Lukupiiri

« aihelistaan

Huhtikuu 2017 Näin lentää outo lintu


  • Matti Nummenpää

    10.4.2017 klo 10:03
    Takakannen teksit:

    Mies - vaimo - rakastajatar.
    Kolmio joka ei juuri ennusta hyvää.
    Siinä Sariolan uuden jännitysromaanin lähtökohta.

  • nimimerkki

    Serambleri

    11.4.2017 klo 21:07
    Ruvettiin PMVS:n kirjakammarissa muistelemaan, mikä onkaan tämä Outolintu, mitä pitää sisällään? Antiikkiagenttimme käänsi sujuvasti että Sic volat avis rara. Jäimme toiset ihmeisiimme että mitä puhuu tuo. Eihän ole vielä montakaan jumprua kumottu. Puolusteli kieliviisasteluaan meille, että kirjassa erään päähenkilön isä on ollut latinan lehtori.

    Katseltiin vähän kirjan alkua, tutkailtiin, tulisiko jotain tuttua ja turvallista vastaan.
    Tulihan sieltä, ilomme oli suuri.
    Kirjan alkupuolella on kohtaus, josta tuli mieleen erään (toisen) hyvän kirjan hieno aloitusvirke. Kirjoittajakaan ei ole olemukseltaan mikä tahansa pieni harmaalintu, joku voisi luonnehtia oudoksikin.

    "Aliide Truu tuijotti kärpästä, ja kärpänen tuijotti takaisin."

    Outolinnussa on kuvattu tilanne, jossa toimitusjohtaja Ossi tuijottaa sihteeriään ja Rauni tuijottaa takaisin. Tekevät arvioita toisistaan niin kuin Aliide ja kärpänen.
    Ja mitä riemastuttavaa löytyykään?

    Toimitusjohtaja makustelee:
    "--neitosen povi aaltoili kevyesti hengityksen myötä, ja miten luontevasti hänen kapeanilkkaiset jalkansa olivat vierekkäin.."
    Rauni puolestaan havainnoi "--johtaja oli harminsakin hetkellä tyylikäs. Hyvinleikattu puku norjana säilyneen vartalon yllä istui mainiosti..."

    On täällä elon tiellä sentään jotain pysyvää.
    Helpotuksemme oli suuri. Alku on lupaava. Kyllä me tämän linnun kynimme ja teemme kystä kyllin.
    Palataan asiaan.

  • nimimerkki

    Juhani S.

    11.4.2017 klo 21:27
    Miten tuntuu niin tutulta. Onko tämä kirjoitettu joskus toisessa muodossa? Sama lentokoneen ja kolmen naisen kuvio.

  • Matti Nummenpää

    11.4.2017 klo 22:07
    Kyllä tämä on kirjoitettu aikaisemmin jatkokertomukseksi. Ilmestyi Seura lehdessä v. 1968. Nimeltä "Totuus on aina kova". Ei ole täysin sama. mutta täyttäisi täysin plagiointi -kriteerit, jos olisi eri kijoittaja. Päähenkilöt, joka kirjassa ovat Ossi Kruusi, Sinikka Kruusi, Monica Björksten ja Rauni Lehtinen ovat jatkokertomuksessa Aarne Kirhonen, Liisamaija Kirhonen, Iris Halmeinen ja Rauni Hildén.
    Autot ovat Kruusilla Mercedes, Kirjosella Amazon. Samoin lehdessä valkoinen Alfa Romeo, kirjassa sinapinkeltainen.
    Tekstit poikkeavat toisistaan jonkin verran, mutta perusjuoni loppuratkaisuineen on täysin sama.
    Jatkokertomus siis ilmestyi v. 1968 ja kirja 1971.

    Ms / Int.

  • nimimerkki

    Serambleri

    16.4.2017 klo 20:04
    Huvaa Passi-aista, sanoi eräs paavi muinoin.
    Oltiin kiirastorstaina PMVS:n väkevöintiryhmän ja sen naisjaoston kesken tutustumismatkalla Poskenkorvan(nimi muutettu) jalostamolla. Tuli sitten tuote-esittelyn yhteydessä illalla muun verbaalivaahdon seassa puheeksi Sariola-seuran lukupiirissä työn alla olevan kuukauden kirjan nimi ja sisältö. Silloinpa ilmoittivat paikalliset viinankeittäjät meille suuren ilon. Sariolaa kyllä harrastetaan! Tilaisuuteen nimittäin osallistui heidän puoleltaan kirjanoppineiden rouvien kerho. Kerho tuntee nimilyhenteen MVK, eli myötä- ja vastoinkäymiset. Mikäs rakkaille puolisoille sen sopivampi kutsumanimi!
    MVK oli sattumalta hiljattain tutustunut Outolintuun. He olivat juuttuneet pohtimaan sitä, miksi Rauni Lehtinen "alkoi ajatella", eli ryhtyi tutkimaan esimiehensä vaimon kuolemaa ja pomon rakastajattaren samanaikaista katoamista.
    Saimme MVK:lta arvoituksen evääksi paluumatkalle Perä-Pirkanmaalle jatkopohdintaa varten.

    Mitä varten Rauni yleensä kiinnostui asiasta, johon hän ei ollut mitenkään osallinen, ei ollut hänellä ojassa omaa lehmää, ei siis mitään omaa etua?
    Mikä sai Raunin sitkeästi jatkamaan selvittelyä, vaikka hän joutui niin monelta taholta nauretuksi? Oikeustieteen kanditaatti, nuorempi rikoskomisario Timo Takkulakin kehtaa pilkata kihlattuaan. Mietiskelee vaan Paavalin tapaan, että mulieres in ecclesiis taceant.
    Vähemmästäkin neitonen kokee tasa-arvoasioiden olevan pielessä.

    Palattiin monen vaiheen jälkeen kotikellariin. Oli muuten lauantaina mahtavia pääsiäisvalkeita Lapualla ja Kauhavan aukeilla. Mitäkö me siellä? No, matkailuhan avartaa, varsinkin Lakeurella.

    Mutta tuo MVK:n kysymys. Nyt tarvittaisiin lukupiiriläisten apua. Missä Annekin menee?


  • nimimerkki

    PPP

    16.4.2017 klo 23:05
    Kyllähän pomon vaimon kuolema kiinnostaa, varsinkin kun kuolema olit erikoinen. Loppu kirjassa vähän töksähtäen eli sivumäärä tuli täyteen yllättäen. Melkoinen luottamus siihen, että insinööri Kruusi menee juuri sinne, minne Rauni haluaa ja että Takkula on osannut juuri sinne oikeaan paikkaan odottamaan.

    Maurismeja: Raunin kapeat nilkat, Monica äijämäinen tyyli saatuaan alkoholia, tulee mieleen "kohisevan kosken" Brita ja 1970-luvun dekkarin Soili Saarensuo vai mikä se Arja Saijonmaa-hahmo olikaa? Melkoiset silmälasit Kruusilla oli, koska silmien värikään ei ollut Raumille erottunut.

  • nimimerkki

    Serambleri

    17.4.2017 klo 21:28
    Olemme täällä lukupiirissä poimineet Sariolan teksteistä oteita, joita aloin aikojen alussa nimittää tunnelmapaloiksi. Usein on kyseessä luvun loppukappale. Lukija saattaa muistaa joitain tällaisia aiemmista keskusteluista.
    Luvun 12 lopussa on yksi lisää.
    Norjalaiset poliisimiehet ovat näyttäneet tuoreelle leskimiehelle vaimovainajan jäänteet. Sitten on siirrytty murskautuneen lentokoneen äärelle. Nyt Kruusi murtuu, siirtyy sivummalle mitään sanomatta, istahtaa kivenlohkareen päälle. Kädet ovat silmillä. Vartalo tärähtelee.
    Nyt se alkaa. Mauri kytkee tunnelmaturbon toimintaan. Pidä huivistas kiinni, Tatjana!

    "Norjalaiset poliisimiehet vilkaisivat toisiaan totisin ilmein. Heidän varjonsa piirtyivät pitkinä maahan ja sarastuksen punaa vasten kuvastuivat vuorien armottomat viivat".

    Nyt en oikein tiedä itkiskös tässä vai naurais. Mutta tunnelmaa kyllä on.

  • nimimerkki

    T H

    18.4.2017 klo 23:03
    Tunnelmaa... Aamuvarhain. Kun aamun pitkin varjoin koivut hohti. Luo ruusupensaan valkean sun vein. Se vielä välkkyi kastekimaltein. Ja kaikki kukat hymys meitä kohti.
    Mikä runo ja miten liittyy Maurin teoksiin?

  • nimimerkki

    Serambleri

    19.4.2017 klo 06:50
    Aamuvarhain lintu madon saa, sanoi enoni, kun minua Mietinsaaren mökillä hereille nyki. Piti näet lähteä aamuongelle ja matopurkki oli tyhjä. Pääsimme siitä sitten vesillekin. Kovin vaan oli Saimaa harmaja kun soudeltiin ahvenkaria kohti.

  • nimimerkki

    puttonen

    19.4.2017 klo 11:33
    Hienon keskikesäisen aamutunnelman on TH löytänyt hirsirakenteiselta koululta. Komisario ja ylietsivähän tuota lausuvat vuorosäkein ja jostakin syystä nolostunut Susikoski ehdottaa pikaisesti viilentävää aamu-uintia. Enpä pysty heti sanomaan mikä runo? Kaarlo Sarkialta kuulostaa, mutta heitetään runopallo intendentille tai muille lyriikan tuntijoille.

  • nimimerkki

    Serambleri

    19.4.2017 klo 17:19
    Nyt on kysytty yleisöltä. Saanemme TH:n kanssa Silja Linen lahjakortin. TH itse kirjoitti runon nimen, ja me enon kanssa luulimme kirjoittajankin tavanneemme aamukalalle soutaessamme.

  • nimimerkki

    puttonen

    19.4.2017 klo 20:13
    Olisihan tuo pitänyt oivaltaa jo Seramblerin onkimatkan tunnelmasta, mutta putosin kuin eno veneestä! Onkeni oli ottamaton vai liekö lampi kalaton? Noin siinä käy, kun lukee Päätaloa vaikka ollaan Sariolan sivuilla! Luin kuitenkin ja jätän TH:n, Seramblerin ja muiden pohdittavaksi lyriikan sijasta proosaa ja tarkemmin, että löysinkö Päätalon kirjasta sariolaanin?

    Kalle on lähdössä Tampereelta syntymäkuntansa rakennusmestariksi selkosille. Kaksinkertainen olympiavoittaja muurarin virkapuvussaan toivottaa tellingeiltä: "Näkemiin, Kalle! Ja kaikkea hyvää siellä pohjoisessa!". Kalle nostaa kättään ja toivottelee takaisin (ja nyt tarkkana): "Hei nyt, pojat, ja hyvää jatkoa! Vetäkää nättiä saumaa, kun oletta julukisivun fasaatilla! (Iijoen kutsu, sivu 581). Pohtikaa sariolaanin sertifioinnin ohessa, kuka tuplaolympiavoittaja oli tuo ihminen telineillä?

  • nimimerkki

    T H

    19.4.2017 klo 20:14
    Tiedä lahjakortista... Vaan pikkusisko elää ja viettää kesiä runon kirjoittamispaikalla. Seuran puheenjohtaja meidän kaikkien suosikki jo radioajoilta. SIKA, SIKA, SIKA...

  • nimimerkki

    Serambleri

    19.4.2017 klo 21:22
    Tuost kultamitalistist miul tul mielee miu äijäin, silviisii hyö sannoit miu äitiin issää. Äijä el Sakkolas sillo ko siel viel asu suomalaisii, se ol enne ko Molotohvi rupes tykkilöil osottelemaa mihi päi ois Kannakselt paras vikkeläst lähtii.
    Äijä usjast huastel miul suarvast. Äijä ol metsämies. Suarvoi hää pyyvyst Viisjoe penkereilt Metsäpirti puolelt. Suarva se ol äijä mukkaa ihme-eläjä, notkiast hää män vies, mut män joutsast mualkii ja lask mäkkee lumel.
    Äijä ol urheilumiehii, vaik hänelt olkii toine jalka pantu polve yläpuolelt poikki.
    Hää kerto miul kerra yhest Suarvalast. Suarvala ol voittant Berliinis voimistelus kultamitalin. Äijä sano jot hää luk lehest, jot Suarvala ol notkijamp ko suarva konsaan.
    Ehä mie pienen poikan tuost assiist paljo ymmärtänt. Jäi kuiteki lapse mielee ja sit koulus opin jot se äijäin sanoma suarva ol tietyst saarva. Saarvaha meinaa saukkoo.

    Aikanaa miul sit selvis jot Saarvalaha se ol tietyst tää notkia mies. Uon välil miettint, jot oiskoha se Saarvala Ale pääst kättelemmää Hitleri Aatuu...
    Äijäin kerkis viel kertuo miul senkii jot se Suarvala sai sova jälkee Lontoon kisois lissää kultaa.

    Mie vua sitä, jot oiskoha tuo Päätalon Kalle tuntent justii tuon Suarvalan kenest miu äijäin huasto?

  • nimimerkki

    puttonen

    19.4.2017 klo 22:11
    Nyt jäi haitarkii pöyväl soimaan!
    Kysytty ihminen telineillä oli Kallen kirjassa Olli Kaartola, todellisuudessa voimistelun kaksinkertainen olympiavoittaja Ale Saarvala. Kirjassa Olli Kaartola kertoo urheilu-uransa kohokohdasta: "Kun palattiin Berliinin olympialaisista ja minut ja toinen saman kaupungin olympiavoittaja vedettiin rautatieasemalta tykin lavetilla kaupungin järjestämään vastaanottojuhlaan. Tietysti oli juhlavaa jo Berliinissä, kun annettiin kultamitali ja Hitler kätteli. Vaikka siitä Hitlerin kättelystä katosi hohto toisen maailmansodan jälkeen.".

  • nimimerkki

    Serambleri

    20.4.2017 klo 09:51
    Tuosta puttosen mainitsemasta julukisivun fasaatista (mahtuu hienosti sariolaanikategoriaan) tuli mieleen että siinähän on tavallaan "käänteinen oksymoroni"( mielettömän viisas, täsmällinen arvio, jättimäinen kääpiö, julkinen salaisuus, polttava kylmyys jne)
    Tässä kolmimiehisen trion ja julukisivun fasaatin tapauksessa kai kielenoppineiden mielestä lähestytään jonkinlaista tautologian sivuhaaraa. Toiston tuon tyyppisessä käytössä on hyvä olla tarkka ja varovainen, ettei mene(kuten esimerkeissämme taisi käydä) sinne Speden englannin kurssilta mieleeni jääneelle "tis is hjyymor" -puolelle. Hjyymoriahan voi luoda sitä itse tiedostamatta. Ehkäpä parhaat palat siten syntyvätkin. Ilmiö on omista teksteistäkin tuttu.

  • nimimerkki

    puttonen

    21.4.2017 klo 23:32
    "Se alkoi siitä, kun pieni lintu tuli eräänä aamuna koputtelemaan ikkunaani...", tunnustaa Kruusi. Harmaa lintu näyttää varpuselta. Sahanomistaja Ojanne saa kuningasideansa eräässä toisessa jutussa tiaisen tirskuttaessa läheisen kuusen oksalta. Molemmilla miehillä on suunnitelma, johon kuuluvat raha, naiset ja pohjoiset maisemat.

    Maurin kirjoissa ei juuri naispoliiseja esiinny, mutta kyllä tämä Rauni Lehtinen kannattaa rekrytoida konstaapeli Helvi Rastin pariksi! On siinä niin terävä tyttö! Järjesti vielä työnantajansa telkien taakse, joten meni varmaan työpaikkakin alta. Nyt on aika mennä poliisikouluun ja taisipa poikaystävänkin ura lähteä nousuun.

    Yhtä terävältä ei vaikuta muotisalongin omistajatar. Yksi älli ämmän päässä, sanottiin Takkulan kotiseudulla. Melkoisen hataran Kruusin juonen Monica nielaisi: "Tarkoitus on saada tilanne näyttämään siltä kuin olisit suorittanut niin epäonnistuneen pakkolaskun, että sen yhteydessä kone on romuttunut pahoin ja sinulle itsellesi on aiheutunut niin pahoja vammoja, että olet sokkitilassa lähtenyt vaeltamaan erämaahan ja menehtynyt sinne mittaamattomien maisemien autiuteen.". Että sillälailla.

    Väinö Linnan kuolemasta on tänään tasan 25 vuotta, joten hänen muistokseen vielä erään hänen sankarinsa - joka lienee samalta suunnalta kotoisin kuin Seramblerin viisas isoisä - mielipide lentäjistä: "Hyö pittäät lentäjii jonkiilaisin sankarloina, vaik mie en kyl käsitä mitä merkityst sil on mite korkialt sitä kuollessaa putuvaa.".

  • nimimerkki

    Serambleri

    23.4.2017 klo 21:24
    Väinö Linna tulikin sopivasti mainituksi. Kiitos puttoselle vuosipäivän havainnoinnista.
    PMVS:n kirjaharrastajien keskuudessa on ollut puhetta siitä, että Sariolan teksteissä on(jos on) harvakseltaan mitään Väinö Linnaan tai hänen töihinsä liittyviä mainintoja.
    Hiljennymme kunnioitamaan Väpin, suuren kirjoittajan muistoa ja avaamme uuden keskustelun jossa toivottavasti selviää, miten aikalaiskaverusten, Linnan ja Sariolan polut tangeerasivat.

  • nimimerkki

    Jarmo

    25.4.2017 klo 15:17
    Luotetaan siihen, että Ossi Kruusi sai houkuteltua vaimonsa juomaan myrkytetyn kahvin syrjäisen metsätien varressa ja sai sovittua Monican kanssa, että hän lentää koneen Norjaan sekä virittää pommin. Lisäksi uskotaan, että sihteeri osasi yhdistää irralliset palapelin osaset ja tätä kautta ohjata tarinan kohti loppuratkaisua. Mutta sitä minun on vaikea käsittää, että norjalaiset poliisimiehet eivät onnettomuuspaikkaa ja uhria tutkiessaan huomanneet, että oli tapahtunut erillisen pommin räjähdys. Voiko teidän mielestä onnistuneen laskun tehnyt lentokone räjähtää siten, että lentäjä löytyy kuolleena palanneen koneen vierestä eikä ”ammattitaitoiset” poliisit huomaa, että kyseessä oli hiukan erikoisempi tapahtumaketju?

    Noin yleisesti ottaen voi todeta, että tämä oli perussariolaa maurimaisuuksineen eli siis ihan mukava välipala. Mauri Sariola taitaa pitää pommeista ja miinoista. Niitähän esiintyy muutamassa muussakin dekkarissa.

  • nimimerkki

    Serambleri

    25.4.2017 klo 22:57
    Jarmo esittää perustellun kysymyksen. Voiko teidän mielestä? Vastaan, että ei.

    Konsultoin seuramme nyt jo ikääntynyttä sapööriä (väittää sen olevan venättä ja merkitsevän pioneeria). Kun häneltä kysyy räjähteistä, on syytä varata aikaa ja tupakkaa. Kyttyrä aloittaa jostain Turkin sodan aikaisista menetelmistä, ja usein kestää ennen kuin päästään nykypäivän tuntumaan.
    Outolinnun tapahtumat käytiin kuitenkin sapöörin kanssa läpi pakkolaskun ja koneen tuhoamisen osalta.
    Jarmon epäilykset ovat oikeita. Nikke Knatterton ottaisi suurennuslasin, tiirailisi hetken ja tuumaisi: "Johtopäätös, jotain on mätää tässä nyt".
    Kirjassa mainitaan tarkasta tutkijalautakunnasta, jota pitäisi tällä ovelalla pommikikalla hämätä. Ei tuolla tapaa tehtynä tule onnistumaan muualla kuin kirjassa. Mutta sehän riittääkin.
    Kone siis laskeutuu ehjänä. Moottorin päällä, potkurin takana räjäytetään panos, jonka kooksi arvioimme puolitoista kiloa ärhäkkää täryainetta. Moottorista puolet lentää huut hittoon, peltejä repeilee, tuulilasin palasia sataa lähimaastoon. Bensavalelun takia kone palaa ainakin osittain.
    Lipettiin lähteneestä lentäjästä ei löydy jälkeäkään(Monicalle uskoteltu versio)
    Lentäjästä löytyy joitain riekaleita, esim jalkine, mahdollisesti kapea nilkka(Monica, toteutunut versio)
    Kuten Jarmo epäileekin, kyllä kirjassa kuvatuista poliiseista sentään jollain luulisi olevan oivalluspäivä. "Herra komisario, tulisitteko katsomaan tätä.."

    Muistetaanpa taas, että kyseessä on kertomus, jonka tarkoitus on viihdyttää lukijaa. Ei tämä ole mikään lentoturmatutkintaan keskittynyt dokumentti, vaan ovelasti kehitelty rikostarina. Sallittakoon kirjailijalle vapaus viedä tarinaa, sallittakoon meille keskustelu asiasta tyyliin entäpä jos...

    On todettu, että Mauri taitaa pitää pommeista, miinoista ja kranaateista. Vanha sapööri sanoi, että onhan se mukavaa, kun viestimieskin on niistä kiinnostunut.
    Sekin ilahdutti, että sapööri lainasi minulta koko kirjan luettavakseen!

  • nimimerkki

    puttonen

    26.4.2017 klo 19:18
    Kuukauden kirjaa lukiessani alkoi Kruusin pommi tuntua jotenkin tutulta. Muistin erään everstin, joka aikoinaan yritti kääntää historian kulkua ja josta Maurikin teki esitystä radioteatterille, mutta juttu taisi kaatua siihen, ettei Maurin vaatimaa "Horst Vesseliä" haluttu soittaa Stauffenbergin tarinan ohessa. Kruusin räjähde oli konstruoitu pitkälle samoin - iskuria pidättelevää lankaa syövyttävine happoineen - kuten Stauffenbergin pommi.

    Everstin lataus räjähti operaatiohuoneen pöydän alla salkussa, mutta ei surmannut kohdetta. Salkku pyöri korkeiden upseerien jaloissa ja sitä siirrettiin kohteesta kauemmaksi ennen räjähdystä. Muutamia kuoli, useita haavoittui. Sitten kuulusteltiin 6000 henkilöä. Stauffenbergin ja kymmenien muiden salaliittolaisten kohtalona oli Waltarin pöytälaatikkorunon tunnelmat: "..ikävä seisoa näin, kiväärin piippuja päin..".

  • nimimerkki

    Serambleri

    27.4.2017 klo 12:53
    Yhteensattuma (jätetään attribuutti hauska nyt pois) on tämä, että nyt keskustelemme siitä mitä eroa on katsoa kiväärin piippua edestä tai takaa.
    Suomi 100 juhlaraha-asia sai surkuhupaisia piirteitä ja synnytti somehuutoa. Olisin muuten valmis vetämään tuohon yhtäläisyysmerkit.
    En ryhdy väittelemään teloitusaiheen sopivuudesta juhlarahaan. Kaikki ovat mielestään oikeassa.
    Sitä sen sijaan en voi olla korostamatta, että taiteilija on tehnyt täysosuman. Kun katsoin asiantuntijoiden lavastetuksi tuomitsemaa kuvaa, jonka aiheesta rahaehdotus on tehty, hämmästyin sitä taitoa jolla taiteilija rahakuvassa häivyttää murusiksi jotkut teloitettavista. Sama käsittely on kohdistunut teloittajaryhmään. Rahan kuvassa tapahtuma on kesken. Aika vaan hetkeksi seisahtuu katsojan mielessä. Kuva antaa huikean, oivaltavan viestin siitä, miten asiat ja ihmiset murenevat kokonaan koskaan häviämättä. Tästä vinkkelistä katsottuna raha olisi pitänyt panna jakoon.

    Yhteensattuma tässä asiassa siis on puttosen mainitsema C.v. Stauffenbergin teloitus ja siihen liitetty sitaatti.
    Ikävä siellä kiväärien etupuolella on seisoa.
    Lienee myös tutkittu, oliko tulikomentoja antamassa tuttu, ehkäpä kadettiveli ja oliko kivääriryhmä uninen.
    Yöllähän tämä "Endlösung" taidettiin panna toimeen.

  • nimimerkki

    T H

    27.4.2017 klo 17:27
    Mielenkiintoinen juttu rahajupakassa lienee että paljonko on rahoja jo painettu? Mitä tehdään jos lyönti jo aloitettu? Paljonko häviää jonnekin ja putkahtavat joskus jostain keräilyrahoiksi hyvään hintaan? Loput tietysti sulatetaan uudestaan ja tehdään uusi kilpailu suunnittelijasta. Vaan miten tuon mahdollisesti tuhoontuomitun Juhlarahan suunnittelijan palkkiot? Kaipa nyt ne edes on maksettu? Vaan mikähän lienee summa? Arkkitehtien ja taiteilijoiden palkkioihin en ota kantaa. Veronmaksajathan ne maksavat suurimmaksi osaksi.

  • Matti Nummenpää

    29.4.2017 klo 09:20
    Puttonen ja Serambleri mainitsevat runon Kenraali kuolee aamunkoitteessa. Mika Waltari: Poytälaatikko - muistoja ja muistiinpanoja 1945-1967, WSOY 1967. Koska tämä runo liittyy Mauri Sariolaan, niin avataan sitä hiukan. Runo kokonaisuudessaan kuuluu:

    Vavahdan. Joko on hetki.
    Turrutan tuskan ja vihan.
    Onneksi lyhyt on retki
    poikki aution pihan.
    Kukaan ei huomata saa
    säärteni vapinaa.

    Maassa on lunta ja hyhmää
    taivas kuin kerjäläisnuttu.
    Unista kivääriryhmää
    komentaa upseeri tuttu.
    Ikävä seisoa näin
    kiväärinpiippuja päin.

    Silmäsi muistan ja kosken
    ihoa paljaan lanteen
    hyväilen kuumaksi posken.
    Savukelaatikon kanteen
    hitaasti kirjoitan:
    Sinua rakastan.

    Muuta en kirjoita mitään
    kuolen syystä tai syyttä.
    Mietin katsoen itään
    elämän ihmeellisyyttä.
    Sääntöjen salliman
    sytytän tupakan.

    Kipu ei kauan kestä
    muutaman sekunnin verran.
    Kuoleman pimeydessä
    kuiskaan viimeisen kerran
    viestini ainoan:
    Sinua rakastan.

    Keväällä 1918 ampuivat punaiset Rengon Oinaalan kylässä oman kivinavettansa seinää vasten tilanomistaja Kalle Hakkolan. Runo on tästä tapahtumasta. Hänen pojastaan Arvo Hakkolasta tuli Maurin lanko, sillä hän meni naimisiin Maurin kasvattisisaren Vilman kanssa. Vilma oli oikeasti Maurin serkku.
    Tarina on kerrottu Suruton sariola sivulta 164 alkaen.
    Ja saihan Mauri tästä runosta kirjalleen nimenkin.

    MS / Int.

  • nimimerkki

    Serambleri

    30.4.2017 klo 15:29
    Huhtikuu loppuu, lunta on maassa mustarastaskoiraan korkeuden verran.
    Uudet kirjalliset tehtävät ovat varmaan pian työn alla. Sariolan tuotantoahan vielä on lukupiirittämättä.
    Vielä jatkan Outolinnusta. Pohdin jo aiemmin sitä, mikä sai Raunin epäilyt vireille. Miksi hän alkoi sovitella palasia yhteen? Yksi vastaus on Maurin muistakin kirjoista tuttu tekninen laite: magnetofoni.
    Mankka on ollut uusi ja ihmeellinen vekotin silloin, kun Maurin tuotannon pääosa syntyi. C-kasetti vasta teki tuloaan. Muistan(luulen muistavani) kaksi muuta kirjaa, joissa epäilty murtuu ja tunnustus tulee magnetofonin kertoessa miten kaikki oikein kävikään. Yhdessä kirjassa puolustusasianajaja(oliko se Viima?) käyttää oikeussalissa tuota harvinaista laitetta. Harvinaista todella, siksipä Sariola selittää kirjassa tarkasti, millainen härveli on kyseessä, on johtoja, on valoja, on keloja. Toinen sankarimagnetofoni esiintyy silloin kun pitää löytää lisää syyllisiä rikkaan enon Porsche-murhaan. Oikaiskaa, jos meni kirjat sekaisin, on vappu kaatumassa päälle.
    Tuleeko mieleen muita magnetofonisariolaaneja?

    Joskus on PMVS:n kirjaistunnoissa leikitty ajatuksella, jossa kirjan juonta lähdetäänkin kuljettamaan toisin kuin tekijä on homman hoitanut. Nimitämme tätä aivoittelua "entäpä jos" -pähkäilyksi. Valitsemme uuden ratkaisun johonkin kirjan jälkipuolen tapahtumaan ja pidämme kisan siitä, kuka tekee tarinaan parhaan lopun tällä uudella käänteellä. Aikaa yksi viikko, tarinat kerrotaan ja punnitaan seuraavassa miitingissä. Parhaan kehitelmän tehnyt saa valita seuraavan kirjan ja juonen katkaisukohdan.

    Tässä esimerkki uusjuonittelusta. Entäpä jos?
    Outolinnun juoni katkaistaan siitä hyytävästä kohdasta, jossa Monica on laskeutunut korpikentälle ja asettelee pommia koneeseen. Hänen olonsa tuntuu riipaisevan turvattomalta. Taivaan värikin on tuomitseva. Laatikon sisällä asuu kuolema. Monica aavistelee, että kaikki ei sittenkään ollut oikein. Selittämätön kammo ahdistaa häntä.
    Kirjassa Monica päättää olevansa iso tyttö ja painaa sitä nappia.

    (Tämä kohtaus on Maurilta jälleen yksi tunnelmatäysosuma, mestarin työtä, kannattaa kerrata ja olla samaa mieltä. Oikein rupesi lukiessa hartioissa ramahtelemaan. Eka painos s129-132)

    "Entäpä jos -seuran" versiossa Monica päättääkin katsoa pelikumppanin käden, millaisia kortteja sinne on jaettu? Monica ei painakaan sitä nipukkaa.
    Teknisesti lahjakkaana (loistavat lentäjäthän ovat) hän tekee viritelmän.
    Monica järjestää niin, että hän voi turvapaikasta kiven takaa langasta vetämällä
    pudotaa sen kirotun napin päälle painon.
    Voidaan muuten uskoa, että naisella adrenaliinitaso hyppää, kun pommi räjähtää. Ossin peli paljastuu. Perkele, mähän aavistin sen!!
    Lentokoneen kappaleita satelee nurmikolle.
    Monica vetää potin kotiin.

    Tästä lähdetään rakentamaan kertomusta eteenpäin. Mitä sitten tapahtuu? Mille oksalle outo lintu nyt pesän tekee? Tehdään kirjalle uusi finaali. Viikko aikaa. No, päätimme odottaa äitienpäivään asti.
    Käppäiltiin kylän baarista kotiopäin ja mietittiin, että mitähän novellikirjailija Luusalmi nyt keksisi?

  • nimimerkki

    ukkelo

    16.5.2017 klo 00:01
    Teos Näin lentää outo lintu esittää merkillisen kuvan suomalaisten ammattilentäjien alkoholinkäytöstä. Siinähän DC 8 otetaan ilmaan, jos nyt ei suorastaan juovuksissa, niin tilassa, jossa en haluaisi kuulla että täällä mörisee kapteeni. Tosielämässä tällaisesta ei ole ollut havaintoja.

  • nimimerkki

    Serambleri

    16.5.2017 klo 07:49
    Sanotaan, että on outo olo kuin osuuskaupanhoitajalla ennen inventaariota. Outo tai kuten Mauri hienosti sanoo, onea. Nyt näin kävi minulle tuon DC-kasin kanssa. Mietin että taivas yksin tiennee, mistä linnusta edellä on kyse.

  • nimimerkki

    ukkeloC

    21.5.2017 klo 01:24
    Seison edelleen kommenttini takana, vaikka se näkyy suuntautuneen väärään kirjaan. Tarkoitukseni tietenkin oli kommentoida kirjaa Taivas yksin tietää.

  • nimimerkki

    ukkelo

    26.5.2018 klo 23:22
    Tulihan tuokin kirja luetuksi. Juoni on tavattoman epäuskottava: Miehellä on kaksi samannäköistä naista, vaimo ja rakastaja, molemmat lentäjiä. Mies haluaa päästä kummastakin eroon. Itselläni jos olisi sellaisia suunnitelmia toteuttaisi ne edes Norjan vuonoilla enkä järvillä.

  • nimimerkki

    T H

    31.5.2018 klo 21:40
    Jos kaksi hyvännäköistä naista, niin miksi edes yrittää päästä eroon molemmista? Se matkan termoskahvihetki ei todella edes uskottava.
« aihelistaan

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »

Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Huhtikuu 2017 Näin lentää outo lintu