Lukupiiri

Maaliskuu 2020, Ampiaiskesä

• ---

  Matti Nummenpää

  1.3.2020 klo 07:34
  Maaliskuun kirjaksi olen valinnut romanin Ampiaiskesä.
  
  "Vähäisinkin sysäys saa joskus aikaan tuhoisan vyöryn. Varatuomari Aimo Sokan avioliitossa lopullinen sysäys näytti tulleen, ainakin vaimo Elina oli saanut tarpeekseen."
  
  Mauri Sariolan avioelämän muutokset vuonna 1968 saivat lopullisen sysäyksen aikaan. Vanhan avioliiton kariutuminen ja uuden syntyminen tulivat ajankohtaisiksi.
  
  Tämän eräs episodi käytiin hotelli Tallukassa. Tämä on myös tämän vuoden vuosikokouspaikka.
  
  Tuula Sariola on luvannut kertoa tästä ajasta ja paikasta esitelmässään.
  
  MS / Int
  
  

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  3.3.2020 klo 01:28
  "Viisitoista vuotta olen yrittänyt tehdä työtä parhaan kykyni mukaan, mutta ei sitä ennen ole arvostettu. Ei saatana ole tullut apurahoja niin latin latia, mutta joku rökäle kirjoittaa puolitoista sataa sivua hävyttömyyksiä ja saa heti vuosittaisen apurahan viideksi tai viideksitoista vuodeksi. Minähän en mene sinne kaikkien partaturpien joukkoon pokkailemaan", Sariola sanoi Sarkolan mukaan.
  "Haen rahani myöhemmin", kirjailija jatkoi.
  
  STT
  
  Aasinsiltana avainromaaniksikin kutsutusta Ampiaiskesästä totean vain että elämä on elämisen arvoista kun se oikea löytyy..
  
  
  

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  4.3.2020 klo 20:43
  Kirjassa minut yllätti kauppaliikkeiden nimeen liittyvä hämärrys. Asian voi toki panna (ja haluankin näin uskoa) kirjoittajan kiireen nimiin, muistan jostain lukeneeni, että yksitoista päivää siihen meni kun ampparikesä taottiin liuskoille. Siis pikaistuksisssa tehty harhaisku, sama latinaksi. Haluan uskoa, että Mauri tiesi oikein hyvin, mikä maaseudun kirkonkylässä oli osuusliike ja mikä osuuskauppa.
  Ollaan 12 luvun alussa, toinen painos s.155.
  Hämärrys alkaa siinä, että ensin osuuskaupanhoitaja kehaistaan toimen mieheksi. Sitten mainitaan, että Sokka tapaa tehdä ostoksensa juuri tästä osuusliikkeestä.
  Kotkanpään "silmienvälliin ryssää" -tyyppinen isäntä korostaa Sokalle, että osuusliike on kovasti vasemmistolainen eikä sen palveluiden käyttäminen sovi jääkärien jälkeläisille eikä heidän morsiamilleen.
  Sokka muistelee tätä neuvoa astuessaan sisään osuuskauppaan ja nähdessään vasemmistolaisen osuusliikkeen hoitajan tulevän naurusuin vastaan. Kun Elina, kauppiaan mukaan se ruusunnuppu, ei olekaan mukana, mukautuu osuusliikkeenhoitaja silmänräpäyksessä palvelemaan Sokkaa. (Mainio kuvaus muuten tuo tuomarin auton täyttö tarvikkeilla! Veikko Huovisen Rurik saa Hamsterilta samanlaista käsittelyä.)
  Tämä sanapelehdintä -liike/-kauppa johtuu siitä, että uskoni mukaan Maurin on siis täytynyt tuntea nuo käsitteet ja kyseessä on kiirevirhe. Vaihtuuhan kirjassa parin henkilön nimikin kesken kaiken. Ei haittaa, kyllä tarina kulkee. Aina roiskuu...
  Maaseudun kirkonkylissä on tuohon aikaan ollut selvä ero osuuskaupan ja osuusliikkeen välillä. Näen mielessäni tapauksen Matti Viiman syntymäseudun taajamassa. Kyseiset kaupat olivat 15 metriä toisistaan, sorainen maantie ja tienreunan pölyiset kukat vain siinä välissä. Osuuskauppa-aatteinen isäntä ei saanut emännän lapulle kirjoittamaa unkarilaista maustetta omasta talostaan. Kaupasta pinkaisi maantien yli ruokapuolen aputyttö valkoinen takki liehuen katsomaan josko osuusliikkeessä sattuisi olemaan. Jopas löytyi paprikajauhetta ja isäntä sai huomenna pörkölttiä, siis sitä pustan emäntien herkullista mausteista lihapataa..
  
  
  
  

• ---

  nimimerkki

  Magisteri

  8.3.2020 klo 21:20
  Ampiaispesää luettu ehkä kolmannen kerran. Teksti oli sujuvaa, sata sivua meni huomaamatta, mutta tämäkin vahvisti sen, että romanttisessa kuvauksessa Mauri ei ollut parhaimmillaan. Lapsellisen läyryämisen välissä oli melkoisia möläytyksiä, mutta niin kai se, varsinkin meillä tavallisilla miehillä taitaa olla tosielämässäkin. Mauri ei tosin ihan tavallinen mies ollut.
  
  Vastenmieliset henkilöt olivat myös ulkoisesti vastenmielisiä. Lehtori Paajanen oli hintelä, näpyyläihoinen ja kalpea. Hänen vaimonsa oli iso ja lihava. Sulo Jaakkola, vaikka osoittikin lopussa miesten välistä solidaarisuutta, oli valtavan lihava ja vaimonsa tossun alla. Elinan psykiatri oli myös ”möhömahainen”. Häneen Mauri vielä laittaa muitakin ”negatiivisia piirteitä”: vitseissä törkeä, holtiton alkoholinkäyttäjä, rahoillaan kerskaileva antisemitisti ja Hitlerin ihailija. Osan näistäkin piirteistä, varsinkin alkoholin- ja rahankäyttöineen Aimo Sokka toisissa näki positiivisena, mm. Iso-Matissa, Almissa ja jopa Saarikoski alter elossa Martti Laistossa. ”Kohisevassa koskessa” toistunut firman leima naisihmisen takapuoleen oli alunperin tästä kirjasta. Oliko katkeroitunut Elina-vaimo sitten Pohjois-Karjalasta vai Kainuusta. Molempia käytettiin, mutta maakuntien rajat ovat ymmärtääkseni melko selvät, joko tai?
  
  Ritvaa (s.o. Tuulaa) kuvatessaan Mauri oli suorastaan palvova. Kirjan henkilöistä osa oli niin selvästi tunnettavaa, että miltähän ensimmäisestä vaimosta mahtoi tuntua? Avioliittohan kesti muodollisesti vielä vuoteen 1970 ja Ampiaiskesä ilmestyi 1968. Ritvan isä oli lentomestari evp.ja tietenkin Mannerheim-ristin ritari ja myönteisenä hahmona ulkoisestikin miellyttävä, jonka hyväntahtoinen vinoilu tyttärensä muodoista olisi nykyään melko törkeää.
  
  Aimo Sokka oli liberaalimpi versio Maurista itsestään. Paajasen sukulaismiehen, kirjailija Martti Laiston (Pentti Saarikoski) Mauri kuvaa Sokan silmissä hieman ristiriitaisesti, välillä ihaillen hänen epäsovinnaisuuttaan ja neroutta, mutta välillä myös arvostellen, ulkonäköä myöten. Sama tulee myös Sokan omassa suhtautumisessa esim. Kotkanpään isäntään. Isännän vuosikymmeniä vanhoja asenteita Sokka kritisoi, mutta itse sitten laulelee Jaatimaan vai oliko Almin kanssa vuoden 1918 kapinalauluja ja IKL:ää ihannoivaa laulua.
  
  Työväenhenkisessä osuusliikkeessä vierailu oli tosiaan ”huovismaisen” rehevä. Eiköhän Sokalle myyty leipämäärä olisi ehtinyt homehtua ja makkarapaketit pilaantua, vaikka Sokalla hyvä kaivo mökillä olikin, mutta jääkaappia ei ollut. Monille oli oman aatesuunnan liikkeen käyttäminen aikoinaan periaatekysymys. Tiedän eräänkin invaliidin pohjoisessa ontuneen kauppa-asioilleen pari kilometriä työväenhenkiseen osuusliikkeeseen, vaikka maalaisliittolainen osuuskauppa oli asunnon vieressä. Ei Kotkanpään isäntä ollut mikään poikkeus vanhoissa jäärissä.
  
  Kirjan Kalllen naisihanne oli hyvin maurimainen: isot rinnat, leveä lantio, voimakkaat pohkeet ja kapeat nilkat.
  
  Kalle Päätalosta Sokka puhuu Almin kanssa erittäin myönteiseen sävyyn, tosin nimettä. Kuka on merikapteenikirjailija, joka mainitaan myös? Eino Koivistoinen vai joku muu?
  
  Paljon saatu mahtumaan yhteen kirjaan. Ilmapuntarivertaus on osuva. Vaihtelevaista oli Maurin elämä Ampiaiskesän jälkeen, varsinkin avioeroselvityksineen, elatusjuttuineen ja muutenkin.
  

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  8.3.2020 klo 21:57
  Luetuksi tuli. Edellisestä kerrasta onkin aikaa. Tuttua turinaahan tuo on. Syynä on tietysti se, että kirjassa kuvattuja tapahtumia on vatvottu niin monessa muussa teoksessa, Maurin itsensä ja muidenkin kirjoittamissa.
  Lukiessa osasi oikein odottaa, milloin niitä "perunansiemeniä" isännältä pyydetään.
  Kirja on pitkälti joutavanpäiväistä jorinaa. Hyvää luontokuvausta sinne on liimaksi laitettu tavallistakin enemmän. Myös menneiden aikojen kuuluisia taiteilijoita ja heidän töitään mainitaan/lainataan "normaaliakin" tiuhempaan.
  Mutta jos kuvitellaankin lukijaksi henkilö, jolle Ampiaiskesä on ensimmäinen kontakti Mauri Sariola -nimiseen kirjailijaan, kumoutuu edellä kuvattu tuttuus ja sen aiheuttama pitkästyminen. Kyllä tuon lukee ja monessa kohden vieläpä nyökyttelee hengessään. Juuri tuollaisia ne miehet/naiset ovat; kummat siis, se hieman riippuu lukijan sukupuolesta.
  Kirjassa on hyvä tunnelma muutamalla viimeisellä sivulla. Joku voisi sitä luonnehtia jonkinlaiseksi seestymiseksi, oma sanavarastoni on näillä kentillä aika rajallinen. Kirjan lopun tunnelmaan käy nasakasti tuo paljon siteerattu repliikki "Vaihtelevaista."
  Seinäkellon verkkainen käynti vain kuuluu. Jos vielä kissa kyhnyttäisi pohjetta...
  Hieno lopetus.
  
  Usein pyydetään kirjasta lyhyttä arviointia. Muistinkin varastoineeni vastaista käyttöä varten Ruoholahdessa aikoinaan ahkeroineen pyromaanin mottonaan käyttämän lauseen. Nyt on sen aika:
  
  Paljon poroja, vähän villoja!
  

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  9.3.2020 klo 14:11
  Ampiaiskesä oli suosittu vastaus vuosijuhlaviikonlopun perinteisessä tietokilpailussa kysyttäessä millä Maurin kirjalla on lyhin suomenkielinen nimi. "Putapka" ja "Skuggan" eivät siis käyneet vastaukseksi. Eikä ollut oikea vastaus myöskään "Ampiaiskesä". Ei nyt kerrota suoraa vastausta, mutta sen anagrammi on "Okalinnut". Muistattehan sen australialaisen tv-sarjan, jossa näytteli seksipommi Rachel Ward ja langennut pappi - jota en moiti.
  
  Maurin kirjasta arvoisat kanssakirjoittajat ovat jo kaiken tarvittavan sanoneet, mutta Magisterin kommentin ensimmäinen sana toi mieleeni toisen kirjan, jonka kirjoitti Maurin toinen puoliso vai olisiko ollut se "Hållmanska", mutta 1997 ilmestyi ja on mielestäni kyseisen tuotantolähteen poreilevinta vettä. Kannessa leikkaavat hääkakkua Mauri ja Tuula.
  
  Tuula itse olikin mukana järjestyksessään 25:nnessä seuran vuosijuhlassa Asikkalan Tallukassa viikonloppuna. Elinvoimaisessa seurassa on jäseniä nyt 239, vuosijuhlassa oli ehkä 22 jäsentä paikalla, joten se joskus lanseerattu "tuumamitta" ei enää päde ja varsinkin kun lukupiirissäkin on jo viisi kirjoittajaa tälläkin palstalla.
  
  Koska olen vasta palautumassa vuosijuhlasta, kevennän loppua keksimälläni (ihan ite) miedolla imitaatiolla, sillä luulen viimeistään pääsiäisen mämminsyöntikilpailuihin mennessä lakeudelta kajahtavan kulkutaudin käytännöllisen hoito-ohjeen: "Notta s`oon sillälailla, että jos on koroovirus niin viruu koros!".

• ---

  nimimerkki

  T H

  9.3.2020 klo 15:23
  Vieno kysymys kuuluu? Oliko Mauri tosiaan paikallisen Keon asiakas? Sekä Lohjalla sijaitsevan Anttilan asiakas? Molemmat kuuluivat Edistykselliseen Osuuskauppaliikkeeseen. Tämä tästä....

• ---

  nimimerkki

  Magisteri

  9.3.2020 klo 18:00
  Koltan uni on ilmeisesti lyhin Maurin kirjan nimi. Ampiaispesä tuli tekstin ensimmäiseksi varmaan joko ennakoivan tekstinsyötön tai sitten ihan ajatusvirheen seurauksena. Yhteen viestiin pitää saada mahtumaan niin paljon, että lopulta, kun on kaikki kirjoitettu, mitä piti, niin tekstin oikoluku jää huolimattomaksi. Sammatin kesämökki, joka oli kirjassakin melkoinen rauhan tyyssija, muuttui Elinan vieraillessa oikeaksi ampiaispesäksi.
  
  Melkein laittaisin edistyksellisestä osuuskauppaliikkeestä kirjoitettaessa sanan edistyksellinen lainausmerkkeihin. Olihan siinä aatesuunnassa demokraattisia kansan- ja tavallisiakin tasavaltoja. Olisiko yksi tai pari vieläkin?

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  9.3.2020 klo 22:12
  Poliittisesti liittoutumaton kollega, tunnettu vääräleuka, oli kerran iltapäiväjoroissa Vorsan vieressä harmaantuvassa, mutta aikoinaan ihan suositussa osuusliikkeeseen aatteellisesti liittyvässä ravinto- ja majoitusliikkeessä.
  Väitteli baaritiskillä paikallisen aateylimystön kanssa. Alettiin siinä muistella eri aikakausien tunnus- ja mainoslauseita.
  Muistui mieleensä jossain kuulemansa asiakaspalaute E-kauppaliikkeen kehityksestä. Katsoi ensin, että tuosta ovesta pääsee sujuvasti takapihalle, ja alkoi lausua: Mikä on se, joka oli ennen puhdas ja aatteellinen ja on nyt ahdas ja puutteellinen?

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  10.3.2020 klo 11:21
  Kansanedustaja Ben Zyscowitsch on pariinkin kertaan vakuutellut eduskunnan kyselytunnilla, että oppositiossa on helppo olla puhdas ja aatteellinen, mutta seuraavalla vaalikaudella hallituksessa sama poliitikko ja puolue on ahdas ja puutteellinen.
  
  Vielä vuosikokoustunnelmista sen verran, että laitanpa tähän lukupiirin pohdittavaksi ne kaksi tietokilpailun kysymystä, joihin ei kilpailussa oikeaa vastausta tullut:
  1. Eräs Maurin romaani alkaa ja loppuu saman laulun sanoihin (10 sanaa). Mikä Maurin romaani on kysymyksessä?
  2. Maurin lääkäriromaanissa "Ei loitsu eikä rukous" esiintyy kätilö, jota kaikki kandidaatit pelkäävät. He kutsuvat tätä takanapäin erään linnun nimellä. Minkä linnun?

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  11.3.2020 klo 11:33
  Tietämättähän tuo olisi jäänyt. En koe tarkoituksenmukaisena lähteä tuotantoa selaamaan, lähdeaineiston käyttö ei ole pelin hengen mukaista.
  Ryhdyin kuitenkin poirotoimaan. Kysyin itseltäni, minkälaista laulua Maurin voisi kuvitella sijoittavan kirjan hiipuvaan lopputunnelmaan. Jotain rauhallisen surumielistä jollotusta se voisi olla, esimerkiksi järvestä, joka on ja pysyy mittaamatta. Myös vihje ratsumiehelle sopivasta kuolinpaikasta saattaisi edeltää loppupistettä. Jotain tuohon tyyliin ajatus kulkee.
  Ei siis Vesivehmaan jenkka. Tähän liittyen kysymys. Mitä yhteistä on Vesivehmaan jenkalla ja ydinsodalla?
  
  Lääkärikirjassa taitaa todella olla joku harpyija nimetty. Tuo sana vaan on liian vaikeasti äännettävä opiskelijoiden arkikäyttöön. Aamutelkkarissa on uudehko juontaja, jolle olen antanut olemuksen perusteella työnimen piekana. Lappiaiheisena petolintuna sopisi kyllä Maurinkin tekstiin. Ehkä olisin pakotettuna ehdottanut.
  Mistähän johtuu, että ajatukseni kulkee noin? Pitääkö siis välttämättä olla terävänokkainen ja koukkukyntinen kuikelo. Ainakaan kysymyksen asettelu ei sulje pois muhevaa kiukkuista mummelia malliin Justiina...koppelo, kalkkuna.. en pidä kuitenkaan todennäköisenä.

• ---

  Matti Nummenpää

  11.3.2020 klo 13:01
  Laitan tähän kysymykset ja vastaukset kaikki, mutta annetaan olla vähän aikaa, että voitte näitä miettiä.
  
  Siinä meni vanhat sekä nuoret samanlailla...
  
  MS / Int

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  11.3.2020 klo 20:04
  Ylen aamun uudehko juontaja on ylen osuvasti nimetty ja otanpa itsekin nimityksen käyttöön. Hyvää päättelyä kerrassaan Seramblerilta muutenkin ja samoin oli tietokisan kilpailijoilla, jotka tarjosivat mm. haarapääskyä, korppikotkaa ja kondorikotkaa. Petolintu on todellakin kyseessä, ei kuitenkaan piekana.
  
  Linnuista muistuu mieleeni entinen työkaverini, joka oli mennyt naimisiin ja hääonnea säteillen otti vastaan onnitteluja työpaikalla häiden jälkeen. Muistan hänen umpirakastuneena loukkaantuneen, kun savolainen työkaveri (en minä) häntä onnitellessaan totesi: "Sitä vastehan se lintukii rengastettaan, että nähhään kuinka loajalla aluveella se liikkuu!".
  
  Tuo ensimmäinen kysymys laululla alkavasta ja loppuvasta romaanista on sikäli mielenkiintoinen, että ainakaan minä en tunne tuon laulun nimeä enkä säveltä eikä herra Kuukle tunne sanoja! Luulisin, että nuo sanat on joku sota-ajan täpötäysiin juniin sekä ajan irrallisuuteen ja epävarmuuteen kyllästynyt korpisoturi keksinyt ja niitä on sitten ehkä hoilattu jonkin tunnetumman kappaleen sävelellä.
  
  Vuosijuhlan tietokilpailussa MS / Int osoitti rautaista kuntoa ja kylmää harkintaa, sillä oltuaan alussa tappiolla hän selvitti seitsemännen, kahdeksannen ja yhdeksännen kysymyksen täydellisesti, eikä muut kilpailijat häntä enää tavoittaneen kolmen viimeisen kysymyksen aikana. Edes viimeisen kysymyksen ornitologinen tietämys kandidaattien pelkäämästä siivekkäästä ei enää olisi vienyt intendentiltä kahdeksatta Sariola-tietäjän titteliä.

• ---

  Matti Nummenpää

  11.3.2020 klo 20:05
  Mauri Sariola -seuran tietokilpailu
  Esitetty vuosijuhlassa, Tallukassa, 7.3.2020
  
  Tässä Sariolatietäjän -kilpailun kysymykset. Tietokilpailun voittaja Matti Nummenpää sai 7 pistettä. Testaa, olisitko voittanut Sariolatietäjän titteli v. 2020.
  
  1. Vuonna 2007 ilmestyi teos nimeltä ”Ystäväni Mauri Sariola”. Onko sen kirjoittanut
  1) Raimo Jokisalmi
  X) Seppo Porvali
  2) Ritva Sarkola
  
  2. ”Putapka” ja ”Skuggan” ovat Maurin kirjojen käännöksinä lyhyitä nimiä. Milla Maurin kirjalla on suomenkielellä lyhin nimi?
  
  3. Kuinka monta naista Mauri Sariola -seura on tähän mennessä valinnut ”Vuoden Susikoskeksi”?
  
  4. Esitellään kaksi kirjaa – käännös ja pokkari. (Kirjojen kannet ovat lukupiirin perussivulla)
  a) Mikä Maurin kirja on kysymyksessä?
  b) Mikä Maurin pokkari on kysymyksessä?
  Molemmista 1 piste, yhteensä 2 pistettä
  
  5. Eräs Maurin romaani alkaa ja loppuu saman laulun sanoihin (10 sanaa). Mikä romaani on kysymyksessä?
  
  6. Kenelle Mauri lähetti 22.5.1985 selvin päin seuraavan sähkeen: ”Kurssin 59 upseerina sinun pitäisi tietää, että ilman Suomen Marsalkkaa tässä maassa painettaisiin setelit ruplina. Marskin kuva oitis tonnin seteliin!”?
  
  7. Mauri lähetti eräälle henkilölle kirjansa, jonka omistuskirjoitus kuului näin: ”Miehelle, joka teki velvollisuutensa ja täytti monen miehen paikan silloin kun miehiä tarvittiin. Kuten myös serkkunsa, tämän kirjan esikuva”.
  a) Kenelle Mauri lähetti kirjan? (sukunimi riittää)
  b) Mikä Maurin romaani on kysymyksessä? (Kirjan täydellinen nimi vaaditaan)
  Molemmista 1 piste, yhteensä 2 pistettä
  
  8) Mikä Maurin kirja on julkaistu samalla nimellä äänikirjana, pistekirjana ja kuvaromaanina?
  
  9) Maurin romaanissa ”Viiden tien risteys” esitellään ensimmäisellä sivulla Niinisaloon upseerikouluun matkaava alikersantti Aimo Merta. Hän on syntynyt Hämeen läänissä 1924, Onko hän syntynyt
  1) Hattulassa
  X) Hauholla
  2) Tuuloksessa
  
  10) Luetellaan kuusi henkilöä kuudesta Maurin kirjasta:
  Ensimmäinen valtiovarainministeri Nyyssönen (isänmaan parturit)
  Asentaja Sompio (Maailman pitkä sivu)
  Toimitussihteeri Kiiveri (Veljensä vartijat)
  Kunnallisneuvos Saunakallio (Ukkotuomarin viimeinen juttu)
  Lääninrikospoliisin päällikkö Vehmas (Keltainen kummitus)
  Insinööri Forss (Insinööri Forssin tapaus)
  Kaikilla on sama etunimi. Mikä?
  
  11) Seuraavaksi on mainittu neljä henkilöä, joiden sukunimet ovat eläin- tai lintumaailmasta. On myös mainittu neljä Maurin kirjaa. Liitä oikeat henkilöt oikeisiin kirjoihin.
  a) Selim Myyrä 1) Kuolemanlotossa kuusi oikein
  b) Sakari Saukko 2) Jatkosodan kapteeni
  c) Fjalar Tikka 3) Nuoruuden komentosilta
  d) Maritta Telkkä 4) Napapiirin prinsessa
  (Jokaisesta oikeasta kohdasta saa 0,5 pistettä)
  
  12) Maurin lääkäriromaanissa ”Ei loitsu eikä rukous) esiintyy kätilö, jota kaikki kandidaatit pelkäävät. He kutsuvat kätilöä takanapäin erään linnun nimellä. Minkä linnun?
  
  

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  11.3.2020 klo 20:12
  Nyt poirot-minä häppeemään! Liian kauan kesti tajuta, että laululla alkaa ja päättyy minun ensimmäinen oma Sariola-kirjani! Hys hys hymylään tai Hyrylään, kun en tuotakaan tiennyt.
  "Joas poistuu kovin aattelevana ja käsi otsalla."
  Minkä teoksen lopussa käy näin kuin minulle nyt? Ei liene Sariola eikä Laukko.

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  11.3.2020 klo 20:21
  Lonkalta arvailen, että näytelmää siteerattiin ehkä "Vetämättömän värisuoran" lopussa. Siinä kirjassa oli erittäin runsaasti latinankielisiä lauseita ja muitakin siteerauksia, niin sopisi siihen.

• ---

  nimimerkki

  Magisteri

  11.3.2020 klo 20:25
  Vaikeita olivat kysymykset. Saiko näihin vastata?
  
  2. Olen vastannut jo toisessa viestissä
  
  5. Muistaakseni Viiden tien risteyksessä on Josef, Josef - muunnelma: ”Oi moku, moku tavarasi pakkaa..” Mutta alkaako ja loppuuko kirja siihen? En muista.
  
  10. Etunimiksi voisi äkkiä veikata Maurin usein käyttämiä etunimiä Olli tai Lars, tuskin kuitenkaan.
  
  12. Kotkiksi kutsutaan tietynlaisia naisia, mutta se olisi liian helppo.

• ---

  Matti Nummenpää

  11.3.2020 klo 20:28
  Aleksis Kiven Lea se on.
  
  MS / Int

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  11.3.2020 klo 20:54
  Nyt sain pienen kirjallisen orgasmin! Ei se "jyrissyt myrskynpuuskana korvissani", kuten eräällä Annikilla, mutta hyvältä tuntui! Nimittäin tuntui tuo "kovin aattelevana poistuva Joas" heti sellaiselta, että Maurin kirjoissahan se myös esiintyy vaikka Aleksiksen Lea onkin. Nyt piti kyllä mennä tuotantoa tutkimaan ja jo toinen kirja tärppäsi! Lentoperämies Jussarihan se katolta nähtyään, että maassa naidaan, alkoi muistella koulunäytelmäänsä, jossa hänellä oli juuri Joasin osa! Ei ollut kirjan lopussa, mutta "Taivas yksin tietää" -romaanin yhdeksännen luvun loppu, sivu 109: "Joas poistuu kovin aattelevana ja käsi otsalla.".

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  12.3.2020 klo 22:11
  Jospa pistettäisiin pää jälleen Ampiaispesään, siis -kesään.
  Mainitsin jo aiemmin, että kirjassa tuijotellaan luontoon ja kuunnellaan tuulia ja aaltoja Maurin tuotannon normaalilataustakin enemmän. Kirjan juoni (?) mahdollistaa panostuksen. Yksinäinen, osin masentunut mies pähkäilee elon menoa rakkaalla mökillään. Kyllä siihen lehtien havinaa mukaan mahtuu. Hyvin Sariola kuvaukset hoitaa. Rakkauttaan luontoon ei ole turhaan mainostettu.
  Mainitsen erään yksityiskohdan, josta nähdään miten puolen sataa vuotta on saanut jossain asiassa ihmisten ajattelun kovastikin muuttumaan. Hämmästyin, kun luin Sokan mielenkulusta. Mies kävi verkoilla, ei ainuttakaan kalaa, vain suomuja ja limaa(olisittepa nähneet sen, joka....) "Pallit pataan" sanottiin Kuhmalahden Vehkajärvellä kun mitään ei ollut maihin tuotavaksi. Sokkaa kiukuttaa, mies vaivoin saa pidettyä manaukset mahassaan. Päättää käyttää pienempää silmäkokoa. "Niillä tuli, mutta lähinnä roskakalaa, pieniä ahvenia ja särjensinttejä. Sellaisten pirpanoiden irroitteleminen verkosta tuntui ryöstöpuuhalta ja kalakannan pilaamiselta, eikä niistä muutenkaan saanut kokoon kuin korkeintaan kalaliemen." Että ryöstöpuuhaa ja kalakannan pilaamista! Kyllä on nykyiktyonomi nyt vihainen.
  Tuossa yhteydessä ryöstöpuuhasta ja kalakannan pilaamisesta ei ole tapana nykyään puhua.
  
  Minua ilahduttaa tuo "järkisärki ja aitoahven" ja mitä niitä on nyt jo kaupoissakin. Kilohinta on lähes sama kuin kuivatulla torvisienellä. Nyt kun vielä lähtisi purkkikalan kauppa käymään.
  
  Juu, kyllähän merikarvialainen kalastaja puhuu rumasta ryöstäjästä, joka mustina parvina pimentää taivaan ja valkaisee luotojen puut ja kalliot. Ei ole kohden koskaan. Kauneuskin on katsojan silmässä.
  
  Pannaan nyt mukaan vielä toinen minut yllättänyt asia samalta aamulta.
  Laisto tuli pelastamaan sen onnettoman kala-aamun. Sokka miettii, että mikähän retale tuo on.
  Mieli kuitenkin kääntyy. Seuraa yllättävä arvio Laiston loisteliaista käännöksistä ja runoista; ne olivatkin tehneet Sokkaan vaikutuksen. On vilpittömyyttä, melankoliaa, resignaatiota, mieleen tuli Lamartine ja Verlaine, ei näitä kuitenkaan ole jäljitelty, vaan tenhoavat tunnelmapalat ovat kummunneet kirjailijan omasta sisimmästä. Tunnustan. En olisi uskonut näkeväni. Yllärit on kivoja.
  
  Tuli mieleen se yksi ja ainoa Saarikoski-Laiston värssy, joka on jostain ulkomuistiin tarttunut: "Västäräkki juoksi pitkän oksan päästä päähän" Selkeää puhetta. Kai se suuri symboliikka on minulta kätketty. Ihan vaan näen miten linnun pää juostessa tutisee.

• ---

  nimimerkki

  Jarmo

  15.3.2020 klo 20:21
  Luin tämän kirjan viime heinäkuussa, joten kommentoin kirjaa muutamalla rivillä vajaan vuoden vanhoilla muistikuvilla. Aluksi on todettava, että arvoisat lukupiiriläiset ovat antaneet hyviä ja voimallisiakin kommentteja tästä kirjasta. Lisäksi en minäkään tätä ehdottaisi ensimmäiseksi kirjaksi uudelle Mauri Sariolan lukijalle. Mutta kun pöly on laskeutunut, minulle on tästä kirjasta jäänyt ihan positiivinen maku. Kesä tuoksuu, sauna lämpenee ja luontokuvaukset ovat voimissaan. Henkilöhahmotkin ovat ”sopivalla tunteella liioiteltu”. Lisäksi tästä teoksesta huokuu, että tämä oli Maurille hyvinkin henkilökohtainen kirja kansikuvaa myöten. Alkupuolen oikeusjuttu oli mielestäni hiukan liian irrallinen episodi ja sen olisi voinut jättää poiskin. Loppu oli tyylikäs – vaihtelevaista!
  
  Huomio: Suosittelen kirjaa luettavaksi vain kesälomalla. Lukija ajautuu tuolloin paremmin kesän tunnelmiin…
  

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  17.3.2020 klo 11:31
  Pitää kehaista silloin kun aihetta on. Olemme vuosien kuluessa poimineet Maurin teksteistä tänne "tunnelmapaloja", jotka sykäyttävät osuvuudellaan ja tekstillisellä taituruudellaan, joskus tosin ylimaalailun rima jää täpärästi telineilleen värisemään.
  Hyvä rytmi ja vaikuttava lopputunnelma on seuraavassa. Syntyi voimakas mielikuva joka painui myös mieleen.
  
  Sokan ja Elinan jäsentenvälisessä on päättymässä tapahtumarikas erä. Ruisranteinen Elina tempaisee salamakädellään ukkoaan avokämmenellä korvalliselle niin että pää tärähtää, poski kirvelee ja korvat soivat. Sitten käydään puolin ja toisin käsiksi ja syljetään.
  Sokasta alkaa tuntua, että tämä taisi olla tällä kertaa tässä. Hän katsoo Elinaa vielä kerran hyvin pitkään.
  Luvun loppukappaleen tunnelma teki vaikutuksen.
  
  "Hän kääntyi ja asteli verkalleen työhuoneeseensa. Hän ei sytyttänyt valoa. Huone oli pimeä kuin laivan komentosilta yöllä. Edessä ulapalla näkyi valoja; mäntyjen latvain yli siinsi meri ja lahden vastarannalla kohosivat öljysäiliöitten mykät kuvut."
  
  Hienosti lopetettu luku. Siinä on rytmiä.
  Lähdetään, sanoi nimismies Piispanen.
  

• ---

  nimimerkki

  Shuh

  5.10.2022 klo 11:44
  Olin tämän tarinan lukenut parikin kertaa, mutta viimeisimmästäkin on aikaa vierähtänyt jo varmaan lähemmäs parikymmentä vuotta. Tämän kolmannen lukukerran otin ihan vain kommentointia varten. Muistikuvani teoksesta eivät kummoiset olleet, eivätkä ne juuri paremmiksi muuttuneet tästä viimeisimmästä kertaamisesta. Mikään suuri taideteos ei tämä kirja ole, ei edes Maurin omalla mittapuulla. Vaikka kirjalliset ansiot ovatkin vähäiset, niin tärkeä opus on kyseessä tarkasteltaessa kirjailijan henkilökuvaa.
  
  Tarinaa voisi parhaiten kuvailla lähinnä pahasta aviokriisistä kärsivän keskiluokkaisen ja keski-ikää lähestyvän yrittäjämiehen mökille sijoittuvaksi kesälomakuvaukseksi; tuohon kesäidylliin sitten tipahtaa täydennykseksi miestä reilusti nuorempi haavekuvamainen neitonen, ja suhdehan siitä syntyy. Suhde, jonka autuutta, ihanteellisuutta ja erinomaisuutta kirjailija jaksaa monisanaisesti hehkuttaa. Tosin viime mainittuun olotilaan päästään vasta tarinan keskivaiheilla, sitä ennen sivutaan työmurheita, tehdään merkillisiä tempauksia oikeusistunnossa, ihastellaan luontoa, ryypiskellään, lämmitellään saunaa ym. ym. Varsinaista juonta on kirjasta hankala löytää, kerronta etenee pääosin irrallisten tapahtumien, sivutarinoiden, anekdoottien, takaumien ja vitsintapaisten koosteena.
  
  Parasta antia on ilman muuta kesäisen mökkimiljöön ja siinä tapahtuvan puuhastelun kuvailu. Siinä on aitoutta, joka ehkä aikoinaan sai itsenikin lukemaan tämän kirjan toiseenkin kertaan. Ja ihastuttaa vielä kolmannellakin lukukerralla. Kirjan ydinsisällöksi tarkoitettu romanssi taas on tavanomaista mauria: ylevää, jahkailevaa, kömpelöä ja ehkä jopa vähän paatoksellistakin hehkutusta, joka lähes vaivaannuttaa lukijaa. Mieleeni on kaikilla lukukerroilla jäänyt kohtaus, joka mielestäni edustaa kömpelyyden huippua: Aimo ja Ritva kapuavat mökin läheiselle jyrkälle mäelle, jossa puolialaston pariskunta asettuu ottamaan aurinkoa, ja mies samalla lueskelee sotahistoriaa; nostaa esiin Stalingradin taistelun tapahtuman - ja Ritva vaihtaa ajatuksia asiasta kiinnostuneen oloisena (ss. 203-204). Mahtaisiko moinen keskustelunaihe todella aidosti saada vähän päälle kaksikymppisen nuoren naisen kiinnostumaan?
  
  Sokan aviokriisi on pahassa vaiheessa. Välit vaimo Elinaan ovat käytännössä poikki, oikeastaan kääntyneet jo aggressiivisuuden puolelle. Selvää tuntuu kuitenkin olevan, että mies itse on välirikkoon suurin syyllinen, vaikka jotenkin passiivista ja vetäytyvää roolia tuntuu välienselvittelyssä edustavankin. Mies tuntuu olevan sopimaton niin perheenisän kuin aviomiehenkin rooliin. Suhteesta lapsiinsa on paljastavaa, että kaikki mitä hän lastenkasvatuksesta ymmärtää on se, että hän on saanut kymmenvuotiaan poikansa opetettua kiikuttamaan mökin kaivosta kylmää olutta, kun hän sitä komentaa tuomaan (s. 10). Sokan käsitys perheenisän roolista tuntuu olevan, että homma on hoidossa kun kantaa rahaa kotiin; kaikesta muusta huolehtii vaimo. Erityisen pahaa tuntuu olevan, että vaimo jaksaa vielä jatkuvasti miehen elämäntavasta huomautella, vaikka tämä tuo rahaa taloudenpitoon ja muuhunkin. Miehen ajatusmaailmaan ei mahdu, että vaimolla saattaisi olla suhteesta jotain muitakin odotuksia.
  
  Kovaluontoinen vaimo kieltämättä on. Mutta mitäs teet, kun mies ei ota opikseen? Avioero alkaa olla ainoa vaihtoehto, mutta siinäkin Sokka tuntuu olevan puolustuskannalla, kun mielestään mitään kunnon syytä avioeroonkaan ei ole. Vaimon yhteydenotto psykiatriin tuntuu olevan loukkauksista pahin. Tämä ammattiryhmä saakin sitten osakseen melkoista halveksuntaa: kirjailijamme mielestä kyse ei ole edes oikeasta lääkäristä, sellaisia tuntuvat olevan lähinnä vain kirurgit (jotain hieman samantapaista arvostusta viime mainittuja kohtaan muistaakseni on myös Maurin kirjassa 'Ei loitsu eikä rukous'), (ss. 90, 92, 179).
  
  Olisi tosi mielenkiintoista tietää, mitä Maurin läheiset ja tuttavapiiri ja mökkinaapurit miehen tästä teoksesta ajattelivat. Kertomushan on melko tarkalleen kooste kirjailijamme omista kokemuksista, maailmankuvasta ja ajatuksista. Sokka on tietysti Mauri itse, Elina on vaimonsa Anja, ja muussa henkilökaartissa tulevat selvästi esiin ainakin Pentti Saarikoski, Kari Asp ja tietysti myös Tuula. Epäilemättä myös todelliset mökkinaapurit ja muut sammattilaiset ovat kertomuksessa saaneet oman sijansa, jotkut muutkin näiden lisäksi. Kirja on niin peittelemätön yhden miehen näkökulma, että syytä loukkaantumiseen taatusti oli ainakin Anjalla. Jos hän miehensä kirjoja ylipäätään vaivautui lukemaan...?
  
  Vaivaannuttava lukukokemus. Miljöökuvaus on kyllä kieltämättä erinomaista, samoin puuhastelut mökillä ja sen lähistöllä. Tapahtumaympäristöhän on tietysti päivänselvästi Maurin oma mökki Sammatissa. Kelvoton on sen sijaan Sokan tarjoilema "perhemalli". Jos tässä oli tarkoitus esittää romaanimuodossa jonkinlainen puolustuspuhe aviokriisissä kamppailevan kirjailijan ajatusmaailmalle ja käytösmallille perheasioissa, niin epäonnistuminen on lähes täydellinen. Erityisesti vaivaannuttaa kovin hengetön ja väritön kuvaus Sokan suhtautumisesta lapsiinsa - Mauri ei osannut tai halunnut yleensäkään kuvata romaaneissaan pieniä lapsia. Aikuisten aviokriisi on keskiössä, lasten suhde siihen jää oikeastaan kokonaan käsittelemättä. Taitaa valitettavasti kuvata Maurin omaa asennetta omassa avioeroprosessissaankin.
  
  Mitään suurta menestystä kirjailija tälle aikaansaannokselleen tuskin odotti? Millaiseksi tämän teoksen myynti mahtoi aikoinaan muodostua? Itselleni jäi päällimmäiseksi mielikuva, että tämän kirjan kirjoittaminen oli Maurille jonkinlainen "puhdistautuminen" ja itsetilitys, puolustuspuhe. Se oli kenties alitajuisesti tarkoitettu enemmän hänelle itselleen kuin lukevalle yleisölle. Vaikka hän Sokan hahmossa virheensä pääsääntöisesti myönsikin, katsoi hän sittenkin perimmältään käyttäytyvänsä oikeutetusti.
  
  Arvosanaksi annan tälle 6. Ennen muuta etevän mökkielämän kuvauksen vuoksi.

• ---

  nimimerkki

  Magisteri

  20.10.2022 klo 11:53
  Lukuoikeudella Hesariin ja sen aikakoneeseen selvisi jotakin.
  
  Lehdessä oli 20.12.1968 Gummeruksen kirjamainos otsikolla: Painokset puhuvat lukijoiden suosiosta. Mainoksessa oli vain kirjailijan ja kirjan nimi ja painosmäärät. Maurilta oli ilmoituksessa kolme kirjaa: Ampiaiskesä 15000, Sumusta nousee risti 11000 ja Älä kaikista ruusuista huoli 10000. Ilmoitus oli joulumarkkinoita varten. Vaikea sanoa, paljonko niitä myytiin tuon jälkeen.
  
  Muita Gummeruksen kotimaisia kirjailijoita ilmoituksessa olivat mm. Kalle Päätalo: Kairankävijä 31000, Niilo Lauttamus: Haavoittuneet leijonat 13000 ja Timo K. Muka: Ja kesän heinä kuolee 6000.

• ---

  nimimerkki

  Magisteri

  20.10.2022 klo 12:29
  Timo K. Mukka (…keleen automaattinen tekstinsyöttö) tietenkin ei Muka.
  
  Kun luin lehteä vähän pitemmälle oli Gummerukselta toinenkin ilmoitus, jossa olivat vain Sariola, Päätalo ja Lauttamus. Kallen ja Maurin kirjojen painosluvut ilmoitettiin samoina, mutta Lauttamukselle oli merkitty 17000.
  
  Lisäksi Maurin Weilin + Göösille kirjoittamalle Marskin ritareille oli 12.12.1968 ilmoituksessa merkitty painettuina kirjoina 18000. Kuten tiedämme kirjasta otettiin uusia painoksia tai ainakin painos vielä seuraavallakin vuosikymmenellä. Eli vuonna 1968 Maurin kirjoja painettiin ainakin 54000 eikä joukossa ollut yhtään Susikoskea. Lisäksi Esko Laukolta julkaistiin Insinööri Forssin tapaus eli markkinoilla oli vuoden 1968 aikana viisi Sariola-uutuutta. Forssin painosmäärät en löytönyt tähän hätään.
  
  Varmaan Maurin kirjat söivät toistensa myyntiä.

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »