Lukupiiri

Tammikuun kuukaudenkirja: Niin syvä on kuin pitkäkin

• ---

  Matti Nummenpää

  1.1.2016 klo 15:07
  Aloitetaan vuosi 2016 susikoskiteoksella 'Niin syvä on kuin pitkäkin'. Kirja on vuodelta 1965.
  
  Takakannen teksti:
  
  Saksalainen liikemies saapuu Suomeen solmimaan mittavaa kauppasopimusta puutavaranostosta. Mutta suomalaiset myyjät pitävät hintoja korkealla ja neuvottelut uhkaavat ajautua karille, vaikka suomalaiset parhaansa mukaan 'voitelevat' ostajaa ravintolaillallisilla ja naiskauneudenkin esittelyllä. Saksalainen pysyy kuivakiskoisena ja torjuvana, kunnes suomalaiset löytävät mielestään pelin avainkortin. Saksalainen on innokas metsästäjä ja niinpä Lapista ostetaan karhunkierros. Tarkoituksena on, että liikeneuvottelutkin sitten lähtevät sujumaan paremmin erätulien leppoisassa hengessä. - Mutta tapahtuukin kokonaan muuta - hyvin yllättävää ja karmeaa. Rikostarkastaja Susikoski joutuu äkkiä lentämään Lappiin selvittelemään monisäikeistä murhajuttua, jonka juuret ulottuvat lopulta Lontooseen ja Pariisiin asti.
  - Niin syvä on kuin pitkäkin, Susikoski ajattelee jo eräässä vaiheessa työlästyneenä rikosjutusta, jossa solmu ei ota auetakseen. Mutta lopulta hän jälleen todistaa olevansa tutkija, jolla on suomalainen sisu ja kansainväliset otteet.
  

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  1.1.2016 klo 20:31
  Havaitsimme Pihlajanmarjaviiniveljeskunnan vuodenvaihtajaistapahtuman toisen näytöksen eli korjaussarjakokouksen yhteydessä, että oli tullut tutkisteltavaksi uusi kirja.
  Mietittiin kukin tykönämme, että tuleeko mitään muistikuvia teoksesta. Saanto ei ollut kovin runsas.
  Porukan ilotulituspäällikkö, tämä panostaja emeritus, sitten mutisi surumieliseti jotain.
  Pyysimme pomminheittäjää lausumaan masentuneen manailunsa selväkielisenä.
  Sanoi, että eräs entinen naispuolinen presidenttimme on varmaan kirjan lukenut ja sen jälkeen ruvennut entistä ehdottomammin ajamaan Suomea ottamaan osansa Ottawan sopimuksen meille antamasta autuudesta.
  Ota tuosta nyt selvä sitten. Ärsyttävä kryptikko koko mies.
  

• ---

  nimimerkki

  PPP

  18.1.2016 klo 21:38
  Tyypillistä Sariolaa. Pieni parempin piireihin kuuluvia joukko kokoontuu "vapaa-ajalla" yhteen ja vielä Lappiin. Tapahtuu murha, jonka Susikoski selvittää vertailemalla passien leimoja. Miten onnistuisi nykyään? Leima passiin saatiin jopa Ruotsinvierailulta. Olisiko mahdollista, ettei lappilainen poroisäntä olisi käynyt Ruotsissa tai Norjassa? Tämä erityisesti mainittiin.
  
  Tapahtumapaikkana on Lappi, Kittilän kunnan Puljun kylä ja ajankohta huhtikuun alkupuoli. Lapissa on jo huhtikuussa melko valoisaa iltamyöhään, joten tuskin karhunkaadon kenraaliharjoitusta tarvitsi kuunvalossa pitää. Lisäksi paikalla kerrottiin olevan kovan hangen ja samalla suojasään, mitenkähän tuo olisi todellisuudessa ollut? Puljun kylän keisari, nimestään huolimatta suomalainen Uula Jomppa (nimi viittaa vahvasti saamelaisuuteen) ennustaa Puljutunturin laskettelukeskuksesta. Samaisessa Kittilän kunnassa on Levi. Eli ei kovinkaan kaukaa haettu ennustus. Lompolon kylän nimeäminen Lompolaksi lienee painovirhe. Sariola varmasti tiesi Lapissa ja juuri Kittilässä työskennelleenä kylien nimet.
  
  Uhrin ex-vaimon paikalle ilmestymisen funktio jäi epäselväksi. Liekö tarkoitus laajentaa lukijalle epäiltyjen joukkoa? Sattumat Sariolan kirjoissa ovat melko yleisiä.
  
  Insinööri Rastinsuo ja tohtori Zeikewald mainittiin aseveljiksi. Tuskin he olivat sitä enää Lapin sodan aikana, kuten kirjassa mainittiin.
  
  Silmiin pisti 50-vuotiaan miehen luonnehtimien ikääntyneeksi. Sariola itse oli tuolloin nelissäkymmenissä.
  
  Kirjassa mainittiin useaan otteeseen kielikuvana Sariolan myöhemmän kirjan nimi "Ison kalan katiska".
  
  Mielenkiintoista olisi ollut tietää, mikä olisi ollut murhan alkuperäinen toteuttamistapa? Vahingonlaukausko? Miinahan tuli toteuttamistavaksi vasta, kun se esiteltiin kaikille vieraille.
  

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  19.1.2016 klo 00:44
  Onhan siinä taas melkoinen dream team kasassa kun ekonomi Poutanen, insinööri Rastinsuo ja pääjohtaja Ala-Uoti käyvät voitelemaan saksalaista yhteistyökumppania huonommalla menestyksellä kuin kävi nykyiselle Meyer Werft telakalle, Turussa. Mikähän tässä on kun 65 vuotiaana ei tunne itseään lainkaan ikääntyneeksi, vaikka tuon kirjan ensipainoksen aikaan v. 1965 jo viiskymppiset olivat vanhoja ukkoja?

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  19.1.2016 klo 14:07
  Ilahduttavaa on huomata, että "vanhaa" kaartia kömpii kinoksista talvipesästä, kiven varaan kaatuneen juurakon alta kun MS int kepillä kutittaa, ja kuukauden kirjalle on omistettu aikaa.
  Niin, tuosta vanhuudesta ja vanhaksi luokittelemisesta on palstalla ennenkin puhuttu. Yhden keskustelun muistan etsimättä. Kummasteltiin (no, kummastelin, mitäpä muita moittimaan) sitä, että vanha, haparoiva, vetistäväsilmäinen, tekstissä ihan moneen kertaan vanhukseksi tituleerattu kelloseppä vielä hoipertelee liikkeessään. Kun kirjassa annettuja murusia keräilin, tuli tulokseksi papparaisen olevan kuusissakymmenissä...olisiko tuo kirja joku Laukko?
  Suhtautuminen ikään muuttuu oman varttumisen mukaan. Yhdyn edelläkirjoitettuun ihmettelyyn. Kun kuusvitonen katsoo peiliin, ei sieltä mikään "ikääntynyt" vastaan toljota. No, tietysti on aamuja ja aamuja....Meiltäpäin ei ruveta edellyttämään, että Ukkelon pitäisi tarkistaa tuntemuksiaan. Jos aamumaisema peilissä ei miellytä, paksulti partavaahtoa vaan sängen päälle ja höylään liikettä, kyllä se siitä lähtee. Vauhtia vaan masiinaan.
  Muistelen pentuvuosien ajalta pienen paikkakunnan sanomalehdessä ollutta ilmoitusta: "Kahdeksankymmentävuotias nähtävänä XX:n linja-autoasemalla, päivämäärä ja kello, lippuja saa Matkahuollosta". Vaikka kai oli vitsiksi tarkoitettu, kuvaa hyvin ajattelun muuttumista 1950- luvulta nykypäivään.
  Se oli siihen aikaan, kun viisikymmentä täyttävälle tuotiin lahjaksi "soutulavitta ja hoppeepäinen keppi". Nyt kun näkee risti-ilmoituksen, jossa kerrotaan kasivitosen tutun kuolemasta, tulee mieleen että mikähän sille nyt tuli..
  
  PPP sanoi kirjasta oleellisen kahdella ensimmäisellä sanalla.
  Taidanpa panna hakuun ne Sariolan teokset, joissa "se kirottu Elvis Presley vonkuu". Ei tämä kirja ainakaan ainut ole.
  Kun juoni on aiemmilta lukukerroilta tuttu, jää aikaa lillukanvarsille, niille, joihin vauhtikirjoittaja joskus kompuroi. Älä nyt poista varmistussokkaa, en minä pahalla, hymyllä vain. Heti on sanottava, että ei noihin rihmoihin jykevä saapasmies luonnossa kulkiessaan kompastu, tuskin niitä huomaa kulkiessaan. Kyllä juoni kulkee.
  Kolmannen painoksen sivulla 117 pohditaan sitä, että jos apinalla olisi äärettömästi aikaa takoa Adleria(vast), "niin apina ehkä valovuosien pituisen ajanjakson kuluessa osaisi lopulta vahingossa kirjoittaa virheettömän Encyclopaedia Britannican".
  Toinen mielestäni outo ilmaisu on sivulla 167. Susikoskihan joskus työlästyy Lieksaan, mutta on myös altis näkemään aisaparissaan hyviä puolia. Tekstissä S. ajattelee Lieksasta, että tämä ei "pahimmissakaan tilanteissa saanut päähänsä jättää pelikenttää ja ruveta vetämään länkiä kaulaan".
  Sen verran olen vertauksessa tarkoitetun vetokoneen ja länkien kanssa ollut tekemisissä, että ilmaisu käsittääkseni ontuu.
  Kertokaapa näkemyksenne länkiasiasta! Sivuutetaan sääret tällä kertaa.
  
  
  

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  19.1.2016 klo 17:37
  Minkähän takia jäi niin kovasti hiertämään tuo PPP:n esille ottama Maurin julistama tuomio, jonka perusteella viisikymppinen katsotaan ikääntyneeksi.
  Tuossa edellä joku tunti sitten muistelin yhtä aiempaa lukupiirin keskustelua, jossa kummeksuin erään kulta/kellosepän Maurilta saamaa olemuksen kuvaukseen liityvää inhaa kohtelua. Äsken muistelin, että olisi ollut Laukkoa. Piti kaivaa asia framille. Kirja on Keltainen kummitus. Siitä alkoi keskustelu täällä 29.9.2013.
  Se on tämä Suhosen Juho, jonka olemusta kirjassa luonnehditaan. (iäkäs, vetistäväsilmäinen, ulkomuodoltaan kuihtunut, vanhalta huuhkajalta näyttävä vanhus, joka tassuttelee liikkeessään) Eri yhteyksistä selviää, että Juho on kuudenkymmenen korvilla. Kaksikymppinen tytärkin sanoo, että isä on jo vanha.
  Tietysti voidaan sanoa, että Serambleri kolahtaa, kun kalikka kalahtaa vai kuinka se nyt menee.
  Pientä rajaa kuitenkin tuossa vanhustelussa! Viime syksynäkin kiipaisin pihlajaan viinitarpeita saalistamaan iso marjasäkki olalla. Mitään ei olisi käynyt ellei se perhanan puu olisi päättänyt revetä kahtia. Minun puoleni tietysti maahan saakka. Tyttärelle ei kerrottu yksityiskohtia. Olisi kai sanonut niinkuin Suhosen plikka isästään.

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  19.1.2016 klo 23:53
  Hyvät veljet! Saan olla kiitollinen että suomalainen mies saa elää parhaita vuosiaan näin hyvässä seurassa. Kuusvitosena se elämä vasta alkaa, kun käsi vielä kohoaa skoolin eivätkä virkatehtävät enää juhlimista haittaa.

• ---

  nimimerkki

  PPP

  20.1.2016 klo 10:01
  Erikoinen, mutta täysin ymmärrettävä ja kuvaileva oli luonnehdinta hovimestarin nenästä, joka "punoitti tummansinisenä". Syyksi mainittiin alkoholipitoisten juomien nauttiminen, mutta kyseessähän voi olla myös ihosairaus, ainakin hykytietämyksen mukaan vrt. Pekka Tiilikainen.

• ---

  Matti Nummenpää

  23.1.2016 klo 11:16
  Totuus on tarua ihmeellisempää.
  Ei toki Elvis Presley pelkästään tässä kirjassa esiinny. Mutta ei aivan toisinkaan.
  Niin syvä on kuin pitkäkin lisäksi Elvis Presley esiintyy nimellänsä Maurin romaaneissa ainoastaan kirjassa Ukkotuomarin viimeinen juttu, sivulla 122.
  
  Asiana herra Presleyn lajikumppanit ovat vakioainesta Maurin kirjoissa.
  
  MS / Int.

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  21.2.2016 klo 05:27
  Kuka jos haluaa kuulla nuo legendaariset sanat: Elvis has left the building:
  
  https://www.youtube.com/watch?v=OmLOt9mRD18&feature=share
  
  

• ---

  nimimerkki

  PPP

  15.1.2017 klo 18:02
  Elvis Presley mainitaan myös kirjassa Susikoski ottaa omansa, jossa erästä naislaulajaa luonnehditaan, että "tyyppi, joka vonkuu levyiltä vielä ilkeämmin kuin se kirottu Elvis Presley".
  
  Samalla tuli mieleen Sariolan viehtymys Lars-nimeen. Kirjoista löytyvät ainakin Lars Lax, Lars Lassander, Lars Q. Glans ja Lars Levi Lindroos. Kolme ensiksimainittua ovat vieläpä poliiseja.

• ---

  Matti Nummenpää

  16.1.2017 klo 21:54
  Onhan niitä Larseja.
  
  Ahlholm Lars pitäjänluutnantti Simo Hurtta ja kultainen pikari
  Eriksson Lars talonpoika Suomalainen ratsastaja
  Fleming Lars Suomalainen ratsastaja
  Glans Lars komisario Seidan silmä
  Hedberg Lars tuomari Tohtori Viitasen tapaus
  Hjerta Lars kenraalimajuri Suomalainen ratsastaja
  Laestadius Lars apostoli Onko teillä ruiskukkia?
  Lassander Lars rikospoliisin päällikkö Susikoski päiväntasaajalla
  Lax Lars etsivä Susikoski ottaa omansa
  Lehmusranta Lars risteilypäällikkö Susikoski päiväntasaajalla
  Lindroos Lars ekonomi Onko teillä ruiskukkia?
  Olavinpoika Lars suutari Suomalainen ratsastaja
  Roos Lars komisario Punaisen kukon laulu
  Stolpe Lars luutnantti Suomalainen kavaljeeri
  Thorne Lars majuri Marskin ritarit
  Glans Lars Q komisario Susikoski sulhaspoikana
  
  Ms / int.
  

• ---

  Matti Nummenpää

  13.7.2020 klo 20:41
  Nyt tuli kysymys, johon tarvitaan lukupiirin apua.
  
  
  "Pitkäaikainen ystäväni lähestyi minua Edmontonista Kanadasta Mauri
  Sariolan tuotantoon liittyvässä asiassa. Sikäläisen Suomi-seuran
  kirjastossa on vuonna 1965 ilmestynyt kirja, Niin syvä on kuin pitkäkin,
  jonka sivulla 85 on sana KOMILFOO. Osaatteko sanoa mitä se mahtaa
  tarkoittaa?"
  
  Ala-Uoti kuulosteli edelleen ääniä. Hänestä olisi ollut rauhoittavaa kuulla yksityissihteerinsäkin puhuvan jotakin. Mutta tyttöpä olikin hiljaa. Se oli Arjan tapaista. Asiallinen ja hiilitty, kuten aina. Mutta saattoi olla teeskentelyä sekin.
  Ala-Uoti muisti, että hänen toinen rouvansa oli myöskin kerran ollut yksityissihteeri. Ja komilfoo - miten ne sanoivat - oli ollut myös Seija silloin. Mutta kun oli edellinen avioliitto purettu ja pappi sanonut uudelle aamenensa, niin johan oli sanainen arkku auennut...
  
  Mitä mahtanee komilfoo tarkoittaa?
  
  MS - int.
  
  

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  15.7.2020 klo 11:57
  Tarkoittanee, että Seija oli yksityissihteerinä ollut Ala-Uotin silmissä "comme il faut" eli "niin kuin pitää" ja esiintynyt "mallikelpoisesti". Muita merkityksiä "suora", "rehellinen", "vilpitön". Näitäkin Seija varmasti oli ollut - papin aameneen asti! Muistaakseni rikostarkastaja Susikoskella oli valmiiksi pakattuna matkalaukku, jossa paremmat kamppeet, että oli sitten missä tahansa olosuhteissa pukeutunut "comme il faut".

• ---

  nimimerkki

  Shuh

  10.12.2021 klo 10:27
  Kymmenes osa Susikoski-saagasta. Lappiin sijoittuva kertomus yritystilaisuudesta, jossa karhunmetsästyksen avulla koetetaan "voidella" saksalaista liikekumppania. Sodan aikainen polkumiina laittaa kuitenkin neuvottelut uuteen asentoon sivulla 100/232, ja konsultiksi niihin tarvitaankin sen jälkeen tietysti itse rikostarkastaja Susikoski sivulla 101.
  
  Keskeinen henkilöpiiri on alle 10 henkilöä. Porukkaan mahtuu tuttuun tapaan öykkärimäinen, tyhjästä menestykseen itsensä nostanut suuriääninen yrittäjä, hänen pari koulutetumpaa ja hillitymmin käyttäytyvää alaistaan ja vähemmistöosakasta, tehtäviltään insinööri ja ekonomi; uhkea mutta huumeiden käyttäjäksi paljastuva vaimo, viettelevä mutta myös tehokas ja ammattitaitoinen sihteeri, ja jopa Maurille epätyypillisen myönteisessä valossa kuvattu ex-vaimo - jonka läsnäolo muuten jää jonkinlaiseksi arvoitukseksi ja vielä juonen kannalta tarpeettomaksi sellaiseksi. Tämä firman johtoporukka tuntuu aika "sisäsiittoiselta" sakilta kun paljastuu, että jokainen on enemmän tai vähemmän heilastellut toistensa kanssa. Lisäksi mukana on tietysti myös saksalaisen liikekumppanin edustaja, jolla osoittautuu olevan sota-aikaista menneisyyttä Lapissa seurueen toisen jäsenen kanssa juuri sopivasti niin, että hänkään ei heti kättelyssä putoa epäiltyjen listalta. Karhunmetsästyksen järjestäjä, paikallinen poroisäntä ja kunnanvaltuutettu, ei hänkään jää täysin rikostarkastajan epäilyjen ulkopuolelle. Hänen tuskin täysi-ikäisyyttä saavuttanut tyttärensä kyllä jostain syystä jää, vaikka häntä kovasti piirittänyt lähes neljäkymmentä vuotta vanhempi yrittäjämies ei ihan ilman "vastakaikua" olekaan jäänyt, poroisännän valvonnasta huolimatta, ja siltä pohjalta olisi tyttösen voinut epäilyjen paulaan kietoa myös.
  
  Kertomus ei missään kohdin oikein kunnolla "nouse". Siitä jää tasapaksu mielikuva, eikä alun tarpeettoman pitkä johdattelu paranna vaikutelmaa. Ajankuva ja miljöö toki ovat taattuun tapaan hyviä, mutta se toiminnan puute... Mielenpainuvin kohtaus on ilman muuta yrittäjä Ala-Vuotin viimeisten elinsekuntien kuvaus sivuilla 97-100; siihen Mauri on onnistunut lataamaan harvinaista koskettavuutta. Teksti on perussujuvaa, mutta vuoropuheluihin on ilmestynyt sitä Maurille ajan mittaan niin tyypilliseksi käyvää kolmella pisteella ja vajailla lauseilla kuvattua empivyyttä, joka kehittyy hiljalleen kirjailijan tuotannon myötä jopa häiritsevyyteen saakka. Poroisännän ja hänen tyttärensä vuorosanoihin olisi voinut ujuttaa ainakin hieman paikallisia murrepiirteitä, se olisi elävöittänyt kerrontaa mukavasti ja olisi kyllä Maurilta Lapissa asuneena varmasti onnistunut.
  
  Varsinaista merkittävää uutta ei kirja Leo Olavin henkilökuvaan tuo. Hän vaikuttaa kuitenkin tässä tarinassa poikkeuksellisen tylyltä, mm. sihteeriään hän puhuttelee sivuilla 144-151 merkillisen ja tarpeettoman töykeästi. Mihinkään painimatseihin tai ammuskeluihin hänen ei tarvitse sotkeentua eikä turvautua, homma selviää ilman suurempia fyysisiä aktiviteetteja.
  
  Paljoa ei tästä kirjasta jää mieleen, vaikka kieltämättä helppolukuinen ja selväpiirteinen aikaansaannos onkin kyseessä. Varsinaisesta trilleristä en uskaltaisi silti puhua. Tekstissä vilahtaa sananlaskuna sivulla 210 Maurin myöhemmän dekkarin nimikin: 'Ison kalan katiska'. Aika epätavallista on myös piirros sivulla 203 - niitä Maurin teoksissa vähemmän esiintyy, ja juonen kannalta täysin tarpeeton lisä se on tässäkin. Ja jälleen kerran kirjan nimen ja sisällön vastaavuus jää arvoitukseksi - ainakin tämmöiselle mielikuvituksettomalle lukijalle mitä itse tuppaan olemaan. Ei ole tämä kirja ensimmäisten kahdeksan Susikosken veroinen, vaikka selvästi parempi kyllä kuin edellisenä vuonna julkaistu 'Aina roiskuu kun rapataan' -romaani. Alkaa olla jo hieman sarjatuotannon makua. Arvosanaksi annan 7 (Sariola-asteikollani 4-10).

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »