Lukupiiri

Maurin tuotanto

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  26.2.2019 klo 14:45
  Kirjan etulehden maininnan mukaan Mauri Sariola kirjoitti: Romaaneja 16, jännitysromaaneja 15, rikostarkastaja Susikosken tutkimuksia 15, poliisiromaaneja 14, oikeudenkäyntiromaaneja 3 ja historiallisia romaaneja 2. Lisäksi yhden ylioppilasromaanin, salapoliisiromaanin, Susikoski-romaanin, muistelmateoksen ja sokerina pohjalla on "tarina risteilyltä". Monissa yleensä romaaneiksi luokiteltavissa teoksissa ei esiinny lainkaan etulehden määrittelyä.
  
  Kevyempää pokkaria ilmestyi jo kirjailijan elinaikana 1980-luvun alkupuolella ja hänen kuoltuaan lisää useina vuosina. Viimeksi on ilmestynyt kolme novellikokoelmaa seuran intendentin Matti Nummenpään toimittamana.
  
  Sellaisia kirjan (sidotun tai nidotun) muotoon saatettuja teoksia, joissa on Mauri Sariolan tekstiä, jota ei ole aiemmin julkaistu kirjana, löysin yhteensä 102 kappaletta. En siis laskenut joukkoon kokoomateoksia, joissa on 3-4 Susikoski-kirjaa, enkä vuonna 1989 ilmestynyttä tuplapokkaria "Marita Eisenin tapaus - Susikoski puuttuu peliin", koska ne ovat ilmestyneet aiemmin omina pokkariversioinaan. Esko Laukon 9 teosta ovat laskelmassa mukana, mutta 2014 ilmestynyt "Laukon tupla" ei. Se oli sinänsä tärkeä julkaisu, koska siinä on toisena kirjana Maurin vaikeimmin - ja ehjänä - löydettävä teos "Kuolemanlotossa kuusi oikein".
  
  Ei siis liene aivan väärin sanoa, että Mauri kirjoitti elämänsä aikana "toistasataa" kirjaa. Ainakin teksti 102:ssa erilaisessa teoksessa on Maurin aikanaan kirjoittamaa.

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  2.3.2019 klo 20:08
  Tarkasteltaessa Maurin tuotantomäärää viisivuotiskausittain ajalla 1956-1985 huomataan, että kirjoja on ilmestynyt melko tasaiseen tahtiin: 10-14-22-13-13-10. Poikkeuksen muodostaa huippukausi 1966-1970, jolloin ilmestyi huimat 22 teosta! Kärkenä viiden kirjan vuodet 1966 ja 1968. Kuuden viisivuotiskauden kirjoja löytyy yhteensä 82. Siihen kun lisätään 18 pokkaria ja 2 Maurin päiväkirjoista koostettua teosta, päästään aiemmin mainitsemaani lukuun 102.
  
  Päiväkirjateoksista ilmenee, että 1960-luvun lopulla kun Mauri "jostain rahaa sai, se piti äkkiä viedä toisaalle". Taloudellinen paine pakotti kirjoittamaan paljon ja nopeasti. Mielestäni kirjojen taso laskeekin selvästi vuosina 1969-1970. Päiväkirjateokset eivät yllä kertomaan millaista Maurin elämä oli vuosina 1966-1967, mutta silloin on syntynyt "yhdellä päällä ja yhdellä Remingtonilla" laadukasta jälkeä. Vielä vuonna 1968 ilmestyi pari helmeä: "Sumusta nousee risti" ja "Insinööri Forssin tapaus".
  
  Kuten tiedämme, kirjojensa lisäksi Mauri kirjoitti valtavan paljon muutakin. Syntyi novelleja, lehtijuttuja, käännöksiä, radiokuunnelmia, tv-käsikirjoituksia ja pedanttisen tarkkoja päiväkirjamerkintöjä. Mauri käytti luomisvoimaansa kuten Guderian neuvoi käyttämään panssareita - lorauksittain eikä tipoittain!

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  2.3.2019 klo 21:42
  Kun puttonen laittoi aiheeksi Maurin tuotannon, lätkäistään tähän tuore bongaus.
  
  Tasakäpälää vaan, sanoi Fallesmannin Arvo! Näin hihkaisi PMVS:n automaattinen, hyperaktiivinen kaista-, eikun se on autossa, piti olla palstavahti. Tuli karmit kolisten sitä tasakäpälää seuran laatuaikaliiteriin ja puhui hengästyneenä Mauribongauksesta. Me heti kuulema-asentoon.
  Oli ollut jollain antiikki tai vintiikkimessuilla Hämeenlinnassa. Siellä, missä on se Irvin Goodman -kauppapaikka motarin päällä. Messuilta oli hairannut ota tästä -laatikosta paikallisen lehden nimeltä Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset. Kun ilmaiseksi sai. (2.3.2019)
  Lehdessä kolumnoi musiikin ja muiden taiteiden monitoimihenkilö, hoppeepartainen, tyylikkäästi peikon näköinen sanavalmis järkäle A.P. Sarjanto.
  
  A.P. kirjoittaa rikosdraamoista ja kertoo vakaan käsityksensä olleen, että suomalaiset elokuvaksi asti saatetut rikostarinat ovat olleet näytelmämäisiä ja jotenkin lapsellisia tekeleitä, joissa ihmiset puhuvat omituisesti. On kuulemma tuudittautunut siihen, että lajityyppiä ei Suomessa osata (hän ei tässä mitenkään mainitse Kolmatta laukausta).
  Sarjanto viime aikoina saanut uusia vaikutteita ja toteaa, että on ihanaa olla väärässä.
  Oli katsonut tv-sarjaa Virta. Oli tykästynyt hahmoihin ja replikointiin. Käskee lukijaa painamaan mieleen ohjaaja-käsikirjoittaja Rike Jokelan. Kehuu vielä Pihla Viitalan näyttelijäntyötä sarjassa nimeltä Karppi. Senkin takana on kuulemma sama Jokela kumppaneineen. Kaksi vaatii kolmannen. Sarjanto kehuu samaan syssyyn sarjan Koukussa. Laura Suhosen kirjoittama tarina on hänen mukaansa inhimillisyydessään järisyttävä ja käänteltään nerokas. Matleena Kuusniemen ja Tommi Erosen näyttelijäntyö on suorastaan henkeäsalpaavaa.
  Nyt on jytkytunnelma, on pakko painaa suora lainaus:
  
  "Nyt vaan odottelen, koska nämä lahjakkaat tekijät tarttuvat Mauri Sariolan Olavi Susikoski -hahmoon ja tekevät sille samanlaisen päivityksen kuin ruotsalaiset Martin Beck -romaaneille..."
  
  Näin siitä lehdestä luimme. Nyt Maurin oikeuksien haltijat tarkkana ja puhelimet saatavilla! Arvovaltainen taho on puhunut.
  Erityisesti meitä Sariolafaneja lämmittää se, että tuo kohta "Suhosen tarina on inhimillisyydessään järisyttävä ja käänteltään nerokas" assosioi Sarjannolle oikopäätä ja ekaksi Sariolan ja Susikosken!
  Ei mennyt lehdistövastaavan messukäynti hukkaan.

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  21.5.2019 klo 17:06
  Melko tuore bongaus tähän. Ilta-Sanomat 10.5.2019 paperiversio: "40 vuotta sitten 10.5.1979". "Uusin Sariola ilmestynyt!". Oheinen teksti ja kuvassa "Susikoski ahtojäissä", ovh.sid. 34,-. Ne oli niitä mummonmarkkoja ja "mainoskatsauksessa" toisena mainoksena Äitienpäiväksi Kultakellari Oy:n koruja. Vieressä teksti: "Jos se timantti on sittenkin liian pieni...Ostanpa lisälahjaksi uuden Susikosken. Liisa pyörtyy onnesta äitienpäivän aamuna!".

• ---

  Matti Nummenpää

  1.11.2019 klo 21:34
  Ylläpitäjä on muokannut tätä viestiä.

  Ilta-Sanomien Plus Historia 1.11.2019 on etusivu Ilta-Sanomista 7.11.1959. , jossa on ennakkoimoitus Mauri Sariolan jatkojännäristä "Luoti pimeästä"
  
  
  
  SUSIKOSKI SAAPUU JÄLLEEN
  ILTA-SANOMISSA
  
  Kuluneitten vuosien varrella rehdin suomalaisen poliisimiestyypin symboliksi muodostunut keskusrikospoliisin komisario Olavi Susikoski on tuttu lukijoille monista poliisiromaaneista, radiosarjoista ja -kuunnelmista sekä erikoisesti Ilta-Sanomien lukijoille kahdestakin aikaisemmin lehdessämme julkaistusta jatko-romaanista ”Viimeinen raketti” ja ”Viides vieras”.
  Kirjailija Mauri Sariola, komisario Susikosken kehittäjä luonnehtii Susikosken seuraavasti:
  ”Susikoski on henkilönä mahdollisimman kaukana kahdestakin salapoliisiromaanien sivuilla nähdystä perusideasta. Hänessä ei ole jälkeäkään Hercule Poirotin harmaitten aivosolujen koostumasta, yliälykkäästä yksityisetsivätyypistä ja vielä vähemmän hän muistuttaa mitään amerikkalaista kovaksikeitettyä etsivätyyppiä, joille käsien katkominen ja naisen lyöminen ovat eräitä tunnuspiirteitä. Hän on supisuomalainen mies, yksi meistä, erona ainoastaan, että hän on saanut poliisimieskoulutuksen toimiakseen yhtenä rattaana siinä koneistossa, minkä yhteiskunta itsepuolustussyistä on luonut lain vartijaksi rikollisuutta vastaan.”
  Maanantaina alkaa Ilta-Sanomissa lehdellemme kirjoittama uusin jännityssarja ”Luoti pimeästä”, jonka päähenkilö, komisario Susikoski, liikkuu Helsingissä varsin ajankohtaisessa ilmapiirissä. Julkaisemme 13-osaisen sarjan osat päivittäin.
  

• ---

  Matti Nummenpää

  21.11.2019 klo 10:12
  Mitä Suomi lukee
  Helsingin Sanomat 20.11.2019
  HS 50 vuotta sitten torstaina 20.11.1969
  
  Kalle Päätalon Mustan lumen talvi, Alistair MacLeanin Kahlenukke ja Pentti Saarikosken Evankeliumi Matteuksen mukaan ovat edelleen ryhmiensä kärkisijoilla suurimpien kustantajien julkaisemassa suosikkilistassa.
  Kotimaisen kirjallisuuden listassa on Kerttu-Kaarina Suosalmi säilyttänyt kakkossijansa, kolmanneksi on viidenneltä tilalta kiivennyt Hannu Salama Tapausten kulullaan, ja uusina tulokkaina ovat kärkipäähän ilmestyneet Eeva Joenpellon Halusit tai et, Paavo Rintalan Napapiirin äänet, Mauri Sariolan Veljensä vartijat ja Esa Anttalan Viimeinen partio Kannaksella.
  
  MS / Int
  

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  4.3.2020 klo 09:15
  Kannattipa olla tarkkana. Selailin äsken pienehköä, toistaiseksi vielä itsenäistä maakuntalehteä. Sarjakuvat luen aina. Yksi suosikeistani on nyhverö toimistolainen B. Virtanen. Stripissä on kolme ruutua. Jokaisessa päähenkilö B. Virtanen istuu nojatuolissa ja sanailee nokkavan poitsunsa kanssa. Isällä on kirja sylissä. Kannessa näkyy oikein tarkasti katsottaessa jotain tekstiä. Varmistin suurennuslasilla. Joku SARIOLA siinä on nautittavana. Mitään kirjan nimeen viittaavaa kannessa ei näy, mutta mitäs väliä sillä!
  Sykähdytti havaita, että juuri tämä kirjailija on tullut piirtäjälle mieleen, oikeampaa on tietysti sanoa, että ollut hänellä mielessä pinon päällimmäisenä.
  Ei sitä näköjään koskaan tiedä, mistä Mauri ponnahtaa näkyville. Päivä on taas pelastettu.

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  11.3.2020 klo 21:31
  Joku tuulenpyörre on lakaissut näitä bongauksia tähän kulmaukseen. Siis jatketaan.
  
  Finnair/Aero haki Maarianhaminan kiitotietä puurosumussa ihan oikeasta suunnasta, mutta koneen paksuuden verran liian alhaalta, viisti mäntyihin, kääntyi selälleen ja tuli ns. tonttiin. 22 kuoli, kolme jäi henkiin.
  Tämä tapahtui marraskuun alussa 1963.
  Onnettomuudesta on kirjoitettu kirja "Kuolemanlento. Finnairin tragedia Ahvenanmaalla 1963".
  Kirjoittaja on Pekka Nykänen. Kirja on julkaistu 2017, Otava.
  
  Kirja on mielestäni tosi hyvä, loppua lukuunottamatta asiallinen ja kiihkoton. Kannattaa etsiä ja lukea, jos ei jo ole. Toissapäivänä oli tarjouksessa Suomalaisen kirjakaupan löytöpöydässä.
  Miksi häärään tätä asiaa tällä palstalla?
  Kesken kirjan luvun tuli mieleen aikoinaan APU-lehdessä pitkin palstoja piileskellyt Jallu, etsi missä Jallu luuraa...? Tämän Mauri Sariolan kanssa on kuin Jallun. Ei koskaan tiedä, mistä hän ponnahtaa pintaan kuin verkon koho aallokossa. Nyt kävi taas näin.
  
  Vuotta myöhemmin, 4.11.1964 alkaa Maarianhaminassa oikeudenkäynti. Kohu on kova ja kansainvälinenkin.
  
  "Helsingin Sanomat oli lähettänyt paikalle rikostoimittajansa, kirjailija Mauri Sariolan".
  Kirjassa lainataan oikeuskäsittelyä kuvattaessa sivukaupalla Sariolan tekstiä. Lähdeluettelossa mainitaan Päivälehden arkisto (Helsingin Sanomat, Ilta-sanomat).
  Oikeuskäsittely alkaa kirjan sivulla 119.
  "Tunnelma tihentyi Sariolan mukaan vasta, kun.....Sariolan mukaan vaikutti siltä, että (todistaja) Juhola olisi halunnut lisätä jotain sen suuntaista, ettei ollut selvännäkijä....."
  
  Istunnon kuvaus jatkuu kirjan sivulla 182. Nyt kuullaan onnettomuudesta selvinnyttä lentoemäntä Marianne Kullbergia. Mauri Sariola raportoi:
  "Sinipukuinen, miellyttäväkäytöksinen lentoemäntä Kullberg oli ulkonaisesti toipunut pahoista palovammoista. Hän esitti vuorollaan todistajalausumansa hillitysti ja selkeästi, joskin se sisälsi vain aikaisemmin julkisuudessa esitetyt tiedot. Syyttäjä teki hänelle hiukan hätkähdyttävältä tuntuneen kysymyksen......Totesitteko ennen maahansyöksyä mitään rikokseen viittaavaa? Kuulitteko esimerkiksi ohjaamosta riitaa, laukausten ääntä tai mitään, joka olisi antanut aiheen olettaa, että siellä tapahtui jotain erikoista?
  En kuullut enkä muutenkaan havainnut mitään sellaista, lentoemäntä vastasi varman tuntuisesti".
  
  Päivälehden arkistossa lienee tarjolla koko se Maurin Hesariin kirjoittama aineisto, jota Pekka Nykänen kirjassaan lainaa.
  Missä muodossa ja miten saatavissa se on, en tunne asiaa. Kyseessä kuitenkin on johtavan rikosreportterin uran yksi merkittävimmistä selostuksista.
  Olen kyllä varautunut siihen, että juna on jo mennyt, että seura on jo taltioinut tätä aineistoa jatkokäyttöä ja julkaisuakin varten. Pois se, että yrittäisin keksiä uutta ruutia. Tuntui vaan mukavalta todeta, että reportterin tuotos on päässyt lähdeaineistoksi kirjaan 53 vuotta lehdessä julkaisun jälkeen.
  
  Ps jäin kaipaamaan niitä kapeita nilkkoja, mutta ehkä ne varattiin romaanien neidoille...hyvä niin

• ---

  Matti Nummenpää

  12.3.2020 klo 19:28
  Oheiseen esittelypöytään törmäsin Keljonkankaan lähikirjastossa Jyväskylässä.
  
  Kuvan lähetti seuran jäsen Jarmo Kotkajuuri.
  
  MS / Int

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  13.3.2020 klo 20:00
  Saattaa olla - ja onkin - kaukaa haettua, mutta kun päivän Ilta-Sanomissa muisteltiin talvisotaa kuvitetulla keskiaukeamalla: "105 päivää - 105 uhria" siten, että jokaiselle päivälle oli laitettu jonkun sillä päivämäärällä kaatuneen kuva, niin muutamassa kohdin ajatus harhaili Mauriin ja hänen tuotantoonsa.
  
  16.12.1939 on kuollut sotilassairaalassa 33-vuotias tilallinen, res.stm. Vieno Sariola Vampulasta. Lieneekö sukua? Mauri käytti varsin harvinaista miehen etunimeä eräässä Susikoski-kirjassaan, jossa esiintyi komisario Vieno Halttunen. 10.1.1940 on kaatunut tuntemattomassa paikassa res.kers. Igor Björkqvist, ikä 34v, Helsingistä, ammatiltaan - kirjaltaja!
  
  Vaikuttavin havainto oli, että työmies, res.jääk. Frans Nurminen oli 5.1.1940 kaatunut 25-vuotiaana Summassa. Hänen kotipaikkansa on Humppila. Maurin talvisotakirjassa esiintyy voimakas hahmo Paavali Nurminen, joka ei kuvia kumartele eikä työläistaustaansa ainakaan peittele. Paavali Nurminen kaatuu urhoollisesti taistellen joulukuussa - myöskin Summassa. Tuleepa mieleen, että kun Mauri 1960-luvulla kirjoitti Tuomo Tupalasta ja taatusti kävi Humppilan sankarihaudoilla, niin saattoipa jo tehdä muistiinpanoja sopivista henkilöhahmoista 1970-luvun lopulla kirjoittamaansa "Talvisodan vänrikkiin".
  
  Sodan mielettömyys Ilta-Sanomien kuvakavalkaadissa pelkistyy helmikuun päivien 1,3 ja 17 valokuvien kohdalla: Puolivuotias Marita Wasastjerna Rovaniemeltä, 3-vuotias Matti Vatilo Laihialta ja 5-vuotias Oili Nokireki Iisalmelta ovat menehtyneet ilmapommituksessa.

• ---

  Matti Nummenpää

  22.3.2020 klo 10:52
  Pekka Nykäsen "Kuolemanlento" teoksessa sivutaan myös Koivulahden lento-onnettomuutta.
  Helsingin Sanomissa julkaistiin Lentokapteeni Lars Hattisen siunauspuhe. Tämä on aikaisemmin julkaistu Ampiaiskesä -lehdessä. Lehtileikkeeseen Mauri Sariola on käsin kirjoittanut "Oikea puhe" ja "Pelastettava unohdukselta"
  
  Helsingin Sanomat 18.1.61
  Lentokapteeni Lars Hattisen siunauspuhe
  
  Lentokapteeni Lars Hattisen hautaustilaisuudessa Turussa maanantaina piti pastori Viljo Lehtinen seuraavan siunauspuheen:
  
  ”Syvästi murheellisena on koko Suomen kansa viime päivin aikana saanut tuntea sen vavahduttavan tosiasian, että on vain askel minun ja kuoleman välillä. 25 ihmisen traagillinen kohtalo on tuonut heidän omaisilleen ja ystävilleen kannettavaksi raskaan taakan. Syvästi murheellisena olemme myös me tänään täällä kauniissa kappelissa ja syvimmän murheen vallassa varmasti te, vainajan läheisimmät omaiset. Tuntuu kuitenkin siltä, että kaikkien surevien omaisten murhetta ei ole kunnioitettu. Näihin kuulutte myös te täällä olevat omaiset. On tehty paljon, jotta teidät olisi voitu jättää yksin. valitettavasti ihmisen sydämen pohjassa asuvat villit voimat ovat myös päästetty valloilleen jopa siinä määrin, että vanha ja kaunis kansallisen eetillisyytemme kukka, ”älä lyö lyötyä”, on tallattu lokaan.
  
  Sitä kirkkaampana kaikuu tämän armottoman kovan ja tekohurskaan ihmiskunnan melun keskeltä Jeesuksen yksikertaiset ja lempeät sanat: ’Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen.’ Tämän ihmeellisen lohdutuksen piiriin suljetaan teidätkin omaiset nyt ja vastaisuudessa. Tätä lohdutusta ei teiltä voi kukaan riistää, ei koko tämä maailma, sillä Herra antaa, mutta voi ottaa myös meiltä ne aseet, joihin me olemme luottaneet voimamme tunnossa. Älkäämme tätäkään unohtako. Omasta mielestään puhtaan on varsin helppo tehtävä osoittaa sormella ja heittää kivellä, mutta jälleen kuulemme Vapahtajan jyrkät sanat: ’Ken teistä on synnitön, hän heittäköön ensimmäisen kiven.' Ei meidän sovi unohtaa, että olemme ja pysymme kaikki syyllisinä Jumalan edessä, koko kansamme. Jos me tämän oivallamme, on tästäkin surullisesta onnettomuudesta löydettävissä siunauksen siemen kansallemme, niin mahdottomalta kuin se ehkä nyt näyttääkin. Ehkä saamme tietoisuuden siitä, että meillä on suunnaton vastuu toisistamme ja ettemme elä itseämme varten ja että meidän on annettava enemmän kuin mitä jokapäiväinen leipätyömme ja ehkä pykälillä määrätty tehtävämme vaatii. Meidät on asetettu sen suunnattoman aarteen vartijoiksi, jonka nimenä on ’toinen ihminen’. Hoivatkaa sen tähden toinen toistanne, niinkuin Kristuskin on teidät hoivaansa ottanut. Tämän me pystymme vain, jos repiminen lakkaa ja Kristuksen rakkaus täyttää sydämemme. Teidän omaisten, ei ole syytä langeta epätoivoon. Me emme pysty mittaamaan suruanne, mutta Rakkauden Herra pystyy ja hän on psalmilaulajan pyynnön mukaan paneva leiliinsä teidän kyyneleenne, sillä ne ovat hänen kirjassansa. Teitä on nyt ruoskittu, mutta Herra ruoskii jokaista lasta, jonka ottaa omaksensa.
  
  Vainajan vaimo, rukoile sinä psalmilaulajan tavoin: ”Jumala, ole minulle armollinen, sillä Sinuun minun sieluni turvaa, minä turvaan Sinun siipiesi suojaan, kunnes onnettomuudet ovat ohitse,” Ennen pitkää olet kuuleva todellisia lohdutuksen sanoja.
  
  Ja sinä, vainajan pieni poika, olet erikoisen lähellä sydäntämme. Sinut on varmasti täyttänyt surun lisäksi vielä pelko. Minä sanon sinulle: ”Älä pelkää!” Jo ennen kuin olit syntynyt, on isäsi seissyt miehenä siellä, missä isänmaamme on juuri miehiä tarvinnut. Hän pani nuoren henkensä alttiiksi vaaran hetkenä myös niiden edestä, jotka nyt häntä parjaavat. Hänellä oli rakkautta, hän rakasti syvästi isänmaataan ja myös teitä kaikkia kotona. Herra sanoo sanassansa: ”En minä jätä ketään orvoksi.”
  
  MS / Int
  
  

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  30.4.2020 klo 22:41
  Ei sitä koskaan tiedä, missä Mauri luuraa. Mukava oli taas kuitenkin havaita, että henkensä liikkuu palstojen viljavassa viidakossa.
  Seuraa päivän bongaus.
  PMVS:n palstavahti eli lehdistöseuraaja oli jollain epävirallisella koronamessumatkallan poikennut(taas) vt3:n katteelle Kauppatalo Goodmaniin ties ketä tapaamaan. Ei kerro yksityiskohtia, mutta väliäkös tuolla. Hän otti tapansa mukaan ilmaisjakelulehden eli Kaupunkiuutiset nimisen painatteen ja bingo!
  Lehdessä(29.4.2020) on 10 tiukkaa kysymystä paikallisista asioista.
  Kysymys numero kuusi lämmitti seurueemme mieltä. Asia näet koski kuuluisaa, suuresti arvostamaamme Kohtuullisen Hutikan Pyhää Veljeskuntaa. Tämä KHPV paitsi sointuvana lyhenteenä, myös rimmaa hyvin PMVS:n toiminnan keskeisten ajatusten, sanojen ja töiden kanssa. Etteikö melkein sanottaisi, että veljespuolueeksi heitä leikisti nimittelemme.
  Niin, se hytti numero 6, äh, ei tietenkään hytti, vaan kysymys?
  
  Kenen perintöä vaalii Kohtuullisen Hutikan Pyhä Veljeskunta?
  
  A) Juhani Ahon
  B) Mauri Sariolan
  C) Ilmari Kiannon
  
  Tuumittiin, että kysymyksen laatijalla on on hyvä perehtyneisyys perinteenvaalinnan periaatteisiin. Valittavalla pitää olla mitä vaalia. Aika suuresta joukosta kelvollisia vaalittavia on seuloutunut ihan hyviä kohteita.
  Pitäisikö nyt kysyä yleisöltä? Voitaisiin myös soittaa vaikapa rakkaan kilpailijamme Honkajoen HonkaVierteen kirjallisuusyksikköön.
  

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  6.5.2020 klo 14:55
  En oikein osaa määrittää, onko tässä tulossa varsinainen bongaus, mutta lupaan tekstin lopussa Sariolankin nimen ponnahtavan esiin.
  Oltiin huollattamassa yhtiömme vanhaa ja uskollista,no ainakin itsepäistä ja persoonallista, ei vieläkään ihan täysin palvellutta VW Transporteria Hämeenkyrön kylällä ja olimme paenneet huoltojussien irvailua tuttuun Paussi-Paikkaan.
  Tuli puheeksi, sattumalta, kuten Kuubalaislaulussa sanotaan, postileimat. Poppoossamme on innostunut merkkeilijä, joka mainitsi mielensä pahoittuneen. Mikä vaivaa, kysyttiin. No kun Posti tai mikä mitella se on, ensin myöntää erikoisleiman ja sitten ottaa karkin pois. Nehän ovat kovaa kamaa keräilijöiden keskuudessa. Surkeus oli tapahtunut tosin jo kymmenen vuotta sitten, mutta hiersi vieläkin.
  Oli näet ollut erikoisleima Urjalan Karhukorsulla, samoin Punkalaitumen helmellä eli Yli-Kirran museotalokeskittymällä. Molemmat leimat lopetettiin. Vähäinen käyttö kuulemma.
  Kysyttiin häneltä, minkälaisia kohteita ovat moiset.
  Tuli samalla tieto, että VW saa mennä taas, pääsette sillä ainakin näkymättömiin kun pian lähdette.
  
  Meiltähän syntyy. Syntyi päätös, että nyt pyyhkäistään Urjalaan ja sitten Taikayöntietä Punkalaitumen kautta Huittisiin. VW rotkotti kuin nuorena ennen.
  Karhukorsu ei kuulu tähän tämän enempää, eipä juuri Yli-Kirrakaan. Mentiin sitten kahveelle Laitumen keskupitäjällä (niin ne sanoo) Esson paariin. Eihän se Esso ole ollut aikoihin, mutta hyvä nimi ja kantaporukka säilyy. Pöydällä ajelehti paikkakuntalehti. Joku meistä otti painatteen käteen ja alkoi plarata. Kahdeksan sivua oli pian katsottu. Sanoi, että täällä on mainittu Sariolakin.
  Minähän lupasin.
  
  Punkalaitumen Sanomat (30.4.2020) oli löytänyt ja julkaissut entisen, pitkäaikaisen päätoimittajansa Juho Lähtin (s 1866) kirjoituksen, jossa kerrottiin ns. "kauhun vuosista" 1866-68 ja silloisista näkymistä paikkakunnalla. Kerjäläistä virtasi pohjoisesta, nälkä pakkasi päälle kaikilla. Toukokuun puolivälissä ajettiin rekipelillä jokijäätä kun viereinen tie oli kinostunut umpeen. Jäkälää syötiin, jopa sienet (sic!) kelpasivat. Kerjäläisille annettiin jotain vellinkiä työtä vastaan.
  
  Lainaus:
  -------
  "Seurakuntaa ei voida syyttää toimettomuudesta. Punkalaitumella päätettiin, että jokaisen talon piti manttaalinsa mukaan koota kantokopalliset suojäkälää, jauhattaa ne jauhoiksi ja valmistaa leiviksi. Lisäksi päätettiin lähettää Sarkkilan nikkarin tytär Marjaana Turkuun jäkäläleivän valmistusta oppimaan. Myöhemmin Marjaana tunnetaan Jalasjoen Alijonkan isännän Vihtori Sariolan vaimona."
  --------
  
  Matkalla Lauttakylään muisteltiin kuuluisia punkalaitumelaisia. Ori Agapetus, Matti Viima ja Simo-Auli Ilmari Arra tulivat mainituksi. Tellervo Kankaanrantakin muistettiin. Tuumittiin, että ei kuulu joukkoon, vaikka kuuluisa ja hyvä tyyppi onkin.
  Muistelemme, että eräs Mauri Sariola-seuran ansioitunut jäsen, sukututkija ym on selvittänyt Sariola-nimen ja Maurin suvun vaiheita, ja joutunut viivähtämään Punkalaitumen kirkonkirjastossa pitkäänkin. Miten lienee tuon Turusta jäkäläleipäoppia hakeneen Sarkkilan nikkarin tyttären Marjaanan kanssa? Liittykö jotenkin Maurin sukuun?
  Vai käykö arvuuttelumme kanssa niin kuin laulussa: Yksi haamu oli Marjaanan ovella, ja se hiljalleen kolkutti...että turhaan kolkutimme.
  
  VW ei kolkuttanut, se rotkotti ja vei meitin Köyliön varavankilan portille. Mitä me siellä, no, oli asioita. Kaveria ei nääs jätetä.
  

• ---

  nimimerkki

  T H

  12.5.2020 klo 00:30
  Olisko Juhani Ahon??
  

• ---

  nimimerkki

  Magisteri

  12.5.2020 klo 10:54
  Kohtuullisen Hutikan Pyhä Veljeskunta vaalii Suomussalmen sulttaanin perintöä.
  
  Tämä nyt ei enää ole uusi uutinen, mutta Lasse Hattisen siunauspuheen pitänyt Viljo Lehtinen rahoitti 1930-luvulla pappisopintojaan (oliko sitä ennen myös kanttoriopintojaan?) Dallapé-orkesterin 1930-luvun alkuvuosien ahkerimpana levysolistina salanimellä Veli Lehto. Pappisopiskelijan ei sopinut esiintyä omalla nimellään niin riettaallisissa yhteyksissä kuin iskelmämusiikki, vaikkei Veli Lehto keikoilla esiintynytkään.

• ---

  nimimerkki

  Matti Nummenpää

  10.9.2020 klo 13:55
  WSOY Porvoo on kysytty kirjaa. Osaisiko lukupiiri vastata.
  
  Muistaakohan teillä joku nelisenkymmentä vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa, jossa Oulun seutulainen pikkurosvo pakenee polliisia. Jossakin vaiheessa hän etenee Tiurasta Hietasaarta kohti, Toppilan sillan ylitettyään hän varastaa veneen ja jatkaa matkaa soutaen. Edellisen yksityiskohdan muistan, mutta en kustantajaa enkä painajaa.
  
  Tilaan tämän kirjan, jos varastossanne on.
  
  MS - int
  
  
  
  

• ---

  Matti Nummenpää

  4.10.2020 klo 12:09
  Dokumenttirlokuva Mauri Sariolasta piti ennakkoarvioinnin mukaan valmistua marraskuussa vuonna 2020. Filmaus on kuitenkin koronaviruksen takia viivästynyt ja nykyarvio on kevättalvi 2021. Tästäkin saattaa viivästyä.
  Nyt lukupiiriläisillä 0n oiva tilaisuus vaikuttaa elokuvan sisältöön. Pyydän tekstinäytteitä Sariolan tuotannosta, joita voidaan lukea sopivissa kohdissa. Ehdotuksissa riittää kirja ja sivunumero ja tekstin alku ja loppu.
  
  MS -Int.

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  6.10.2020 klo 19:50
  Nuoruuden komentosilta sivu 328: "Hän saavutti mäen harjan ja oikaisi pihan poikki. Lasikuistin oven kahvaan tartuttaessa puhkesi nuoren miehen kasvoille jo hymy. Jalatkin siivittyivät...
  Sivu 329 tekstin loppu: "Vie, poikani, vie! Kyllä linnut palaavat.".
  
  Keltainen kummitus sivu 6: "Rannekellonsa vanhuksen tarkastettavaksi luovuttanut asiakas katseli kulmiaan kohotellen ympärilleen myymälässä....
  Sivu 7 tekstin loppu: "Hän seisoi paikoilleen jäykistyneenä, pää hiukan kallellaan, kuunnellen hievahtamatta, miten äänten koostumus tiivistyttyään hiljalleen oheni ja sitten värähdellen häipyi.".

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  7.10.2020 klo 23:09
  Minä, Olavi Susikoski sivu 41: "Niin se oli. Täällä synnyttiin ja kuoltiin, tultiin jostakin ihmisjärjelle käsittämättömäksi jäävästä tuntemattomuudesta ja sinne taasen palattiin.".
  Samalla sivulla tekstin loppu: "Joku kuoli sotaan saappaat jalassa, joku veti viimeisen henkäyksensä pirtin peräsängyssä kuunnellen korppeina paikalle lennähtäneitten akkojen veisuuhymnejä...".
  
  Minä, Olavi Susikoski sivu 60: "Kaikesta huolimatta minussa juuri silloin, antaessani auton vieriä vapaalla kohti myöhäissyksyn auringossa kimaltavaa kirkonkylää, virisi päätös.".
  Samalla sivulla tekstin loppu: "Sellaisten mittojen asettelu ei ollut ihmiselle sallittua.".
  
  Joka tuulen kylvää sivu 254: "Tuula kääntyi eikä katsonut taakseen. Sumuisin silmin Arra tajusi, että Tuula poistui hänen elämästään yhtä sirona ja ryhdikkäänä kuin oli kerran siihen ilmestynytkin. Hänessä oli uljasta, hienoa ylpeyttä ja hän piti pintansa katkeraan loppuun saakka. Mitä hän sitten tunsikin, se ei näkynyt ulos. Askel askelelta etääntyvässä hahmossa ei ollut mitään laahustavaa tai siipirikkoa, ja kun tyttö lopulta häipyi illan pimeyteen, Arra tiesi, ettei Tuulten häät milloinkaan soisi.".

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  30.10.2020 klo 16:18
  PMVS:n lehdistövahti tuli Pyhäinpäivän valmistelukokoukseemme uutisen kera. Oli näet lukenut Hämeen Sanomat -nimisestä aviisista kuvauksen ruusukimpusta ja Kariston kustantamon johtajasta, jotka olivat valokuvaajan saattamana tervehtimässä ja onnittelemassa erästä kustantajan syömähammasta. Oli juhlan aika. Anni Polvan kirjoja oli painettu miljoonas kappale. Oli lokakuun 27. päivä 1970. Puheissa häälyi, että tämä ei jää tähän kun kansa kerran ostaa. Saavutus oli Suomessa ylittämätön, ennätys siis. Onni Sakari Karisto kiitti kirjailijaa hyvästä, kaksikymmentäviisi vuotta kestäneestä yhteistyöstä.
  
  Olisi kiinnostavaa tietää, milloin Mauri A. Sariolan painosmäärä ylitti tuon rajan. Epäilemättä se aikanaan tapahtui, mainitaanhan teksteissä "kuuluisa suomalainen kirjailija, painettu niin ja niin monta (miljoonaa) kappaletta". Oliko miljoonajuhla jo tuolloin Gummeruksella ja/tai Sariolalla tähtäimessä tai edes haaveissa? Miten lähellä tuolloin oltiin?
  
  Tuli "tyttökirjojen" saavuttamasta miljoonasta mieleen Maurin jykevä paheksunta silloin kun risupartainen konstaapeli tuli tuntemattomasta ja voitti kirjallaan ykkössijoitetun Kuolinkellon. Hösh!

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  17.11.2020 klo 12:39
  Mauri bongattu! Jo ainakin 57 Mannerheim-ristin ritaria on joko itse aikoinaan kirjoittanut muistelmansa tai muun julkaisun tai sitten joku toinen on kirjoittanut heistä kirjan. Tuoreimpana Lauri Hietaniemen mielenkiintoinen teos "Mannerheim-ristin ritari Jouko Hynninen".
  
  Valottaessaan kirjansa päähenkilöä monista näkökulmista, Hietaniemi kertoo "Sariolan testistä", jonka Mauri teki seuraavasti: Hän valitsi 4 naista, joista yksi oli sielukas, toinen seksikäs, kolmas hyvä talousihminen ja neljäs huumorintajuinen keskustelijatyyppi. Jokaiselle Mauri antoi eri aikaan matrikkelin ritareista ja pyysi valitsemaan kymmenen mieleistä valokuvan perusteella. Lopputulos oli, että vain kaksi ritaria tuli valituksi kaikkien neljän naisen toimesta. He olivat ritarit Hans Olof von Essen ja Jouko Untamo Hynninen. Suurin osa jäi tietysti pisteittä, kun niitä oli jaossa vain 40 ja ritareita 191. Hietaniemi mainitsee Sariolan huomion, että menestyksekkäät sotasankarit Kaarlo "Kylmä-Kalle" Heiskanen ja Yrjö Keinonen eivät saaneet naisilta kuvansa viereen ainoatakaan merkintää. Hietaniemi ei kuitenkaan suosittele vakavassa mielessä "Sariolan testin" käyttöä laajemmin, mutta ei kiistä sen viihteellistä arvoa.
  
  Se sijaan kirjailija siteeraa sivun verran "Laguksen panssaridivisioonan radistin" ja kenraalimajuri (ilman sotakorkeakoulua) Jouko Hynnisen keväällä 1983 käymää puhelinkeskustelua johtamisesta ja johtajan vastuusta sodassa. Mauri kertoo keskustelusta kirjassaan "Viimeiset ritarit" (Gummerus, 1983). Hietaniemi mainitsee Maurin tämän kirjan oman teoksensa lähdeaineistossa. "Laakuksen miehet" Sariola ja Hynninen ehtivät myös tavata toisensa kesällä 1983 Lappeenrannassa järjestetyssä ritarien kokoontumistilaisuudessa.
  
  Jouko Hynninen oli 76-vuotiaana laittamassa saappaita jalkaan lähteäkseen palvelustoverinsa hautajaisiin 5.11.1983. Toinen saapas oli jo jalassa, kun hänen aikansa täyttyi. Mauri poistui keskuudestamme 60-vuotiaana vajaat kaksi vuotta myöhemmin

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »