Lukupiiri

Joulukuu 2019, Eino Luukkanen

• ---

  Matti Nummenpää

  1.12.2019 klo 06:06
  Eino Antero Luukkanen (4. kesäkuuta 1909 Jaakkima – 9. huhtikuuta 1964 Jyväskylä) oli suomalainen Mannerheim-ristin ritari ja hävittäjä-ässä toisessa maailmansodassa.
  
  Luukkanen sai ensimmäisen ilmavoittonsa sodan toisena päivänä. Hän sai vihollisen pommikoneeseen 187 osumaa ammuttuaan kaikki Fokkerin panokset. Vain siipi oli huonosti panssaroitu ja sytytti polttoainetankit.
  
  Luukkanen nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi numero 127 18. kesäkuuta 1944. Tuohon aikaan hänet äkillisesti siirrettiin Lentolaivue 30:n komentajaksi, jossa tehtävässä hän lensi Polikarpov I-153 Tsaikka -koneilla. Kun Lentolaivue 34:n komentaja majuri Erkki Olavi Ehrnrooth kuoli lento-onnettomuudessa, Luukkanen nimitettiin Messerschmitt Bf 109 -koneilla lentävän laivueen komentajaksi. 19. kesäkuuta 1944 Luukkasen kone sai osumia tähystyspalloon kohdistuneen hyökkäyksen aikana. Luukkanen onnistui tekemään pakkolaskun suurella nopeudella metsään. Luukkanen lensi sodassa eniten taistelulentoja, yhteensä 441. Hän ampui myös jatkosodan viimeisen viholliskoneen alas. Kaikkiaan hän saavutti 56 ilmavoittoa. Eri lähteistä voi löytää eri määriä pudotuksia (esim. Luukkosen kohdalla 54, 56 tai 57). Tämä johtuu siitä, että aina taistelutilanteessa ei ollut selvää kenen osuma vihollisen pudotti. Toisin kuin muut lentäjät, jotka maalasivat koneisiinsa viivoja tai tähtiä ilmavoittojen merkeiksi, Luukkanen merkitsi jokaisen ilmavoittonsa koneensa peräsimeen kiinnittämällään pilsneripullon etiketillä.
  Luukkanen erosi palveluksesta 8. marraskuuta 1951 ja kuoli 9. huhtikuuta 1964.
  
  Lähde: Wikipedia
  
  Ms / Int
  
  

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  5.12.2019 klo 22:02
  Nimi kristallissa
  
  "Kotkan edustalla käytiin ankara ilmataistelu 6.maaliskuuta 1944. Majuri Eino Luukkasen johtama laivue saavutti kaikkiaan 12 ilmavoittoa. Luukkanen ampui henkilökohtaisesti alas kaksi punahävittäjää. Karhulan lasitehdas kutsui ohjaajat illalliselle ja ojensi kullekin nimikirjaimin omistetun kristallisen tuhkakupin. Poikkeuksen muodosti laivueen komentaja. Luukkaselle tehdas lahjoitti kristallimaljakon, johon oli taidokkaasti hiottu Messerschmitt-koneen kuva ja teksti: "Majuri E.A. Luukkaselle muistoksi 30.ilmavoitosta 6.3.44. A.Ahlström Osakeyhtiö Karhulan tehtaat". Luukkasen kuoltua perikunta lahjoitti rahalla mittaamattoman maljakon Suojelupoliisin virkailijalle, joka puolestaan lahjoitti sen ystävälleen, kirjailija Mauri Sariolalle. Varmastikin se viimeistään tässä vaiheessa löysi arvoisensa paikan.".
  
  Näin kirjoittaa tänä vuonna edesmennyt Maurin ystävä, kirjailija Seppo Porvali teoksessaan "Marskin ritarit, 191 ihmiskohtaloa" (Oy Valitut Palat, 2001).
  
  

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  5.12.2019 klo 22:12
  Mauri itse kertoo tarinan kirjassaan "Viimeiset ritarit" samalla otsikolla kuin Seppo Porvali. Siinä Mauri ja itse Tauno Palo lähtevät valomerkin jälkeen M-Clubista jatkoille Mäntytielle Pitkäsen pariskunnan luokse, jotka olivat "tunnetusti joustavaa ja iloluontoista väkeä". Taavi Pitkänen oli Suojelupoliisin palveluksessa. Kuvaus jatkoista on mainiota. Eipä aikaakaan, kun illan isäntä jo lausuu syvällä rintaäänellä: "Liminka on aavan pojan koti, soisen liejun, mustan mullan maa...".
  Mauri löytää Pitkäsen pöydältä maljakon, jonka Taavi sanoo ostaneensa "kun sattui olemaan kulkeilla". Mauri maalailee kerrassaan hienon tarinan, jonka päätteeksi Pitkäsen lapseton pariskunta lahjoittaa ritarimaljakon Maurille.
  
  Hyvä tarina on aina hyvä tarina. Maurin päiväkirjamerkintä keskellä vauhdikasta elämää 8.10.1968: "Aina vaan hullummaksi menee. Ostin Pitkäseltä kristallimaljakon." (Parempi kerta rutina kuin ainainen kitinä, 1986).

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  5.12.2019 klo 23:04
  Kolmannessa versiossa Mauri kertoo maljakon entisen omistajan vaihtaneen sen itselleen yön tietämissä kahdella viinapullolla! Mauri tarjoaakin heti sadan prosentin voittoa eli neljää viinapulloa, mutta "vanha herra kuitenkin puhkesi mahtavaan nauruun". Mauria kuitenkin onnistaa: "Sain esineen. Hinnasta en välitä puhua. Hiukan se hirvittää vieläkin. Mutta eihän tuollaisen esineen hintaa voi arvioida. Eli kuten entinen venäläinen ruhtinas huolettomasti sanoi: "Hyvällä hevosella ei ole hintaa..". Toisin sanottuna sen voi vaikka lahjoittaa ystävälleen, mutta toisessa tilanteessa sitä ei myytäisi maailman kaikellakaan rahalla.".
  
  Tämän version Mauri kertoo otsikolla "Kristallimaljakon verinen tarina" Ässä-lehden numerossa 1/1981. Samassa lehdessä on artikkeli Hitlerin murhayrityksestä ja vaikka tekijää ei mainita, niin vahvasti Maurilta vaikuttaa. Maljakko esiintyy myös avioriidan välikappaleena Maurin kirjassa, kun Elina Sokka pitelee sitä käsissään ja kysyy: "Mitäs sanot, jos paukautan tämän lattiaan?". Varatuomari Aimo Sokka sanoo: "Koetas, jumalauta, tehdä se niin näet, miten sinulle käy!"(Ampiaiskesä, 1968). Ritari Luukkanen kertoo maljakosta ja Karhulan tehtaiden lentäjille järjestämästä tilaisuudesta muistelmateoksessaan "Hävittäjälentäjänä kahdessa sodassa" (WSOY, 1955). Myös toinen kirjaileva lentäjäritari Joppe Karhunen mainitsee asian ohimennen parissa kirjassaan.
  
  Olkoonpa maljakon tie Maurille ollut mikä tahansa, niin kauniisti kirjailija tarinan "Viimeiset ritarit"
  -kirjassaan päättää: "En vieläkään oikein usko olevani tuon lahjan arvoinen. Luja sysäys se tosin oli. Lähdin vilkkaasti liikkeelle, ajelin Suomen ristiin rastiin, etsin kymmeniä ritareita esille heidän nykyisiltä kotipaikoiltaan ja kirjoitin sentään tutkimuksistani muutaman kirjankin. Taavi Pitkänen on jo kuollut. Mutta maljakko pysyy. Toivon, että sen kautta säilyy myös muisto urhoollisesta miehestä, majurista, Mannerheim-ristin ritarista Eino Luukkasesta.
  Vaikka säilyisihän hänen vertaisensa miehen nimi muutenkin.".

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »