Lukupiiri

Kuukauden kirja: Budapestin uni

• ---

  Matti Nummenpää

  2.6.2014 klo 16:43
  Kesän 2014 kuukauden kirja on Budapestin uni. Takakannen teksti:
  
  Varatuomari Matti Viima on kerran pelastanut enonsa murhasta syytteeseen joutuneen Laura Hammarenin. Saatuaan asianajajan palkkionsa Viima uppoutuu uusiin tehtäviin ja unohtaa asian. Mutta laura ei unohda. Hän on nuori, vapaa ja hauskannäköinen nainen - jopa oikeusjutun aikanaan päätyttyä hänen voitokseen myös upporikas. Mutta sisimmässään hän on arka ja yksinäinen. Viimeksi mainitun seikan vaistoten tuomari Viima ei niin elenpalttisesti ihmettele, vaikka Laura vuosien kuluttua soittaa hänelle, kertoo jälleen joutuneensa vaikeuksiin ja pyytää Viimalta apua hyvin oudon sotkun selvittämiseksi. Tehtävä vie Viiman ja Lauran yhdessä Budapestiin, jossa alkaa tapahtua sellaisia asioita, että tuomari Viima saa useaan kertaan aiheen epäillä joutuneensa syyhymättä saunaan. Mutta sinnikkäänä miehenä hän kaiken uhallakin hoitaa tehtävänsä loppuun. Mutta vasta lopun jälkeen sattuu viimeinen, tyrmäävä yllätys.

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  4.6.2014 klo 16:52
  Onpa siinä jutelma. Kolmattasataa sivua on saatu lähes luettavaa kirjaa aikaan asiasta, joka olisi oululaisen tytön käyttämällä metodilla hoidettu yhdellä repliikillä. "Alaknäämua?" Se piisasi, ja siitä se sitten lähti.
  
  Kirjassa on ihan kiinostavia ajankohtaan liittyviä kuvauksia ja kommentteja.
  En tästä nyt enempää. Opettivat näet koulussa Oulussa, että keskustelun tärkeä tunnusmerkki on se, että puhutaan vuorotellen.

• ---

  nimimerkki

  Jarmo

  4.6.2014 klo 18:10
  Matti Viima kirjat ovat olleet ihan laadukasta luettavaa, mutta tämä viimeinen Viima oli mielestäni varsinainen mahalasku. Mauri sortuu tässä juonessa romanttisten kioskikirjojen tasolle. Tarina on mielestäni kamala. Matti Viima meinaa kulkea onnensa ohi. Tällöin rikas ja kaunis nainen kehittelee huikean idean saksalaisen miehen kanssa Viiman saamiseksi kauniiseen avioliiton satamaan. Mukana on kaikenlaista ”muotomääräysten” noudattamista sekä testejä suhteen varmistamiseksi. Erilaista kiemuraa on saatu aikaiseksi yksinkertaisesta asiasta. Voi voi sentään. Lopussa vielä merkillinen yhteensattuma Saksassa, joka paljastaa asioiden tilan Matille. Mutta onneksi tarina päättyi kauniisti rakkaan vaimon luo omaan kotiin lumihiutaleiden leijaillessa...
  
  En varmaan ihan lähitulevaisuudessa tartu uudestaan tähän tuotokseen. Maurin sisäinen romantikko teki tässä kirjassa jonkinlaisen harhaiskun.
  

• ---

  nimimerkki

  PPP

  8.6.2014 klo 18:19
  Kirjaa lukiessani muistin, että olen alkanut lukea sitä muutama vuosi sitten, mutta jättänyt kesken sen jahkailevan tyylin vuoksi. Nyt Budapestin uni piti sitten lukea (on sitä lukeneet muutkin, kirjastosta lainaamani kappale epämääräisiä läiskiä ja tahroja täynnä ja alunperin jonkun jo lakkautetun syrjäisen sivukirjaston kirjoja). Kirja oli kuitenkin ihan normaalisti hyllyssä eikä missään varastojen kätkössä eli kai sitä lainataan vielä, muutkin kuin minä.
  
  Voin yhtyä Jarmon arvioon. Kirja oli todellakin kioskihömpän tasoa. Juonen järjestelyt olivat turhan monimutkaiset ja erikoinen sattuma taas selvitti koko jutun. Jos itselleni olisi käynyt noin (siis siinä vaiheessa, kun Matti Viima vielä luuli tulleensa huijatuksi), ei asiasta olisi suinkaan vaiettu vaan sitä olisi vatvottu vuosikaudet (tietenkin vielä tuossa vaiheessa kuukausitolkulla).
  
