Lukupiiri

Syyskuun kirja: ja sitten oli kohiseva koski

• ---

  Matti Nummenpää

  4.9.2016 klo 11:19
  Syyskausi käynnistyy 1973 ilmestyneellä romaanilla "Ja sitten oli kohiseva koski".
  
  Ote takakannen tekstistä:
  
  Suomalainen nyky-yhteiskunta ja sen vaikuttajayksilöt ovat nyt Mauri Sariolan suurennuslasin alla. Varsinaisista isänmaan partureista ei silti ole kysymys, vaan romaanin henkilöt ovat sitä liike- ja virkamieskerrosta, joka politiikkojen laatimat suuntaviivat toteuttaa ja hommat varsinaisesti hoitaa tässä maassa.
  
  ---
  
  Mauri Sariola vetää verhot syrjän: katsomme suoraan suomalaisiin vaikuttajiin, yllätämme heidän kesken elämän.

• ---

  nimimerkki

  Juhani S.ociones 959 381 297

  5.9.2016 klo 10:10
  Mauri Sariola hallitsi aloitukset. Niin kirjojen aloitukset, kuin kirjan lukujen. Kohisevan kosken Lukujen alut ovat alla. Avauslauseista pääsee heti alkavan jakson tunnelmaan. Pääosin ensilausett ovat lyhyitä ja havainnollisia. Viimeisen luvun ensimmäinen lause voisi kuvata kirjailijan omaa elämää ja kirjailijauraa.
  
  
  1 Laakso oli rinteiltään kuiva.
  2 Ryhtyessään tarkastelemaan asiakirjoja virkahuoneessaan läänin apulaispoliisitarkastaja oli varsin sovinnollisella mielellä.
  3 ”Nyt ne tuloo!”
  4 Huono homma!
  5 Afrikan risteily oli alkanut Välimeren puolelta, Malagasta.
  6 Entiseen malliin…
  7 Vai että niin oli asia.
  8 – Ja sitten minä palasin Suomeen ja aloin ajatella vähän liikeasioitakin. Ei tässä vinttikoira vitjassa kauan tassuttele.
  9 Ilta oli ollut myrskyisä.
  10 Lähtiessään ajamaan Herttoniemen suunnasta keskikaupunkia kohden Viinikalle tuli mieleen, että illan isännälle olisi vietävä jotain tuliaisiakin.
  11 Tiukan paikan tullen Viinikalla oli nopea silmä ja äkkinäinen käsityskyky.
  12 Pankkisalissa surisivat työn ja rahan äänet.
  13 Harmaa lato.
  14 Autot oli rannalla ajettu riviin, kuin ruoturintamaan katselmusta varten, keulat merelle päin.
  15 Hän se on!
  16 Suuri kuu oli noussut.
  17 Taito pitkä, elämä lyhyt.
  

• ---

  nimimerkki

  T H

  7.9.2016 klo 19:43
  Ollaan liikkeellä NSU WANKELILLA. Montakohan lienee jäljellä? Muistankohan oikein että Mauri Sariola jossain vaiheessa oli todennut kirjansa olevan yhden uransa huonoimmista?

• ---

  Matti Nummenpää

  8.9.2016 klo 12:01
  Sivu 138:
  Pysäköityään ja astuttuaan ulos Viinikka katsoi mielikseen autonsa linjoja. Auto oli iso NSU, pitkä ja matala, väriltään keltainen ja mustalla sivuviivalla vauhditettu. Myös istuimet olivat mustat, kankaalla päällystetyt ja ne oli todella muotoiltu ajamista varten. Ennen kaikkea Viinikkaa kuitenkin miellytti näkymä tuulilasista eteenpäin. Auton keula oli ylhäältä katsottuna viivoiltaan kuin allas tai naisen lantio. Kenties se oli samalla myös aerodynaaminen; silmää se ainakin viehätti. Entäs kun painoit isonvarpaasi ulkosyrjällä urkupoljinta? Wankel-moottori, kuului vain huminaa. Ensin huokaisi ja sitten pyyhkäisi.
  
  Näin lennokkaasti Sariola autoa kuvasi. Viivatkin mainittu kahteen kertaan. On tehnyt auto vaikutuksen!
  
  Mauri alkoi tuumailla kirjan tekoa 7.8.1973.
  
  "Romaanin tuumimista. Vielä ei ole mikään selvää. Mutta pian on oltava sanaa paperilla. Aloitetaan. Kyllä se siitä lähtee. Vähän vadelmia pensaasta ensin. Neljännellä yrityksellä neljä liuskaa. Tuurin luku. Kop!"
  
  30.8 1973: Työ edistyy hyvin. Aivan ilo kirjoittaa. Mutta onhan läpeensä tuttua. Kuvaus vekselinteosta.
  3.9. Ja sitten oli kohiseva koski. On valmis kello 13. Liuskoja 218. Postiin – ja mikä huojennus.
  
  Reilut kolme viikkoa siis kirjan tekoon meni tuumaamisesta valmiiseen kirjaan. Mauri Sariolan ajatuksia kirjan tasosta ei tule mieleen. Omasta mielestäni teos on hyvinkin onnistunut. Arvostelut olivat varsin vauhdikkaita. Kuten 1970 -luvulla yleensäkin.
  
  MD / Int.
  

• ---

  nimimerkki

  T H

  8.9.2016 klo 14:06
  Hyvästi, Sammatin kuu sivu 179: Ja syntyypä erilainen kirjakin kuin esim. "Ja sitten oli kohiseva koski". Se oli oikein pohjanoteeraus.

• ---

  nimimerkki

  PPP

  11.9.2016 klo 18:07
  Sujuvasti ja hyvin kirjoitttu kirja, mutta...
  
  "Vielä ei ole mikään selvää. Mutta pian on oltava sanaa paperilla. Aloitetaan. Kyllä se siitä lähtee."Tämän kyllä huomaa. Neljä aivan erillistä ja toisiinsa liittymätöntä johdantokertomusta eivat johda sitten mihinkään. Loppukliimaksiksi tarkoitetut rapujuhlat, johon parempiin piireihin kuuluvat ihmiset jälleen kerran kokoontuvat, ovat päälleliimatuntuntuiset eivätkä puno kertomusten lankoja yhteen, paitsi että kaikki ovat läsnä. Murhayritys ei jotenkin kuulu koko tarinaan, vaikka kyllähän selittämättömiä veritöitä tapahtuu, mutta yleensä juoppoporukoissa. Muutama esimerkki on "paremmista piireistä" aivan viime vuosiltakin.
  
  Kaikilla päähenkilöillä sattuu olemaan ongelmia naisten kanssa. Ihastuksen kohteet ovat huomattavasti nuorempia ujoja kaunottaria. Hildegard Schadewitz nuoren sveitsittären nimenä... Mauri tietenkin kiireessä (jos kirjan kirjoittamiseen meni kolme viikkoa) mietti jonkun saksalaiselta kuulostavan nimen ja sattui muistamaan erään mannerheim-ristin ritarin.
  
  Sivuhenkilöt kliseemäisiä: öykkärimäinen rakennusurakoitsija (juoni jää ilmaan), räväkät entiset upseerit pankinjohtajina, pari juoppoa toimittajaa jne, "Perseenleimausta" Mauri on käyttänyt toisessakin romaanissa¨.

• ---

  nimimerkki

  T H

  13.9.2016 klo 08:45
  Pätee myös nykyiseen järjestelmään. Vastaan nykyhallitus/ oppositio SDP Juhani Rinne. Kun joku pikkulehti, taisi olla Iltasanomat kertoi VVO;n rahankäytöstä niin mitä tästä opimme? Eli ei mitään uutta auringon alla. Samoin kun nykykoulut homehtuvat, niin aina löytyy ns. hyvä-veli/kaveri/ jolla on kontteja joihin oppilaat sijoitetaan. Tämä ehkä asiaan liittymättä. Vaan: kirjan teksti ei ole vanhentunut edes yli 40 vuoden aikana?
  
  Kirja sinänsä erilaisten sattumien yhteensaattamista. Loppuratkaisu (onneksi) ilman murhia. Kaiken lisäksi kirjan alku parasta. Prässihousuihin pukeutuneet vähemmistökansalaiset huijaavat bensaa apulaispoliisitarkastajalta joka joutuu pulaan. Ja päivä jatkuu kauniina.

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  15.9.2016 klo 16:11
  ....siihen mitään lisäämättä tai sitä mitenkään muuttamatta. Tämä tuli mielen kun luin PPP:n kirjoittaman ensimmäisen kappaleen. Tuolla tavalla tämän voi kiteyttää. Hyvin sanottu.
  
  Surumielellä luin kirjan. Suunnaton "tästähän on kirjoitettu aiemminkin" -tunne päilyi (Maurille rakas sana) mielessä kun teosta läpi kahlasin. Toki on myönnettävä, että tuttuudesta osa johtuu myöhemmästä tuotannosta. Tämähän on suunnilleen Maurin kirjallisen ilakoinnin puolesta välistä.
  Jos näkisin Sariolaa tuntemattoman tuttavani hypistelevän varastossani tätä kirjaa, tempaisisin sen hänen kädestään kiivaalla saatesanalla "et aloita ainakaan siitä!"
  
  Kun tapahtumien kulku (en puhuisi juonesta) on tuttu, tulee kiinnittäneeksi huomiota yksityiskohtiin.
  Jokin lause alkaa elää yhteydestään irrotettuna, saa uuden merkityksen. Brita henkäisee kanssaan askartelevalle kumppanille: "Jos nyt lopetat, niin suutun!" Teosta lukiessa tuo Britan tokaisu kääntyi mielessäni muutamaan kertaan päälaelleen -jos nyt et lopeta, niin suutun- niin pitkäveteisiä lurituksia on kirjaan ahdettu. Lähes kaksikymmentä sivua meni siihenkin, kun päätoimittaja vehtaa yhden aamun Britansa luona. Lavin risteilyseikkailuissakaan ei liuskoja ole säästelty. Ilolinturouvan peppuleimaukseenkin on omistauduttu lavealla katsannolla.
  
  Vaikutelmani kirjan synnystä on se, että jotain piti akkiä saada kustantajalle. Mistähän sitä aloittaisi, kyllä se sitten siitä. No hoidellaanpa vaikka vekseleitä, risteillään, ihaillaan naisten ahtereiden viivoja ja linjoja, leikataan umpisuolta, ryypätään ja riidellään rapujuhlissa, heitetään ruotsalainen hintti ja sveitsiläinen tyttö mereen ja välitöinä luetellaan hienoja autoja nimeltä.
  Kertoja toteaa kirjan lopussa krapulaisen Lavin eräistä kommenteista: "Puhumista puhumisen vuoksi". Se sopii tämän kirjan tiivistykseksi muutoksella "kirjoittamista kirjoittamisen vuoksi".
  
  Muutamia mielenkiintoisia yksityiskohtia tekstissä on. Pihlajanmarjaviiniseura on Maurille eräästä kiitollinen.
  Koetan palata asiaan sitten kun luonnontuotekeräily antaa myöten.
  

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  22.9.2016 klo 20:00
  Lupasin palata tuohon pihlajaan. PMVS kiinnittää myönteistä huomiota Maurin tapaan suhtautua suomalaisten pyhään puuhun. Kirjan lopulla ollaan menossa rapuryyppäjäisiin. Brita haluaa hastaa riitaa Torstin kanssa. Mies ei ota kuuleviin korviinsa,vaan alkaa jaaritella. "Onpas pirun komea pihlaja tuolla mäellä"...Oksat nuokkuivat täynnä punaisia raskaita marjaterttuja. Kenties Luoja oli näitä karuja kolkkia suunnitellessaan muistanut sen viimeksi ja sanonut pääarkkitehtina toimivalle arkkienkelille: "Vetäisepäs sinne villiin tummaan metsään yksi marjapuukin ihmisten silmäniloksi..." Hienosti ajateltu Maurilta ja tietysti Luojaltakin.
  Enkeli (ettei olisi ollut Engeli, arkkitehti kai hänkin?) teki työtä käskettyä, Tämän seurauksena syntyi sitten pitkän ajan kuluttua Perä-Pirkanmaalle Pihlajanmarjaviiniseura. Kaikki riippuu kaikesta näköjään.
  
  Kuuntelin hetken jotain räminäsoittoa suoltavaa höpötysradiota suppiksia siivotessani joku päivä sitten. Nuori kiirepuheinen juontaja(sukupuolta ei saa nykyään mainita) ihasteli pihlajaa studionsa ikkunan takana. Päätyi pahaan epävarmuustilaan siitä, onko kyseessä puu vai pensas. Taisi pyytää kuulijoilta apua. Vähensin kuulijoiden lukumäärää omalta osaltani.
  
  Luontoaiheessa pysyn vielä.
  Olen näkevinäni lievän anakronismin 3. painoksen sivulla 211. On elokuinen iltapäivä, ravunsyöntiaika siis. Pihlajassa marjakuorma painaa oksia.
  "Muuripata oli todella portaiden päässä ja siihen oli istutettu punaisia pioneja. Uhkeista teriöistään päätellen ne viihtyivät hyvin ympäristössään....Samaan aikaan juhlapaikan puissa oksissa kiiluivat luumut ja omenat.
  Esitin asian rouva S:lle, Kävi kerrankin niin, että kasvitieteelliset käsityksemme yhtyivät.
  Epäilemme siis sitä, että pionit uhkeina kukoistaisivat tuohon aikaan kesästä.
  PMVS:n keruupartiot antoivat pikakuultuina samansisältöistä viestiä.
  Mutta voihan olla...Varma ei voi olla. Kahmaloin mättäistä marjoja männä viikolla, ja poimurista löytyi useita ihan vetreitä puolukan kukkia. Kukkivan vanamon puoleen polvistuin suppiksia kerätessäni jokunen päivä sitten. Tuoksuikin se ihan kuin Leinon runossa.
  
  Taas olen nurin mielin Maurin tavasta runnella lainaamiaan tekstejä.
  Viinikka ajattelee kuunnellessaan kavereiden jorinaa. ..Ja kohta tietysti kuultaisiin
  se kuuluisa vaalilause: "Heikot ne haavilla hoitelee hommia, Akseli järvelle kantelee pommia"
  Olisi nyt edes kirjoittanut lainatussa rallissa esiintyvän rommille person Asserin asialle. Onhan tuotannossaankin sen niminen poliitikko. Ihan eduskuntaan asti pääsi tämä vaalilauseineen.
  
  Kirjassa on pohdintaa herättäviä mainintoja palkkatasosta ja propsikuormista. Hoitakaa sorvia, arvoisat kanssakirjottajat. Lähden taas amulla keräämään hirvikärpäsiä.
  
  Rapurapuripulia rallaa!
  
  

• ---

  nimimerkki

  Jarmo

  3.10.2016 klo 16:17
  Tämä kirja ei ollut Mauri Sariolan tähtihetki. Tulee vahva tunne, että Maurilla ei tosiaan ollut kirjan lopetuksesta mitään tietoa, kun hän tämän teoksen kirjoittamisen aloitti. Tämähän sinänsä taisi olla yleistä Mauria, mutta yleensä hän kuitenkin onnistui kehittämän varsin tyylikkään lopetuksen tarinoihinsa. Tässä kirjassa loppu on jotenkin lässähtänyt. Britan korostunut ”mustasukkaisuus” ei oikein toiminut. Onneksi se murhakaan ei toteutunut. Mielestäni kirjan takakannen lupaus ”Mauri Sariola vetää verhot syrjän: katsomme suoraan suomalaisiin vaikuttajiin, yllätämme heidän kesken elämän.” oli vahvasti liioiteltu.
  
  Positiivisena asiana on toki myönnettävä, että kirjan sisällä on hauskoja ja vahvalla Maurin tyylillä kirjoitettuja kohtia, joita on nautinto lukea. Nyt kuitenkin näistä paloista ei saatu muurattua toimivaa kokonaisuutta vaan tuloksena oli jonkin sortin savuttava takka.
  
  

• ---

  nimimerkki

  Viiskulman kundi

  21.10.2019 klo 15:43
  Kirjassa on hyviä epätodellisia yksityiskohtia - vekseliseikkailut,. Sariola kuvaa omaa henkilöhistoriaansa ja elinympäristöään (Vuorimiehenkadun viinakauppa) mutta ennen muuta pueriilia haavemaailmaansa. Hyvä niin, se on mielikuvitusrikkaan Sariolan valttikortti. Lukemisen arvoista. Jokseenkin kaikesta muusta kirjoittamastaan poiketen tästä kirjasta jää ikävä maku suorasukaisten sukupuolitoimintojen kuvailun takia. Sariolan suuhun (tekstiin) ei istu kirjoittaa julki sana "perse" useaan kertaan. En tiedä kirjoittiko hän rahapulassaan seksilehtiin pornonovelleja salanimellä kuten joidenkin sujuvakynäisten julkimoiden tiedetään tehneen. Jos kirjoitti, ovat ajatukset osittain sekaantuneet tämän kirjan käsikirjoituksen kanssa.

• ---

  nimimerkki

  Magisteri

  22.10.2019 klo 10:58
  Vaikea sanoa, kirjoittiko Mauri rahapulassa miestenlehtien seksinovelleja? Urkki-lehteen hän ainakin kirjoitti ei-seksijuttuja ja päiväkirjoissaan paheksui lehden seksijuttuja jopa niin, että kirjoitti useammankin kerran lopettavansa lehteen kirjoittamisen ja jopa lehden lukemisen. Olisi myös eräänlainen kulttuuriteko koota yksiin kansiin Maurin aikakauslehtiin kirjoittamia artikkeleita tai edes saada niitä seuran sivuille.

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  22.10.2019 klo 19:22
  Magisterin peräämää kulttuuritekoa on jo seuran intendentti voimallisesti tehnyt kolmen kirjan ja yhteensä n. 933:n sivun verran: "Laulu seis, sanoi Susikoski", "Ivalon pamaus" ja "Tutkinut rikostarkastaja Susikoski" ovat ilmestyneet lähivuosina Matti Nummenpään toimittamina ja Crimetimen sekä Kirjakennon kustantamina pokkareina. Keskimmäistä joutunee jo etsimään.

• ---

  Matti Nummenpää

  23.10.2019 klo 07:00
  
  Kyllähän hän miestenlehtiin kirjoitta. Paljonkin. Mutta ei porno- tai seksikirjoituksia. Tähän olen listannut Maurin kirjoitukset, jotka ovat käsitykseni mukaan miestenlehdissä julkaistu.
  
  
  
  Lehti Vuosi Nr/pv Artikkelin nimi
  Jermu 1975 9 Neljä poikaa meni yhdestä talosta
  King 1982 6 Unohtumaton maaliintulo
  King 1982 4 Kirjanmerkkejä ja kirjailijoita
  Nyrkki 1968 5 Uusimman ajan Lapatossu
  Nyrkkiposti 1970 8 Kun Susikoski kuohahti
  Ratto 1973 1 Salomonin tuomio mallia 1973
  Urkki 1975 1 Mauri Sariola kirjoittaa historiallista romaania
  Urkki 1976 12 Vain Sariola pystyy lyömään Sariolan
  Urkki 1977 7 Jos ei riitä yksi paukku, niin ei riitä kymmenenkään
  Urkki 1979 8 Mitäs tässä, halpa sotamies vaan…
  Urkki 1979 1 40 vuotta Suomen kohtalon hetkistä
  Urkki 1976 7 Adolf Hitler kummittelee kuolinyönään Kotkanpesässä
  Urkki 1977 10 Kohunaisen nousu ja tuho Ministeri murhataan
  Urkki 1979 2 Talvinen ylpeytemme - Jäänmurtaja Urho
  Urkki 1977 12 Lukekaa karmea totuus tästä ladon ovesta
  Urkki 1978 2 Horst Wesselin morsian kertoo
  Urkki 1978 4 Lapatossu, Nätti-Jussi ja Imppa Ryynänen ovat kuolleet, mutta muisto elää…!
  Urkki 1977 11 Susikoski lähti Susikoskelle
  Urkki 1977 8 Murtunut haulikko kohtalon välikappaleena
  Urkki 1976 9 Tämä on mies, joka ampui todelliset Mainilan laukaukset
  Urkki 1979 7 Kaukopartioihin kelpasivat vain miehistä parhaimmat
  Urkki 1979 9 Katsotaan onko se tykki vai soppakanuuna
  Urkki 1979 8 Mitäs tässä, halpa sotamies vaan…
  Urkki 1979 4 Ei kiveä kiven päälle
  Urkki 1978 1 Tangerin öitä ja päiviäkin
  Urkki 1979 5 Pois alta, Laguksen miehiä ollaan!
  Urkki 1979 10 Kapteeni Ekiltä löytyivät lääkkeet
  Urkki 1978 7 Sariolan matkassa Lapin kultamailla
  Urkki 1980 1 Talvisodan ensivaiheissa oli kaikki pelissä
  Urkki 1979 8 Mitäs tässä, halpa sotamies vaan…
  urkki 1978 2 Horst Wesselin morsian kertoo
  urkki 1977 5 entinen huippuiskijä on nykyinen huippuduunari
  urkki 1979 11 ja nyt taistellaan viimeiseen patruunaan
  urkki 1979 6 kaksi kovaa vastakkain…''Meidän poika ja perkele!''
  urkki 1978 8 Nyt kerrotaan sekin, mikä jäi kirjoissa sanomatta!
  urkki 1978 11 Kaatui-pysyi tykillä loppuun asti!
  urkki 1978 6 Käykää pankinryöstäjäretkut tämän vehkeen kimppuun!
  urkki 1981 4 Mauri Sariolan hyytävä kevätjännäri
  urkki 1975 12 Legendaarinen ratsuväen everisti vaihtoi hiippakuntaa sotatorvien soidessa
  urkki 1975 10 minä ja muut toijalan suurmiehet
  urkki 1979 2 Talvinen ylpeytemme - Jäänmurtaja Urho
  urkki 1977 10 Rikosmuseon esineet kertovat osa 3
  urkki 1976 7 Adolf Hitler kummittelee kuolinyönään Kotkanpesässä
  urkki 1975 9 Neljä poikaa meni yhdestä talosta
  urkki 1980 1 Talvisodan ensivaiheissa oli kaikki pelissä
  urkki 1979 4 'Ei kiveä kiven päälle!''
  Urkki 1977 10 Kohunaisen nousu ja tuho Ministeri murhataan
  urkki 1977 3 Erich Kempka oli uskollinen fuhrerille kuolemaan saakka
  urkki 1977 7 'Jos ei riitä yksi paukku, ei riitä kymmenenkään..''
  Vip 1973 4 Mies historian aitiopaikalta
  Vip 1973 1 Paperisotaa
  Vip 1973 3 Tapasin Hitlerin autonkuljettajan
  Vip 1973 1 Paperisotaa
  Vip 1973 4 Mies historian aitiopaikalta
  Ässä 1980 1 Kolme maailmanrannan rellua ja heidän "elämäntyönsä"
  Ässä 1981 2 Auno Kuiri - ritari ja legenda
  Ässä 1981 3 Näin komensi sotilaspalvelija Marskia: Ukko ylös vedestä
  ässä 1981 3 Ukko ylös vedestä
  
  MS / Int
  

• ---

  nimimerkki

  Magisteri

  23.10.2019 klo 08:47
  Tällaisia juttuja tarkoitin, Maurin koottuja novelleja löytyy itseltä se, mitä on julkaistu.

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  28.10.2019 klo 19:10
  Tuo intendentin listan ensimmäinen juttu "Neljä poikaa meni yhdestä talosta" lienee kertomus Topulin talon veljeksistä, joiden muistokivi on vanhan Helsinki-Turku tien varrella. Maurin kirjan "Susikosken omatunto" (Gummerus, 1979) juoneen muistokivi liittyy jännittävästi. Jopa niin, että joskus 1980-luvulla kävin sitä kaverini kanssa etsimässäkin Maurin kirjan tietojen perusteella ja kyllä se kivi sieltä löytyi! En muista mitä kivessä luki, mutta todennäköisesti juuri sama teksti, mikä on Maurin kirjan sivulla 37. Jäljennän sen tähän, kuten se kirjaan on kirjoitettu:
  
  Ohikulkija Pysähdy ja ajattele:
  Tällä maalla ollut Topulin talo maksoi raskaat lunnaat maamme vapauden puolesta sodissamme 1939-1944. Talosta kaatuivat pojat:
  Matti Lehtinen -39
  Vilho " -41
  Kauko " -41
  Erkki " -41
  sekä vävy
  Mauri Helkiö -41
  KOTI - USKONTO - ISÄNMAA
  Patsaan pystyttivät Salon seudun reserviupseerit
  
  Teksti kirjassa jatkuu: "Avopäin, hiukset tuulen pörröttäminä seisova rikostarkastaja Olavi Susikoski katseli kiveä mietteliäänä. Kyllä nuo ohdakkeet todella sopivat muistokukiksi. Muuten häntä hiukan ihmetytti yhtäläisyysmerkkien käyttö. Olisihan kaatuneitten veljesten sukunimen voinut hakata paateen neljäänkin kertaan. Äkkiä hän kuitenkin tajusi. Juuri nuo yhtäläisyysmerkit toivat tapahtuneen esille koko järkyttävyydessään.".
  
  Muistelenpa, että Mauri merkitsi joskus päiväkirjaansakin automatkastaan: "Topulin talon kohdalla kunniaa!".
  
  
  
  

• ---

  nimimerkki

  Shuh

  25.9.2021 klo 19:25
  Tämän kirjoitelmansa Mauri itse ruttaa päiväkirjassaan. Eikä syyttä. Irrallisia tarinanpätkiä ja henkilökuvia ilman mitään juonta, loppuosan rapujuhlien vain löyhästi yhteen sitomana. Lukija miettii koko kirjan ajan, mikä oikeastaan on tarinan "pihvi". Sellaista ei ole. Kertomus ei huipennu tai tiivisty mihinkään. Takakannen esittelyn mukaan kyse on 70-luvun vaikuttajayksilöiden elämänmenon kuvauksesta. Tämä selitys on pakko olla kustantajan muotoilema; Mauri ei näin kehnolla tuotteella olisi tuollaista tavoitetta koettanut täyttää. Ettei vain olisi alunperin dekkariksi tarkoitettu mutta kesken jäänyt teksti väännetty puoliväkisin kovassa kiireessä ja rahapulassa jonkinlaiseksi lifestyle-romaaniksi? Kokoelma stereotyyppisiä henkilöhahmoja, venytettyjä vitsejä ja tuolloisia urbaanilegendoja. Onpa Mauri ujuttanut tarinaan tyylilleen varsin epätavallista melko ronskia seksikuvaustakin. Pari utuisen ihanteellista naishahmoa kyllä löytyy totuttuun tapaan, mutta näiden vastapainoksi myös yksi varsinainen seksihullu. Teksti on sujuvaa mutta sellaistahan näin tuotteliaalta ammattikirjailijalta on voitava odottaakin.
  Sivulla 143 luonnehdinta eläkeläisistä " kuoleman odotushuoneessa" olijoina ottaa kyllä korvaan...
  Mitäänsanomaton tekele, kehnoa nimeä myöten. Jättää lukijalle hämmentyneen "jälkimaun". Antaisin Sariola-asteikollani arvosanaksi 4, mutta kun jotenkin uskon, että jotain hyvää joku minua ymmärtävämpi lukija tästäkin teoksesta löytää, niin olkoon 4 1/2.
  
  

• ---

  nimimerkki

  Vasta vanhana Sariolan löytänyt

  30.6.2022 klo 15:38
  Ainoa lukemistani Sariolan kirjoista jonka olin vähällä jättää kesken. Sinnittelin kuitenkin loppuun saakka. Tympeän painostavana laijuu tämän kirjan (ei mitenkään vierasta muullekaan Sariolan tuotannolle) yllä aviollisen uskottomuuden ilmapiiri. Samoin krapulan haju (useammin kuin humalan). Säännöllisesti parisuhteiden miehet ovat kymmeniä vuosia naisiaan vanhempia. Elämäntapana vekselikierteellä keinottelu. Juoksuhautoihin ollaan jääty kiinni ja niissä kunnostauduttu vaikka tekijä ei niitä ollut nähnytkään radistinpöytänsä takaa (tai ehkä juuri siksi). Henkilögalleriasta puuttuu vain uhkapeluri joka Tornin kabinetissa pelatessaan häviää ensin autonsa ja sitten perheensä alta asunnon. Ratkaisee ongelman jättämällä perheen. Tätä lukiessa tuli ikävä Susikoskea joka on aito ihminen. Susikoski-tarinoissa Sariola on yleensä erittäin hyvä. Kunpa suutari olisi pysynyt lestissään.

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »