Lukupiiri

« aihelistaan

Tammikuu 2017 Susikoski ottaa omansa


  • Matti Nummenpää

    26.12.2016 klo 10:56
    Takakannen teksti

    Vääretamattömättömällä, samalla kertaa tinkimättömän asiallisella ja jännittävällä tyylillään on Mauri Sariola noussut suomalaisten dekkariharrastajain suursuosikiksi ja hänen kirjojaan on julkaistu myös ruotsiksi.
    Sariolan poliisiromaanien sankarin, komisario Susikosken yleisömenestyksen salaisuus on siinä, että hän toimii suomalaisen poliisimiehen normaalein keinoin ja valtuuksin, joten lukija hänen seikkailujaan sueratessaan samalla perehtyy todellisten rikostapausten selvittämisen edellytyksiin. Kun lukija on kerran tutustunut Sariolan kykyyn luoda vauhtia ja jännitystä rikostapausten selvittelyyn, haluaa hän ehdottomasti lukea tämän poliisikirjailijan muutkin teokset.
    Tämän uuden reipaskäänteisen Susikoski-tarinan päänäyttämönä on Helsinki: etsivä Lax on 'jatkoilla' eräässä loistohuvilassa ja osallistuu vieraiden ajatukseen järjestää hilpeä kepponen komisario Susikoskelle. Kujeen seuraukset muodostuvat kuitenkin hyvin yllättäviksi ja johtavat tapahtumiin, jotka ovat käydä Susikoskelle kohtalokkaiksi.

  • nimimerkki

    Serambleri

    27.12.2016 klo 17:23
    Hyvää loppuvuotta vaan! MMXVI pitää pintansa vielä päivätolkulla. Lyhyitä valoisia aikoja, mutta pitenemään päin... Jotkut kahjot aloittavat vuodenvaihteen paukuttelun etuajassa, me viinikerhossa uskalsimme jo korkata (myös) tammikuun kirjan.
    Hauska tappa vanha tuttu, tokaisevat useat leikillisen typerästi. Tutulta pajalta tulee tämänkin kirjan alku.

    Henkilö on teräväpäinen, opiskellut kymmenkunta vuotta tuomariksi ilman merkittävää tulosta, pappa on syytänyt rahaa. Ympärillä on pyörinyt "ystävälauma". Kadettikoulu ei kelpaa, kun kuri ei miellytä. Liikkuva poliisi sen sijaan tarjoaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Kohtapa ollaankin Keskusrikospoliisissa vaativissa tehtävissä.

    Puku on siisti ja hampaat ehjät. Kyllä se siitä lähtee.

    Olkaapa varovaisia ilotulitteiden kanssa. Luimme myyjien ilmoituksista hupaisia pommien nimiä. Äkäinen anoppi hyrisytti. Paukunvartijajäsen sai käskyn ostaa muutaman. Posautetaan sitten ne vuoden vaihtuessa savuksi ja kipinöiksi. Miten käy, taivas yksin tietää.

    Nyt jo varoiksi hyvää uutta vuotta kaikille piiriläisille!

  • nimimerkki

    puttonen

    9.1.2017 klo 23:49
    Hyvää alkanutta vuotta lukupiiriläiset! Kuukauden kirja on Maurin viides Susikoski, josta on tehty myös radiokuunnelma ja kuvaromaani. Kansi on hyvää Salama-sarjan tyyliä: Leo Olavi saapuu Mercedes Benz 180:llään Kulosaareen ökyhuvilan pihalle, jossa kauppaneuvoksen tytär Maj-Lis on jo vastassa. Maj-Lisin ulkoasu sopii kirjan tekstiin, samoin kannen muu kuvitus. Hieman tosin riitelee komisarion punainen solmio, mutta tekstissä solmio oli Maj-Lisin mielestä kuitenkin "väriltään moitteeton".

    Solmiotaan joutuu jatkoilla Hopeasalmentien huvilalla oikaisemaan pariinkin kertaan myös etsivä Lars Lax, vaikka on alkuillasta asunnollaan sitonut solmukkeen leukansa alle millilleen ja sen liepeiden suoruutta vielä sormenpäillään tarkistanut myöhemmin ravintolaan mennessään.
    Tämä on tyypillistä Mauria: solmuke tai solmio, pikkuasioihin ei kiinnitetä huomiota - kunhan hänessä on!

    Komisario Helatien sopii istuskella katsomassa uskalletun rohkeata cabaree-ohjelmaa, mutta alainen etsiväparka tuntee olonsa kiusaantuneeksi huomatessaan esimiehensä läsnäolon. Lax tuntee helpotusta, kun esimies ei huomaa häntä. Mikä sopii Jupiterille, ei sovi härälle. Aiheutettuaan skandaalin makaaberilla kepposellaan Lax sentään pelastaa virkansa, kun kertoo tahdikkaasti esimiehelleen ilonsa sen johdosta, että komisarion vaimo näytti nuortuneen parikymmentä vuotta ja laihtuneen kolmisenkymmentä kiloa...

    Kirja on kesken. Muistelen, että malmia kohta etsitään. Isänikin etsi. Lapsuudenkodissani oli "paremman kamarin" lipaston päällä komea palkintohakku, jonka varren teksti jäi pikkupojan mieleen: "Outokumpu odottaa näytettäsi".

  • nimimerkki

    PPP

    14.1.2017 klo 22:19
    Sariolalle tyypilliseen tapaan konnat epämiellyttävän näköisiäkin, on hevosnaamaa ja tursuavia rasvapoimuja. On rikas kauppaneuvos nuorine vaimoineen. Sariolalla moni kirja sijoituu Uudenmaan ja Hämeen rajamaille. Rahanhimo saa aikaan murhankin. Rikos tapahtuu jo alkusivuilla ja aikakauden ilmiöiden analysointi loistaa poissaolollaan. Varmaan juonellisesti aidompaa dekkaria kuin myöhäiskauden tuotteet, mutta minusta myöhemmät tuotokset jaaritteluineen mielenkiintoisempia

  • nimimerkki

    Jarmo

    15.1.2017 klo 12:39
    Kirja tuli luettua. Lukukokemuksen jälkeen tuli mieleen, että tätä kirjaa voi lähestyä kahdella tavalla. Ensimmäinen tapa on, että se, että ei ota hommaa niin vakavasti vaan antaa tarinan soljua. Tapahtumia piisaa ja homma etenee maurinaisella tutulla rennolla tyylillä maalinsa. Jos asiaa alkaa tarkastella vakavammin, saattaa tunnelma kärsiä, koska vastaan voi tulla ”huolestuttavia” kysymyksiä. Miksi Susikoskesta oli tehty hiukan hölmö? Ottiko Susikoski omansa, kun lähti treffeille Maj-Lisin kanssa? Oliko kirjan alku hiukan liian kaukaa haettua aikuisten temppuilua? Myrkyn hankkiminen sekä pommitarvikkeiden hommaaminen ja pommin rakentaminen sujui yllättävän kätevästi. Miksi Susikoski lähti myrskyn ja pimeyden painaessa päälle soutelemaan saareen kivenmurikan kanssa? Joo antaapa olla, parempi pysytellä tuossa ei niin tiukkapipoisessa lähestymisessä.

    Kansikuvista puhuttaessa, oletteko huomanneet, että osa tämän kirjan kannesta (Salama) on lainattu kokomaateokseen ”Rikostarkastaja Susikosken tutkimuksia”? Tässä on lisäksi nostettava esiin se, että ko. kokoomateoksessa ei ole kuitenkin ”Susikoski ottaa omansa” -romaania. ”Rikostarkastaja Susikosken tutkimuksia 2” -kokoomateos taasen sisältää tämän romaanin ja kokoomateokseen kanteen on kuvattu Susikoski ottaa omansa hengessä punapukuinen murhattu nainen Salama-sarjan tyyliin.


  • nimimerkki

    puttonen

    17.1.2017 klo 13:49
    Kiittelin aiemmin Maurin johdonmukaisuutta Susikosken iän suhteen "Maurin synttärit"-otsikon alla. Esikuva Martti Salanderin syntymävuosi 1922 kun tuntui sopivalta. Mikäli ajatellaan - kuten itselläni on taipumusta - että kirjan ilmestymisvuonna tai ainakin edellisenä Susikoski olisi tietyn ikäinen, niin tähän teokseen teoria ei päde. Susikoski mainitaan pariinkin otteeseen 32-vuotiaaksi. Lars Laxin kepponen ja Maj-Lisin tapaaminen olisivat sattuneet siis jo 1950-luvun puolivälissä.


    No, ehkä niin kävikin ja Mauri kertoi sen meille vasta myöhemmin. Harmittaa, kun ei tiedä miten Maj-Lisin kanssa Leo Olavilla meni. Olisihan tuore rikostarkastaja voinut muistella tyttöä vaikka erämaavaelluksellaan nuotiolla piiputellessaan paria vuotta myöhemmin (Sumua Susikosken yllä, 1961).

    Toinenkin tapaus harmittaa. 1970-luvun puolivälissä Susikoski tapaa kerrassaan täysiverisen naisen: Magdalena de la Chapelle on suoraan alenevaa polvea Kustaa Mauri Armfeltista! Rikostarkastaja sekoaa jo naisen läsnäolosta niin, että on jäädä autolla raitiovaunun alle ja lähes ajaa humalaisen yli! Susikoski miettii kauanko tässä enää poikamiehenä pysytään. Ilmestys suostuu treffeille Savoyhin ja kirja päättyy hyvin "maurimaisiin" tunnelmiin. Myöhemmin ei Magdalenasta kuulu mitään. Lukijalle jää suuhun etikkasilakoiden maku.

  • nimimerkki

    Serambleri

    18.1.2017 klo 22:30
    Nykyisin jatkuvalla syötöllä suru-uutisoidaan poliisin vähenevistä voimavaroista, konnat ehkä valittavat asiaa vähemmän. Toista oli ennen, ainakin jos Maurin kirjoista poimitaan mainintoja poliisin mies(se oli vielä sitä aikaa)voimista. Väkeä oli valittavaksi asti.
    "Onhan täällä miehiä, ota niin monta kuin katsot tarvitsevasi...ennen kuin he ehtivät livahtaa ovesta...kello on kohta neljä.."

    Susikosken henkinen hoksnokka ei ole tässä kirjassa kirjoitettu kovin tehokkaaksi. Jossain vaiheessa tuntuu siltä, että murhaajaksi epäillään lähestulkoon kaikkia asiassa esiteltyjä henkilöitä, vainajaa ehkä vähiten.
    Yksinäisen miehen veneseikkailu pimenevällä myrskyjärvellä ei ole kunniaksi Susikoskelle eikä Sariolalle. Asiaa ei auta se, että on kivi salkussa ja pistooli mukana. Hus häppeemään. Jos sanotaan, että poirotti on pelle niin on tässä Susikoskessa toisenlainen hölmöläinen.

    Loppukohtaus pimeässä saarimökissä on kliseisyydessään säälittävä. On niin pimeä, että kädet näkyvät vaaleina läikkinä, mutta aseen merkki kyllä näkyy ja sen kokenut (32 v) rikostutkija heti tunnistaa. Lyijyä ja hauleja on keskivartaloon odotettavissa, mutta nokkelalla ja yllättävällä kikalla sankarimme hämää voitostaan varman rikollisen. Lukija on helpottunut ja hölmöilystä vihainen samalla kertaa.
    Myrskyn ulvonnan seasta alkaa soida loppumusiikki. ",,,vieras mies vain hymähtää. Texas-Red ei tuosta nouse, maassa on ja siihen jää. Kun on liian itsevarma eikä ammu aikanaan, kostajaa ei välttää saata, nyt voin kotiin ratsas.. ei kun soudella..."

  • nimimerkki

    ukkelo

    19.1.2017 klo 00:01
    Toivottavasti Selambleri ei sentään ole se Pasilan mies, tai ukkelo Malmin nainen. Ei ainakaan kun vielä leuka nousee yhdellä kädellä.



  • nimimerkki

    ukkelo

    27.1.2017 klo 05:14
    Tämä on siitä mukava seura, että täältä saa nimikkokirjailijan tavalla anteeksi voiman tunnossa esitetyt möläytykset. Ainakin niin toivon.

    Nyt asiaan, joka on mielipide kirjasta Susikoski ottaa omansa. Tuo on Sariolaa parhaimmillaan, tekstiä joka vangitsee kaltaiseni lukijan ensimmäisestä sivusta alkaen. Ammattitaitoinen kirjailija esittelee pelin kaikkien sääntöjen mukaisesti henkilöt, joista vain yksi on pahin konna, toki puhtaita jauhoja ei ollut monella muullakaan. Vain Helsingissä syntynyt, lasiin sylkemätön osaa arvostaa tapaa kuinka Sariola kuvaa konstaapeli Laxin reittiä Erottajalta ravintola Kämppiin. Kokeiltu on, joskaan ei aivan noin huonoilla seurauksilla.
« aihelistaan

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »

Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Tammikuu 2017 Susikoski ottaa omansa