näkymään mm. seuran jäsenlehdessä.
    Tasavallan presidentti Sauli Niinistö käsitteli televisioidussa puheessaan mm. lukemistaidon heikkoa kähittymistä. Hän toi esiin sen, että aikaisempina vuosikymmeninä lehdissä julkaistiin runsaasti novelleja, jatkokertomuksia ja muita ammattikirjailijoiden tekstejä. Tämä madalsi silloin kynnystä lukemiseen, mikä sitten monilla jatkui kirjojen lukemiseen. Puheenjohtaja Inkeri Junnilan kanssa meille aukesi tilaisuus kiittää presidenttiä hänen puheestaan ja ojentaa hänelle kirja Laulu seis, sanoi Susikoski sekä viimeisin jäsenlehtemme. Kirja on koottuu juuri presidentin esiintuomista lähteistä.


  • nimimerkki

    Serambleri

    31.12.2015 klo 14:02
    Ilolla totean, että Mauri Sariolan teokset ovat tuttuja vaativiin yhteiskunnallisiin tehtäviin edenneelle henkilölle. Tieto on tämän päivän (31.12.2015) suuresta sanomalehdestä.
    Merkittävän kaupungin johtaja, median rakastama järkälemäinen hahmo, kertoo haastattelevalle toimittajalle kahlanneensa nuorena läpi kaikki Sariolat. Kyllä hän myös Päätalon mainitsee.
    Hyvää loppuvuotta kaikille piiriläisille. Olkoon alkavakin vuosi suosiollinen!

  • Matti Nummenpää

    1.1.2016 klo 16:47
    Mauri Sariola -seuran kunniajäsen ja jäsenlehtemme pitkäaikainen päätoimittaja Raimo Jokisalmi on julkaissut kirjan Ihmisiä Iijoki -sarjassa. Kirjassa kerrotaan Kalle Päätalon Iijoki -sarjassa kaunokirjallisesti kerrottujen henkilöiden ja asioiden todellisia taustoja. Nämä perustuvat henkilöiden itsensä ja heidän jälkeläistensä haastatteluihin sekä virallisiin asiakirjoihin, kuten oikeuden pöytäkirjoihin.
    Kirja on ostettavissa hyvin varusstetuissa kirjakaupoissa sekä verkkokirjakaupoista. Edulisimmin sen saa tilaamalla Mauri Sariola -seurasta sähköpostitse: matti.nummenpaa@elisanet.fi. Sariolaseuran hinta on 20,00 euroa sisältäen postimaksun kotimaassa.

  • nimimerkki

    Serambleri

    23.1.2016 klo 17:29
    Kun olemme menossa kevättä kohti, luen Eino "Kukkivat roudan maat" Säisän(1935-1988) kirjaa nimeltä Kevättä kohti. Sattui eteen nimi Mauri Sariola (s.35). Nimi kun tuntui tutulta, hidastin siinä kohdalla, että mitäs Säisä nyt Maurista.
    S. kertoo lukeneensa Maurin muistiinpanoista kootun Muistelmien ykkösosan ja hätkähtäneensä siitä, miten paljastavia muistelmat voivatkaan olla. Yhtä paljastava ihminen ei voi olla edes puheissaan.
    Säisä korostaa, miten vääjäämättömästi kirja paljastaa kirjoittajan kehitystason ja kertoo tunteneensa syvää vastenmielisyyttä. Säästääkseen itsensä tarkemmalta luonnehdinnalta, hän lainaa lukijalle maistiaisiksi kirjailija Matti Paavilaisen tekstiä, jossa P oikein olan takaa ryöpyttää sivistymättömän Sariolan tuotantoa ja elämänarvoja. (emt.s.36)

    Säisä kysyy itseltään, mikä syy sai hänet yleensä lukemaan muistelmakirjan loppuun, ja vastaa suoraan: alkeellisin uteliaisuus.

    Vähän tuota hämmästelin.
    Kun omia lukemisiani muistelen, olen huomaavinani, että useinkin olen lukenut jonkin kirjan loppuun ihan samasta syystä...

    Asian ottamiseen esiin tällä palstalla on minulla syynä "alkeellisin uteliaisuus"

    Niinpä kysynkin asiaa tuntevilta (MS int, kunnioitetut seuran hallituksen edustajat, arvoisat kanssakirjoittajat ja muut mahdollisesti asiasta perillä olevat tai siitä muuten mielipiteitä omaavat ), onko Maurin päiväkirjoissa jotain mainintoja, joissa olisi selvästi mainittu hänen ja Matti Paavilaisen planeettojen törmäys ja siihen liittyvä kipinöinti? Onko Paavilainen jossain vaiheessa edes yrittänyt hyvin vaativaksi mainitsemaansa tehtävää eli Sariolan sivistämistä?

    Helppo olisi kuvitella, että MP:n hihat ovat savunneet aina silloin, kun(tuon sivistymättömän, mutta hyvin myyvän) Maurin kirjoissa on esiintynyt "nykykirjailijan älykköhahmon leima otsassa oljenteleva samettihousuinen rasvatukkainen apuraharisuparta, joka kulkee reikäisessä villapaidassa ja hokee hiovansa jokaisen timantinkovan tekstinsä vähintään kymmeneen kertaan".

    Selvyyden vuoksi totean, että minulla ei ole minkäänlaista kuvaa Matti Paavilaisen habituksesta ajalta1960-1980, eikä edellä oleva Maurin teksteistä vapaasti sovitettu lainaus ole tarkoitettu luonnehtimaan kirjailija,läänintaitelija, kriitikko, kustannustyöntekijä ym. Matti Paavilaista.






  • Matti Nummenpää

    25.1.2016 klo 00:44
    Onhan näitä törmäyksiä.
    Kertarutinassa:
    s. 63
    29.10.1968: Vuorensola soitti Joutsenlammelta. Ei ollut vielä saanut kirjaa. Mutta sanoi, että SK:n juttu Pirhosesta hyvä. Samoin sanoi Saastamoinen. Hyvä, että joku sanoo niinkin. Kyllä pystyyn nostettu sika Matti Paavilainen sanoo vielä toisinkin.

    19.6.1969: Sateinen aamu, mutta mieli korkealla. Näin unen saks. majatalossa: HS:n Matti Paavilainen sanoi poikkipuolisen sanan Jukasta ja minusta - pistin miehen hartiat maahan ja viskasin ulos. Sitten ampaisi kimppuun lauma modernisteja ja piiritti talon. Hösh moisille unille. Malttamattomasti matkantekoon! Kiehtovaa.

    6.10.1969: Piimää ja viinirypäleitä. Avussa alkaa sarja julkisuuden henkilöistä ja heidän vihamiehistään. Valitsin Hymyn päätoimittajan, mutta Apu jänisti. Oli pakko ottaa HS:n Matti Paavilainen. - Nähty Jörn Donnerin filmi 69. Paljon poruja, vähän villoja; aivan suututtavan kehno tekele.

    17.10.1969: Ja Matti Paavilainen vastasi Avun kysymyksiin niin hyvin, että piti soittaa ja myöntää.

    19.10.1969: Apu julkaisi Maurin ja Paavilaisen välisen todella kirpeän keskustelun. Mm. tällaisia Apu kirjoitti:
    Kirjailija Mauri Sariola valitsi kohtaamispaikaksemme valkoliinaisen nurkkapöydän Isosta Linnusta.
    - Minulla oli vihamiehen valitsemisessa runsaudenpulaa. Tabe Slioor teki minulle kerran ruman tempun. Raiku Kemppi on repostellut Susikoski-sarjani televisiossa pilalle. Mirjam Polkunen mennyt täysin asiattomuuksiin jne.
    Miksi kuitenkin Paavilainen?
    Arvostelijat ovat jo vuosikaudet näytelleet hampaitaan, murisseet ja purreet parhaansa mukaan. Ostava yleisö on kuitenkin vähät välittänyt kriitikoiden kovapanosammunnasta ja kirjojeni yhteinen painosmäärä alkaa jo hipoa miljoonan rajaa.
    Olen täydellisesti kyllästynyt nuoren arvostelijasukupolven alituiseen näykkimiseen. Koko kuoron esilaulajana on vuosikaudet toiminut Helsingin Sanomien kirjallisuuskriitikko Matti Paavilainen, joka muuten itsekin on kirjoittanut muutamia kirjoja.
    Paavilainen on keulakuva ja hänen osviittojensa mukaan sitten kaikenkarvaiset hännänheiluttajat ovat lähteneet taittamaan enemmän tai vähemmän tylsää peistään. Teen hyvin mielelläni hänelle muutamia kysymyksiä.

    Matti Paavilainen ei yllättynyt Sariolan valinnasta.
    Mutta olen hyvin ilahtunut, että minun on katsottu laajan valikoiman voittoisimmaksi yksilöksi. Jos kerran Sariola valitsee minut päävihollisekseen, se jos mikä on todistus siitä, että olen hyvän kirjallisuuden ystävä.
    Oletteko hännänheiluttajien kärkikuva?
    Minkäänlaista keulakuvaa ei tarvita, Sariolan kirjojen kriitikot ovat yksimielisä.

    Aiheen käsittely jatkuu tämän jälkeen vielä pari sivua.

    Sammatin kuussa Pavilainen esiintyy sivulla 209.

    MS / Int.





  • nimimerkki

    Serambleri

    25.1.2016 klo 11:47
    Kiitos jälleen tiedonkerääjälle!
    Näyttää siltä, että jännitteitä on todella pitemmänkin aikaa ollut Sariola-Paavilainen -akselilla. Tuo Avussa julkaistu pitkä väittelyhän sisältää juuri sen Eino Säisän kirjaansa ottaman Sariolaan kohdistuvan murskaavan puheenvuoron. (Kertarutina s.204)
    Säisä siunaa kirjassaan Paavilaisen antaman tuomion näin: "On niin suoraa tekstiä, ettei siihen sovi kajota. Minulla iski lopullisesti vastaan kun hän (Sariola) Mellilän sankarihaudoilla merkitsee muistiin: "Kukaan ei elä itselleen eikä kuole itselleen. Room. 14:7" Tuntui lähes rienaukselta ja mittani oli täysi."

    Kirjan (Kertarutinan) Säisä luki kertomansa mukaan loppuun vain sen "alkeellisimman uteliaisuuden" kannustamana.
    Jäin miettimään, mitä erityisen rienaavaa E.S. näkee siinä, että Sariola merkitsee muistiin hautausmaalla näkemäänsä tekstiä. Kai se Säisän mielestä on jotain kirjallista kannibalismia sitten. Eihän viihdettä julkaiseva "epäkirjailija" saa noin tehdä. Hyi!

    Lisäkonnuus muistuu mieleeni. Kirkonkelloistakin tuo kirjoittaja kertoo merkinneensä tekstejä muistiin. Jopas nyt jotain!

    Olen sitä mieltä, että Kevättä kohti on aivan mainio yleissivistävä teos. Nyt tiedän mistä Vuoksen vesistö alkaa, tiedän myös Runnin terveyskylpylästä ja Juhani Ahosta eilistä enemmän. Säisä asettelee sanoja helposti luettavaan järjestykseen.

  • nimimerkki

    Serambleri

    8.2.2016 klo 12:44
    Kylläpä nyt sattuu eteen Sariolamainintoja kirjahyllystä. Juuri kun sain Säisän käsistäni, putkahti inventaariossa esille Arto Mellerin lastukokoelma Kummitusjutun ilmakehä, painettu 2001. Avasin varovasti, ja havaitsin kirjoittaneeni etulehdelle "Mauri Sariola, sivu 18". Piti sitten vilkaista, että mitäpä Melleri Maurista.
    Kirjassa on sivullinen tekstiä, jonka alussa M kertoo kirjoitushuoneessaan ajelleensa takaa Sariolan haamua ja päässeensä Susikosken ajojahdissa tilanomistaja Brennerin ja mökinmies Hentun kuolemantapauksiin.
    Sitten M. intoutuu muistelemaan Sariolan kirjojen nimiä, mainitsee niitä useita (parhaasta päästä mielestäni) ja toteaa niiden ytimekkyyden häneen vaikuttaneen. M. intoutuu kuvittelemaan että ne voisivat myös olla hänen parhaan ja ainoan elossa olevan ystävänsä, tuomari Nurmion laulujen nimiä.
    Nimien muistelun lisäksi M. kertoo välillä kertailevansa (Maurin) romaaneja kesäisin "täällä Lappajärven Itäkylässä".
    M. jatkaa tavanneensakin Sariolan Kosmoksessa ja Klaus Kurki -hotellin baarissa.
    "Sariola viihtyi siellä, taustaa en tiedä, mutta hän kuului Kurkeen kuin Pekka Tiilikainen Krunikan Savannaan. Sariola kunnostautui lähettämällä sähkeitä vaikka kenelle, esim. Pinochetille Chileen.
    Sitä baaria ei enää ole, mutta kun palaan Helsinkiin, käynpä Kurjessa ja juon maljan Maurin muistolle."

    Tämä tekstikokoelma on syntynyt sen jälkeen kuin Melleri tuli pahasti yliajetuksi, makasi reporankana pitkään mutta yllätti ympäristönsä toipumalla lastukuntoon. Joitain vuosia tästä tuli uusi kopsahdus, josta kirjailija ei enää tekstintekijäksi terhentynyt. M. kuoli alle viisikymppisenä.

  • nimimerkki

    Serambleri

    15.4.2016 klo 15:27
    Hyvä kirjoittaja on tehnyt kirjan hyvästä kirjoittajasta.
    Sattui Kirjapörssissä käteen Jouni K. Kemppaisen kirja: Onnellinen mies, kirjailija Arto Paasilinnan elämä. Painettu vuonna 2012.
    Kemppainen kertoo saatesanoissa, että kyseessä on ns. auktorisoitu elämäkerta eli päähenkilö on hyväksynyt kirjan.

    Luin suurena herkkuna kynä kädessä. Suosittelen "Maurilaisille" ja toki muillekin.
    Herkullisuutta lisää, jos tuntee Paasilinnan elämää ja tuotantoa ja on jyvällä Sariolan vaiheista ja kustantamojen toiminnasta.
    Se kynäni? Sillä tein merkin marginaaliin aina kun tekstistä tuli mieleen, että noinhan se oli tai noin kävi Maurinkin kanssa/ei Mauri kyllä tuolla tavalla/noinhan se Sariolankin kustantaja teki/ ne raha-asiat olivat Maurin ja Gummeruksen kanssa vähän samoilla raiteilla....oikein hämmästelin että merkintöjä tuli paljon. Odotin, millä sivulla Sariola mainittaisiin, mutta eipä sattunut silmään.
    Kovin paljon on ollut yhtäläisyyksiä kirjailijoiden vaiheissa. Eräs esimerkki on arvostelijoiden ja lukijoiden suhtautuminen velloksien tuotantoon.
    Apuraha-asioista esimerkki.
    Lainaus:
    "Arto valitteli sitä, että hän on kirjoittanut viisi kirjaa, mutta ei ole saanut yhtä ainutta apurahaa,"vaikka läänien taidetoimikunnat jakelevat niitä harrastelijakirjoittajillekin". Hän oli myös perin juurin tuohtunut siitä, että valtion tiedonjulkistamispalkinto oli sinä vuonna mennyt Veikko (näin siellä seisoo, Seramblerin huom) Vanamolle ja Jaakko Kolmoselle. "Parille kokin rääpäleelle, jotka sanovat televisiossa, ettei saa syödä sokeria".
    Lainaus päättyy.
    Jotain tuttua tuossa on Sariolapuoleltakin.

    Olisi kiinnostavaa tietää, miten paljon Sariolan ja Paasilinnan tiet tangeerasivat. Tuotantovuodet ovat sillä tavalla päällekkäin, että AP ehti julkaista Maurin ulottuville tusinan verran kirjoja, tuotannon parhaasta päästäkin vielä.
    Onkohan Maurin päiväkirjoissa Paasilinnasta muuta kuin tuohtumus parisuhdekuvauksesta norjalaisen voimalaitoksen tiloissa? Olisiko tuo Maurin mielen pahoittanut kohtaus AP:n kirjassa Isoisää etsimässä?

    Herkuttelen kuvitelmalla, että kun pääkaupunkiseudun kirjallisissa ja ravintolallisissa väyläkapeikoissa ajaa samaan aikaan kaksi isoa ja meluisaa laivaa, voitaisiin jossain vaiheessa joutua sumutorvea soittamaan.
    Tietäisikö joku jotain näiden mahtimiesten mahdollisista yhteisistä manöövereista?

    Kiitos kirjasta Arto ja Petteri Paasilinnalle ja Jouni K. Kemppaiselle!


  • Matti Nummenpää

    15.4.2016 klo 23:42
    "Tuohtumus" on Sammatin kuussa sivulla 199:
    Arto Paasilinnan "Isoisää etsimässä" muuten huvittava kirja, mutta kohtauksessa Norjan voimalaitosasemalla äärimmäisen mauton Aberratio ictus. Säikähdin tekijän tökeryyttä. Se olisi Arto-pojan pitänyt jättää lausumatta.

    sivu 204
    Kutsu Joensuun kesäseminaariin. Kieltäydytty kohteliaasti. Käki kukkuu Sammatissa siihen aikaan. Videonauha Sariola-Paasilinna-Huovinen-Utrio nähty ensi kerran valmiina Sokoksen kirjakaupassa. On hyvä. Aina asua myöten. Söin vanhan arvokkaan karamellin sen kunniaksi.

    Sivu 210
    Arto Paasilinna soitti. Pitkä keskustelu. Samaa mieltä tämän maan kulttuuripolitiikasta! - Us-vastaanotolla Kaivokselassa eduskunnan puhemies, SYP:n pääjohtaja, KRP:n päällikkö. Ja meitä pikkunappuloita mm. Hurmerinta, Lounela, Lassi Nummi, Eila Jokela (esittäytyi) ym. ym. Join karpalomehun ja ajoin oikein Saabpyryssä takaisin. Oli siellä myös Armas J. Pulla ja samoin Maarit Tyrkkö, joka kyseli, koska rupean sähköttelemään hänelle.

    Kertarutinassa sivulla 232 mainitaan Paasilinna - joskin eri kuin Arto:

    Tuula järjesti jälleen idyllisen koti-illallisen kynttilöiden valossa, kuumia perunoita, marignoitua silliä, kylmä snapsi ja lasi kylmää olutta. Jauhelihapihvejä, kahvia + joulutorttu. Ainoa harmi tunnelmassa oli, että tuli avatuksi televisio. Ja nähdyksi (tietysti!) että 60-luvun parhaiksi olivat arvostelijat valinneet:
    Kirjat: Salama: Minä Olli ja Orvokki
    Näytelmät: Salo: Lapualaisooppera
    Elokuvat: Jarva: Työmiehen päiväkirja
    TV-ohjelmat: Paasilinna: Vakuutusohjelma.
    Niin sitä pitää! Tuskin olisi voitu tyypillisemmin valita. Mutta eipä kannata mieltään pahoittaa. Eikä ole enää tästä eteenpäin muutenkaan suvaitsematon tosikko. On niin selvitty.

    MS / Int.

  • Matti Nummenpää

    15.4.2016 klo 23:54
    Ja esimerkkinä suhteesta toisinpäin Arto Paasilinnan kirje 12.2.2003.

    MS / Int.

  • nimimerkki

    T H

    18.4.2016 klo 17:34
    Vuonna 1973- 1974 Arto Paasilinna asui talven ylitse naapuristossamme
    ja posti tuli isoon laatikkoon. Kukaan ei silloin tiennyt mistään muusta kuin
    Reino Paasilinnasta. Keväällä sitten pellon reunassa tapasimme. Kättä pais-
    kattiin ja silleen. Poikiakin pari siinä ja uusi vaimo.
    Vaikea varmasti sanoa, mikä teos sai toteutuksensa siellä. Myös Vihdissä
    hän oli vuokramökissä talven. Talitinttejä ruokki ja vaimo toi ruokaa kaikille.
    Joko Jäniksen vuosi tai sitten Onnellinen mies sai alkunsa näillä main.
    Ajankohta täsmää hieman molempiin. Molemmissa paikoissa. Tarkkaa ajan-
    kohtaa toistaiseksi ei löydy.
    Itse veikkaan, että Jäniksen vuosi on kirjoitettu Täällä ensin.

  • nimimerkki

    Serambleri

    19.4.2016 klo 10:02
    Vaikuttaa siltä, että TH ajaa oikeaa jänistä.
    Edellä kehumassani elämäkerrassa käsitellään myös Lohjan seudun tapahtumia:
    Lohjansaareen saavuttiin 18.6. 1974. Mökki oli pieni. Pojat ja Terttu keksivät itselleen ajanvietettä kun Arto kirjoitti ahkerasti. Mökiltä alkoi polku, joka oli suora reitti hotelli Mailan pihaan. Pyörällä kesti vartin päästä särpäisemään muutama kasisenttinen vermouth rossoa, kotimainen pullote.
    Iltaisin Arto luetutti valmista tekstiä. Petteri-pojan vuoro oli lukea Vatasen matkustamisesta linja-autossa Posiolle metsänraivuuseen. Poika ajatteli, että miten ihmeessä isä osasi tehdä työkseen jotain noin hienoa.

    Jäniksen vuoden 1.versio valmistui Lohjansaaren vuokramökissä kesän 1974 aikana. Kirja ilmestyi syksyllä 1975.(huomaa ero Sariolan tekniikkaan, Seramblerin huom,) Kirjasta tuli Paasilinnan läpilyöntiteos.
    Vatasen ja jäniksen menestys ulkomailla oli ajankohtaan nähden huikea.

    Sariola-seuralaisia kiinnostanee elämäkerrassa oleva maininta kansainvälisyydestä:
    "Vuonna 1975 nykyisen kaltaisesta kansainvälisyydestä ei tosin vielä ollut hajuakaan, ja miten olisi voinutkaan olla. Silloin Suomessa ei oikeastaan edes tiedetty, että sellaista liiketoimintaa oli olemassa kuin kirjojen ulkomaanoikeuksien myynti. Maailmalle ostettiin Suomesta Kalevalaa ja Mika Waltarin historiallisia romaaneja, mutta siinä kaikki. Yhdessäkään kustantamossa ei ollut yhtään ainutta työntekijää, jonka tehtäviin olisi kuulunut kirjojen ulkomaankauppa. Syykin on ilmeinen: maailmakaan ei ollut yhtään kiinnostunut suomalaisesta kirjallisuudesta."

    Olisiko Gummeruksella kuitenkin ollut jotain kontakteja vierasmaalaisiin kustantajiin jo aiemmin? Muistelen Maurin teettäneen edustavaa pukua Ranskaan tehtävää palkinnonhakumatkaa varten paljon ennen kuin jänis Vatasen auton eteen hyppeli.

    PS
    Kaivapa TH kirja esille. Siinä on muun mukavan kerronnan lomassa hauska kuvaus Arton ja Lohjan taksikuskien molemminpuolisesta boikotista, joka päättyi näyttävään finaaliin. Pitäisihan "yön ainoan valopilkun" toki Kirjailjan aggregaattiin dieseliä kuljettaa...

  • nimimerkki

    T H

    20.4.2016 klo 08:24
    Onnellinen mies-elämäkerta vielä lukematta. Sotkin vuodet osaksi kun luin
    erään lehtijutun ko. kirjailijasta. Siinä onnellisesti sekaisin nuo Vihdin ja Lohjansaaren mökkielämät. Molemmissa syntyi kirja. Vaatimattomissa olo-
    suhteissa. A P näyttäytyi vielä myöhemminkin Lohjansaaressa, Ciderbergissä
    Alitalon viinitilalla. Hänen mukaansa on nimetty muutama viinikin mm. "Rutjan-
    linnan lumo".
    Muutama vuosi sitten olimme kesäteatterissa Vesilahden Rämsöössä. Siellä
    meni: "Tohelo suojelusenkeli." Tekstissä mainittiin kai pariin otteeseen Ciderberg ja sen viinit. Näytelmä muuten hieman lennokas varovasti sanoen.
    A P lienee edelleenkin eräs suurimpia saunanomistajia yksityisesti Suomessa.
    Siis lukumääräisesti. Siuntiossa lienee edelleenkin hänen omistuksessaan
    tuo 7 hehtaaria jossa paljon saunoja. Ja ainakin aikoinaan oli hänellä Espossa
    (vai muistanko paikan väärin?). Rannassa omakotitalo/huvila jossa sauna. Ja
    lähisaaressa näköetäisyydellä myös kesähuvila jossa sauna.

  • nimimerkki

    Serambleri

    23.7.2016 klo 22:37
    Printtimediassa tarjottiin äskettäin luettavaksi laaja artikkeli eräästä hyvin suositusta, nyt jo edesmenneestä kirjailijasta. Tuli lukiessa jotenkin kodikas, mutta samalla hämmentynyt olo.
    Ai että miksi tuli? Tässä muutamia, lähes sanatarkkoja lainauksia lehden tekstistä.

    -hän hylkäsi opettajan työt ja kirjoitti kirjoja kymmenien vuosien ajan
    -monet kirjoista syntyivät parissa viikossa
    -hänen kirjoissaan rikosten selvittäjät osoittavat neuvokkuutta
    -valtavan suosion vastapainoksi hän ehti saada osakseen paljon kritiikkiä
    -hänen kirjojaan pidettiin paitsi liukuhihnalla tuotettuna viihteenä, myös asenteellisina ja jopa rasistisina
    -roistoille kuvattiin joskus epäluotettavuutta kuvaavia, outoja piirteitä
    -kirjailija ilmoitti, että häntä ei kritiikki kiinnosta
    -hänen kirjojaan lukeneet ovat nyt yli seitsemänkymppisiä, mutta nuorempaakin lukijakuntaa on
    -haastateltu kirjastonhoitaja tarkistaa hyllyn ja ilmoittaa, että ei täällä ole monta kirjaa paikalla
    -kirjojen lainaajat sanovat, että on hauska palata varhaisiin lukukokemuksiin
    -eipä ole siis ihme, että kustantamo julkaisee kirjoista uusia painoksia
    -kirjoissa esiintyy kiinnostavia jo kadonneen maailman termejä
    -tutkijoita kiinnostaa, miten nykyinen lukija ottaa vastaan tekstien vanhakantaisuuden ja asenteellisuuden, esim. suhteen luokkayhteiskuntaan ja ihmisten tyypittelyyn sen mukaisesti
    -kirjailija Sofi Oksanen ihastelee kyseisen kirjailijan kykyä ja kiinnostusta kuvata toistuvasti herkullisia ruokia
    - Oksanen korostaa näiden kirjojen olevan oiva esimerkki kirjallisuuden yleissivistävästä merkityksestä
    -Maija Vilkkumaa kiinnittää huomiota siihen, että kirjailija ei arvosta tyttöjä kovinkaan korkealle
    -kirjojen dekkarirakenteesta Vilkkumaa mainitsee pitäneensä ja muistelee lukemiensa kirjojen olleen tosi jännittäviäkin

    Kaikki edelläkirjoitettu tuntui minusta kovin tutulta. Muistelen tämän suuntaisia väitteitä ja asioita käsitellyn lukupiirissämmekin vuosien varrella. Suurelle osalle luetelluista asioista nyökyttelin nytkin lehteä lukiessani hyväksyvästi, juu, juuri näin tai ainakin sinnepäinhän se on...
    Sitten artikkelissa tulee esiin asia, joka palautti ainakin minut takaisin valvemaailmaan:

    -teoksia syntyi yli kahdeksansataa

    Mikä tässä nyt mättää, eihän nyt sentään niin paljoa? Taisin sittenkin sekoittaa asioita ja kirjailijoita. Kävikö minulle nyt se kuuluisa aberratio ictus? Rouva S. viittaa usein lauluun, jossa sanotaan, että "sellaista useinkin tapahtuu", lieneekö se joku juttu Lemmenjoelta, jossa kuu kuulemma paistaa. Kauko Käyhkö sen taitaa laulaa.
    Pitäisiköhän lukea tuo artikkeli vielä uudelleen?
    Ei nyt ehdi enempää pohtia. Metsät täynnä mustikkaa, täytyy sitä kantaa pois. Vaaleaorakas on myös hyvin jo pinnassa ja tosi hyvänlaatuista.





  • nimimerkki

    Matti Nummenpää

    28.8.2016 klo 23:41
    Mauri Sariola -seuran jäsenen, Ari Kyyrön, kirjaa on käsitelty lakimiesuutisissa 5/2016. Arvioinnissa tulee esiin myös Mauri Sariolan esittäminen kunniatohtoriksi.
    Kirjan kustantaja on Kirjakenno ja sitä on edelleen saatavissa Mauri Sariola -seuran välittämänä. Mahdolliset tilaukset seuran intendentille; matti.nummenpaa@elisanet.fi.

    Lakimiesuutiset 5/2016
    heikki halila@helsinki fi

    Lakimies rikosromaanikirjailijana

    RIKOKSET KIINNOSTAVAT lakimiehiä myos fiktiona. Moni lakimies piti tapanaan seurata saksalaista Derrick-poliisisarjaa sen hienostuneisuuden ja juonen kehittelyn vuoksi. Saksassa Derrickin esitvkset lopetettiin vuosikymmenten jälkeen, kun ilmeni, että Derrickiä esittänyt Horst Tappert oli ollut nuorena asevelvollisena waffen ss:ssa - niin kuin esimerkiksi Gunther Crass. Tarpeeton ylilyönti heijastui myos meille: Derrickejä ei ole sen koommin
    televisiossa esitetty.
    Rikosromaanin kirjoittaminen on oma taitolajinsa, josta kovin moni lakimies ei ole yrittänyt suoriutua. Mauri Sariolakin oli lainopin ylioppilas, jonka kärsivällisyys ja keskittymiskyky eivät riittäneet tutkinnon suorittamiseen. Sariola piti kirjoissaan lakiiesten lippua korkealla. Siksi herkuttelimme kerran lounastauolla sillä ajatuksella, että näkisimme hänen nousevan parnassolle tiedekunnan kunniatohtorina. Esitystä ei tästä sentään tehty.
    Mauri sariola -seuran aktiivi asianajaja Ari Kyyrö on rohjennut astua mestarinsa jalanjäljille ja kirjoittanut vuonna 2014 ilmestyneen dekkarin "Ra-ra ras-Putin". Se kertoo pääosin 1970-luvun jälkipuoliskolle sijoittuvista vauhdikkaista ja rajuistakin tapahtumista Helsingissä ja itänaapurissa. Kirjan nimi viittaa romaanihenkilonä seikkailevaan Vladimir Putiniin. Päähenkilöihin kuuluu myos nuorisopoliitikko Benjamin Zabludowicz, siis Ben Zyskowicz. Kirjaa voi suositella varsinkin niille joille kyseisen ajan Helsinki, oikeustieteen opiskelijoiden elämä ja Helsingin raastuvanoikeus tuovat nostalgisia muistoja.

    Arviointi jatkuu professori Erkki Aurejärven teoksen "Kun kukaan ei näe" arvosteluna.


  • nimimerkki

    ukkelo

    29.8.2016 klo 03:05
    Nyt tulee annettua karhunpalvelus kun suosittelen Ari Kyyrön kirjaa luettavaksi omalla vastuulla. Sen verran on tullut coetus interruptuksia että latinan opiskelu ei mennyt täysin hukkaan. Valituslupaa ei ole myönnetty eikä kysytty missään oikeusasteissa, koskapa kaikki jutut, oikein tai väärin on voitettu. Mikä lienee syynä siihen, että nimikkokirjailijamme teksti kuulostaa niin yksinkertaiselta ja helppolukuiselta, että maamme silloiset kriitikot kuten Toini Havu antoivat murskaavat arvostelunsa. Turhaa on vedota siihen ettei pysty parempaan, kun julkaisukynnys on vielä ylittämättä, ja tuskin kukaan kriitikon tekstiä lukisi vaikka ilmaiseksi saisi.

    Kun analysoin Mauri Sariolan ja Agatha Christien teoksia, huomaan silmääni pistävän eron. Maurin sankari on tyhmänpuoleinen poliisiupseeri, rikostarkastaja Susikoski, mikä paremmin vastaa henkilökohtaisia kokemuksia kuin Lady Agathan teokset, joissa syylliseksi paljastuu aina vähiten epäilyttävä henkilö. Maurilla se on eniten epäilyttävä henkilö ja juuri siksi ne ovat lähempänä totuutta. En tiedä kuinka käy Ari Kyyrön seuraavassa teoksessa. Todella upea lukukokemus on luvassa.

  • Matti Nummenpää

    30.8.2016 klo 08:05
    Laitetaanpa malliksi yksi Toini Havun laatima arvostelu Mauri Sariolan kirjasta. Tässä vaiheessa Havu vielä arvioi Maurin tekstiä myönteisessä valossa. Myöhemmin tilanne muuttui.


    Helsingin Sanomat 15.10.1956



    Mauri Sariola: Isänmaan parturit, Romaani. 303 s. - Gummerus

    Motto: Mikä on tuo laulu niin outo ja kuitenkin niin tuttu?

    Minä sanon sen teille: Se on se oikea Suomen laulu (Eino Leino)



    Leinon "Päiväperhojen" ensimmäinen yksilö. "Tuhmuuden ylistys", johtuu yhä ajankohtaisena Suomen laulun muunnoksena useinkin nykyisen maamme kansalaisen mieleen. Niin tapahtui nytkin, kun arvostelija tutustui Mauri Sariolan tuliterään romaaniin "Isänmaan parturit" ja samalla hiljaa vaikeroi, miten hankaliksi tämän syksyn kirjailijat ovat heittäytyneet. Mika Waltari kirjoitti "Felix Onnellisen", jonka ääressä kriitikko toivotteli suorittaneensa vähintään pikkuteologin, ja "Isänmaan parturit" tuntuisi edellyttävän häneltä laajaa sisäpoliittista kasvatusta.

    Sillä romaanin sisällys on omituisella tavalla outo ja kuitenkin tuiki tuttu, melkein kuin viron kieli sille, joka äidinkielenään puhuu suomea: yksityiskohdat klikkaavat, tutut sanat vaihtavat merkitystä, mutta sukulaisuus on silti ilmeinen.

    Kirjan tosiasiat pystyvät vetoamaan vain erittäin karmeaan huumorintajuun. Sinänsä ne ovat meille sanan täydessä merkityksessä haudanvakavia. Romaani tapahtuu eduskunta- ja ministeriöpiireissä, aika on läheinen, ja toinen maatalousministeri Toropainen tunnustaa puolueen luotettavassa sisäpiirissä spontaanisesti: "Meidät on tänne lähetetty valvomaan omia etujamme ja sen me, jumalauta myös teemme." Hieman laajemmassa piirissä hallituspuolueiden kellokkaat, niin kontukansanpuolueen kuin tehdasdemokraattienkin edustajat tosin kauniisti puhuvat siitä, miten he ovat uurastaneet isänmaan hyväksi. Mutta romaanin nimi selittyy kontukansanpuolueen neuvoa-antavan lakimiehen ivallisesta repliikistä puoluesihteeri Puhakalle kokouksessa, jossa yritetään etsiä ulospääsyä maan asioiden kertakaikkisesta umpikujasta:

    "Niin tähän huoneeseen on kokoontunut joukko epäitsekkäitä henkilöitä, jotka ovat voimansa uhraten toimineet yhteisen edun hyväksi. Isänmaa on parturoitu putipuhtaaksi ja syyllistä haetaan, mutta merkillisenpä kovalle sen löytäminen ottaa."

    Varatuomari Lintunen on puolueensa kylmä älypää. Mutta romaanin lopulla hän on saanut piston sydämeensä kontukansanpuolueen kunniaveteraanin Kaarakaisen, perustuslain henkeä horjumatta pitkän uransa aikana toteuttaneen miehen idealistisesta asenteesta, minkä osoitusta hänen ylläolevat sanansa ovat.

    Kaarakaisen pieneen, mutta puolueen häikäilemättömälle ja tunteettomalle valtapolitiikalle hankalaan eduskuntaryhmään kuuluu myös kirjan keskushenkilö Asser Säkiä, jonka hahmo samoin kuin se ympäristökin, mihin hän ensikertalaisena kansanedustajana joutuu, muistuttaa kotoisesti sitä, minkä Kyllikki Kallaksen "Herra Puoluesihteeri" viime kaudella toi parrasvaloihin. Säkiä pitää romaanin alussa vaalipuheitaan, mutta ne kuluneet fraasit, joita hän tällöin viljelee, osoittautuvatkin verraten puhtaasta ja totisesta sydämestä lähteneiksi.

    Säkiä aikoo näet todella ajaa valitsijapiirinsä etuja, ja nuhteettomana kontukansanpuoluelaisena hän näkee tukiaisissa ja muissa niihin verrattavissa valtion lahjoissa maaseudulle vain oikeuden ja kohtuuden. Virkamiehillä ym. on aivan liian hyvät oltavat hänen mielestään.

    Mutta kokemus opettaa hänelle monta asiaa. Ensinnäkin sen, ettei hänen ihannoitu puolueensa suinkaan toimi oikeuden linjalla puhtain asein, että idealismille nauretaan vanhanaikaisena, että yksityinen vakaumus on mahdoton toteuttaa siellä, missä puolue- ja ryhmäkuri sanelee ratkaisut ja missä taktikointi ei estä näitä keskustamiehiäkään nojautumasta vaikka punakumoojien puolueeseen, olipa toimenpide maan kokonaisedun kannalta miten arveluttava tahansa, kun vain vallan päällä olijoiden oma etu siitä hyötyy. Samalla hän oppii, miten julkisuudessa erilaisia moraalisia hyveitä hurskaasti edustavat puoluepamput kulissien takana kääntävät samoissa sioissa erittäin likaisen puolen päälle päin. Niinpä Toropainen ministerin viran luovutettuaan ei pääsekään maaherraksi, vaan Seutulaan lapiota heiluttamaan, koska hän on sattunut ajamaan valtion auton yksityisyrittäjän näyteikkunasta sisään.

    Mutta kaikkia ei jumalien kosto kohtaa yhtä suorasukaisesti. Kirjailija välähdyttää kuitenkin juuri yllä mainitussa vaikeassa neuvottelussa esiin asioita, joiden yhteydessä voidaan sanoa, että vääryyden harjoittajat saavat ainakin moraalisen tuomion. Sariola kertoo kepeästi ja luontevasti - mihin tosin kuuluu myös silloin tällöin esiintyvä huolimattomuus tyylissä ja kielenkäytössä - mutta vaikka hän ei nousekaan koturneille, vaan antaa asioiden yleensä itse puhua puolestaan, hänen suuntansa on kiitettävän selvä ja rakentava: se on mädännäisyyttä vastaan ja niiden kunnia- ja oikeuskäsitteiden puolesta, jotka nykyisessä julkisessa elämässämme näyttävät jotensakin tyystin unohtuneen tai pannun viralta.

    Kirjailija esittää itsekin tahtoneensa esittää vastalauseen, mutta karttaneensa karrikatyyrien tekemistä julkisista henkilöistä. Tästä huolimatta saattavat jotkut asiat tuntua lukijoista ylen tutuilta ja jotkut henkilöt epäilyttävästi muistuttaa joitakuita. Tapa, millä Sariola on asioita käsitellyt, tuottaa yleisölle epäilemättä samanlaista tyydytystä ja karmeaa huvia kuin "Herra Puoluesihteeri" ja samoista syistä. Moneltakin kannalta katsoen kirjailija on suoriutunut valitsemansa asetelman toteuttamisesta briljantisti.

    Mutta kuumimman sulatusuunin läpi käyneenä kirjan ainekset olisivat tulleet romaanimaisemmiksi, kaunokirjallisemmiksi ja kun takakansi mainitsee teosta satiiriseksi, olisi satiiri tarkoittanut sitä, että kirja olisi maltettu rakentaa enemmän kuvitteellisesti vaikka todellisuutta tarkoin vastaavienkin tapausten pohjalle. Nyt on kaikesta huolimatta lähellä kiusaus sanoa "isänmaan partureita" vaikkapa laajaksi pamfletiksi.

    Tästä huolimatta "Isänmaan parturit" on ehdottomasti merkittävä Sariolan kehityksessä voittopuolelle: se osoittaa laajan ja vaikean aineiston vapaata hallintakykyä, älyä, huumoria ja kertojanokkeluutta, joka pysyttää kaikenlaiset kuvauksellisesti hankalatkin asiat vilkkaan eloisuuden ja mielenkiintoisuuden piirissä. Henkilönsä hän on karakterisoinut hyvin; nämä pukarit eivät jää pelkiksi propagandistin pelinappuloiksi.

    Varsinaista romaaniainesta edustaa parhaiten Säkiän henkilökohtainen - poliittinen - ihmisenkehitys, hänen kiusauksensa ja koettelemuksensa sekä vihdoin loppuratkaisu: Säkiä pysyy uskollisena Kaarakaisen idealismille, mutta ottaa vastaan valtion tilintarkastajan toimen voidakseen siltä tuolilta käsin valvoa maan varojen käyttöä. Säkiän kehitykseen kuuluu myös se, että hänelle paljastuu poliittisena houkutuslintuna käytetyn kauniin naisen henkinen kepeys ja että hänen rakkautensa kohdistuu toiseen, joka sen paremmin ansaitsee.

    Mauri Sariolan "Isänmaan parturit" on suomalaiselle masokistisesti hauska kirja. Se on myös erittäin terveellinen ja silmiä avaava vuorosana päivän tilanteesta. Loppujen lopuksihan Sariola jatkaa Leinon kunniakasta perinnettä: Sama katkeroitunut tuhmuuden ylistys on hänenkin pohjimmainen teemansa. Hän on vain keskittynyt siihen tuhmuuteen, "joka vallan rappuja ravaa" ja joka ravitaan. - Martti Mykkäsen tyylitelty kansi on mainio.



    Toini Havu

    MS / Int

  • nimimerkki

    Serambleri

    30.8.2016 klo 12:14
    Kiitos intendentille edelläolevasta lainauksesta! Harvinaisen myönteistä ja kirjan sisältöä hyvin kuvaavaa tekstiä arvostetulta arvostelijalta. Tuohan on aikoinaan ollut ihan myyntiä edistävää.

    Kun kirjan ilmestymisestä tuli täyteen 50 vuotta, pidin täällä melua siitä että olisipa kustantajalle mainio paikka ottaa juhlapainos. Taisinpa ehdotella sitäkin, että mihin suuntaan olisi jaettava lämpimäiskappaleet "tutustuttavaksi".

    Maassa on nykyään vallassa merkittävissä tehtävissä sukupolvi, josta usea ei tiedä Kekkosesta kuin nimen. Hyvin harvoille syntyy mielikuvaa kun sanotaan Sariola, no joku mieltää nimen sirkuksen isojen autojen kyljessä.

    Kun poliittinen sekasortoelämä nykyään(kin)on mitä on, olisikin ihan terveellistä tehdä Partureista pokkari ja panna massoittain laareihin eduskunnan kuppilaan (missähän sekin nyt on?) näkyvälle paikalle merkinnällä "ota tästä". Lehtien toimituksiin pitää tietysti lähettää kirjoja merkinnällä "ei sivullisten tietoon", silloin sen lukee juoksutyttökin ja julkisuus on taattu.
    Muistellaan vaan miten valtaisa menestys oli Loka-Laitisen ja kumppaneiden pamfleteilla. Kyllä kansa tietää ja tykkää kun poliitikkoja mollataan.

    Se aikoinaan hehkuttamani elokuva-ajatus lienee haudattu, se juna meni jo. Filmataan vaan niitä tuntemattomia ja mannerheimeja sopivin välein.

    Kekkosen ja Partureiden yhteydestä on paljon turistu. Mahtoiko UK kirjaa lukea? Ettei vaan väitetty tuohtumuksensa saanut sytykkeen jokun lipokielen hänelle kertomasta "paljastuksesta"? Kai kuitenkin on niin, että UK:lle tutumpi parturi oli pojan appiukko.

  • nimimerkki

    T H

    31.8.2016 klo 05:16
    Tuossa nyt mitään uutta nykyaikaa. Vrt. Guggenheim, Kruunusillat, Länsimetro tms? Aika ja paikka vaan vaihtuneet.
    Kekkonen mielestäni aikaansa edellä ja hyppäsi junaan kun se liikkui. Muut jäivät asemalle. Hyvä Serambleri! Hyvä Toini Havu!

  • Matti Nummenpää

    5.10.2016 klo 09:38

    Ministeri Jaakko Iloniemi on julkaissut vaikuttajakumppaniensa kanssa uuden kirjan. Katsotaanpa, mitä mieltä hän oli Mauri Sariolan kirjasta "Isänmaan parturit" sen ilmestymisen aikoihin.



    Ylioppilaslehti 31.10.58

    Puhtaaksi ajeltu

    Mauri Sariola: Isänmaan parturit. Gummerus 1958



    Mauri Sariola on saavuttanut jonkin verran nimeä poliisiromaanien kirjoittajana. Tämä on rohkaissut häntä esittämään "tavallisen, joskin asioihin sisälle päässeen kansalaisen vastalauseen viime aikojen julkisten asiain hoidolle...".

    Se lupaus, joka sisältyy sanoihin " asioihin sisälle päässeen" jää kokonaan lunastamatta. Mikään ei osoita, että Sariolalla olisi ollut muita tietolähteitä, kuin sanomalehtien yleisönosastojen "närkästyneen veronmaksajan" vuodatukset. Lisätä ehkä sentään kannattaa, että mukana on myös eräitä epämääräisiä häväistysjuoruja, joita Sariola on oma-aloitteisesti yhdistellyt paremman lopputuloksen aikaansaamiseksi. Kirjailija nimittää teostaan romaaniksi - todella tarpeellinen huomautus, sillä muutoin olisi lukija muitta mutkitta odottanut Sariolan halunneenkin vain esittää vastalauseensa poliittisen pamfletin muodossa. Hurskastelevasti ilmoittaa Sariola, etteivät hänen kirjansa henkilöt ole mitään "tunnettujen julkisuuden hahmojen karrikatyyrejä", mutta on kuitenkin nähnyt vaivaa saadakseen hahmoista "näköisiä" eli yleisönosastokuviaan muistuttavia. On siis kokonaan lukijan omaa mielikuvitusta, jos hän erehtyy luulemaan, että kontukansanpuolueen puoluesihteeri Puhakalla olevan todellisia esikuvia, vaikka Puhakasta liikkuukin huhuja, joiden mukaan hän on rintamakarkuri. Punakumoojien puheenjohtaja Laila Tamminen lienee niinikään kokonaan Sariolan omien aivojen itsenäinen tuote. Luetteloa voisi jatkaa hyvinkin pitkälle vaikka teoksesta turhaan hakee eräitä julkisen elämämme nimekkäimpiä hahmoja, mutta toisten kuvat ovat sitäkin helpommin tunnistettavissa.

    Sariolan perehtyneisyyttä poliittisiin oloihimme kuvastaa mm. se, että hän on parannellut sekä voimassa olevaa vaalilakiamme että valtiopäiväjärjestystä, jotka molemmat hän olisi saanut Valtioneuvoston julkaisuvarastosta parilla kympillä. Mutta se, mikä jää tosiasioissa vajaaksi, on täytetty huhuin ja Sariolan omaperäisin keksinnöin. Hänen henkilöhahmonsa ovat sarjakuvamaisen pelkistettyjä: juoppo, irstas, kyvytön, röyhkeä, ja epärehellinen ministeri Toropainen edustaa konnia, taitava rohkea, rehellinen ja suoraselkäinen tohtori Auer, tehdasdemokraattien johtaja, puolestaan on kirjan eräs keskeisimmistä sankareista. Kirjan päähenkilön, kontukansan puolueeseen lukeutuvan maanviljelijän, sittemmin ministerin, Asser Säkiän kehitys vaatimattomasta kyläpoliitikosta, pohjimmiltaan rehellisestä, mutta kontukansalaisten huonoon seuraan joutuneesta oikeudentuntoiseksi ja vaatimattomaksi valtiontilintarkastajaksi on yhtä uskottava kuin lasten lähetyslehden sankarin vaiheet. Ihmetellä täytyy, miten Sariola arvelee maamme politiikan tähtitaivaalle selviävän sellaistenkin miesten kuin hänen ministeri Toropaisensakin on. Vaikka onkin myönnettävä, että eräät herrat menestyvät joskus ohi kykyjensä, ei Toropaisen kaltainen juoppo laiskuri sentään voi päästä siihen asemaan, että voi ajella Valtioneuvoston autolla läpi näyteikkunoitten ja silti on sopiva, hyvätuloinen virka odottelemassa kun Seutulan reissu on tehty. Jos Sariola olisi tyytynyt vähän viattomampiin konniin ja vähän uskottavampiin, todellisia ihmisiä muistuttaviin suurmiehiin, olisi hänen kirjansa ihmiskuvaus paljon voittanut. Nyt se on pelkästään tyyppikuvausta. Jo kirjan alkulehdillä esitelty kontukansa puolueen vaalipuhetilaisuus osoittaa, että Sariola ei ole yrittänytkään kuvata todellisia ihmisiä vaan hän on sullonut yhteen puhetilaisuuteen punakumoojia, kontukansalaisia, tehdasdemokraatteja, kielipuoluelaisia, kristillis-siveellisiä ja kotiliberaaleja. Jokaisen ryhmän edustaja on yhtä stereotyyppinen kuin asetelmakin.

    Kirjoittaja pitää aiheellisena siloitella oman kynänsä jälkeä kertomalla, ettei hänen tarkoituksenaan ole ollut letkautella demokraattista hallitusjärjestelmää tai puoluepolitiikkaa. Ehkä se ei ole ollut hänen tarkoituksensa mutta tulos se on kuitenkin ollut. Sariolan letkaukset eivät tosin ole kovinkaan vaarallisia ns. ajattelevalle lukijalle, joka kyllä näkee läpi Sariolan hurskaitten vakuutusten, mutta pieni poroporvari, joka silmät riemusta kiiluen lukee jokaisesta poliittisesta tapahtumasta, johon liittyy skandaalinkäryä, saa vahvistusta Totuuden Torven kanssa kilpailevalta Sariolalta omiin epämääräisiin mielikuviinsa. "Jokaiselle jotakin" metodin mukaan on Sariola ottanut huomioon tämänkin lukijaryhmän erityistarpeet sijoittelemalla sopivasti mukaan irstaita juominkeja ja kauniita houkutuslintuja. Lopputuloksena on keitos, joka saattaa hyvinkin ruokkia niitä demokratialle penseitä ryhmiä, joilla ei ole mahdollisuuksia tehdä vertailuja muitten hallitustapojen välillä. Sariolan vastalause jää oman mahdottoman liioittelunsa ja tavoittelevan "paljastavuutensa" takia kantavuutta vaille. Ne monet asiat, joista olisi voinut rakentavasti esittää kritiikkiä, hukkuvat nyt Sariolan pateettiseen vuodatukseen ja se, minkä kirjoittaja ilmoittaa päämääräkseen muuttuu omaksi vastakohdakseen.

    Mykkäsen kansikuva on kirjan paras sivu



    Jaakko Iloniemi

    MS / Int.

  • nimimerkki

    Serambleri

    5.10.2016 klo 20:56
    Kiitos taas intendentille tietopläjäyksestä.
    Olipa hauskaa lukea "nuoren, vihaisen miehen" vuodatusta. Tuli väistämättä mieleen pelottava mahdollisuus, että Iloniemi olisikin ottanut kirjan vakavasti ja oikeasti tuohtunut Maurin loistavasta pilailusta. Puuttui vaan se, että "oikein ajattelevissa piireissä" olisi ruvettu vaatimaan kirjaa poltettavaksi ja kustantajaa ja kirjoittajaa sinne missä on leivätön pöytä katettu. Uskaltavat kelmit ja ketaleet tehdä pilaa niin hienosta asiasta kuin oli Suomessa ns. demokratia ja kansan valitsemien johtajien moraali 1950 -luvun puolivälissä.
    Kirjahan on loistava irvikirjoitus. Puolueiden nimet ovat hienosti keksittyjä ja upeasti kuvailevia. Henkilökuvaukset mahtavasti karrikoituja. Kansa ainakin tykkäsi partureista ihan hurjasti. Minä kanssa.
    Kirjasta tulee mieleen laulu, jossa lapselta kysytään mitä sinä tänään koulussa opit... kersa vastaa jotain sellaista, että "vapaus vallitsee, hyvät miehet meitä hallitsee, eikä ne valehtele milloinkaan ja aina ne valitaan uudestaan..." Lainaus ei pyri olemaan sanatarkka.

    Harmi vaan, että Iloniemen kirjoitus tuli kuitenkin aika suppean lukijapiirin ulottuville. Tuo vuodatus jos olisi painettu Maakansaan ja Maaseudun tulevaisuuteen, olisivat partureiden myyntiluvut kasvaneet entisestään. Eipä silti, ei minulla ole tietoa mitä kirjasta muissa lehdissä kirjoitettiin...

    Arvostan suuresti Jaakko Iloniemeä ja hänen elämäntyötään. Olisipa mukava kuulla hänen kommenttinsa, kun häneltä tuosta kirja-arviosta nyt lähes kuudenkymmenen vuoden kuluttua kysyttäisiin.

  • Matti Nummenpää

    5.10.2016 klo 23:43
    Lisätään vielä kolmas arvostelu partureista. Tämä edustaa eri ääripäätä, kuin Iloniemen ja Tini Havunkin arvioinnit.



    Kaakkoisseutu 26.3.1959

    TERVEELLINEN, NASEVA ISKU ISÄNMAAN "LEIPÄPAPEILLE"

    Mauri Sariola: Isänmaan parturit Romaani - Gummerus



    Jo ensimmäisen varsinaisen romaaninsa nasevuudella ja suorilla sanonnoillaan lukijoiden kiinnostuksen saavuttanut Mauri Sariola on jatkanut entistä kantavammalla linjalla, terävällä yhteiskunnallisella satiirilla "Isänmaan parturit". Hän iskee siinä voimakkaasti ja arkailematta suoraan ajan hermoon ja erikoisesti viimeaikaisiin tapahtumiin kiinteästi liittyvänä kirja on kaksinverroin kiintoisampi kuin jos se olisi ilmestyt "normaalina" aikana. Se on sumeilematon ja paljastava ja tuntuu kuin sellaisenaan todellisuudesta leikatulta. Siksipä se onkin herättänyt paljon keskustelua puolesta ja vastaan. Tuomitsijoina ovat ennen kaikkea esiintyneet kansan johtoportaisiin ja puoluetoiminnan piiriin kuuluvat, joskin siltäkin taholta on riittänyt myös kiitoksia.

    Tavalliselle ihmiselle kirja on verrattoman mielenkiintoinen, koska se paljastaa suorasukaisesti nykyajalle ominaisen poliittisen ryhmäetujen tavoittelun ja kaiken sen mädännäisyyden, joka on saanut olla maamme asioiden hoidossa pitkän aikaa määräävänä tekijänä. Häikäilemätön juonittelu ja omien tarkoitusperien mistään piittaamaton ajaminen uhkauksiin ja "voitelemiseenkin" turvautuen saavat vakuuttavan ilmaisun nykytodellista taustaa vasten kuvattuina. Niinpä lukija on valmis uskomaan, että joku pula-ajan ansiosta pinnalle pulpahtanut muotiliikkeen omistajatar saattaa vaikuttaa ratkaisevasti koko maan asioiden kulkuun. Maallikko joutuu aivan ymmälle alastomien paljastusten keskellä ja vaikka tekijä sanookin henkilöhahmojen olevan tarkkaa todellista vastinetta vailla, vain mielikuvituksensa luomia tyypillisiä antaa-mennä-politiikan edustajia, ei lukija voi olla vertaamatta eräitä kirjan tyyppejä poliittisen elämämme todellisiin henkilöihin - siksi paljon tuttuja piirteitä on kirjan suunsoittajista. Eipä ihme, vaikka jotkut ovatkin tunteneet itsensä "Isänmaan partureissa" ja ovat ottaneet itseensä paljaaksiriisuvasta, kaunistelemattomasta vuodatuksesta. Kirja on terveellinen isku viimeaikaisen politiikkamme henkeen ja toivottavaa olisikin,. että se herättäisi itsetutkistelua. Mietteitä se joka tapauksessa synnyttää ja toivottavasti myös vakavaa ajattelua siellä, missä sitä tärkeimmin tarvitaan.

    Sariola tarkastelee eri etupiirien pyrkimyksiä asioihin sisälle päässeen selkeydellä valppaasti ja nasevasti. Vaalipuhetilaisuuksiinkaan ei pääse syntymään kuolleita kohtia, koska tekijällä on myös huumori hallussaan. Sen ansiosta tuloksena on mitä osuvin satiirinen tutkielma, jonka parissa tulee pakostakin hyvälle tuulelle, mutta toisaalta hiukan närkästyy asioiden hoidon holtittomuudesta ajatellessaan, että kuvaillut voivat olla totisinta totta, ehkä todellisuudessa vain toisin ilmenemismuodoin tapahtuneita. - Vaikka tekijä käsitteleekin asioita huumorilla väritettynä, olisi kirjassa paljon vakavasti otettavaa ennen kaikkea puoluepiireille, joissa on nykyisin aivan liiaksi "leipäpappeja" parturoimassa kurjaa valtiontalouttamme.

    Kirja on jäntevä, syvyysnäkemystä, nokkelia arviointeja ja hyvää arvostelukykyä osoittava. Sariola on pitänyt vaativan, runsaspolvekkeisen aiheen tiukasti käsissään ja johdattelee tapahtumia älykkäästi episodista toiseen. Ensinäkemältä irrallisiltakin vaikuttavat säikeet kietoutuvat lujasti samaan vyyhtiin, jonka sekamelskassa isänmaamme asioita johdetaan. "Isänmaan parturit" on kiinteä kokonaisuus, joka entistä vakuuttavammin tuo esille Sariolan mahdollisuudet kertomakirjallisuutemme rikastuttajana.

    I. S.

    MS / Int.

  • nimimerkki

    Serambleri

    6.10.2016 klo 08:59
    ENSIMMÄINEN ASIA

    Luimme aamusaikalla istuessamme Kaakkoisseudun arvioinnin partureista. Tulipa heti aamusta muheva olo. Mauri toteaisi tähän "audiatur et altera pars". Varmaan Iloniemen kritiikki olisi hänen mielestään se "aberratio ictus". Pihlajanmarjaviiniseuran kirjapiiri kiittää taas kerran intendenttiä.

    Jäi pohdituttamaan eilen Jaakko Iloniemestä käyttämämme ilmaisu "nuori, vihainen mies". Selvitimme asiaa, ja havaittiin sen menneenkin nappiin. Iloniemi oli kirjoittaessaan kaksikymmentäkuusivuotias juuri valmistunut valtiotieteen maisteri. Juuri vaiheessa, jossa tietää ja osaa kaiken ja on valmiina puraisemaan lahkeesta kaikkea mikä liikkuu.

    TOINEN ASIA

    Intendenttimme on touhun sälli. Tämä on PMVS:n kirjapiirissä todettu jo aikoja sitten. Emme ole myöskään kantaamme peitelleet. Nyt iski inspiraatio kuin entinen faksi: pyytämättä ja yllättäen. Seuraa ehdotus seuran johdolle.

    Idean lähde on kuukauden kirja Susikoski päiväntasaajalla. Kirjassa on selitetty loistoristeilijän päällystön virkapuvun olkanauhojen mallia ja merkitystä. (toinen painos s.30-31). Kiinnitimme huomiota aluksen intendentistä annettuun kuvaukseen. (Nopea, ystävällinen, hyvin kohtelias..) Intendentti on iso herra ja merkit sen mukaiset.

    "Olkanauhat olivat hopeanväriset ja niitä oli kolme leveää ja yksi kapea."

    PMVS:n kirjapiiri esittää, että seuramme intendentille myönnetään seuraavassa arvomerkkien jaossa edellä kuvattu arvoa, vaativaa tehtävää ja sen menestyksellistä suorittamista ilmentävä seuran toimintaan liittyvissä tilanteissa kannettavaksi tarkoitettu merkki.

    Inkeri ja kumppanit, estradi on teidän!




  • nimimerkki

    ukkelo

    11.10.2016 klo 10:27
    Ei tässä tarvita kenenkään muun lupaa käyttää tätä estradia kuin sen toteuttajan ja ylläpitäjän. Jos Suomen vanhimmalla vänrikillä olisi valtaa päättää kuinka monta kissankuvaa kyseinen henkilö kauluslaattoihinsa ansaitsee, ehdottaisin neljää.

  • nimimerkki

    Serambleri

    11.10.2016 klo 12:44
    Se on hyvä, että elätetään tuota Maurin ahkerasti viljelemää Suomen vanhin vänrikki -(taru?)henkilöä. Pidettiin äsken PMVS:n militäärimatineaa pärekattotalkoiden tauolla, ja tuli tuo asia puheeksi. Eräät asiat tarvitsevat täsmennyksen.
    Lasketaanko täällä vänrikkien vanhemmuus napanuoran katkaisusta, vai kunnon sotilastapaan tähän hienoon nuoren upseerin arvoon ylentämisen päivästä?
    Toisen kysymyksen esitti kuluneita nahkapaikkahousujaan ylpeästi kohotteleva nyt jo yhdeksänkymmentä (iän, ei painon puolesta) saavuttanut jäsenemme.
    Oli kiinnostunut tietämään, otetaanko tässä laskennassa kornetti huomioon, Kehtasi kehaista, että kornetti katselee vänrikkiä säkäkorkeuden verran ylempää.
    Kertoi ylimmän ratsumiehen restenttinä olleen silloin kun kornetin sotilasarvo papereihin merkittiin. Väitti olleensa niin kuumakalle, että valvontakomissio kielsi häntä enempää ylentämästä. Kiukutteli vielä nykyväen tietämystä. Kun kansalaiselta kysytään, mikä on kornetti, sanoo kaduntallaaja että joku messinkipilli se kai on. Voi aikoja!

  • Matti Nummenpää

    18.10.2016 klo 10:14
    Mauri Sariola -seuran jäsenlehden toinen numero vuodelle 2016 on ilmestynyt. Tämän sivuston etusivun uutisissa on tietoa lehden sisällöstä. Kannessa Mauri on opettajana Toivakan Ruuhimäessä v. 1954. Siis Norvajärven opettajatoimen jälkeen.

    Lehti on postitettu Mauri Sariola -seuran jäsenille.

    Lehti on myytävänä Helsingin kirjamessuilla alkaen 27.10.2016.
    Sen voi myös tilata seuran toimistosta. Lehden hinta on 5,00 euroa. Samalla voi tilata aikaisemmin ilmestyneitä lehtiä hintaan 2.00 euroa / kpl. Vuosien 1996, 1997 ja 2000 lehti on oppunut varastosta. Postitse toimitettuna lisätään postimaksu.

    Lehden ja tulevat lehdet saa myös liittymällä Mauri Sariola -seuran jäseneksi. Vuotuisjäsen maksu on 25,00 euroa.

    Lehtitilauksissa ja jäsenasioissa yhteys seuran toimistoon:

    matti.nummenpaa@elisanet.fi
    0400 439374


  • nimimerkki

    Tkke

    22.10.2016 klo 14:31
    Hieno lehti! Myös kansien väli täynnä mielenkiintoisia artikkeleita. Kiitos!

  • Matti Nummenpää

    26.10.2016 klo 14:29
    Tervetuloa kirjamessuille Helsingin Messukeskukseen 27.10. - 30.10.2016.
    Mauri Sariola -seura esittäytyy osastolla 6 r 97.

    Paikalla on seuran aktivisteja. Intendentti on aina. Puheenjohtaja, lehden päätoimittaja ja hallituksen jäseniä ainakin osan ajasta.

    MS / Int.

  • Matti Nummenpää

    2.11.2016 klo 15:30
    Mauri Sariola kiinnostaa edelleen. Tietoa hänestä ja tuotannostaan haetaan eri lähteistä. Mauri Sariola -seura, tämä lukupiiri, seuran jäsentiedotteet ja lehdet ovat ensisijaisia tietolähteitä.

    Mutta muitakin on. Suomen mainio kirjastoverkosto on tällainen. Siellä on mm. 'kysy mitä vain' palvelu.

    Eilen, 1.11.2016, kirjastosta soitettiin intendentille ja selvitettiin miesten asiakkuutta kauneudenhoitoliikkeissä. Kirjastossa oli tietoa Mauri Sariolan osuudesta aiheeseen. Selvisihän asia ja on nyt tietojärjestelmissä nähtävillä. Tästähän ilmenee, että Mauri on Suomen ensimmäinen miespuolinen kauneushoitolan käyttäjä. (?!)

    http://www.kysy.fi/
    Helsingin kaupunginkirjaston ”Kysy mitä vain”-sivuston nettiosoite. Sariola, Mauri-haulla löytyy kolme vastausta.

    http://www2.kirjastot.fi/tietopalvelu
    Tämä on valtakunnallisen ”kysy kirjastonhoitajalta”-sivuston osoite. Hakusanalla Sariola, Mauri löytyy paljon kysymyksiä ja vastauksia. Suuri osa näistä on aikanaan selvitetty Mauri Sariola -seuran intendentin kautta. Ei kuitenkaan kaikki. Esim. kysymys tuuleen kylvämisestä on hoidettu ihan omin avuin. Kaikkiin kysymyksiin ei täältäkään vastausta ole saatu. Intendenttikin on kysynyt Maurin kirjoittamasta runosta. Kukaan ei ole osannut vastata. Kysymystä on aikanaan käsitelty täällä lukupiirissäkin.

    MS / Int.


  • nimimerkki

    Serambleri

    11.1.2017 klo 22:22
    PMVS:n filmifriikkien retro-osasto piti K-60 katseluiltaa loppiaisehtoona. Piti vaikutelmia oikein ruveta kommentoimaan täällä.
    Oli näet jemmattu sopivassa vaiheessa katsottavaksi jokunen viikko sitten ykköskanavalta lähetetty kotimainen elokuva "Hän varasti elämän". (1962)
    Tärkeä syy tallentamiseen oli pääosan esittäjä ja eritoten hänen narisevanviiltävä äänensä. Mahtava suoritus Risto Mäkelältä! Sariolafilmeistähän friikit muistavat Mäkelän: "Peteri, isäntä, peremmälle, vaimoni on vallan agronomi.." Lyhyempi, mutta mallikas oli myös roolinsa Tuntemattomassa ystävässä. Suoritus siinä tosin loppui kesken kuin kanan lento(anteeksi epämiehekäs ilmaisu, mutta lento kun lento).
    Hän varasti elämän on mielestämme kotimaisen murhaseikkailugenren hyvää keskitasoa.

    Jos jäi näkemättä, niin jostain areenasta (tai atraimesta mitä niitä nyt on) voisi löytyä. Kannattaa hakea.
    Hyvät näyttelijät, tosin kliseinen juoni. Mahtavaa sadetta ja myrskytuulta. Mukaansa tempaavasti kirjoitettuja ja kuvattuja kohtauksia. Kivoja ylläreitä seassa. Perhanan pingispallot!
    Miksi asia on mainittava täällä Sariolakeskustelussa?
    Siksi kun katsomostamme alkoi kuulua mutinaa, että tämähän voisi olla ihan Maurin kirjasta (jos hän olisi sellaisen kirjan kirjoittanut). Ei ole, tarkistimme että kässärin on tehnyt ohjaaja Aarne Tarkas. Mutta olisi voinut olla Maurinkin.
    Elokuvassa esiintyy peräti kaksi "Susikoskea". Täysiä pöljäkkeitä molemmat. Tätä puolta voi korostaa nyt tässä tammikuusa kun asia on ajankohtainen. (Tammikuun 2017 lukupiirikirjan Susikoskestahan Sariola on kirjoittanut totaalisen tollon. Tässä viittaamme kirjan loppukohtaukseen ja sitä edeltäviin tapahtumiin.)
    Edellä moititut elokuvan Susikosket ovat tietysti Åke Lindman ja Ismo Kallio, vanhempi poliisi ja nuorempi poliisi, tässä järjestyksessä. Pahaa teki katsoa kuinka tyhmiksi oli roolit kirjoitettu.

    Filmihän on hyvä, kun tällä tavoin tunteita herätti, ainakin meidän K-60 kategoriamme mielestä. Paljon heikompaa kotimaista heinäkasasoopaa on ykköseltä arki-iltapäivisin jo vuosien ajan suollettu.
    Risto Mäkelä on huippu. Eräitä kohtauksia ei kritiikeissä turhaan verrattu Psykon herkimpiin hetkiin. Toivo Mäkelän kirkkoherra on hurmaavan hömelö höpöttäja. Nuori Rose-Marie Precht antaa aavistuksia siitä, mitä Pohjantähdessä tuleman pitää. Kyllä niillä viivoilla miehen päätä käännetään. Mikko Niskanenkin siellä vilahtaa...



  • Matti Nummenpää

    9.3.2017 klo 14:32
    Sain 25.11.2016 - Mauri Sariolan syntymäpäivänä - aivoinfarktin. Nyt, kun siitä on kulunut 3 kuukautta, sain ajokortin takaisin ja elämä voittaa. Vuosikokoukseen en kuitenkaan vielä mene. Toivottavasti te muut menette.

    Kouvolan dekkaritapahtuma on jälleen lähestymässä. Sinne olen menossa pitämään lauantaamun avausluentoa. Aiheena on Suomi 100 vuotta ja sen mukaisesti Sariolan vuosikymmenet. Perinteiseen tapaan pyydän lukupiiriläisten apua. Lähettäkää taas vinkkejä, mistä aiheista voisi puhua.

    Uuden kirjan synnyttäminen Sariolan lehti-jutusta on vähän viivästynyt, mutta on edelleen työn alla. Seuraava ilmestymisaika on Kouvolan dekkaritapahtumaan mennessä. Saas nähdä kuinka käy.

    MS / Int.

  • nimimerkki

    puttonen

    9.3.2017 klo 18:57
    Still going strong!
    Edelleen hyvässä kunnossa! Miten tuon kääntäisi: "vielä voimissaan", "vielä käynnissä", "vielä hedelmällinen". Asiayhteydestä riippunee. Taitaa tuo ensimmäinen sana tislettäkin tarkoittaa.

    Tiedän, että Mattiin sopii nuo kaikki. Tislekin hyvässä seurassa. Hedelmällisyyttä ajattelin lähinnä seuran toiminnan kannalta. Matin ilmoitus kuntoutumisestaan on hyvä uutinen. Päivän paras. Tervetuloa riviin Matti! Ja Kouvolassa rivin eteen!

    Hienoa, että sait ajokortin takaisin. Mikä oikein olikin. Olethan automies viimeisen päälle. Etkä ollut edes Rihun sahalla! Seuraavassa erään tuntemamme kirjan loppu, mutta sinulle Matti, olkoon se uusi alku:

    "Moottori vastasi herkästi humahtaen kaasupolkimen painallukseen. Mäntä pyöri siellä rajusti. Ja elämä pyöri täällä - vieläkin rajummin.
    Tervetuloa uuteen elämään. Mutta varovasti ajaen.".

  • nimimerkki

    PPP

    13.3.2017 klo 18:05
    Nyt vasta huomasin, että elokuvassa Hän varasti elämän on muutakin sariolamaista kuin elokuvahistorian kaikki Susikoski-näyttelijät samassa elokuvassa. Nimittäin jonkin Sariolan myöhemmän dekkarin loppuratkaisu on lähes kopio elokuvan kohtauksesta, jossa oikean Mäenpään vaimo ottaa satunnaisen kirjan hyllystä ja kirjan välistä tipahtaakin murhatun Mäenpään passi.

    Maurin kirjassa muistaakseni Susikoski tai joku muu hädissään laittaa löytämänsä paperinpalan taskuun ja siinä olevat erikoisenmalliset E-kirjaimet paljastavat kiristäjän. En vain muista löytyikö paperi kirjan välistä vai miten enkä kirjan nimeä?

  • nimimerkki

    puttonen

    13.3.2017 klo 18:35
    PPP:n muistelema Maurin kirja on Susikosken tulikoe vuodelta 1982. Susikoski on Lapissa syrjäisessä majassa toisen poliisin kanssa. Tekevät vähän kotietsintää omin luvin. Majan asukas tulee kotiinsa kalareissulta ja Susikosken kädessä ollut paperiarkki putoaa lattialle ja Susikoski tallaa vielä kengällään paperin päälle. Rikostarkastaja sujauttaa paperiarkin taskuunsa, jonne se unohtuu. Myöhemmin löydettyään sen Helsingissä, hän antaa sen KRP:n käsialantutkijalle vertailua varten, kun aiemmin on tullut kirjeitse lunnasvaatimus kadonneesta teollisuusneuvos Palosaaren rouvasta. Rouva löytyy ja majan asukas joutuu kavereineen kiipeliin, mutta juoni ei ole niin yksinkertainen, enkä sitä tässä enää enempää paljastele.

    Tuo elokuva onkin katsomatta, joten nähtävähän tuo on jo noiden PPP:n mainitsemien Susikoski-näyttelijöiden vuoksi. Samantapaista juonta omassa ja jonkun toisen dekkarissa Mauri joskus selitti vakuuttavasti: "Olen ehkä kirjan vuosia sitten lukenut ja sen juoni on jäänyt alitajuntaani..". Saattoi hyvin olla näinkin.

  • Matti Nummenpää

    13.4.2017 klo 17:20
    Rihun kylästä on ilmestynyt kyläkirja.


    Sukupuuteos sai kylkeensä muisteloita muun muassa sahalaitoksesta ja työsiirtolasta.

    Asukasluvulttan pieneksi kutistunut Heinolan Rihun kylä on saanut oman kyläkirjan.

    Heiiki Saarinen päätti tehdä teoksen, kun mieli teki laittaa perinteisten sukupuutietojen kylkeen vähän lihaakin ympärille.

    Rihussa on nykyisin 25 asukasta, kun heitä 1950-luvulla oli 200-250 ja torppia oli 30.

    Teos sisältää hienoja kuvauksia muiden muassa vuonna 1793 valmistuneen Rihun sahalaitoksesta, uittotoiminnasta ja kylän ehkä suurimmasta erikoisuudesta eli työsiirtolasta, jossa oli Saarisen mukaan enimmillään reilut 50 rattijuopumustuomiotaan tai sakkojaan sovittavaa henkilöä.

    Ehkä kuuluisin tuomiotaan sovittanut oli Helsingin Sanomien oikeustoimittaja, kirjailija Mauri Sariola, joka romaanissa Veljensä vartijat on runsaasti Rihusta poimittuja yksityiskohtia.

    Teosta on painettu 200 kappaletta. Sitä ei löydy kirjakauposta.

    Jari Niemi, Itä-Häme 10.4.2017

  • Matti Nummenpää

    24.4.2017 klo 16:09
    Seuraava viesti tuli tänään 24.4.:


    Yhteys Mauri Sariola -seuraan

    Mauri Sariola -seuralle
    Tervehdys -
    Törmäsin äskettäin vuonna 2004 valmistuneeseen, Myrsky-Filmin tuottamaan lyhytelokuvaan "Asemasotaa kotirintamalla". Dvd-levyn kannessa todetaan "elokuva perustuu osittain Mauri Sariolan kirjassaan kertomaan tarinaan". Kun kysyin Myrsky-Filmin tuottaja Timo Koivistolta, minkä kirjan, hän muisteli kysymyksessä olleen jonkin Susikoski-dekkarin.
    Anna yhteystietosi, jos haluat että sinulle vastataan.
    Sauli Pesonen, 08-8811291 työ, sauli.pesonen(at)oufilmcenter.fi.

    MS / Int.

  • Matti Nummenpää

    29.4.2017 klo 10:40
    Nyt se on valmis. Nimittäin toinen osa Mauri Sariolan lehtinovelleista koostuvasta kirjasta. Se tulee kirjapainosta 4.5. ja on tilattavissa Mauri Sariola -seuran indenteltiltä sähköpostilla matti.nummenpaa@elisanet.fi jäsenille edulliseen 12,00 euron hintaan sisältäen postimaksun. Kirjan ovh on 21,00 euroa.

    Takakannen teksti.

    Voi olla liioittelua väittää, että tuo desibelimäärältään Viipurin pamauksesta suraava räjähdys olisi kuultu Rovaniemellä saakka, mutta kyllä se paikalla olleet sekä säikäytti että kuuroutti. Joka tapauksessa tämä tarina on tosi, samoin tämän kokoelman sisältämät novellit ja kertomukset ovat joko totuuspohjaisia tai loistavaa aikalaiskuvausta savotoiden korttikiekeröistä, pelosta juoksuhaudoissa, vapinasta leivättömän pöydän ääressä tai amerikkalaisten gangsterien ja suomalaissyntyisten FBI agenttien otteista.
    Olipa tekstin tekijä Simo Hurtta, Esko Laukko, Simo Arra tai Simo-Auli Arra, kaikki ovat taattua Mauri Sariolaa lukuisten nimimerkkien takaa, useammalta vuosikymmeneltä.

    MS / Int

  • nimimerkki

    Serambleri

    24.6.2017 klo 10:46
    Sopisi olettaa, että tuleva menestyskirja Mäntyniemen pesänjakajat olisi jo painokoneessa. Julkistus saattaa tapahtua kesälomakauden päätyttyä.
    Piti odotellessa kerrata Lauantaiseuran menestysteosta. Tamminiemen pesänjakajat on yhä lukemisen arvoinen.
    Tästä seuraa kysymys.
    Miksi ja missä yhteydessä salapoliisikirjailija Mauri Sariola ja hänen eräs kannanottonsa mainitaan Tamminiemen pesänjakajissa?

  • nimimerkki

    PPP

    24.6.2017 klo 13:11
    Löytyipä "Pesänjakajat" hyllystä ja piti tutkailla ja oikeasta kohdasta katsonkin Sariolan päiväkirjoja lukeneena. Avioero ja ensimmäisen naispuolisen presidenttiehdokkaalle lakiasiaintoimisto.

    Muita vaihtoehtoja olisi voinut olla Isänmaan parturit ja sen aikaansaama kohu linkitettyä Kekkosen pitkävihaisuuteen tai Mikko Juvan ja Sariolan ystävyys/tuttavuus, mitä sanaa nyt käytetäänkin.

  • nimimerkki

    PPP

    24.6.2017 klo 13:16
    Taas ennakoiva tekstinsyöttö teki tepposet. Itse kuitenkin selvänä Johannes Kastajan muistopäivästä huolimatta. Olisi pitänyt tarkistaa, mutta toisaalta kirjoittihan Maurikin tekstinsä kerran, omien sanojensa mukaan.

  • nimimerkki

    Serambleri

    22.7.2017 klo 12:05
    Paristakin lähteestä muistelen lukeneeni, että Sariolan Totuus on armoton -kirjassa kuvattua oikeudenkäyntiprosessia olisi ns asiantuntijapiireissä (jossain luennolla jopa ?) kritisoitu: siellä on tehty prosessivirhe! En ole vaivautunut selvittämään itselleni, minkälaisesta mokasta lienee ollut kyse.
    Asia tuli mieleen, kun luin Hannu Salaman kirjaa Kosti Herhiläisen perunkirjoitus.
    Kirjassa minä -niminen kertoja muistelee aikaa jolloin hän ja Kosti olivat aloittamassa lainlukua. Kostilla lienee ollut jotain ennakkoajatuksia asiasta ja opetuksen tarkoituksesta.
    Lainaus:
    ..."Siinä Kosti oli oikeassa, näki sen heti Helsinkiin tultuamme. Ja ihmekös tuo: ensikurssin lakitieteen ylioppilaille näytetään Sariolan "Totuus on armoton" -romaanin mukaan väsätty elokuva malliesimerkiksi lakimiehen työstä. Ja vaikka sille kuinka silloin tuli naureskeltuakin, sellaiseksihan se sitten meneekin, radikalismista, sosialismista, marxilaisleninismistä huolimatta, siinä me valistuneet duunaritkin elämämme elämme muuttumalla osaksi hierarkiaa...." jne,
    Salaman virkkeet ovat niin jumalattoman venyviä, että jääköön lainaaminen tähän, Sariolasta ei siis siinä tämän enempää.
    Se tässä kiinnostaa, että onko nuorille pykälänpenkojille tosiaan opetusmielessä ja kurssiin kuuluvana sisältönä todella joskus näytetty kyseistä elokuvaa. "Hyvät naiset ja herrat, katsokaa nyt tästä, mitä teillä on odotettavissa..."
    Onks tietoo?
    Kirja on ilmestynyt 1976.

  • nimimerkki

    Jari J. Marjanen

    16.9.2017 klo 16:09
    Tähän säikeeseen sopinee yhä kirjoittaa?
    <I>Isänmaan parturit</I> on kiinnostava kirja, ja pääosin ajankohtainen yhä vieläkin, vaikka pitkät ja kosteat lounaat ynnä illalliset ovat jo siirtyneet historiaan.
    Olisi kuitenkin kiinnostavaa nähdä jossakin luettelo siitä, keihin todellisiin aikansa poliitikkoihin Sariola viittaa. Onhän näistä nimistä ollut juttua joskus vaikkapa Kirjamessujen pisteellä, mutta...
    Puoluesihteeri Puhakka on melko selvästi Arvo Korsimo. mutta entäs muut henkilöt?


  • nimimerkki

    ukkelo

    17.9.2017 klo 00:24
    Voisin sijoittaa varsin usean nykypoliitikon rooleihin, joita Mauri Sariola kuvaa mestariteoksessaan Isänmaan parturit.Tämä teos on klassikko joka ei näy vanhenevan koskaan. Sama näytelmä, vain uudet esittäjät nyt asialla ja kansa ei koskaan viisastu!

  • Matti Nummenpää

    30.11.2017 klo 20:47
    Ensi maanantaina 4.12.2017 tulee TV1:ssä dokumenttiprojekti Perkele 2 - Kuvia Suomesta. Siinä on seuramme jänenen Pentti Kankaanpään Kauhavalta osuus. En tiedä kuinka pitkä on lopullisessa versiossa, mutta pitkään hän puhui. Hän on seuramme monivuotinen avustaja ja antanut seuralle paljon lehtiaineistoa. Han on myös osallistunut valehtelun suomenmestaruuskisaan, joskaan ei sitä voittanut. Mutta hyvät on miehellä jutut.
    MS / Int

  • nimimerkki

    T H

    8.12.2017 klo 22:07
    Joo. Se eka versio oli ainakin tyypillistä Donneria. Ylimysläistä rahvaan kosintaa/halveksintaa. Hänen osansa siis Donnerin on olla jatke sukupolviensa ketjua. Tehnyt huonoja elokuvia valtion tuella, ollut valitsemassa Elokuvasäätiössä, ettei kilpailijat vaan saa rahaa hänen kauttansa. Aina vaan häntä tarvitaan. Siis kaikissa lausunnoissa sekä kommenteissa maalla asuvat ovat ns. alempiarvoisia. En kyllä kehuisi miestä, joka ei osaa edes kunnolla sanoa ääneen PERKELE!

  • Matti Nummenpää

    9.12.2017 klo 08:52
    Eipä ollut Pentti Kankaanpää päässyt kuvaan. Oli muutenkin melko lattea kuvaus.

    Ms / Int

  • Matti Nummenpää

    25.1.2018 klo 16:42
    Taas on ajankohtaisena tai ainakin sellaiseksi tulevana Kouvolan dekkaripäivät. Tämänkertaisena aiheena on "Aatteista aseisiin". 1918 ajathan tässä ovat takana. Mauri Sariola -seuran työaiheena on "Mauri Sariolan poliittiset murhat". Tämähän vielä tulee muuttumaan. Intendenttihän taas puhuu lauantaiaamun ensimmäisen luennon.
    Nyt ideointia peliin. Minkälaiset asiat voisivat tulla mieleen annetusta aiheesta?

    MS / Int.

  • nimimerkki

    ukkelo

    5.2.2018 klo 14:13
    Isänmaan parturit teos antaa vinkejä siihen miksi Mauri Sariola poliittisista syistä murhatttiin.

  • nimimerkki

    T H

    6.2.2018 klo 18:36
    Eihän Mauria kukaan pystynyt murhaamaan. Koirat haukkuivat ja karavaani kulki. Isänmaan parturit on syvä viilto sen ajan poliittiseen toimintaan. Se oli maan tapa. Kirjassa saa kuonoonsa niin kontukansanpuolue, kuin tehdasdemokraatitkin. Oikeisto eri muodoin oli se " puhdas pulmunen". Ja kuitenkin näin rakennettiin Suomea eteenpäin 1950-luvulla. Kansanrintama punamulta vasta siellä nousussa. Yleislakko 1956 oli tuloksiltaan palkansaajille täysi tappio. Myöhemmin seurasi monta isoa devalvaatiota. Niillä saatiin talous nousuun. Maurin harmiksi Kokoomus ei tahtonut millään päästä hallitukseen. Siitä huolimatta tai johtuen Suomen talous nousi voimakkaasti siihen aikaan. Palkat ylös hinnat ylös... Maurinkin talous nousi koko ajan. Vaan itse aiheiseen: En muuta muista kuin; Maassa on lunta ja hyhmää. Taivas kuin kerjäläisnuttu. Unista kivääriryhmää komentaa upseeri tuttu. Ikävä seisoa näin, kiväärinpiippuja päin. Taivas kuin kerjäläisnuttu oli siis tietysti erään Esko Laukon kirjan nimi.

  • Matti Nummenpää

    6.2.2018 klo 22:03
    Tämä oli hyvä huomio. Kalle Hakkolan teloitus, josta Mika Waltari on saanut aiheen runoonsa 'Kenraali kuolee aamunkoitteessa' on oivallinen kohtaus. Hänen poikansa, Arvo Hakkolahan oli Maurin lanko, aonakin melkein.

    MS / Int.


  • Matti Nummenpää

    5.5.2018 klo 09:24
    KESÄRETKI MAURI SARIOLAN MÖKILLE SAMMATTIIN

    Seura suunnittelee retkeä Mauri Sariolan omistamalle mökille Sammattiin. Mökki on nykyisin Tuula Sariolan omistuksessa ja hän on ystävällisesti mahdollistanut meille vierailun mökillä. Paikat ovat suurelta osin on edelleen siinä asussa, kuin ne olivat jo Maurin aikaan. Mökki ja sen lähialueet ovat olleet esillä mm. useissa Maurin kirjoissa. Seuran intendentti Matti Nummenpää kertoo meille näistä paikoista ja tapahtumista.
    Bussikuljetus Helsingin rautatieasemalta lähtee sunnuntaina 10.6.2018 klo 10.00 ja paluu Helsinkiin noin klo 16.00. Matkan hinta on 50 euroa/henkilö sisältäen tutustumisen mökkiin ja sen esittelyn sekä bussimatkat ja tarjoilun perillä. Bussiin pääsee kyytiin myös väliltä Parola – Helsinki moottoritien ramppien kohdalta. Retkelle ovat tervetulleita seuran jäsenet ja muut Mauri Sariolasta kiinnostuneet.
    Ennakkoilmoittautumiset seuran puheenjohtajalle puhelin 050 689 89 tai sähköposti inkeriju@gmail.com. Jos retki herättää riittävästi kiinnostusta, niin se järjestetään ja ilmoittautuneille lähetetään tarkemmat ohjeet aikatauluineen.


    Inkeri Junnila
    puheenjohtaja
    Mauri Sariola –seura

    Mauri Sariola -seura ry, c/o Matti Nummenpää, Kuparitie 14-16 D 42, 00440 HELSINKI
    Puheenjohtaja: Inkeri Junnila, puh. 050 689 89, e-mail inkeriju@gmail.com

  • nimimerkki

    T H

    6.5.2018 klo 06:44
    Tätä onkin toivottu. Hienoa! Vaan voivatko muutkin kuin Helsinkiläiset osallistua? Ei oikein viitsisi matkustaa sen takia ensin Helsingin rautatieasemalle, noin 80 km. Kun kohteeseen vain n. 20 km. Myös tuo hinnoittelu hieman korkeahko. Esim. Lohjalta järjestetään matkoja Helsinkiin opastettuna tarjoiluineen alle 40 e/henkilö. Vaan ei tämä siihen kaadu. Mutta jälleen tuo Helsinki-keskeisyys....

  • Matti Nummenpää

    9.5.2018 klo 09:51
    Matkaan pääsee Hattula-Helsinki-Sammatti moottoriteiden rampeista sopimalla seuran kanssa.
    Myös omalla autolla voi tulla suoraan Maurin mökille. Hinta ilman bussimatkoja määritellään myöhemmin.

    MS / Int


  • nimimerkki

    T H

    10.5.2018 klo 20:50
    Joo. Hattula-Helsinki-Sammatti moottoriteiden rampeista??? Missä on vaikka monessa kirjoissa mainittu Maurin toimesta tämä Sammatin kirkonkylä??? Johon useasti on kirjoissakin viitattu. Nämä moottoritiet sun muut ovat täysin tämän Helsinki-Hattulan porukan tms. touhuja. Joita ei ollut Mauri Sariolan aikana edes olemassa. Missä on edes vähäinen kunnioitus Maurin liityviin reitteihin? Eihän hän kulkenut edes Helsingistä Sammattiin matkoillaan mitään helf... moottoritietä pitkin Sammattiin. Muuta kuin Helsingistä aluksi Tarvon mootttoritietä pitkin. Ja myöhemmin vielä siitä Lohjalle. Monta vuotta meni, ennenkuin päästiin edes Lahnajärvelle. Hattula-Helsinki saa puolestani hoitaa hommiaan näin toimien. Vaan milloin tämä Sammatin vaikutus/vaihe saa omansa tässä Maurin mahdollisessa tutkimuksessa/maineessa? Nyt vaan osaltani jäähyväiset tältä osin. Jättäkää Sammatin kirkonkylä, jossa useita kohtauksisia Maurin kirjoissa. Ehkä Sammatin rampeissa moottioritiellä löytyy jotain kiinostavaa. Vaikkapa Mauri Sariolasta???

  • nimimerkki

    T H

    11.5.2018 klo 19:29
    Retken tekijät täysin ulkopuolella Ns. Maurin retkistä. Suunta Helsingistä länteen. Lahnajärvi täysin unohdettu retkestä.. Siellä monet aamukahvit Mauri nautti, kun Tuula vielä nukkui. Siis Hattula/Helsinki reitti pelkkää moottoritietä pitkin??? Koko suunnitelma täysin Hattula/ Helsinki mukaan? Mauri Sariolan syntymäpaikka on Hattula. Vaan miten lienee tuo tuotanto siellä Hattulassa? VRT; Sammatti???

  • nimimerkki

    T H

    11.5.2018 klo 19:38
    Ei viiitsis tätä toistaa... Miten usein Mauri Sariola lähti matkalle Helsingin rautatieasemalta??? Jossain kirjassa kai joku yritti....

  • nimimerkki

    ukkelo

    3.6.2018 klo 07:09
    Hyvä kysymys. Ei tule mieleen yhtään Maurin kirjaa jossa lähdetään matkalle Helsingin rautatieasemalta, ainakaan junalla. Moni valtiotieteen opiskelija on sinne palannut kesken lakisääteistä asepalvelustaan ns. maitojunalla.

    Ehdotit T H reittiä, jossa olisi tilaisuus tutustua useisiinkin paikkoihin joita Mauri tunnetulla taidollaan eteemme on kirjoissaan loihtinut. Kannatan ehdotusta, josta riittää toteutettavaa kesäretkille ainakin kymmeneksi vuodeksi. Mitä tämän kesän reittiin tulee, arvostetuin kohde ensiksi. Olen varautunut aloittamaan retken vaikkapa Kiasman edestä tai rautatientorilta, vaikka valtatie E18 varrella asustelenkin.

  • nimimerkki

    PPP

    3.6.2018 klo 07:54
    Eikös Susikosken tulikoe ala sillä, kun teollisuusneuvos hakee hermostuneena rautatieaseman lähistöltä autopikajunan lastauslaituria ja vie firmansa johdon junalla Lappiin Levin maisemiin?

  • nimimerkki

    ukkelo

    3.6.2018 klo 09:52
    En käy tuota kiistämään, koska Maurin kultakauden (mielestäni 1956 – 1978) jälkeiset teokset eivät ole kovin syvää muistijälkeä jättäneet. Tarkistamaan en pysty koska juuri tuo teos puuttuu kokoelmastani.

    Paljon on Maurin tuotantoa tullut luettua, sanoisin että useimmat teokset keskimäärin kolmesti. Enemmän kuin kenenkään muun tekstiä! Turhaa minun on enää niitä lähteä raivokkaasti moitiskelemaan muualla kuin tässä foorumissa.

  • nimimerkki

    ukkelo

    4.6.2018 klo 15:01
    Nyt kun muisti alkaa palautua esitän valistuneen arvauksen siitä mikä kirja oli kyseessä, vaikkei sitä hyllystä löydykään. Arvelen, että kyseessä on teos Niin syvä kuin on pitkäkin. Siinä sankareina esiintyvät tehtailija Ala-Uoti ja kaksi apulaisjohtajaa, joiden kilvoittelussa armoa ei pyydetä eikä anneta. Ja todellakin autopikajunalla sinne pohjoiseen taidettiin mennä. Julkaisuvuosi 1965 eli kirjailijan kultakaudella. Toivottavasti edes osa muisteluistani meni vaihteeksi oikein.

  • nimimerkki

    T H

    13.6.2018 klo 13:41
    Susikosken tulikoe lienee oikea teos. Kirja vuodelta 1982 eli sitä loppupään tuotantoa. Teollisuusneuvos Palosaari yrittää saada Mersuaan junaan jossain Helsingin ratapihan takamailla. Helsingin aseman muuta kuvausta en muista edes päiväkirjoissa????

  • nimimerkki

    ukkelo

    14.6.2018 klo 02:07
    Niinhän siinä taisi käydä. Verrattuna toiseen suosikkikirjailijaani Agatha Christieen, Mauri oli paremmissa hengenvoimissa kirjoittaessaan viimeiseksi jääneen Susikosken ja Kolmen naisen talon. Olisi ollut kykyä kirjoittaa ties kuinka monta lisää. Agathan viimeinen Postern of Fate on säälittävää luettavaa ja olisi saanut jäädä julkaisematta. En tunne ketään lukijaa, joka sitä olisi jaksanut kahlata läpi.

  • Markku Kastinen

    14.6.2018 klo 11:36
    Haluan kiittää seuramme puuhahenkilöitä ja erityisesti kohteen emäntää Tuula Sariolaa upeasta retkestä Sammattiin. Paikka, tarjoilu ja ilmapiiri eivät ainoastaan vastanneet korkealle asetettuihin odotuksiin, vaan onnistuivat ne ylittämään.

  • Matti Nummenpää

    14.6.2018 klo 16:08
    Mauri Sariola -seuran jäsenen, Kari Honkasen, haastattelu on nähtävissä

    www.myllylahti.fi


    Dekkarifani Kari Honkasella on yli 4000 kotimaista jännityskirjaa ja yli 400 suomalaisdekkaristin signeeraus

    Helsinkiläinen Kari Honkanen on kenties Suomen suurin dekkarifani. Hän omistaa yli 4000 kotimaista dekkaria. Noin puolessa teoksista on kirjailijan nimikirjoitus, ja Honkanen on tavannut satoja kirjailijoita. Kysyimme Honkaselta, mitkä kirjailijatapaamiset ovat erityisesti jääneet mieleen ja mitä muuta kuin dekkareita hän lukee.

    Rikokset ovat olleet osa Kari Honkasen elämää vuosikymmenien ajan. Hän teki 35 vuoden uran Helsingin rikospoliisissa eri tehtävissä. Honkanen jäi eläkkeelle vuonna 2009, mutta jo vuosituhannen vaihteessa oli alkanut uusi harrastus, kotimaisten dekkarien keräileminen.
    – Dekkariharrastus alkoi eron myötä. Aloin kerätä Mauri Sariolaa, ja sain kokoon noin 400 kirjan kokoelman. Siinä oli Sariolan teosten kaikki painokset ja kansipaperit, kaikki vaihtoehdot, Honkanen kertoo. – Sain idean kerätä suomalaista jännityskirjallisuutta laajemminkin. Rikosromaanien lisäksi harrastan reuna-alueiden kirjoja, eli rikosalaa sivuavia kirjoja, kuten muistelmia ja faktateoksia.
    – Ja vähitellen aloin jahdata kirjailijoita.
    Keruumatkoja ympäri Suomen
    Kari Honkanen on tuttu näky kirja-alan tapahtumissa. Hän pyrkii ostamaan kaikki Suomessa vuosittain julkaistavat rikosromaanit ja saamaan niihin kirjailijan nimikirjoituksen päivämäärän kera.
    – Olen tavannut 491 suomalaista rikoskirjailijaa, Honkanen kertoo. – Olen hankkinut vain vähän kirjoja valmiiksi signeerattuina, sillä pyrin aina tapaamaan kirjailijan ja löytämään näin ihmisen kirjan takana.
    Kaikkia kirjailijoita ei tavoita tapahtumissa. Honkasella onkin tapana tehdä signeerausmatkoja: hän soittaa kirjailijoille ja lähtee tapaamaan heitä kirjakassin kera. Matkat ovat suuntautuneet etenkin Itä- ja Keski-Suomeen. Länsirannikko ja varsinkin Pohjois-Suomi ovat jääneet vähemmälle.
    – Aluksi kirjailijoista saattoi kuulostaa oudolta, kun soitin ja esittelin asiani. Sitten löysin rytmin, Honkanen muistelee. – Noin 90 % kirjailijoista suhtautuu signeerauspyyntöön erittäin positiivisesti ja ilahtuu. Jotkut osaavat jo odottaa minua.
    Honkasen mieleen on jäänyt erityisesti tapaaminen Eeva Tenhusen kanssa. Rikoskirjallisuuden grand old lady ei ensin erityisemmin ilahtunut kotiinsa ilmaantuneesta nimikirjoituksenmetsästäjästä, jolla oli sukulaispoika kuskinaan.
    – Tenhunen sanoi signeeraavansa kirjat vain siksi, kun olin jo siinä. Hän komensi minut toiseen huoneeseen odottamaan signeerauksen ajaksi. Sen jälkeen hän kuitenkin ryhtyi juttusille ja rentoutui. Keskustelimme puoli tuntia, ja tästä kohtaamisesta tuli hienoin kirjailijatapaamiseni, Honkanen sanoo.
    Toisen mieleen jääneen kirjakokemuksen järjesti Honkasen kollega, poliisi ja kirjailija Matti Yrjänä Joensuu.
    – Joensuu oli työkaverini, mutta hän oli ollut pitkään pois töistä. Viimeisenä työpäivänään hän kuitenkin jätti minulle lahjan. Siinä oli hänen ulkomaankokoelmansa, kaikki kirjat signeerattuina. Joensuu oli aiemmin signeerannut minulle muita kirjojaan ja näin hän auttoi, että Joensuu-kokoelmastani tuli täydellinen.
    Vain kaksi kirjailijaa on kieltäytynyt signeerauksen antamisesta yhteydenotosta huolimatta, molemmat terveyssyistä. Joitakin kirjailijoita Honkanen ei ole tavoittanut.
    – Ilkka Remes piilottelee.

    Seinät täynnä kirjoja
    Kari Honkanen arvelee harrastuksensa takana olevan ”pikkuisen perfektionismia”. Tarkan uutuuksien seuraamisen lisäksi hän huolehtii järjestelmällisesti kotikirjastostaan.
    – Manuaalisen kirjanpitoni mukaan minulla on nyt 4136 kirjaa kaikkiaan 1009:ltä kirjailijalta. 1998:ssa kirjassa on signeeraus, hän kertoo. – Lisäksi on 747 rikosalan lehteä.
    – Joskus lähipiiri on ihmetellyt, miksi minulla on seinät täynnä kirjoja. Kirjojen ostamiseen myös kuluu rahaa, mutta muuten tämä on kaikin puolin hyvä ja mukava harrastus, Honkanen pohtii. – Ainoa huono puoli on, että välillä kaikki kirjat on otettava hyllyistä ja pölytettävä.
    Muilla ei ole asiaa näille kirjahyllyille.
    – En lainaa kirjoja kenellekään, kuuluu yksiselitteinen kanta.
    MurhaMylly on kuin yksi kirja
    Kari Honkasella on luonnollisesti laaja kokoelma myös Myllylahden julkaisemia kirjoja.
    – Luen nyt MurhaMylly-sarjan osaa 155, hän kertoo.
    Dekkarifani ei halua nimetä suosikkikirjailijoita tai -kirjoja, mutta kehuu MurhaMylly-sarjaa yleisesti.
    – Tykkään siitä, että sarjassa on paljon erilaisia kirjoja ja kirjailijoita. Luen sarjaa kuin yhtä Myllylahden kirjaa, jossa on monipuolisesti vaihtelua. Dekkarit ovat helppoa luettavaa etenkin kesällä.
    Honkanen ehtii lukea muutakin.

    – Näitä Ernest Hemingway -miehiä olen, hän luonnehtii. – Ja luin juuri Oblomovin, laiskuuskirjan. Luen myös muuta kuin rikoskirjoja – muutenhan niissä tarinoissa menee sekaisin!

  • Matti Nummenpää

    7.7.2018 klo 17:57
    Olimme 6 - 7.7 Sysmän kirjakyläpäivillä yhteensä noin 12 tuntia.


    Kirjailija Leena Lehtolainen Kirjakyläpäivien avajaispuheessa mainitsi Mauri Sariolan sekä meidän seuran. Hän piipahti osastollamme vähän ennen avajaisia ja juttelimme Maurista.


    Paikallislehti Itä-Häme kirjoitti aiheesta:


    "Kirjakyläpäivien teemana on tänä vuonna dekkarit. Lehtolainen toi avajaispuheessaan esille dekkarikirjallisuuden historiaa Suomessa, joka ulottuu maamme itsenäistymistä pidemmälle. Yli 100 vuotta sitten dekkarit ottivat ensiaskeleitaan, ja kirjat julkaistiin Suomen kielen lisäksi usein Ruotsin kielellä. Tosin ennen sitä käännöskirjallisuutta oli julkaistu Agatha Christiestä lähtien.

    – Pankin räjäytti Mika Waltari ja komisario Palmu. Palmu on kestänyt aikaa erinomaisesti ja Waltarin ironia loistaa hyvin. Palmu onkin oikeastaan suomalaisen rikoskirjallisuuden prototyyppi, Lehtolainen toteaa.

    Hänen mukaansa poliisiromaanit ovat olleet vallalla dekkareissa ja kantaa otettiin eri vuosikymmenillä monella eri tasolla. Erityisesti hän mainitsee Mauri Sariolan 1950–1960 -luvuilla. Hän uskalsi kritisoida muun muassa Neuvostoliittoa, ja pääsi usealle mustalle listalle."


  • nimimerkki

    ukkelo

    22.7.2018 klo 23:56
    Vuodet !950 - 1960 kuuluvat nimikkokirjailijamme, Mauri Sariolan tuotteliasiimpiin vuosiin. Muutama vuosisata aikaisemmin Johan Sebastian Bach joutui sen viikon fuugan sävltämään.

  • nimimerkki

    ukkelo

    23.7.2018 klo 21:53
    Mauri Sariola opasti muistelmissaan, että jos on juovuksissa tai krapulassa, tilaa ei kannata julkistaa. Huomataan se muutenkin. Neuvo, jota en koskaan näy oppivan noudattamaan

  • Matti Nummenpää

    16.11.2018 klo 23:11
    Tutkinut rikostarkastaja Susikoski

    Jälleen uusi novellikokoelma on ilmestynyt.
    Kustantaja Kirjakenno
    Toimittanut Matti Nummenpää
    Sisältää 22 Mauri Sariolan eri lehdissä julkaisemaa novellia
    Hinta Mauri Sariola -seuran jäsenille 12,00 €
    Muille 21,00 €

    MS / Int

  • Matti Nummenpää

    14.2.2019 klo 09:16
    Nyt jo 23. kerran järjestetään Kouvolan Dekkaritapahtuma. Ja 23 kertaa on Mauri Sariola -seura ollut mukana. Vakiintuneen tavan mukaan on Sariolaseuralla lauantain avauspuheenvuoro.
    Ensimmäisenä vuonna piti esitelmän voimakaksikko Seppo Simola ja Tuula Sariola. Toisena vuonna oli vuorossa Susikosken esikuva Martti Salander. Ja siitä lähtien olen minä pitänyt esitelmän paria poikkeusta lukuunottamatta.

    Mauri Sariola on kiitollinen esitelmäaihe, koska mikä tahansa on tilaisuuden teemana, niin Mauri Sariolasta löytyy siihen teemaan sopiva aihe.

    Tänä vuonna on Dekkaripäivin aiheena "Rikos luontoa vastaan". Esitelmän aiheeksi olen ottanut "Mauri Sariolan luontomurhat". Luontoa vastaanhan Sariolalta ei kirjoja löydy, mutta sitä enemmän luontoon sijoittuvia.

    Ja nyt taas vanhan tavan mukaan Lukupiiriläisiltä pyydetään apua. Antakaa vinkkejä parhaista luontokuvauksista Sariolan teoksissa.

    Ja Dekkaripäiväthän ovat 7.-8.6 2019

    MS / Int.

  • nimimerkki

    Serambleri

    7.12.2019 klo 15:21
    PMVS:n rahastonhoitaja oli ehkä hermostunut tilinpäätöksen lähestyessä, ja hädissään hakenut googlelta tietoa tuosta Saaran hätälainasta. Haku "saara kemi averanda" antoi tietoja. Paljon on referenssejä. Rahurimme näytti meille lainan antajaa kehuvista kommenteista esimerkin ajalta 9.5.2019. "Kate Suomesta" oli saanut rahat kuorma-auton ostoon. Jos olet aikonut autoilijaksi, kannattaa se kyllä vilkaista. Näet samalla millä tasolla konekääntäjä nykyään on.
    Mä oon kohta rekkamies...

    Ps. Intendentti, jos siivoat tuon saaran, tämä vastaus menköön mukana.

  • nimimerkki

    ukkelo

    13.12.2019 klo 05:08
    Kirjassaan Sumusta Nousee Risti Mauri Sariola kuvaa merinäkymää paremmin kuin Olavi Paavolainen Synkässä Yksinpuhelussaan.

  • nimimerkki

    Magisteri

    14.12.2019 klo 08:39
    Maurilla oli tapana soveltaa maantietoa melko vapaasti. Sumusta nousee risti- kirjan olen lukenut vuosia sitten. Eikö Mauri sijoita tämän pohjalaispitäjän, jossa murhatun tytön isä oli aikanaan ”häjyyllyt” rannikolle ja eikö tämä talo sijainnut mereen pistävällä nimellä? Rannikkopitäjät ovat ruotsinkielisiä ja häjyily oli tapahtunut suomenkielisessä sisämaassa, Anteeksi saivarteluni.

  • nimimerkki

    ukkelo

    25.12.2019 klo 02:29
    Kun lavealla siveltimellä sutaisee saattaa joukkoon eksyä epätarkkuuksia. Erityisesti jos kommentoija on juovuksissa. Pahoittelen. Synkässä yksinpuhelussaan Olavi Paavolainen kertoi Äänisen järvestä ja Mauri Sariola Pohjanlahdesta. Näistä loisteliaista tunnelman luojista Mauri teki sen vielä paremmin.
« aihelistaan

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »

Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Tekijäsäie