Lukupiiri

« aihelistaan

Kuukauden kirja: Sininen lyhty


  • Matti Nummenpää

    1.9.2014 klo 19:40
    Aloitetaan syyskausi rapujuhlilla.
    Syyskuun 2014 kuukauden keskustelukohde on Sininen lyhty vuodelta 1978.

    Takannen teksti:
    Sanottakoon suoraan, että tässä kirjassa kuvatut rapujuhlat eivät pääty iloisesti.
    Mukavasti ne kyllä alkavat. Elokuu on parhaimmillaan, etelähämäläiselle loistohuvilalle kokoontunut seurue käy pöytään huolellisten valmistelujen jälkeen. Rikostarkastaja Olavi Susikoskikin aikoo viettää ongelmattoman illan kaukana työkiireistä.
    Mutta kun yllätykset tulevat, ne eivät pääty pelkkiin rapukesteihin. Susikoskella on edessään hämmentävän äkkiväärä juttu, jota selvitetään niin virkapaikalla kuin ravintolassa.
    Erityisesti vanhassa viihtyisässä kapakassa nimeltä Sininen lyhty...

  • nimimerkki

    ukkelo

    2.9.2014 klo 11:12
    Vääjämättä tulee mieleen Sea Horse ja kakkossijalla Kolme Kruunua Liisankadulla. Hurjassa nuoruudessa tuli hankittua porttikielto kumpaankin jolloin joudun kantamaan naisseuralaiseni ulos. Onneksensa poket ovat vaihtuneet ja seura on niistä ajoista kohentunut. Sikala on nykyisin gourmet tason ravintola jossa on miellyttävää asioida muulloinkin kuin Maurin synttäreillä.

    Mitä Sininen lyhty kirjaan tulee, luokittelen sen Maurin yläkvartaaliin, jopa ylimpään dekaadiin.

  • nimimerkki

    Hämeenlinnalainen

    6.9.2014 klo 21:21
    Kirjailijan naapuripitäjissä jonkin verran kuljetaan. Edward Wilhelm Håkanssonin rikosrekisteri on yhtä pitkä kuin Raatimiehenkatu Hämeenlinnassa. Ei ole kovin suuri, koska sellaista katua ei Hämeenlinnassa ole eika ole ollut. Raatihuoneenkatu kylläkin.
    Kaupunginhotelli on oikein sijoitettu Rauhankadulle. Mauri Sariola ei tiettävästi siinä talossa ole syntynyt, mutta moni muu kuten itsekin kyllä. Punaportin Bluesissa Irwinkin laulaa. Mä synnyin kauan sitten Höyhensaarella... Kyseessähän on sama rakennus. Nykyisin siinä ei ole enää synnytyslaitosta eikä hotelliakaan.
    Eli paikkojen ja aikojen historian kuvaajana kirjailija Sariola oli hyvä.

  • nimimerkki

    PPP

    6.9.2014 klo 23:19
    Ihan viihdyttävää luettavaa. Asioista sivuraiteille poikkeavia anekdootteja kaipasin. Ulkomaankaupan kiemuroiden käsittely jäi kesken. Murhaaja oli taas amatööritarkka-ampuja, ei ihan uskottavaa.
    Totta kai sotilasarvot piti mainita.

  • nimimerkki

    Serambleri

    9.9.2014 klo 19:42
    Pihlajanmarjaviiniseuran kulttuurijaostolle tuli tilaisuus poiketa Siniseen lyhtyyn kirjahommiin, kun laatuvastaava sanoi että nyt pihlajissa kiipeily seis hetkeksi. Sammiot eivät kuulemma vedä määräänsä enempää ja hän ei halua pelkkää määrää, laatuakin pitää olla. Sitä laatuahan pitää näet olla tarjottavaksi aina seuran istuntojen alkuillasta...

    Hyvän kirjan on piiripäällikkö valinnut syksyn alkajaisiksi.

    Kirjailijat syöttävät lukukansalle teostensa kautta omia näkemyksiään yhteiskunnasta ja sen ilmiöistä. Sariola on tässä suhteessa varmaan eturintamassa.
    Sinisen lyhdyn sivuilta poimittiin jotain tärppejä, osa ihan herkkupaloja.
    Olimme näkevinämme, että Mauri teki pilaa monimutkaisista, vanhanaikaisista rikosromaaneista kohtauksessa, jossa Lupari Aulangolla lyö Susikoskelle nyrkkiä pöytään tämän kehdatessa epäillä yleiskonna Håkanssonin syyllisyyttä. (s.99)
    Ronskeja ruokaotteita edustavat jäsenemme näkivät myös irvailua kirjan alussa olevassa kuvauksessa, jossa seurataan Luparin pikkutarkkuutta rapujen keittoa valmisteltaessa. Se yksi karkuun päässyt nokkelikkorapu kun oli pilata koko keitoksen. Todetaan kuitenkin, että meistä ei kukaan toki tiedä, oliko Mauri itse yhtä pikkutarkka ravunkeittäjä.
    Kirjoittajan kuvaus Sinisen lyhdyn tunnelmasta ja asiakaskunnasta veti osuvuudessaan sakkimme hiljaiseksi. Varmaan osa meistä näki itsensä istumassa tuossa korttelikapakassa tuoppiin tuijottaen "vanhojen kamujen" joukossa. Hienosti kirjoitettu!(102-103)
    Sariolan analyysi sinuttelun yleisestä suotavuudesta ja moiseen tuttuustilaan antautumisen ajankohdasta herätti sakissamme keskustelua. Sinuttelu tulee esille kirjassa muutamissa kohdin, varsinainen luentohan on siinä kohdassa, jossa Susikoski hämmentyy hovimestari Irma Saarisen todetessä mutkattomasti "kyllä sinä voit sanoa minua Irmaksikin". Tämä päästää rikoskomisarion ajatukset ihan laukalle. Mitä se nyt on, että yli 20 vuotta nuorempi nainen kehtaa yli viisikymppiselle ehdottaa tuollaista. Yhdet rapujuhlat vain on aikaisemmin ehditty samassa porukassa viettää. Pakkosinuttelua, perhana sentään! (104) Sinutteluhan on yksi Maurin tuotannon läpi kulkevista teemoista. Kantansa ei jää epäselväksi.
    Kertokaapa Kaivopuisto-Eira -alueen tuntijat, mikä voisi olla tuon nimiravintolan esikuva? Onko asia kirjan tietojen perusteella määriteltävissä? "Ikkunarivi kivijalassa". Itselleni kun on jäänyt melkoisen epäselväksi ko alueen tuoppiintuijotuspaikkojen sijoittelu. Tutummaksi tuli näköalaravintoa Kuoppa Vilhonkadun rinteessä lähellä rautatieasemaa. Oli joskus aikaa junaa odotellessa katsella ikkunapaikalta ohikulkevien nilkkoja. Junia meni siihen aikaan harvakseen Parkanoon. Piti siis tulla ajoissa aseman tuntumaan, että ehtii varmasti tukikomppaniaa tapaamaan ja opintokirjaa näyttämään....

    Palataan kirjan yksityiskohtiin tuonnempana, jos jutustelu jatkuu. Päivämäärät ja aseasiathan ovat kirjassa (jälleen) vähän sinne päin, mutta eihän tuo kokonaisuutta haittaa. Ukkelon maininta kirjan sijoittumisesta Maurin tuotannon yläkertaan allekirjoitetaan myös seuramme kulttuurijaostossa.

    Niin, illan mittaan tehtiin (jälleen) innostuspäätös. Kartalta löytyi Hiilenmäki. Päätettiin lähteä jonain suvena katsomaan, onko se Susikosken loveama mänty vielä olemassa. Tahtoo vaan olla meidän päätöstemme kanssa vähän epävarmaa. Naisjaosto sen kai kaataa. Eikä se mäkikään ole Lopella.

  • nimimerkki

    T H

    9.9.2014 klo 20:20
    Olemme tietämyksestä mykkiä. Miten ne pihlajanmarjat sieltä ylhäältä poi-
    mitaankaan? Kun tuo Hiilenmäki noin vaikea tavoittaa. Hämeenlinna ja Helsinki
    huomattavasti kai helpompia? Pääkaupunkiseutu tällä seuralla kai etusijalla?
    Miten se LOUNAINEN osapuoli seuran toiminnassa?

  • Matti Nummenpää

    9.9.2014 klo 23:46
    Kyllä me varmaankin Ukkelon esitykseen yhdytään ja sovitaan Sinisen lyhdyn olevan Sea Horse. Kivenheiton matka Ratakadulta, kilpailija Viiskulman Primulalle, Kymmenen minuuttia kävellen Kaivopuistoon...
    Sea Horse = Sikala on perinteinen syntymäpäiväpaikkamme. Perinteiseksi on jo muodostunut myös ohjattu kävelyretki Sariolan asuntopaikan kautta Viiskulman Primulaan. Kaikki osuu kohdalleen kuin Maurin kirjoissa. Marraskuussa kaikki mukaan. Kauempaakin. Onhan nyt juhlavuosi.
    MS Int.

  • nimimerkki

    T H

    10.9.2014 klo 01:05
    Ok. On oltava metropolissa.

  • nimimerkki

    Jarmo

    11.9.2014 klo 19:29
    Tämä on minunkin mielestäni Maurin parhaita kirjoja. Aloituksesta ”Pärekorissa rapisi” kirjan lopun Karski-Korholan silmäkulman kostumiseen mahtuu rennon viihdyttävä maurimainen tarina. Maurimaisuuksiin kuuluvat siis ”ihmistyypit”, sinuttelu-asiat, rangaistuskäytännöt yms. tutut Maurin painotukset. Erilaiset hahmot, maisemat ja tunnelmat soljuvat rennosti eteenpäin. Tekstissä tulee vastaan hauskoja sanontoja tyyliin ”Kyllä posasta pesee, kun polle aitaa kaataa…”. Opuksesta löytyy myös tiukka sivallus Ilta-Sanomien toimittaja Liisa Tuutin suuntaan. Juonessa ei kannata juuttua turhanpäiten pohtimaan liikaa tarkka-ampujan loistavaa yölaukausta tai ulkomaankauppa-asioiden käsittelyn kesken jäämistä. Antaa tarinan vaan edetä… hyvinhän se pysyy kasassa.

    Kirjassa esiintyi ’Edward Tunnustaja’. Onkohan tälle hahmolle mahdollisesti olemassa oikea esikuva?


  • nimimerkki

    Serambleri

    11.9.2014 klo 20:46
    Joku kirjassa mainittu pieni esine saa välillä itseään isomman roolin. Käsiteltävässä kirjassa kiinnitti huomiotani tupakansytytin.
    Susikoskesta on usein mainittu, että tuo pitkänhuiskea harmaasilmä ei tunnu ymmärtävän naisten päälle oikeastaan mitään, mitä nyt välillä vähän ihailee nilkkaa tai taivastelee uhkean poven kaarta, takeltelee jatkuvasti naisten kanssa keskustellessaan. Käsiteltävässä kirjassa meille vähän yllättäen paljastetaankin, että tyynessä vedessä se kala kutee. Sankarimme näet mietiskelee hukkaamiaan savukkeensytyttimiä. Niitä oli jäänyt ravintoloitten pöydille. Niitä oli luiskahtanut housuntaskusta naistuttavien makuuhuoneitten lattioille...pitihän housut ennen vuoteeseen menoa tuolinkarmille laskostaa. Se kultainen Ronson tuntui harmittavan eniten.
    Toisessakin kirjan kohdassa kiinnittää sytkäri lukijan huomion. Lievästi hymyten totean, että vain viestimies voi kirjoittaa ilotulitusguru Luparin lähettävän kavereita aikatulilangan sytytyshommaan tupakansytytin kourassa.
    Se tässä lohduttaa, että kadonneita sytkäreitä muistelevan Susikosken pohdinta päättyy hyvin. "Olipahan opittu, että Puijon tikku on paras."

  • Matti Nummenpää

    11.9.2014 klo 23:53
    Edvard Tunnustaja eli Eadweard III (n. 1004 Islip, Oxfordshire – 4/5. tammikuuta 1066 Lontoo) oli Englannin kuningas 8. kesäkuuta 1042 – 4/5. tammikuuta 1066, viimeistä edellinen Englannin anglosaksinen kuningas ja viimeinen Wessex-suvun perimyslinjaa. Hänen isänsä oli kuningas Ethelred Neuvoton ja äitinsä Emma Normandialainen.

    Edvard oli järjestyksessä kolmas samanniminen Englannin kuningas, mutta nykyisin numerointi aloitetaan vasta Vilhelm Valloittajan vallanoton jälkeen (Edvard I hallitsi 1272–1307). Myös kuninkuuden periytyminen ennen tätä aikaa on hyvin sekava ja monikerroksinen, eli "laillista monarkkia" on joskus jopa vaikea nimetä.

    Lähde: Wikipedia

    MS / Int.

  • nimimerkki

    T H

    11.9.2014 klo 23:58
    Senverran tuosta Puijon tikusta, että vieläköhän Suomessa tehdään tulitikkuja?
    Ja mikä se Puijon tikku oikeastaan on/oli? Aikoinaan kai kymmeniä ellei satoja
    tulitikkutehtaita Suomessa?

  • Matti Nummenpää

    12.9.2014 klo 00:04
    Ainakin Iltalehdessä 25.2.2014:

    Sänky on nukkumista varten eikä pöytä. Eikä varsinkaan juhlayleisön nähden. Arhinmäki sammui kuin Puijon tikku.

    MS Int.

  • nimimerkki

    Jarmo

    12.9.2014 klo 07:36
    ”Edward Tunnustajan” vastinetta kysyessäni tarkoitin lähinnä, että onko Suomen rikollispiireistä löytynyt tämän tyyppistä kaikkien rikoksien tunnustajaa? Sariolan kirjoissakin usein hämmästellään sitä, että poliisikuulustelujen mukaan lähes kaikki rikokset Suomessa on tehnyt legendaarinen ”Tuntematon Mies”. Jos Tunnustaja on ollut olemassa, olisivat kuulustelijat saaneet siinä hiukan vastapainoa normaaleihin työrutiineihinsa.

  • nimimerkki

    Jarmo

    12.9.2014 klo 19:45
    Serambleri heitti esiin ihan mielenkiintoisen aiheen eli Susikosken naissuhteet. Puhdasviivaisia kaaria Susikoski oli kyllä innokas ihailemaan, mutta harvoin asia eteni tuon pidemmälle. Hukatut sytkärit naisten makuuhuoneisiin oli hauska heitto. Mitäs muita tapauksia löytyy? Äkkiä tulee mieleen, että Susikosken elämän keväässä hiukan pyörittiin melko siveellisesti sängyn päällä Joutsenlammen Viekossa. Susikoski ahtojäissä kirjassa päästiin hiukan pidemmälle eli oltiin jopa peiton alla tanssi-illan jälkeen. Lämpimän alastoman vartalon vierestä tuli aikaisin aamulla toki kiire velvollisuuksien pariin.


  • nimimerkki

    Tkke

    12.9.2014 klo 20:22
    Näitä ampumismatkoja, ampujan laatua suhteessa osumaan ja muita ominaisuuksia on täällä päivitelty.
    Minusta niissä ei ole mitään ihmeellistä. Silloin kun osuu, kutsutaan Susikoski. Hutilaukaukset hoitaa muut viskaalit.

  • nimimerkki

    Serambleri

    12.9.2014 klo 23:10
    Joissain Maurin kirjoissa tosiaan ammutaan tappolaukauksia sellaisissa olosuhteissa ja sellaisilla välineillä, että suorituksen taivastelu ei ole perusteetonta. Usein vielä ampujakin on kuvattu henkilöksi, jonka ominaisuudet eivät ole lainkaan synkronissa lopputuloksen kanssa.
    Teoreettisesti ottaen tässä ei tietenkään ole mitään päivittelemistä. Kuten edellä Tkke aivan oikein kirjoittaa, saattaahan se osuakin. Ei kukaan meistä lukijoista varmaankaan olisi halukas olemaan siellä kirkon rappusilla tuoreena sulhasena tai, kuten nyt Sinisessä lyhdyssä, Virvenä tikkailla pihalampun vieressä pelkäämässä että jospa se sittenkin sattuisi sillä sotasaalissohlolla 300 metrinkin päästä keskelle otsaani osumaan.
    Asian pointti ja syy moitiskeluun onkin muualla. Jos kirjailija kuvaa tilanteen, jossa ollaan tappamisen tarkoituksella liikkeellä, tarjotaan iskuria nallin pohjaan sillä mielellä, että sen on nyt oltava "kerrasta poikki", siis osuman on juonen juoksutuksen takia oltava kunnollinen, ei todellakaan ole realistista antaa lukijalle sellaisia utopistisia lähtöarvoja, joita Sariola käyttää.
    Tällaisten kuvausten päivittelyssä olen innolla mukana. Veikkaanpa, että moni
    veteraani on näistä Maurin kirjojen "simohäyhä-laukauksista" lukiessaan päätä puistellut.
    Että muka vain yksi napaus, no, kai se on se kirjailijan vapaus!


  • Matti Nummenpää

    13.9.2014 klo 20:25
    Kirjoissa, elokuvissa yms teoksissa yleensä käy yksi uskomaton tapaus teosta kohden. Ei useampia. Yksi tapaus ei ole tapaus ollenkaan, kaksi on tapa. Ampujan tarkka osuma vielä käy. Eihän tämä ensimmäisellä kerralla osunutkaan. Vielä epäuskottavampi on se, että kallion päällä oleva monen kuution kivi, joka pudotessaan katkaisee kymmenen tuuman männyn, lähtee asianomaisen henkilön voimin rautakangen yhdellä helähdyksellä ja osuu näinkin tarkasti satunnaisen kävelijän lähelle.

    Mauri Sariolan syntymäkotipitäjässä, Hattulassa, oli valtava, pyöreä kivi järven rannassa kohoavan kallion päällä. Paikallisten miesten kestoväittely oli, saako kiven pudotettua järveen miesvoimin. Jokunen vuosi sitten eli paljon Maurin kuoleman jälkeen eräs yllytyshurja sai kuin saikin tämän uroteon tehtyä. Erilaisilla vivuilla ja systeemeillä ja useilla autojen tunkeilla ja millä lie tämä lopulta onnistui. Tärähdys oli niin suuri, että Seismologian laitoksella rekisteröitiin. Alas kivi vielä meni, mutta sitten tuli vaikeampi rasti, kun viranomaiset komensivat siirtämään kiven takaisin. Käräjillä asia käsiteltiin ja kyllä siitä vissiin aika kallis vieritys tuli.

    MS Int.

  • nimimerkki

    Serambleri

    13.9.2014 klo 21:39
    Kivenpyörittäjien sukukuntaa vaikuttaa siis myös Hattulassa. Tuostapa tulikin mieleen kysymys, kumpi oli ensin kivivieritys vai novelli. Yritin kerran kirjailijan tavatessani kysäistä, mutta pakeni peijooni yleiseen hälinään ja vei tiedon mennessään. Hannu Raittila nimittäin kuvaa eräässä pienoisnovellissaan hyvinkin tarkoin ison kiven pyörityksen tuhatvuotiselta jyrkästi viettävältä rantakallion päivystyspaikalta viereiseen järveen. Tekstissä juttu tapahtui jossain Heinolan - Mikkelin seudulla ja lähestulkoon samalla tavalla kuin MS Int edellä kertoo Hattulan Vanajanselän eteläpään saaressa todellisuudessa tapahtuneen. En tutkimatta tiedä, oliko Raittilan teksti jo tapahtunutta vieritystä kuvaileva vai oliko kyseessä sopivaa kiveä jossain ihmetelleen kirjailijan ajatussommitelma , joka sitten innosti yritteliään tunkkimiehen Hattulassa hikoilemaan.
    Parikin pihlajanmarjaviiniseuran veneharrastajaa muistaa 1980 -luvulta kyseisen kulkijoiden maamerkkinä palvelleen pyöreän, arviolta ainakin kymmenen kuutiometrin graniittipalleron. Käsityksemme on se, että kiveä ei järvestä(ole toistaiseksi) nostettu. Kustannusten arviointikin teki asianosaiset huonovointiseksi.
    ---
    Otin aikalisän ja tarkistin, että Raittilan teksti on kokoelmassa Miesvahvuus. Novellin nimi on Uhrikivi. Kirja on julkaistu vuonna 1999. Seismologeja hämmästyttänyt jyrinä Hattulassa sijoittunee 1980 -luvun puolivälin paikkeille.
    Nyt Nikke Knatterton sanoisi "Johtopäätös: Raittilan teksti ei ole voinut olla Hattulan kivenpyörittäjän innoituksen lähteenä".

  • nimimerkki

    T H

    14.9.2014 klo 04:39
    Yllättävän tasapainoon on se jäinen höylä asettanut näitä siirtolohkareita.
    Sysmässä on valtatien varrella kivi, joka on kallion päällä ja ihmisvoimin lii-
    kutettavissa. Siinä lähellä sahtipaikkaa, seuralaiset tietysti muistavat.
    Luin kerran jostain lehdestä vuosia sitten tuohon Hattulan (tai Heinolan)
    juttuun liittyvän artikkelin. Veneilevät kaverukset olivat lyöneet kaljapäissään
    vetoa, että heilahtaako se 10 000 vuotta kalliolla ollut kivi ns. ihmisvoimin.
    Auton tunkilla sitten heilahti ja katosi kovalla jyrinällä syvyyteen. Vanhan maamerkin palauttamisesta takaisin rannan kalliolle oli myös käräjöity. Loppu-
    tulosta siihen palauttamiseen en tiedä.
    Myös Maurille rakkaan Sammatin suunnalla on samantapaista "urheilua"
    harrastettu. Reino Silvannon Sammatti-kirjan sivulla 21 on maininta ns. pirun-
    kivestä joka vieri Kirmusjärveen 26 kesäkuuta 1906. Hieman olivat kai pai-
    kalliset nuoret miehet avustaneet tätä hommaa juhannuksen kunniaksi!

  • nimimerkki

    Serambleri

    14.9.2014 klo 17:45
    Pihlajanmarjaviiniseuran ornitologi tuli tohkeissaan nykimään hihasta marjankeruutauolla. Oli juuri lukenut Sinisestä lyhdystä mieltään hyppäyttävän asian. (Kun hänen innostustaan arvioidaan, tulee muistaa, että tämä kohdistuu Pirkanmaamme maakuntalintuun, västäräkkiin.)
    Lintupäällikkömme uhosi, että nyt tässä on kyseessä oikea ornitologinen outous, rajoja rapauttava rariteetti. Valkovästäräkki on saapunut faunamme kaunistukseksi!
    Me hänelle, että hengitäs nyt välillä ettet vallan tukehdu. Missä sellainen valkovästäräkki on? Kaivoi kirjan repustaan, ja osoitti paikkaa. Tottamooses, kyllä se siellä mainitaan.
    Susikoski on saanut tiedon, että Luparin alibi on timanttia kovempi, tuhahtelee asialle ja tuumailee, että eipä parantunut epäillä siinä suunnassa enää yhtään mitään. "Kyllä Lupari oli puhdas kuin valkovästäräkki.."(s.177)
    Hiljaisuus vallitsi pihlajametsikössä. Kukaan ei tunnustanut moisesta puhtolinnusta kuulleensa. Pulmuspuhtaaksi kyllä olemme itseämme ja tarvittaessa myös kavereita sormet selän takana ristissä rouvasväen kuulusteluissa vannoneet aina silloin tällöin. Mutta västäräkin valkoiseksi ei kukaan kuulemma ole keksinyt itseään selitellä.
    Asia pantiin pöydälle, kun siitä ei mitään kummempaa irti saatu. Nostettiin marjasäkit selkään ja lähdettiin varastolle. Toimikunta selvittää, onko maakuntalinnustamme olemassa jotain vierasmaalaista versiota, jonka valkoisuus edustaisi viimeisen päälle viritettyä viattomuutta.
    Voisikohan kyseessä sittenkin olla jokin Susikosken elämänvaiheisiin liittyvä paikallinen murreilmaisu tai sanontatapa? Olisiko Hattulan kirkon vaiheilla joskus rikostarkastajan nuoruusvuosien aikaan puheenparressa verrattu täydellistä viattomuutta valkovästäräkin puhtauteen?
    Olisiko mahdollista, että vertaus liittyisikin historiaan, valkoisten ja punaisten välillä vallinneiden merkittävien näkemyserojen ratkaisuvaiheisiin, ja olisikin valkovästäräkki näin ollen jonkinlainen koodinimi tai tunnussanan tapainen?

    Kaikkea sitä sakissa pohditaan, vaikka vasta viinin raaka-ainetta oltiin keräämässä.


  • Matti Nummenpää

    14.9.2014 klo 21:04
    Kaykääpä selvittämässä asia nettisivulla: http://runeberg.org/pieni/4/0779.html

    Motacilla Alba tunnetaan nykyisin nimellä Västäräkki.

    MS Int.

  • nimimerkki

    Kimmo L

    13.6.2018 klo 17:12
    Sillä perusteella, miten Sinisen Lyhdyn sisustusta ja miljöötä yleensäkin kirjassa kuvataan, se ei oikein millään vaikuta Sea Horselta, vaan mielestäni sen esikuvaksi parhaiten sopii nyttemmin jo edesmennyt Savanna Kruununhaassa. En oikein löydä tekstistä mitään, minkä perusteella Sinisen Lyhdyn sijaintikaan ei voisi olla Krunikassa.

  • nimimerkki

    ukkelo

    14.6.2018 klo 00:27
    Melko perusteellisesti Helsingin ravintoloihin tutustuneena esitän painavan kommentin siitä mistä kapakasta Sinisessä Lyhdyssä on kyse. Osoitteista päätellen se olisi tietenkin Sea Horse. Kuvaus tosin sopii paremmin Liisankadun Kolmeen Kruunuun ja kaikkein parhaiten Kimmo L:n ehdottamaan ravintola Savannaan. Tutustukaapa ennen kuin otatte kantaa.

  • Matti Nummenpää

    14.6.2018 klo 13:13
    Mitäs jos Sininen lyhty olisi vain Sininen lyhty. Jos sillä ei olekaan vastiketta todellisuudessa.

    MS / Int

  • Markku Kastinen

    14.6.2018 klo 17:08
    Oikaisupyynnöissään verottajalle Mauri vetosi siihen, että näillä lahjoilla pitää tutustua ravintolaan, jotta siitä osaa kirjoittaa, jotta laskut laskut saa vähentää verotuksessa. Taidan silti kallistua intendentin kannalle, ettei Sinisellä Lyhdyllä ole vastinetta todellisuudessa. Vai olisiko se sittenkin Sikala? Taso, meinaan oli kehnompi ennen kuin Maurin synttäreitä alettiin siellä viettää.
« aihelistaan

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »

Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Kuukauden kirja: Sininen lyhty