  Romanttisiksi tarkoitetut pohdiskelut ja lepertelyt osoittivat, ettei Mauri Sariola hallinnut tuonkaltaista tekstiä. melko tökeröltä ja lapselliseltahan se vaikutti.
  
  Kommentit Unkarista ja sosialistisesta järjestelmästä olivat kuitenkin melko kesyjä, on sitä tuon aikakauden kirjoissa esitetty kärkevämminkin. Aika oli tietenkin toinen eli varovainen sai olla, mutta kirjat ovat melko vapaasti kertoneet myös "työläisten paratiisin" huonoista puolista, mainittakoon esim. Arvo Poika Tuominen ja Unto Parvilahti.

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  10.6.2014 klo 19:31
  Vaikuttaa siltä, että olemme alavireisiksi arvioineet Budapestin unen kirjallisia ansioita. Ei käy kieltäminen näkemyksiä, joita kanssakirjoittajat ovat esille tuoneet.
  Jos joku matkusti 1960 -luvulla Budapestiin kirjan innostamana, niin hyvä on. Onhan siinä kuvattu kaupunkia aika houkuttelevasti.
  Aina kuitenkin jotain virkistävää tarttuu kirjan sivuilta lukijan matkaan. Eihän se varpunenkaan turhaan tutki tukkitien pintaa lumien sulamisen aikaan....
  Olen pitänyt tapana etsiä Maurin kirjoista niissä kuvatulle ajalle tyypillisiä asioita ja ilmiöitä, sellaisia, joita nuorempi lukija nyt ehkä ihmettelee.
  
  Miten ennen ennätettiin lennolle? Lauran ja Matin lukaali on Varsinais-Suomessa noin tunnin matkan päässä Helsingistä. Matti on lähdössä aamukoneella Hampuriin. Kone lähtee kello seitsemän. Matti toteaa illalla, että "on kai noustava jo viimeistään viideltä". Repikää siitä. Ja pakatkaa hammastahnat läpinäkyvään pussiin....
  Matti ja Laura kävelivät alkukevään illassa kylätietä. Tien kummallakin puolella "häämöttivät lumiaidat luurankomaisina hahmoina". Tässä kohdassa nuori lukija nostaa katseen ja kysyy minulta että hei ukko, mitä ne lumiaidat ovat..
  
  Seuraava ajankuva ei ole ihan lumiaita-ajalta, mutta mennyttä edustaa sekin.
  Matti lukee Hamburger-Zeitungia. "Uhkeapovisten ja kapealanteisten tyttöjen kuvia minimaalisissa uimapuvuissaan oli siroteltuna sinne tänne palstan täytteeksi ja lukijan mielenvirkistykseksi." Onhan siitä jo aikaa, kun niistä kolmossivun mielenvirkistyksistä meillä porua pidettiin.
  
  Harrastajaornitologia Ilahdutti kovin eräs luontovertaus. Laura muistelee istuskelleensa viikkotolkulla osaamatta tarttua mihinkään. "Olin aikamoinen uivelo, hän sanoi sumeilematta". Aku Ankan toimitus on myös ilokseni joskus uiveloinut.
  Kuka lie keksinyt, mutta onpa taas nasakan ilmauksen Mauri tekstiinsä sijoittanut.
  Matti Viima arkailee ravintolan eteisessä. "Koppalakkeja oli pinottu hyllyköille ja niiden punatähtiset kokardit tuijottivat minua kuin pankki vänrikkiä". Rytmikäs ja kuvaava sanonta sykähdyttää vieläkin, sanoi Pihlajanmarjaviiniseuran komendantti, ratsumestari evp.. Muisteli nuoruuttaan ja vahvisti sen, että vänrikki(korosti, että kuitenkin kornetti) ei todellakaan ollut pankkien toiveasiakas.
  
  Maurin kirjoissa suomalaiset päähenkilöt selviytyvät hienosti vierailla kielillä. Keskustelut etenevät sujuvasti, hankalatkaan asiat ja termit eivät tuota vaikeuksia. Myös Viima lennättää ajatuksia Istvanin kanssa saksan kielellä ilman kompurointia. Yllättävää ja epäuskottavaa onkin siis se, että sankarimme ei muka tiedä tai muista, miten niksmannit pirua nimittävät. Zum Teufel, das glaube ich nicht!
  
  Monenlaisiin rikollisesta kyvykkyydestä ja mielenlaadusta kertoviin piirteisiin olen kirjallisuudessa törmännyt, mutta seuraava piti lukea kahdesti.
  Matti kertailee itsekseen huijariksi paljastuneen Istvanin/Festhammerin olemusta. ..."saksalaisilla olivat kunniakäsitteet korkealla. ...Mutta tapaamani Istvan sisarineen oli ollut kokonaan toisesta puusta veistetty. Hän oli ollut herkkä mielikuvitusihminen, tarvittaessa taitava näyttelijä, samalla myös suuri puhuja, oikea synnynnäinen rikollinen".
  Pitää näköjään kaivaa A. Lehtovaaran psykologia esille ja määrätä itselleen rikolliselle ominaisten piirteiden kertauskurssi. Olisikohan rouva S. sittenkin kuvittelemaani taitavampi tyypittelijä, kun hän joskus nasauttaa, että puhua sää kyllä osaat ja toi ny on täyttä mielikuvitusta...
  Pitänee tässä kai skarpata.
  

• ---

  Matti Nummenpää

  20.6.2014 klo 12:55
  Varsin yksimielisesti Maurin Budapestin uni ja muutkin romantiikan puolelle sijoittuvat romaanit huonoiksi arvioidaan. Helsingin kirjamessuilla viime lokakuussa asiakas ilmaisi, että se joka pitää Budapestin unta tai Vetämätön värisuora -kirjaa hyvinä, on täysi typerys tai ainakaan ei ymmärrä kirjallisuudesta mitään.
  Intendentin täytyy tunnustautua tähän kastiin kuuluvaksi. Minusta Budapestin uni on mainio kirja. Se on rakenteeltaan dekkari, mutta paljastuu vasta lopussa rakkausromaaniksi. Murhaa siinä ei ole, eikä muutakaan varsinaista rikosta, ainoastaan pientä valuuttarikkomusta. Tämänkin kirjan mukana voi matkustella ympäri Keski-Euroopan. Unkarin kuvaukset ovat hyviä, vaikkakin kirjailijan mielikuvitukseen perustuvia. Maurihan ei tavoistaan poiketen ollut Unkarissa käynyt kirjaa tehdessään. Myöhemmin kylläkin. Samaa juonirakennetta Mauri on käyttänyt yhdessä toisessakin teoksessaan. Tuomari Viima on henkilönä uskottava ja inhimillisempi kuin tarkastaja Susikoski. Rakkaussuhde kehittyy - ehkä epäuskottavasti, mutta hauskasti kuitenkin.
  Vetämättömässäkin on erikoinen juonirakenne. Kyllä tällaisiakin kirjoja muutama suomalaiseen kirjallisuuteen mahtuu.
  Ensimmäiseen Unkarin matkaani ei kirja vaikuttanut, mutta kirjan tapahtumia mieleen tuli Budapestissa - samoin vielä viimeisimmälläkin matkalla pari vuotta sitten. Eli vaikutuksensa kirja on tehnyt - mikä ei kovin huonolta kirjalta onnistu.
  Hyvän kirjailijan tunnusmerkistö täyttyy siinä, että hyvin erilaisia ja eritasoisiakin kirjoja Mauri teki - ja kaikille löytyy lukijansa. Vielä 30 vuotta kirjailijan kuoleman jälkeen.
  MS / Int.

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  20.6.2014 klo 19:24
  Että Kirjailijako ei ollut käynyt Budapestissa ennen "Unen" kirjoittamista? Mitä tämä nyt oikein meriteeraa? Eihän asia noin voi olla. Kapinaa ja napinaa kuuluu nyt.
  Näin sitä lukijaa on viety kuin entistä pässiä.
  Meinaan vaan sitä, että kun aikojen alussa kirjan luin, muodostin kaupungista mielikuvia lukemani perusteella. Kaksi käyntiä kaupungissa ovat sittemmin vain vahvistaneet kirjasta saatua kuvaa. Juuri näinhän se on kirjassa kuvattu! On iso joki, joessa siltoja ja saari, saaressa saarnipuu! On se Sariola ollut Unkarissa matkustaessaan tarkkana poikana!
  
  Kun tarkemmin miettii ja lukee kirjaa sillä silmällä, päätyy toiseen tulokseen. Ei Maurin ole tietenkään tarvinnut kaupunkia käydä katsomassa. Kyllä nuo kirjaan uitetut tiedot on äkkiä napsittu kokoon erilaisista lähteistä. Ja läpi menee, kuten ainakin itselleni kävi.
  Taitava kirjoittaja sorvaa kaupunkikuvaukset niin, että paikkaseutua tuntematon maallikkomeikäläinen on innoissaan ja mielikuvittelee asian juuri noin olevan. Taitava kirjoittaja varoo tietysti kirjoittamasta paikoista mitään niin täsmällistä, että paljon matkustellut lukija saisi asiavirheistä kiinni. On siis vain pidettävä Budat ja Pestit omalla puolellaan jokea ja matkaesitteistä tarkistettava ylväiden miekka kohotettuna ratsastavien Tapanien nimet ja patsaiden paikat. Muutaman todellisen hotellin ja ravintolan nimi tekstin seassa särvittää kuin sianlihanmuruset Jukolan Simeonin leipää.
  Näin juuri Sariola tekee. Aika velikulta.
  
  Oli kyllä yllättävä tieto, kiitosta vaan MS Int.

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  4.7.2014 klo 02:32
  Suurenmoisinta Mauri Sariolan parhaissa teoksissa on että hän osasi nauraa myös itselleen. Harvapa meistä seuralaisista on itse kirjailijaa tavannut, mutta siitähän tässä käsittääkseni ei ole kysymys. His master voice vastasi ystävällisesti, että soita kohta uudestaan, Matti on siirtoa vailla valmis. Sitä tässä yritän edelleen ja traditioita aina tuen ilmoittautumalla hyvissä ajoin seuramme traditioksi muodostuvaan tapaamiseen ravintola Sea Horsessa. Illan pitkittyessä huippuseura siirtyy viiskulman Primulaan ja sinnehän minäkin olen toistaiseksi hankkiutunut paheksuvista arvioista välittämättä.

• ---

  nimimerkki

  TKKE

  4.7.2014 klo 13:34
  Kirjassa oli ihan uskomattoman kauniita kuvauksia.
  Kirja oli rakkaus-, jännitys- huumori- ja veijariromaani, kenties vielä muutakin. Rakkausromaanina klassinen järjestys oli käännetty päälaelleen. Rikas, kaunis ja nuori kartanon neito vokotteli ja kotiopettajattaren paikalle oli laitettu pätevä, mutta naisasioissa täysin pöljä lakimies, Matti Viima.
  Väitteet kioskikirjallisuustasosta ovat minusta täysin käsittämättömiä.
  Mauri Sariola kirjoittaa upeasti!

• ---

  nimimerkki

  Juhani

  30.8.2014 klo 10:11
  Kyllä tämä Budapestin uni on hyvää Sariolaa. Hieno päätösromaani tuomari Viima -sarjalle. Viima on sympaattinen, ammatissaan pätevä joskin viinan ja naisten vietävissä. Tätähän ei miehessä pidä viaksi katsoa. Kirjan loppu päättää nasevasti koko sarjan: Kun myllyyn menee, niin tomuun tulee. Reissussa rähjääntyy, mutta nythän olen kotona.

• ---

  nimimerkki

  Shuh

  21.8.2021 klo 22:22
  Tuomari Viima on Susikoskeakin parempi hahmo, värikkäämpi ja monipuolisempi. Viime mainitun tasaisuutta, loogisuutta ja tietynlaista "harmautta" vastassa ovat Viiman impulsiivisuus, epäonnisuus, "nenästä vedettävyys" sekä heikkous naisiin ja alkoholiin, kaiken kaikkiaan jonkinlainen veijarimaisuus. Todella harmi, että Mauri lopetti Viiman seikkailuista kertomisen. Mikähän siihenkin oli syynä?
  Kirjan juoni on vetävä, tuo tuulahduksen kylmän sodan ilmapiiristä. Tarina etenee tiiviisti ilman Maurin niin yleisesti harrastamia sivutarinoita ja -juonteita. Lukiessa nousi jopa pieni jännitys mieleen, eikä se hellittänyt koko aikana. Puolivälissä alkaa epäilyttää, onko kaikki sittenkään niin selvää kuin mitä siihen saakka on saanut ymmärtää. Mutta loppuratkaisu on sitten täysin yllätyksellinen, ainakaan itse en sitä osannut lainkaan odottaa. Toisaalta, kyllä se uskottavuuden rajoja hipoo, ja vaikuttaa itse asiassa oikein "keksimällä keksityltä". Koukuttava lukukokemus kuitenkin. Mauri olisi muuten voinut laittaa jossain kirjassaan Viiman ja Susikosken ottamaan mittaa toisistaan. Muistelen, että jossain teoksessa olisivat yhdessä esiintyneetkin, mutta mitään suurta "konfliktia" Mauri tuskin hahmojen välille kehitti. Muistankohan oikein?
  Nautittava lukuelämys joka tapauksessa. Sariola-asteikollani arvosana (4-10): 9+

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »