Lukupiiri

« aihelistaan

Tammikuu 2019, Aarne Ahola


  • Matti Nummenpää

    28.12.2018 klo 19:32
    Ei ole tietoa 6o-vuotiaista, kun ei jäsenhakemuksessa kysytä syntymäaikaa. Mutta 1900 -luvulla jäseneksi liittyneitä on 114 kpl.

    5 lehteä kahden vuoden aikana imaisi seuran rahat niin, ettei tänä vuonna saada aikaan lehteä. Paitsi, jos saadaan avustus. Neljän lehden rutistus johtui uhkapelistä (Maurillekin tuttu asia), jolla yritettiin saada Taiteen Kehittämiskeskuksesta apuraha. Siinä kuitenkaan onnistumatta. Minna Sirnö (TaiKe:n toimitusjohtaja) asian torppasi. Hän on aikanaan Paavo Arhinmäen tehtäväänsä valitsema. Ei ole enää tässä tehtävässä.

    Nyt on aika tämä vuosi kerätä rahaa. Ja uusi päätoimittajakin nimetä. Näillä palkoilla taitaa olla toivoton tehtävä.

    Puttosen heittämästä pallosta otan kopin.

    Ensimmäiseksi ritariksi olen valinnut Maurin ensimmäisenä haastatteleman ritarin. 15.5.1968 Kauhajoella haastatteleman ”harmaantuneen maanviljelijän” Aarne Aholan. Tämä on Marskin ritareissa sivulla 142. Johan Aarne Einari (Einar) Ahola 21.6.1910 Karijoki – 21.5.1994 Kauhajoki, kapteeni, maanviljelijä ja sosiaalineuvos.
    Koska Maurin tarina on lyhyt ja ensimmäinen ritari kyseessä, kirjoitan koko tarinan.

    VAI VIELÄ LENTÄJÄ

    - Ei minulla ole mitään kertomista. Mutta vähän minua suivaannuttaa eräs juttu. Aikoinaan ne pistivät pystyyn oikein matrikkelin meistä Mannerheim-ristin ritareista. Sen toimitti kenraali Airo, hyvä mies, eikä ole hänen syynsä, että ne kirjapainossa söhläsivät. Enkä minä edes sitä kirjapainoakaan syytä, sattuuhan niitä erehdyksiä. Mutta jotain kohtalon piruilua olen näkevinäni siinä, että minun kohdalleni painettiin ihan väärän miehen kuva. Eikä edes se vielä mitään, mutta kun kuvassa on lentäjä. Reilu mies varmaan, suikka kallellaan ja silmissä rohkea ilme. Se vain tässä pikkuisen ottaa ohimoon – se on nuoren polven sana, mutta voihan sitä vahaakin miestä ottaa – että olin itse kaukopartiomies. Ja maan vanki. Oli siellä pirusti soita ja imevää liejua, johon saapas muskahti. Monasti mies oli ihan poikki. Ja tietysti juuri silloin sattui taivaalle lentokone. Se lensi kevyesti ja painottoman tuntuisesti vapaassa sinessä. Kun sitä kannon päässä istuttiin ja katsottiin, niin kateeksi kävi. Joten sanon vieläkin, että jotain kohtalon piruilua olen näkevinäni tässä kuvien vaihdoksessa.

    - Vai vielä lentäjä!

    MS / Int

  • nimimerkki

    Serambleri

    29.12.2018 klo 20:57
    ....sanoi suutari, kun saapasvarteen katsoi. Siltä näyttää minustakin, siis pimiältä, kun yritän miettiä mitä mahdollista sanottavaa minulla olisi Marskin ritareista. Sanottavaa siis sellaista, jota ei olisi eri matrikkeleissa tai kirjoituksissa julkituotu.
    Kuusikymmentä ikävuottakin muistelen saavuttaneeni, mutta ritariasian käsittelemiseen ikä ei tunnu antavan kompetenssia.
    Toivoa sopii, että kirjoittajajoukossamme on paremmin tuohon kunnioitettavaan kategoriaan tutustuneita.
    Sopivasti kyllä sattui tämä Aarne Ahola. Heti tuli osuma. Hänen poikansa kanssa olen seitsemän vuotta saanut nauttia saman koulun terveestä sisäilmasta ja vaihtelevan tasoisesta opetuksesta. Noheva poika, ei kehuskellut isän saavutuksilla. Isä Aholaa en muista tavanneeni.

    Osmo Laaksoon olen työasioissa tutustunut.

    Tässäpä onkin tiivistettynä ritarituntemukseni lyhyt oppimäärä.
    Sori siitä, sanoi Aleksanteri S. eduskunnassa. Samaa tässä...

  • nimimerkki

    ukkelo

    30.12.2018 klo 03:17
    Kun alkaa ikää kertyä, on aika harkita mihin seuran enää viitsii kuulua. Helpotin kuolinpesäni hoitajan vaivoja eroamalla kaikista muista seuroista paitsi Suomen rautatiehistoriallisesta seurasta ja Mauri Sariola seurasta. Joskus on aika miehistyä ja poistaa akanat jyvistä.

    Jäsenmaksut ovat muodollisia, mutta periaatteesta ja varsin pihinä henkilönä en enää maksa sellaisesta jota en kannata.

    Tuo 5 lehteä kahden vuoden aikana johti sellaiseen puristukseen, että haastateltiin henkilöitä, jotka Mauri Sariolasta tiesivät ainoastaan nimen. Parempi tehdä yksi kunnollinen lehti vuodessa, kuten tuo uusin, toivottavasti ei viimeiseksi jäänyt. Tason tukemiseksi aion lahjoittaa sata euroa, kunhan saan tietää tilinumeron. Haastan myös muut, jotka eivät vain puhu, vaan ovat valmiit edes hiukan auttamaan seuraamme.

    Hurjassa nuoruudessani jouduin poliisin kanssa tekemisiin. Väkivahvana kaverina esittelin voimiani, mutta kun virkavalta saapui paikalle se jäi siihen. Tätä suosittelen kaikille ja toivotan riemukasta uutta vuotta lakanoiden välissä!

  • Matti Nummenpää

    30.12.2018 klo 12:37
    Tilinumero on FI34 5723 0220 4599 32

    Ei tämä tilitilanne niin huono ole, kuin eri keskusteluista voisi päätellä. Tili on plussalla ja yhdistys velaton.

    Voittoa ei ole tarkoituskaan hankkia, vaan kaikki rahat pannaan jäsenistön hyväksi. Tulemme selviämään vuodesta 2019 kuivin jaloin. Hallituksella on myös uusia ajatuksia, joita lähdemme toteuttamaan vuosikokouksen jälkeen.

    MS / Int.

  • nimimerkki

    Jarmo

    30.12.2018 klo 13:45
    Olen Ukkelon kanssa samaa mieltä siitä, että 2017 seuran lehdissä ampumasektori siirtyi väärään suuntaan. Olisikohan tuon apurahan toivossa lähdetty tavoittelemaan liian laajaa kulttuuri- ja kirjallisuuslehden sisältöä. Mauri-asiaa ei meinannut lehdestä enää löytyy ollenkaan. Tämä uusi 1-2018 on hieno paluu ”vanhaan muottiin”, joka mielestäni sopii tähän seuran viitekehykseen parhaiten. On mukava lukea juttuja ”läheltä Mauria” tyyliin Maurin huvila, Maurin autokuski, Maurin valokuvaajaa, …jne. Tämän tyyppinen sisältö antaa eräänlaista aitoa lisäperspektiiviä Maurin romaaneihin ja päiväkirjoihin. Toivottavasti saamme vielä luettavaksi uusiakin Mauri & Me -lehtiä.

    Lisäksi tässä pitää vielä mainita kiitokset Matti Nummenpäälle siitä työstä, joka tehtiin Tutkinut rikostarkastaja Susikoski kirjan eteen. Toivottavasti tämäkin työ vielä saa jatkoa!

  • nimimerkki

    puttonen

    5.1.2019 klo 14:07
    "Talvisovas. Taipaleeshaa myö pelättii.". Näin vastaa Rokka Koskelan kysymykseen aiemmasta rintamakokemuksesta. Taipaleessa taisteli reservin aliupseerina myös Aarne Ahola. Lieneekö pelännyt - ainakaan pelko ei näkynyt toiminnassa. JR 23:n riveissä Ahola joutui ankariin paikkoihin Taipaleen Mustaojalla ja Vuosalmella. Aarne Ahola kuului niiden vajaan viidensadan sotilaan joukkoon, joita esitettiin palkittavaksi Mannerheim-ristillä jo talvisodan sankariteoista. Esittelijänä toimi eversti Matti Laurila. Uuden sodan painaessa päälle tehtiin lopulta päätös, että talvisodan ansioista ei kenellekään Mannerheim-ristiä myönnetä. Näin mm. legendaarinen tarkka-ampuja Simo Häyhä ja moni muu jäi ilman.

    Välirauhan aikana Aarne Ahola kävi upseerikoulun ja aloitti jatkosodan vänrikkinä. Hän toimi joukkueenjohtajana JR 58:ssa ja erinomaisena suunnistajana rykmentin suuntaosaston johtajana. Aholan jatkosota päättyi lyhyeen. Ankarissa hyökkäystaisteluissa hän haavoittui vaikeasti 24.7.1941 ja selviytyi hädin tuskin elämälle. Rintamatehtäviin luutnantti Ahola ei enää voinut palata. Nimitys Vapaudenristin 2.luokan Mannerheim-ristin ritariksi tuli vuoden päästä päivämäärällä 17.7.1942. Kapteeniksi Aarne Ahola ylennettiin reservissä 4.6.1967.

    Elämä maanviljelijänä sota-arpien vaivaamana oli tuskaisaa. Aarne Ahola jaksoi kuitenkin toimia myös yhteiskunnallisissa asioissa. Hän oli silloisen Maalaisliiton jäsen ja kuului puolueen sisäpiiriin. Kirjailija Seppo Porvali kertoo kirjassaan "Marskin ritarit, 191 ihmiskohtaloa" (Oy Valitut Palat 2001) seuraavan tapauksen:

    "Arvovaltainen seurue lähti käymään Moskovassa. Mukana oli myös tuolloin jonkin salkun ministeri Johannes Virolainen. Illalla mentiin ruokailemaan ravintolaan. Ahola istui samassa pöydässä Virolaisen kanssa. Tarjoilija toi ensimmäiset lautaset ja aloitti tarjoamalla ensin Aholalle. Pöytäseurueen muut jäsenet opastivat tietämätöntä tarjoilijaa sanoen, että paikalla on sentään suomalainen ministeri. Venäläinen tarjoilija ei ollut kuulevinaan, vaan nosti leikkeitä Aholan eteen. Hätiin pyydettiin hovimestari. Hyvin suomea hallinnut venäläismies selitti, että "virhettä ei ollut tapahtunut": Ministereitä me näemme täällä Moskovassa harva se päivä, mutta suomalaisia sotasankareita harvoin. Siksi: ritarille ensin!".

  • nimimerkki

    puttonen

    10.2.2019 klo 14:09
    Omituinen episodi sattui talvella 2011. Media kuulutti Aarne Aholan Mannerheim-ristin nro 71 olevan myynnissä Lempäälän huutokauppahuoneella ja tavoitehinnaksi ilmoitettiin 29000 euroa. Melko pian ilmeni, että Aholan alkuperäinen kunniamerkki oli koko ajan vitriinissä pohjanmaalla Kauhajoen Veteraanien Perinneyhdistys ry:n hallussa. Oikeassa paikassa, sillä se oli ollut myös ritari Aarne Aholan viimeinen tahto.

  • nimimerkki

    puttonen

    14.3.2019 klo 20:36
    111. Taikaluku, johon liuskamäärään päästessään Mauri tiesi saavansa kirjan valmiiksi. Sama luku on kuulemma ommeltuna körttiläisten takkiin. Nyt on viikon sisällä taikaluvun osoittamalla euromäärällä tuettu seuraa. Näin tapahtumat etenivät: Ostin vuosijuhlassa 7 arpaa, jotka maksoivat yhteensä 10 euroa. Voitto osui käsittämättömästi viiteen arpaan, joilla sain yhtä monta kirjaa. Pidin kaksi ja laitoin kolme seuraavalle arvontakierrokselle.

    Yön tietämissä intendentti kauppasi minulle Mauri-pinssiä, mutta neuvottelut olivat vaarassa kariutua, koska intendentti vaati siitä markkaa ja minulla oli vain euro. Pöydässä olleen naisen - taisi olla Highland Queen - välityksellä löimme kaupat lukkoon ja minusta tuli Mauri-pinssin omistaja euron kauppasummalla.

    Kirjoitin eilen myönteiseen sävyyn vuosikokouksesta ja -juhlasta, mutta nähtyäni viime yönä painajaisen, kiirehdin aamulla pankkiin vastaamaan "ukkelon" 30.12.2018 tällä palstalla heittämään haasteeseen. Ajattelen, että jos vaikka "ukkelo" kirjoittaa seuramme jäsenmäärän ja talouden hiipuessa trilogian "Maurin itarat", "Näin tekivät itarat" ja "Viimeiset itarat", niin jospa hän lausuisi jotakin minusta samanlaisen otsikon alla kuin Mauri Airosta: "Tekojen mies".

    Ja nyt siihen painajaiseen. Se ei ollut koltan eikä Budapestin unta: Seuran hallituksen viimeinen kokous on muka päättynyt. Muut ovat poistuneet, mutta puheenjohtaja ja intendentti jäävät vielä järjestelemään Seura-lehtiä seuran toimistolle. Valaistus on heikohko, sillä sähkö on katkaistu. Intendentti sytyttää kynttilän, jonka valjussa valossa nautitaan viimeinen koruton, omakustanteinen ehtoollinen. Kauko Tuomalan haperoilta puulautasilta. Intendentti ojentaa puheenjohtajalle lahjan. Vihoviimeinen kappale Ivalon pamausta. Kustantajan omisteella. "Lähdetään, sanoi nimismies Piispanen!", siteeraa intendentti huokaisten, puhaltaa kynttilän sammuksiin ja herrasmiehenä auttaa päällystakin puheenjohtajan ylle.

    Portaat pimeässä kuljetaan varoen. Matkalla poiketaan pyytämään toimittaja Simolaa perinneyhdistyksen raudanlujaksi keulamieheksi.

  • Matti Nummenpää

    17.3.2019 klo 08:55
    Ylläpitäjä on muokannut tätä viestiä.
    Voi, voi, kun intendentti on jämähtänyt Susikoski-aikaan. Hyvä ettei pinssistä sataa markkaa pyytänyt. Haaveilee edelleenkin vaaleasta palmikkopäästä. Ei kuitenkaan kauppaneuvoksen tyttärestä tai Magdalena de la Chapellesta. Tohtorisnaisena tämä on saavuttamaton, vaikka niin taisi käydä Susikoskellekin.

    Painajasunet viestittävät näkijänsä sieluntilaa. Eivät ne perustu tosiasioihin. Sähkö toimistolla sisältyy vuokraan, joten ei se katkea ennen vuokrasopimusta.

    Onneksi on saatu sudet hätisteltyä talon ympäriltä ja talous on kaatumattomalla pohjalla. Mauri Sariolan kohdalla tämä tarkoitti vain sitä, että eräpäivässä olevat vekselit kuitattiin isommalla eli tilkkutäkit lakanalla. Sariolaseuralla ei ole velkoja, ja rahaa on maksuihin. Vaikkakin viisi lehteä kahdessa vuodessa rasitti taloutta. Tällä yritettiin päästä valtiontuen piiriin, mutta huonolla menestyksellä. Riskejä on kuitenkin otettava. Tänä vuonna ei lehteä ole odotettavissa, mutta jotain sitä korvaavaa kuitenkin. Jäsenmaksulle jäsenet saavat vastikkeen toisin kuin monessa muussa kirjailijanimikkoseurassa.

    Sitävastoin "Ivalon pamaus" on loppuunmyyty. Näiltä osin painajaisuni piti paikkansa. "Laulu seis, sanoi Susikoski" on vielä parisenkymmentä kappaletta jäljellä. Loppumaisillaan sekin on. "Tutkinut rikostarkastaja Susikoski" on vielä runsaasti varastossa.

    MS / Int

  • nimimerkki

    puttonen

    17.3.2019 klo 15:53
    Eihän ne unet vastaa todellisuutta ja tässä tapauksessa hyvä niin. Riihimäen viikonlopussa oli hyvä vire ja hieman keskusteltiin mahdollisista kesän aktiviteeteistakin. Seuralle on kunniaksi, että viime vuosina raha-asioita on hoidettu Susikosken - ei Sariolan - tavoin. Itsenäisyyden juhlavuonna lehtiasiassa riskeerattiin runsaammalla julkaisutoiminnalla päämäärätietoisesti, mutta tällä kertaa se ei onnistunut. Kannatti kuitenkin yrittää. Tosiasia seuran tulevaisuudesta kuitenkin lienee, että jäsenmäärä ei nykyisestä ainakaan lisäänny. Jäseniä on 254, seuran tilaisuuksissa käy yleensä noin 25,4 henkilöä ja lukupiiriin kirjoittaa keskimäärin 2,54 kommentoijaa.

  • nimimerkki

    Serambleri

    17.3.2019 klo 17:10
    Otti yhteyttä PMVS:n "Muhvi-Jussi" eli henkilömme, joka on ihan suvereeni paitsi tislausvälineiden asennuksessa, myös rosterin hitsaamisessa ja näissä hommissa perehtynyt oikeisiin kunnon mittayksiköihin.
    Oli havainnut tältä keskustelusivulta tutun oloisen lukusarjan, ja alkanut tuumia, mitä tuumilla on tekemistä kirjailijaseuran kanssa. Piti kysyä tarkemmin että mitä tuo tuumii. Kertoi, että numerosarja 254 assosioi hänelle heti, vain, ja ainoastaan uljaan vanhan, mutta ei mitenkään entisen, tuuma -nimisen mitan metrisen ilmaisun.
    Uljas, pikkuisen jo vanha, mutta ei mitenkään entinen on myöskin tuo seura, jonka jäsenmäärästä oli tekstissä kyse.
    Pohdittiin hetki porukalla, että missä kaikessa tuo kunniakas pituusmitta nykyään toimii. Löytyi melkoinen määrä kohteita jossa tuuma johdannaisineen arkipäivässämme elää. Kakkosnelosta ja seitenkasia, työkaluja, urheilulajien sääntöjä, rautateiden raidevälejä, ruutiaseiden kaliipereita, kunnon amerikanraudan V8:n lohkon kokoa ei ole lupa ilmoittaa kuin kuutiotuumina, kuinka iso onkaan telkkarisi tai autosi vanne....noitahan piisaa.

    Ja sitten vielä tämä, että Seuran jäsenmääräkin.

    Kun nyt tuo brexitkin näyttää menevän pepulleen, on selvää että tuumalla on tulevaisuus myös brittimaan ja trumplandian ulkopuolella.

    PS
    Kysyi mr. muhvi meiltä vielä, tiedetäänkö mikä on pienin metallialalla tarvittava mittayksikkö.
    Eihän me. No se on jonkun karvan kuudestoistaosa, minkä, se kuului vähän huonosti mutta pieni varmaan on.
    Tuumaillaan!


  • nimimerkki

    Teot ratkaievat

    19.3.2019 klo 23:52
    Oliko tarkoitus tukea seuraa myös rahalliseti, kurten Minä teen?

  • Matti Nummenpää

    20.3.2019 klo 09:03
    Seuran rahallinen tukeminen on täysin vapaaehtoista.

    Tällä hetkellä on seuran talous hyvässä tilassa. Talousarvion mukaiseen toimintaan kykenemme hyvin. Seuran tarkoitus ei ole kerätä voittoa, vaan kaikki rahat palautuvat jäsenille toiminnan kautta. Pieni kassavaranto on paikallaan, jolloin voimme reagoida tarvittaessa nopeasti. Hakemuksista huolimatta rahallista tukea valtiovallalta tai muista lähteistä ei ole saatu. Hattulan kunta on tulenut mm. antamalla tiloja maksutta käyttöön Dekkaritapahtumaa ja pysyväisnäyttelyä varten. Samoin Hattulan kunta on avustanut lehden postituksessa.

    Matti Nummenpää
    Intendentti / Sariolaseura



« aihelistaan

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »

Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Tammikuu 2019, Aarne Ahola