Lukupiiri

« aihelistaan

Helmikuu 2020, Aamu Heinjoen tiellä


  • Matti Nummenpää

    2.2.2020 klo 08:45
    Kirjan LUKIJALLE -osio teoksen alussa:

    Tämä kirja on kuvaus nuorukaisista, jotka vielä tappio sydämessään ja toivottomaltakin näyttäneessä tilanteessa tekivät velvollisuutensa maataan puolustaessaan. Teoksen toisella päähenkilöllä (Tuomo Tupala) on selvä esikuva. Hän oli Humppilasta kotoisin oleva alikersantti Kauko Hans Villiam Tuomala, jolle ylipäällikkö kuoleman jälkeen myönsi Mannerheim-ristin. Hän oli mies, joka kapeikkoa puolustettaessa pysyi tykillä loppuun asti. Ennen kuin hän kaatui tykin tuhoutuessa hän oli ehtinyt tehdä teon, jolle vertauskohtaa etsittäessä mieleen tulevat Sven Tuuvan otteet Koljonvirran sillalla. Teos on puettu puolidokumentaariseen, kahden nuorukaisen kehityskertomuksen sisältävään romaanimuotoon lähinnä siksi, että jälkikäteen on mahdoton syventyä varmuudella päähenkilön ajatusmaailmaan. Mutta hänen luonteensa ja ympäristöolosuhteensa vastaavat todellisuutta ja myös aamu Heinjoen tiellä on virallisen taistelukertomuksen mukainen.

    Kunnia sille, kenelle se kuuluu!

    MS / Int

  • nimimerkki

    Serambleri

    10.2.2020 klo 20:56
    Keski-Euroopan mäkiviikolla on yhdessä osakilpailussa niin pitkä vauhtimäki, että osa hyppääjistä on miettinyt eväiden ottamista mukaan. Aasinsilta, pons asini, anteeksi nyt vaan. Pitkä on myös vauhdinotto tässä kirjassa. Olen tässä vauhtimäessä kestokumarassa sivulla 109, eikä sotatöistä ole kuulunut kuin erään korkean upseerin Kristiina-tyttären ovenraosta kuulema ennustus viimeisestä rauhan kesästä. No, ehditäänhän tässä vielä. Kirjan alku on sitäpaitsi ihan hienosti kirjoitettu. Simon ja Tuomon tausta- ja luonne-erot on hyvin luonnehdittu. Ja sen kyläkauppiaan karkkivatikohtaus!

    Tämä ei taaskaan ollut asia, josta piti. Näin tuppaa käymään.

    Piti kommentoida sitä, että näyttää opetus menneen perille, vaikka taisi asian paljastumisessa lähes kolmekymmentä kirjaa ja toistakymmentä vuotta mennäkin. Mistä on kysymys?

    Pojat ovat toheloineet vauraan talon ladon oven sulkemisen kanssa. Lopputulemana talon kolme hevosta löydetään koivet oikosena, mahat ahmitusta rukiista tynnyriksi paisuneina. Poliisi tutkii.

    Pojat ovat hermona. Tuomoa huolestuttaa, että pollari ottaa ladon oven salvasta sormenjäljet ja kiikittää. Simo, vallesmannin poika, tylyttää: "Ooks hoopo? Ei ladon ovesta...meinaan karheesta laudasta mitään sormenjälkiä saa!"
    Alkoi tuntua, että jotain tuttua tässä on, olen kuullut tuosta ennenkin.

    Salanderin Marttihan se siinä ripittää aloittelevaa kirjailijaa, ripittää hyvin ohuella veljeyden pehmusteella. Sariola oli pyytänyt arvostamaltaan ammattipoliisilta neuvoja kunnon dekkarin tekemiseen, lähettänyt sitten Laukausten hinnan (?) lämpimäiskappaleen kiitokseksi ja kuunteli nyt korva punaisena kiukkuista palautetta. Minkälaista palautetta siis? Yksi osa siitä on liki sanasta sanaan tuossa Simo Vallesmaninpojan repliikissä sanottu.
    Hyvin oli Maurin mielessä pysynyt. Hyvään paikkaan hän sijoitti tuon tiedon kultajyvän. Tuomo sai mielenrauhan, jäi niin sanottu varteenotettava epäilys, not guilty.
    Maurin mottona olikin, että pitää elää (ja painaa mieleen) niin että on mistä kirjoittaa....

    Mielikuvitus alkoi jatkaa tilannetta. Olisi kiinnostavaa tietää ovatko MS ja MS Heinjoen tien ilmestyttyä tästä keskenään sanaa vaihtaneet? Herkuttelen mielessäni tapaamisella Ison linnun kabinetissa. Salander saapuu, näkee Maurin selän, lyö kämmenen olalle ja tokaisee: "Poika, sähän alat oppia, ei siitä karheesta laudasta tosiaankaan..."

  • Matti Nummenpää

    10.2.2020 klo 21:34
    Liekö Martti Salander vuosien myötä pehmennyt, mutta kyllä hän kertoi Kouvolan Dekkaripäivillä pitäessään esitelmää toisena vuotena. Ensmimmäisenä esitelmöi Seppo Simola ja Tuula Sariola. Sen jälkeen onkin joka vuosi ollut MS / Int. tässä roolissa paria kertaa lukuunottamatta, kun on ollut voittamaton este. Toisella kertaa esitelmän piti Juha Kautto ja toisen kerran Ari Kyyrö.
    Kouvolan XXIV Dekkaripäivillä 5.–6.6.2020 on aiheena Rikos ei katso ikää. Tänä vuonna vielä aion esitelmän pitää viimeistä kertaa, Sitten ryhdyn eläkeukoksi.
    Mutta tämä Martin pehmeneminen. Esitelmässään hän antoi periksi. Hän sanoi, että kyllä siitä ladon ovesta voi sormenjäljet saada jos käsissä on vaikkapa verta.

    MS / Int.

  • nimimerkki

    Serambleri

    21.2.2020 klo 18:43
    Sattui kirjasta silmään paikannimi. Tuli vahvasti tunne, että olen nähnyt tuon hiljattain jossain...

    "Tuomo hyppäsi pyörälleen ja lähti polkemaan. Hän ajoi sahan padon yli ja suuntasi kulkunsa Inkalan tielle".
    Selvisi pian, miksi se oli tuttu nimi. Oli juuri poikaporukassa luettu erään Inkalan matkailupalvelutilan esitettä kun etsittiin sopivaa tukikohtaa harrastuspiirin keväiseen jatkokoulutustapahtumaan. Riittävän kaukana kotikulmilta, syrjässä, mutta kuitenkin tavoitettavissa.
    Avasin usein kehumani Maanmittauslaitoksen karttapalvelun. Yllätys oli iloinen. Inkala löytyi. Bingo! Kirjan paikathan losahtivat todellisuuteen. Sattula, Lehijärvi, nehän ovatkin ihan oikeasti olemassa. Lisää tulee. Rusina pullassa oli Takajärvessä kelluva Lumiriippa-niminen saari, "noin hehtaarin kokoinen" ja vielä Siirosen talo vastarannalla. Tupalan tupa on myös merkitty lähimaisemaan. Sahaa ei kartasta hahmottanut. Saattaa olla, että kehitys on kehittynyt ja saha on siirtynyt metsäteollisuuden historian sivuille. Jos suunnittelemamme Op. Mahlavarkaat Inkalaan sijoittuu, pitänee käväistä etsimässä edes sahan padon jäänteitä.
    Mika Waltari kirjoitti Sinuhen käymättä kuulemma koskaan kirjan maisemissa. Sariola on kuitenkin saattanut juoda Lumiriipan raikkaasta lähteestä vaikkapa jonkun Kristiinan (nimi muutettu?) kanssa ihan livenä.


  • nimimerkki

    Magisteri

    22.2.2020 klo 17:31
    Myöhempiin kirjoihinsa Mauri olisi kehitellyt nimistä monimutkaisia sukunimiä, tyyliin Lumiriipanlähde vrt. Lammaskarinlahti tms.

  • nimimerkki

    puttonen

    24.2.2020 klo 22:16
    "Edelleen kuulin Tuomaloitten luona käydessäni Teistä ja samoin tapasin veljenne siellä Humppilassa. Aioin ottaa yhteyden nimenomaan Teihin, mutta sitten Kaukoa koskevan kirjan kanssa tuli aikapula ja jouduin tekemään hiukan omaperäisen ratkaisun. Suoraan sanottuna Kauko osoittautui niin rikkeettömäksi ja tunnolliseksi nuorukaiseksi, että minulle ominaisella värikkäällä tyylillä en rohjennut lähteä kuvaamaan häntä aivan dokumentaarisesti. Siihen olisi vaadittu minua parempi kyky. Mutta kun välttämättä halusin hänestä kirjoittaa, tein kehityskertomuksen kahdesta lapsuudenkumppanista, jossa säilytin Kaukon kunnollisuuden ja nimenomaan urotyön kirjan lopussa aivan taistelukertomuksen mukaisesti, mutta vastapainoksi sijoitin oman itseni (suunnilleen), joten tuli kontrastiksi vähän sellainen huoleton ja hummeriluonteinenkin miekkonen. Kirjan esipuheessa teen selväksi, että romaanin Tuomo Tupala on nimenomaan Kauko Tuomala ja hänen vanhempiensa luvalla kirjan takakanteen tulee hänen kuvansa ja ylipäällikön asiaa koskeva päiväkäsky.

    Kun en niistä Humppilan maisemista oikein saanut varmaa otetta, sijoitin myös maisemat omaan nuoruuteeni, sillä samaa Hämeen ja Varsinais-Suomen rajamaatahan se on, jossa elettiin. Saa nyt sitten nähdä, miten olen tässä puolidokumentaarisessa yrityksessä onnistunut. Kaukoa olen kuitenkin koettanut käsitellä mitä suurimmalla pieteetillä ja alkulausekin loppuu sanoihin: Kunnia sille, kelle se kuuluu!".

    Oheinen ote on Maurin kirjeestä ekonomi Hans Windille, joka oli Kauko Tuomalan serkku. Kirje on kokonaisuudessaan julkaistu Seppo Porvalin teoksessa "Ystäväni Mauri Sariola" (Apali Oy, 2007) sivuilla 70-71.

    Hansista Hannekseen ja bongauksiin: Volvo-Markkanen oli aikanaan tunnettu hahmo käyttäessään pakomatkoillaan vankilasta aina tiettyä automerkkiä. Omat hetkensä lehtien sivuilla sai myös Cortina-Kalevi, jota epäiltiin vuonna 1974 riihimäkeläisen tarjoilijattaren murhasta. Häntä haastattelee maanantain Ilta-Sanomien kuvassa Vuoden 2004 Susikoski silloinen rikostoimittaja Hannes Markkula Heinolan poliisiasemalla. Cortina-Kalevin ei tarvinnut korkonimen saadakseen paeta vankilasta vaan siihen riitti nukkuminen autossa lähellä murhan tapahtumapaikkaa.
« aihelistaan

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »

Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Helmikuu 2020, Aamu Heinjoen tiellä