Lukupiiri

« aihelistaan

Maaliskuu 2017 Koltan uni


  • Matti Nummenpää

    9.3.2017 klo 08:45
    Takakannen teksti:

    Lapin tunturipurojen varsilla sopii ihailla jylhiä maisemia, kun saalis on saatu jännittävän kamppailun jälkeen. Komeaa punapilkkuista taimenta on turha yrittää millä tahansa vehkeillä. Siiman päässä on oltava erinomainen, kuuluisa lohiperho, kuten esimerkiksi Koltan uni.

    Mutta miesten huveissa on aina omat vaaransa. Onko onnettomuus tosiaan onnettomuus, sitä selvittämään vaaditaan itseään Olavi Suikoskea. Ja omalta osaltaan myös tohtori Kaj Danielssonia, miestä, joka näyttää olevan yhtä hienostunut kuin salaperäinenkin.

    MS / Int.

  • nimimerkki

    Serambleri

    10.3.2017 klo 22:06
    Piti vaan hieman vilkaista, miten koltta uneksii. Tulikin pian sellainen tunne,että jotain tällaista olen lukenut juuri hiljattain. No, sehän on tuo helmikuun Sulhaspoika, joka tuppasi uneen.
    Kun luin kuvausta Mielikki-rouvasta, meni hahmo lähes yksi yhteen Mirandan kanssa. Kun luin Esan ja Mielikin avioliitosta, oli kuvaus kuin Savilan ja Mirandan, anteeksi Vienon, yhteenliittymästä: rikas, ikääntyvä, eikovinpuoleensavetävä miehenpätkä ja kolmekymppinen vetreä nainen tuoreessa avioliitossa.
    Saas nähdä, miten tuossa käy. Salskea mies tuo eräopas. Uhkea ja täyteläinen Mielikki venyttelee lieden ääressä läpinäkyvässä hepeneessä.
    Olen sivulla 60 ja tuntuu siltä, että on syytä pitää jännityksentasaustauko.

  • nimimerkki

    PPP

    11.3.2017 klo 09:31
    Sariolan kirjoissa näyttää olevan melko yleinen asetelma ikääntynyt mies ja kymmeniä vuosia nuorempi vaimo. Tällaisiakin pareja on useammanlaisia. Verevä, epämääräisen taustan omaava vaimo ja "ukonturjake" -pareissa on kyseessä henkivakuutus. Harmaantunut ja vaatimaton pikkuvirkamies nuoren naisen aviomiehenä on lähes poikkeuksetta aisankannattaja. Sen sijaan aitoa rakkautta on pariskunnista, jossa nuoren naisen aviomies on kartanonomistaja ja aatelismies, joku neuvos tai reservin majuri. Tämä siis kärjistetysti sanottuna. Varmaan Maurin kirjoissa on tästä poikkeuksiakin.

  • nimimerkki

    Serambleri

    11.3.2017 klo 20:41
    Ryhdyttiin PMVS:n kirjatykkääjien iltakekkereissä osallistumaan etätyönä Mauri Sariola -seuran vuosikokouksen iloitteluosuuteen. Teema on HSP (hyvästi, selvä päivä) Tehtiin samalla leppoisasti kotiläksyä eli lueskeltiin Koltan unta.
    Eräs jäsenemme kehuskelee olleensa aikoinaan töissä kalenteritehtaalla, on siis tehnyt pienpainossaan erilaisilla kuva-aineistoilla ryyditettyjä seinäkalentereita, lähinnä autokorjaamoiden seinille...Siitä kutsumanimi Almanakka-Arska.

    Kirjassa Koltan uni on kohta, jossa hoikka harmaasilmä Susikoski ja paksu maalaisvallesmanni Orpana ripittävät mukakansakoulunopettaja Tuomas Peltosta vääristä papereista. Peltonen on valheellisesti merkinnyt syntymäajakseen 29.2.1940. Orpana tiukkaa Peltoselta, että miksi valitsit syntymäpäiväksesi karkauspäivän? Peltonen ärjäisee: " Ihan piruuttani! "
    Tässä vaiheessa Arska hermostui. Me kyselemään, että mikä nyt kivestää?
    Tissikalenteritehtaan ex-johtaja käänsi kasvonsa meidän puoleemme ja antoi meille valaistusta.

    Kun siellä vuosijuhlassa on koolla Sariolatietäjien kärkikaarti, esitämme kysymyksen. Mikä tässä asiassa aiheutti Almanakka-Arskalle oireita?
    Vastauksia asap tälle palstalle.

  • nimimerkki

    puttonen

    12.3.2017 klo 21:24
    Seramblerin kalenterikysymystä pähkäillessä tulee mieleen, että olisiko Almanakka-Arska syntynyt samana päivänä kuin mukakansakoulunopettaja väitti syntyneensä eli 29.2.1940 ja jos on, niin kivestäisikö häntä mahdollisesti harvakseltaan osuvat syntymäpäivät? Vai harmittaako syntymäpäivänä kosimaan työntyvät vanhatpiiat?

    Kolmanneksi mietin, että liittyisikö Arskan närä kalenterityömaalle sinne pienpainoon ja tuo helmikuun ylimääräinen päivä olisi jotenkin hankaloittanut almanakan painamista teknisesti? Pitikö latoa kirjasimia tai valmistaa ylimääräinen painolaatta? Gutenbergin ala ei ole oikein tuttu, mutta kuvittelen Arskan pienpainoa samanlaiseksi kuin "Kesyttömät veljekset"-elokuvassa. Ne Melasniemen veljeksethän siinä oli ja upea Tarja Markus!

    Ettei vaan tämä PMVS:n Almanakka-Arska vaan olisi se Painomies Oy:n johtaja, jolle tuli postia Kanadasta firmaan osoitteella "Panomies Oy". Johtaja ihmettelemään: "Mistä ne tiesi?".

  • nimimerkki

    Serambleri

    13.3.2017 klo 11:53
    Iso ilahdus puttosen asiaa kohtaan tuntemasta mielenkiinnosta! Vastaus osoittaa hyvää ja syvää perehtyneisyyttä kohteen profilointiin ja antaa aiheen olettaa, että vastaajalla on perehtyneisyyttä, synnynnäistä tai hankittua, ihmisen ajatusmaailman syvällisenhetteiseen omituisuuteen tunkeutumisessa. Mitähän tuli tuossa sanotuksi? Kehua vaan on tarkoitus.

    Arskan pahastuminen ei kuitenkaan johtunut hänen omiin päiviinsä kohdistuvasta päivittelystä.
    Hassua on, että puttosen toinen kommentti osui Arskalle ilmeisen herkkään kohtaan. Ne vanhatpiiat!
    Arskalla on varmaan kyseisestä lajista jotain kokemuksia. Asia meitä hieman huolestuttaa. Parin jumprun jälkeen Arska sitä ehkä itse havaitsemattakaan alkaa usein hyräillä vorsalaisten keinosiementäjän poikien hienosta Runkomäkilaulusta kohtaa "mä Kyöpelinvuorelle kiipeän, siellä vanhanpiian nään, on pukeutunut kretonkiin niin kirkkaanvihreään...". Teksti jatkohan on laulun minäkertojan kannalta onneton.
    Mutta hamekangasta kärkkyvä vanhapiika ei kuitenkaan ole tämän ongelman ratkaisu.

    Pienpainon työtekniset hankaluudetkaan eivät laukaisseet turhautumistuohtumusta.

    Arskan mieli pahoittui ihan puhtaasta almanakkateknisestä syystä.
    Sanotaan, että kaikki tiet johtavat Roomaan. Taas saatiin sananlaskulle käyttöä.



  • Matti Nummenpää

    15.3.2017 klo 08:07
    Karkauspäivä ei ollut vuonna 1940 helmikuun 29. päivä, vaan 24.2. Tästä syystä tietyt nimipäivätkin mm. Matti, siirtyivät päivän eteenpäin. Tämä Almanakka-Arskaa närästi.

    MS / Int.

  • nimimerkki

    puttonen

    15.3.2017 klo 10:32
    Eilen iltamyöhään sohvalla torkkuessani aloin epäillä näkeväni koltan unta, kun alkoi näyttää siltä, että seuralle on avattu oma tv-kanava, vaikka en muistanut siitä olleen viikonloppuna Jyväskylässä edes puhetta! Esiintyi nimittäin peräti kaksi "Vuoden Susikoskea" ruudussa vuorotellen ja lähes kaksi tuntia!

    Elävä arkisto oli "Murhaajan jäljillä" sarjassa "Ei vanhene koskaan", jota isännöi Åke Lindman. Sitten nähtiin arkistovieraana Hannes Markkula, jonka jälkeen toinen jakso "Ei vanhene koskaan" isäntänä jälleen Åke Lindman. Ohjelmat olivat mielenkiintoisia ja molemmat "Susikosket" esiintyivät vakuuttavasti ja tyylikkäästi.

    Hienoa katseltavaa Mauri Sariola-seuran jäsenille!

  • nimimerkki

    Serambleri

    15.3.2017 klo 12:01
    Intendentin infopisteestä se ratkaisu tuli. Arska totesi, että on itsestään selvää, oikein ja autuaallista, että Matti on tästä asiasta ihan matti.
    Mikä on enää pysyvää, kun karkauspäiväkin seilaa. Kun nimismies 1970-luvulla moitiskeli valeopettajaa karkauspäivän huolimattomasta käytöstä, oli tämä vapauteen kaipaavien vankien toimintapäivänäkin tunnettu hetki kalenterissa vielä perinteisellä paikallaan 24.2. Muutos tehtiin siten, että 24.2.1996 oli viimeinen tuolle kohdalle kirjoitettu karkauspäivä. Vankiloiden vartijat olivatkin sitten erityisen tarkkana 29.2.2000. Arskalla oli tähänkin jotain nokankoputtamista! On se ihme jäärä.

    Satuin jälleen katsomaan puttosen mainitseman arkistovieras Markkulan haastattelun. Kiinnitin huomiota haastateltavan mainintaan puukosta Kytäjän joukkosurman tekovälineenä. Tämä ei vastaa omaa mielikuvaani asiasta. Jotenkin tuhruista ja tyyliin sopimatonta hommaa olisi kartanonherralta lähteä ratkomaan verannan ikkunalaudalta mukaan kaapaistulla moralla hallinnanloukkaukseen syyllistyneiden(po. siitä epäiltyjen) nuorten ja alueen omistajan välisiä näkemyseroja. Olen muistavinani, että sieltä herrainhuoneen seinältä/pöytälaatikosta olisi isännän mukaan sattunut järeää kaliperia oleva kurinpalautukseen sopiva yhdenkädenase.

    Pyydän nöyrimmin ilmoittaa, että tässä on pari epävarmuuskohtaa. 1) Voin muistaa tapahtuman aikaisen uutisoinnin väärin. 2) Olen voinut kuulla haastatellun arkistovieraan lausuman väärin.
    Harmillista on, että poistin jutun taltiosta sen tänä aamuna katsottuani.
    Ennenkuin epäilykseni oikaistaan, olen taipuvainen olettamaan että kyseessä on haastateltavalle sattunut lapsus linguae.

  • nimimerkki

    PPP

    15.3.2017 klo 12:47
    Itsekin kuulin Hannes Markkulan puhuvan puukosta ja ihmettelin sitä kotona ääneen. Varmaan puukko lipsahti keskusteluun, koska Markkula vähän aiemmin kertonut, miten henkirikokset Suomessa usein tehdään eli puukolla ja kirveellä. Ampumallahan kartanonherra teki tekosensa. Telttailijat sitä vastoin olivat puukolla tuhonneet kartanon mailla puita ja pensaita.

  • nimimerkki

    puttonen

    17.3.2017 klo 23:50
    Kirjojen nimet olivat Maurille tärkeitä. Mielestäni yksi parhaista nimistä on tämä Koltan uni. Ajattelen sitä niin, että aikoinaan karuissa ja köyhissä oloissa elänyt kolttaukko on nälkäisenä ja uupuneena nukahtanut laavulleen ja uneksinut pyydyksestä, jolla vedenviljaa nousee kerrankin tarpeeksi itselle ja kotakunnalle.

    Perho, Koltan uni, lumosi ummehtuneiden tilikirjojensa ääreen unohtuneen prokuristin havahtumaan nauttimaan elämästään rahankeruun sijaan. Varsinkin kun mammonaa jo oli tullut kootuksi omiksi tarpeiksi ja leskellekin jäämään. Sama perho noitui sitten murhaajankin jopa niin, että kirjan lopussa Koltan uni on poliisin hallussa käytettäväksi todisteena oikeudessa.

    Eräopas Röytän Matti oli juupeliylioppilas, jonka opinnot olivat jääneet kesken. Pankissakin hän oli ollut virkailijana. Keijo Peltokoski oli tekeytynyt väärillä papereilla kansakoulunopettajaksi. Mauri kirjoitti asioista, jotka hän tunsi. Siihen nähden kalastuksesta kirjoittaminen yllättää. Tuskin Mauri oli perho-ongintaa edes kokeillut. Jossain yhteydessä hän on kertonutkin juosseensa kalastusvälineliike Schröderillä henkilökunnan vaivaksi asti Koltan unta kirjoittaessaan. Samassa liikkeessä Susikoski saa pikakurssin tohtori Danielssonilta. Lohenonginnan lyhyen oppimäärän.

    En tiedä, mitä todelliset kalamiehet ajattelevat Koltan unesta. Minusta se on viihdyttävää, tuttua ja turvallista luettavaa. Ja aina on kiintoisaa odottaa milloin se lähes pakollinen "sariolaani" tulee vastaan - ja huomaako sitä? Mielestäni sellainen löytyy sivulta 68: "Yllään hänellä oli tuulitakki ja suoravartiset, saappaisiin työnnetyt housut.".

  • nimimerkki

    Jarmo

    19.3.2017 klo 16:15
    Tämä kirja on kokonaisvaltainen maurisariolamainen lukukokemus. Kirja on jo mukava ottaa käteen tyylikkään kansikuvan vuoksi. Teoksen nimikin on ytimekkään onnistunut. Tarina alkaa soljua eteenpäin Maurin innostuneiden Lapin kuvausten kautta sopivan yllättävästi kehitettyä loppuratkaisua kohti. Tässä ei siis kannata liikaa juuttua mahdollisiin epävarmuustekijöihin murhan suoritustavassa ja ratkaisussa. Jepjep eli turvallinen ja rentouttava Sariola-opushan tämä on.

    Mauri Sariola ja Gummeruksen Juhani Salokannel taisivat hiukan ottaa yhteen kirjan sisällöstä sen takia, että Salokannel oli mennyt säätämään sisältöä liiaksi. Onko kenelläkään tietoa, mitä muutoksia kirjaan tuli?

    Semmoinen nosto vielä, että opettajassa ja hänen asunnossaan Mauri taisi hyödyntää tiettyjä omakohtaisia kokemuksia.


  • nimimerkki

    Serambleri

    27.3.2017 klo 18:23
    Sariolan kirjoissa joskus "pyyhkäistään" jonnekin, sillälailla mielijohteesta, pikakimmokkeella, silloin kun tulee sellainen tunne, että nyt jos koskaan/kerran elämässä. Matkaan pinkaistaan, kun seura on sopiva, kohde kauan haaveiltu tai yleensä käymisen arvoinen ja rahaa on (tai pankinjohtaja suostuu vekseliin). Mistä tämä tuli nyt mieleen?
    Istu mukavasti, minäpä kerron.

    Lompsuteltiin isolla äijäsakilla loskaisella Kirkkojärven jäällä kohti kotirantaa räntäsateessa ja vastatuuleen. Ankara ahvenkuorma ahkiossa piti liinat tiukalla ja vetovuorolaiset etukumarassa.
    Oli pidetty HV:n kanssa (ei Hyvä Veli eikä se toinenkaan tervehdystyyppinen merkitys, vaan HonkaVierre, Honkajoella vaikuttava huippusahtia paneva "veljespuolue"), niin, oli pidetty perinteinen pilkkikilpailu, omin eväin mutta niin, että naapurille tarjottuna.
    Tuli siinä puheeksi, että jossain muualla voisi olla suotuisampi sää, lämpimät vedet ja antoisammat näkymät.
    Joku pulkan vetäjistä tuumasi äkäpäissään,että nyt voisi tehdä sen Savilan Juhan ja Mirandan tempun ja pyyhkäistä täältä räntähännän alta Istanbuliin muurin porttien saranoita rasvaamaan. Selitettiin aietta ihmetteleville HV:n kavereille, että oli juuri luettu Sariolan kirjasta Susikoski sulhaspoikana miten pyyhkäisytemppu tehdään ja mitä reipas osasto voi kohteessa saada aikaiseksi. Sahtisankarit olivat sitä mieltä, että olipa reipas veto heiltä. Niin sitä pitää.
    Tuli myös puheeksi että olihan helmikuussa lukuvuorossa olleessa Koltan unessakin samanlainen "pyyhkäisy". Prokuristinyhverö Juutilainen saa hepulin nähdessään kalastuskaupan ikkunassa kauniin perhon, pakkaa Mielikin ja muut retkivarusteet uudenkarheaan ison Sitikkaan, panee leveyspiirit lepattamaan ja on ravakan päivän ajettuaan kaukaisella lohijoella...kun rahaa on, ja mieli tekee.
    Alettiin miettiä muita sariolalaisia pyyhkäisyjä. Missä on se ehtolaiskuulustelua pitävä harmaa kaveri, jonka päälle elämän hämähäkki vetelee lankojaan, oliko se nyt matematiikan vai kielen opettaja. Mies tapaa nuoruuslemmityn, selittää tarpeellisin osin pankinjohtajalle asiaa ja singahtaa tämän kanssa Lontooseen (?) katsomaan taulua, jossa on makaava alaston mustalla sametilla.
    Ei muuten mikään huono peruste irtiotolle, tuumattiin koko sakki yksimielisesti. Silloin on mentävä kun siltä tuntuu. Voi kissa jäädä hiirettä, jos ei pidä kiirettä (se on kuulemma hyvä honkajokinen kansanperinnesanonta).

    Hiljattain hopeita jakanut jäsenemme Alpo (nimi muutettu) alkoi sitten hyvällä äänellään tapailla jotain melodiaa. Laulu on tuttu, mutta ei heti tunnistettu. Sitten sanoissa mainittiin Coimbra ja huhtikuu. Bingo! Portugalin huhtikuu! PMVS:n levystössä on sekä Ola Virran että Kari Tapion tulkinnat. Näistä meillä tuumataan niin kuin rintamasotilas Marskille joka kysyi, kumpi on puuron kanssa parempaa, mehu vai maito. Molemmat ovat parempaa.
    Kysyttiin Alpolta että mistäs nyt tuulee. Kertoi tavanneensa opiskeluaikaisen rakastetun, joka kolmekymmentä vuotta sitten ajautui vieraalle maalle miehelään. On nyt sinkkuuntunut ja palannut Suomeen. Olivat tavanneet Hämeenkyrön Paussi-Paikassa viikko sitten eivätkä sen jälkeen ole erossa olleetkaan.
    Tähän pyyhkäisyteemaan Alpon ja Annelin (nimi muutettu) juttu sopii hyvin. He näet lähtevät kolmas huhtikuuta Portugaliin. Ovat päättäneet kihlautua Euroopan mantereen läntisimmällä kalliolla.
    Tuumasi Alpo, että silloin on mentävä, kun seura on sopiva eikä raha tee kiusaa. Menemättä jättäminen sen sijaan tekee. Cabo de Roca, täältä tullaan!
    Oli niin mahtava uutinen, että ahvenkuormakin tuntui keveämmältä. Räntäsadekin harveni.
    Eipä keksitty kysyä, aikovatko Teidellä naimisiin. Samalla suunnallahan se on, ainakin Kirkkojärven uveavantoja väistelevien kalastajien vinkkelistä.

    Sitä vaan, että pitäisiköhän ruveta iltatöinä poimimaan Sariolan tuotannosta näitä pyyhkäisyjä. Kai sieltä jokunen vieläkin löytyisi. Emme välttyneet ajatukselta, että Mauri itse jotenkin ihannoi tuota irtiottotapaa.
    Kateelliset ajatukset seuraavat kaikkia pyyhkäisijöitä. Toiset saavat aikaan, toiset vaan haaveilee...
    Pihjajanmarjalaulu sopii tähän ikävään. " mukaansa ei mua ottaneet ne maihin kaukaisiin, saa siivettömät tyytyä maan kylmän kahleisiin..."
    Päätettiin ottaa illalla jumpru mieheen nimikkotuotettamme Alpon ja Annelin onneksi.




  • nimimerkki

    puttonen

    27.3.2017 klo 21:38
    Seramblerin peräämien pyyhkäisyjen pörssikärkeen nostan tässä vaiheessa Ranskan armeijan kapteeni Morhangen adjutantin, joka pääsi karkuun kauniin Antinean valtakunnasta. Vieläpä viime hetkellä ennen joutumistaan 1) Antinean rakastajaksi 2) murhatuksi 3) uljaaksi kuvapatsaaksi orikalkos-saliin suonet täynnä jähmettynyttä orikalkos-nimistä metallia.

    Tämä nuori upseeri palasi Ranskaan, jossa joutui osallistumaan hautajaisiin. Surkea sää, irvokas saattoväki, kuoppa savisessa maassa. Tutkittuaan tilanteen adjutantti teki äkkipäätöksen. Hän palasi takaisin Antinean hallitsemaan merkilliseen maahan. Hän ei halunnut joutua liejuiseen kuoppaan. Hän halusi viettää muutaman hetken kauniin Antinean sylissä ja saada sen jälkeen paikan orikalkos-salissa kohtalotovereittensa seurassa.

    Oli se pyyhkäisy! Adjutantin valinta tulisi vakavasti harkittavaksi, jos tietäisi varmasti, että Antinean kanssa iloittuaan saisi sen paikan siellä orikalkos-salissa. Vaan kun pelottaa, että kenties pettynyt Antinea ilmoittaisi aktin jälkeen avattavasta uudesta ruunakalkos-salista ja että tämä puttonen sinne ensimmäisenä...

    Onneksi Serambleri selvisi loskaiselta järveltä. Näin jo sieluni silmin kuinka umpiväsyneinä rantautuneet HonkaVierre-miehet selittelevät ja joku rannalle jäänyt - pihlajanmarjaterttu sarkalakissa - tiuskaisee: "En mää täsä syylissi kaippa yhtikäs. Ahkiota ja Serambleria mää kaipasi.".

  • nimimerkki

    Serambleri

    28.3.2017 klo 19:49
    Olipa huikea pyyhkäisy tämä puttosen kertoma adjutantin kokemus.
    Tuli tarina puheeksi poikien kanssa kun viinikellaria desinfioitiin toiminnallemme suopeiden homeiden istuttamiseksi.
    Sakkiimme kuuluu retsinafriikki Georgios, kotinimeltään Gego. Kaveri on toiminut aikojen alussa matkaoppaana Kreikan saarilla, nyt jo kulkenut kauan rakkauden liekaköydessä täällä räntäsateen maassa. Irrottelee joskus vielä tekemällä matkanjohtokeikkaa itäisen Välimeren saaristossa.

    Gego kuunteli tarinaa Antinean avuista ja miehenkäyttömenetelmistä. Ei sanonut luutnantti de Saint-Avit´in tapausta tuntevansa, mutta muisteli kyllä itsekin Antinean pehmeillä polstereilla makailleensa saamaansa palveluun hyvin tyytyväisenä.
    Väitti nyt ensimmäisen kerran kuulevansa mistään ori- tai ruunasalista. Kun selitimme, että Antinean käsittelyssä mies kokonaan kovetetaan, kaapaisi Gego korvallistaan, kirosi kreikaksi ja tuumasi vain jotain ajoittaista kivettymistä reissuissa tunteneensa.
    Kun kaverista voidaan sanoa A.Kiven tyyliin että aika uuspeili koko mies, udeltiin tarkempaa tietoa. Totuusvelvollisuudesta vapautettuna hän sitten kertoi, että Santorinin saarella Kamarin kylässä olisi jossain vuoren laella loistoluokan majoittamo, joka Antinoan nimeä kantaa.

    Kehua retosti tuota laitosta, kylää ja saarta niin, että pantiin oitis pystyyn pyyhkäisytoimikunta ja annettiin nimetyille tehtäväksi määritellä ja arvioida Kamarin Antinea-asian "pyyhkäisyala"(maineikas kivääriampuja Ukkelo ainakin tietää termin).
    Eipä tuota tiedä, vaikka vielä pyyhkäistäisiin. Pian kukkii mäkimeirami Kamarin vuorenrinteillä sakeana peitteenä. Tuoksuu kuin tuhannen pitsanpaistajaa levittelisi maustetta tulikuumaa juustoa kuplivien lättyjensä päälle....Nam.
    Nyt on tunteet kuin Alpolla äskettäin siellä järven jäällä räntäsateessa: Antinea, täältä tullaan! Soita meille, Zorbas!
    Vaikka menis viimeisetkin siemenperunat.

    Muisteltiin, ollaanko Maurin kirjoissa miten paljon noilla Kreikan oreganontuoksuisilla rannoilla. Ei heti keksitty. Olisiko joku risteilyseikkailu? Pitääpä tarkistaa kun tavataan tuotantoa paremmin tuntevia.

  • nimimerkki

    Serambleri

    8.4.2017 klo 22:17
    Selailin Koltan unta kun tuo käden ulottuvilla vielä sattui olemaan.
    Edellä on kanssakirjoittaja puttonen käyttänyt nasakkaa termiä "sariolaani". Käyttänyt käsittääkseni samansuuntaisessa merkityksessä kuin itse olen viljellyt "maurismia".
    Otan esimerkin.
    Kirjaa selatessa alkoi mielessä soida joku virrenpätkä, jossa valitetaan ettei ole mitään pysyvää täällä maallisella vaelluksella. Näin taisi tällä kerralla käydä odottamani varman maurismin suhteen. Missä ovat kapeat nilkat?? Vetoa olisin voinut lyödä ja hävitä.
    Kirjassa kuvaillaan uhkeaa ja täyteläistä Mielikkiä monen mieskatsojan näkövinkkelistä. On rotua ja ryhtiä, on rotevaa rynnästä ja vankkaa lannetta, kaunismuotoista, pitkää jalkaa kaksin kappalein, on uhkeaa kiiltävää mustaa tukkaa. Kertakaikkiaan vetreä luomus. A vot sanoisi vennään mies.
    Kapeita nilkkoja jäi puuttumaan. Ei ole mitään pysyvää...Jos joku havaitsi toisin, niin nilkoista ilmoittaa, kiitos.
    Eipä vaivuta synkkyyteen. Jotain on pysyvää. Löytyy sariolaani tai maurismi ihan parhaimmillaan. Kas näin.
    Tohtori Danielsson näyttäytyy. Susikoski katsoo yleensä ensimmäiseksi uuden tuttavan solmioon. Danielsson sai tässä suhteessä täydet pisteet. Kahvinruskeaan, vaatturin tekemään pukuun sävytetty vihreäpohjainen solmio oli kukikas. Mutta niin, että muutamat tähtimäiset kukat oli tyylitelty hienovaraisesti, vain hennoin viivoin.
    Voiko tuota maurimaisemmaksi joku vaatetuksen värien kuvaus enää tulla?
    Minun ikioma murheeni on se, että tuo Sariolan teksteissä toistuva ruskea/vihreä väriyhdistelmä on kaamea. Siksi se aina kirjassa hyppää silmille ja aiheuttaa näppylöitä. No, herkkäsieraiminen, kapeamuotoinen nenä ja suun luja, mutta tunteellinen ja herkkä muoto tuntuvat, miten sen sanoisi, nekin johtavan sylttytehtaalle.

    Varmistakaa nyt ne pistoolinne tai näppäimistönne.. Värikritiikkini on todistusvoimaltaan vähäinen. Kekkosen toisella kaudella alokas Serambleri sai sotilaslääketieteen ja hiertymäkirurgian ylikersantin tekemässä värinäköpikatestissä arvosanan heikko. Tarinalla on kyllä onnellinen loppu. Olin sitten jo edennyt alalla, ylikersanttikin oli jo vääpeli. Piti ruveta tenttimään veneenkuljettajan pätevyyskirjaa. Uusi testi näytti, että väriaisti onkin normaali. Oli näköjään pätevöidytty kumpikin tahollamme.
    Mikään ei siis ole pysyvää täällä maallisella vaelluksella. Joskus ne nilkatkin saattavat ja saavat jäädä mainitsematta.

  • nimimerkki

    puttonen

    9.4.2017 klo 17:46
    Kanssakirjoittaja houkutti maurismillaan jälleen Sariolan seuraan! Mielestäni Seramblerin hyvää maurismia on juuri tuollainen hänen kuvailemansa naisten kapeanilkkaisuus ja hyväosaisten miesten kalanruotokuvioisen tweedin verhoama salskeus jne. Kolmesti sovitettu laivastonsininen on leikattu niin hyvin, että peittää vanhemman herran hieman pyöristyneen vatsan ja räätälille on lausuttu vaivihkaa ohjeeksi: "Jos sitten hieman koetetaan keventää, ihan vähäsen vain..".

    Sariolaani voisi olla lyhyt, lauseen tai parin mittainen asian tai tapahtuman toteamus, jossa lukija on huomaavinaan jotain hassua tai hauskaa tyyliin: "Ravintolassa soitti puolalainen kolmimiehinen trio" tai "Isäntä taikoi esiin piilotetun salapullon". Olen aina erityisen tyytyväinen itseeni, kun mukamas olen tuollaisen löytävinäni.

    Rakastuin 1970-luvun alussa äidinkielenopettajaani Terttuun, jolla oli "rotevat ryntäät" ruskean jumpperinsa kätköissä ja uumilla nahkavyö. Joulutodistuksessa kiitettävä yhdeksän, inessiivit, elatiivit ja illatiivit hallussa. Kevätlukukaudella opettaja vaihtui. Kaisa vei opiskelumotivaation ensin ja uudet lintupelikortit myöhemmin. Tosin jälkimmäiset hankin takaisin kesällä ehtojen (fysiikka ja matematiikka) suorittamisreissulla tiirikoimalla ne koulun takavarikkokaapista. Asioiden näin käyden ei äidinkielen tuntemukseni riitä täsmällisesti määrittelemään maurismia sen paremmin kuin sariolaaniakaan.

    Edellisestä huolimatta parhaan A-ryhmän sariolaani kypsyy hiljalleen, kun tilanomistaja Fjalar Tikka kaartaa juhannusaattona pienkoneensa laskuun Eric Ewingin ja Sonja Wingen ihastellessa lentäjän taitavaa suoritusta. "Pitkän laiturin sivuille oli ennestään kiinnitetty puolisenkymmentä urheilukonetta, kaikki vesitasoja.".

  • nimimerkki

    Serambleri

    9.4.2017 klo 19:21
    Selkeneehän asia kun selitetään. Pidän puttosen selvitystä ja esimerkkejä sariolaanista osuvina ja keräilyyn kannustavina.
    Tuntui ihan kotoisalta tuo lentokonejuttu. Siinä on puhtaaksi viljelty sariolaani. Päätin mennä lukupiirin arkistoon tapaamaan Napapiirin prinsessaa. On helmikuu 2013. Silloin tutkailimme oliko se nyt Johannan ja Jarmon kanssa tuota vesilentosatamaan pysäköityjen lentokoneiden varustusta. Totesimme yksissä tuumin, että kellukkeet ovat hyödyllinen, ettei suorastaan välttämätön varuste jos lentäjä veteen laskeuduttuaan aikoo vielä jatkaa ilmoitse (prolatiivi, terveisiä äidinkielenopelle. Lauriin ei rakastuttu, häntä pelättiin).

    Kun alkuun päästiin, niin pitäisikö määrittää, onko seuraava yksityiskohta -laani vai luodaanko uusi termi. -ismi se ei ole.

    Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun Napapiirin prinsessassa voittajaksi valikoitui islannitar, neito, joka sääntöjen mukaan olisi pitänyt hylätä. Säännöissä mainitaan muistaakseni selvästi, että prinsessaksi valittavan tulee olla syntynyt napapiirin pohjoispuolella.



  • nimimerkki

    puttonen

    9.4.2017 klo 22:15
    Elämä ei ole oikeudenmukaista. Opiskelumotivaation ja lintukortit viedessään opettajani Kaisa vapaapudotti äidinkielennumeroni yhdeksästä viiteen. Islannitar voitti syntymäpaikastaan huolimatta eikä jurylla ollut kanttia hylätä "suoritusta". Epäilen Solveigin voiton perustuneen eräänlaiseen dopingiin: "En rasittanut itseäni raskaalla työllä, tein vain hienoja liikkeitä yöllä".

    Talvella ihmettelin televisiosta Ranskan Suuren Pojan ampumahiihtoa: Patruunat olivat jääneet matkasta, mutta eipä hätää, valmentaja sinkosi täyden lippaan takaviistosta ampumapaikalla ja "Ranskan Martti" otti kopin tavalla, jolla antoi ymmärtää, että hän kyllä voittaa vaikka hiihtoon ja ammuntaan liitetään vielä pesäpallokin. Olin varma hylkäyksestä, jonka turvin edes yksi pieni kristallipallo menisi eri osoitteeseen, mutta ei minusta ollut ennustajaksi - ei hylkäystä! Pengoin sääntöjä ja olihan siellä jotenkin, että: "..kilpailija saa ottaa matkalla vastaan ampumatarpeita..". Niinpä niin. Sanoihan jo Rokkakin vänrikille hiljaisesta Lampisesta: "En mie tarvihe hyvvää. Lippaanlattaajan mie..". Ja tulosta syntyi suoaukiolla tuossa tuokiossa.

    Uusi termi lienee määritettävä, koska Maurin teksti ei hauskimmillaankaan aina taivu maurismin tai sariolaanin mittapuihin. Vai mitä tuumaatte seuraavasta tapauksesta, jota on edeltänyt Susikosken kaksi ohilaukausta ja ajokoiran yllättynyt, suuttunut ja soimaava silmänluonti.

    Nimismies avaa taskumatin ja pyörittelee metallikorkkia toisessa kädessään. Kaatoryypyn ottamisen keskeyttää juosten lähestyvä ylikonstaapeli tuoden tietoa kiireellisistä virkatöistä. Nimismies rypistää kulmiaan ja työntää kädet taskuunsa. Ylikonstaapelin puhuttua asiansa taskumatti on edelleen nimismiehen kädessä! "Sitten hän havahtui. Hän kiersi äänettömästi metallikorkin paikoilleen. Ajokoira hänen vieressään katsoi isäntäänsä huolehtivainen ilme ruskeissa silmissään.".


  • nimimerkki

    Serambleri

    10.4.2017 klo 11:24
    Harmillisesti jäi edellä kesken tuo hieno ajokoira-taskumattikohtaus. Olen joskus aiemmin julistanut, että siinä on eräs hienoimmista Maurin kirjoittamista rytminvaihdoksista, siirtymä tunnelmasta toiseen ihan upeasti tehtynä. Unhoon leppoisa tunnelma ja syvämietteiset pohdiskelut!
    Kariskoot kuurankimalteet puista, lentäkööt pois kujertavat teeret läpi kristallinkirkkaan ilman!

    "-Lähdetään, sanoi nimismies Piispanen."

    Yksinkertainen on kaunista. Mahtava tuo luvun viimeinen rivi.
    Minäkin lukiessani havaitsin, että haaveilujen aika on ohi. Nyt tossua toisen eteen ja hommiin!

  • nimimerkki

    ukkelo

    11.4.2017 klo 05:29
    Herra Ylikersantti!

    Alokas Serambleri pärjäilee kelvollisesti tässä eversti Puttosen ja vänrikki ukkelon seurassa. Jos meni arvot väärin, korjatkaa. Tuntuu se vaan niin hyvältä lukea huipputekstiä, vaikka luutnantti Mauri Sariola on jo kuollut. Näin se vaan on, jumaliste pojat! Totuus on armoton!

    Taakse POISTU!

  • nimimerkki

    puttonen

    11.4.2017 klo 12:33
    Early bird catch a worm!
    Aikaisin - vai liekö myöhään - on vänrikki ukkelo ollut kentällä ja poistuttaa ansiokkaasti, joskin viestin perimmäinen sisältö jää arvoitukselliseksi. Tuli mieleen viime viikonlopun Sami "Musti" Jauhojärven kommentit hiihtouransa jatkumisesta. Vastuu jäi kuulijalle, vänrikki jätti sen lukijalle.

    Arvotkin meni osittain väärin. Korjataan. "Kaljaa semmoinen Puttonen on juonut Riihimäellä. Silloin kun muut taistelivat Ihantalassa" (Suruton Sariola, sivu 186). Ei siis ollut eversti, ei Marskin ritari, eikä ampunut kymmentä panssaria yhteen läjään... Vaatimaton on sotilasura, mutta joskus olen kyllä hyvän nousukiidon (vrt. Fjalar Tikan vesitaso) jälkeen ollut yön tietämissä kuulemma "täysi kapteeni".

  • nimimerkki

    T H

    11.4.2017 klo 13:44
    Kyllä on lennokasta tekstiä! Ei tässä vaatimattomalla koulupohjalla voi kuin ihailla!

  • nimimerkki

    puttonen

    8.11.2018 klo 01:36
    Luin Harri Sirolan kirjan "Syysprinssin kalaretki". Sisältö toi mieleeni jutun, jossa etelän varis ihmetteli mitä Lapissa voi tehdä, kun maa on niin autio ja tyhjä. Lapin mies vastasi: "Naa, kesällä naimma paljon ja kalastamma kovasti". "Entäs talvella?", kysyi etelän varis. "Naa, sillon emmä kalasta".

    Sirolan kirjassa puhuttiin paljon perhokalastuksesta, "mistä asiaan vihkiytymätön ei käsitä tuon taivaallista", kuten kirjailija mainitsee. Saattaapa olla niinkin. Muistin kuitenkin reippaat kalamiehemme Säyninkivaaran kämpän maisemista: Matti Röytän, Esa Juutilaisen, Tuomas Peltosen (nimi muutettu) ja Albert Fensterin. Lapissa oltiin ja taisi siinä ainakin salskea eräopas noudattaa Lapin miehen ohjeitakin.

    Kirjailijoistamme on perhokalastusta harrastanut Harri Sirolan ohella ainakin Antti Tuuri, jonka onginnasta nykyiset perhostelijat eivät kuulemma pidä, koska mies syö saaliinsa eikä päästä sitä takaisin Ahdin valtakuntaan. Juhani Aho tiettävästi haudattiin suosikkiperhonsa ja yhden käden bambuvapansa kanssa.

    Pentti Haanpää hukkui kalastusreissulla ja hukkumalla kuoli myös Eino Säisä. Niin teki Koltan unessa myös Esa Juutilainen, mutta hänet murhattiin. Komeasta perhosta lumoutunut prokuristi kiskaistiin koskeen arkisesti lusikkauistimella. Tekstimainontaa hyödyntänyt Mauri muisti mainita uistimen nimenkin - Primrose Stream.
« aihelistaan

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »

Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Maaliskuu 2017 Koltan uni