Lukupiiri

« aihelistaan

Esko Laukko: Kuolemanlotossa kuusi oikein


  • nimimerkki

    Eskon puumerkki

    7.1.2015 klo 12:27
    Kirjan luettuani, ihmettelen kirjailijan ilmeisiä loogisuuslipsahduksia sinänsä hyvässä tekstissä.
    Ensinnäkin lottokuponki oli tekstin mukaan leimattu konekirjoitetulla nimellä varustettuna jo ennen, kuin kumpikaan "konna" tiesi ao. neitosesta yhtään mitään.
    Toisekseen lottovoitosta kiristävä HH ei ollut yhteydessä toimeksiantajaansa enää tämän lähdettyä Rhodokselle, jossa PE vasta sai kuulla
    kiristysyrityksessä sittemmin käytetystä autosta.

    HH osasi kuitenkin käydä varastamassa juuri tämän auton??

    Pienempiä juonilipsahduksia en pitänyt kovin pahoina.

    Onko joku kiinnostunut tutkimaan tällaisia asioita kirjailijan tuotannosta?

  • nimimerkki

    ukkelo

    7.1.2015 klo 15:29
    Oma into ei taida riittää tutkimaan epäjohdonmukaisuuksia, vaan olen kiitollinen niistä viskipaukuista joiden avulla ei muista kuinka siinä lopulta kävi. Kuuterselän laukausten hinta ei olisi saanut Grand Prix du roman d'Adventures palkintoa ilman pätevää kustannustoimittajaa. Olet puolestani enemmän kuin tervetullut joukkoomme Esko! Väkeen joka ei ole nimikkokirjailijansa edessä rähmällään.

  • Matti Nummenpää

    7.1.2015 klo 18:14
    Kuolemanloton ensipainoksen jälkeen loogisuusvirheistä puhuttiin, mutta taisivat kirjat hajota ennenkuin niistä selvää saatiin. Nyt on lukukelpoisempi painos käytettävissä, joten keskustelu voi jatkua.
    Tämä lukupiiri on mainio paikka näistä keskustella - ja näinhän tehdäänkin. Lukupiirin aikaisemmista keskusteluista voi oman halun mukaan epäloogisuusviestejä haeskella.
    Voihan nämä sitten koota omaksi kokonaisuudekseen, jos jollakulla siihen aikaa ja halua on.

    MS / Int.

  • nimimerkki

    PPP

    23.11.2015 klo 21:03
    Juuri epäloogisuudet ja uskomattomat sattumukset tekevät Sariolan tuotannosta poikkeuksellisen mielenkiintoista. Niitä oikein etsii. Monesti Sariola sortui omaan näppäryyteensä tehtyään juonesta liian monimutkaisen ja usein uskomaton sattumus selvitti umpikujaan menneen juonen.

    Sariola eli hetkessä. Hän ei aina tiennyt kirjaa aloittaessaan, miten se päättyy (kuten on jo usein todettu) eikä tainnut olla aivan selvinpäinkään. Pääasia, että Adler paukkui ja liuskoja syntyi.

  • nimimerkki

    ukkelo

    24.11.2015 klo 00:20
    Viisaasta kirjoittajasta sanotaan että hän ei ikinä maalaa itseään sellaiseen nurkkaan kuin Mauri Sariola useinkin teki. Selviytyäkseen siitä tarvitaan jo neroutta ja onneksemme sitäkin Maurilta löytyi. Juuri se ettei kirjoittaja itsekään tiennyt loppuratkaisuja ennen kun sai useimmat langanpäät punottua yhteen tekee näistä kirjoista niin mielenkiintoisia. Lukijan on turhauttavaa yrittää päätellä mitä tuleman pitää viimeisillä sivuilla kun sitä kirjoittajakaan ei tiennyt. Niin upeasti Mauri on useimmat teoksensa päättänyt, solminut sekavat langat sellaisella taidolla yhteen että arvostavin mielin teos sulkeutuu. Leivätön pöytä on valmiina seuraavaan kattaukseen!

    ukkelo

    p.s.

    On todella mukavaa että tämä lukupiiri jälleen pyörii. Suurkiitokset MS / Intille ja myös muille Mauri Sariolan ystäville!

  • nimimerkki

    Jarmo

    8.12.2015 klo 20:00
    Lukaisin tämän kirjan pitkästä aikaa, koska muistelin myös ketjun aloittajan motivoimana, että tässä teoksessa on pari pahempaa logiikkavirhettä. Eskon puumerkin mainitsemat lipsahdukset kyllä jo meinaavat mennä häiritseviksi virheiksi. Maurin kirjoissa tapahtuvat uskomattomat sattumat, joilla juoni saadaan etenemään sinänsä kuuluvat asiaan. Näiden sattumusten ei kannata antaa häiritä lukunautintoa.

    Tästä kirjasta pitää todeta, että se ”sisältää tuotesijoittelua”. Näin ollen Maurin piti kehitellä huikea juoni, jossa lottokuponki esiintyy tarinassa tärkeässä roolissa. Lotto näkyy myös komeasti alkuperäisen kirjan kansikuvassa. Tämä juoni ei valitettavasti pidä vettä vaan mukaan on pujahtanut ehtoja virheitä. Sattumusten sarjaan menee sitten tuo kuponkiin osunut päävoitto. Lisäksi voi kysyä, että eikö rahojen kätköpaikkaa olisi voinut sopia helpommallakin tavalla jo jopa etukäteen ennen pakomatkalla lähtöä.

    Tässä kirjassa Laukon teksti on myös varsin maurimaista ja asioita tapahtuu tutunoloisissa paikoissa kuten kasinossa, Viiskulmassa, Joutsenlammella, Lapin piilopirtissä, …
    Mauri ei piilottanut Laukon oikeaa henkilöllisyyttä kovinkaan hyvin tässä kirjassa.

  • nimimerkki

    ukkelo

    15.12.2015 klo 00:32
    Hyväksyn että kirjailijoilla on oikeus tuotesijoitteluun siinä kuten ammattiurheilijoillakin. Kukaan ei ärähdä siitä että Roger Federerin ranteessa komeilee Rolex, Maria Sarapovalla Tag Heuer ja Rafael Nadalin ranteessa Audemars Piguet jopa ottelujen aikanakin. Silti joidenkin mielestä on sopimatonta että Susikoski ajeli Laukausten hinnassa Mersulla ja joskus myöhemmin Saabilla, sytytti Coltteja ja kurkunkoskessa kohisi Ballantines. Korvaukset ovat olleet aika vaatimattomia, kun Maurilla 12 pullon Ballantines pakkaus ei riittänyt edes viikoksi. Parempia sponsoreita ovat olleet Veikkaustoimisto, jonka tuote esiintyy käsittelyssä olevan kirjan nimessä ja Finnair, jonka koneen kuva komeilee kirjan Näin lentää outo lintu kannessa.

  • nimimerkki

    Serambleri

    17.12.2015 klo 16:42
    Tuotesijoittelun ja kirjallisuuden suhteen setviminen on helkkarinmoinen hetteikkö, johon ei sääntöjä kyetä laatimaan. Miksi ihmeessä edes pitäisi?
    Kirjallisuudessa käsitellään (pää)osin elämän arkea, ja sen kuvaamisessa pitää voida mainita tuotemerkkejä. Olisikin hupaisaa tavata dekkari, jossa pyssy on pyssy, auto on auto jne., siis mitään tuotemerkkejä ei olisi mainittu.
    Toisaalta, tuostahan saisi hyvän kohteen sääntöjen laatijoille, sensoreille ja seuraamuksien määrääjille. Nyt voisikin kiristämistä kokeilla, kun sääntöviidakkoa pelottavasti on alettu karsia. Kaupatkin muka auki milloin lystäävät...
    On sitä ollu ennenkin nuijasotia tässä maassa, eikun palanut kirjanuotioita piti sanomani. Tuokin ketale mainitsi kirjassaan Opel Mokka monikäyttöauton, vaikka poliisi olisi voinut mennä pelkällä autolla sinne peitetehtävään! Nuotioon kirja ja kirjoittaja! Raskauttava asianhaara olisi ollut, että kyseinen nelivetoturbo olisi pantu kansikuvaan.
    Kansikuvasta tuli mieleen, että yllä mainitun Sariolan ornitologista omituisuutta käsittelevän kirjan kannessa on todella lähes puolitoista lentokonetta. Koneiden merkistä en saa selvää, ja taivas yksin tiennee, minkä yhtiön väreissä nuo liitelevät.
    Heti mainostan: Kai Ekholm on toimittanut 14 tekstiä käsittävän teoksen "Kielletyt". ISBN 951-8908-01-X, painettu 1990. Asiantuntevia kirjoittajia, opettavainen sisältö. Avaa kummasti näköaloja.



  • nimimerkki

    Jarmo

    17.12.2015 klo 18:41
    Tuotesijoitteluun liittyen Mauri Sariola taisi olla edellä aikaansa. Kun lukee hänen päiväkirjojaan, käy ilmi, että hän sai "sopivia" vastineita tai vastapalvelukisa mainitessaan tuotemerkkejä tai esim. hotelleja kirjoissaan. Olikohan muilla kirjailijoilla (tuohon aikaan) vastaavia mahdollisuuksia tähän?

    Ilman muuta minun mielestäni kirjoihin saa ja pitää kirjoittaa ne ”tuotenimikkeet”, jotka kirjailija haluaa vastineen kanssa tai ilman. Olisihan se outoa tekstiä, jos Susikoski ei ajaisi Saabilla kohti Joutsenlampea Colt suussa ja Ballantine’s iltapala mielessä.

  • nimimerkki

    ukkelo

    31.12.2015 klo 05:11
    Vain nämä autot palautuvat Mauri Sariolan teoksista mieleeni:

    * Mercedes Benz 180 (tällä ajoi sekä Mauri että Susikoski nuorena)
    * Saab 99 (tällä ajoi sekä Mauri että Susikoski vanhempana)
    * Volkswagen kupla (tällä ajoi Sumusta nousee ristin uhri ja Maurille kävi käry ratissa)
    * Citroen CX 2200 (haaveksi jäi kun oli mitoitettu alle 130 kiloisille)
    * Porsche (Roiskuu kun rapataan)

    On niitä ollut muitakin, joten täydentäkää arvoisat keskustelijat. Tuotesijoittelupalkkiot jäivät vähäisiksi, Mauri ei tuntenut arvoaan autokaupoissa.

  • nimimerkki

    Serambleri

    31.12.2015 klo 14:25
    Tämän "Das Auto" -pajatson(kun termi VW:lta vapautui, otan lainaan) taisi intendentti jossain vaiheessa tyhjentää. Muistelen nähneeni valtavan moottoriajoneuvoluettelon jossain keskustelun vaiheessa. En oikopäätä hahmota, oliko kyseessä Maurin tai/ja Susikosken käytössä ollut kalusto, vai riittikö listoille pääsyyn maininta tuotannossa kuten Ukkelo edellä rajannee. Jos jälkimmäinen ehto riittää, tulee luettelosta mitä melkoisin. Milläpä ajeli esim Erich Kempka Kotkanpesän kurvitiellä? Mrs. Middleton taas kuskattiin ompelijan ateljeehen pukua sovittamaan mitä melkoisimmalla vihreisiin silmiin sävytetyllä aristokraattiautolla.
    Susikoskelta sentään varastettiinkin(!) Volvo.

  • Matti Nummenpää

    1.1.2016 klo 14:19
    Tuotesijoittelumielessä tuntuu, että ainakin jotain autoistakin Maurin tilille tuli. Ainakin Volkswagen (viistoperä) ja Saab esiintyivät kirjoissa samoihin aikoihin, kun Maurillakin samanmerkkisiä oli. Tekihän Mauri myös matkakertomuksia Saabin asiakaslehtiin. Ison kalan katiskan aikoihin Fiat Ritmo esiintyi useammassakin jutuissa, mutta muutoin ei Fiateja paljon Maurin kirjoituksissa ollut.

    Saabeja Maurilla oli useampiakin. Postinkeltaisen hän myi lankomiehelleen Asko Saviaholle. Silloin Asko toimi Postin johtajana ja autoa luultiin värin perusteella työsuhdeautoksi. Silloin ei vielä pääjohtajallakaan työsuhdeautoa ollut - myöhemmin kyllä. Poliisi muuten pysäytti Askon epäillen autossa olevan vikaa, kun se kulki kuljettajan puolelle kallellaan. Selvityksenä riitti se, että auton edellinen omistaja oli 140 kiloinen kirjailija.

    SA int.

  • nimimerkki

    Juha K

    14.1.2016 klo 19:01
    Maurin neuvotellessa ja tehdessä autokauppoja Saabista hän lähestyi kirjeitse autotalon johtajaa ja mainitsi päiväkirjassa: "Kainosti liitin mukaan kopion kirjani tekstistä missä Saab kehrää kuin kissa".

  • nimimerkki

    Viiskulman kundi

    14.10.2019 klo 02:43
    Luin juuri tämän "Kuolemanloton". Se oli siis kirjoitettu nimimerkillä "Esko Laukko". Lehdistössä kovasti arvailtiin nimimerkin oikeaa henkilöllisyyttä ja pidettiin todennäköisenä että se oli Mauri Sariola, joka pontevasti asian kiisti. Tämä keskustelu lainehti kiivaana joskus 60-70-lukujen vaihteessa. Kun tämä kirja ilmestyi 1974 lienee Sariolakin jo myöntänyt olevansa Laukko. Nimittäin ei tämän tekstin jälkeen olisi ollut enää mitään mahdollisuutta asiaa kiistää. Niin monet yksityiskohdat viittaavat aivan peittelemättömästi Sariolan omaan henkilöhistoriaan.

    Jotkut keskustelijat ovat maininneet tekstin epäjohdonmukaisuuksista ja kömmähdyksistä. Minulle tuli mieleen sellainen seikka että miten ja mitä kautta juonen punoneet rikolliset nimesivät lottokupongin haltijaksi juuri tämän heille täysin tuntemattoman Marittan. Ottivatko umpimähkään nimen ja osoitteen puhelinluettelosta? Monen sarakkeen systeemi oli tarpeen jotta saataisiin tarpellinen määrä numeroita näkyville. Mutta miksi kestolotto - yksi kierros olisi ajanut saman asian? Ei oikein vakuuta.

    Kun peliriippuvainen Sariola aina vain hävisi pelatessaan hän tähän romaaniin on vastapainoksi sijoittanut kolme täysosumaa: Sekä Eskola että Hallikainen voittavat Rodoksen rulettipöydässä sijoittamalla yhdelle numerolle suuren panoksen ja sitten Marittan saaman lottokupongin kuusi oikein. Tämä ampuu jo aika lailla yli.

    Itselleni romaani oli mukava nostalgiamatka menneisiin aikoihin. Asuin ja liikuin vuosikymmeniä Viiskulman maisemissa ja takavuosina tein muutamia pakettimatkoja Rodokselle. Matkani tapahtuivat joitakin vuosia myöhemmin kuin kirjan julkitulo ja ne olivat kyllä puitteiltaan arkisempia kuin kirjassa kuvattu. Paikallisväri oli kyllä tuttu. Kasinolla en koskaan käynyt mutta tiesin kyllä sen ja mm. sen pukeutumisvaatimukset.

  • nimimerkki

    puttonen

    14.10.2019 klo 17:31
    Esko Laukko on esillä myös tämän päivän Ilta-Sanomissa. "50 vuotta sitten"-palstalla on lehden etusivun aiheena ollut tunnettu plagiaattikohu "Sen yli käy vain tuuli viheltäin" (Laukko) - "Kynsi ja hammas" (Ballinger). Esko Laukko on pitänyt korvausvaatimusta kohtuuttomana. Kuinkas muuten.

    Kirjailijasta on myös tämän päivän lehden etusivu: "Seksi vei Kalle Päätaloa". Juttu on puffi Päätalo-elämäkerralle (olisikohan kolmas tai neljäs) nimeltään "Kallio-poika, peilikuvassa Kalle Päätalo". Tämän viimeisimmän on kirjoittanut Antti Heikkinen, joka on aiemmin koonnut melkoisen tiiliskivi-elämäkerran ainakin Juice Leskisestä. IS:n naistoimittajan juttu ei ole häävi. Kallen kerrotaan mm. tehneen uran metsätyönjohtajana! Toivottavasti Heikkisen kirjassa faktat ovat paremmin kohdillaan.

    Viiskulman kundille tervetuloa mukaan ja aktiivista kirjoitusotetta edelleenkin lukupiirin sivuilla.

  • Matti Nummenpää

    15.10.2019 klo 09:10
    Ilta-Sanomien juttu kokonaan.

    Laukon kirjan synnytti "tahaton muistuma"
    Kysymyksiä herättävä dekkaristi. Ensin pohdittiin, onko hän Mauri Sariola ja nyt sitä, onko hän kopsannut tekstinsä:
    Salaperäinen salapoliisikirjailija Esko Laukko pitää amerikkalaisen kirjailijan Bill S. Ballingerin korvausvaatimusta kohtuuttomana.
    Ballingerin edustajat vaativat kaiikia Laukon "Sen yli käy vain tuuli viheltäin" -kirjan tekijänpalkkioiden palauttamista.
    Neuvottelujen pohjana oli Suomen kirjailijaiiton puheenjohtaja Kai Laitisen sekä Pirkko Pesolan asiasta antama lausunto, jossa todettiin Laukon teos Ballingerin "Kynsi ja hammas" -kirjan suomalaiseksi muunnelmaksi.
    Näitä vaatimuksia pitää Esko Laukko täysin kohtuuttomina, sillä hänen mielestään on kysymyksessä vain täysin tahaton muistuma.

    MS / Int
« aihelistaan

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »

Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Esko Laukko: Kuolemanlotossa kuusi oikein