Lukupiiri

« aihelistaan

Tutkinut rikostarkastaja Susikoski


  • nimimerkki

    Serambleri

    23.11.2018 klo 21:47
    Posti toi odotetun kirjan. On taas tehty kulttuurityötä ja kerätty lehdissä julkaistuja Mauri Sariolan jatkokertomuksia kansien väliin. Kiitos Kirjakenno, kiitos MS-int!
    Päällysvaatteet päällä revin kirjekuoren niin että palat sinkoilivat pitkin, osa poikin. Rouva S. kommentoi huolimattomuuttani tyyliin, josta aistin alkavaa epäkohteliaisuutta.
    Nyt on ensimmäinen kertomus luettu. Susikoski itse on päässyt aloitusjuttuun. Kirjoitusvuosi on 1974, eli Maurin parasta aikaa.
    Olipa kodikasta ja helppoa lukea. Ihan kuin silloin ennen, kun Maurin kirjoja enemmässä määrin luin.

    Akateeminen mies murjottaa mökillä, muija on pinkaissut etelän gigolojen kainaloon. Ukko pilkkoo hankalia halkoja ja lämmittää saunaa hitaudella, josta tulee mieleen Antti Hyryn uunin muuraus.
    Sariola kuvaa luontoa tutun tunteikkaasti.
    "Takatalvi oli tupruttanut lunta sinivuokkojen kasvoille. Kolea tuuli puhalsi vielä jäässä olevan (Enä?)järven yli ja taivas oli harmaa." Tuulikin tohahtelee ja rakennuksen viivat piirtyvät ihan kuin hänen kirjoissaan tapana ollut on. Vielä viskin ja kylmän kaivoveden täydellinen yhteensopivuus. Mahtava aloitus tarinalle!

    Sitten alkaa tapahtua. Tuttuja juonilatuja mennään tuotantoa tuntevan mielestä. Antaa mennä vaan. Kirjan johdannossa on oivallinen toimittajan näkemys: Eiväthän kaikki YV:n lukijat ole Maurin (kaikkia) kirjoja lukeneet!
    Tuohon tuttuun tunteikkaaseen kuvaukseen kuuluu toki sihteerin muodokas povi ja pitkät, linjakkaat jalat, pituus ja painokin tulee kerrotuksi. Ilman tätä olisi kerronta kuin aitan polku ilman emäntää.
    Oikein näpsäkkä tarina on puristettu noin viiteenkymmeneen sivuun. Mitään ei ole liikaa, mihinkään ei ehdi kyllästyä. Ne kirjojen "tästäpä tulikin mieleeni.."- jutut on tarpeettomina käsikirjoituksen liuskapinon paksuntajina karsittu pois.
    Jutun pääpalkintona, tavoiteltavana kohteena on (tietysti) nainen. Harmikseni havaitsin, että arvasin väärin kenestä on kysymys. Ihan toisin olin lottopotin ajatellut. Piste kirjailijalle.
    Toinen piste siitä, että Tuntemattomasta sotilaasta lainattu Hietasen repliikki on niin lähellä oikeata, etten viitsi asiasta natkuttaa. Tekstissä tosin sanotaan, että lainaus on sanatarkka...

    En maltakaan lopettaa lukemista tähän tarinaan, vaan alan yötä vasten ahkeroida Tasoittajan ja Jukka Särkilahden Robin Hood -henkeen rakennettuja juonitteluja.

    Kiitos vielä kerran kirjan toimittajille!

  • Kimmo Linnavuori

    26.11.2018 klo 13:29
    Todella hienoa ja kunnioitettavaa, että Maurin Sariolan lehtinovelleja on näin saatu pelastetuksi ja julkaistuksi, nyt jo kolmannen kirjan verran! Yhtä seikkaa en tällä kerralla kuitenkaan voi olla ihmettelemättä, nimittäin kirjan nimeä "Tutkinut rikostarkastaja Susikoski". Se on kyllä lievästi sanoen asiakasta harhaan johtava. Susikoski on tässä kokoelmassa ainoastaan vaatimattomassa sivuosassa, eihän hän ole näistä tutkinut kuin kaksi juttua. Valtaosassa tarinoista häntä ei näy mailla halmeilla. Jotenkin tuntuu, että markkinoinnilliset ja kaupalliset näkökohdat yleensäkin ovat johtaneet tähän mielestäni epäonnistuneeseen nimivalintaan. Tosin samaan ilmiöön olemme törmänneet joissakin Maurin "omissakin" nimivalinnoissa. Esim. kaikki tunnemme teoksen "Kolmannen valtakunnan kuningatar". Teoksen ostaja virittyy kuvittelemaan, että pääosassa olisi Hitlerin mielitietty Eeva Braun, mutta todellisuudessa hän on hyvin vaatimattomassa sivuroolissa, ja todellinen päähenkilö on Hitlerin autonkuljettaja Erich Kempka. Nutta niinhän se tietysti on, että ei hänen nimellään varmasti myydä yhtä suuria painosmääriä kuin harhaanjohtavasti Eva Brauniin viittaavalla kirjan nimellä.

  • nimimerkki

    Serambleri

    26.11.2018 klo 19:10
    Ei siinä sitten mennyt edes koko viikonloppua, kun oikean käden peukalon alta lehdet loppui. Oli ihan mukavaa lukea "tuttua ja turvallista" Mauria. Jutut olivat minulle yhtä lukuunottamatta uusia. Aivan innostuneena kirjan kahlasin. Ihania maurismeja!
    Viimeisen tarinan kanssa tuli tunne, että olen nähnyt jotain tällaista ennenkin. Oliko niin, että Susikosken kirjakauppasekoilu tuli joitain vuosia sitten lukupiiriläisille intendentin myllystä jonkinlaisena pikkujoululahjana? Muistan sen räntäistä vettä valuvan lierihatun ja muistan silloin miettineeni, missä tämä henkilö sitä märkää hattuaan pitää kun kirjojen selaamiseen tarvitaan kuitenkin kaksi kuivaa kättä...Miksi ei hattu ole päässä? Se selviää, kun luet kertomusta eteenpäin. Terveisiä vaan sille viisaalle apteekkarille.

    Ajallisesti jutut taitavat hyvin tarkasti kattaa, vähän reilustikin, UKK:n koko valtakauden. Saatiin taas hyvää ajankuvaa, saatiin muistella, miten Suomi silloin makasi. Pari kertaa piti vilkaista rahanarvolaskurista, että millaisia nykysummia jutuissa liikuteltiin. En paljastane liikaa kertomuksen juonta, kun helpotan vaivojasi kertomalla, että joulumielisen komisario Itkosen hyväntahdonele ei ollut mikään turha pikkuraha, vaan olisi nykyään rapiat 190 euroa.

    Olisi kiinnostavaa saada tiedoksi, miten, siis millä tekniikalla, nämä vanhoissa lehdissä olevat tekstit on kirjan sivuille siirretty. Luostarimenetelmä, siis apotti sanelee, munkit kirjoittaa -tekniikka ei nykyään liene tarpeen. Olettaisin , että jonkinlaiseen skannerin sukuiseen laitteeseen lehtiä on työnnetty tai jotenkin muuten kuvattu.
    Haluaisin myös olettaa, että lehtien sivuilla olleet painovirheet ovat aitoja ja sellaisenaan kirjaan siirtyneitä. Sanon kuin Jukolan Simeoni vähäisistä sianmurenista leivällään: "Se särvittää niin".

    Suuresti mieltä lämmitti ja ainakin kakkosluokan maurismien kategoriaan asteikollani kohosi se, että tohtori Tikkalan vaiheista kertovassa tarinassa on ylikomisario Endrasin (toki vaikea) nimi onnistuttu kirjoittamaan neljällä eri tavalla.
    Oli hienoa havaita, että Rhodoksen hotelli Siravast on taas suomalaisten suosiossa. Viimeksihän siellä asui ja lottokuponkiaan kummasteli Maritta Telkkä. Tein vaivihkaisia tiedusteluja ja kuulin, että hotelli on paikallaan ihan siellä saaren koilliskärjessä.
    Tulin maininneeksi asiasta rouva S:lle. Tuumasi hän haluavansakin sinne talvilomalle synttäriä juhlimaan. Minä ja minun suuri suuni. Yksin häntä ei sinne parane päästää. Vestigia terrent.

  • nimimerkki

    ukkelo

    1.2.2019 klo 04:57
    Kun tänne niin harvakseltaan kirjoitetaan, rohkenen minäkin esittää arvioni kirjasta Tutkinut rikostarkastaja Susikoski. Lukemisesta on jo aikaa vierähtänyt, mutta kerron siitä mitä vieläkin on mielessä. Näinhän historiaakin tulee arvioida. Vasta sitten kun havainnoista on vierähtänyt tovi.

    Viisaasti kirjan koostaja on valinnut parhaan episodin ensimmäiseksi. Se muistaakseni oli Mauria lähes parhaimmillaan. Upea tiivistetty rikostarina, josta tarpeeton oli suodattunut pois. Liekö lukijan tilalla ollut vaikutusta, mutta seuraavat episodit eivät enää samalla lailla sytyttäneet. Toki niissäkin paha saa palkkansa ja lukijan oikeustaju saa tyydytyksensä.

    Viimeinen luku, Komisario Susikosken jouluajatus on sikäli mielenkiintoinen, että se avaa kirjoittajan dualistista ajatusmaailmaa. Toisaalta ronski, suruton Sariola. Toisaalta ylitunnollinen moralisti, joka asettaa riman kaiken suhteellisuudentajunsa menettäneenä liian herkälle telineelle. Kyseessä on Susikosken jaakobinpaini kun poliisiupseeri havaitsee näpistyksen kirjakaupassa. Lopun saa tietää vain kirjan lukemalla. Sariola ei rikospaikkaa tarkemmin spesifioi, mutta sen verran voin vihjata, että kyseessä on Akateeminen Kirjakauppa, silloin Stockmannin pohjakerroksessa, sieltä itsekin näpistäneenä v. 1960 luvun alussa.

  • nimimerkki

    puttonen

    13.3.2019 klo 22:19
    Tänään täyttää kunnioitettavat 79 vuotta Maurin parin kirjan sankari toimittaja Aarre Kuusama. Onnittelut sinne missä eläkeukko lieneekin - Helsingissäkö vai Buenos Airesissa?

    Tämän kirjoittaja toteutti viikonloppuna Maurin erään lauseen. Se on muistelmateoksessa Suruton Sariola sivulla 186 ja kuuluu näin: "Kaljaa semmoinen Puttonen on juonut Riihimäellä.". Näin on. Meteli vuosijuhlapaikan viereisessä pubissa oli infernaalinen, mutta runsaslukuinen paikallinen nuoriso käyttäytyi fiksusti, vaikka epäilivätkin porukkaamme "ministerimiehiksi". Plussaa siitä. Miinusta metelistä. Vuosijuhlan esitelmät olivat hyviä, samoin huone ja aamupala. Buffet hieman alavireinen, mutta eipä moitita. Lienee makuasia.

    Vuosikokouksen henkilövalinnat olivat järkeviä ja mahdollistavat hallituksen joustavan kokoontumisen siellä missä seuran tilatkin ovat. Vuosijuhlapaikkana Riihimäen Seurahuone oli onnistunut valinta. Tapahtuma oli positiivinen. Maurin henki elää.
« aihelistaan

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »

Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Tutkinut rikostarkastaja Susikoski