Lukupiiri

« aihelistaan

Kuukauden kirja: Viimeksi poistuu kapteeni


  • Matti Nummenpää

    30.9.2014 klo 22:47
    Lokakuun kirja on 1972 ilmestynyt Viimeksi poistuu kapteeni.

    Takakannen teksti:
    Ekonomi Kaarlo Vanamolla pyyhkii hyvin. Hän on menestyvän agentuuriliikkeen hallinnollinen johtaja, omistaa nykyaikaisin mukavuuksin varustetun huvilan kauniilla ja yksinäisellä paikalla ja on hiljattain päässyt eroon tukalaksi käyneestä avioliitosta. Vanamo askartelee huvilallaan syksyisessä ruskamaisemassa miellyttävissä odotuksen tunnelmissa. Hänelle on tulossa vieraita: Liikkeen pääosakas, suuri ja mahtava Sandroos, liikkeen toinen johtaja Autero sekä Vanamon viehättävä sihteeri tuntemattoman ja salaperäisen aviomiehensä kanssa. Vieraat saapuvat ja ilta sujuu pieniä mustasukkaisuuskohtauksia lukuunottamatta hyvin saunan, ruuan ja viinan merkeissä. Ainoan yllättävän katkon iltaan tekee Sandroosin oma vieras, merkillinen hapsuhelma mies, joka sanoo nimekseen Olli Norva. Hän neuvottelee pikaisesti Sandroosin kanssa ja lähtee sitten yön selkään toimittamaan tältä saamaansa tehtävää.
    Seuraavana päivänä, krapulaisensameana sunnuntaina hän saapuu taas keltaisella Citroenillaan ja kuultuaan Sandroosin olevan kävelyllä metsässä häipyy polulle kuin jälkeä vainuava ajokoira. Vanamon metsästykseen liittyvää mielikuvaa täydentää polun suunnalta kuuluva kajea laukaus.
    Sen jälkeen ei Onni Norvasta kuulu mitään. Sandroos tulee metsästä aikanaan Vanamon sihteerin kanssa, eikä kumpikaan ole nähnyt Norvaa. Tulee ilta ja Vanamo vieraineen lähtee kaupunkiin. Lähtijöiden taakse jää hiljainen huvila. keltainen Citroen ja tyhjä polku.
    Seuraavana päivänä Vanamon sihteerinsä kanssa käydessä paikalla on auto hävinnyt, mutta metsään johtava polku ei ole menettänyt ahdistavaa tunnelmaansa.
    Tyhjä polku jää Vanamon aivokummitukseksi koko talven ajaksi, kunnes hän keväällä lumien sulaessa kulkee taas polkua ja...

  • nimimerkki

    T H

    3.10.2014 klo 18:26
    Joo. Tulihan siinä samalla ratkaistuksi, mikä Mauri Sariolan kirja alkaa
    yhdellä sanalla. Kun näistä oli puhe. Kirjasta lisää myöhemmin.

  • nimimerkki

    Serambleri

    4.10.2014 klo 20:25
    Monessa Sariolan kirjassa tapahtumia on sijoitettu huvilaolosuhteisiin. Paikkojen kuvaus on usein hyvinkin yksityiskohtaista. (Sininen lyhty, Ampiaiskesä...) Kun lisäksi otetaan huomioon kirjailijan omat päiväkirjat, muistelmat, hänen elämästään kertovat yhteenvetokirjat ja hiljattain ilmestynyt Pirun portaat, tulee esitettäväksi kysymys niille, jotka tuntevat Sarioloiden todellisen huvilan olosuhteet, rakennusten sijoittelun, ympäristön lähteineen, rotkoineen, louhikkoineen jne.
    Kuinka tarkasti tässä kirjassa kuvatut rakennukset, huoneet, polut, lähde ym ovat yhteismitallisia Kirjailijan oman Sammatin tukikohdan kanssa?
    TH:n tavoin, kirjasta lisää myöhemmin.

  • nimimerkki

    PPP

    5.10.2014 klo 16:51
    Ei ollenkaan Sariolaa heikoimmasta päästä. Jo mainittujen huvilaromaanien lisäksi tuli mieleen kirjat "Ja sittten oli kohiseva koski" ja "Elämän makeus". Ilmeisesti kiireellä kyhätty. Loppuratkaisu niin yllättävä (tekijä ja teon syy) kuin monessa muussakin Sariolan kirjassa.

    Tässä näkee myös Sariolan kunnioituksen koulutusta kohtaan. Ekonomi Vanamo on kunnon mies, Autero ja
    Sandroos eivät. Vanamon entisen vaimon ja Sandroosin suhteesta olisin halunnut tietää enemmän, samoin entisen vaimon lupaamasta kostosta. Nyt ne vain mainittiin ilman, että ne varsinaisesti kuuluivat juonen kulkuun. Tuli mieleen,oliko Sariolalla alunperin tarkoituksena laittaa joku muu murhaajaksi? Vai miettikö hän edes koko asiaa ennenkuin liuskamäärä läheni loppuaan?

  • nimimerkki

    Anne M

    5.10.2014 klo 21:07
    Itse en ole ollut tilaisuudessa nähdä Sammatin huvilaa muuten kuin joitakin kuvia netissä, mutta Matti Nummenpäätä lainaten:
    "Viimeksi poistuu kapteenin tapahtumapaikat ovat täysin todellisen Maurin huvilapaikan mukaiset. Sekä Maurin aikaisen että nykyisen. Paikat ovat aivan samankaltaiset edelleen. Jopa kirjan muurahaispesäkin on samassa paikassa vieläkin."

  • nimimerkki

    Serambleri

    5.10.2014 klo 21:12
    Lukiessa kiinnitti huomiota Vanamon "eksästä" annettu erittäin epäedullinen kuva. Vastaavanlaista purkautuneen parisuhteen jälkiselvittelyn kuvausta esiintyy monessa Sariolan kirjoittamassa tai hänen vaiheistaan kirjoitetussa teoksessa, päiväkirjoja unohtamatta. Tämän kirjan osalta asiaa selittänee kirjoittamisen ajankohta, joka lienee joko 1971 tai -72. Kirjailijalla oli varmaan kahvilakohtauksen tekstiä suoltaessaan mielessä omakohtainen harjoitus, jonka "kalliit, katkerat muistot" olivat pinnassa tuohon aikaan.

    Edellä PPP:n tekstissä mainitaan vimmastuneen eksän lupaama kaamea kosto. Ajattelin lukiessani minäkin, että tulisiko tapahtumien edetessä sittenkin esiin vaihtoehto, jossa eksä olisikin käynyt maustamassa huvilan viinoja tarkoituksenaan saada vihaamansa Vanamo joko hengiltä tai mahdollisesti murhasta syytetyksi. Kävi kuitenkin ilmi, että eksän vetäminen kirjaan mukaan taisi olla vain tarvittavaa liuskantäyttöä. Saipahan kirjoittaja puretuksi omaa pahaa oloaan. Se, että entinen rouva Vanamo sitten kipaisi sen Sandroosin kyytiin, päästi minullakin ajatukset laukalle. Eipä siihen sitten sen enempää selitystä saatu.
    Loppuratkaisuun johtava hieman epäuskottavan tuntuinen "olin nukahtanut puskaan, ja herättyäni kuulin keskustelun" -ratkaisu on Sariolan tuotannossa lähes samanlaisena muuallakin. Muistaakseni jossain ykköstien tuntumassa etsitään kaivukonetyönä ruumista pensaikossa makailleen unihorteisen känniläisen kuulohavaintoon perustuen. Kirja saattaa olla Susikosken omatunto.

    Ilahduttaa aina lukea hienoja sanoja. Ei ole oloni onea, kun luen tekstistä sanan kaltaalla. Jälkimmäiseen olen tainnut törmätä kauan sitten eräässä Unto Kupiaisen runossa. Kiitos, Mauri!.
    Erikoinen kirja siinä mielessä, että nimi Susikoski mainitaan vain kerran, mutta sentään monikossa.

  • nimimerkki

    T H

    6.10.2014 klo 17:17
    Mieleeni muistuu useissa Maurin kirjoissa esiintyvä kuvaus kesähuviloista.
    On varmaan paljon oman huvilan pihaa ja rakennuksia niissä. Ainakin jossain
    mainittiin ylähuvilan ikkunoista, että olivat kallellaan niin, että alareuna oli
    ulompana. Samoin kai useissa teoksissaan oli maininta rantasaunan kiinteistä
    kerrossängyistä. Jotka olivat ainakin Maurin mielestä ahtaat. Useasti kai sielläkin
    uni silti maittoi?
    Maurin ja kirjan autoista senverran, että kai oli tämä Citroen silloin jonkin-
    laisessa koeajossa. Ja myös myöhemmin. Ja pääsi sitten kirjaan? Muuten
    oltiin Mersu, VW, Saab linjalla. Vaan amerikanraudoista oli Maurilla selvä
    negatiivinen mielipide. Eli nämä keinuvat "siipioravat" olivat vain isomahaisten
    ns. johtajien autoja jotka eivät muihin mahtuneet.
    Negatiivisuus tiettyihin autoihin kohdistui myös erityisesti Miniin. Josta piti
    päästä ohi VW 1200; sella. Molempien todellinen huippunopeus oli vakiomal-
    lissa vajaa 130 km.h.
    Huvilan miljööstä (kirjan) senverran, että tuttu puiden varjostama kävely-
    polku muuttuu jossain vaiheessa ahdistavaksi, pimeäksi ja jopa pelottavaksi.
    Tämä teema toistuu myös muissa romaaneissa. Jossain jopa lohkareet voivat
    vyörytä alas....

  • Matti Nummenpää

    6.10.2014 klo 19:02
    Terveiset Turun kansainvälisiltä kirjamessuilta.

    Mauri Sariolan huvilasta, joka nykyään on Tuula Sariolan hallinnassa.
    Kapteenissa ja muissa kirjoissa, erityisesti Ampiaiskesässä on kuvattu huvilaolosuhteita. Kuvaukset ovat hyvinkin tarkoin todellisen kaltaiset. Sekä Maurin aikaisen että nykyisen. Miljöö on säilytetty ulkoa ja sisältä hyvinkin entisellään. Pirun portaitten maisemiin oli tarkoitus kesällä tehdä lukijamatka Helsingistä. Valitettavien yhteensattumien vuoksi se jouduttiin siirtämään ensi kesälle. Tuula on meidät tervetulleiksi toivottanut.

    Merkittävimmät erot todellisuuden ja kirjojen välillä: Kapteenissa mentiin kierreportaita yläkertaan. Oikeasti huvila on yksikerroksinen. Ampiaiskesässä päähenkilön naisvieras joutui pakenemaan takaovesta, kun rouva tuli paikalle todistajien kanssa. Huvilassa ei ole takaovea. Jos tällainen tilanne olisi oikeasti tapahtunut, takaovi olisi todennäköisesti syntynyt.

    Rantasauna on siirretty Keuruulta tontin edellisen omistajan toimesta. Kerrossängyistä Mauri epäilee keuruulaisten olevan pienikokoisia, kun ovat tehneet niin lyhyet sängyt. Maurille voivat olla ahtaat. Itse olen useita öitä näissä viettänyt ja hyvin mahtunut. Kerrossänkyjen takana on muuten pieni varastotila. Siellä on runsaasti Maurin kirjoja - siis ei Maurin kirjoittamia, vaan omistamia.
    Puuliiteri on kirjojen kuvausten mukainen. Sisällä huvilassa olevat kaksi makuuhuonetta ja takkatuvan seinustalla varavuoteina toimivat päällystetyt penkit ovat ennallaan. Erillinen keittiö kuistilta avautuen on todellinen. Järvelle päin olevat ikkunat ovat suuret ja kvatunmukaisesti vinossa. Piha-alue istutuksineen samoin. Myös pihalla olevat kaivo, grilli, puucee, Sammatin sepän takoma tuuliviiri - kaikki ovat ennallaan. Lähiseudun polut ja se muurhaispesä, jossa Maurilla pullokätkö oli ovat myös kuvatunlaisina. Huvilan takana kohoaa jyrkkä, pystyseinäinen kallio, johon Pirun portaat sijoittuvat. Ennallaan kaikki. Maurin tekemät puiset portaatkin ovat vielä nähtävissä, joskaa eivät enää käyttökunnossa.

    Tervetuloa kesällä 2015 aikamatkalle. Tulette hämmästymään samankaltaisuutta kirjoihin.

    MS Int.

  • nimimerkki

    T H

    6.10.2014 klo 19:49
    Maurin huvilan takana kai Hiilenmäki? Se, jonne portaat johtivat. Hiilen-
    mäentie johtaa myös toista kautta samalle mäelle.
    Sammatin sepän (Perannon) takoma tuuliviiri on kuvattu kirjassa (kirjoissa).
    Samaa tuotantoa sepällä on myös Elias Lönnrothin haudalla ollut (kadonnut)
    maljakko. Sekä Sammatin sankarihaudalla vielä oleva maljakko?
    Mauri oli kiinnostunut näistä paikallisista taiteilijoista. Jotka olivat hänen kal-
    taisiaan luovia taiteilijoita, tavalla tai toisella. Näitäkin Sammatissa riitti silloin.
    Miten nyt?

  • Matti Nummenpää

    6.10.2014 klo 23:03
    Laitanpa tuonne lukupiirin etusivulle pari valokuvaa. Toisessa on Maurin eli nykyisin Tuulan huvila. Toisessa Tuulan kanssa poseeraa herra, joka Pirunportaissa kuvataan nimellä Reijo Mäntynen. Hän kuoli viime vuonna 89 vuotiaana. Ehkä hän on viimeisin monitaiteellinen henkilö Sammatissa, joka seuran tiedossa on. Kuvassa näkyvä puutarha antaa viitteitä taitavuudesta.

    MS Int.

  • Matti Nummenpää

    6.10.2014 klo 23:10
    No, täytyyhän se muurahaispesänkin kuva näyttää, kun se puheeksi on tullut. Viime käynnillä sieltä vielä pullokin löytyi, kuten kuvasta näkyy.

    MS Int.

  • Matti Nummenpää

    6.10.2014 klo 23:16
    Luullakseni Norvan keltainen Citroen on ollut joku merkin halpamalleista. Maurilla kokeiltavana oli huippumalli, jota hän halusi ylellisyyden takia kokeilla, mutta jonka hankkimiseen ei varat riittäneet.
    MS Int.

  • Matti Nummenpää

    8.10.2014 klo 11:18
    Sitten Sammatin seudun muutoksista Maurin ajoisa nykypäivään.
    Sammatin kirkonseutu, Nykyisin Lohjaa, on suunnilleen muuttumaton. Paikkatin torppa on taas hoidossa Paikkarin torpan tuki ry:n toimesta. Haukantie johtaa kylältä Maurin huvilalle. Tämä on muistaakseni jossain kirjassa mainittu.
    Lahnajärvi oli Maurin vakituinen aamiais- ja lehden lukupaikka. Maurilla oli siellä kantapöytä. Ravintolaa ei enää ole. Korpelan talosta (kuva etusivulla) Mauri tyttären haki vaimoksi, kuten Ampiaiskesästä muistamme. Talo on ennallaan ja suvun omistuksessa ja kesäkäytössä.
    Laiturikiista oli aikanaan valtakunnallinen uutisaihe. Paikka on, mutta laiturin Mauri poltti eikä uutta ole tehty.
    Huvilalle vievä viimeinen tie on nykyiseltä nimeltään Sariolantie. Se on ennallaan. Postilaatikkorivi tien alkupäässä on säilynyt. Maurin aikana ollut lähtevän postin laatikko on poistettu.

    MS Int.

  • nimimerkki

    T H

    9.10.2014 klo 08:20
    Lahnajärvestä senverran, että on kuulemma myyty. Vanhan ykköstien nämä
    menopaikat olivat aikoinaan kaikki myynnissä. No nyt Paimion motelli kai puret-
    tu, Kitulasta Meijeripub (tai ravintola) myyty. TB vain automaatti (jos sitäkään)
    ja sen viereinen Ykköspesä? tms. vielä myymättä. Suomusjärven Urheilutalo
    myyty ja Syvälammen Salaisuus poltettu. Että semmoista se moottoritie tuo ja
    vie.
    Sammatista ja sen kaupoista monen romaanin ruokatarpeet juhliin Mauri
    ostatti. Mahtoiko saada Marchanin saunalenkkiä peltirasiaan säilöttynä? Vielä
    jäljellä Valintatalo (ent. Keko) ja S-market (ent Seutu).
    Postilaatikkorivistön kohdalta alkava tie on Rantamettäntie. Muuttuu het-
    ken päästä Sariolantieksi. Vanha Maurin aamukahvitie Siitoonjärven suuntaan
    on loppupäästään aivan muuttunut moottoritien myötä. Se tuli ennen Turku-
    tielle mäen päälle lähelle Lahnajärveä. Nyt liittyy notkossa Kasvihuoneilmiöön
    päin ja sukeltaa tunnelissa moottoritien ali.

  • nimimerkki

    Jarmo

    9.10.2014 klo 20:32
    Näin ainakin yksi Maurin autounelma romuttui eli tässä tapauksessa kyse ei ollut rahasta vaan tilasta. Alla ote päiväkirjasta Hyvästi, Sammatin kuu, 19.10.1978:
    Päätin koeajaa Citroen Cx 2400 Pallaksen. Menin Pitäjänmäelle Korpivaaran uuteen autotaloon. Mutta heti kun istahdin etupenkille, pettymys oli valtava. Pieni ohjauspyörä tunki mahaan, jalkatilaa ei ollut ja mikä pahin: pää otti kattoon. ”Hyvästi kaunis lemmenunelma!” Minä haluan ajaa suorin käsin ja pystyin päin.

  • nimimerkki

    T H

    9.10.2014 klo 21:12
    Jarmo löysi tämän päiväkirjasta. Vaan Citroen oli mielessä Maurilla jo -72
    kun kirjoitti tätä kirjaa. Oliko halpamalli koeajossa tai mitä? Autot Maurilla
    olivat tärkeitä kuten kirjoista huomaamme. Sekä mökkielämä josta saamme
    nyt monenlaista tietoa tässä kohdassa.

  • nimimerkki

    T H

    10.10.2014 klo 11:21
    Kuukauden kirja on taattua Sariolaa jossa paljon myös tuttua huvila-elämää.
    Lokakuun sauna-ilta noudattaa Vanamon huvilalla aika normaalia kaavaa. Syön-
    ti, juonti, laulu ja tanssi. Loput mielikuvituksessa.
    Sunnuntai-aamu sitten ei suju aivan normaalin mukaan. Laukaus ainakin
    sekoittaa päivän lopullisesti. Helsinkiin tulee vimmattu kiire. Ja lähdepolkukin
    tuntuu myöhemmin liikuttaessa synkältä.
    Porintien kahvila Vihdissä esiintyy myös kirjan eräässä kohtauksessa. Lie-
    neekö enää missä kunnossa?
    Talvi taittuu ja Vanamo palaa huvilalleen. Hiukan keväthommia ja mieleisen
    vieraan odottelua. Asiat kuitenkin luisuvat outoon suuntaan ja vieras lähtee.
    Poliisia tarvitaan ja kuulustelut alkavat. Hyvin merkittävä lause kuuluu:
    Sitä paitsi olen varma, että tässä aivan lähistöllä on toinenkin ruumis.
    Liikemies Sandroosin vanhat pirtu- ja kultakaupat tulevat esiin tutkimuksis-
    sa. Samoin mainitaan Maurillekin niin tutut Porin sököpelit. Jonka maksut
    myös kummittelevat jutun tutkimuksissa.
    Syyllinenkin löytyy ja loppuratkaisu jää kirjan lehtien ulkopuolelle. Lukija
    arvatkoon lopun.
    Yhteydet Maurin huvila- ja muuhunkin elämään ovat selvät. Elämänarvos-
    tukset ja muukin sosiaalinen hierarkia selvä. Rikkaudesta ryysyihin helppo
    tie. Tätä kai Maurikin pelkäsi??? Ainakin päiväkirjoissaan.

  • nimimerkki

    Serambleri

    10.10.2014 klo 20:54
    Lukiessa kiinnittyi huomio siihen, että kirjassa kuvataan asioita, jotka ovat muuttuneet kirjoitusajankohdasta. Mainitaan myös jotain, johon kuluneet runsaat 40 vuotta eivät ole purreet.
    Muutoksen on mielestäni kokenut asetelma, joka mainitaan Vanamon ja Autereen keskustelun päätteeksi. Kumppanukset ovat kovasanaisesti setvineet Sandroosin mahdollista syyllisyyttä Norvan, Olli Norvan, katoamiseen. Ensin on kopu, sitten syntyy sopu. Paiskataan kättä, ja päätetään lähteä hommiin. Lähdetään katselemaan hakupapereita, jotta löydettäisiin tuontiosastolle konttoristi. Vanamo toteaa: "Pitäisi löytää oikea mies. Ja palauttaa muitten paperit." Joopa joo, Oikea Mies...
    Kokemukseni mukaan radiokaan ei ole entisellään. Kirjassa on parikin kohtausta, jotka hämmästyttävät nykykuuntelijaa. Huvilalla on menossa lauantai-illan isorymistely. On kyllästytty jytistämään Kalle-Kustaan muorin tahdissa ympäri kämppää. Päätetään tanssia. Avataanpa radio. Kuin entinen faksi presidentin linnasta, tilaamatta ja yllättäen tuleekin radiosta juuri sillä hetkellä tilanteeseen sopivaa tanssimusiikkia. Sitten vaan kättä selän uomaan. Toinen vastaava täsmämusiikin tulo tuutista tapahtuu silloin, kun Vanamo ja Eva ovat kevätsaunomassa huvilalla. "Avataanpa radio ja tanssitaan. Niin tehtiinkin, mutta nyt oli tanssistakin maku poissa.." No, tämähän ei ollut radion vika, sopivaa soitantaa tuli kuitenkin jälleen.
    Tuumittelin, että olikohan tuohon aikaan radiossa joku myöhäisillan tanssimusiikkitakuu päällä. Joku voisi muistella. Noita aikoja kun itse yritän muistella, niin eipä juuri ollut aikaa eikä tarvetta radiosta etsiä tanssimusiikkia. Kyllä isot rummut takoivat tahtia iltaisin Dipolissa ja aamuisin kupolissa.

    Asia, joka edustaa pysyvyyttä, on esillä kohdassa, jossa Vanamo ajattelee omaa asemaansa. Samalla hän analysoi kouluja käymätöntä kumppaniaan Auteroa ja tämän urakehitystä. Mieleensä tulee esimerkki politiikasta. "..häntä olisi voitu verrata pääministerin sihteerinä uransa aloittaneeseen henkilöön. Kuten tunnettua, nämä kipusivat yhteiskunnan tikapuita esimiehensä perässä ja hiiviskelivät korkeuksiin edellä kulkijan leveän selän suojissa.." Jotain tuttuja kaikuja tuossa tuntuu tänäänkin luettuna olevan.

    Mandoliinikrapulasta ja termin ensimmäisestä lanseeraajasta olemme muistaakseni jo aiemmin keskustelleet.

    Vielä lopuksi vakava ja hieno ajatus, sitä Kirjailijalle kiitoksia. Maurin Vanamon ajatuksiin kirjoittama elämänohje on hyvä, mutta taitaapa olla vaikea noudattaa.
    Eva on juuri estänyt miehensä ja Vanamon välisen nurkan taaksen suunnitellun känniläisten käsilläpuhumiskilpailun. Vanamo vetäytyy vintille viilenemään. Mies vipuaa itsensä takaisin nuottiviivastolle ja tuumailee elämän kulkua: "Pieniä hankaluuksia sattui aina. Eikä asioita yleensäkään kannattanut ottaa kuolemanvakavasti. Kuka niitä muistaisi enää sadan vuoden kuluttua?"

    Ihan tuo pani lukijan miettimään. "Surut minä heitän pitkin teitä, ilot minä otan myötä, juu.." Tuon kun oppis...


  • nimimerkki

    ukkelo

    11.10.2014 klo 06:03
    Tuskatila on vakio riippumatta aiheista. Vaikka kuinka esimerkillisesti on toiminut, syitä itseinhoon löytyy kun moraalin kampa tihenee sitä mukaa kun synnit vähenee jopa niin että kamelin on helpompi päästä läpi neulansilmästä kuin siitä taidokkaasti suruttomin henkilön pujahtaa.

    Tästä olen Seramblerin kanssa samaa mieltä: ” "Surut minä heitän pitkin teitä, ilot minä otan myötä, juu.." Tuon kun oppis...”. ”

    Mikä tässä on kun ei onnistu, vaan tuskatila säilyy vakiona. Siinä kun tuskan aiheet vähentyvät, herkkyys vastaavasti kasvaa. Edessä on parturissa käynti ensi viikolla ja stressaa niin pirusti äärimmilleen herkistynyttä mieltä.
    Kehtaako sitä näyttäytyä Sea Horsessa marraskuussa. Ravintola josta hurjassa keski-iässäni jouduin kantamaan useamman kerran tasoistani naisseuraa ulos. Portsarit ovat vaihtuneet joten porttikielto ei enää ole valvottavissa ja ikämiehelle tarjoilu ei koskaan lopu.

  • Matti Nummenpää

    11.10.2014 klo 12:27
    Sea Horseen tietenkin kaikki. Vakiokävijät ja ensikertalaiset. Parturin kautta tai suoraan. Kutsu jäsenille tulee piakkoin. Ja jäseneksi pääsee helposti näiden sivujen kautta.

    Tänä vuonna tilanne on tavanomaista juhlavampi. Päämiehemme täyttää 90 vuotta. Opastettuun kiertokävelyyn Sea Horse - Maurin laatta (ja Leninin) - Viiskulman Primula on taas mahdollisuus osallistua.
    MS Int

  • nimimerkki

    Jarmo

    11.10.2014 klo 20:06
    Viimeksi poistuu kapteeni kirjaa on arvoisa lukupiiri arvioinut lähes samoin ajatuksin kuin minäkin. Monesti olen itsekin mm. miettinyt, että missä vaiheessa kirjailija Sariola päättää, kuinka kirjan loppu kirjoitetaan? Uskoisin, että varsin usein hän ei kirjaa aloittaessaan ei tiennyt, minne polku tulee johtamaan. Tämän vuoksi joudutaan suma purkamaan joskus hiukan epäuskottavan sattuman kautta. Mutta mitäpä pienistä, ei anneta sen liikaa häiritä. Pääasiahan on, että tarina soljuu viihdyttävästi eteenpäin.

    Tästä kirjasta voisi nostaa omasta puolestani nostaa esiin kuitenkin sen, että jollakin tavalla tästä kirjasta huokuu esiin hivenen ”masentunut tai synkkä pohjavire”. Esimerkiksi sanoisin alun mökkijuhlien tunnelman, entisen vaimon kohtaamisen, Vanamon ja sihteerin mökkireissu sekä itse loppuratkaisu. Iloisempaa ja rennompaa elämän kuvausta löytyy esim. silloin kun Vanamo yksin mökillä vieraita odotellessaan oravan touhuja ihmettelee. Mutta tästä äkkiä tunnelma muuttuu…


  • nimimerkki

    ukkelo

    12.10.2014 klo 01:30
    Maurin kirjoissa on suurenmoisinta ettei kirjoittaja itsekään ole aina tiennyt kenen pää joutuu pölkylle viimeisillä sivuilla. Mikä erottaa harrastelijan ammattilaisesta on se että Maurin valinta on ollut harrastelijaa paremmin perusteltu. Kuka tahansa onnistuu maalaamaan itsensä nurkkaan, mutta vain nerot pystyvät sieltä pelastautumaan.

    Se tarvitseeko tässä nostaa hattua on arvostuskysymys. Vuorimiehenkadulla löytyy kaksi laattaa. Toisessa lukee että Mauri Antero Sariola asusti tässä talossa ja vastapäisen talon laatta kertoo että tässä asusti Vladimir Iljits Lenin. Ja välimatkaa Sikalasta Viiskulman Primulaan on vaivaiset parisataa metriä. Ja tyypillisesti seurueen viimeisenä nilkuttaa ontuva ukkelo. Usutettuna täytynee taas osallistua. Olen se laivastonsiniseen klubitakkiin pukeutunut mahakas ja harteikas henkilö jonka hihoja komistaa neljä muovista valmistettua nappia. Voi perhana jos ne olisivat leijonia kauluksessa!

    Sikala rappeutui pahimmillaan maailmanlopun saarnaajien paikalliseksi krouviksi jossa asioivat vain sukunsa mustat lampaat. Tasonnousu on ollut huikea kun Sariola seura alkoi juhlia Maurin Synttäreitä siellä. Nythän se on hinta-laatusuhteeltaan Suomen parhaita ravintoloita. Nykysikalan Vorschmack on ylittämätöntä. Seura tekee kaltaisekseen!

  • nimimerkki

    Serambleri

    12.10.2014 klo 18:30
    Pari asiaa aiheutti pulinaa Pihlajanmarjaviiniseuran kirjallisessa kabinetissa. Kirjassa on kappale, jossa kirjoittaja Vanamon ajatusten kautta analysoi metsästyksen luonnetta melkoisen irtonaisella, etteikö sanottasi asenteellisella tavalla. (Kirjakerhon kirja s.62) Yksi virke nostatti kapinalipun. "Ja aivan pian alkaisi hirvijahti; punalakkiset miehet kulkisivat ketjuissaan ja makailisivat pyssyt sojossa passipaikoillaan soitten ja aukioitten laitamilla." Sanoivat hirvimiehemme, että ei tuon kirjoittaja ole tainnut liiemmin metsästykseen perehtyä. Harvoinpa sitä kiikaritähtäimen ristikkoa makuuasennossa isonharmaan etulavan taakse sovitellaan.
    Aiemminkin mielipiteitään julistanut isonyrkkinen erityisopettaja, tukenaan eläköitynyt kultaseppämme toivat yhteen ääneen esille kirjassa mainitun kultasormusten väärennysjutun. Epäilivät sitä, että voikohan kultasormuksesta poistaa kultaa, korvata sen lyijyllä ja saada sormuksen paino stemmaamaan grammalleen täyttä kultaa olevan esineen kanssa. Syntyneessä väittelyssä alkoi sinkoilla niin paljon asiaan vaikuttavia ja vaikuttamattomia termejä, että yleinen sekaannus oli valmis. Yksi puhui karaateista, toinen nikkelistä, kuparista, palladiumista ja niiden ominaispainoista, joku väärennetyn sormuksen tilavuudesta aitoon verrattuna... Oletukseksi jäi se, että kyseessä taitaa olla tarina, jonka uskottavuus on "ins Blaue hinein", kuten Maurin kirjoissa usein mainitaan.. Päätettiin panna asia pöydälle, ja koemaistaa uudet kipolliset kypsymässä olevaa pääkäyttäjäkemistimme tuotetta.
    Kuuntelemme, mitä palstalaisilla on sanottavaa.


  • nimimerkki

    ukkelo

    13.10.2014 klo 01:53
    Kyllähän sitä kapteenina kelpaisi poistua.

    Henkilökohtainen sotilasarvo on jämähtänyt vänrikiksi, vaikka RUK kurssilta 132 ”kaliiberista”tuli vielä lähes keskinkertaiset arvostelut. Ikää on jo 64 vuotta ja ylennystä ei ole tullut. Aselaji on JV/KIV ja ainakaan ampumataidon puutteesta ei löydy selitystä. Löytyykö Suomesta vieläkin vanhempia vänrikkejä?

  • nimimerkki

    T H

    13.10.2014 klo 12:19
    Hirvenmetsästyksessä olen ehkä Emeritus? Jalkamiehenä mukana ollut jo
    vuodesta 1975. Siinä se porukka myös ympärillä vanhentunut.
    En tiedä montako tapaa on metsästää hirveä. Tunnen kaksi, ajoketju ja
    koiralla-ajo. Ajoketjussa ajomiehet kulkevat ajaen hirveä/hirviä kohti passiket-
    jua. Kalistellen ja ääntä pitäen. Kokemukseni mukaan hirvet kulkevat hyvinkin
    paljon ajoketjun edellä passeja kohti. Ja sieltä hyvällä onnella ammutaan.
    Hirvikoirista ja niiden ajosta vähemmän kokemusta. Peuroja ja kauriita aja-
    tetaan meilläpäin ajavilla mäyräkoirilla. Toimii hyvin, ajaa riittävän hitaasti.
    Tuosta makuulla ampumisesta ei havaintoa. Nykyisin pyritään rakentamaan
    torneja, että ampujalla hyvä näkyvyys. Niissäkin on ampujilla aseella säädet-
    tävä tuki. Muistan joskus porukassamme jonkun ampuneen hirven polvelta.
    Tämä nykyisin katoavaa perinnettä vaikka joskus armeijassakin opeteltiin.

  • nimimerkki

    T H

    13.10.2014 klo 12:35
    Ukkelolle senverran, että harmittaahan se, kun vävypojatkin menevät ohi
    ylennyksissä. Muistan myös vanhan totuuden, että kun kerralla käy kunnolla,
    niin ei tarvitse kerrata.
    Itse kai pari kertaa kerrannut ja yhden kerran maanpuolustuskurssin käy-
    nyt. Vuosi 2012 ja kurssi 92 Tuusulan Maanpuolustuskorkeakoulu/ent
    Taistelukoulun rakennus.
    Yksi jämä lisää ja muuta en ole ansainnutkaan. Liian vanhana tuli nuo
    kurssit käytyä.
    Nuorena ehkä nuo jämät ja napit olisi enemmän merkinneet. Nykyisin vähemmän merkitystä. Muu touhu tärkeämpää.

  • nimimerkki

    Serambleri

    14.10.2014 klo 17:44
    Kirjoitettu on jotenkin niin, että "niinpä lentelee miehen aatos, kukapa taitaisi viskellä verkkoja sen tielle.." Oliko se Kivi vai Huovinen vai molemmat, mitä välii. Nyt se taas nähdään, että lentelee miesten aatos, kun vain puhe tulee pyssyistä, jahdista ja reippaasta sotilaselämästä, jota sanonnan mukaan ei voita kuin vielä reippaampi sotilaselämä. Sallitaan siis itsellemme tämä pieni poikkeama kuukauden kirjan kujasilta metsien jalon kruunupään jahdissa käytettävien menetelmien tarkasteluun.
    TH avasi hirven pyydystyksen tarkastelun käsittelemällä ajoketjuasiaa ja ajavan koiran käyttöä. Kyllä siinä ilman muuta ovat yleisimmät tavat.
    Sariolan maailmassa kun olemme, sopii taas kertaalleen lukaista Susikosken ajojahti -kirja. Siinä selvitetään perusteellisesti ajoketjumenetelmää. Ammutuksi tulee pari hirveä ja sama määrä metsästäjiä. Kirjassa mainitaan uutena menetelmänä lippusiiman käyttö hirvien kulun suuntaamiseen.

    Piti kirjoittamani eräästä ihan käyttökelpoisesta hirvenkaatomenetelmästä. Nimitän sitä "Valitut Palat -metodiksi". Pienet hirviporukat käyttävät tapaa hyvällä menestyksellä. Otetaan pieni, parin hehtaarin peltoaukea, jossa hirvet säännöllisesti käyvät iltasyönnillä. Asiaa auttaa, jos on sattumalta jäänyt lakokauraa puimatta. Sovin jahtipäällikön kanssa, että olen aukean länsipäässä tulevana iltana, älköön kukaan kavereista tulko ainakaan itäpäähän.
    Istahdan hyvissä ajoin pellon reunan jättiläiskuusen juurelle, nojaan selkää runkoon, kolnolkasi on polvilla poikittain. Pelto on riistasta tyhjä kuten pitääkin.
    Minulla on Valitut Palat -lehti, jota alan liiemmin rapisematta lukea. Aina kun sivu on luettu, katson pellolle. Kun saalistussuunnitelmaan sopiva otus on syömähommiin ilmestynyt, on sopivan matkan päässä ja sopivassa kulmassa, panen lehden syrjään ja ammun hirven pois kuleksimasta.
    Mainitsemani lehti liittyy asiaan toisellakin tavalla. Tärkeää tuossa kyttäyshommassa on tajuta, milloin illan peli on mennyt hirvien eduksi. Ratkaisu on siinä, että kun ei enää näe kuusen juurella lukea, on lähdettävä kotiin.
    TH:n mainitsemalla 3-4 metrin korkuisella apumatornilla on paitsi näköalaa avartava ominaisuus, myös pari turvallisuutta lisäävää tarkoitusta. Passimie.. eikun -henkilöt pysyvät taatusti siellä, mihin heidät on määrätty eivätkä hortoile kaverien ampumahollille. Toinen turvatekijä on se, että laukaukset suuntautuvat enemmin maata kohti.

    Sitten taas, jahtiveljet ja sisaret, kuukauden kirjan pariin, vai vieläkö ammutaan?


  • nimimerkki

    T H

    15.10.2014 klo 07:57
    Joo, hieman eksyttiin kauas kapteenista. Vaan itse aiheesta: miten liittyy
    Vanamon ex-vaimon Ailan seuraantunkeutuminen kahvilassa romaanin juo-
    neen? Vai liittyykö mitenkään?
    Vai onko kyseessä vain Maurin exän käytöksen muistelu. Ja sen purkaminen
    kirjaan.

  • nimimerkki

    Serambleri

    15.10.2014 klo 13:10
    TH kyselee, mitä lisäarvoa Vanamon eksä tuo kirjaan. Tätähän myös kirjoittajakumppanimme PPP aprikoi kommentissaan viides päivä kuluvaa kuuta. Muistelen silloin ottaneeni esille näkemyksen, että kirjoittaja sai tuolla kohtauksella muutaman lisäliuskan käsikirjoitukseen, sai purettua omaa pahaa mieltään eksänsä suuntaan, ja sai minut lukijana PPP:n ja nyt TH:n tavoin pohtimaan tuota kysymystä: Mitä merkitystä juonen kululle oli sillä, että eksä Vanamon ja Evan silmien alla sujahtaa Sandroosin autoon. En tajunnut mitään yhteyttä. Pimeältä näyttää, sanoi suutari...

  • nimimerkki

    T H

    16.10.2014 klo 10:41
    Tuskinpa radiosta sellaista tanssimusiikkia löytyy nykyisin. Kuten ennen,
    kuin muistammekaan. Että meikäläisen "kääkkäkerhon" jäsenen saisi mu-
    kaan lattialle. Jotenkin muistan, että myös muissakin Maurin romaaneissa
    huvilakuvauksissa olisi tanssittu radion musiikin mukana.
    Lauantain toivotut muistan klo 18.00. Ja niiden loppuvaiheessa myös tä-
    män sen ajan nuorison musiikin. Jota kuunneltiin.
    Tuo tanssiminen on sitten oma juttunsa. Kuten Maurinkin tekstistä olemme
    huomanneet. On eri juttu tanssia notkeasti mahdollisten juomien edesautta-
    mana. Vaikkapa kapakassa sopivassa seurassa. Tai taasen siskon kanssa
    selvin päin. Onko eroa?

    Senverran kirjan tekstiin tämä liittyy, että tuleeko nykyisin radiosta tämän-
    kaltaista musiikkia joskus iltaisin?

  • nimimerkki

    Serambleri

    17.10.2014 klo 21:21
    Pitkä, laiha rääsyläinen Osku ynnä suuri psykologi Korsto ja kumppanit. Siinäpä Sepänpuiston Sällit, joiden kuvaus kirjassa on jollain tavalla lämminhenkinen, osaaottava, ymmärtävä. Tämän sävelkulun ymmärtää, kun tutustuu Sariolan päiväkirjoista työstettyihin teoksiin. Niinkuin kirjan Vanamo, niin Maurikin varaa "huggen" tai pari taskuunsa aina kun lähtee puiston läpi kulkemaan. Kuppikuntaa ja heidän olosuhteitaan kuvataan kirjassa usean sivun verran. Eikä kuvata turhaan, liuskantäytteeksi, vaan puistokemistien piiriin on taitavasti nidottu juonen kululle tärkeä käänne. Lisäksi kirjan loppupuolella paljastuu Oskun merkittävä rooli murhajutun ratkaisemisessa. Antiikin näytelmäkirjailijoillahan oli juonen pahoin juuttuessa takaporttinaan "jumala koneesta" -niminen konsti, nyt vetäistään "Osku roskalaatikosta" ja homma ratkeaa.
    Vanamon ja lakanoiden välissä viikatteen hiontaa jo kuulostelevan, nyt pestyn ja kammatun Oskun tapaaminen sairaalassa on liikuttava kohtaus. "Haluatteko auttaa minua?", kysyy Vanamo "No lempo soikoon, ihan varmasti! Olettehan tekin auttanut minua."
    Kiitos Maurille siitä, että otti Sepänpuiston Sällit kirjaansa ja antoi heille lämpimän ja arvostavan käsittelyn.

  • nimimerkki

    T H

    20.10.2014 klo 18:52
    Tuota kansikuvaa tässä tutkailen. Että mikä lienee tuo ase siinä? Taiteilijan
    vapaus sinänsä... Vaan arvailen tässä.
    -Colt m.1903
    -Remington M 51
    -Tula-Tokarev 1930
    -FN Browning 1935

    Kaikissa hylsyn poisto väärältä puolelta, taiteilijan vapautta?

    Itse veikkaan ehkä FN tai Colt? Ensimmäinen ehkä paremminkin?

  • nimimerkki

    Serambleri

    20.10.2014 klo 20:08
    Enpä ennen TH:n vinkkiä tullut kiinnittäneeksi huomiota kansikuvan pistoolin merkkiin. Nyt kun asia on esillä esitän oman arvioni kansikuvan aseesta. "Yleispyssyltä" tuo vaikuttaa. Leikin ajatuksella, että tapaan kansikuvan tekijän ja mainitsen minulle jääneen hieman epäselväksi, minkä merkkinen pistooli tuossa kuvassa on. Pahoin pelkään vastauksen olevan -Miten niin, minkä merkkinen? Onko niitä useamman merkkisiä? Onko niillä jotain eroja?

    Sariolan teksteissä esiintyy joskus ampumahaavan perusteella tehtyjä rikostutkijan arveluja surma-aseen merkistä ja kaliiperista. Sen jotenkin ymmärtää, että vainajan otsassa olevasta luodin menoreiästä päätellään kaliiperin olleen luokkaa "keskikokoinen", siis vaikkapa se mukavasti vielä taskussa kulkeva 7,65 , ei ysimillinen eikä kakskakkonen. Se, että otsaluussa olevan reiän perusteella lisäksi heitetään arvio aseen merkistä, on kyllä aikamoista huuhaata. "Ase oli ollut luultavasti Beretta, Parabellum tai Mauser". Tämä arviohan on kuukauden kirjassa ja koskee vainaja Norvan otsaluuta. Lainaan Mauria nyt ja sanon hösh! .

  • Matti Nummenpää

    21.10.2014 klo 00:36
    Laitoin aseesta suuremman kuvan lukupiirin etusivulle. Se löytyy, kun rullaa lukupiirisivua alaspäin. Jos tästä saisi paremmin selon. Tosin lienee graafikon piirtämä käsiase ilman suurempia merkkitavoitteita. Voi tietysti olla mallinkin mukaan piirretty.
    MS Int.

  • nimimerkki

    Shuh

    21.9.2021 klo 09:56
    Mauri on tässä teoksessaan kelpuuttanut päähenkilökseen ekonomin, vaikka hän noin ylipäätään ei tuotannossaan mielestäni kaupallisen koulutuksen saaneisiin varauksettoman myötätuntoisesti suhtaudukaan ( toisin kuin juristeihin...). Pikemminkin päinvastoin. Susikoski-romaaneja tuli sellaisella vauhdilla, että kaipa hän myös etsi vaihtoehtoja sankarigalleriaansa (en kyllä ymmärrä, miksi meni hylkäämään mainion Matti Viiman, joka on kokonaisuutena Susikoskea elävämpi ja värikkäämpi persoona!). Vanamo on joka tapauksessa hahmoltaan kovasti Maurin muiden päähenkilöiden (pois lukien Viima) kaltainen niin ajattelultaan, maailmankuvaltaan kuin käytökseltäänkin. Mitään pysyvää päähahmoa ei Mauri tästä Vanamosta kuitenkaan synnyttänyt, eikä miehestä olisi kyllä tainnut sellaiseksi ollakaan. Ajankuvaus on jonkinmoinen, mutta tarina sinänsä ei kaksinen. Kerronta jotenkin kovin tavanomaista, mutta pari ilahduttavaa kuvausta löytyy. Ensinnäkin ex-vaimon hahmo kaikessa ahneudessaan ja pahansuopuudessaan on varsin herkullinen, oikea pahanilmanlintu. Mutta ei Maurin tuotannossa mitenkään ainutlaatuinen, ex- vaimoista hänen näkemyksensä ovat yleensäkin saman suuntaisia.Toiseksi, puliukkoporukan kuvaus on harvinaisen sympaattinen ja lämminhenkinen, melkeinpä myötämielinen. Mökkiympäristön esikuvaa ei kaukaa tarvitse hakea, Maurin oma piilopirttihän se on. Tarina ei kokonaisuutena juuri kummoinen ole, melkoisen yllätyksetön ja tavanomainenkin. Mutta hyvin "maurimainen" ja tunnistettava.
    Arvosanaksi Sariola-asteikollani (4-10) annan 7-.
« aihelistaan

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »

Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Kuukauden kirja: Viimeksi poistuu kapteeni