Lukupiiri

Laukko vs. Ballinger

• ---

  nimimerkki

  Jarmo

  19.3.2018 klo 19:09
  Tulipa tässä luettua Ballingerin Kynsi ja hammas ja sen jälkeen Laukon Sen yli käy vain tuuli viheltäin. Mitähän tästä kuviosta oikein pitäisi tuumia? Onko seuran asiantuntijoilla aiheeseen mitään kantaan?
  
  Kyllä minun on myönnettävä, että aika ”pahoja yhtäläisyyksiä” löytyy eli nostona…
  1. Oikeussali ja ”minä kerron” vuorottelu
  2. Rahanväärennys
  3. Naisystävän murhatapa
  4. Kosto lavastamalla syylliseksi murhaan
  5. Ruumiin ”polttaminen” uunissa
  
  Laukon kirjassa kerronta tuttua Sariolan tyyliä ja muutama maurimainen etenemistä helpottava sattumakin löytyy. Mutta miksi Maurin olisi sortunut kopioimaan noinkin suoraan. Olisi hänellä varmasti riittänyt mielikuvitusta säätämään tarinaa eri muotoonkin. Olen hämmentynyt!
  

• ---

  Matti Nummenpää

  19.3.2018 klo 20:15
  Tästä on paljon keskusteltu seuran piirissä. Viimeksi vuosijuhlassa 3.3. Ei ole Tuulallakaan mitään hajua, miksi Mauri plagitaatioon syyllistyi. Sillä kyllä se aivan ilmiselvä plagiaatti on. On siinä jonkin verran erojakin, mutta Jarmon luettelo osoittaa sen. Tämä jäänee ikuiseksi arvoitukseksi.
  
  MS / Int.

• ---

  nimimerkki

  T H

  20.3.2018 klo 19:09
  Jäi vielä kertomatta se viimeinen lause: Kuka se oli, kuka se oli??? Pitää paikkansa, että molemmissa romaaneissa on hyvä juoni! Melkein täydellinen murha. Asiasta kolmanteen; On tämän mii/too, kampanjan kohdalla käynyt laineet maailmalla ja Suomessakin. Myös taide-ja elokuva/teatteri mukaan lukien. Vaan miksi nämä Suomen vaikuttavimmat alan mestarit: Donner ja Turkka ovat jääneet mainitsematta? Kokemuksia ja materiaalia löytyy. Donnneristahan se alkoi....
  

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  22.3.2018 klo 13:10
  Mauri kirjoitti "Sen yli käy vain tuuli viheltäin" yhdessätoista päivässä 21.3. - 31.3.1969 ankarassa taloudellisessa paineessa. Uusi elämä oli alkanut 7.1.1969 kirjailijan muutettua asumaan "omaan kotiin" Laivurinkadulle. Viidennen Laukon päähenkilö toimittaja Lasivirta asuu Merimiehenkadulla vuokrayksiössä ja hänen asuntonsa muistuttaa kovasti kirjailijan tyyssijaa aina punamustaa mattoa myöten. Helppoa ei uuden elämän aloittaminen Maurille ole. Alkuvuosi kuluu korttipelin, alkoholin ja vekselikierteen merkeissä, mutta ihmeellinen on miehen työkyky - kirjoittaminen jatkuu jopa kiihtyvällä tahdilla!
  
  Mauri oli julkaissut kolmena edellisenä vuonna yhteensä peräti 14 kirjaa kaikkien lehtijuttujen lisäksi, joten ei ole ihme, jos kirjan idea on joskus hakusassa tai juoni pulpahtaa jostain aikaisemmin luetusta. Päiväkirjassaan (Parempi kerta rutina kuin ainainen kitinä) Mauri ei kirjoittamisaikana sanallakaan mainitse mitään plagiointiin viittaavaa, mutta sen vaikutelman saa, että kirja syntyy vaivattomasti. Hauskalta tuntuu Maurin mainitsema kirjan valmistumisen määräaika: "Ja ennen aprillipäivää sen on oltava valmis.".
  
  Ruuponsaaressa syyskuun alussa Mauri kirjoittaa uutta romaania Gummerukselle, kun Helsingin Sanomat otsikoi: "Laukon dekkari ehkä pois markkinoilta". Silloinhan ei julkisuudessa tiedetty kuka Esko Laukko oli ja kohu asian ympärillä sen kuin vain kiihtyi. Tosin jo 18.9.1969 ilmestyneessä Suomen Kuvalehdessä toimittaja Juha Tanttu tuntuu hyvin tietävän, kuka Esko Laukon nimellä kirjoittaa.
  
  Vanha mies, entinen kaivertaja, valmistaa painolaatat, joilla voidaan painaa vääriä seteleitä. Vanhus murhataan, mutta painolaattoja murhaaja ei löydä. Ne ovat lähisukulaisen (veljentytär tai tytär) hallussa, jolta niitä puhelimitse kysellään, luvataan maksaakin ja uhkaillaankin. Laattoja ei luovuteta, joten murhaaja tulee ja murhaa lähisukulaisen (veljentytär tai tytär), etsii, löytää ja vie laatat.
  
  Vanha mies on Will Shaw tai kelloseppä Juho Suhonen. Hänen lähisukulaisensa veljentytär Tally Shaw tai tytär Maarit Suhonen. Painolaatat murhaaja löytää pienestä matkalaukusta tai karhuveistoksen marmorijalustasta. Niin Tally kuin Maarit ovat kohdanneet elämänsä miehen, mutta onni jää lyhyeksi. Nämä tapahtumat on kuvattu Bill S. Ballingerin teoksessa "Kynsi ja hammas" (1960) sekä Esko Laukon kirjassa "Keltainen kummitus" (1967). Mitä tuohon nyt sanoisi? Sanon, että "Keltainen kummitus" on loistava dekkari.
  
  "Koskaan enää ei auringonpaiste tule olemaan yhtä kirkas, taivas yhtä sininen, maailma yhtä kaunis.". Onko kysymyksessä ensirakkauden kohtaamispäivä nuoruudessa? Vielä mitä. Tai miten sen ottaa. Lewis Mountain saa kymmenvuotispäivänään postimyynnistä tilatut taikurinvälineet! (Kynsi ja hammas).
  

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  22.3.2018 klo 19:54
  Lukupiirin keskustelussa, jonka nimi on nokkelasti LUKUPIIRI,on käsitelty kirjaa Kirjalliset väärennökset, tekijät Sanna Nyqvist ja Outi Oja. Teoksen aihe liittyy tässä menossa olevan keskusteluun.
  Olen vielä kirjaan tutustumisen alkuvaiheessa, mutta jo on eteen sattunut kappale, joka antaa aineita ajatteluun ja kysymykseen, mitä plagiointiin liittyvää Maurin ajukopassa on pyörinyt Sen yli... jne tekstiä kirjoitettaessa.
  Lainaan em kirjaa ss 19 - 20.
  
  "Tässä kirjassa käsittelemillemme väärennöksen tyypeille - varsinaiselle väärennökselle, plagiaatille ja identiteettihuijaukselle - yhteistä on se, että ne ovat tietoisia tekoja: tekstin tuottaja tai julkaisija ei ole tietämätön siitä, että teos johtaa yleisöä harhaan tai sisältää materiaalia, jota hän itse ei ole kirjoittanut. Tietoisuus on sisäänkirjoitettu jo plagiaatin käsitteeseen: ajatellaan, että plagioija on teollaan pyrkinyt saamaan ansaitsematonta hyötyä. Tietoisuus on kuitenkin ongelmallinen lähtökohta väärennösten määrittelyyn ja arvottamiseen, sillä väärentäjän pään sisälle ei ole pääsyä. Tietoisuuden aste pitää osata päätellä väärennökseksi epäillystä teoksesta yksinkertaisesti sitä lukemalla tai käyttämällä teoksen ulkopuolista todistusaineistoa."
  
  Lainaus päättyy.
  
  Kun kaksi alan tohtoria ryhtyy asialle, syntyy kyllä havaintoja jotka antavat ainetta pohtimiseen.
  
  Kysynkin nyt itseltäni ja vastaan itselleni. Hyvä tapa, siinä kun menee aina oikein...
  K: Onko Maurin mielessä Sen yli käy vain tuuli viheltäin -kirjaa kirjoitettaessa ollut ajatus, että minäpä tässä nyt tuon kirjan kopi/plagioin kun kiirekin pukkaa päälle ja jotain tarttis tehdä?
  V: Ei ole ollut tietoisesti plagioimassa. Ei siis niin, että M kääntää sivua ja katsoo, miten se Ballinger tuosta sitten jatkoikaan.
  Lopputuloksessa ei ole kuitenkaan nokan koputamista. Asiahan on puitu ja viulut maksettu. Näyttö tahallisuudesta jäänee saamatta. Keskiraskaan tuottamuksen puolelle menee. Katsotaan selvitetyksi, että...
  
  Tohtorit ovat oikeassa: väärentäjän pään sisälle ei ole pääsyä, muuten pitää osata päätellä...olisiko tässä nyt kyse niistä Susikosken indisiotodisteista?
  
  
  
  

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  12.7.2018 klo 03:17
  En ole vaivautunut lukemaan yhtäkään Bill S. Ballingerin teosta, enkä sorru niitä lukemaan jatkossakaan. Käydyn keskustelun perusteella pidän kuitenkin mahdollisena että Esko Laukko plagioi hupailumielessä itseään kehnompaa kirjoittajaa. Ehkä oli kiire saada vekseleitä maksuun ja poikkeuksellisesti ei irronnut omintakeista tekstiä. Tulipahan tutuksi millaiset hait vaanivat rahastettavaa Jenkeistä käsin.
  
  Totean myös että vaikeaa on kirjoittaa täysin omintakeista rikoskirjaa, koska mahdollisten kuvioiden määrä on rajallinen. Jopa Agatha Christie toisti aika usein kuviota jossa ensimmäisen murhan jälkeen vaiennetaan todistajat.
  

• ---

  nimimerkki

  Shuh

  22.8.2022 klo 15:11
  ''Sen yli käy vain tuuli viheltäin' -jännärin osalta plagiaattisyytökset osoittautuivat niin vahvoiksi, että Maurin oli lopulta taivuttava maksamaan amerikkalaiselle Ballingerille korvauksena kirjan koko tuotto. En ole Ballingerin teosta 'Kynsi ja hammas' lukenut, mutta selvältä näyttää jo tämänkin keskustelun perusteella, että yhtäläisyyksiä tarinoissa on paljon. En vertailuun siksi ryhdykään. Jonkinlaista arviota kirjasta on silti mahdollista tehdä, onhan Maurin panos kirjan aikaan saamisessa ollut kuitenkin huomattava. Ja kyllähän se joka tapauksessa hänen tuotantoonsa sisällytetään.
  
  Kertomuksen rakenne on mielenkiintoinen, taitaa olla Maurin tuotannossa ainutkertainen? Kahta tarinaa viedään rinnakkain, ja vasta lopussa ne nivoutuvat yhteen. Niiden tapahtuma-ajatkaan eivät ole yhteneväiset.
  
  Päähenkilö, 'minä'- kerrontamuodossa seikkaileva Lasivirta on jälleen ilmiselvästi Mauri itse.
  Korviaan myöten veloissa tuskaileva toimittaja, jolla on takanaan avioero ja muutto yksiöön, vaivanaan uhkapelihimo ja mieltymys ravintoloihin ja niiden hyvin maistuviin alkoholijuomiin, omistuksessaan Kupla-Volkkari ja seuranaan uusi naisystävä, jota kirjailija kuvailee aivan samoin sanoin kuin julkaistuissa päiväkirjoissaan silloista naisystäväänsä, myöhempää vaimoaan Tuulaa. Hahmo on niin selvästi tuon ajankohdan Mauri, että häntä heikomminkin tunteneiden olisi luullut miehen tuosta kuvauksesta tunnistavan.
  
  Juoni on lukijaa koukuttava. Jännitystä todella syntyy, ja se vielä tiheneekin oikeaoppisesti ja esimerkillisesti loppua kohden. Paikoitellen joutuu tosin hieman pinnistämään, että pysyy varmasti kärryillä kaikissa käänteissä. Joissain kohdin koin peräti "alfredhitchcocmaista" tunnelmaa: tavallisia ihmisiä, tavallisia tapahtumia tavallisessa ympäristössä - mutta kaiken tämän takaa nousi uhkaava pelon tunne, tieto siitä että jotain kammottavaa on pian tapahtuva. Todella taitavaa jännityksen kohottamista Maurilta.
  
  Mauri antoi useassa kirjassaan, etenkin Susikoskissa, yksityisetsivien kuulla kunniansa. Tässä eepoksessa Lasivirta toimii aivan kuin yksityisetsivä, mutta hänen touhuissaan kirjailijamme ei näe mitään moitittavaa. Mutta onhan mies sentään toimittaja, se tietysti Maurin maailmankuvassa hyvinkin korvaa puuttuvat yksityisetsivän tutkinnot, lupakirjat ja ammattitaidon...
  
  Kirja on otteeseensa ottava, yllätyksellinen, jännittävä, erikoinenkin - nautittava ja suositeltava lukuelämys, joka oli luettava kertarupeamalla. Ihmettelyn aihettakin tosin jäi: miten Lasivirran löytämä avain oli alun perin kadulle löydettäväksi päätynyt, ja etenkin se, mitä itse asiassa tapahtui Kanarialla hotellihuoneessa ennen kuin Lasivirran naisystävä sen parvekkeelta putosi. Merkilliseltä ja jopa omituiselta tuntuu myös kirjan nimi, en ymmärrä miten se viittaa sisältöön. Ehkä ei mitenkään, ehkä ei ollut tarkoituskaan? Tarinassa löytyy mielestäni myös useampia samanlaisuuksia Maurin toiseen Esko Laukon nimellä kirjoittamaan dekkariin 'Keltainen kummitus'. Maurin kirjoitustahti taisi tuolloin olla kovimmillaan, ei ihme jos hän tietäen tai tiedostamattaan hyödynsi tarinoissaan samoja aineksia.
  
  Ja pari irtohuomiota:
  
  s. 71: Mauri oli ammattimies, eikä hänen tekstistään hevin varsinaisia kielioppivirheitä löydä. Sellainen on kuitenkin mielestäni pujahtanut tähän: "Kiireessä ja tungoksessa ei asiakasta tuskin katsottu lainkaan". Eikö sanonta onnahda pahasti? 'Tuskin' -sanan kanssa ei käytetä kieltosanaa 'ei', koska se on kieltoilmaus jo itsessään. Syntyy kaksinkertainen kieltolause.
  ss. 74-88: korttipelikuvaus tuntuu hieman päälleliimatulta lisältä tarinaan, mutta on kieltämättä elävä. Siinä on itse koetun tuntua. Tosin Mauri, niin pelipöydässä viihtyvä mies kuin olikin, ilmeisesti ani harvoin jos koskaan pääsi nauttimaan tuollaisista voitoista. Mutta pelipöydän tunnelma on hyvin puettu kirjalliseen muotoon.
  ss. 96-97: Pernod kuvataan melkoiseksi hallusinaatiojuomaksi. On sitä tullut maistettua, mutta mieleen on itselleni jäänyt vain vastenmielinen aniksen maku. Ja tosi, tosi kipeä pää..
  
  Tätä kirjaa lukiessa viihtyy. Olkoon sitten Ballingerin tai Sariolan pääasialliseksi luomukseksi katsottava, niin erinomainen tarina on joka tapauksessa kyseessä. Ehkä sen uskottavuus on kumminkin jonkin verran koetuksella, kuvatut järjestelyt koston toteuttamisessa saattaisivat olla tosiasiassa yhdelle ihmiselle hieman liian iso ja monimutkainen järjestely, mutta tämmöisenä fiktiivisenä jännärikudelmana tietysti menevät. Kympin antaisin muuten, mutta kun tuo kahden kirjailijan osuuksien erotteleminen ja yksilöinti kumminkin heittää varjoa kirjoitelmalle, niin jääköön arvosanaksi 9.

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »