Lukupiiri

Marraskuu 2019, Einar Schadewitz

• ---

  Matti Nummenpää

  1.11.2019 klo 08:05
  Ylläpitäjä on muokannut tätä viestiä.

  Einar Schadewitz (1. lokakuuta 1917 Juva – 10. helmikuuta 1981 Hamina) oli suomalainen sotilas ja Mannerheim-ristin ritari numero 110. Jalkaväkirykmentti 7:ssä joukkueen varajohtajana toiminut Schadewitz nimitettiin ritariksi 10. helmikuuta 1943. Nimityshetkellä hän oli sotilasarvoltaan ylikersantti.
  Schadewitz suoritti asevelvollisuuden Jääkäripataljoona 3:ssa Mikkelissä. Hän taisteli talvisodassa JP 3:n riveissä Karjalankannaksella. Jatkosotaan Schadewitz lähti kersanttina palvellen Jalkaväkirykmentti 7:n kolmannen pataljoonan (III/JR 7) jääkärijoukkueen varajohtajana.[1] Sodan aikana hän toimi myös mainitun joukkueen johtajana osoittaen ritarinimityksen perusteluissa mainittua rohkeutta, päättäväisyyttä ja peräänantamatonta taistelutahtoa.
  Summan Munasuon taistelussa helmikuussa 1940 Schadewitz hyppäsi vihollisen panssarivaunun tornin päälle yrittäen avata puukollaan torniluukkua. Luukku ei auennut, joten hän koputti luukkua käsikranaatilla saadakseen vihollisen avaamaan sen. Vihollinen raottikin luukkua jolloin Schadewitz heitti viritetyn käsikranaatin vaunun sisään. Tilanteen jälkeen Schadewitzilta kysyttiin mitä hän oli vaunun päällä huutanut. Schadewitz ei muistanut itsekään huutoaan, mutta sanoi kuitenkin kysyjälle: "Ymmärsihän se savoa. Huusin sille, että avvoo iivana, tiällä kuolema kolokuttaa”.
  Sotien jälkeen Schadewitz toimi puolustusvoimien palveluksessa vuoteen 1967 asti, jolloin hän erosi vakinaisesta palveluksesta. Hän palveli koulutusaliupseerina Jalkaväkirykmentti 9:ssä 1946–1952, Jääkäripataljoona 3:ssa 1952–1957 ja Kymen Jääkäripataljoonassa 1957–1966 sekä komppanianvääpelinä Kymen Jääkäripataljoonassa 1966–1967. Erottuaan vakinaisesta palveluksesta Schadewitz työskenteli varastonhoitajana Haminan satamalaitoksella 1967–1980.
  
  Lähde: Wikipedia
  
  Ms / Int
  
  

• ---

  nimimerkki

  Magisteri

  3.11.2019 klo 19:31
  Schadewitz oli yksi ritarialiupseereista, joita arvostan suuresti, koska lukumääräänsä nähden mannerheimristejä tuli suhteessa paljon harvemmin kuin upseereille eli tekojen on pitänyt olla erityisen poikkeuksellisia ja ne on pitänyt korkeampien tahojen myös huomata. Toki kaikki Mannerheim-ristin on ansaittu poikkeuksellisista teoista, mutta miehistön, aliupseereiden ja joukkue- sekä komppaniatason upseereiden saavutukset erityisesti.
  
  Maurin ensimmäisen ritarikirjan ensimmäinen käsiteltävä ritari on juuri Einar Schadewitz ja tapaus juuri tuo panssarivaunun luukkuun kolkuttelu. Mauri kertoi, ettei välttämättä ole ottanut esille tapausta, josta risti on ansaittu vaan tapaus, jossa tulee esille ritarin luonne ja tapa toimia.
  
  Kahden ensimmäisen ritarikirjan jälkeen Mauri ””hutaisi” alle kahdessa viikossa kirjan Ja sitten oli kohiseva koski ja keksi sveitsiläisen romaanihahmon nimeksi ehkä hieman mielikuvituksettomasti Hildegard Schadewitzin.

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  10.11.2019 klo 14:07
  Schadewitz-suvun edustajia on esiintynyt etenkin Juvalla, mutta myös Mikkelissä ja Joroisissa - lähinnä maanviljelijöinä. Suvun keskuudessa eläneen tarinan mukaan olisi kantaisä ollut upseeri, joka jonkin rikkeen takia olisi siirtynyt Puolan armeijasta Ruotsin armeijaan ja asettunut sitten Savoon.
  
  Talvisodan loppuessa Einar Schadewitz oli alikersantti, jonka varusmiespalvelus päättyi viikkoa myöhemmin ollen palvelusaikaa kertynyt jo 440 vuorokautta. Hänet määrättiin välittömästi kertausharjoitukseen, joka jatkui 17.7.1940 saakka, jolloin Einar viimein kotiutettiin. Hän pääsi töihin A.Ahlström Oy:lle metsätyönjohtajaksi.
  
  Aaro Pajari teki Schadewitzistä esityksen Mannerheim-ristin ritariksi jo marraskuussa 1941. Se ei johtanut nimitykseen. Armas Eino Martola teki uuden ritariesityksen joulukuussa 1942 ja se johti tulokseen päivämäärällä 10.2.1943. Marski itse jakoi 1.maaliskuuta kunniamerkit samassa tilaisuudessa kolmelletoista ritarilleen, numerot 97-110. Joukosta puuttui ritari nro 103, joka oli kuollut tammikuussa sotasairaalassa Helsingissä. Hän oli kenraalimajuri Claes Winell.
  
  Kotiuduttuaan jatkosodasta marraskuussa 1944 Schadewitz palasi entiseen työpaikkaansa metsätyönjohtajan tehtäviin. Vuosien sotilaselämä oli kuitenkin jättänyt ajatuksen urasta puolustusvoimien palveluksessa. Schadewitz haki virkaa historiallisen omaperäisesti kirjoittamalla komentajalle osoitettuun nuhjuiseen postikorttiin: "Haen paikkaa. Kaikki mitalit sodasta on.". Oma nimi allekirjoituksena riitti ja Einar sai paikan. Hän palveli kanta-aliupseerina 21 vuotta jääden eläkkeelle sotilasmestarina 1967.
  
  Viisikymppisenä eläkeläisenä Schadewitz siirtyi toisenlaiseen työympäristöön - fyysisesti raskaaseen satamatyöhön. Siellä esiintyi aluksi kateellisuutta ja poliittista asenteellisuutta entistä kapiaista ja sotasankaria kohtaan. Einar sai syödä eväänsä ruokatunnilla yksin. Niin hän tekikin ja lauloi päälle muutaman värssyn synkisteleville työkavereilleen. Vähitellen Einarin persoonallisuus ja huumori sulattivat jään ja hänestä tuli hyväksytty työkaveri satamassakin.
  
  Einarin vaimo Meeri Huuhka-Schadewitz (1917-2000) on kirjoittanut omiin kokemuksiinsa perustuvan teoksen "Lottia luotisateessa" (WSOY, 1994). Meerille ja Einarille syntyi kaksi poikaa 1950-luvun alkupuolella. Ammuntaa, hiihtoa, suunnistusta ja ampumahiihtoa harrastanut Einar kuoli vaikeaan sairauteen 10.2.1981. Hänet haudattiin sotilaallisin kunnianosoituksin Haminan Ristiniemen hautausmaalle. Reservin majuri ja rauhanturvaaja Ville Kaarnakari on kirjoittanut kirjan "Kuolema kolkuttaa, Mannerheim-ristin ritari Einar Schadewitz" (Gummerus 2012). Kirjan ensilehdillä Kaarnakari siteeraa kirkkoherra Kosti Laitisen siunauspuhetta Einarin hautajaisissa: "Einar Schadewitz oli yhden asian mies. Hän oli isänmaan mies.".

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »