Lukupiiri

Lokakuu 2017. Susikosken tulikoe

• ---

  Matti Nummenpää

  5.10.2017 klo 10:40
  Eipä kirvoittanut Herrasmiesten oikotie lukupiiriä aiheesta keskustelemaan.
  Otetaan sitten lokakuussa perinteisempää Susikoskea.
  Takakannen Teksti:
  
  Kauppaneuvos Mauno Palosaari vie yhtiönsä terävän pään Lappiin pohtimaan viisaita ja hiomaan uusia suunnitelmia. Tunturien kupeella tulee kuitenkin mutka matkaan eikä pitkän tähtäyksen ohjelma taidakaan pitää kutiaan. Syntyy semmoinen vyyhti, että sen setvimisessä on rikostarkastaja Olavi Susikoskellakin täysi työ. Kaiken hyvän lisäksi hän huomaa vielä joutuvansa kahden tulen väliin, mutta sitä vartenhan mies on pestinsä ottanut ja koulunsa käynyt.
  
  MS / Int.

• ---

  nimimerkki

  Kauppaneuvos

  14.10.2017 klo 22:49
  Kuka lienee kirjoittanut kirjan takasivun. Siinä Palosaari on kauppaneuvos, mutta kirjassa teollisuusneuvos.

• ---

  Matti Nummenpää

  15.10.2017 klo 00:20
  Kyllä takasivun tekstin yleensä kirjoitti Mauri itse. Kirjan tekstissäkin, sivulla 116, Mauno Palosaari esiitnyy kauppaneuvoksena. Muulloin aina teoliisuusneuvksena.
  
  MS / Int.

• ---

  nimimerkki

  T H

  17.10.2017 klo 17:38
  Huonolta näyttää. Porukka vanhenee ja kirjat hyllyssä pölyyntyvät. Viikkoihin ei kukaan jaksa mitään kommentoida. Mikä lienee syynä? Kirjoitin aikoinaan tänne oman paikkakunnan asioita. Sensuuri iski useasti. Syynä oli kai kuulemma se, ettei SAA osoittaa missä KIRJAILIJA tai joku muu on saanut paikkakunnalta inspiratiota. Yhteisen Maurimme kirjoituspaikka Sammatissa oli se pyhä paikka. Suojeltu ja tien nimikin muutettu. Ettei turhia tunge sinne. Vaan koskahan ajellaan bussilla sinne kuten nyt Elias Lönnrothin Lammin taloon? Eikä yhtään häiritse Eliasta. Suunta kuitenkin on se, että paikkakunnalla vaikuttaneet merkkihenkilöt saavat ennenpitkää reittinsä opastettuna bussilla tai muuten. Käydään paikalla ja saadaan vaikutteita josta kirjailija tms. oli ottanut vaikutteteita tai muuta havainnointia. Ja ettei mennä pelkästään Mauriin. Niin tässä lähistöllä on monta paikkaa, jossa on päätetty näitä maan asioita. On Kekkosentie, jossa on Korsimon huvila, Kekkosen ja Karjalaisen huvilat. Kaksi viimemainittua aivan tien varressa. Vanha Turku-Helsinki tie. Eli jos näistä paikkakunnista puhuminen/kirjoittaminen ei sovi tälle palstalle niin se on Good Bye. Seura on muutenkin melkoisesti suuntautnut erittän Helsinki-keskeiseksi. Ja aika monet kirjat kuitenkin Mauri kirjoitti Sammatissa. Ja vaikutteita paljon ympäristöstä.

• ---

  nimimerkki

  PPP

  19.10.2017 klo 19:40
  Tulikoe luettu ennenkin, mutta niin vain on unohtunut paljonkin. Muistin ”päärikoksen” mahdollistaneen sivurikoksen päärikokseksi. Päärikos ei ratkennutkaan pelkästään vahingossa taskuun laitetun paperin käsialan perusteella. Toisaalta kirjan nimikin oli kauan kadoksissa.
  
  Levin ”turistihelvetti” oli kirjassa vasta aluillaan. Nykyään kymmeniä hotelleja käsittävällä alueella oli tuolloin vasta hotelli Levitunturi ja Sirkan matkustajakoti. Liekö Rönnin Jalmari myöhemmin laajentanut bisneksiään matkailun alettua enemmän vetää? Hotelli Levitunturin kuvaus on niin kehuva, että onkohan hotellin omistanut AY- liike sponsoroinut poliittisen kentän toisen laidan miestä? Samoin kuvaus Pohjanhovin poronkäristyksestä oli niin ylistävä, että luulisi Maurin saaneen ainakin yhdet ilmaiset käristykset hotellin ravintolassa käydessään.
  
  Rouva Palosaari ja hänen ystävättärensä, neiti Elli Mustanojantaival (samankaltaisin epäuskottavan monimutkaisiin nimiin Mauri syyllistyi muulloinkin) olivat modernisti nuorta miesseuraa etsiviä ”puumia”. Tämä tietenkin teki teollisuusneuvoksen suhteen sihteerinsä hyväksyttäväksi ja Maurille tyypillisen asetelman iältään epäsuhtaisesta rakastavasta parista, kunhan miehellä on asemaa.
  
  Noin viiskymppisen diplomi-insinööri Väisäsen jäntevä olemus vahvoine hiuksineen ja valkoisene, terveine hammasriveineen tekijälleen myös tyypillistä, samoin rouva Palosaaren osalta mahdollisen rattijuopumuksen vähättely.
  

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  22.10.2017 klo 05:36
  En häpeä tunnustaa, että yksi metri hyllystä löytyy Mauri Sariolan tuotantoa. Lukuinto oli sopivasti korkeimmillaan 80- luvun alussa, jolloin parhaat olivat ostettavissa divareista. Kuulun Sariola seuraan siksikin että tämä ei ole mikään fani klubi, vaan teoksiin saa suhtautua myös kriittisesti, muistaen sen ettei ensimmäistäkään omaa kyhäelmää ole kirjoitettu, eikä julkaistu, saati painettu muutamaa miljoonaa.
  
  Löydän niistä myös aivan upeata maanis-depressiivisyyttä, kun kijoittaja toisaalta paheksuu ja toisaalta ihailee hahmoja joita tarjoilee lukijoilleen. Meikäläiselle sopivan kokoisia pähkinäitä purtavaksi toisin kuin Agatha Christien kirjoissa, joista tietää että vähiten epäilyttävä henkilö on syyllinen.

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  24.10.2017 klo 21:34
  "Mauri ja Tuula ajoivat autonsa junaan, puksuttelivat Helsingistä Rovaniemelle ja lähtivät sitten tutustumaan Lappiin. He viettivät tunturimaisemissa ajan 9.10 - 16.10.1981" (Hyvästi, Sammatin kuu, sivu 218). Dekkarin nimi lyötiin lukkoon joulukuun alussa ja Lapin matkan vaikutelmat jalostuivat kirjalliseen muotoon tammikuussa 1982. Kirja oli valmis 30.1.1982 ja Mauri oli iloinen tehtyään velvollisuutensa: "Välillä hankasi vastaan, mutta useimmiten oli ilo kirjoittaa.".
  
  Yksitoista vuotta aiemmin ilmestyneessä Susikoskessa on osin samankaltaista juonta. Silloin oltiin Saanan maisemissa ja kuollut nainen kuljetettiin yöllä kolmen valtakunnan rajapyykille. Uhrin kuolintapa on lähes samanlainen. Mauri on parhaimmillaan luodessaan puitteita ja kehitellessään juonta. Loppu usein töksähtää toteamukseen, että pian ryhdytään toimenpiteisiin. Susikosken tulikokeessa Mauri huomioi asian, joka varmasti joskus mietityttää muitakin viranomaisia kuin Susikoskea: "Suhteet eri piireihin, tuttavat korkeissa portaissa, yhteiskunnallinen vaikutusvalta - ne kaikki yhdessä merkitsivät paljon enemmän kuin virallisesti ikinä haluttiin myöntää.".
  
  Lokakuussa 1981 Levillä lomaillessaan Mauri saattoi poiketa 24-vuotiaan nuoren naisyrittäjän Porogrilliin ja lainata tältä sukunimen dekkarinsa naispäähenkilölle. Kauppa-/teollisuusneuvos Mauno Palosaaren Margareta-vaimolle kävi huonosti, mutta nuoresta naisyrittäjä Päivikki Palosaaresta tuli 27 vuotta myöhemmin yrittäjäneuvos. Maurille myönnettiin Prix du Romain d`aventures 1969 - Päivikki Palosaarelle Prix Veuve Clicquot de la Femme d`Affaires 2004. Nykyisinkin saattaa Sirkka-Rovaniemi maantietä kulkea huomiota herättävä auto, jossa on erikoinen kyltti. Päivikki Palosaaren valkoisen Tesla Model S sähköauton rekisterikilven kyljessä on CC-kyltti merkkinä siitä, että tässä menee Liettuan kunniakonsuli.

• ---

  nimimerkki

  Shuh

  29.12.2021 klo 17:42
  Varakas teollisuuspohatta kuskaa johtoryhmänsä sihteereineen Lappiin neuvottelupäiville erämaahotelliin. Tarkoitus on tehdä firman tulevaisuuden suunnitelmia virikkeellisessä rennossa ympäristössä löysän aikataulun turvin, mutta ryypiskelyksihän se menee kuten jokainen osallistuja jo etukäteen osaa odottaakin. Eikä vältytä riitelyltäkään, kun pohatan äksy ja viinaa kestämätön vaimo laittaa kohtauksen pystyyn kesken illallisen. Ja katoaa sen lopuksi kuin tuhka tuuleen. Katoamistapaus joutuu lopulta peräti Susikosken tutkittavaksi (s. 114/222), kun pohatan firmaan saapuu kiristyskirje jossa vaimo ilmoitetaan kidnapatuksi. Ao. kirje on kyllä sellaiseen kirjalliseen tyyliin muotoiltu, että kukaan kidnappaaja ei varmasti sellaista niin maalailevaan kaunokirjalliseen tyyliin laatisi!
  
  Juoneen ei tarinan edetessä juuri vivahteikkuutta löydy, eikä kerrontaan tarpeellisia tahdin muutoksia myöskään. Henkilögalleria sen sijaan on monipuolinen: löytyy monenlaista, isompaa ja pienempää johtajaa; on viehkeä ja ehdottoman ammattitaitoinen sihteeri, poroisäntä, majatalon pitäjä, korpikirjailija, onnenonkija, useampi poliisi, originelli malminetsijä, määräilevä ex-sihteeri jne. Kerronta on löysänlaista, juoneen liittymättömiä anekdootteja, huomautuksia ja muunlaisia "sivuloikkia" riittää tarinaa venyttämään. Katoamistapauksen tutkinnan Mauri on kuvannut sekavan oloisesti, lukijalle ei siitä oikein selvää kokonaiskuvaa synny. Poliisit ajelevat sinne tänne pitkin Lappia jututtamassa ketä kulloinkin niin, että meno alkaa lukijaa pikku hiljaa peräti pitkästyttämään. Huumoria ei Mauri ole saanut kerrontaan ujutettua, eivätkä miljöökuvauksetkaan ole sitä tasoa, mihin hän yleensä pystyi. Alkoholia seurueen neuvottelupäivillä kuluu reippaanlaisesti, eikä absolutisteja porukasta löydy, kuten ei Maurin kirjoista juuri muutoinkaan. Krapula iskee jo lukijaankin, vaikka ryyppäjäisiä seuraavan aamun tuntemuksia ja vointeja vain tekstistä poimiikin... Susikoski esiintyy aika vaisusti, eikä hänen henkilöhahmoonsakaan mitään uusia vivahteita ilmaannu.
  
  En voi olla tuohon alkuasetelman "virikkeelliseen ympäristöön" laittamatta muutamaa omakohtaista kommenttia, vaikka eivät suoranaisesti tähän dekkariin liitykään. Muutamallakin tuommoisella neuvottelupäivällä, innovaatiokokoontumisessa, ideariihessä tai miksi niitä kulloinkin nimitetään, on tullut oltua työpaikan ulkopuolella. Ja kyllä niiden innovatiivisuus semmoinen utopia tuppaa olemaan. Useimmiten ne ovat osoittautuneet firman kustannuksella tapahtuviksi huvittelutilaisuuksiksi ja lähes aina myös jonkun tason ryyppäjäisiksi. En ole useamman kymmenen vuoden aikana ollut yhdessäkään sellaisessa firman ulkopuolella järjestetyssä ideointitapahtumassa, jossa olisi saatu aikaan jotain uutta ja ihmeellistä, sellaista mitä ei olisi syntynyt firman neuvottelupöydän ääressäkin. Tuliaisina niistä on ollut vain vaivaantunut olo tekemisistä ja sanomisista, jotka mieluiten unohtaisi...
  
  Mutta takaisin tähän dekkariin. En ollut sitä muistaakseni koskaan aikaisemmin lukenut, ihme kyllä. Semmoinen mitäänsanomaton olo jäi. Jollain tavalla levoton ja hieman sekava kertomus, josta jännite puuttui kokonaan. Kyllähän tuon nyt luki eikä kesken käsistään heittänyt, mutta vähän velvollisuudentunnon varaan jäi, että sen viitsi loppuun saakka kahlata. Ei tämä ainakaan sellainen Susikoski ole lähellekään, että sitä ensimmäisenä suosittelisin luettavaksi Susikoski-saagaan tutustumattomalle.Tuommoinen 5 ½ lienee tälle tarinalle sopiva arvosana.

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »