Lukupiiri

« aihelistaan

Kesäkuu 2019, Tuomas Gerdt

  • Matti Nummenpää

    1.6.2019 klo 08:07
    Kaiho Tuomas Albin Gerdt (S. 28.5.1922 Heinävesi) on Mannerheim-ristin ritari numero 95. Taistelulähettialiupseerina Jalkaväkirykmentti 7:ssä palvellut Gerdt nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi 8. syyskuuta 1942. Nimityshetkellä Gerdt oli sotilasarvoltaan kersantti. 13. marraskuuta 1944 kotiutettu Gerdt työskenteli sotien jälkeen konttoristina ja työnjohtajana Oy Wilh. Schauman Ab:ssä sekä konttoripäällikkönä Oy Kaukas Ab:ssä ja Kymmene Oy:ssä. Gerdt on viimeinen elossa oleva ritari.

    MS / Int
  • nimimerkki

    Magisteri

    3.6.2019 klo 13:34
    Suora lainaus ”kertarutinasta”: ”25.5. Ritari n:o 18, Gerdt, tavattu Kaukas-yhtymässä Etelä-rannassa. Äidin iltarukous - velvollisuudentunto ” taistelulähetti ei saa pelätä.” Mitä sympaattisin ja hienoin yksilö.”
  • nimimerkki

    puttonen

    10.6.2019 klo 12:49
    Sillanpään marssilaulu, jonka sanottiin vastanneen ainakin yhtä jalkaväkirykmenttiä, innoitti myös 17-vuotiasta suojeluskuntalaista Tuomas Gerdtiä. Talvisota meni kuitenkin vielä kotirintamalla Rantasalmella vartiotehtävissä ja evakkoja opastaessa. Edellisenä kesänä Gerdt isänmaallisena nuorukaisena oli ollut vapaaehtoisena itärajaa linnoittamassa.

    Jatkosotaan 19-vuotias Gerdt pääsi jo mukaan ja haavoittui heti alkuvaiheessa - syödessään - harhaluodista, joka osui oikeaan korvaan, niin että Gerdtiltä meni taju. Sotasairaalassa kului reilu kuukausi ja riviin palatessaan korpraali sai korotuksen alikersantiksi. Toisen kerran Gerdt haavoittui seuraavana kesänä Ohdan lohkolla tukikohta "Sevastopolin" valtauksessa. Kranaatin sirpaleiden osuessa selkään ja suuhun Gerdt menetti tälläkin kertaa tajuntansa, mikä säästi häntä kovilta tuskilta kuljetettaessa. Gerdt leikattiin Tilkan sotasairaalassa Helsingissä. Siellä toipilasta kävi tapaamassa Anna-Liisa Toffer, jonka pahoin haavoittuneen aviomiehen Gerdt oli kantanut taistelumaastosta turvaan. Kapteeni Caj Toffer menehtyi haavoihinsa JSP:llä ja Marski nimitti hänet postuumisti ritarikseen nro 73 päivämäärällä 21.7.1942.

    Kolmannen kerran Gerdt haavoittui Siiranmäen ankarissa taisteluissa kesällä 1944. Nyt osui käteen ja tie vei jälleen sotasairaalaan, josta Gerdt ehti vielä palata Vuosalmen tulihelvettiin. Rauhallisempina asemasota-aikoina Gerdt oli käynyt upseerikoulun Niinisalossa ja toiminut siellä myös seuraavan kurssin santsarina pelastaen ritariveli Mikkö Pöllän simputukselta. Tasan kahden vuoden kuluttua venäläisten suurhyökkäyksen alkamisesta päivämäärällä 9.6.1946 Tuomas Gerdt vihittiin Lea Kososen kanssa. Kerrotaan Gerdtin tulleen kirkkoon muutamia minuutteja myöhässä, koska hääpäivänä ollut pesäpallopeli venyi, mutta päättyi voittoon.

    Vähemmän tunnettua lienee, että Tuomaksen isoveli Aimo Gerdt oli hävittäjä-ässä, joka Curtiss Hawk-koneella saavutti viisi ja viisi kuudesosaa ilmavoittoa. Ässän titteliin riitti perinteisesti viisi ilmavoittoa. Hiljakkoin Tuomas Gerdt on saavuttanut jo kunnioitettavan 97 vuoden iän. Hän on ollut jo vuosia viimeinen ritari. Sariola-seuran jäsen, kirjailija Seppo Porvali on kirjoittanut kirjan "Tuomas Gerdt, viimeinen ritari" (Revontuli,2012). Hän kertoo tavanneensa Gerdtin ensimmäisen kerran ritarien kesäkokouksessa Lappeenrannassa vuonna 1983. Siellä oli ollut vielä 51 ritaria ja myös eräs tuntemamme "Laguksen panssaridivisioonan radisti". Gerdtistä Sariola kirjoittikin jo ensimmäisessä ritarikirjassaan, mutta maurimaisesti muisti sankarin etunimen väärin. Gerdtillä etunimiä riitti valita asti: Kaiho Tuomas Albin, mutta Mauri keksi vielä uuden - Tuomo! Sananlasku sanoo, ettei nimi miestä pahenna. Eikä Gerdtin tapauksessa ainakaan mies nimeä.
  • nimimerkki

    Serambleri

    10.6.2019 klo 16:32
    Luin puttosen tekstiä suurella kunnioituksella, tasapuolisesti ritaria ja kirjoittajaa kohtaan. Kiinnostavaa tietoa. Kun tulin kohtaan, jossa lentäjäveli Aimo, ässä, mainittiin, käväisi humeetissa tunne, että jotain ässäasiaa olen juuri äsken nähnyt painettuna. Piti miettiä mitä ja missä.
    No, ei se sen kauempana ollutkaan kuin tämän päivän (10.6.) Hesarissa. (Vielä sitä jotain lukemaansa sentään muistaa kun kovin pitkää aikaa ei ole kulunut). Siellähän se olikin koko sivun haastattelussa. Puolustusvoimien komentaja täyttää 60 vuotta. Haastattelija Ville Hartikainen oli tempaissut tittelin ihan otsikkoon: Ykköspaikan lentäjä-ässä.

    Vaikuttava kenraalin urakehitys toki on, ihan "lentokadettikoulusta" alkaen, mutta olisiko niin, että perinteisesti ymmärretyn ässyyden sijaan voisimme arvioida tittelin saavutetun äs niinkuin simulaattorilla käydyssä kurvitaistelussa.."Rosvoja auringossa !!! "

    Onnea vaan, "Charles", hyviä työtehtäviä vaikapa konsultoinnin alalla!
  • nimimerkki

    puttonen

    14.6.2019 klo 18:57
    Kohtelias mies tuo Serambleri, "josta kiitoksen Herralle lausun", kuten Vikke Nilo äitinsä opettamassa iltarukouksessa. Päätaloviikko lähenee, joten tuo sallittakoon ja varsinkin näin Kalle Päätalon syntymän satavuotisjuhlavuonna. Tuosta Seramblerin hesaribongauksesta mieleeni tuli, että jossain Maurin kirjassa mies kehuskelee ravintolassa olleensa hävittäjälentäjänä sodissa ja mainitsee tarkan ilmavoittojensa määränkin, jota kunnioittaen ihastellaan. Seuraavana päivänä Susikoski (vai oliko Viima - ei ainakaan Kuusama) tarkistaa miehen taustat ja totisesti - olihan miehellä pudotus! Hän oli pudottanut oman koulukoneen Kauhavalla ja saanut välittömästi potkut lentävästä henkilökunnasta! En muista tältä istumalta missä kirjassa tapaus kerrottiin.

    Varhaisperunoita (Nauvo), voita (meijeri-), silliä (Jalostajan sipuli-), ruisleipää (Pälkäne), kevytlevitettä (Becel ProActiv), juustoa (Edam), olutta (A.Le Coq), mansikoita (Laitila) ja päälle konjakkinapsu (Renault Carte Noire Extra Old). Pieni tekstimainonta näillä palstoilla sallitaan. Ulkona Suomen suvi. Kaunis, mutta lyhyt (Linna). Silti - keskimäärin onnellinen mies (Juice). Juicella, jonka koko nimi ensin oli Pauli Matti Juhani Leskinen - ilmaisutekninen tapa juhli. On muuten anagrammi eikä mikään jupiseva ukkohiisi. En ihmettele, että kirjaltajaa alkoi joskus kirjoituttamaan, kun savunmakuinen vajeni uhkaavasti kohti kontrolliviivaa.
    Naputus, napsu ja napaus!

    Sillanpään marssilaulun ja viimeisen ritarin ansioita emme kiistä. Kunnioittaen ihailemme! Saatuaan Nobel-palkinnon Tukholmassa joulukuussa 1939 Frans Emil jäi Ruotsiin ja keräsi siellä puhetilaisuuksilla rahaa Talvisotaa käyvälle Suomelle. Myös kultaisen Nobel-mitalinsa Sillanpää luovutti Suomessa sotaponnistelujen hyväksi järjestettyyn jalometallikeräykseen. Suomessa elettiin raskaita aikoja, mutta syntyi myös se usein mainittu "Talvisodan henki". Sitä ilmensi varmaankin keventävällä tavalla - huumorin oikeudella - erään lehden pilapiirros, jossa Fransu souti perhe mukana kovaa vauhtia soutuveneellä Pohjanlahden yli länteen ja kuvan alla luki: "..kun on vaaralle alttiina syntymämaa, kotiaskareet jäädä saa!".

  • Matti Nummenpää

    15.6.2019 klo 16:13
    Kyseinen kirja on Ivalon pamaus. Ja siinä novelli 26 1/2 pudotusta. Ja petkutettu mies on minä eli kirjailija. Lienee Mauri Sariola. Suomalainen -lehdessä 1/1970. Aiheesta on toinenkin versio, mutta en ole samankaltaisuuden vuoksi ottanut novellikokoelmaan. Avussa 23 / 1978 ilmestynyt Tulinen tarina. Siinä kirjailija Alarik Immosta huijataan tarinalla Lapin erämaista.

    MS / Int

  • nimimerkki

    puttonen

    15.6.2019 klo 20:38
    Ajattelinkin, että kyllä intendentti tuon alta vuorokauden selvittää, enkä ryhtynyt tutkimuksiin. Aina maistuu mehukatti - se on ihan Matti! Tuo taisi olla vanha mainos ja myös repliikki hiljakkoin nähdyssä "Matti"-elokuvassa. Ilmojen kotka hänkin oli, mutta jo siirtynyt tuonilmasiin.

    Nyt luin novellin uudelleen ja se oli hyvä. Lääketieteen tohtori Esko Santakari se tämä novellin lentäjäsankari oli! Ensimmäisen luokan rautaristinkin sai suoraan Hitlerin kädestä, kun saatteli laivueenpäällikkönä Adolfia Tallinnasta Immolaan 4.6.1942. Santakarin puoli pudotusta kahdenkymmenenkuuden päälle oli tullut, kun samaa pudonnutta viholliskonetta oli tulittanut toinenkin lentäjä. Näin ilmavoittoja ihan oikeastikin jaettiin. Aimo Gerdtin viisi kuudesosaa tuli myös siten, että samoja pudotuksia kirjattiin yhteisesti useammalle lentäjälle.

    Aamu on vastaus yön valheisiin: Esko Santakari paljastui kukkakauppiaan aviomieheksi ja pudotuksia - ei ilmavoittoja - oli se yksi siellä Kauhavalla!
  • nimimerkki

    puttonen

    17.6.2019 klo 16:59
    Kuvanveistäjä Tiina Torkkelin kiivasta väittelyä herättänyt Lotta-patsas on paljastettu sunnuntaina 16.6 Hämeenlinnassa Kumppanuustalon edustalla. Paljastus oli osa Karjalan Liiton kesäjuhlien ohjelmaa. Patsaan paljasti entinen puolustusministeri ja maaherra Anneli Taina. Tilaisuudessa kuultiin myös viimeisen Mannerheim-ristin ritarin Tuomas Gerdtin tervehdys. Lisäksi Jenni Haukio lähetti tilaisuuteen kirjallisen tervehdyksensä.

    Juttu on maanantain 17.6.2019 Ilta-Sanomien paperiversiossa sivulla 13 ja sieltähän tekniikan ihmeet hallitseva intendenttimme kaappaa kuvan vaikkapa lukupiirin sivuille. Jo aiemmin asiasta lukupiirin sivuilla kirjoittanut puttonen on miettinyt patsaan sijoituksesta syntynyttä kiistaa viime kirjoituksensa jälkeen ja päätyi aiheen ajattelemisen tiimoilta konkreettiseen valintaan. Veljenpojan "päästyä edes" eli ripille sunnuntaina Jokioisten täydessä kirkossa ja kun rippiruusut ojennettiin konfirmoiduille kirkon ulkopuolella, ajattelin kirkon vaiheille haudattuja sekä punaisen että valkoisen terrorin uhreja ja ojensin poijaalle - keltaisen ruusun.
  • nimimerkki

    puttonen

    1.11.2020 klo 15:07
    Viimeinen ritari on tänään lähtenyt.
    Palautettakoon mieliin Maurin päiväkirjamerkintä hänestä 25.5.1968, jota arvoisa kanssakirjoittaja Magisteri on tällä palstalla siteerannut 3.6.2019: "Ritari n:o 18, Gerdt, tavattu Kaukas-yhtymässä Etelä-rannassa. Äidin iltarukous - velvollisuudentunto, "taistelulähetti ei saa pelätä". Mitä sympaattisin ja hienoin yksilö.".

    Kaiho Tuomas Albin Gerdt (28.5.1922 - 1.11.2020) oli Mannerheim-ristin ritari numero 95, mutta Maurin haastattelujärjestyksessä hän oli "ritari n:o 18". Mauri kirjoitti "Tuomo Gerdtistä" otsikolla "Aina ei onnista" ensimmäisessä ritarikirjassaan "Marskin ritarit" (Weilin&Göös, 1968).

    Maurin ystävä, Sariola-seuran jo edesmennyt jäsen, kirjailija Seppo Porvali on kirjoittanut teoksen "Tuomas Gerdt, viimeinen ritari" (Revontuli, 2012). Kirjan etulehdellä hän siteeraa Yrjö Jylhän runoa "Niin vaikea" omistaen sen Mannerheim-ristin ritareille ja ennen kaikkea ritari Tuomas Gerdtille:

    Niin vaikea teitä on lähettää tuonne
    tutut kasvonne on, joka piirre ja juonne
    ken teistäkin vielä hengissä palaa?

    Vaan vaikeampi on katsoa teitä,
    takaisin tulleita, nääntyneitä;
    vain puolet on jäljellä, puolet poissa,
    te vedätte heitä nyt ahkioissa.
    Ja jälkeen kaiken, minkä te koitte,
    yhä vielä te hymyillä voitte!
  • nimimerkki

    Magisteri

    28.11.2020 klo 12:35
    Hieno ele kunnioittaa viimeisen Mannerheim-ristin ritarin hautajaisia valtakunnallisella suruliputuksella. Mutta taas muistetaan ja kunnioitetaan viimeistä...
« aihelistaan

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »

Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Kesäkuu 2019, Tuomas Gerdt