Lukupiiri

« aihelistaan

Paras elokuva


  • nimimerkki

    ukkelo

    28.12.2019 klo 02:09
    Tällaiseenkin kysymykseen jouduin ottamaan kantaa Luxorissa, jolloin lähistölle pääsi vielä suomalaisella aluksella. Nyt, parikymmentä vuotta myöhemmin on aikaa harkitummin vastata.
    Oma top-3 listani on tällainen:

    Parhaat suomalaiset elokuvat:

    1 Kukonlaulusta kukonlauluun (Arvo Lehesmaa)
    2) Komisario Palmun erehdys (Joel Rinne)
    3) Loviisa – Niskavuoren nuori emäntä (Tauno Palo)

    Parhaat ulkolaiseiset:

    1 Panssarikenraali Patton (George C. Scott)
    2 Kuninkaan paluu (Viggo Mortensen)
    3) Gpldfinger (Sean Connery)

    Suluissa ovat miespääosien esittäjät. Mikäli lista kelpaa tällaisenaan lukupiirillemme, käsitän vaikenemisen niin että olemme täsmälleen samaa mieltä!

    Mauri Sariolan teoksia ei mielestäni ole toteutettu riittävän arvostavalla tavalla, joten ne puuttuvat listoilta.

    Toivotan jaksamista ja riemukasta vuotta 2020,

    ukkelo

  • nimimerkki

    Magisteri

    28.12.2019 klo 11:38
    No joo. On tästä jo jonkin aikaa, kun katsoin digiboksilta tälläkin palstalla kehutun elokuvan Kukonlaulusta kukonlauluun. Mielestäni tyypillinen maalaismelodraama kaupungin paheellisuudesta, kun se oikea elämä löytyy maalta ja oikea vaimo lopulta siitä odottamaan jääneestä kotikylän tytöstä. Åke Lindmanin roolissa ei juurikaan konnanelkeitä, se ehkä plussaa. Makuja on monia eikä toisen elokuvamaku ole sen huonompi.

    Oma suosikkini on Palmuista Kaasua, komisario Palmu eikä haukuttu Tähdet kertovatkaan kalpene yhtään muiden mustavalkoisten Palmujen rinnalla. Vodkaa oli tahaton YYA- farssi. Tauno Palo-elokuvista suosikkini on Kulkurin valssi. Mika Kaurismäen road movie Arvottomat on mielestäni yksi parhaita kotimaisia elokuvia. Lisäksi TV-elokuvat Simpauttaja ja Siunattu hulluus ovat erinomaisia ja molemmissa on hyviä näyttelijäsuorituksia pienemmissäkin rooleissa.

    Ulkomaisista elokuvista olisivat vielä viime vuosituhannen puolella olleet ehdottomat suosikkini Kummisetä ja Kummisetä osa 2. Nyt ärsyttää mafian ihailu ja rikollisen elämän romantisointi. Westernissä ovat mieleeni jääneet Huuliharppukostaja, Missouri palaa, Lainsuojattomat (The Long Riders) ja The Revenant. Miten olisi, jos katsoisi nyt Revenatia lukuunottamatta?

    Tämän vuoden ehdottomat huiput ovat Once Upon a Time in Hollywood ja The Joker.

    Sariolafilmatisoinnit eivät ole oikein onnistuneita. Tuntematon ystävä ei olisi tarvinnut koko Susikoskea, mutta on se mainettaan parempi. Totuus on armoton ja vielä enemmän Kolmas laukaus olivat pitkäveteistettyjä filmatisointeja kohtalaisen sujuvasta kirjoista ja jälkimmäinen vielä luvattoman tökerösti näytelty jopa muihin aikalaisiinsa verrattuna.

  • nimimerkki

    puttonen

    28.12.2019 klo 13:50
    Pihtiputaalla syntyneenä puttonen valitsee parhaaksi kotimaiseksi elokuvaksi Mikko Niskasen ohjaaman "Kahdeksan surmanluotia", jossa pääosissa Mikko itse ja Tarja-Tuulikki Tarsala tekevät hienot näyttelijäsuoritukset. Simpauttaja on myös helmi ja mielestäni yksi parhaista onnistumisista siinä miten kirjasta on tehty elokuva. Kukonlaulusta kukonlauluun on onnellinen tarina ja aina mukava katsoa. Kaupunkilaisnainen ottaa eron kaikkien osapuolten parhaaksi ja valitsee itse elämisen yksin. Jotain jäyhää ja juurevaa on elokuvan loppukuvassa, kun Kustaalan tuleva isäntä tuijottelee joulukuusen palavaa sädetikkua. Kannattaa katsoa myös ihan kohta teemalla alkava Koirankynnenleikkaaja, jossa Peter Franzen tekee huikean roolin ja hyviä ovat myös Taisto Reimaluoto ja Ahti Kuoppala.

  • nimimerkki

    puttonen

    28.12.2019 klo 20:45
    Koirankynnenleikkaaja päättyi riipaisevasti ja täytyy sanoa, että on se Markku Pölösen paras ohjaustyö. Kotimaisten elokuvien puttosen top-3 olkoon siten tällä hetkellä:
    1) Kahdeksan surmanluotia (Mikko Niskanen)
    2) Simpauttaja (Ahti Kuoppala)
    3) Koirankynnenleikkaaja (Peter Franzen)

    Paljon on muitakin hyviä kotimaisia kuten Aki Kaurismäen monet elokuvat, joissa näkyy 1980-luvun Helsinkiä, kuuluu hyvä musiikki ja joista saa hyviä tietokilpailukysymyksiä: Mikä on elokuvan "Tulitikkutehtaan tyttö" ensimmäinen repliikki, jota saa odotella melko pitkään?

    Ulkolaisista elokuvista nostan ykköseksi Sergio Leonen viimeisen ohjaustyön "Once Upon A Time In America", jossa Ennio Morriconen upea musiikki ja pääosissa Robert De Niro sekä James Woods. Leone suunnitteli elokuvaa 18 vuotta ja ei se välttämättä ekalla katsomisella avaudu. Hieno on tarina ja Robert De Niron kahvinjuontikohtaus on mainio. Kiuruveden Hotelli Peltohovissa on samanlaiset kahvikupit, minkä "alkkahoolijuomia nauttineena ja siitä liikutetussa tilassa" (Päätalo) henkilökunnalle julkitoin. Elokuvan suomalainen nimi on typeryyden huippu: "Suuri gangsterisota". Harmi, että filmin pohjana ollutta Harry Greyn omaelämäkerrallista romaania "The Hoods" ei tietääkseni ole suomennettu.

    Ulkomainen top-3:
    1) Once Upon A Time In America (Robert De Niro)
    2) Eyes Wide Shut (Tom Cruise)
    3) Kauriinmetsästäjä (Robert De Niro)

    Länkkäreihin miehekäs top-3:
    1) Pieni suuri mies (Dustin Hoffman)
    2) Etäisten laaksojen mies (Alan Ladd)
    3) Revolverimies (John Wayne)

    Kaiholla muistelee puttonen tv:n lännensarjoja "Smith ja Jones", "Bonanza" ja "Virginialainen". Viimeksi mainitun sankari James Drury kävi Suomessakin jonakin juhannuksena ja osasi olla maassa maan tavalla juhlien mittumaaria niin pontevasti, että noustessaan ratsun selkään, rojahti samaa vauhtia hevosen toiselta puolen maahan.

  • nimimerkki

    puttonen

    3.4.2020 klo 22:25
    "Raja railona aukeaa, edessä etelä, Uusimaa. Takana Hämettä, pohjolaa, Sinne päästä en koronaa". Tähän tapaan saattaisi näinä päivinä nuori, tulisieluinen konstaapeli tai varusmies runoilla jossakin tiesululla. Tosin korona on jo ehtinyt levitä Kittilän Lompoloa myöten, mutta konstaapelit ja varusmiehet ovat henkilöitä paikallaan kuten terveydenhoitoalalla työskentelevät lääkärit, sairaanhoitajat ja muutkin alan toimijat. Hattu päästä, mutta hanskat käteen ja säästetään ne hengityssuojaimet näille ammattilaisille!

    Vajaa kuukausi sitten Mauri Sariola-seura vietti vuosikokoustaan ja -juhlaansa Vääksyn Tallukassa. Seuraavana viikonloppuna tilaisuutta ei olisi enää voitu pitää, joten ajoitus oli onnistunut. Päivät kuluvat nykyisin koronatiedotustilaisuuksia aamupäivällä ja niskavuorelaisia iltapäivällä seuratessa. Molemmista on jäänyt vaikutelmaksi jonkinlainen hataruus. Rajoituksissa on useita erilaisia päivämääriä ja jonkin tiedotustilaisuuden anti on jäänyt lähes olemattomaksi. Niskavuori-elokuvien seuraamista ei helpota, kun ne esitetään satunnaisessa järjestyksessä. Muutenkin on oltava tarkkana kuka Niskavuoren miehistä kulloinkin luimistelee kartanon nurkissa tai kansakoulun pihalla. Onko se Juhani vai Aarne vai se toinen Juhani - Malviinan poika - vaiko sittenkin pehtoori, se vuoden 2002 Susikoski? Useimmiten se on ainakin Tauno Palo.

    Maurinkin tekstiä elokuvaksi ohjannut Valentin Vaala aloitti Niskavuori-elokuvien sarjan. Traagisesti hotelli Aulangolla myöhemmin kuollut Sirkka Sari ei pelkää korkeita paikkoja elokuvassakaan vaan hyppää opettajatar Ilona Ahlgrenin roolissa uimaan Hauhon Sotjalan kylän Pyhäjärven Hiilenkalliolta.

    "Valentin Vaalan ohjaama draama Niskavuoren naiset vuodelta 1938 pohjautuu Juhani Tervapään eli kirjailija Hella Wuolijoen samannimiseen näytelmään. Vaala löysi elokuvansa kuvauspaikaksi Hauhon, Niskavuoren alkuperäisen miljöön. Kuvauksia oli Rukkoilan kylässä, jossa vilahtaa Räväsmäen rusthollin päärakennus, navetta ja aitta sekä Ylhäisten tilan aitta, joka oli Niskavuoren piikojen aitta. Elokuvassa kuvataan myös Räväsmäen koivukujaa, jota pitkin väki kävelee Loviisan-päiville. Räväsmäki Rukkoilassa oli elokuvan Niskavuori. Räväsmäen rusthollin rakennukset tuhoutuivat myöhemmin tulipalossa 23.6.1964. Hauhon Alvettulan kylästä nähdään Heleniuksen talo, joka oli elokuvan puhelinkeskus, sekä Alvettulan koulu, kansakoulu, jossa Ilona opetti." (Keski-Häme 2.4.2020).

    Paras Niskavuori-elokuva on mielestäni Edvin Laineen vuonna 1952 ohjaama "Niskavuoren Heta", jonka nimiroolissa Rauni Luoma tekee hienon roolityön. Akustin lisäksi olisi ansainnut ainakin Jussin. Ylpeä Niskavuoren tytär ymmärtää renkiaviomiehensä arvon vasta tämän kuoltua - vai ymmärtääkö silloinkaan? Vavahduttava on kuitenkin elokuvan loppu, jossa Lammintaustan Santeri vakuuttaa Hetalle Akustin perunkirjoitustilaisuudessa, että Hetan ei kannata surra rahojaan, sillä kyllä hän velkansa maksaa. Heta vastaa: "Suren mitä suren. Oma on suruni. Akustia ei ennää ole.".


  • nimimerkki

    Magisteri

    4.4.2020 klo 00:10
    Laitoin Yleen viestitkin elokuvien väärästä järjestyksestä Niskavuoren Aarnen ja naisten osalta, mutta ei se tietenkään vaikuttanut mitään. Oma suosikkini on Matti Kassilan Niskavuori vuodelta 1985? Rauni Luoma on vanhana emäntänä. Totta kai Tauno Palon jälkeen luonteva valinta Aarneksi oli Esko Salminen. Maurilla oli maalaiskuvauksissaan aina 1980- luvulle asti ”niskavuorelainen” asenne monessa suhteessa.

  • nimimerkki

    ukkelo

    5.4.2020 klo 09:13
    Niskavuori tarina kertoo voimakkaista naisista ja heikoista miehistä, joita kaikkia esitti Tauno Palo. Ensin Juhanina, sitten Aarnena ja taas Juhanina . Suosittelen taltioimista, jolloin ne voi katsoa kronologisessa järjestyksessä. Tauno teki sen niin hyvin, että kisa parhaasta suomalaisesta miesnäyttelijästä on omalla kohdalla tarpeeton.

  • nimimerkki

    puttonen

    5.4.2020 klo 17:11
    Rauni Luoma (1911-1996) esitti Niskavuori-elokuvissa niin Hetaa (1952) kuin Loviisaakin (1985) ja palkittiin molemmista rooleistaan Jussi-palkinnolla. Hetan renkiaviomiestä Akustia esittänyt Kaarlo Halttunen oli Raunin kanssa samalla kaksivuotisella kurssilla Suomen Näyttämöopistossa 1932-1934. Rauni Luoma oli yksityiselämässäänkin värikäs. Molemmat aviomiehet Uno Wikström ja Aarne Ervi olivat Rauniin tutustuessaan naimisissa. Unon kanssa Rauni sai ainoan lapsensa, jonka nimeksi halusi Matti Marius. Unon ehdotus oli Matti Hermes, mutta edellinen valittiin. Rauni Luoma oli Mika ja Marjatta Waltarin sekä presidentti Kekkosen pitkäaikainen ystävä. Raunin veljistä vanhempi kuoli lento-onnettomuudessa ja nuorempi auto-onnettomuudessa.

    Tauno Palo ent. Brännäs (1908-1982) sopi sikälikin Niskavuori-elokuviin, että oli syntynyt Hämeessä, Hämeenlinnassa. 18-vuotiaan Taunon kiinnitti Helsingin Sörnäisten Työväen Näyttämölle silloinen teatterinjohtaja, ohjaaja ja näyttelijä Aarne Salonen, joka oli myös laulaja, käyttäen joskus taiteilijanimeä "Matias Arne". Vaikka "Tauno Suuren" kiinnitys lienee Aarne Salosen merkittävin taiteellinen meriitti, niin levyttipä hän myös laulun "Hurjan pojan koti", joka myöhemmin on tullut tunnetuksi tunnetumman Tapio Rautavaaran esittämänä versiona. Seuramme jäsenet muistavat Maurin toisen Matti Viima-kirjan samalla nimellä vuodelta 1962.

    Hurjan pojan koti-laulu, sen kolmannen säkeistön alku, löytyy myös tunnetun klassikkoteoksen sivuilta nuoren alikersantin laulamana. "Hän keräsi sanoja yhteen, miten sattui muistamaan ja teki säveltä sitä mukaa kuin laulu eteni:

    Ikkunasta katselin kun höyrylaiva seilaa
    Aurajoen siliätä pintaa.
    Sano hei hei juu vai seilailee
    tuota Aurajoen siliätä pintaa.
    Ja polle polle polle älä aisalles kaki
    sillä huomenna on markkinapäivä.
    Hili rimpsis jolkuta hiljalleen
    vai huomenna markkinapäivä.

    Paloaukea alkoi peittyä hämyyn. Vielä leijaili päivän lämpö sen vaiheilla, niin että miesten sopi makailla ulkosalla ja tuijotella tuonne hämärään korkeuteen, joka näytti kätkevän itseensä menneet ja tulevat tapahtumat. Rautatieltä kuului junankohinaa ja leirialueelta laulua, luikkausta ja joskus joko komentosana.".

  • nimimerkki

    Magisteri

    5.4.2020 klo 20:16
    Tuntemattomassahan se Hietanen lauleskeli, mutta oliko elokuvissa muissa kuin Laineen versiossa, Heikki Savolaisen esittämänä. Voi olla, että oli, mutta Peteliuksen ja Hirviniemen esityksistä ei ole minkäänlaista muistikuvaa, vaikka varsinkin Louhimiehen versio oli loistava, erityisesti TV- sarjana. Teatterielokuvassa henkilöhahmot jäivät suurimpia pääosia lukuunottamatta etäisiksi.

    Laineen elokuvassa esim. Sihvonen, Salo ja Riitaoja olivat omia persoonia, eivät massaan sulautuvia tyyppejä, kuten Louhimiehen elokuvassa. Voi tosin johtua siitäkin, että Laineen version nähdessäni näyttelijät olivat jo tuttuja. Toisaalta todellisuudessa tuskin kaikki pysähtyvät hiljaa kuuntelemaan, kun joku Sihvonen höpöttää hätäilemällä tehdyistä kuspäeistä, kuten Laineen elokuvassa.

    Aarne Salonen muuten levytti ensimmäisen sanoitetun version Säkkijärven polkasta. Säestäjänä Berliinissä vuonna 1929 oli Kansanorkesteri, joka oli lähes sama kokoonpano kuin Dallape. Lisänä oli levy-yhtiön palkkaamia studiomuusikoita. Kilpaileville levymerkille piti levyttää salanimellä. Työväen miehenä liki kaksimetrinen Pitkä-Salonen levytti samana vuonna ja ilmeisesti samalla levytysmatkalla myös mm. Köyhälistön marssin, joka kuuluu muistaakseni Laineen Pohjantähti- elokuvassa.

  • nimimerkki

    puttonen

    5.4.2020 klo 23:27
    Aarne Salonen ei sitten mikään mitätön mies ollutkaan vaikka itselleni tuli nimi tietoon vasta Hurjan pojan kodin taustaa tutkiessani. Tai nimi oli kyllä tuttu, sillä onhan täyskaima Mannerheim-ristin ritari nro 177, joskin joissakin lähteissä hänen etunimensä mainitaan myös Aarnona.

    Siitäpä sujuvasti Tuntemattomaan, joilla kaikilla kolmella elokuvalla on vahvuutensa - jos heikkoutensakin. Minua harmittaa ankarasti silloin, kun Linnan kirjaa ja kieltä raiskataan keksimällä elokuvakäsikirjoituksiin sanontoja ja vuorosanoja, joita Linna ei koskaan ole kirjoittanut. Se ei vielä kovin pahalta tunnu vaikka Louhimiehen tykit jo "alkavat hehkumahan", kun Linnan haupitsit vasta "alkavat huokumahan". Kertovatpahan vaan taiston olevan tuimempi, mutta veri nousee päähän, kun Eero Aho (Juoksuhaudantien kotirintamamies vielä) torjuu yhdyspartion miehen tupakkatarjouksen typerällä repliikillä: "Mie en polta. Elä siekään. Tupakka on vaarallist.". Tai jotain tuohon suuntaan. Olin niin kiihtynyt tuossa kohti, että en vieläkään kykene muistamaan repliikkiä tarkasti. Väinö Linnan kirjassahan ei Rokan ja yhdyspartion kohdatessa mainita tupakoinnista yhtään mitään. Halusikohan Louhimies toimia jonkinlaisena kansanterveysvalistajana? Vai haettiinko jotain kontrastia, sillä Väinö Linna itse oli armoton tupakkamies ja mm. alkuperäisessä Tuntemattoman käsikirjoituksessa hän esittää kovaa kritiikkiä armeijanjohtoa kohtaan siitä, että sotilaille ei ole antaa edes tarpeeksi tupakkaa.

  • nimimerkki

    Serambleri

    7.4.2020 klo 18:40
    Täällä lukupiirissä on ennenkin tuotu esille arvokasta tietoa elokuvien kuvauspaikoista. Kiitos siitä kirjoittajille. Asiat avartuvat.
    Nyt Niskavuorien kuvauspaikoista lukiessani muistelin tuntemuksiani kun taannoin luin erästä kolumnia, jossa paljasteltiin Tuntemattoman (minulle sen "ainoan oikean", siis Edvin Laineen ohjaaman) kuvauspaikkoja.
    Kävi kuin joissain Maurin kuvaamissa eroottishenkisissä kohtauksissa. Kuuluu vain kahahdus, kun silkkinen yöpaita putoaa...Tapauksessani ei pudonnut paita, vaan putosi lumouksen silkkiharso, joka mielessäni elokuvaan liittyy.

    Siis mitä hittoa? No sitä, että järkyttyyhän sitä kun saa tietää, että pikakiväärillä mahaan ammuttu, sitten kitumisen omalla kiväärillään lopettava Lehto teutaroikin Munkkivuoressa Ulvilantien viereisellä kalliolla. Puuttuu vain että taustalla kuuluisi raitiovaunun telin kolina!
    Toinen järkytys oli kuulla, että Petroskoi-Äänislinnassa Veeran (upea Helena Vinkka!) luokse levysoitin kainalossa hiippaileva kolmikko etsiikin oikeaa porttikongia Helsingissä Porvoonkadulla. Anna mun kaikki kestää!
    Mikähän siinä on, että kolmas paljastus oli vähemmän järkyttävä vaikka kohtaus onkin synkänmusta. Kun kuolevan soturin ja sotilaspastorin tapaaminen sateen piiskaamassa lääkintäteltassa paljastuu tehdyksi SF:n isossa studiohallissa, suhtauduin asiaan jotenkin anteeksiantavammin. Jossainhan sitä pitää filmata... Eräs vaikuttimeni tähän lepsuuteen saattaa olla se, että teltan ja sateen luonut mestarilavastaja Koivisto on voinut olla Matti Viiman alakoulukavereita.

    Se, että taistelukohtauksia kuvattiin Sipoon soilla ja korpimetsissä ja tankkikohtaukset Parolannummella meneekin minulla ihan sujuvasti läpi.
    Mutta että Lehto kuolee Munkkivuoressa! Onko mikään enää pyhää.

  • Matti Nummenpää

    7.4.2020 klo 18:52
    Siinän se Lehto menehtyi kivenheiton päässä Mauri Sariola -seuran nykyisestä pääkonttorista. Raitiovaunun kolina ei ihan sinne saakka kuulu, Nelonen menee kilometrin päässtä.

    Ms / Int.

  • nimimerkki

    Magisteri

    8.4.2020 klo 07:29
    Elonetistahan tuonkin kohtauksen pystyi katsomaan ongelmitta. Nyt, kun tiesi kohtauksen kuvatun Helsingissä, laitoin merkille sokkelin tasaisen muurauksen, suorat portaat ja rautakaiteeet. Tuskinpa Petroskoissa, korjaan Äänislinnassa olisi sellaista työn jälkeä tuolloin näkynyt. Taitaa olla niin, että kun tietoa tulee liikaa, elokuvan taika tosiaan murtuu.

    Louhimies kuvasi Petroskoin Suomenlinnassa. Siinä kohtauksessa laitoin merkille naisten marssiessa laulaman ” Silmien välliin”- renkutuksen. Se oli paha tyylivirhe. Nyt, kun ” puttonen” kertoi Louhimiehen mokista, katsoo elokuvaa uusin silmin. Yksi paha tyylivirhe Louhimiehellä oli myös Rokan rambomainen raivokohtaus ”uuden jakauksen” saamisen jälkeen.

    Laineen näyttelijöiden yli-ikäisyys korostui kohtauksessa, jossa Hietanen, Vanhala ja Rahikainen hakevat Mäkilältä leipää ennen Veeran luo menoa. Näyttelijät olivat jo ikäisekseenkin kypsän oloisia, eivät parikymppisten asevelvollisten.

    The Revenantistakin pitää ottaa kehuja takaisin. Aloin seuraamaan elokuvan uskottavuutta eri kohtauksissa. Talvella jokeen pudonnut, eiköhän tuo mennyt parista koskevatkin läpi, kuivattee vaatteensa kynsitulilla ongelmitta, valkoinen mies syö nuotion äärellä raakaa veristä lihaa, hevosen kanssa hypätään kymmenien metrien korkeudesta jne...

  • nimimerkki

    Serambleri

    8.4.2020 klo 19:30
    Uskottavuus-teemaan onkin hyvä välillä kiinnittää huomiota. Olemmehan täällä porukalla taivastelleet Maurin kirjoissa ammuttuja huikeita tappolaukauksia ja erityisen oikeaan aikaan tapahtuvia sattumuksia. Tuloksemme on ollut se, että onhan se toki mahdollista, mutta...siis pulinat pois.
    Onhan tuo Magisterin mainitsema The Revenant eräissä kohdin (epä)uskottavuusasteikolla mitaten aika korkealla, myönnetään. Sankari kolhiintuu jäisessä kylvyssä, tekaisee pelastavat tulet henkeä salpaavan jännittävällä tavalla, yöpyy hevosvainajan tarjoamassa suojassa jne. Mutta sehän on DiCaprio. Pulinat pois.

    Mutta osataan sitä meilläkin.
    Tuli mieleen "Kalevala-elokuva" (Paavo Haavikkohan kielsi, että se olisi Kalevalasta imuroitu, siksi lainausmerkit) Siis Holmbergin (vai?) "Rauta-aika", joka taisi olla lähes 40 vuotta sitten. Eikö se siinä ollut tämä "vainottu sankari pelastuu hyisestä kuolemasta yöpymällä hirven sisällä"? Muistaakseni Lemminkäinen alias Tom Wentzel tarvitsi hätäpaikassa yösuojan, tappoi hirven, tyhjensi vainajan tarpeettomaksi tulleista täytteistä ja majoittui lämpimään onteloon. Ainakin periaatteen muistelen olleen tuon suuntainen. Jos meni pieleen, niin onhan sitä ennenkin muistettu miten sattuu...anteeks nyt vaan etukäteen.

    Toinen selviytymiseen liittyvä menettelyohje on sentään todellisempi. Olen itse ollut toteamassa.
    Elettiin jotain 1980 -luvun puoltaväliä. Hyrylässä oli järjestetty jonkinlainen omaisten päivä, eli porukat pääsivät katsomaan, miten varusmiehet siellä jossakin elävät. Niin, ja syömään sotkun munkkeja, tietysti.
    Oltiin ilmatorjuntapatterin kasarmissa. Patsastelin patterin seinällä olevan ilmoitustaulun luo. Jospa jotain "ei tietoja sivullisille" olisi jäänyt piilottamatta. (Vakoojakoulutuksen alkeiskurssi partiossa, nääs.) Olikin seinällä tiedotetta kaikenlaista, outoja lyhenteitä ja muutenkin erikoiskieltä. Siivousvuoroluettelon tunnistin. Sattuipa sitten silmään kiinnostava toimintaohje.

    ------------Psst, ei sitten laajempaan julkisuuteen!

    Miten toimit pudottuasi puroon kovassa pakkasessa erämaassa hankien keskellä.

    Kun hiihtäessäsi hanki allasi pettää ja putoat puroon tai jokeen, tule virrasta ylös mahdollisimman nopeasti.
    Irrota sukset jalastasi.
    Riisu märät vaatteesi.
    Kierrä vaatteista enin vesi pois.
    Ripusta vaatteet lähistöllä kasvavien puiden oksille.
    Odota kunnes vaatteesi ovat jäätyneet koviksi.
    Ota varusteesi ja lyö vaatekappaleita yhteen niin että niissä oleva jäätynyt vesi irtoaa ja vaatteet samalla notkistuvat.
    Pue vaatteet yllesi ja jatka tehtävän suoritusta.
    -----------end of message

    Luin tekstin pariin kertaan yrittäen eläytyä tunturikoivikossa lumikuopassa munasillaan(huom ajankohta) kyyristelevän taistelijan tuntemuksiin. Toisen lukukerran jälkeen hiljennyin ja lisäsin ajatuksissani tekstin loppuun "Aamen".

    DiCaprio tarvitsi jäävesikylvyn jälkeen muka jotain kynsitulia. Pullamössöväen touhua. Kovat on kovia.
    Savuhan voi paljastaa ja tehtävän suorittaminen vaarantuu.



  • nimimerkki

    puttonen

    10.4.2020 klo 00:40
    Näin ensimmäisen kerran Rauni Mollbergin Tuntemattoman sotilaan Itsenäisyyspäivänä 1985 Helsingissä elokuvateatteri Bristolissa. Oli elokuvan ensi-ilta 29:llä eri paikkakunnalla ja liikkeelle oli laskettu 41 esityskopiota. Saavuin paikalle silloisen tyttöystäväni kanssa kovassa lumipyryssä. Lotta Kotilaisen paljaat rinnat hätkähdyttivät, kun hän "paatasi" ammeessa majuri Sarastietä Petroskoin isänmaan aamunkoitossa. Seuraavana päivänä töissä eräs työkaveri kailotti kaikille tiedoksi nähneensä minut elävissä kuvissa Satu Silvon kanssa! Tyttöystäväni ei ollut Satu Silvo, mutta sen jälkeen minäkin olin näkevinäni hänessä Satu Silvon! Aivan samoin kuin Kalle Päätalo huomasi itsessään Tauno Palon piirteitä, kun vaimon serkku oli häntä ensin sanonut Tauno Suuren näköiseksi. Luonnollisesti kustansin kailottajalle ison tuopin. Myöhemmin kävi kuin Anneli Pasasen laulussa: "..rakkaus jäi - hän jäänyt ei..", mutta rakkaus Väinö Linnan Tuntemattomaan sotilaaseen kesti - jopa Esa Vuorisen käsivarakuvauksen - eikä se ole vieläkään osoittanut hiipumisen merkkejä.

    Katsottuani eilen tuon saman elokuvan pitkän ajan kuluttua, allekirjoitan "Seramblerin" maininnan "ainoasta oikeasta Edvin Laineen Tuntemattomasta" samoin kuin "ukkelon" arvostuksen Tauno Palon näyttelijänkyvyistä. Tauno on nimittäin paras Sarastie. Kosti Klemelä on paras Koskela, Heikki Savolainen paras Hietanen ja Reino Tolvanen paras Rokka. Siitäkin huolimatta, että Risto Tuorila ja Paavo Liski saivat Jussi-palkinnon Koskelan ja Rokan rooleista Mollbergin elokuvassa. Hyviä hekin ovat. Mika Mäkelä on erinomainen Rahikainen tässä filmissä ja täydennysmies Hauhia onnistuu lyhyeksi jääneellä vartiovuorollaan kaikissa kolmessa versiossa.

    Mollbergin ja Veikko Aaltosen käsikirjoitus pitää Linnan tekstiin melkoista turvaväliä. Kirjailija itse kirjoitti elokuvaan yhden kohtauksen - Koskelan kertomuksen (kiljujuhlissa) taustastaan. Mollberg muutti tapahtumien järjestystä ja vaihteli henkilöitä tapahtumissa. Suokoukkauksen joukkosidontapaikka on vasta perääntymisvaiheessa, Hietanen vaatii saappaita Vuorelalle (eikä Saloselle) ja Rokan lippaanlataajana pelkää Sihvonen (eikä Lampinen) vain muutamia mainitakseni.

    "Sic transit gloria mundi". Tiettävästi ainoa latinankielinen lause Tuntemattomassa. Erään tuntemamme kirjailijan tuotannossa niitä on enemmän. Majuri Sarastie tuolla lauseella kuvaa lotta Raili Kotilaisen karua sotatietä - vain kirjassa. Edvin Laineen Sarastie näyttää upseerilta, herrasmieheltä ja pataljoonankomentajalta. Mollbergin Sarastie "ammeessa paatattavalta" tylsimykseltä ja Louhimiehen Eino Leinoa siteeraava Sarastie juuri siltä mitä hän on - maalaiskomediapelleltä!

    Mollbergin elokuvaa kuvattiin Hämeenlinnassa, Lammilla, Tampereella, Niinisalossa, Lappeenrannassa ja ohjaajan kotistudiolla Vesilahdessa. Kaikista 1980-luvun elokuvista se oli neljänneksi katsotuin 589914 katsojalla häviten vain parille Ere Kokkosen Turhapurolle ja Pekka Parikan Talvisodalle. Pirkka-Pekka Petelius on Mollbergin Hietanen ja Louhimiehen Kaarna, mutta onko Laineen ja Mollbergin elokuvissa samoja nimiä? Kyllä on. Mikko Niskanen Laineen elokuvan alikersantti Mielonen: "Nahkatykilläkö se Hietasen akanpoika sivaltelloo.." ja Mollbergin version sotamies Salo: "Jo on pojat pyssyjä nuo. Ne kun alkavat huokumahan..". Kyseessä on tietenkin vain nimi. Mies on eri - mutta eihän nimi miestä pahenna.

  • nimimerkki

    Magisteri

    10.4.2020 klo 10:01
    Otetaan nyt ihan muistin varassa. Jokaisessa ”tuntemattomassa” on hyvät ja huonot puolet, mutta arvioinpa minäkin näyttelijät.

    Upseerit: Koskela kaikissa hyvä, Risto Tuorilan suoritus oli kuitenkin liikaa ”kostiklemelämäinen”. Tauno Palo on ainoa oikea Sarastie, vaikka Matti Nurminen Mollbergissa mielestäni matki jopa äänenpainoja myöten. Matti Ristinen oli melko vaisu. Lammio kaikissa hyvä, vaikka Louhimiehellä niin ”kiltti”, että miesten päänaukominen tuntui suorastaan epäoikeudenmukaiselta. Kari Väänänen armeijaa käymättömänä sivarina onnistui hyvin. Pekka Ketosen Kariluodossa (Mollberg) oli mielestäni eniten märkäkorvaista nuorta idealistina, vaikka Louhimies suurensi roolia. Kaarnan esikuva oli kaatuessaan noin 45-vuotias ja vaikka ennen ihmiset näyttivät vanhemmilta kuin nykyään, oli uudempiin versioiden Kaarnat räikeästi yli-ikäisiä. Mollen version Veikko Tiitinen oli kuitenkin Simpauttajassa loistava Hilppa.

    Aliupseerit: Pirkka-Pekka Petelius ei loistanut Hietasena eikä hän tosiaan yli-ikäisenä Kaarnanakaan. Muut Hietaset hyviä, Aku Hirviniemi yllätti positiivisesti. Rokka on elokuvan ”ykkösrooli”. Eero Aho selvitti sen parhaiten, vaikka Jussi-tilaisuus oli hänen osaltaan pohjanoteeraus. Paavo Liski oli mielestäni vääränlainen tyyppi, enkä oikein pitänyt Reino Tolvasen ”olkatopatusta” ylinäytellystä versiostakaan. Lehto hyvä sekä Laineella että Mollbergilla (Pauli Poranen), mutta uusimmassa ei ollut samaa pahuutta. Veikko Sinisalon Lahtinen ainoa oikea. Pertti Koivula ja Joonas Saartamo jäivät kauas taakse. Mäkilä Mollella paras. Louhimies oli karsinut roolin melkein pois (teattetiversiossa sitä ei juuri ollutkaan, kuten ei Ilkka Heiskasen Korsumäkeäkään). Miksi muuten Mäkilä oli kaikissa pulska ( tosin käsite lihava on muuttunut, vielä 1970- luvun lihava on nykykatsannossa vain hieman tukeva)? Tuskin valtion puolta pitävä talousaliupseeri on ensimmäisenä ruokakupilla. Leevi Lingon Sinkkonen paras. Molle oli jättänyt hänet kokonaan pois.

    Miehistö ( osa tosin kohosi aliupseereiksi): Mika Mäkelä oli todellakin paras Rahikainen, Kaarlo Halttunen oli kokonaan väärä tyyppi rooliin, vaikkei 46 vuoden ikääkään otettaisi huomioon. Vanhalat kaikki hyviä, erityisesti Mollen amatööri Tero Niva. Muista Saloista ei mitään mielikuvaa, paitsi Tapio Hämäläisestä. Riitaojat hyviä sekä Laineella (Olavi Ahonen) että Mollbergilla ( Hannu Kivioja), Louhimiehen versiossa sulautui massaan. Mollbergin Hauhiasta ei mitään muistikuvaa.
    Louhimiehen version Arttu Kapulaisen änkyttävä Suen Tassu paras. Honkajoki hyvä sekä Laineella (Manni) että Louhimiehellä (Milonoff). Mollberg supisti jo ennestään pienen roolin melko minimiin.

    Tässä on minun mielipiteeni, jonkun toisen erilainen mielipide on aivan yhtä oikea.

  • nimimerkki

    puttonen

    10.4.2020 klo 16:19
    Hieno arvostelu Magisterilta! Hannu Kivioja tosiaan mainio Riitaoja ja teki hienon roolin myös rintamakarkurina Heikki Hietamiehen kirjan "Sotapoika" tv-sovituksessa. Voitto Ahonen on hieman koominen hahmo, mutta lienee ollut aikansa paras valinta. Tero Niva onnistui hienosti jo Mikko Niskasen elokuvassa "Ajolähtö" muutamaa vuotta aikaisemmin. Tosin roolihahmon kohtalo oli surullinen - nuori mies päätyi itsemurhaan. Vanhala selvisi sodassa hengistä, mutta Tero Nivan elämä päättyi nelikymppisenä hänen menehdyttyään kurkkusyöpään.

    Veikko Tiitinen loistava Hilppa Ryynänen ja erinomainen myös Mikko Niskasen "Elämän vonkamiehessä" Kallen kotitalon lapsirakkaana naapurina, Kooti-Ukkona. Vielä havaintona Mollbergin elokuvasta, että joillakin näyttelijöillä vaikutti olevan vaikeuksia muistaa repliikkejään. Kari Väänänen Lammiona jopa valitteli täydennysmiehenä saapuvalle Rokalle, ettei nyt ole vapaita joukkueenjohtajan vakansseja... Paha moka. Kyllä siinä vaiheessa hyökkäystä vielä riitti lapsenkasvoisia vänrikkejä joukkueenjohtajiksi. Väänänen muisti repliikkinsä väärin, mutta oli hyvä viikko sitten sunnuntaina "Flinkkilä & Tastula"-ohjelmassa Pohjois-Suomen luontoarvoja puolustavana harmaantuneena, mutta eloisana ukkona. Sekin harmitti, kun sekä Mollberg että Louhimies tekevät Sarastiestä lottien kanssa pelehtijän. Linnan kirjassa ei missään kohti viitata sellaiseen. Lammiohan se kanttiinilottaa saatteli ja ajatteli hänestä hyötyvänsä, jos kolonna myöhästyy. Lopuksi yhdyn Magisterin mielipiteeseen siinä, että jonkun toisen mielipide on aivan yhtä oikea. Ja niin 1950-, 1980- kuin 2010-lukukin ansaitsee oman Tuntemattomansa.

  • nimimerkki

    Serambleri

    10.4.2020 klo 18:26
    Ai että Louhimieskin, no oishan se pitänyt arvatakin. Siis veivaa asiaa Sarastiestä ja lotista.
    Tästä voi siis päätellä, että olen tietoisesti jättänyt sivistäytymättä (lisää) ja ollut muualla kun Louhimies-Tuntematonta on esitetty. Ei nyt huokailla siellä, kyllä voi olla joku muukin joka ei ole nähnyt sitä. En toki voi olla varma.. Kuullut ja lukenut kyllä siitä olen.
    Kiitos Magisteri ja puttonen, hyvät analyysit. Joutuukohan tässä vielä elokuviin joskus. Ennen kuin neljäs versio tulee.

    Pohdiskelin, mistä voisi johtua tuo Linnan kirjaan tehty lottalisäys. Yksi syy on ihan raadollinen; katsojien kosiskelu. Piisaahan näitä "täkyjä" elokuvamaailmassa.
    Joku muistaa eroottissävytteisen kohtauksen ja mainostaa kavereillekin. Jos Liian paksu perhoseksi on katsottu, on turha kiistää etteikö heiveröisen Mika Nuojuan ja uhkean Kaarina Hazardin saunakohtaus olisi oman muistipaikkansa ottanut.
    Mietitäänpä vaikka vanhoina aikoina liiterien seiniin niitattuja elokuvajulisteita. Useinhan on pusero ilmavasti napitettu. Ja kassakone laulaa. Onhan elokuvan tehtävä hankkia tulosta ja nimeä tekijöilleen.

    Vakavammin voisikin pohtia tartunnan leviämistä, esimerkin voimaa. Esitän teorian.
    Iso poru ja murina saatiin aikaan kun Paavo Rintalan Sissiluutnantti tuli markkinoille, oliko joskus 1960 -luvun puolivälissä.. Kirjakin jo herätti paheksuntaa. Teologi-luutnantti Takala herjoittelee käyttäytymistä kauniin lotan välittömässä vaikutuspiirissä ihan hyvin kirjoitetuissa kohtauksissa. Eihän ollut sopivaa, että tuollaista tapahtuu, tai jos (kun) sitä tapahtuu, että siitä ainakaan kirjoitetaan. Ja sitten vielä pannaan elokuvaan kaiken kansan nähtäville. Johan nyt on. Mutta sana kulki ja kansa katsoi. Pidän hyvin mahdollisena, että Sissiluutnantin merkittävän hyvät painos- ja katsojamäärät olivat kohtalaisessa määrin tuon metelin kasvattamia.
    Niin, sitä minä vaan noin leikinpäiten tietysti, että olisiko Tuntemattoman kakkos- ja sitten kolmosversionkin käsikirjoittaja saanut kassanhoitajan taholta vinkin? Saipa tuo Sissiluutnantti kansan kuohahtamaan. Miettikääs pojat(?), mitäpä jos pöyhäistäisiin mekin vähän kusiaispesää...kun jo se Edvin Laineen filmin Raili Kotilaisen kaltoin kohtelukin synnytti niin paljon loiskiehuntaa (anteeksi UKK).

  • nimimerkki

    T H

    17.4.2020 klo 20:31
    Parhaasta en tiedä. Mutta jos laajennetaan vaikkapa tuonne eroottiselle puolelle. Eikä pornoon. Mitä mieltä arvon raati on vaikkapa elokuvasta Amado Mio vuodelta 1946? Rita Hayiworth riisuu hansikkaitaan varsin eroottisesti tms. Entä sitten elokuva Katkeraa riisiä 1949. Riso Amaro. Vähäpukeiset rouvat ja neidit pyllistelevät raskaassa työssä Pohjois-Italian riisiviljelmillä. Illalla vapaa-aikana pääsee valloilleen Silvia Magnano. Meno on eroottista. Entä sitten elokuva: Joki jolta ei ole paluuta (River no ritorn) Marilyn Monroe korkeavyötäröisissä tiukoissa farkuissa? Entä sitten tämä Ulla Korpela kiipeää korkealle tiukoissa housuissa ohjelmassa Tankki täyteen. Mitä mieltä näistä???

  • nimimerkki

    ukkelo

    20.4.2020 klo 13:58
    Totta puhuu T H. Pysytellääksemme suomalaisissa elokuvissa Emma Väänäsen suoritukset Riihalan valtiaana ja Niskavuoren emäntänä ovat oman Oscarini arvoisia jos olisi valtaa myöntää niitä maamme kaikkien aikojen parhaalle näyttelijälle, N.B: en sanonut vain että parhaalle naisnäyttelijälle.

  • nimimerkki

    Magisteri

    20.4.2020 klo 15:53
    Elokuun opintonsa hunningolle juoneen, kanavanvartijaksi ajautuneen kirjailijan urasta haaveilevan alkoholistin (Toivo Mäkelä) topakkana, mutta hermostuneena vaimona Emmä Väänänen oli myös loistava, mutta roolit olivat samantapaisia. Hienoa, että Ukkelo muisti Riihalan valtiaan, jossa myös Heimo Lepistö teki hienon roolin ja yhden harvoista päärooleistaan pikku-ukkojen kanssa keskustelevana juoppohulluna.

    Elokuvassa Kirkastettu sydän Emmä Väänänen esitti sodassa kaatuvan kirkkoherran (Joel Rinne) leskeksi jäävää suurperheen äitiä. Kirkkoherran esikuvana oli kirkkoherra ja Kokoomuksen kansanedustaja Väinö Havas. Vuotta aiemmin Emma Väänänen esitti elokuvassa Yli rajan Joel Rinteen esittämän päähenkilön äitiä. Ikäeroa oli kymmenen vuotta, Jopi oli vanhempi.

    Vaikka Jopi Rinne oli pitkään jotenkin iättömän näköinen, tuli elokuvasta Tyttö tuli taloon hieman perverssi vaikutelma, kun kuuskymppinen Jopi vokotteli hieman yli 20-vuotiasta Heidi Krohnia. nykyään varmaan olisi moisesta noussut meteli.

  • nimimerkki

    Serambleri

    23.4.2020 klo 17:40
    Kuunneltiin PMVS:n kirjakellarin radiosta nyt iltapäivällä kirjaviisaita. Käsittelivät Timo K Mukan kirjaa ja siitä tehtyä elokuvaa. Maa on syntinen laulu oli kohde. Mieleen tuli tältä palstaltamme hiljattain lukemani erotiikkaa käsittelevä kommentti. Löytyi. Eihän se kaukana ollutkaan. TH oli ollut asialla 17.4.
    Kiitos kirjoituksesta. Ollaan suurten asioiden äärellä.

    Kaksi seurausta tuosta TH:n kommentista tuli. Ensinnäkin, kääntyipä meillä keskustelu, kas kummaa, erotiikkaan. Toiseksi, seuramme iskelmäinnostunut Jori Karaoke(nimi muutettu) on nyt jollottanut kolme tuntia putkeen Juha Vainion laulua Elämää ja erotiikkaa, tiedäthän tämän viisaan tekstin, jossa kyläkauppias-isä neuvoo maailmalle lähtevää poikaansa: "elämää ja erotiikkaa/unohtaa ei saisi milloinkaan/sillä kaikki muu on pelkkää metodiikkaa/ja mä tuumin että puhu sinä vaan..." Tyypillä on komea pihlajanmarjaviinin kevyesti karheuttana keskirekisterin baritoni. Kelpaa kuunnella, mutta väliin jotain muuta, kiitos.

    Mutta asiaan mennäkseni.

    TH on oivaltavalla tavalla tuonut esiin erotikan ihmemaailmasta yksityiskohtia, jotka herättävät pohtimaan mistä onkaan kysymys. Tähän sopii Heikki Asunnan kuulun runon loppuhuokaisu: "Veljet, asiaan!"
    Vain yhtä asiaa nyt kommentoin, ajanpuutteen vuoksi, kuten tapana on sanoa. Kun TH yllytti.
    Mauri Sariolan tuotannossa asioita kuvataan usein kaarin, viivoin ja linjoin. Nämä kaartuvat hyvin kauniisti ja luovat miellyttäviä, joskus tosiaan eroottisvivahteisiakin mielleyhtymiä. No, auton jäähdytin nyt ei ehkä kovin..
    TH oli tarkkana kun Tankki täyteen sarjassa Emmi(Emiilia) Vilenin (heittomerkillä) apulainen Korpelan Ulla pinkaisi baarissa keittiöjakkaralle tavoittaakseen jotain kaapiston korkeuksista. Visuaalisesti hyvin positiivinen suoritus, kertakaikkiaan. Jos pitäisi kuvailla, niin nyt voisi käyttää niitä Maurin lanseeraamia linjoja ja kaaria. Se, mikä nykyään on sopivaa tai -matonta, jääköön käsittelyn ulkopuolelle. Kai Ullaa sentään saa todella kauniiksi sanoa syyllistymättä mihinkään -ismiin? Kauniita kuitenkin nuo Korpelan naiset, ainakin ne, joita olemme nähneet.

    Katsottiin ihan hijattain toiveuusintana maalaiskomediasarjaa Vain muutaman huijarin tähden.
    Kuusniemen pappilan kaikkivaltiaana tomeroi arvonsa tietävä neiti Valma Ala-Viehko, varsinainen tupavääpeli, ellei jo sotilasmestari, komentoääni on kolea, habitus järkälemäinen. Pelottava ilmestys kertakaikkiaan. Kuvaaja ottaa Valmaa taitavasti alaviistosta ja korostaa sillä tavoin pelottavaa vaikutelmaa. Nuori kirkkoherra Pohto on ihan ihmeissään, pelossa ja vavistuksessa.
    Mitä tästä nyt sitten?
    Sitä vaan, että ei voi olla totta! Kaksi kertaa ei meille riittänyt kun piti tarkastaa lopputeksteistä että Korpelan Ullahan se siinä Valmana tomeroi. Tuire Salenius tekee taas huikean roolin. (Taisi muuten sarjan lopussa aueta Valmalle ruustinnan paikka...Elämässä pitää olla erotiikkaa.)
    Jos olisi yllättäen kysytty, että kukas tota Valmaa näyttelee, en olisi tunnistanut (enkä uskonut) että Korpelan Ullahan se.
    Niin se maailma menee. Tankki täyteen tehtiin 1978 ja VMHT 1998. Kaksikymmentä vuotta ja kaksik--
    Hieno näyttelijä Tuire Salenius. Lopetteli uraa Big Mamana kun Kissa oli TTT:ssa kuumalla katolla, Juha Muje oli kanssanäyttelijänä.
    PS jos elokuvaerotiikka-aihe jatkaa, voin joskus kertoa mikä meidän filmipuljun mukaan on elokuvamaailman eroottisin ääni. Ei pidä säikkyä, ei mitään sellaista, kyseessä on yksi alle sekunnin kestävä ääni.

  • nimimerkki

    puttonen

    24.4.2020 klo 11:26
    Aika kuluu ja me sen mukana. Tuli mieleen tuosta Ullasta ja Valmasta, josta "pihlajanmarjaviinin kevyesti karheuttama keskirekisterin baritoni" tunnelmoi vai oliko se joku muu. Vertaan tuota sitaateissa olevaa ilmaisua lähinnä erään lauluntekijämestarin toteamukseen: "carillopaukuista maksani nään katkeroituneen". Siinä on jotain samaa enkä tarkoita minkäänlaista katkeroitumista vaan lähinnä iloa siitä, ettei PMVS:n (juoma)veikot ole panneet sanansäiläänsä tuppeen!

    Sen kunniaksi hain keittiön yläkomerosta esille pölyttyneen mustan pullon, jonka kyljessä "punaista revontulta" ja sisällä "smooth coffee and vanilla tones". Petollisen hyvänmakuista. Lauluntekijämestari teki siitäkin laulun: "Tia Maria". Ehdin tullata mustaa pulloa kohtuudella Travis Bicklen potiessa unettomuutta New Yorkin kaduilla. Hyvä klassikko, mutta loppu oli epäuskottava. Eikö muka senaattorin puhetilaisuudessa oudosti käyttäytyvää miestä saatu selville? Eikö kolmen miehen verisestä lahtaamisesta tullut mitään rikosoikeudellisia seuraamuksia? Taksikuski ajaa lopussa edelleen taksia. Levollisempana kuin koskaan. Esiintyen herrasmiehenä jopa entiselle ihastukselleen, jota ennen stalkkasi vaihoharhaisesti. Toki hän pelasti 12,5-vuotiaan ilotytön sutenööreiltä vanhemmilleen ja koulunpenkille.

    Eroottisuudesta lyhyesti: Susan George 1970-luvun "Olkikoirat" ja "Mandingo". Jälkimmäisessä muuten vastanäyttelijänä nyrkkeilyn raskaansarjan maailmanmestari Ken Norton! Tarja-Tuulikki Tarsala pienviljelijän emäntänä "Kahdeksassa surmanluodissa". Papin paheet ymmärsin hyvin Matias Pohdon kohdalla VMHT:ssä - forssalainen Miia Nuutila Suvi-Tuuli Aaltosena hehkuvimmillaan! Osattiinpa ennenkin vaikk` ojan takan oltiin: Jo vuonna 1958 valmistuneessa kotimaisessa sotilasfarssissa "Murheenkryynin poika" on aivan tyrmäävän eroottinen avaus! Sotaväkeen joutuva Veikko Sinisalo soittelee lähtiäisiksi hanuria (harmonikkaa) mielitietylleen, päättää soiton ja lausuu tytölle kaihoisan toivomuksen: "Pidäthän sä huolen, että mirri kehrää ensi kesänäkin!".

  • nimimerkki

    Magisteri

    24.4.2020 klo 15:17
    Eilisessä Murheenkryynin pojassa oli toinenkin repliikki, jonka voi tulkita monimielisesti kohtauksessa, jossa entinen murheenkryyni tulee tapaamaan poikaansa ja vie tuliaiset keittiöön. Nuori ja hoikka Ritva Valkama alkaa kitaralla itseään säästäen laulamaan jotain kisailevaa laulua, johon Uljas Kandolin yhtyy. Laulun lopussa Kandolin toteaa Valkama takaapäin halaten, jotenkin että ”Heipä hei, sinä riemujen reikä!” Valkama toteaa tähän, että nyt tuli erreys.

    Onko näissä vanhoissa elokuvissa tarkoituksella kaksimielisiä repliikkejä? Elokuvassa Sysmäläinen, jonka naispääosassa oli Niskavuoren naisten Ilona Sirkka Sari osin pukeutuneena pojaksi, oli paljon homoeroottista sanailua tilanteessa, jossa Olavi Reimas ei tiennyt valepukuisen vaimonsa sukupuolta. Toisessa kohtauksessa Reimas toteaa kaipaavansa kunnon höyläystä ja sen voi tulkita ”höyläykseksikin” siinä tilanteessa, jossa oltiin oltu pitkiä aikoja ”miesporukassa”.

    Vai onko tämä vain likaista mielikuvitusta?


  • nimimerkki

    T H

    27.4.2020 klo 16:01
    Ertotiikka tuntuu sittenkin olevan kirjoittajien kiinnostuksen kohteena? Okei, jatketaan kotimaista. Tylsin repliikki elokuvasta Pekka Puupää kesälaitumella : "Silliä kullekin". Yksi parhaimmista kohtauksista lienee Matti Kassilan elokuvasta : Sininen viikko. Gunvor Sandqvist ja Matti Oravisto viettävät lyhyen lemmenviikon saaressa. Loppu traaginen. Vaan, ehkä yksi Suomen vetävimmistä tähdistä elokuva-alalla lienee Leni Katajakoski. Useita rooleja aikanaan Suomen elokuvahistoriassa. Toinen merkittävä myös lienee Liana Kaarina. Vaan nyt meinaa unohtua tuo Sirkka Sari. Huomatkaa, kuinka hän vilkuilee upean hattunsa lierin alta Tauno Paloa. Elokuvassa Niskavuoren naiset. Hänenkin loppunsa traaginen. Että silleen....

  • nimimerkki

    ukkelo

    2.5.2020 klo 00:49
    Puhuttaessa seksikkäimmästä naisnayttelijästä, Gunvor Sandqvist ja Liana Kaarina ylittävät Marilyn Monroen tai LizTaylorin mennen tullen. Jos ja kun myös ammattitaito ratkaisee, nostaisin Arvo Lehenmaan suorituksen raikulipojan (Åke Lindman) isänä korkealle elokuvassa Kukonlaulusta kukonlauluun, perhana. The best supporting role Oscar olisi tullut jos elokuva olisi ollut kansainvälisessä jakelussa.

  • nimimerkki

    Magisteri

    2.5.2020 klo 07:03
    Itse nostaisin suomalaisista vanhoista filmitähdistä esille sytyttävimpinä Hanna Tainin, Ester Toivosen, Mirjamin Kuosmasen, Tamara Lundin ja Kirsti Wallasvaaran. Ulkomaisista ykkönen on Claudia Cardinale.

  • nimimerkki

    Serambleri

    2.5.2020 klo 09:57
    Helena Vinkka. Siinä oli kokonaisuus, kokonaiseus vertaa vailla. Ja mikä ääni. Hän sitäpaitsi todella osasi laulaa.

  • nimimerkki

    ukkelo

    2.5.2020 klo 11:11
    Veljet, nyt on ryhdistäydyttävä koska lähimmästä makuuhuoneesta kuuluu uhkaavaa mörinää. Se taisi nyt olla tässä. Konsensus syntynee siitä että Helena Vinkka on upea kuten myös muutkin mainutut huippunäyttelijät nostavat tunnelmaa niin kauan kuin aurinko nousee Lamminjärven koillispäästä ja tillkka Chivas Regalia on jäljellä.
« aihelistaan

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »

Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Paras elokuva