Lukupiiri

« aihelistaan

Kesäkuu 2017: Taivas yksin tietää


  • Matti Nummenpää

    1.6.2017 klo 08:48
    Kesäkuun kuukaudenkirja on Taivas yksin tietää, sen takakannen teksti:

    Mauri Sariolan uusi romaani kuvaa suomalaisten liikennelentäjien maailmaa. Kronometrintarkkaa ammattityötä. Kansainvälisstä ilmapiiriä. Rentoutumista kovan homman päälle.

    Lentokapteeni Ruokosen ja lentoperämies Jussarin työviikko ei kylläkään ole niitä tavallisimpia. Se alkaa reittilennolla Pariisiin, johtaa huipputason puutarhakutsuihin, vastaan tuijottavaan pistoolinpiippuun, armottomiin totuudenhetkiin. Suomalaisen ilmailun koko kuva ja taustat selvitetään. Ja Sariola esittää yllättävät tulkintansa maamme lentohistorian mustimmista sivuista, Koivulahden ja Maarianhaminan onnettomuuksista.

    MS / Int.

  • nimimerkki

    puttonen

    1.6.2017 klo 11:31
    Ensimmäiseksi täytyy pahoitella, että eipä tullut eilen tv:stä ohjelmaa Koivulahden tapauksesta vaikka sitä mainostin. Joulupukki siellä tallusteli ohjusromun seassa Inarinjärven jäällä. Ohjelmassa mainittiin, että Neuvostoliitto maksoi Suomen esittämät ohjuksen etsintä- ja nostokustannukset 560000 markkaa.

    1970-luvulla lukiessani kuukauden kirja oli lukuelämys: Sopivasti tekniikkaa, sotasankaruutta, miehistä toveruutta, lehtivihreää tyttöjen leninkien selkämyksissä, kesäjuhlia, jännittävät tulkinnat todellisista lento-onnettomuuksista ja tarinan jännitteenä työtoveriin kohdistuva epäily.

    Mukava tuo oli vieläkin lukea. Lentokapteeni Tapani Ruokonen on miesten mies. Vuonna 1923 syntynyt, sodassa hävittäjälentäjänä toiminut uros pistää kesäjuhlissa soimaan "Lentäjän valssin" ja heittää sotaakäymättömän nuoren kenraalin katajapensaikkoon. Kuudellatoista ilmavoitolla ei sentään Mannerheim-ristiin ylletty, mutta Akseli-enolla on sellainenkin hely. Ja se vain sopii. Varsinkin, kun rikas eno lupaa Sysmän perintötilansa veljenpojalleen lentoasemalla noin vain ohimennen kohdattaessa. Menköön noinkin, mutta harmittaa, kun Mauri on mennyt mieleistään miestä - lentokapteenia - kuvatessaan tolkuttomuuksiin.

    Alkuillasta maistuu viski ja vodka. Sitten päädytään savusaunaan juomaan Ahven-Aukustin pontikkaa lentokapteenin komennellessa illan isäntää: "Kaada lisää sitä viinaa!". Tolkkuhan siinä menee ja pimeys tulee. Siitä huolimatta sankarimme herää ennen neljää, katsoo peiliin todeten, että Luojan kuvasta on vain raamit jäljellä. Suihku, parranajo, toinen suihku, ainakin pari voimallista rakastelua ja sitten muistuukin mieleen tärkeät virka-asiat! "Kello oli lähes viisi ja aurinko nousi uhkeana punaisena pallona maiseman ylle". Ilman pienintäkään epäröintiä lentokapteeni lähtee autoilemaan ja harhaan ajettuaan herättää mökinmiehen lyömällä nyrkillä ikkunaan. Mökinmies pillastuu, toteaa lentokapteenin humalatilan ja uhkaa soittaa poliisin. Huumorintajua hänellä sentään on eikä aikaakaan, kun Ulla nousee lentokapteenin kyydistä kauniin talon edessä Westendissä.

  • nimimerkki

    Serambleri

    3.6.2017 klo 21:29
    Edellä onkin puttoselta osuvaa luonnehdintaa. Tekstin toinen kappale on mainio tiivistys.
    Oikeastaan ihmettelen, miten Sariola onkin saanut kirjaan mahtumaan niin paljon tapahtumaa.
    Sivuja on alle 250 ja kirjasinkin sentään aika selkeän kokoinen. Koko ajan mennään, ei tule pitkiä suvantovaiheita.
    Kuitenkin tekstissä on aikaa Maurille tyypilliseen tapaan syöttää lintuja, ihailla kasvikuntaa ja muistella, että muurahaisten päälle ei pidä kävellä. Henkilöiden vaatteet, leukaperien muodot, ryntäät ja lanteet saavat toistuvasti rivitilaa. Notkuvat ruokapöydät kuvataan niin laveasti, että lukijan pitää lähteä jääkaapille.
    Vaikka pontikkaa savusaunassa -kohtauskin on parikymmentä sivua, ei lukija pääse pitkästymään. Muistelee vaan lukiessaan, mitä tammikuun -61 "crash-landing" oikeasti piti sisällään. Siinäpä kuluu aika huomaamatta miettiessä että eihän se Kauhavalta lähtenyt eikä asia muutenkaan noin mennyt...ja sivu kääntyy.
    Taitava veto kirjailijalta käyttää todellisuuden tukiverkkoa mielikuvituksen maton kutomiseen. Hyvin kirjoitettu. Ei Finnairia olisi kuitenkaan tarvinnut siihen vetää.

    Kun oli vielä niin hyvin muistissa Kuolinkellon erikoisnuori vänrikki Helenius, aloin hieman epäluuloisena katsella Ruokosen ehtimisiä (en muuten hoksannut tuota puttosen mainitsemaa syntymävuotta -23).
    Kesällä -39 sai poika lentomerkin rintaan, kerää tiimaa keväällä -40 Vanajan jäältä Tyrvännössä ja kesällä pöllyttää Pyryllä Parolan lentokenttää. Upseerikoulu oli käytävä Niinisalossa. Kävi Kadettikoulun 1942-43 ja oli -44 keväällä Äänislinnassa 19-vuotiaana luutnanttina, vietti rentoa aikaa huolettoman hattulalaisen Matti Sarkkalan kanssa. Jossain välissä oli Ruokonen ehtinyt vänrikkinä sota-aikana myymään junassa enonsa kuvia rahapulan torjumiseksi. Kapteenina hän kuitenkin lähti sotatöistä kun ampuminen lopetettiin. Taitaa olla niin, että turhaan näitä vuosia laskeskelee.
    Tärkentä on, että pulkka liikkuu eli tarina kulkee.

    Lentokapteeni heitti kenraalin katajikkoon. Mikä otsikko! Ei vaan saatu reaaliaikaista kännykkäkuvaa toimituksiin siihen aikaan. Tuumin aluksi, että Kurukiven esikuva olisi ollut Aimo "kusi sukassa" Pajunen, mutta aika ei täsmää. Kirjan ilmestymisaikana Pajunen (s.1931)vielä taisi haaveilla kenraalin arvosta. Kun kirjassa korostetaan, että Kurukivi oli ensimmäinen sotaa käymätön kenraali, on esikuvaksi (jos sellaista nyt tarvitaan)käytettävissä kosolti muita mahdollisia haitarinsoittajia. Muistaakseni Jaakko Valtanen oli viimeinen sotaa käynyt kenraalimme.

    Perhana, että pelotti kun luin kevytkännisen Jussarin kohelluksesta siellä korkean koulun jyrkällä katolla. Ukkosenjohdatinta pitkin vaan liukuu ja kiipeää kämmenet verillä, huh! Vastaava tunne oli mahanpohjassa kun aikoinaan luin John Irvingin kirjaa Garpin maailma. Siinä on vieläkin karmaisevampi räystäälläriippumiskohtaus. On siinä toinenkin mieleenpainuva tapahtumakuvaus...Jos on tullut luetuksi, muistat kyllä.

    Niin, se tärpästikkeli. Jussari harmittelee, että eipä ole tullut vilkaistuksi Nykäsestä mitä tuo tarkoittaa. Turhaan olisi mennyt oppineen aika. Ei sitä siellä ole.



  • nimimerkki

    puttonen

    6.6.2017 klo 12:11
    Tiirakari kysyy: "Mikä vuosiluokka?" ja Ruokonen vastaa: "Malli-23" (sivu 64 minun kirjassani, jossa lehdetkin lentelevät). Tiettävästi lentämisen teknistä tietoa Mauri sai lentokapteeni Heikki Kesolta ja tuossa sota-ajan tarinassa on viitteitä Hans Windin (Maurin tuttu) tarinasta, mutta Wind oli Ruokosta neljä vuotta vanhempi.

    Minua ihastutti kolmen miehen keskustelu lentäjien "kymmenen kilometrin kerhosta". Matka kun mitattiin pystysuoraan ylöspäin. Tuli heti mieleen lieneekö mainareilla vastaava kerhonsa ihan päinvastaiseen suuntaan... Jopa harvasanainen ja raskasmielinen lentoperämies hymyilee otaksuessaan esimiehensä kerhon kunniapuheenjohtajaksi ja jääkärieversti jatkaa suoraan syötöstä: "Niitä perustajajäseniä ainakin?". Siinä kiihtyy jo kapteenikin niin, että on lähdettävä miestenhuoneeseen viilentymään, ettei tule sanotuksi sellaista mikä veisi Sysmän perinnön sivu suun. Tässä on pätkä parasta Mauria!

    Jotain ajatteluttavaa on myös jääkärieversti Isoluhdan harrastuksessa: "Palkattuaan kokopäivätyöhön lääkärin ja sairaanhoitajan hän oli keräillyt töihinsä kaikki Lahden ja Heinolan seudun rappioalkoholistit. Jotain suurta suota kuulemma ojitettiin ja kuivattiin (sariolaani?). Lapiolla vain, että hommia piisasi. Viikot heiluttiin hiki hatussa selvin päin ja viikonloppuisin otettiin lääkärin ja sairaanhoitajan valvonnassa viinaa.".

    Lahden ja Heinolan seudut olivat Maurille tuttuja Rihun sahan ajoilta. Vanha fasisti kuivauttaa "Pontisen suot", mutta humaanimmalla otteella kuin esikuvansa vaikka kuri olikin kuulemma moitteeton. Vanhalla fasistilla tarkoitan tietenkin jääkärieversti Isoluhtaa.

    Haluan ajatella, että ehkä tuo Isoluhdan harrastus oli Maurille eräänlainen unelma. Kyllä hän halusi ihmisille hyvää ja rappioalkoholisteille liikeni lantti aina kun taskussa oli ja yleensä oli, koska Mauri ei ollut pikkurahan puutteessa vaan ison. Mikäli voimapaperia olisi ollut Isoluhdan lailla, olisi Mauri hyvinkin saattanut suonkuivatuslaitoksensa perustaa. Viikko fyysistä työtä terveellisesti hikoillen ja viikonloppuna hillittyä juhlaa valvonnan alla. Miehet viihtyvät ja tuntevat itsensä tarpeellisiksi. Tuntuu toimivalta systeemiltä. Lämpimässä tuvassa ja viskilasi käden ulottuvilla.

  • nimimerkki

    PPP

    6.6.2017 klo 21:07
    "Taivas" luettu, ei ollenkaan heikointa Sariolaa, vetää reilusti vertoja "Kohisevalle koskelle" ja muutamalle heikoimmalle Susikoskelle. Kaikkia Sarioloita en ole lukennut, kymmeniä kuitenkin. Kirjassa -Maurin tyyliin- sopivasti auliita naisia, sotasankaruutta, rankkaa, mutta toimintakykyyn vaikuttamatonta juopottelua ja kaukaisia paikkoja. Pariisissa syötiin kroissantteja ja batonkia.

    Lentokapteeni Ruokonen oli "Karoliinin" Heleniuksen kaltainen nuoriin naisiin vetova seksuaali- ja viinankaadon atleetti ja armeijahierarkiassa nopeasti nuorella iällä edennyt sotataidon ihmemies, joka voikin heittää katajapuskaan sota-ansioita vähättelevän, samaa naista hakkailleen ensimmäisen sotaa käymättömän kenraalin. Myöhemmin Ruokonen osoittaa miehuuttaan ottamalla kenraalinkin haluaman naisen, vieläpä kahdesti. Lentoperämies Jussari parrakas ja Mauri siirsi omia asenteitaan partanaamoja kohtaan Ruokosen enoon. Maurila muuten usein asetelmana eno ja sisarenpoika. Sekä "Karoliinissa" että "Taivaassa" molemmat enot olivat vieläpä ratsuväenupseereita ja sotasankareita. "Simo Hurtassa" myös alkoholisteja työllistävä kokeilutila. Onko vuorineuvos Tiirakarin esikuvana muuan turkulainen P:llä alkava, myöhemmin ryvettynyt rakennuttaja. Vuorineuvoksella oli Maurin kirjoille tyypilliseen tapaan huomattavasti nuorempi vaimo.

    Muita maurismeja: ruskettuneen ihon ja hyvien hampaiden ihailu, ratti- ja lentojuopumuksen vähättely sekä alun lähtökuvauksessa että Koivulahden lento-onnettomuuden syiden spekuloinnissa.

    Alun lähtoselvityksen ja Jussarin puutarhan kuvaus pikkutarkkaa ja jopa hieman pitkästyttävää sivujen täytettä.

    Kirja oli kokonaisuudessaan melko positiivinen yllätys ennakkoasenteisiin verrattuna, tosin selvä välityö tämäkin.

  • nimimerkki

    Serambleri

    8.6.2017 klo 18:10
    Kun tarkemmin luin, niin onhan se Ruokosen vuosimalli todella mainittu minunkin irtolehtikirjassani juuri siellä kuin puttonen mainitsi. Kyllä se maininta 19-vuotiaasta luutnantista Äänislinnassa -44 toukokuussa on todettava harhaanjohtavaksi. No, kuka niitä kaikkia laskemaan.
    Siten on toinen asia jonka saatte minulle selittää, tärpästikkelin kyllä hyvin tiedän.
    Kirjassa pohditaan mikä olisi saanut DC-kolmosen molemmat pilotit hepuloimaan samanaikaisesti siten, että tullaan tikkana nokka edellä tonttiin. Yhtäaikainen sydän- tai muu kohtaus on niin epätodennäköinen, että "tuota sattumaa arvioitaessa olisi jouduttu lähtemään jo Mont Palomarin lukuihin". Fibonaccin luvut on joskus painettu mieleen, mutta tuo edellä mainittu lukujuttu tuntuu vieraalta.
    Kylläpä jäi hiertämään. Neuvokaas nyt vähän.

  • nimimerkki

    puttonen

    15.6.2017 klo 00:22
    Viime päivien poliittista kesämyrskyä seuratessa tuli mieleen Maurin kirja "Isänmaan parturit". Siitä mielikuvitus lähti jatkamaan, että tämän kuukauden kirja taas sopisi hyvin kesälukemiseksi lentävälle pääministerillemmekin. Sitten tiesi media, että taisi olla koko pääministerin lento ihan poliittista teatteria, joten paremmin sopinee jo lukupiirissä käsitelty "Näin lentää outo lintu".

    Serambleri pyyteli neuvoa pohdiskellessaan Mont Palomarin lukuja, mutta minulla heräsi pieni epäilys, että taitaa tietomies hieman vedättää meitä muita lukupiiriläisiä ja kenties on parasta aikaakin kattoikkunastaan suunnattu oikein pitkä putki, jolla sihtailee ties mitä Kassiopeian ylintä tähteä... Muistin miehen muutenkin, kun tuli Maurin tekstissä eteen kaukaisesti tutulta kuulostava sana "jumpru". Muistelin, että sehän oli eräänlainen tilavuusmitta, jota erään kunnianarvoisan seuran jäsenet käyttävät tarkkaillessaan nauttimaansa jalon juoman määrää. Menin ymmälle kuin soinilainen Jyväskylässä. Mauri kun kirjoittaa rautakaupan puotipuksun sanomaksi: "Myin ihmisille naulaa ja sinkilää, jumprua ja pylpyrää, potkukelkkaa ja lipputangonnuppia...". Paljonhan on sanoja, jotka tarkoittavat eri asioita. Mikähän on tuo Maurin rautakauppiaan jumpru? Se pitäisi nyt saada selville.

    Palataan vielä Jyväskylään, jossa tuntuu viikonloppuna olleen "Rotat pois laivasta"-meininki, vaikka Sariola-seuran vuosijuhla oli jo maaliskuussa! Sellaisetkin "Susikosket" tulevat mieleen, kuin "...virittää ansan", "...ajojahti" ja "Aina roiskuu kun rapataan". Onneksi on uusi vaihtoehto. Kun vetäjissä on elo, elomaa ja elovaara, niin mahdollisen uuden puolueen peruskirjaksi ehdotankin: "Elomme merta laiva purjehtii".

  • nimimerkki

    Serambleri

    16.6.2017 klo 20:01
    Jumprua käsiteltiin joskus PMVS:n sananvääntelypiirin kokouksessa ja tuloksesta olen tännekin aikoinaan raportoinut. Tilavuusmitta ilman muuta on meidän ykkösselityksemme. Sehän on vanha kunnioitettava mittayksikkö, kunnioitettavuus toki vähän riippuu siitä, mitä seosta sillä kitusiin kaadetaan. Hieman häiritsi aluksi se, että jumpru on erään lähdeteoksen mukaan naisille tarkoitettu juomamitta.
    Tuo "jumprua ja pylpyrää" tuli setvityksi myös silloin. Purjehtijajäsen selitti oitis, että jumpru tekee tärkeää tehtävää purjeveneen mastossa. Selitti asiaa tarkemminkin, mutta täsmälliset muistikuvat jäivät tilavuusmittajumprunkin tähden vähän hatariksi.
    Lukupiirissä on varmaan harrastajia, jotka kertovat miten köydet, jumprut ja pylpyrät keskenään purjeita hallitsevat.

  • nimimerkki

    PPP

    19.6.2017 klo 07:43
    Oliko Pajunen vai Meriö ensimmäinen sotaa käymätön kenraali?

  • nimimerkki

    Serambleri

    19.6.2017 klo 19:26
    Siivoiltiin juhannusta varten PMVS:n savusaunaa, vierähti siinä koko sunnuntai. Oliko sitten häkää vai muuta vinkua ilmassa, mutta aika pitkällä oli jo tämä maanantai kun alettiin ottaa yhteyttä tämänpuoleiseen. Luettiin tietysti lukupiirin viimeisimmät kommentit.
    Tuli pidettäväksi kenraalipaussi.
    Muusikkojäsen kertoi, että kenraalipaussi on koko soittajasakin yhteinen mojova totaalitauko, niin pitkä, että yleisöstä osa alkaa taputtaa, osa nousee lähteäkseen kotiin tai kaljalle.
    Meillä kenraalipaussi johtui siitä, että piti selvittää kuukauden kirjassa sivuttua nuoren kenraalin arvoitusta.
    Kirjassa mainitaan, että haitaristi Uolevi Kurukivi on armeijan nuorin kenraali. Ilmaus tarkoittanee tässä fyysistä ikää eikä sitä, että mies on tuorein arvoon ylennetty. Kenraali itse mainitsee olevansa ensimmäinen sotimaton kenraali tässä maassa.
    Olemme jo aiemmin päätelleet, että Sariolan sihdissä Kurukiven esikuvana olisi ollut Aimo "kusi sukassa" Pajunen.
    Arviota tukee se, että Pajunen (k.2003) oli värikäs persoona ja huomattavan etevä haitarinsoitaja.

    PPP:n kysymys ensimmäisestä sotaa käymättömästä kenraalista taitaa vaatia tarkempaa selvittelyä. On huomattava, että kirjassa ajetaan kahta jänistä: nuorinta ja toiseksi sotaa käymätöntä.
    Nuoruusasia on helpompi ratkaista. "Kurukivi-Pajunen" ei ollut kirjan teon aikoihin Suomen nuorin kenraali. "K-P" on syntynyt 1931, kenraaliksi hänet on ylennetty 1976, Ilmavoimat panee paremmaksi. Rauno Meriö on syntynyt 1933, ja ryhtynyt kenraaliksi 1975. Se siitä nuorimmaisuudesta.
    Näiden kahden kumppanuksen osalta syntyy sitten takaoven kautta päätelmä, että Meriö on heistä nuorempi sotaa käymätön kenraali.
    Ollaanpa varovaisia. Muita mahdollisuuksia saattaa olla.
    Pientä epävarmuutta sisältyy siihen, miten määritellään "sotaa käynyt/käymätön".
    Esimerkkinä kenraalikunnassa vaikuttanut Lauri Koho, syntynyt 1926, on ylennetty kenraaliksi 1973. Pikaisesti ajateltuna voisi näyttää siltä, että tässä meillä on sotaa käymätön kenraali. Ei suinkaan. Siihen aikaan ehdittiin kun isänmaan etu vaati ja ryssä painoi päälle. Kohon henkilötiedoissa mainitaan osallistumien talvisotaan (!), jatkosotaan mies ehti ilman muuta. Sotapätevyyttä lisäävä varusmiespalvelus tuli sitten eteen 1944.
    Näitä "viisitoistavuotisna hän astui rivihin -kenraaleita" löytynee muitakin.

    Jätämme pelikentän oikeille tutkijoille. Kenraalipaussi on osaltamme nyt tässä. Asiantuntijamme on estynyt. Tuhohyönteisten eliminointitehtävissä Sota-arkistossa meritoitunut jäsenemme on parhaillaan Skotlannissa perehtymässä turvesavun käyttöön tislausprosessin herkimmissä vaiheissa.
    Ei ole muuten kuulunut kaverista kahteen viikkoon mitään. Jotenkin tulee mieleen oliko se nyt Eeron ja Simeonin matka Turkuun vaihtamaan veljesten hankkimia metsän antimia talossa tarvittaviin hyödykkeisiin....



  • nimimerkki

    Serambleri

    19.6.2017 klo 19:47
    Sen siitä saa, kun historioidaan asiantuntijan ollessa olviretkellä Schleusingenissa(vast).
    Kenraali Aimo Pajunen kuoli 2013.
    Nyt "Joas poistuu kovin aattelevana ja käsi otsalla".

  • nimimerkki

    puttonen

    24.6.2017 klo 11:19
    Taivas yksin tietää, mikä Leo Olavi Susikoski on lopulta miehiään. Aika paljon hänestä tiedämme, kunnes tulee tietoon aiemman tiedon kanssa ristiriidassa oleva tieto. Seuramme tarmokas intendentti tavoitti rikostarkastajan vuonna 2005 ja sai häneltä harvinaisen haastattelun, jossa Susikosken henkilökuvaan saatiin valaistusta. Haastattelu löytyy lehdestä "Ampiaiskesä 2/2005" otsikolla "Pitäähän rekeä vetää, kun on valjaat selkään otettu". Lehti on muuten seuramme kymmenvuotisjuhlanumero.

    Haastattelija pyytää ensimmäiseksi rikostarkastajaa kertomaan lapsuudestaan ja Susikoski kertoo: "Olen maalaistalon poika alkujaan. Satakymmenen viljeltyä ja neljäsataa metsää. Sisaruksia oli yksi veli ja yksi sisar. Olen syntynyt vuonna 1925. Isä yritti kouluttaa osan herroiksi, kun poikia oli paljon. Muista tulikin, mutta ei minusta.".

    Edelleen vuonna 2005 seuran vuosikokouksen tietokilpailussa kysyttiin: "Paljonko Susikoskella oli Sariolan tekstien mukaan sisaruksia?". Oikeana vastauksena mainittiin 1 veli ja 1 sisar. Oli myös tietoa, että veljiä olisi enemmänkin, mutta se tieto muistettiin Susikosken kertomaksi tilanteessa, jossa hän hieman teki itseään tykö viehättävälle "Elovena-tytölle". Yhden veljen ja yhden sisaren vastaus oli opiskeluaikoina professorin tentissä annettu ja sitä pidettiin siten luotettavampana. Taidettiin sentään molemmat vastaukset hyväksyä oikeiksi. Mainittakoon, että ansiokkaat kysymykset seuran vuosikokouksen tietokilpailuun vuosina 1997-2013 teki ja kisan vetäjänä toimi "Sysmän Susikoski", kamreeri Kari Piitulainen.

    Lyhyen ja vähälumisen Suomen kesän innoittamana päätin lukea "Susikosken kuuman loman", pokkarin vuodelta 1983. Mukavaa paahteista risteilytarinaa täynnä kirjoitusvirheitä, eikä tahdo henkilötkään jaksaa olla omilla nimillään. Juoppo konttoripäällikkö Sorjonen ryyppää aivoistaan sen sisimmänkin sipulikerroksen ja nimestään j-kirjaimen. Pääjohtaja Paalun uhkeasta Ingridistä tulee lopulta Astrid. Yllätys tuleekin lukijalle vasta risteilyn jälkeen. Pohjois-Haagassa putoaa erään asunnon postiluukusta mustareunainen kirjekuori - kutsu hautajaisiin. Rikostarkastaja hätkähtää epämiellyttävästi. Siiri-tädin synkistä hautajaisista oli sentään kulunut jo kymmenen vuotta. Kaukaisemmat sukulaiset samoin kuin rikostarkastajan tuttavat, olivat hänen tietämänsä mukaan hyvissä sielun- ja ruumiinvoimissa ja "hänellä ei ollut läheisiä omaisia - Susikoski oli jo vuosia sitten kuolleitten vanhempiensa ainoa lapsi.".

  • nimimerkki

    ukkelo

    25.6.2017 klo 17:28
    Kommentoin lentäjien alkoholinkäyttöä väärään kirjaan Näin lentää outo lintu, vaikka tietenkin tarkoitin kirjaa Taivas yksin tietää. Käsissäni on ensipainos vuodelta 1975, jonka kannessa komeilee Finnairin tuliterä DC 8. Tuskinpa Finnair olisi kirjaa sponsoroinut jos pilottien alkoholinkäytöstä olisi ollut jotain moitittavaa, silloin. Perämies Jussarilla ei nykyisin olisi mitään asiaa railakkaan Pariisin illan jälkeen esimerkiksi Airbus 350:n puikkoihin. Se, että juuri ja juuri puhaltaa nollat ei enää riitä.

    Pipo kiristyy, ystävät hyvät. Vuosituhannen vaihteessa Heathrowin Excelsioior hotellisa nelraitainen hiha nousi vielä useampaankin skooliin, mutta hiljaisemmaksi on käynyt sekin baari. Mitä omakohtaiseen lentokokemukseeni tulee, olen saanut DC 10:n ilmaan kuten kuka tahansa joka osaa sauvoista vetää. Sitäkin vaikeampaa oli saada se vehje ehjänä alas., eikä kukaan ryhmästämme siinä onnistunut. Onneksemme lennot tapahtuivat ilmailuopiston simulaattorilla, sanoisin että lähepänä tositilannetta kuin jotkut seuramme jäsenet, toivottavasti koskaan eivät koe.

    Jos tähän lopuksi kommentoisin kuukauden kirjaa. Siinähän esintyy kolme kirjailijalle tyyillistä mieshahmoa. lyhyesti sanoen sankari, konna ja surkimus. Vuorineuvos Asko Tiirakari ottaa tässä kirjassa sankarin roolin ja toisin kuin johtaja Tikka Napapiirin prinsessassa säilyttää sen melko pitkälle. Lukija loppupeleissä toteaa, että sitä tuli mitä tilasivat. Mairi Sariola ei lauo vitesjä joka sivulla eikä edes jokaisessa kirjassaan.

  • nimimerkki

    Serambleri

    26.6.2017 klo 21:54
    Olemme usein kiinnittäneet huomiota Sariolan teksteissä vilahteleviin yksityiskohtiin. Joskus käy niinkin, että eipä ole tuotakaan ennen kuultu...
    Kirjassa mainitaan miinuskaappi. Sana on hieno ja selkeä. (tosin se tuo mieleeni miinuskirjan johon ennen kerättiin apteekkilaskuja verottajan mielen pahoittamiseksi). Miinuskaapista kannettiin huurteisia votkapulloja pelikentälle sillinsyöjiä ilahduttamaan. Kyse ei siis ole jääkaapista, josta Jussari votkapullonsa tempaisi. Miinus on miinusta, siihen ei jääkaappi ainakaan suuressa määrin kykene. Outoa on se, että pakastin nimityksenä oli varmasti tuohon aikaan yleisesti käytössä. Kuka muistaa asiaa?

    Sariolalle tyypillinen liuskantäyttöjuttu on jonkin sanan taivutuksesta käytävä jorina.
    Miten meneekään monikon inessiivi sanasta vuo? Tulipa lentokoneenkuljettajille vaikea kysymys. Niin kävi meilläkin. Onko totta että voissa? No, miksipä ei, onhan apuna suo/soissa, nuo/noissa. Tässä vaiheessa kurikkalainen serkkuflikka heilautti kellohameen helmaa ja sanoi että taivutas kielimestari tota. Puo eli sikäläisittäin peppu alias perse ei taivukaan luontevasti puo/poissa. No ei tosiaan, ei.
    Onneksi lentoinsinööri ei jatkanut sanojen taivuttelua. Onhan se miehen kalun taipuvuus käsitelty jo eräässä toisessa Maurin kirjassa.

    Kirjailijan (ajoittainen) vastenmielisyys radion suoltamaa "musiikkia" kohtaan käy selville kohtauksesta, jossa Jussari lennolta palanneena käyskentelee puutarhassa ja päivittelee Ursulansa tapaa maata auringossa matkaradio vierellään: "kapistus vinkui, rääkyi, rämisi ja uikutti". Mozartin ja Beethovenin töiden pahoinpitelyn paheksunta liittyy myös samaan pohdintaan. (3.painos ss 77-78.) Pianon valkoisten ja mustien koskettimien luettelusta tuli mieleen Sariolan vierailu levyraadissa.

    Kirjassa on lainattu Heikki Asunnan hienoa tekstiä. (Nyt köyhä olen. Autiot on huoneet. On vieraat kellarini kuiviin juoneet... s.184)
    Tästä syntyi PMVS:n riimipiirissä keskustelua. Joskus on tuota kriittistä rajaa hipaistu meilläkin.
    Selviteltiin siinä Asunnan tuotantoa laajemmalti. Keskustelun anti oli se, että meillekin selvisi kelle kunnia eräästä toisesta, paljon siteeratusta runosta kuuluu. Siis tästä, joka loppuu: "...kohottaen lasiaan, virkkoi, veljet, asiaan!" On tuo kovin usein pantu Leinon Eikan tiliin.
    Ei ole Leino. Runo on Heikki Asunnan.

    Runon nimi on Päätepiste.

    "Monta päivää juotuaan / pessimisti tuskissaan / tuumi: on jo jumaliste / saavutettu päätepiste./ Nuoranpätkä kourassaan / hiipi nurkkaan kuolemaan. / Mutta toiset nähtyään / yhden poissa pöydästään / sydämissä syvä hätä / alkoi etsiskellä tätä. / Löytyi poika nuorastaan / vainajana suorastaan. / Mutta saatuansa spriitä / virkistyi hän jälleen siitä. / Kohottaen lasiaan / lausui, veljet, asiaan!"

    Kunnia Heikki Asunnalle. Kiitos jälleen kerran Maurille keskustelun käynnistymiseen johtaneesta siemenestä. Kohotimme jumprun Heikille ja Maurille. Koska jumpru on naisille tarkoitettu mitta, otimme yhden kummallekin.

  • nimimerkki

    puttonen

    26.6.2017 klo 23:43
    Malja Heikki Asunnalle. Hänen syntymästään tuli eilen kuluneeksi 113 vuotta ja kuolemasta tulee ylihuomenna kuluneeksi 58 vuotta. Toiminut sodissamme mm. pataljoonan valistusupseerina ja rintamakirjeenvaihtajana. Monipuolinen taiteilija. Olympialaisistakin kunniamaininta! Nuorena on kuollut hieno runoilija:

    Ja hän kuoli. Ulappa kirkastui.
    Kohos poutana päivä uusi.
    Alus uljas satamanlahteen ui
    ja vitkaan luotsia huusi.

  • Matti Nummenpää

    27.6.2017 klo 09:13
    Ampiaiskesässä on sivulla 262 kerrottu vitsi.

    Oli kerran papukaija, joka oli oikein hyvin opetettu. Sen kummassakin jalassa oli rihma. Kun nykäisi toista, papukaija lateli yhtä päätä Hesekielin kirjan 23. luvun kuusi alkujaetta, ne joissa kerrottiin kahdesta portosta. Oholasta ja Oholibasta. "Ja he harjottivat haureutta Egyptissä; nuoruudessaan he haureutta harjoittivat. Siellä heidän rintojansa likisteltiin ja heidän neitsyellisiä nisiänsä puristeltiin." Jos papukaijan toisen jalan rihmasta annettiin merkkinykäys, se papatti Heikki Asunnan runon pessimistin tempauksesta; "Löytyi poika nuorastaanI vainajana suorastaan/ mutta saatuansa spriitä/ virkistyi hän jälleen siitä/ Kohottaen lasiaan/ lausui: Veljet asiaan!" Kerran saapui taloon vieras, joka veti kummastakin nuorasta vuoronperään ja ihmetteli kovasti papukaijan taitoja. Mutta sitten hän keksi kysyä papukaijalta; "Mitä tapahtuu, jos vetäisen kummastakin nuorasta yhtäaikaa?" Jolloin papukaija vastasi: "Oleks hölmö? Eks käsitä, että silloin mä meen perseelleni."

    Eli puolleni.

    MS / Int.

  • nimimerkki

    Serambleri

    9.7.2017 klo 21:22
    On jo ehdittykin pitkälle heinäkuun puolelle. Mahdollinen lukija saattaa muistaa, että 19.pnä edellistä kuuta tässä keskustelussa kerroin PMVS:n piirissä heränneestä huolesta. Tislaustohtoriksi koulutettava jäsenemme oli silloin ollut seuran stipendillä kaksi viikkoa Skotlannissa teillä tietymättömillä tutkimassa turvesavuaromin tarttumista viskiin prosessin eri vaiheissa. Taka-ajatus projektilla oli tietysti selvittää, josko sorbusjalostamomme voisi asiasta jotain opiksi ottaa.
    Tuli sitten ihan epävirallinen viesti Glenfiddichin viskitehtaalta. Kätketty sanoma oli, että tutkijan voisi noutaa pikapuoliin pois.
    Päätettiin lähettää sieppauspartio.
    Käväistiin sitten Skotlannisssa hakemassa kadonnutta lammasta. Noin sivumennen sanottuna lampaista siellä ei tosiaan ole pulaa, mutta oman löytäminen sen sijaan alkoi takkuisesti. Oli sankari jo ilmoittajan luota poisjuossut.
    Glenfiddichin tislaamolta sentään saimme vihjeen. Skyen saarelta oli joku kollega heille soitellut ja puhunut jostain suomalaisesta tutkijaksi naamioituneesta näytteenottajasta.
    Saartorengas alkoi tiivistyä. Skyen saarella on todella tislaamo, arvoisa ja kunnioitettava onkin, Talisker. Ja siellähän tämä lähettiläämme olikin täydessä.. no, tutkimustyössä. Jälleennäkemisen iloa ja siihen liittyviä rituaaleja emme kuvaile lukijalle tarkemmin.

    Ei ollut agenttimme ollenkaan huonoon paikkaan hakeutunut. Talisker on yksi parhaista savuaromisen viskin tekijöistä. Totesimme laadun ihan yksissä tuumin. Meidän ja paikallisten tislaajien yhteinen etu oli se, että sieppauspartiomme johtajana toiminut rouva S. rutinoituneena ja herkkävainuisena aisti tilanteen kehittymisen ja pakkautti meidät bussiin, sitten lautalle ja emäsaarelle.
    Taliskeria todella kannattaa maistaa.

    Taivas yksin tietää, miksi paluumatkalla Osloon jouduttiin. Kai se jotenkin liittyy niihin Jussarin ja Ruokosen ohjaamopuuhiin ja vaikka suihkuvirtauksiin.

    Kun lähestyttiin kotokulmia, poikettiin Ikaalisissa Myllyn Leivässä vetäisemässä kermaista lohikeittoa. Vähitellen lakkasi olo olemasta nattelo(Seppo Jokinen) tai onea(Mauri Sariola).
    Kyllä se siitä.

  • nimimerkki

    Jarmo

    16.8.2017 klo 08:22
    Muisti: Koivulahden murhenäytelmä
    YLE TV1 To 17.08.2017 klo 20.00

    Tuleekohan tästä dokumentista uutta näkemystä Maurin tulkintoihin?
« aihelistaan

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »

Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Kesäkuu 2017: Taivas yksin tietää