Lukupiiri

Toukokuu 2019, Olli Aulanko

• ---

  Matti Nummenpää

  1.5.2019 klo 12:19
  Olli Sakari Aulanko (30. elokuuta 1921 Helsinki – 30. huhtikuuta 1964 Valkeakoski) oli suomalainen panssariässä, kansanedustaja ja Mannerheim-ristin ritari.
  
  Aulanko palveli jatkosodassa Panssaridivisioonan Rynnäkkötykkipataljoonassa vaunun- ja joukkueenjohtajana. Kannaksen suurhyökkäyksen aikana käydyn Kuuterselän taistelun tekojen perusteella luutnantti Aulanko nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi 26. kesäkuuta 1944 numerolla 133. Nimitysperusteluissa mainitaan muun muassa joukkueen johtaminen rohkeasti ja taitavasti. Sodan jälkeen Aulanko toimi Päivölän kansanopiston johtajana vuosina 1949–64 sekä kokoomuksen kansanedustajana vuosina 1958–64 edustaen Hämeen läänin eteläistä vaalipiiriä. Hän työskenteli myös Sääksmäen kunnanvaltuuston puheenjohtajana. Presidentin valitsijamiehenä Aulanko oli vuosien 1956 ja 1962 vaaleissa. Hän kuoli vuonna 1964. Oppiarvoltaan hän oli valtiotieteen maisteri.
  
  Aulanko joutui tiedotusvälineissä kovan arvostelun kohteeksi kun hän alkoholia nautittuaan törmäsi autollaan kylätiellä pyöräilijään ja pakeni paikalta. Mannerheim-ristin ritareista matrikkelin tehneen kirjailija Seppo Porvalin mukaan Aulanko murtui tapauksen jälkeen henkisesti, ryhtyi raivoraittiiksi ja alkoi tehdä ylipitkiä juoksu- ja hiihtolenkkejä kunnes sai sydänkohtauksen ja kuoli.
  
  Aulanko esiintyy Mauri Sariolan varhaisteoksessa Joka tuulen kylvää... nimellä Olavi Aulamo, Sariola itse nimellä Esko Arra. Olli Aulanko ja Mauri Sariola olivat läheiset ystävät jo kouluajoista lähtien. Sariola lähetti jokaisen uuden teoksensa Aulangolle omistuskirjoituksin. Myös ympäristöfilosofi Pentti Linkola kuului Olli Aulangon ystäväpiiriin.
  
  Lähde: Wikipedia
  
  MS / Int

• ---

  nimimerkki

  Magisteri

  1.5.2019 klo 14:13
  Eikös Olli Aulanko ollut Olli Aulamona myös Nuoruuden komentosillassa? Sariolan oma alter ego oli tuossa kirjassa Esa Lehmus.
  
  Jälkeläiseni oli muutama vuosi sitten Päivölän kansanopistossa lukiolaisille tarkoitetulla yhteiskuntaopin kurssilla. Opiston rehtorina oli tuolloin Olli Aulangon poika Asko Aulanko, Päivölän rehtori kolmannessa polvessa.

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  1.5.2019 klo 15:30
  Hyvää imua on tuolla Päivölällä panssarimiesten suuntaan. Täydennystä löytyy kun tarvitaan. Pomona taitaa olla nyt Panssariprikaatin entinen komentaja. Voimia todella tarvitaankin.
  Männä viikolla luki lehdessä, että joku perintätoimisto on hakemassa opistoa konkurssiin.
  Meillä ei säikytä, meillä ei surra, iske ja murra! Kyllä se siitä.

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  21.5.2019 klo 00:57
  "Pitäisi tulla äkkiä maisteri, kansanopistonjohtaja ja kansanedustaja! Tuumailee valtiotieteen ylioppilas Olli Aulanko. Ja tuli myös - olihan sitä näytetty alkumallia jo Kuuterselän panssaritaistelussa Mannerheim-ristin verran. Eräät muut sitä vastoin jäivät istumaan sinne Hungariaan, josta kuvakin on otettu..."
  
  Näin Mauri "Suruttoman Sariolan" kuvatekstissä sivulla 61, Kuvassa istuvat Aulanko ja Sariola viehkeässä naisseurassa "Unkarilaisessa osakunnassa". Kuvatekstissä kiteytyy Maurin ihaileva ja kunnioittava suhtautuminen nuoruus-, koulu-, sota- ja opiskelutoveriinsa. Se tunne ei horju missään kohdassa Maurin laajassa kirjallisessa tuotannossa, josta löytyy useita rinnastuksia Aulangon ja Sariolan ystävyyteen. Mauri myös reilusti tunnustaa, että toiset jäivät istumaan sinne Hungariaan ja Unto Kupiaisen sanoin: "..kirjoja nakersi koi.". Mauria odottivat Maxim Gorkin tavoin toisenlaiset "Nuoruuteni yliopistot" ja menestyksekäs ura kirjailijana.
  
  Ikävä uutinen tuo Seramblerin kertoma, että Päivölän kansanopistoa uhkaisi pankrotti. Toivottavasti panssarimiehet saavat uhan torjutuksi ja onhan siinä pihalla kiviäkin esteenä. Muistan sen, kun kolmisen vuotta sitten aamuyöllä olin ihan pihalla, kun en eläköitymisjuhlieni jälkeen päässyt sisälle majoitukseeni, kun ovi oli kiinni. Alkoholilla oli osuutta asiaan. Ajattelin siinä, että höökivaunussakin on huoltoluukku jossakin ja löytyihän sieltä lukitsematon ovi, jonka kautta pääsi saunakäytävään ja majoitustiloihin.
  
  Aiemmin illalla tein hätkähdyttävän havainnon kansanopiston juhlasalissa. Kuunnellessani kiittäviä puheita - kun ymmärsi aikanaan lähteä - katselin vaatimattomaksi tekeytyneenä kattoon ja havaitsin katossa omituisen mustavalkoisen "taulun", jossa oli valkoisella pohjalla mustia suorakulmia erilaisissa asennoissa. "Taulu" näytti kuin joltakin labyrintiltä, mutta sen keskustassa erottui selkeästi hakaristi! Asia ihmetytti, mutta huojennuin, kun huomasin, että hakaristi sentään seisoi lappeellaan eikä kulmallaan, joten ilmavoimiemme tunnuksesta lienee ollut kysymys. Olisi mielenkiintoista tietää, miten se on löytänyt tiensä Päivölän salin kattoon!
  
  Panssarivoimien lisäksi Päivölän kansanopistoon liittynee siis jotenkin myös Ilmavoimat. Toivottavasti panssariupseeri Olli Aulanko saa arvoisensa paikan myös Maurista tehtävässä dokumenttielokuvassa. Ritari nro 133 lepää sukuhaudassa Sääksmäen hautausmaalla.
  

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  11.12.2020 klo 00:13
  Seuramme lehden sivuilla aikoinaan haastateltu Asko Aulanko lähetti ystävälleen Olli-isänsä runon, joka on tehty Äänisen saaressa joskus vuosien 1942-1944 välillä. Tämä ystävä on sääksmäkeläinen reserviläisaktiivi Kari Salminen, joka on toiminut viimeisimmät neljä vuotta mm. Etelä-Hämeen Reserviläispiirin puheenjohtajana. Hän kertoo kunnioittavansa veteraanisukupolvea ja runon sopivan hyvin tähän hetkeen, jolloin olemme saattaneet viimeiseen iltahuutoon viimeisen Mannerheim-ristin ritarin Tuomas Gerdtin.
  
  Kari Salminen on tehnyt isänmaallisen teon toimittaessaan harvinaisen runon Etelä-Hämeen reserviläisjärjestöjen tiedotuslehti Ilveksen joulukuun numeroon. Tämä Mannerheim-ristin ritari nro 133 Olli Aulangon kirjoittama runo ansaitsee tulla julkisuuteen myös näillä sivuilla:
  
  "Meill` aina on kallis Karjalan maa
  jäi taistelukenttämme rajan taa
  Miss` Karjalan hiekkaan vertamme juoksi
  se kaikkiko sittenkin vain turhan vuoksi
  Oi eestänne Karjalan kunnaat
  me maksoimme raskahat lunnaat.
  
  Sodan kirot me kestimme vaieten
  Mekö alle nyt jäisimme orjuuden?
  Ei meitä se tunne, ken luullut on moista
  ei missään meill` ole Karjalaa toista.
  Ylimmilleen surumme saahan
  syvä rakkaus Karjalan maahan.
  
  Näin heimomme joutui hajoamaan
  eli entiset vaiheensa uudestaan.
  Väki vieras tuttua tanhutta ravaa,
  käsi vieras tupamme uksia avaa.
  Soi rannoilla vieras kieli
  Oli murtua murretun mieli.
  
  Miten sortuisi kansako Kalevan
  väkivaltaan sirpin ja vasaran?
  Ei koskaan! Pitkään meille on yhä
  toki kallein kaikista vapaus pyhä.
  Muun kaiken meiltä voi viedä
  Idän orjuutta emme me siedä.
  
  Veli veljen on löytävä rinnaltaan
  vaara yhteinen kun vaatii rintamaan.
  Ne uhrit on annettu vieläkin kerran,
  on kestetty viha ja kuritus Herran.
  Nyt yhteistä suurta ja uutta
  me luomme Suomelle tulevaisuutta.
  
  

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »