Lukupiiri

Lokakuu 2016 - Susikoski päiväntasaajalla

• ---

  Matti Nummenpää

  2.10.2016 klo 14:46
  Lokakuun keskusteluteos on Susikoski päiväntasaajalla, Gummerus 1980
  MS / Int.

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  9.10.2016 klo 16:48
  Kirjailijamme kuvailee mielellään Susikosken lentomatkoja. Mikäpäs, mukavahan niistä on lukeakin ja samalla hyräillä haikeaa laulua, jossa mukaansa ei mua ottaneet vaan jäädä täytyi maan kylmän kahleisiin.
  Kiinnitti huomiota kirjan alkupuolella oleva maininta lentomatkan tunnelmista. Kiinnostavaa on pohtia, mitä on Maurin ja lentoyhtiön välillä on mahtanut tapahtua. Muutos kuvauksessa on aiempiin verrattuna melkoinen. Eräällä aiemmalla lennolla Susikoski on Convairin kyydissä, tekee selvää lentoemännän posliinilautasella kiidättämästä hummerista, hienosti maustetusta salaatista jota höystää pikantti majoneesikastike, oikaisee pitkät jalkansa, tempaisee tupakistaan makeat sauhut ja keskittyy kotimaan lehtiin. Kööpenhaminan kohdalla hän ryhtyy nuuskimaan viereensä sattunutta solakkaa rouvaa. Tarkka poliisinenä ilmoittaa, että nainen on käynyt aamulla kylvyssä ja vaihtanut puhtaat alusvaatteet. (Nuuskijan nuuskinta ei oikeastaan kuulu tähän, mutta on niin herkullinen ajatus, että tarjoilen sen silti.) Jotenkin noin se lentomatka Mallorcalle aikoinaan alkoi. Hyvä, kotimainen lentoyhtiö, hienosti menee!
  
  Entäpä nyt tässä kirjassa? On tullut Caravelle-aika. "Susikoski lähetti kritisoivan ajatuksen Finnairin suuntaan. Pieni kone. Jalkojaan ei tahtonut saada sopimaan. Ja vielä yölento kaiken huipuksi.---Kohta syötäisiin se tavanomaisen kuiva ja huonosti lämmitetty lihanpala, jota Finnair kutsui illalliseksi. Kuluisihan siinäkin tuhertamisessa aikaa."
  Tupakoida sentään vielä sai, kun etsiytyi ihan koneen takaosaan.
  
  Niin muuttuu maailma ja matkustavaisen mieli.
  Eipäs nyt valiteta. Tuosta kuivasta lihanpalasta on nyt kulunut lähes neljäkymmentä vuotta. Nyt ei finskillä saa sitäkään, ellei itse tarjoilukärrystä jotain ihmeen kevätrullaa osta tai ota eväitä mukaan....
  Siitä huolimatta ensi perjantaina matkaan, saa lennolla lihanpalaa tai ei. Pihlajanmarjaviiniseuran kanavahydrogi on toistuvasti väittänyt, että Prahasta pääsisi laivalla Berliiniin. Onhan se kortti porukalla katsottava!

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  10.10.2016 klo 09:43
  Nyt näyttää olevan mielenkiintoinen lukukokemus luvassa. Jo siksikin että M/S Finnstar , entinen M/S Finlandia on lähes samankokoinen laiva kuin M/S Kristina Katarina, jolla on tullut kymmenisen kertaa risteilyvieraana kynnettyä maailman meriä ja täyssuomalaisella henkilökunnalla. Valitettavasti kummatkin n. 10.000 tonnin laivat olivat liian isoja, jotta ne olisivat voineet jatkaa tällä konseptilla, mutta jatkavat edelleen uusien operaattoreiden toimesta uudelleen nimettyinä.
  
  Lisää detaljeja mm. näistä linkeistä:
  
  https://en.wikipedia.org/wiki/MS_Golden_Princess
  https://en.wikipedia.org/wiki/MS_Ocean_Endeavour
  
  Kokemukset Katarinalla ovat samantapaisia kuin Susikoskella Finnstarilla. Laivoja, joista löytyi seuraa joka lähtöön vuorineuvoksista Suutarisiin ja koskaan ei ole kaltaiseni väliinputoajan tarvinnut kärsiä moraalista krapulaa ainakaan risteilyn aikana. Suurin ero oli että omat matkat ajoittuivat 2000 luvulle ja Susikoskella 1980 luvulle, jolloin eksklusiivisuuden aste oli paljon korkeampi. Saman tunnelman tavoitin kyllä omillakin matkoillani. Myöhään, mutta en sittenkään liian myöhään. Suurella kiitollisuudella muistelen niitä aikoja kuinka Kotkan pojat ja tytöt pitivät jopa kaltaiseni risteilyvieraan aina hyvässä vedossa .
  

• ---

  nimimerkki

  T H

  10.10.2016 klo 18:49
  Joo. Kaikki Partasen laivat koettu. Eri nimillä myös SS Bore. Sekä Lohjanjärvellä tuo
  Ahti. Vaan kaik män... Kotkan poikii ilman siipii...

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  11.10.2016 klo 03:12
  Omat kokemukseni Partasen laivoilla alkoivat vasta Kristina Brahesta ja valitettavasti tuo Ahti kyyti jäi kokematta. Mutta onhan tuo Regina vielä jäljellä Aurajoessa, alkuperäisiin Bore väreihin palautettuna, vaikka senkin loistavimmat päivät tapahtuivat sinivalkoisissa KC väreissä. Ei muuten pöllömpi paikka järjestää seuran joku tuleva vuosikokous siellä, varsinkin kun hyttien hinnat ovat huomattavasti halvempia kuin esimerkiksi Mustalla merellä ja keittiö on edelleen voimissaan. Taas tuli eksyttyä aiheesta, mutta palaan kyllä vielä kirjaan Susikoski päiväntasaajalla, viimeistään silloin kun se ei enää ole kuukauden kirja. Erittäin lupaavasti tuo näyttää alkavan, vaikka itse kirjailija ei siinä arvosta enää Susikoskea samalla innolla kuin ensimmäisissä teoksissaan. Samoinhan kävi Hercule Poirotille Lady Agatha Christien myöhäistuotannossa, puhumattakaan kohtalosta jonka Sir Arthur Conan Doyle järjesti Sherlock Holmesille Reichenbachin putouksilla. Onneksemme meitä on muutamia jäljellä, jotka ymmärtävät Herra Mauri Sariolan teoksia samaan malliin arvostaa, varsinkin kun rikostarkastaja Susikoski on paljon uskottavampi henkilö kuin nuo amatööritutkijat.

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  11.10.2016 klo 11:03
  Kuukauden kirjassa nousee esille hupaisasti monimerkityksinen ilmaisu. Poiketen Gummeruksen normaalikäytännöstä on kirjan toiseen painokseen (Jyväskylä 1992) lorautettu painovirheitä lähes Viihdeviikareilta ja BookStudiolta tuttuun tapaan.
  Niin, se toinen merkitys. Asia paljastuu jo kirjan alussa. Ollaan lähtöselvityksessä. Susikoski yrittää helpontuntuisesti heilauttaa laukkunsa punnittavaksi. Käy ilmi, että oli sattunut painovirhe. Sallitun 15 kilon sijasta kapsäkillä olikin massaa 32 kiloa.
  Ajan tavasta kertoo se, että virkailija hymyilee, kohauttaa olkapäitään ja toivottaa hyvää matkaa. Onhan laukku sentään aito Samson.
  Kirjassa on runsaasti mainintoja hinnoista. Eri tuotteiden ja palveluiden hintojen keskinäinen vertailu ja asian tuominen nykyaikaan kuvaa tapahtuneita arvotusten (ja verotuksen) muutoksia. Palataanko asiaan?

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  11.10.2016 klo 12:52
  Kyllä sitä noin pieni ylipaino on edelleenkin sallittua sekä matkustajalle että Samsonite laukullekin, eikä ole koskaan tarvinnut sanoa että Hei Irja. Minua ärsyttää tuollainen pikkusievistely, sanoisin jopa kenttävirkailijoiden mielistely johon Susikoski syyllistyy liian usein noissa Sariolan ehtoopuolen teoksisaan. Tavallaan tuo käytös kuvastaa, että Mauri oli pohjimmiltaan kiltti, hyväksyntää janoava mies, jota ukkelo jyrkästi kiistää hamuavansa. Eroa selittää myös se, että elanto on tullut helpommalla kuin Adleria paukuttamalla.
  
  Siihen että Susikoski poltti Colt savukkeita, toteaisin että omassa suussa käryää paremmin Marlboro ja Ballantinesin sijasta juon Chivas Regalia. Nämä ovat erinomaisia keinoja kirjailijalle osoittaa minkä tasoisia henkilöitä hän kuvaa ja ketkä olivat sponsoreita.
  
  

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  11.10.2016 klo 12:53
  Kyllä sitä noin pieni ylipaino on edelleenkin sallittua sekä matkustajalle että Samsonite laukullekin, eikä ole koskaan tarvinnut sanoa että Hei Irja. Minua ärsyttää tuollainen pikkusievistely, sanoisin jopa kenttävirkailijoiden mielistely johon Susikoski syyllistyy liian usein noissa Sariolan ehtoopuolen teoksisaan. Tavallaan tuo käytös kuvastaa, että Mauri oli pohjimmiltaan kiltti, hyväksyntää janoava mies, jota ukkelo jyrkästi kiistää hamuavansa. Eroa selittää myös se, että elanto on tullut helpommalla kuin Adleria paukuttamalla.
  
  Siihen että Susikoski poltti Colt savukkeita, toteaisin että omassa suussa käryää paremmin Marlboro ja Ballantinesin sijasta juon Chivas Regalia. Nämä ovat erinomaisia keinoja kirjailijalle osoittaa minkä tasoisia henkilöitä hän kuvaa ja ketkä olivat sponsoreita.
  
  

• ---

  nimimerkki

  Jarmo

  16.10.2016 klo 10:20
  Hyviä ja hilpeitäkin huomioita on nostettu esiin tästä kirjasta. Itse tässä tuumailin, että onneksi Susikoski ei mennyt naimisiin vaan pysyi poikamiehenä toisinaan esiintyneistä vahvoista ihastumisen tunteista huolimatta. Kuinkahan vahvasti Mauri Sariola on tätä poikamiehen elon lopettamista miettinyt Susikosken elämän menoa kuvatessa?
  
  Kirjaa lukiessani muistui mieleen tuttu draaman kaari Susikosken edetessä kohti ensimmäistä tanssia seurannan alla olevan naisen kanssa. Joutsenlammella (Susikosken elämän kevät, 1969) nainen totesi tanssin alussa, että ”No… joko lopultakin” ja tässä kirjassa kommenttina oli ”Vihdoinkin”.
  
  Yleisesti voisi todeta, että nämä Maurin teokset muuttuvat mielenkiintoisemmiksi ajan kuluessa senkin vuoksi, että niissä kuvataan hyvinkin tarkasti tapoja, matkoja, maisemia, ruokalistoja, paikkoja, ajoreittejä... ynnä muuta elämän menoa 50-80 -luvuilla. Jos tämä tyyli tuntui ennen jaarittelulta, nyt voisi sanoa, että se on jopa tarkkaa historian kirjoitusta.
  

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  17.10.2016 klo 00:10
  Sariola kuvaa loistavasti kuinka Susikoski ihastuu violetin väristä uimapukua käyttävään naiseen Afrikan risteilyllä. Ei kertonut Magdenburgin kellon luokkaa olevista pakaroista, vaan jätti päätelmät lukijan varaan. Tapa miten Susikoski lumoutui on verrattavista kuinka itsekin olen joskus intoutunut naisiin jotka ovat parhaimmillaan takavinikkelistä katsottuna. Kun sitten paljastui, että kyseessä onkin jo ”keski-ikäinen 35 vuotias nainen viiskymppisen, eli nuoren Susikosken unelmat lähestyivät todellisuutta.
  
  Kuinka siinä sitten kävi, se selviää lukemalla kirja loppuun, jos keneltä on loppuselvitys unohtunut. Yllättävä, mutta täysin perusteltu ratkaisu, kuten Maurin teoksissa aina.
  

• ---

  nimimerkki

  T H

  18.10.2016 klo 21:58
  Vaan mitkä olivatkaan ne Magdeburgin puolipallot? Mitenkään liittymättä tai..

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  22.10.2016 klo 00:39
  Sattuipas sopivasti tuo puolipalloasian esiintulo. Kuten aiemmin uhkasin, oli PMVS:n viinireseptiosaston terävä kärki reissussa Saksanmaalla tutkimassa mitä uutta tai vanhaa siellä olisi meille opittavaksi alan asioissa. Samalla tuli osoitettua todeksi se, että Prahasta pääsee 85 -metrisellä laivalla Berliiniin. Emme olisi tuota ennakkoon uskoneet, mutta tosi on, ihan niinkuin Lassilan Jaska aikoinaan mainoksessa sanoi.
  Magdeburgissakin rantauduttiin. Tuon puolipallokokeen järjestäjän muistomerkillä vietimme hiljaisen hetken ihmetellen mitä ilma painaa. Mestarin pronssikuva lepää melkoisen kivipaaden päällä, Kiveen on kiinnitetty havainnollinen kuva kokeesta, jossa 16 hepoa kiskoo toisistaan irti metallisia tiiviisti toisiinsa sopivia pallonpuolikkaita, joiden sisältä on pyydystetty ilma pois. Kaviot tulta iskien, vesitipat rahkeiden päästä tihkuen vetävät heposet, mutta eipä erkane pallo puolikkaiksi. Kansa kuulemma taputti ja ihmetteli. Kultakirjaimin on jalustaan kirjoitettu kuka tämä ilman painon tutkija on: Otto v. GVERICKE 1602-1686.
  Taisipa olla samassa kylässä kun näimme metalliin pakotetun kuvan heppulista nimeltä Till Eulenspiegel. Esitetään lukupiiriläisille kysymys, miten tämä liittyy Aleksis Kiven tuotantoon?

• ---

  nimimerkki

  T H

  22.10.2016 klo 18:22
  Kiven tekstiä tuntematta tulee mieleen: Joku sanoi jotakin Uuspeiliksi. Oli kai joku
  haukkumasana?

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  22.10.2016 klo 21:15
  Täällä noudatetaan hauskaa sääntöä kysy mitä vaan, me vastaamme.
  Justiinsa se on niinkuin TH kertoo. Kyllä Aleksis kirjoitti sinne paperilleen henkilökuvauksen "suuri uuspeili koko mies". Veijari, pelle, vilungin tekijä, älkää luottako siihen tyyppiin...jotain sellaista siinä tarkoitetaan.
  Nummisuutareissa ainakin nimitys esiintyy. Klaneetinpuhaltaja Antres luonnehtii Eskolle Mikko Vilkastusta: "Uuspeili koko mies, suuri uuspeili".
  Veljeksissäkin muistaakseni Timo nimittelee Kissalan Aapelia samalla tavalla.
  

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  23.10.2016 klo 01:58
  Olen kiitollinen Mauri Sariolalle siitä ettei hän päästänyt Susikoskea helpolla kun tavoitteena oli unelmien nainen. Teini-ikäisen lailla rikostarkastaja lumoutuu haasteellisesti tavoiteltavaan henkilöön ja helpot tapaukset eivät kiinnosta lainkaan. Onnistuiko Leo Olavi koskaan, ja kuinka, sitä en halua kertoa koska joukossamme saattaa olla joku, joka ei kaikkia Susikoskia ole lukenut.
  
  Vahva autenttisuuden tuntu on kuitenkin kaikissa Maurin meriromaaneissa. Kohtalokas Itämeren risteily, Elomme merta laiva purjehtii ja myös tämä Susikoski päiväntasaajalla osoittaa että kirjoittaja puhuu omakohtaisen kokemuksen tuomalla vakuuttavuudella. Niin se oli, kuten Mauri kertoi.
  
  ukkelo
  
  p.s. Tulihan tuhon Eulenspiegeliinkiin parempi selitys kuin löytyi googlesta hakusanoilla magdeburg ja kivi. Onnekseni en sillä viisastellut tässä seurassa.
  

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  24.10.2016 klo 18:18
  Jo aiemmin otin esille tässä kirjassa esiintyvät asioiden hintoihin liityvät maininnat. Seuraavassa muutamia havaintoja.
  Kirjan tapahtumat on sijoitettu loppuvuoteen1979. On kiinnostavaa todeta, että monet hinnat ovat erittäin lähellä nykyaikaa, markat vain euroiksi muutettuna.
  Kolme viikkoa loistolaivalla keskinkertaisessa hytissä lentomatkoineen 5000 markkaa. Tuolla euromäärällä Albatros tai Kristina Cruises tarjoaa nykyisin suunnilleen vastaavan matkailullisen elämyksen. Kyseessä on vieläpä painonnostoleiri eli täysihoito.
  Olut maksoi Helsingin rautatieaseman ravintolassa 5 markkaa 50 penniä. Eurokokemusta minulla ei nyt Helsingistä ole, mutta tuskinpa tuo kauas lipeää, pöytään tuotuna kuten Susikoski kirjassa mainitsee.
  Laivalla oluesta piti pulittaa 6,50 markkaa. Saman mutta euroina se teki männäkesänä Heinävedellä Uuden Valamon luostarin piharakennuksessakin.
  Tupakkia Susikoski sai risteilyaluksella askin hintaan 2,50 markkaa. Tuossa on nykyhetkeen iso ero. Verotuksen vaikutuskaan ei taida riittää selittämään nykyiseen verrattuna edullista hintaa. Kyllä sauhuttelijoita nykyään kuritetaan vaikka lupsakoita tyyppejä ovatkin("Miss sauhutellaan, siell on rauhan ala/ suus ilkimysten sikari ei pala" . PMVS:n tutkimusmatkalaisille oli viime viikolla totinen paikka havaita, että ison sveitsiläisen varustamon jokilaivalla ei myyty tupakkaa lainkaan.)
  Salaperähahmo Suutarinen osti painavan eebenpuisen veistoksen 250 dollarilla eli suomalaisella tonnilla. Arvioin tuota hintaa, ja päädyin hyväksymään kaupan. Tuhannella eurolla saisi varmaan nykyäänkin aika möykyn kiillotettua jalopuuta afrikkalaisesta satamasta.
  Tuosta veistoskaupasta poiki sitten rahallinen käsittämättömyys. Suutarisen kaupantekoa seuraileva Susikoski laskeskelee, että sillä tuhannella Suomen markalla "huitelisi kuutamourakoita tekevä kirvesmies lankkuja ristiin kotimaassa korkeintaan päivän tai pari." Tuo laskelma kyllä hämmästyttää. Muistetaan, että Susikoski oli maksanut risteilystään viisi tonnia.
  Onkohan joku kuutamomies pahoittanut Maurin mielen noihin aikoihin?
  Päivän kiertoajelu Togon rantakaupungin ympäristössä hyvän oppaan ohjastamalla taksilla maksoi Susikoskelle runsaat sata markkaa. Kai nytkin afrikkalaistaksi sadalla aurolla aika kauan maisemia näyttää? Tuo runsas sata markkaa alkaa tuntua vähältä kun sitä verrataan huolestuneen Susikosken lähtöselvityksessä tekemään laskelmaan matkalaukun valtavaan ylipainoon liittyen: "matkalaukusta saattoi kertyä muutaman sadan markan odottamaton lisäerä matkakustannuksiin".
  Kirjassa vainajoitunut Tyyne oli maksellut seuraneidilleen Pialle 60 000 vuodessa. Palkasta mainitaan, että se oli paljon parempi kuin mitä Pia olisi saanut sairaalatyössä.
  
  Eikö tuo viisi tonnia kuussa ollut sentään ihan hyväkin virkamiespalkka vuoden -79 aikoihin? Kuka muistaa?
  
  

• ---

  nimimerkki

  tkke

  29.10.2016 klo 16:48
  Ihan hyvää perus-Sariolaa. Jotenkin kuitenkin viehättävät enemmän ne kirkonkylät ja maaseutu. Johtunee siitä, että ne ovat minulle tutumpia kuin risteilyalukset ja kapteenin pöytä. Onneksi Susikoski osaa toimia, ja ilmeisesti viihtyykin, kaikissa ympäristöissä.

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  29.10.2016 klo 17:07
  Kuukausi loppuu ja uusi kirja varmaan jo painaa päälle. Yhtä asiaa pitää vielä äimistellä.
  Kun Maurin tekstissä tulee vastaan (ja usein tuleekin) sitaatilta näyttävä jonkin tekstin palanen, on lukijan suhtauduttava siihen kuten ajotiessä erityisen varottavassa paikassa olevaan hidastetöyssyyn. Vauhti pois ja silmä tarkaksi.
  Nyt käsillä olevassa kirjassa on ihan sitaateissa lainaus: "Jäi toiset aamulla nukkumaan / mä otin kirjani kontistaan..."
  Piti oikein pysähtyä tuumaamaan, että mitä ihmettä nyt.
  Susikoski siinä tuumiskelee, miten Kirsti Purola on ollut aikaansaava ja pannut pystyyn menestyvän konsernin ja saavuttanut kauppaneuvoksen arvon ja aseman. Siinä vaiheessa alkaa Susikosken ajukopassa soida edellä oleva runon palanen. Hän ei tiedä, onko KP aloittanut aivan paimentytöstä, mutta on taatusti ollut aikaisin jalkeilla.
  Sariola viittaa ilmiselvästi Immi Hellénin runoon paimenpojasta ja rukkailee sitä Susikosken ajatuksiin sopivaksi. (Jäi toiset aamulla nukkumaan / mä otin konttini naulaltaan / ja kiiruhdin karjoteille...)
  Jatkon moni tuntee ehkä tietämättään vuosien takaisesta maitotalo Valion hienosta televisiomainoksesta, jossa illan juhlimisen väsäyttämä frakkipukuinen kvartetti on kesäisen aamuyön usvassa pysähtyneenä pissatauolle ja tapaa laiduntavaa lehmikarjaa. Napittavat housunsa ja kajauttavat lehmälle sydämeenkäyvän sointuisasti: "Mä kutsuin Herttaa ja Helunaa / ne seuras torveni toitantaa / ja metsä soitteli meille..... Tämä ei kuulu tähän, mutta on niin upea kohtaus ja niin hemmetin hienosti laulettu että halusimme mainita. Tulee siihen sitten kaunis karjapiikakin paikalle. Hyvä mainos kertakaikkiaan. Mutta asiaan.
  Yritämme pähkiä, mitä Sariola tuolla mukasitaatilla hakee. Olisiko kyse siitä, että Susikosken mielestä KP ei ole ehtinyt aamuisin nukkua, vaan hänen on pitänyt ottaa kirja kontista ja ruveta ahkerasti opiskelemaan jotta pärjäisi kovien miesten kauppamaailmassa? Näinkö olisi kulkenut kirjailijan ajatus?
  Olisiko osaltaan kyse siitä, että hän muistaa runosta myös kohdan, jossa paimenpoika auringon kertoillessa sunnuntaiaamun olevan jo pitkällä ja toisten kulkevan kirkkotiellä, ryhtyy lukuhommiin: "Mä etsin kirjani kontistain / sen äitivainaalta muistoks sain / hän on jo tallella siellä..."
  PMVS:n hiljattainen käynti Lutherstadt Wittenbergissä panee suhtautumaan edellä mainittuun runotekstin mukiloimiseen ymmärtäväisesti. Sikäläisen kirkon ovea aikojen alussa ilmoitustauluna käyttänyt vasara-ja-nauloja -mieshän käskee kirjoituksessaan "selittämään kaiken parhain päin". Tätä tässä mekin yritämme. Ei siis mitään tutkintapyyntöjä rikosilmoituksesta puhumattakaan. Ymmärtämistä helpottaa sekin, että kirjassa oleva lainaus Vänrikin markkinamuisto -runosta on validia tavaraa.
  
  

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  31.10.2016 klo 02:34
  Vielä on aikaa tunti ennen kun siirrämme kellojamme tunnin taaksepäin. Puhun sillä kadotetun tunnin ja jalkaväen reservin vänrikin auktoriteetilla. Syynä siihen että ylennystä ei vieläkään ole tullut pidän kaameata komento-ääntäni ja kenties seurustelu-upseerien tasoisia tuosta asiasta päättäviä. Suhtaudun tähän kuten lampun henki joka ei ollut parhaimmillaan päättäjien persauksissa.
  
  Sitäkin siedettävämpää on lukea tekstiä jota ajautuu tälle foorumille. Röyhkeänä moukkana, en kerjää hyväksyntää, kun jo henkseleissä joita paukuttelen lukee Boss.
  Seramblerin pyynnöstä palautan mieliimme hintoja ajalta jolloin markallakin jotain sai. Autona toimi upea Renault R16, jota tuli niinä aikoina kepitettyä. Hinta 11.000 markkaa, aikana kun Mossen sai alle neljällä tonnilla. Kesällä 1972 työskentelin Suomen Pankissa kamreerin avustajana palkalla 800 mk/ kk ja seuraavana kesänä Kansaneläkelaitoksessa ylimääräisenä toimistovirkailijana jolloin palkkaakin tuli jo huikeat 1.100 mk kuussa. Hope this helps.
  
  Sincerely,
  ukkelo
  

• ---

  nimimerkki

  T H

  31.10.2016 klo 20:33
  Joo. Edessäni teos jossa ko. riimi kuuluu näin: Jäi toiset aamulla nukkumaan, kun otin konttini naulastaan ja kiiruhdin karjateille. Varmaan joku oikoluku? Alla kyllä I. Hellen.
  Varmaan pilkun--------aa mutta en minä muuta kuin luen painettua tekstiä. En väitä mikä on oikein tai väärin.
  Teos painettu 1993. Jos silloin ei enää ymmärretty runotekstiä?

• ---

  nimimerkki

  T H

  1.11.2016 klo 20:18
  Joo, Serambleri on oikeassa. Riimitys stemmaa Matti Hyvösen lauluun elokuvasta "Kertokaa se hänelle.". Eli Suuri Toivelaulukirja on saanut väärät sanat? Tai oikaistu suomenkieltä?

• ---

  Matti Nummenpää

  2.11.2016 klo 10:11
  Katsotaanpa Paimenpoika -laulun ne sanat, joita Mauri itse on käyttänyt. Kirjoittaessaan ulkomuistista, mutta alunperin hän jo koulussa laulanut. Lähde on Lauri Parviaisen Koulun laulukirja. Kirja on otettu talteen Mauri Sariolan lapsuudenkodin, Kosken koulun, harmonin päältä. Soitin on se, jolla isä Armas soitti koulun aamuhartaudet. Kirja on Mauri Sariola -seuran arkistossa Helsingissä. Soitin on seuran hallinnassa ja tällä hetkellä varastoituna Hattulan kunnan tiloissa. Ei tällä hetkellä julkisesti nähtävillä.
  
  Immi Hellén Paimenpoika, säv. Mikael Nyberg. Immi Hellén 18.1.1861 Kuorevesi - 20.1.1937 Helsinki.
  
  Jäi toiset aamulla nukkumaan,
  kun otin konttini naulaltaan
  ja kiiruhdin karjateille,
  mä kutsuin Herttaa ja Helunaa
  ne seuras torveni toitantaa,
  ja metsä soitteli meille, soitteli meille.
  
  Mä tunnen polkuja paljonkin
  jo kesän karjaani paimensin,
  en eksynyt konsaan vielä.
  Mä tiedän ruohoisat syöttömaat
  ja ahon rintamat marjakkaat
  ja rannat siintävät siellä, siintävät siellä.
  
  On armas sunnuntaiaamu tää,
  se muistot mielessä herättää -
  nyt toiset on kirkkotiellä.
  Mä etsin kirjani kontistain,
  sen äitivainaalta muistoks' sain -
  hän on jo tallella siellä, tallella siellä.
  
  Nyt metsä kirkkoni olla saa,
  voi täälläi palvella Jumalaa,
  mun urkuni kauniit, soikaa!
  Mun kirkkon' katto on korkeella
  ja yks' on ystävä seurana,
  hän kyllä muistavi poikaa, paimenpoikaa.
  
  MS / Int.

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  2.11.2016 klo 15:04
  Kun aihe tuntuu kiinnostavan, lainataan Paimenpojan kirjoittajaa vielä lisää.
  Urkuharmonin päällä olleesta kirjasta on ehkä lasten mielenrauhaa ajatellen jätetty pois pari säkeistöä. Julkaistaan ne nyt, kun tämä jutustelu Susikoskeenkin liittyy.
  
  "Kun eilen rauhassa karja söi / ja pikku vuonaset leikkiä löi,
  ma poimin muurainta suosta.
  Niin susi syöksähti laumahan / se sieppasi suuhunsa karitsan,
  ja aikoi tiehensä juosta.
  
  Sen kanssa silloin ma taistelin / sen kidasta pienoisen pelastin,
  ja annoin sen äidillensä.
  Se susi kättäni haavoitti / vaan olkoon se sille anteeksi,
  se oli kai nälissänsä."
  
  Voitte muuten uskoa, että pienenä pelotti tuo susijuttu.
  Eipä ajatellut kasvatustäti lapsen herkkää mieltä, kun lauloi iltasatuna tuon susijutunkin sen enempää sensuroimatta. Tuumittiin kai, että mikä ei tapa, se karaisee. Lapset oppivat ymmärtämään että "elämä on"(oliko se DNA joka sitä telkkarimainoksessa jankutti?)
  
  Lapsen mieleen tuo jäi pysyvästi. Onhan tuosta jo aikaa, mutta paimenpojan puolesta olen väliin huolissani vieläkin. Noita tädin Iltalauluja kuuneltiin silloin kun Suomeen ei ollut vielä saatu Coca-colaa ja Gin Longdrink oli vasta Alkoholiliikkeen suunnittelijoiden aivoituksissa.
  
  Pinnalla nuo ovat susiasiat nytkin. Vähän väliä luetaan paikallisesta lehdestä metsäkoneen kuljettajan nähneen susilauman. Siitä taas seuraa, että ainakin Perä-Pirkanmaalla koulutaksit alkavat tulla yhä useamman talon porraspäähän.
  

• ---

  nimimerkki

  T H

  3.11.2016 klo 17:18
  Uutta tietoa teksteistä. Urkuharmooni tämä missä lienee... Aiheesta ainakin eksytty mutta nämä sudet vaan palanneet? Pelko tuskin hävinnyt.
  Vaan oliko Susikoski päiväntasaajalla aiheena? Immi Hellenin tekstit täällä hyvin on
  käsitelty. Entä onko I H;n muuta tuotantoa täällä mahdollisesti?

• ---

  nimimerkki

  Jarmo

  10.11.2016 klo 15:42
  Onkohan teillä kenelläkään tietoa, mitä Mauri Sariola tuumaili tämän kirjan kannesta (valkopukuinen mies ja blondi nainen)? Kansi tihkuu romantiikka eikä naisen kuva aivan vastaa kirjan tekstiä.
  

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  10.11.2016 klo 21:18
  Eipä tainnut "kansimies" (merenkulullinen ammattinimike sopinee tähänkin) edes kirjaa lukea. Väsäsi kannen, kun pyydettiin. Eikä edes puumerkkiään jättänyt ainakaan minun kappaleeseeni.
  Hollannittaren "hiuksissa erottui punertava, hiukan mahonkiin vivahtava kiilto", joten blondi hän ei ollut. Uida osasi ja kävellä: "Naisen tapa liikkua syöpyi etsauksena miehen mieleen. Ei turhan keinuva. Ei ihmeen irtonainen. Ei liioitellun notkea. Mutta siinä oli jotain. Se oli kuin kutsu. Se puhutteli, vetosi ja viritti syvän mielenkiinnon".
  
  Maurin päiväkirjan mukaan hollannittarella oli esikuva. 9.5 "Lähetetty kirja hollannittarelle". Ja entäpä tämä 7.8 "Maria Rapu olisi merkinnyt täysosumaa lotossa. Hollannittaren nimi oli Maria. Olisikohan hänen horoskooppimerkkinsä ollut rapu? Täytyy oikein kysyä".
  
  Kirjassa hollannittaren nimi oli Elena. Vaikutuksen Elena / Maria oli mieheen tehnyt. Päiväkirjamerkintä 15.4 "Uusi puhelinluettelo on violetinvärinen. Kuten hollannittaren uimapuku Atlantilla. Vein vanhan nostalgisin mielin (puhtaan!) keräyspaperin laatikkoon".
  
  
  

• ---

  nimimerkki

  PPP

  15.1.2017 klo 12:41
  Tässähän koko juttu selviää ilman Susikoskea, rakkaudessa pettynyt tekijä tunnustaa, tosin Susikoskelle. Taustoiltaan nuhteeton tekijä tekeekin sokeasti rakastuneena peräti kolme henkirikosta, yhden kokeeksi, yhden tarkoituksella ja kolmannen varmuuden vuoksi? Turun rikospoliisin päällikkö Lars Lassander oli tietenkin jo sota-aikana majuri ja pataljoonankomentaja.
  
  5000 markan palkka vastaa erään laskurin mukaan reilua 2700 euroa nykyrahassa.

• ---

  nimimerkki

  Shuh

  2.10.2021 klo 08:36
  Maurin myöhäiskauden tuotos (1980). 205 sivua, joista ensimmäiset 135 sivua risteilykuvausta, sitten 39 sivua ihmettelyä, onko jokin rikos tapahtunut ja toisen rikoksen selvittelyä, lopuksi 29 sivua itse päärikoksen eli Susikosken hommiin kuuluvan konnuuden selvitystä. Sivulla 20 latinankielistä viisautta siteeraava hovimestari ei vaikuta erityisen uskottavalta. Sivuilla 62-66 saksalaisen ilmiselvän lesbopariskunnan kuvausta kuitenkin melko peitellyin ilmaisuin. Sivulla 76 Susikoski paljastaa jälleen luonteensa ikävämpää puolta ärhennellessään tosi töykeästi yställisesti käyttäytyvälle kanssamatkustajalle. S. 85 täysin tarpeeton piirros pöytäjärjestyksestä. Ss. 76-135 Leo Olavi vonkaa vähän teinipoikamaisesti eteeristä ja etäistä, hillittyä ja hallittua, haavekuvamaista hollannitarta. Joka tietysti tuntee samanlaista syvää vetovoimaa Susikoskeen vaikka eivät ole vielä kunnolla sanaakaan vaihtaneet. Mutta voi sitä tunteiden hallintaa ja pidättäytymisen taitoa... Pitkäveteistä tunnelmointia. Sivulla 198: Piispanristi ei ole koskaan kuulunut Turkuun vaan Kaarinaan, eikä se ole oma seurakunta ollut milloinkaan. S. 201: murhan salaamiseksi tekijät toteuttavat kaksi muutakin surmatyötä, jotta epäilyt hälvenisivät - käsittämätön motiivi, tottahan surmatekojen lisääntyminen päinvastoin korostaa teon epäiltävyyttä!? Mitä lie Mauri tässä kohdin ajatellut, kiireissään kai sotkeentunut ajatuksissaan? S. 204: Ruissalossa ei tuolloin ollut motellia, eikä ole nykyäänkään. Hotelli siellä kyllä oli ja on.
  Epälooginen kertomus, jännitystä ei synny missään vaiheessa. Harvinaisen pitkä johdattelu ennen kuin toiminta oikeastaan alkaa. Mauri lienee ollut niin vaikuttunut omasta risteilystään, että on halunnut sen viedä tarkasti kirjaansa. Ja kyllähän sellaiset miljöökuvaukset häneltä kieltämättä hyvin sujuvatkin. Itse rikostapahtumat vain tuntuvat melkeinpä "päälleliimatun" tähän kuvaukseen. Ajankuvaa vahvistaa kytkentä tuolloin kovasti esillä ja tutkinnan alla olleisiin koronkiskontajuttuihin. Tämä on luultavasti heikoimpia Susikoski-kertomuksia mitä tähän mennessä muistan lukeneeni. Niin heikko, että kirjan sulkiessa melkeinpä harmittaa. Tälle tuotokselle uskallan nyt kyllä antaa nelosen (4).

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »