Lukupiiri

Ukkotuomarin viimeinen juttu

• ---

  nimimerkki

  Anne M

  19.9.2014 klo 14:58
  Ehkä noin 30 vuoden tauon jälkeen luettuna kirja kiilaa omassa hyllyssäni Sariolan kirjojen yläkastiin. Tarina on napakka ja pysyy hyvin kasassa, ja siitä jää hyvä maku. Paha saa reilusti palkkansa, eikä täälläkin keskusteltu kostoteema ole kaukana.
  
  Kirja alkaa vankilasta vapautuvan L.Rientolan kuvauksella. Lukija on vähän hämmentynyt: onko L.Rientola hyvis vai pahis, nykytermejä lainatakseni? Onko hän istunut syyttömänä vai mistä on kyse?
  
  Sariolan kirja on ilmestynyt 1960-luvun keskivaiheilla. Silloin ei vielä yleisesti puhuttu psykopaateista tai sosiopaateista, joista monet rikostapaukset ja -psykologit ovat meitä nyttemmin valistaneet. Silti kirjailija on jo tuolloin, 60-luvun teoksessaan, piirtänyt tarkkavaistoisen ja paikkansa pitävän kuvan vähintään psykopaattisia piirteitä ilmentävästä kylmästä rikollisesta. Surmantekojen kuvaus sai minut kääntämään sivua hieman varovaisesti, vaikka en arkajalka lukiessa olekaan. Viimeisimmän surman jälkityöt muistuttavat (jälleen) Kyllikki Saaren tapauksesta: suoperäiseen maastoon haudattu ruumis, lapiokin löytyy ihan vierestä valmiina käytettäväksi, pintakerroksen leikkaaminen lapiolla tarkoiksi peiteneliöiksi, jotka sitten vain kootaan takaisin haudan katteeksi. Kyllikki Saaren surman on täytynyt kiehtoa Sariolaa kovasti, niinkuin tuhansia suomalaisia itseni mukaan lukien.
  
  Eräs ajallinen juttu: päähenkilö kuvataan alussa n.26-vuotiaaksi, mutta myöhemmin hän käy täydestä 1928 syntyneenä henkilönä. Mielestäni, ja ymmärrykseni mukaan, tässä on jotain epäsuhtaa. Vain jos 60-luvun puolivälissä ilmestynyt teos kertoo paljon aikaisemmasta ajasta, ajat saa temmaamaan. Tukkisavotat ja muut ajankuvat pitänee tutkia vielä tarkemmin.
  
  Kuudennen luvun alussa on kuin suoraa kuvausta Sariolan omasta ajatusmaailmasta. Siinä päähenkilö vippaa ”puurorahaa” vähän sinne sun tänne siinä fatalistisessa uskossa, että ”hyvä työ kannattaa aina ja eihän ollut tietoa, mikä tien oheen viskattu siemen toisi vielä tuhatkertaisen sadon”. Savottakämpällä ja muualla tapahtuu asioita, jotka ovat kuin suoraan Sariolan omasta nuoruudesta.
  
  Ukkotuomari pääsee henkilökohtaisen koston makuun, kun viimeisillä metreillään saa rikollisen satimeen. Tämä oli henkilökohtaisesti loukannut tuomaria huiputtamalla, ja vielä ukon vihonviimeisessä oikeusistunnossa. Sympaattinen ukkotuomari kerää lukijan pisteet kotiin, ja tarinan päätös on kymppi.

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  24.9.2014 klo 16:47
  Taisi olla erään Palmu-elokuvan loppukohtauksessa käytössä vanha sanonta. "Ei sitä koskaan tiedä, millä oksalla se piru istuu." Piru taisi olla Pentti Siimes, ja puussapa tuo istui. Lienee ollut "Tähdet kertovat" -filmi. Tämä tuli mieleen, kun arvioin Ukkotuomari -kirjan juonen kulkua ja uskottavuutta. Tässä kirjassa ratkaisuun johtavan vihjeen löytyminen on hyvin hoidettu. Onhan se mahdollista, että rikos lähtisi tuolla tavalla selviämään. Piru istui odottamattomassa oksanhangassa.
  
  Oli se pienestä kiinni, ettei Rientola rientänyt rikkaisiin naimisiin. Tuo niin täysin mahdottomalta kuulostava sattuma vaan sitten istutti Ukkotuomarin ja Leenan samaan sakkiin, sai Leenan takertumaan ystävälliseen vanhaan (miten niin muka vanhaan, kysyn vaan...) herrasmieheen, ja sitten jo alkoikin narukerä purkaantua.
  Tuollaisten "ihan mahdottomien" sattumien ajatteleminen saattaa pitää jonkun potentiaalisen rikollisen kaidalla tiellä. Sitä ehkä miettii, että jospa sittenkin...
  
  Kuten aloittaja totesi, Ukkotuomari on aivan luettava kirja, eikä juonessa ole mitään sellaista joka kovasti panisi lukijan epäuskoisena päätä pitelemään.
  
  Kirjan kirjoitusajankohta lienee 1965. Maurin pajassahan ei käsikirjoitusta haudottu, vaan valmistunut teksti juoksutettiin joskus käynnissä olevan postiauton ovella odottavaan käteen.
  Edellä jo pohdittiin, mihin ajankohtaan Mauri on seikkailun sijoittanut. Arvelin ensin, että mielessään on ollut suunnilleen edellinen vuosikymmenen vaihde, mieluusti jopa 50 -luvun loppuvuodet.. Sivulla 85 on kuvaus, joka tukee käsitystäni. "...miehenkutaleet rassailivat ja rassailivat moottorisahojaan, sihtasivat ja koekäyttivät. Ja jos joskus saivatkin ne parkumaan, niin jälkeä tuli tuskin sitäkään kuin ennen käsivoimin." Tuo kuvaus ei missään tapauksessa ole 1960 -luvun puolivälistä. Siihen aikaan moottorisahat olivat jo soivia pelejä, toki painavia, täriseviä ja meluisia, mutta puru lensi, puu katkesi ja tiliä tuli. Kokemusta on.
  Kirjassa mainitaan (Maurin tuttuun tapaan) Beatlesien ulina, se taas viittaa -60 -luvun puolelle. Kuka muistaa, milloin Simo Salminen karjui protestilauluaan? Sovinkin itseni kanssa niin, että Kirjailijan mielessä on ollut oikeasti -60 -luvun alkupuolisko, mutta moottorisahapilkka on perintöä niiltä paljon puhutuilta Lapin vaellusvuosilta.
  Ukkotuomarissa on joitain hyvätahtoisen kommentoimisen ansaitsevia kohtia. Palataan jos vireyttä piisaa. Nyt koppa kourassa matkaan Humisevalle harjulle ja sitten rouskunkeittoon.
  
  

• ---

  nimimerkki

  T H

  25.9.2014 klo 12:07
  Serambleri onnistuneesti johdatti meidät taas kauas Maurin teoksista tuossa
  alussa. Pakko kommentoida. Siis "Tähdet kertovat Komisario Palmu" oli oikea
  elokuva. Filmattu maaseutukohtauksiltaan pääosin Siuntiossa Suitian kartanos-
  sa. Joka sivumennen sanoen on myynnissä nyt juuri. Kokonaisuus yli 700 hehtaaria sisältäen linnan ja muut rakennukset. Siitä vaan!!!
  Taas kysymys kuuluu: Mikä kappale soi kahvibaarissa, kun Palmu, Virta ja
  Kokki pohtivat asian ratkaisua? Kokki meinaa pullaankin tukehtua. Vinkki:
  Liittyy jotenkin elokuvan nimeen.
  
  

• ---

  nimimerkki

  PPP

  26.9.2014 klo 20:30
  Kahvilassa soi kappale C´est ecril dans le ciel (tai jotakin sinne päin). Suomeksi sen ovat levyttäneet nimellä Tähtien kertomaa ainakin Rauni Pekkala, Vieno Kekkonen ja Ragni Malmsten.

• ---

  nimimerkki

  T H

  27.9.2014 klo 07:23
  Oikein! Myös Vico Torriani on levyttänyt sen nimellä Cafe Oriental.

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  29.9.2014 klo 21:03
  Mainitsin aiemmassa kommentissa, että Ukkotuomarissa on joitain mukavalla tavalla huomiota kiinnittäviä kohtia ja kuvauksia.
  Pihlajanmarjaviiniseuran dekkaridemokraattien iskuosasto oli saanut viikonlopputehtäväksi poimia kirjasta namipaloja. Jotain tarttui haaviin.
  
  Sananlaskuja ja kansankielisiä sutkauksia harrastava jäsen otti esille sanonnan sivulta 77. Rientola kysyy Saunakalliolta: - Ovatko muut metsässä?
  - Siellä tietenkin, Saunakallio vastasi hämmästyneenä. Ei täällä suu kapsa, jollei jalka napsa... Me siihen, että mitäs kummaa siinä on? Sananlaskusankari käski lukea vielä kertaalleen. Sitten yksi toisensa jälkeen alkoi hymyillä. Toden totta, hieman toisessa muodossa olimme asian aiemmin kuulleet.
  
  Montakohan Maurin kirjaa lienee sellaista, että ei shakkia pelattaisi tai ainakin mainittaisi? Tässä kirjassa on upeasti uhkaavan enteellisellä tavalla käytetty erästä pelin termiä. Rientola ja Saunakallio ovat savottakämpän sattumakohtaamisesta innoissaan: tuli pelikaveri kämpän yksinäisyyteen. Saunakallio toteaa, että pääsee taas gambiitin makuun. - Kai muistat, mitä se pelitermi merkitsee....
  Kyllä muistan, sanoi Rientola. Hän tarkasteli kannon päässä rauhassa tupakoivaa Saunakalliota. Se on sotilaan tarkoituksellinen uhraaminen....mittavaksi kehittyneessä pelissä. On siinä Sariolalta hienonhuikea vihjaus siihen, mitä tuleman pitää. Lukija ei siinä kohdin tajunnut, että Saunakalliolle kirjoitettu rooli johti lahtipenkkiin. Pääsi mies gambiitin makuun....
  Kirkonkylän koulun erityisluokalla aikoinaan fysiikan alkeitakin opettanut isonyrkkinen evp-kapteenimme kiinnitti huomiotamme Rientolan erikoiseen jälkien peittämismenetelmään. Kyse on kohtauksesta, josta Anne M jo avauksessaan kirjotti. Kerttu-Kaarina on jo pantu turpeen alle ja ladottu pintapalat paikoilleen. Mutta se polkupyörä! "...polkupyörän hän oli upottanut suolampeen laskettuaan siitä ensin kumit tyhjiksi." Menipä meillä melkein väittelyksi tuo kumien tyhjentämisen idea. Myytinmurtajien tuomio oli, että höpönpöppöö on tuo juttu. On se Mauriakin naurattanut kun asian on paperille takonut.
  Sariolan ja Laukon tekstejä paljon vertaillut ja näiden kirjoissa toistuviin ilmaisuihin huomiotaan kiinnittänyt sanataitelijarouva totesi, että eipä mennyt tämäkään kirja finaaliin ilman että esille otetaan rintataskunenäliina ja hyvin istuva puku. No, yleensähän Maurilla ilmaisu on hlp eli hyvin leikattu puku...Jatkoi vielä jakoavaimesta. Oli tutkinut kyseisen kapineen esiintymistä Sariolan tuotannossa. Pakko oli meidän myöntää, että ihmeen sitkeästi tuo mutterintuhoamisväline Maurilla mukana kulkee. Jos sillä ei kopaista uhrin kalloa rikki, niin ainakin rasvahaalarimies sitä uhkaavasti heiluttelee. Ikäänkuin ei muita koneenkorjausaseita olisi olemassakaan.
  
  Avaaja kirjotti, että Ukkotuomarin lopussa paha saa palkkansa. Jetsulleen näin. Kirja on hyvin lopetettu. Mietittiin porukalla, että miten olisi käynyt, jos ukkotuomari olisi saanutkin Rientolan toimitetuksi paikalliselle poliisiasemalle. Olisi siinä Lammaskarinlahdella ollut heikohkolla kielitaidolla selittämistä ennenkuin sellin ovi olisi kolissut. Kun sitä kirjan alussa mainittua pienoismagnetofonia ei ollut käytössä silloin, kun Rientola pääsi tunnustamisen makuun.
  Emme loppuillan tunnelmissa päässeet yksimielisyyteen siitä, kuka Pariisin poliisin koppiin lopulta olisi heitetty. Kumpi, kampi vai molemmat....
  
  
  
  
  
  
  

• ---

  nimimerkki

  Anne M

  29.9.2014 klo 22:23
  Kyllikki Saaren pyörän löytyessä suonsilmäkkeestä huomattiin, että siitä oli venttiilit poistettu uppoamisen varmistamiseksi. Kuitenkin, kun keväinen vesipinta kesän mittaan laski, niinpä vain pyörä tuli näkyville.
  Muistaako joku, onko Maurin päiväkirjoissa tai muissa teksteissä suoranaista viittausta tai mainintaa K.Saaren surmatapauksesta? Sumusta nousee risti on ilmiselvästi tämän Isojoen murhan innoittama, ainakin osittain. Kenellä on nämä päiväkirjat vasta luettuna tai muuten kirkkaasti muistissa?

• ---

  Matti Nummenpää

  29.9.2014 klo 22:58
  Kummassakaan päiväkirjakoosteessa ei ole mainintaa Kyllikki Saaresta. Ei myöskään muistelmateoksessa Suruton Sariola.
  Romaaneissa löytyy mainintoja seuraavasti:
  
  Sininen lyhty sivu 88, "Jos Kyllikki Saari -niminen neitonen murhattiin Isojoella..."
  Viides vieras sivu 9
  Susikoski virittää ansan sivu 87, jossa mainitaan "Kyllikki Saari Isossakyrössä".
  Sivunumerot voivat vaihdella painoksesta riippuen.
  
  MS Int
  

• ---

  nimimerkki

  Shuh

  15.8.2021 klo 13:24
  Epätavallinen päähenkilö Sariolan tuotannossa. Juristi kyllä, mutta jo ikääntynyt, kuolemansairas eikä urallaankaan mitenkään erityisen näkyvästi menestynyt. Hieman alakuloinen hahmo, eikä mikään Maurin ihannoima "irrottelijakaan". Mutta melko hyvin kuvattu. Kerronta on tiivistä ja juoni etenee sujuvasti ja uskottavasti ilman Maurille niin tyypillisiä sivutarinoita ja ajoittain kyllästyttäväkin jahkailuja ja "venyttelyjä". Tarinan kehittymisen kyllä pääpiirtein arvaa jo melko varhaisessa vaiheessa. Pääroisto tavallista tunteettomampi, ilmiselvä psykopaatti, sekään ei ihan tavallista Sariolaa. Lopputapahtumat tulevat jotenkin töksähtäen, aivan kuin Maurilla olisi tullut sen kirjoittamisen kanssa kova kiire. Ehkä tulikin. Loppua olisi sujuvoittanut pääroiston reaktioiden ja tunteiden tarkempi kuvaus hänen paljastuttuaan.
  Arvostelu Sariola-asteikollani (4-10): 8+

• ---

  Jyrki Laitinen

  4.9.2021 klo 11:39
  Istuin nuorena tuomarina käräjät Tyrvään tuomiokunnassa (taitaa nykyisin kuuluvan Tampereen käräjäoikeuteen). Silloin oli vielä vanhat kihlakunnanoikeudet ja istuttiin syys-ja talvikäräjiä sekä joskus välikäräjiä kun joku oli vangittu törkeästä rikoksesta epäiltynä. Oikeustaloja ei ollut vaan istuttiin seurakunta- ja valtuustosaleissa. Ukkotuomarina oli Tor-Erik Granlund, jonka "opissa" oli hyvä istua käräjät. Eniten pidin istumisesta Lavialla, joka oli melko syrjäinen paikkakunta Satakunnassa. Tietenkin Suomen lait olivat siellä voimassa, mutta paikkakunnan erityispiirteet huomioiden puhuttiin leikillään "Lavian laista". Syyttäjänä toimi suuri persoona nimismies Sirola, joka oli myös maanviljelijä ja hänen sijaisenaan kerran Jaakko Jonkka, josta myöhemmin tuli oikeuskansleri. Jonkka oli vielä kokematon nuori tuomari ja kaikki paperit eivät aina olleet viimeisen päälle kunnossa ja kihlakunnantuomari (ukkotuomari) joskus häntä vähän juoksutti hakemaan asiakirjoja. Käräjiä istuttiin Lavialla valtuustosalissa, mutta alkuun myös seurakuntatalossa. Maalaistunnelma oli vahva. Kaappikello raksutti salin perällä ja maanviljelysseuran naiset tekivät voileipiä. Istuminen ei ollut kiireistä ja ruokailun jälkeen ukkotuomari veti puolen tunnin nokoset salin viereissä uunilämmitteisessä pikkuhuoneessa. Lautamiehet ajoivat seurakuntatalon mäkeä ylös istuntopaikalle Tunturi-mopoilla ja näyttivät lähes toistensa klooneilta. Hyviä maallikkotuomareita olivat ja mukavia viisaita henkilöitä. Ukkotuomari tunsi paikkakunnan hyvin kun oli siellä jo 20 vuotta istunut, mutta auskultantille oli lautamiesten paikallistuntemuksesta paljon hyötyä. Nautin erityisesti Sariolan kirjojen käräjäkuvauksista. Niissä on tavoitettu oikea tunnelma. Juridisia virheitä on, mutta ne eivät haittaa. Kihlakuntajärjestelmä oli voimassa vielä pitkään ja sen jälkeen tulivat käräjäoikeudet säännöllisine käräjäpäivineen ja oikeudessa istuminen muuttui arkisemmaksi. Suuria persoonia, kuten Granlund, ei juurikaan enää ollut. Olen onnellinen, että sain kokea vanhan käräjätunnelman. Koko Sariolan tuotannon olen lukenut ja hänen kirjojaan oli aikoinaan kotonani noin sata kappaletta.

• ---

  nimimerkki

  Shuh

  5.9.2021 klo 16:39
  Totta, Mauri osasi kuvata käräjäsalin tunnelmat vetävästi, vaikka ei tainnut aina kaikkia prosessioikeuden kiemuroita ihan tarkalleen noudattaakaan kertomuksissaan. Ei varmaan niitä kovin perusteellisesti tuntenutkaan, mutta eipä tunne suurin osa lukijoistakaan. En itsekään, mutta eipä ole onneksi siihen miljööseen tarvinnut tutustuakaan kuin muinoin opiskeluaikoina raastuvanoikeudessa kymmenkunta istuntokertaa.
  Tuosta "Lavian laista" tuli mieleen hiljattain Areenasta katsomani vanha, 80-luvulla tehty Karpon jakso, jossa tämä kävi Siikaisissa haastattelemassa paikallista pahennusta herättänyttä veljeskolmikkoa ja heidän villiin elämänmenoonsa kyllästynyttä naapurustoa. Siinä joku naapureista mainitsi, miten muistaakseni juuri Lavialla oli pantu paikallinen häirikköporukka ojennukseen jonkinlaista korpilakia soveltaen. Siikainenhan ei kovin kaukana Lavialta ole. Joten ehkä sillä kulmalla Suomea on tosiaan jonkinlaista omaperäistä lainlukua ollut tapana soveltaa?

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »