Lukupiiri

« aihelistaan

Tammikuu 2020, Kohtalokas Itämeren risteily


  • Matti Nummenpää

    31.12.2019 klo 09:30
    Takakannen teksti:

    "Kohtalokas Itämeren risteily" on ehkä toistaiseksi paras Sariolan korkeatasoisista ja kansainvälistä tunnustustakin jo saaneista dekkareista. Selkeästi ja sattuvasti piirretty ihmiskuvaus ja ympäristön luonnehdinta tukee omalta osaltaan erittäin nokkelasti mutta samalla johdonmukaisesti rakennettua juonta ja jännittävää tapahtumasarjaa. Teos poikkeaa totutusta, mutta se on kuitenkin täysin rikkeetön salaposliisiromaanin 'sääntöjen' kannalta.
    Sinisenä kimmeltävä meri, lokkien nauru ja huolettoman lomaseurueen ilkamointi muodostavat tutun kotoisen mutta samalla omalaatuisen taustan murhalle. Tämä kirja jää luettuna kauan mieleen ja on teos, joka varmasti luetaan kerralla.

    MS / Int

  • nimimerkki

    Magisteri

    4.1.2020 klo 01:32
    Asetelmat tuttuja myöhemmistä kirjoista. Toisensa tunteva seurue rajatuissa tilassa, tällä kertaa risteilyllä. Öykkärimäinen rakennusurakoitsija (Latvala) nuoremman vaimonsa kanssa. Kovaluonteinen ja ulkoisestikin vastenmielinen liikenainen ( rouva Vaaja), jolla ”nuttuskehvelimies”. Viiskymppinen on ikääntynyt ja seitsemänkymppinen vanhus (kamreeri Jaatinen), tosin sairauksien runtelema.

    Visbyn kirkonraunion ympäristön kuvaukset ja musiikkinäytelmän musiikin kuvaukset Maurille tyypillistä, muuhun kirjan tyyliin päälleliimatuntuntuista maalailua.

    Tuomari Lindqvistin vaiheiden kuvailussa taas hieman Maurille myöhemminkin tyypillistä aikajanahaparointia. Isä oli kuollut kymmenen (ei esimerkiksi kymmenisen tai reilut kymmenen) vuotta sitten pojan ollessa 16- vuotias. Suoraan jatketaan pojan vaikeista vaiheista ylioppilaaksi ja varatuomariksi 28- vuotiaana ja nyt (kirjan tapahtuma-aikaan) hänellä oli asiakaskuntansa vakiinnuttanut menestyvä asianajotoimisto, johon varmaan siihenkin olisi kulunut vielä muutama vuosi.

    Mauria myös ruokailukuvaukset metianturoineen, lampaarintoineen (Epigrammes), lohineen, savunaromisine viskeineen ja viineineen. Itselläkin vesi herahti kielelle niistä lukiessani.

    Etsivä Harrilla oli vihertävä solmio, harmi ettei pick pick- kankaasta tehdyn puvun väriä luonnehdittu (ruskeahkoksi).

  • nimimerkki

    Serambleri

    6.1.2020 klo 21:32
    Tuli mukava tunne kun pitkästä aikaa sai Sariolan kanssa risteillä. Ihan kuin tapaisi vanhan tuttavan. Näinhän Magisterikin jo edellä totesi. Kiitos intendentille kirjan valinnasta.
    Niin, hyvää vuodenjatkoa kaikille!
    Pohdittiin PMVS:n loppiaislopetuksessa tuota Cassiopeia-laivaa, siis sitä, että mikä "risteilijä" on ollut Maurilla kirjaa tehtäessä esikuvana. Erään jäsenemme pikkusisko on ollut aikoinaan kipinänä. Hän esitti, että sopisi olemaan s/s Kastelholm, joka noihin aikoihin oli Itämeren liikenteessä ja sopisi mitoiltaan Cassiopeiaksi. Joku lukupiiriläinen varmaan tietää tarkemmin.

    Toinen MOT eli mikä oli tutkittavana -juttu on tuo pick-pick puku, josta Magisterikin mainitsi. Meilläpä ei ollut oikeastaan mitään kuvaa moisesta asiasta. Otettiin jumpru ja toinenkin, asia ei auennut.Tuli jo mieleen, että ollaan ihan pik-nikillä eli aivan pihalla. Sitten tuli pelastava "deus ex machina" joka ei ollutkaan "aberratio ictus" vaan kauan sitten Suureen ja Mahtavaan puoli miljoonaa päällystakkia myynyt vaatetustehtailijajäsenemme. Hän muisteli, että pick-pick olisi vanhan italialaisen tehtaan lanseeraama hieno kangaslaatu, sata villaa, ainakin silloin kun hän asiasta oli kuullut. Sitä ei hänen mukaansa ollut niissä junakuormissa, joilla suomalaisen vaatetusporhojen taskut aikoinaan täytettiin. Teryleen, teryleen... Lupasi ottaa tarkemmin selvää.

    Tulkitsimme pukuasiaa kanssakirjoittajasta poiketen. Oliko se vihreä solmio ja pick-pick puku sittenkin aina niin tyylikkään Mercedesmiehen asuna?

    Kirjassa on herkullista kuvausta eri-ikäisistä ja -luonteisista ihmisistä. Kuinka vanha, raihnas tai pahaluonteinen joku voikaan olla... Palataan näihin kun keskustelu arkiajan koittaessa viriää.

  • Matti Nummenpää

    6.1.2020 klo 22:58
    Ehkä annamme Maurin itsensä vastatata. Suruton Sariola s. 176:
    Minä nousin vähin äänin Turun junaan ja astuin pieneen somaan laivaan. Valtamerikin oli kutistunut Itämereksi, mutta vanha kunnon Kastelholm oli todella hyvän ajan herrasväen laiva. Olen ikuistanut sen Cassiopeian nimellä nuoruuden vilpittömyydellä kirjoittamassani teoksessa Kohtalokas Itämeren risteily. Haikea nostalgia käväisee mielessä aina kun muistan tuon soman pikkulaivan. Hytitkin olivat niin pienet, että matkatoverini Ermo Ennevaara erehtyi luulemaan sellaista varastosuojaksi. Heitettyään krokootiilinnahkaisen matkalaukkunsa sisään hän kääntyi kysymään stuertilta:
    - Ehkä ystävällisesti näytätte minulle hyttini?
    - Mutta tässähän se on...
    - Kuinka?
    - Herrojen hytti.
    - Herroja kyllä ollaan. Mutta hytissä on tullut konstruktöörille desimaalipilkkuvirhe.
    ---
    Ja tarina jatkuu. Tulee juttua tulkkauksesta ja ranskalaista perunoista.

    Aamulla oli laskussa: Oks. 2.000 markkaa.
    - Ox? Olenko minä syönyt tällä matkalla härkääkin?

    MS / Int.

  • nimimerkki

    Serambleri

    10.1.2020 klo 22:41
    Kirjassa on paljon herkullisia kuvauksia ja kohtauksia. Osassa kuvataan tapoja ja olosuhteita. Saadaan hyvä katsaus 1950 -luvun loppupuolen Suomeen. Milleniaanit olisivat ihmeissään tätä lukiessaan. Mitä, ei ollut Flooraa?
    Kun piirissä aikoinaan luimme Laukon pajasta tullutta Keltaista kummitusta, keskusteltiin siitä, miten jumalattoman vanha ja hoiperteleva tassuttelija on vetistäväsilmäinen 60 -vuotias kultaseppä.
    Nyt saa kamreeri Jaatinen vielä rankemman vanhuuskäsittelyn (on tosin jo seitsemänkymppinen ja sairas, mutta sääliksi kyllä kävi tuo kuvailu) Sekään ei ole reilua, että hänen nimensä muuttuu matkalla Vaajaksi ( 3.painos, s. 225). No, muistamme, että Kirjailija oli tuota luodessaan elämänsä kunnossa oleva kuolemattomuuteen uskova alle kolmevitonen...

    Kirjassa on Maurimaiseen tapaan perusteellista ihmisten kuvailua. Runsas (nais)ihminen tuntuu olevan kirjoittajalle mieluinen kohde. Miehellä puku istuu, on hyvin silitetty. Solmio ja silmien väri tulee selväksi. Nyt on nuorella varatuomarilla harvinainen virhe täydellisessa ilmiasussa: hampaat eivät olekaan ihan moitteettomasti hoidetut.

    Teitittely on ollut tuohon aikaan ajan (hyvä) tapa. Puoli kirjaa kesti, ennenkuin ahtaassa hytissä asuville kaveruksille etunimet löytyivät. Totean nyt tässä, että kannatan yhteisössämme vielä löytyviä teitittelyn rippeitä, ja noudatan tätä oman tilannetajun mukaan...vieras aikuinen ja sinutteleva nuori puhelinmyyjä on minulle kyllä Te.
    Lukupiirin palstoille on vuosien varrella poimittu Maurin teksteistä tunnelmapaloja, usein luontoon liittyviä kuvailuja. Tässä kirjassa niitä on "tavallistakin" runsaammin. Hersytyksistä osa on jopa, kaikella kunnioituksella kirjoittajan taituruutta kohtaan sanottuna, läyryävää makeilua lähestyviä.

    Pitää lopettaa.
    Joku etiäinen(eli rouva S.) muistutti kirjassa mainitusta Mannerheimin elämänohjeesta: "Hålla käften och titta på". Niin, että antaapa olla nyt. Menen lukemaan Jussi Vareksen seikkailuista. Ryypätään sielläkin.
« aihelistaan

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »

Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Tammikuu 2020, Kohtalokas Itämeren risteily