Lukupiiri

« aihelistaan

Syyskuu 2017. Herrasmiesten oikotie


  • Matti Nummenpää

    30.8.2017 klo 22:34
    Ylläpitäjä on muokannut tätä viestiä.
    takakansi:

    Lämpimänä elokuun iltana nainen huuhtelee kasvojaan kaivolla. Äkkiä hän säpähtää: rannasta päin lähestyy mies, tuee suoraan häntä kohti. Nainen ei kuolemakseenkaan muista, mihin hän on asettanut silmälasinsa, ja ilman niitä hän on puolisokea. Lamauttava pelko valtaa hänet. Hämärä hahmo, jonka sivulla riippuu pitkänomainen kiiltävä esine, sesoo jo aivan hänen edessään, äänettömänä ja ikään kuin uhkaavana. Onko metalliesine ampuma-ase? Mitä vieras tekee hänen syrjäisellä pikkutilallaan? Nainen on yltä päältä hiessä eikä saa sanottua sanaakaan.

    Tästä alkaa vanhenevan, eristäytyneen Anna Aalholmin elämässä jakso, joka johtaa ennalta aavistamattomiin, kuristavan jännittäviin tapahtumiin.

    ESKO LAUKON toinen trilleri on yhtä mukaansa tempaava, kerronnaltaan yhä elävä ja täyteläinen kuin "Tohtori Viitasen tapaus". Sen erikoislaautinen juoni tarjoaa lukijalle yllätyksen toisensa jälkeen.

  • nimimerkki

    puttonen

    20.9.2017 klo 15:55
    Luodessaan kriitikoiden haukkumalle Sariolalle kilpailijan 1960-luvun dekkarimarkkinoille Mauri on Esko Laukkona yrittänyt parastaan ja ainakin minun mielestäni onnistunut. Neljä ensimmäistä Laukkoa ovat "parasta sariolaa", jota toki löytyy Maurin omallakin nimellä kirjoittamista teoksista. Tämä toinen Laukko on nimeltäänkin onnistunut, kuten myös kolmas. Nuo "tapaukset" ovat niminä laimeita. Viidennessä taas nimi parani, mutta muuten tuli tunnetuista syistä takapakkia.

    Muutaman henkilön varaan Maurin "yksi pää ja yksi Remington" suoltaa yli kaksisataasivuisen kiehtovan dekkarin. Vaikutelmaksi jää, että "sanat ovat tippuneet ylhäältä", eikä kirjoittamiseen ole kovin pitkiä aikoja kulutettu tälläkään kertaa. Lääke- ja oikeustieteen tuntemukseni ei riitä arvioimaan, olisivatko kerrotut tapahtumat olleet mahdollisia 1960-luvun Suomessa - ehkäpä hyvinkin.

    Muutama seikka kiinnitti huomioni. Minulle aivan uusi sana oli vikariaatti! Lienee sivistykseni puutetta. Kyseessä on tässä tapauksessa viransijaisuus (nimismiehen), jota varatuomari Arvo Kukonsalo väliaikaisesti hoitaa. Olen ollut yli 33 vuotta valtion virkamiehenä ja vasta nyt tämä sana tuli ensimmäistä kertaa huomioitua! Olisiko kyse vanhahtavasta nimityksestä? Johduin myös pohtimaan, onko väliaikainen viransijaisuus pesunkestävä sariolaani?

    Rakennusmestari Heikki Piekan uralla YK-palvelus oli "oikein typerä välivaihe". Puttoselle 30 vuotta myöhemmin täysin päinvastainen kokemus. Kyllä se vaan paljon mukavampaa oli kuin räntäsateinen työpäivä rakennustyömaalla - tullut koettua sitäkin lajia. Mauri on myöhemminkin päiväkirjoissaan tuonut esiin antipatiansa rauhanturvaajia kohtaan tyyliin: "Mikä on, ettei rynnäkkökiväärillä pärjää!".

    Hovioikeudenauskultantti Einar Suckman ei ole oikeussalissa kutsumusammatissaan. Veri vetää taidemaalariksi ja oikeuden näkymätön, mutta pyhä kaapu tuntuu tukalalta. Ehkä siitä johtuen hänen etunimensäkin muuttuu prosessia johtaessa pian Simoksi. Mitäpä tuosta. Ei nimi miestä pahenna ja kyllä tätä lukee "ihan simona". Mainio kirja!

  • nimimerkki

    PPP

    18.11.2017 klo 19:03
    Erikoinen juoni. Kukaan ei voittanut mitään eikä oikeastaan hävinnytkään. Suunnitelma oli ovela, mutta Heikki Piekan toiminta lopussa niin itsekästä, ettei lopputulos harmittanut hänen puolestaan ollenkaan, paremminkin se oli sille mulkerolle aivan oikein. Muutama vuosi sitten kirjamessuilla intendentin kanssa muutaman sanan vaihdettuani tiesin kirjan olevan dekkari ilman murhaa.

    Anna Aalholmia luonnehdittiin 52-vuotiaaksi vanhaksi ja yksinäiseksi naiseksi. Sairaus näkyi silmäluomien sinerryksestä, joka oli sekoitus sinooperia ja pronssia. Melkoinen sinerrys yhdistelmä punaista ja pronssia. Annan vihitty aviomies oli kuollut Yhdysvalloissa lapsettomana vanhanapoikana? Leikkiluger oli ilmeisesti haettu jostakin lelukaupasta. Olisivatkohan olleet auki, kun pankitkin olivat kiinni?

    Ursula Penttisen kuvauksessa selvä ”maurismi”. Toimittaja kuvattiin muuten vastenmieliseksi, mutta nilkat olivat sirot ja pohkeet voimakkaat. Muutenkin Ursula Penttinen kuvattiin kaiken vanhan murskaamista haluavaksi radikaaliksi, hän nimittäin kannatti abortin laillistamista ja sen sen rikoslain kohdan poistamista, jossa homoseksualismi katsottiin rangaistavaksi.

    Heikki Piekka oli kolmissakymmenissä, mutta ehtinyt jo vaikka mitä. En laskenut vuosia, mutta hän oli jättänyt oppikoulun kesken ilmeisesti lukiossa, olla merillä, olla metsäharjoittelijana, valmistunut rakennusmestariksi (paljonko piti olla harjoittelua tuolloin?), käydä armeijan, olla rauhanturvaajana, olla tietöissä Italiassa, olla urakoitsijana Tuloman tietyömaalla jne. Eli Maurin monien henkilöiden tapaan Heikki Piekka oli ehtinyt melko paljon kolmikymppiseksi.

  • nimimerkki

    PPP

    19.10.2018 klo 09:12
    Vielä Heikki Piekasta. Hän teki kaiken nopeasti. Liekö ollut Genovan lähellä moottoritietyömaalla sillanrakennushommissa?

  • nimimerkki

    puttonen

    21.10.2018 klo 14:26
    Puttonen huomaa (kauhukseen) elämänsä varsitieltä useampia samankaltaisuuksia Piekan Heikin monivaiheiseen vaellukseen. Kesken jäänyt oppikoulu, palvelu rauhanturvajoukoissa... Rakennusmestarin tuntemukset voimalaitostyömaan tuulessa ja tuiskussa tuovat mieleen omat kokemukseni 1980-luvun alussa Finlaysonin sahalla ja lautatarhatyömaalla. Roskanpolttouunista muistin heti ensimmäisen työpaikkani 1970-luvun alussa E-Osuusliike Tammessa, jossa lähettipojan eräänä työtehtävänä oli polttaa päivittäin kertyneet pahvilaatikot ja muut roinat.

    Heikki on kylläkin minua levottomampi. Ja komeampi, hitto soikoon! Ja tyhmempi: poltti hermostuksissaan rahansa! Sellaiseen ei kauppaliikkeen tsupparilla ollut varaa: Philips-radionauhuri ja vihreävalkoinen Solifer-mopedi hankittiin osamaksusopimuksilla.
« aihelistaan

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »

Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Syyskuu 2017. Herrasmiesten oikotie