Lukupiiri

En heitä ensimmäistä kiveä

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  21.7.2020 klo 03:20
  En suosittele sotilasuraa maassa, jossa esimiesten esimiehet ovat pölkyllä kun jollain everstillä meni överiksi. Varoitus ohjeistuksella, että viina on viisasten juoma olisi ollut riittävä rangaistus.
  

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  19.11.2020 klo 19:05
  Hyvä tuo ukkelon otsikko ja sen alle laitan tiedoituksen perjantain 20.11.2020 iltapäiväelokuvasta tv-1 klo 13.15: "1918 - Mies ja hänen omatuntonsa", kotimainen vuodelta 1957, ohjaus Toivo Särkkä, pääosassa - Vuoden 2002 Susikoski - Åke Lindman!
  
  Elokuva pohjautuu Jarl Hemmerin romaaniin ja siinä muistaakseni oltiin Tammisaaren punavankileirillä, mutta tässä kärsitään Suomenlinnassa. Åken raskaat osat siis jatkuvat, sillä helppoa hänellä ei ollut keskiviikkonakaan elokuvassa "Me", jossa yhtenä juoppona nähtiin mainio Risto Mäkelä, josta heti tuli mieleen "Tuntemattoman ystävän" nakkeja isolla rahalla ostava rakennusmestari ja tietenkin myös Rasinkankaan isäntä Peteri, jonka mielestä murhamiehet pitäisi oikopäätä työntää pärehöylään.
  
  
  
  
  
  
  
  
  
  
  
  
  
  
  
  
  

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  19.11.2020 klo 21:15
  Tästä Ukkelon otsikosta tuli mieleen anekdootti, jonka talkoissa kertoi viiniseuran kunniaprelaatti. Oltiin tekemässä pohjatöitä, tasoittamassa radan paikkaa PMVS:n tulevalle menestyslajille. On näet hankkeena aloittaa seutukunnalla curlingharrastus.
  Näin tämä kunnioitettu jäsenemme:
  Oli siis kerran jossain keskisessä Italiassa alkamassa piispojen ja kardinaalien välinen curlingottelu. Kivet oli kiilloitettu ja jää kimalteli. Epäselvää oli vielä se, kumpi puolue aloittaa, eli siis heittää sen ensimmäisen kiven. Jäpitys jatkui, selvää ei saatu. Kilpailun johtava sihteeri, omasta mielestään kardinaali in spe, ehdotti epätoivoisena että kysytään ylhäältä.
  Ehdotus hyväksyttiin. Molemmat joukkueet kammertautuivat polviasentoon. Katse kohotettiin korkeuksiin. Kysymys lausuttiin paljaspäin, kunnioittavin ja nöyrin mielin -anteeksi, että häiritsemme, mutta-. Toivottiin pikaista ratkaisua, oloasento oli epämukava ja osalla pojista alkoi polvi pahentua.
  Eipä kestänyt kauankaan kun ilmeisesti pitkän yhteysvälin takia pahasti rätisevä ääni kuului kattokaiuttimista: "Rakkaat lapseni, muistakaa aikojen alussa antamani vaikeita tilanteita koskeva ohje. Se, joka on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven!" .
  
  Prelaattimme muisteli, että asiaa oli sittemmin käsitelty Vatikaanin paikallislehden urheiluosastossa pienenä, jossain määrin vaikeaselkoisena uutisena. Jostain kalabaliikista siinä oli kirjoitettu.

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  8.10.2021 klo 11:33
  Valitsin mielestäni 11 parasta Susikoski-kirjaa 33:sta. Minua miellytti Leo Olavin toiminta kentällä ja joutuminen jopa vaaratilanteisiin. Samoin annoin arvoa sille, että Susikoski oli mukana kerronnassa kirjan alkupuolelta saakka. Tosin yhdessä valitussa rikostarkastaja tulee paikalle vasta yli sadan sivun, mutta siinä tarinassa on erikoinen murha-ase. Parissa kirjassa murhat jäävät todentamatta kokonaan ja yhdessä murha tuntuu jopa oikeutetulta... 1950-luvulta valitsin kolme kirjaa, 1960-luvulta neljä ja samoin 1970-luvulta. Harmillista, että Koltan unen pilasi Juhani Salokannel. Tässä nämä Susikoski-suosikkini ilmestymisjärjestyksessä:
  
  Rotat pois laivasta (1956)
  Revontulet eivät kerro (1957)
  Leivätön pöytä on katettu (1958)
  Minä, Olavi Susikoski (1963)
  Niin syvä on kuin pitkäkin (1965)
  Susikosken vaikein juttu (1967)
  Susikosken elämän kevät (1969)
  Surma surutalossa (1973)
  Enkeli lumessa (1975)
  Sininen lyhty (1978)
  Susikosken omatunto (1979)

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  26.11.2021 klo 23:33
  Päätinpä sitten valita mielestäni Susikoski-kirjojen toiseksikin parhaan kolmanneksen eli sanotaanko "keskiluokan Susikosket", jotka nämäkin ovat varsin hyviä dekkareita. 1950-luvulla Mauri nousi maineeseen ja hyvä kirja seurasi toistaan. Vain yhden pudotan kolmosluokkaan: "Kohtalokkaassa Itämeren risteilyssä" Susikoski tulee tapahtumiin vasta sivulla 161 ja tutkii kahden naisen hukkumista vain 70 sivua. 1960-luvulla taso jatkuu hyvänä. Kolmosluokkaan joutaa vain "tarina risteilyltä", jossa samanlainen lavastus kuin kolme vuotta myöhemmin rikostarkastajan elämän keväässä. 1970-luvulta joutuvat kolmoskoriin "Susikoski virittää ansan", "Susikosken ajojahti" ja "Koltan uni". Ensimmäisessä syynä erikoinen vakuutusmurhasarja. Metsästyksessä ja kalastuksessa Mauri ei ollut vahvimmilla osaamisalueillaan ja se Salokannelkin sähläsi jälkimmäistä huonommaksi. 1980-luvulla taso laskee. Kahdeksasta kirjasta kuusi kolmosluokkaan. "Petroskoin keltainen kissa" ja "Pieni anoo iso sanoo" sentään keskikastiin. Heikoimmassa kirjassa Susikoski ilmestyy mukaan sivulla 144 ja "tutkii" rikoksia vain 31 sivua. Kiitosta ei saa kansikuvakaan - vaikka näkyy siinä kolme naista talossa.
  
  Tässä Susikoski-kirjojen mielestäni keskimmäinen kolmannes ilmestymisjärjestyksessä:
  
  Laukausten hinta (1956)
  Susikoski ottaa omansa (1959)
  Sumua Susikosken yllä (1961)
  Aina roiskuu kun rapataan (1964)
  Pyykki on pantu ja pysyy (1965)
  Kolmen valtakunnan vainaja (1971)
  Onko teillä ruiskukkia? (1977)
  Seidan silmä (1978)
  Susikoski ahtojäissä (1979)
  Petroskoin keltainen kissa (1980)
  Pieni anoo iso sanoo (1981)

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  27.11.2021 klo 00:11
  Kirjataan tähän Susikoski-kirjojen kolmaskin luokka, niin selventää kokonaisuutta. Täytyy sanoa, että näitäkin luen silloin tällöin mielelläni. Exlibriksistä ja shakista en oikein jaksanut innostua. Maurin laivamatkojen jälkeen on "Adler" sylkäissyt monia tarinoita ja huomaan, että niitä on osunut minulla tänne kolmoskoriin useampia. Ehkä olen vain viileämpi luonne ja mieluummin jäänmurtajalla kuin Etelän ristin alla. Saksaa puhuva hollannitar violetissa uimapuvussa tahtoo jäädä aina haavekuvaksi, mutta tähtien ollessa kohdallaan, yksi yö eronneen rouvan kanssa Kemissä on mahdollisuuksien rajoissa. Ilmestymisjärjestyksessä:
  
  Kohtalokas Itämeren risteily (1959)
  Elomme merta laiva purjehtii (1966)
  Susikoski virittää ansan (1970)
  Susikosken ajojahti (1974)
  Koltan uni (1975)
  Susikoski päiväntasaajalla (1980)
  Ison kalan katiska (1981)
  Susikosken tulikoe (1982)
  Susikoski sulhaspoikana (1982)
  Ne viulut vasta maksoi (1983)
  Susikoski ja kolmen naisen talo (1984)

• ---

  nimimerkki

  Shuh

  25.1.2022 klo 16:26
  Tuli siis syksyn mittaan luettua kaikki Susikoski-saagan dekkareina ilmestyneet tarinat. Liian nopea lukutahtihan tuo on, syventyminen kirjoihin jää vähän pintapuoliseksi, mutta toisaalta niiden välinen vertailu helpottuu, kun vähemmän sisällöstä ehtii unohtaa.
  
  Mitään analyyttisen tarkkaa tutkimustyötä en tehnyt, enemmänkin koetin muodostaa kirjoista yleiskuvan, jonka perusteella sitten annoin niille kouluarvosanoja. Mitään tiukkaa kriteeristöä en seurannut, mutta huomiota kiinnitin kyllä erikoisesti Susikosken henkilökuvan muotoutumiseen. Siitä sitten joskus myöhemmin enemmän. Arvioinnin "raameina" oli koko lukemani Sariolan tuotanto, ei vain yksin Susikosket. Helppoa ei arvostelu ollut, kun kokonaiskuva tietysti muotoutui vasta sitä mukaa kun luku-urakka eteni. Pari "korjausliikettä" onkin arvosteluihin tehtävä näin jälkikäteen.
  
  "Elomme merta laiva purjehtii" 1966: 7 ½ -> 7
  "Susikoski ahtojäissä" 1979: 8 -> 7
  "Susikosken omatunto" 1979: 6 -> 7½
  
  Eivät nuo korjaukset kokonaisarviota muuta, mutta omaatuntoani vähän tyynnyttävät.
  
  Saagan voi jakaa kolmeen vaiheeseen:
  Varhaisvaihe alkaa "Laukausten hinnasta" 1956 ja päättyy "Minä, Olavi Susikoski" 1963. Kahdeksan tasokasta dekkaria, jotka ovat kestäneet hyvin aikaa. Mieluisaa luettavaa vieläkin, ei vähiten mielenkiintoisen ajankuvansa ansiosta. Tarinoissa ja kerronnassa on elävyyttä, huumoria, vivahteikkuutta ja tapahtumia. Susikosken henkilökuva kehittyy koko ajan. Kouluarvosanaksi tämän vaiheen kirjoille sain 9 +.
  
  "Keskikausi" alkaa teoksesta "Aina roiskuu kun rapataan" 1964 ja päättyy "Susikosken omatuntoon" 1979. Ensimmäisen teoksen nimi kuvaa osuvasti koko kauden tuotantoa. Se on tasoltaan hyvin vaihtelevaa, paikoitellen kovassa kiireessä tehdyn tuntuista. On aivan erinomaisia kirjoja kuten "Surma surutalossa" 1973 ja "Enkeli lumessa" 1975, toisaalta taas melkoisia pohjanoteerauksia malliin jo edellä mainittu ensimmäinen kirja ja "Kolmen valtakunnan vainaja" 1971. Tuotannon keskiarvoksi sain n. 7+, eikä mainittavaa eroa syntynyt 60- ja 70-lukujen välille. Ehkä tason heilahtelu hieman lisääntyi 70-luvun puolella. Susikosken henkilöhahmo ei saanut enää suuria lisävivahteita, joitain kyllä. Mahtoiko Mauri jossain 60-luvun alkupuolella huomata, että Susikosket toimivat näppäränä rahantekokoneena aina akuutissa rahapulassaan. Ne kirjoitti nopeasti toistamalla tuttuja asetelmia ja juonikuvioita muun ehkä haastavamman ja hitaammin työstettävän kirjoitustyön ohella. Jos näin oli, niin tuotannon tasolle ei tämä strategia tehnyt hyvää.
  
  Susikosken myöhäisvaihe sijoittuu vv. 1980-1984, alkaen "Susikoski päiväntasaajalla" 1980 ja päättyen "Kolmen naisen talo" 1984. Kirjailijamaestromme alkaa olla selvästi kyllästynyt sankariinsa, vanhat maneerit, ilmaukset ja tapahtumat toistuvat. Kielikin alkaa olla kankeaa, vuoropuhelut epäluontevia. Susikosken henkilökuva on täysin paikoilleen jämähtänyt ja mikä pahinta, hänen osuutensa tarinoissa pienenee trendinomaisesti. Lukijaa alkaa kaiken tämän tuttuus kyllästyttää, melkeinpä tietää etukäteen mitä on tulossa. Sain tämän jakson arvioitua vain 6- tasoiseksi, mahtuupa joukkoon kaksi puhtaan nelosenkin arvoista suoritusta.
  
  Kaiken kaikkiaan löysin koko em. tuotannosta 9 kpl vähintään arvosanaan 9 yltävää teosta:
  Rotat pois laivasta 10
  Revontulet eivät kerro 10
  Leivätön pöytä on katettu 10
  Susikoski ottaa omansa 9+
  Sumua Susikosken yllä 9½
  Susikosken vaikein juttu 9 ½
  Surma surutalossa 9½
  Enkeli lumessa 9
  Seidan silmä 9
  
  7 kirjaa jäi arvioinnissani kutoseen tai alle, näistä 5 kpl oli Maurin myöhäiskaudelta:
  Aina roiskuu kun rapataan 5
  Kolmen valtakunnan vainaja 4½
  Susikoski päiväntasaajalla 4
  Petroskoin keltainen kissa 5
  Susikosken tulikoe 5 ½
  Ne viulut vasta maksoi 4
  Susikoski ja kolmen naisen talo 5 ½
  
  Tuskinpa tässä tuotannon jaottelussa ja kehityksessä Sariola-harrastajille mitään varsinaisesti uutta on, mutta joidenkin yksittäisten kirjojen osalta mielipiteet varmaan vaihtelevat suurestikin. Tulipa kumminkin yksi aikoinaan heikkona hetkenä luvattu homma hoidettua ja kaikki Susikosket luettua!
  
  
  
  
  
  
  
  

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  18.6.2022 klo 22:19
  Olavinlinnan läheisyydessä sijaitsevalla Tallisaarella on kansanedustaja pastori Antti J. Rantamaan suunnittelema Talvisodan muistomerkki "Kollaan kivet". Kolme kiveä on tuotu lähiseudun pitäjistä. Kivi, jossa lukee uskonto on tuotu Kerimäeltä. Isänmaa-kivi Joroisista. Koti-kivi Rantasalmelta, Erosen tilan mailta. Talosta lähti sotaan seitsemän miestä, joista kolme ei elävinä palannut.
  
  Rantasalmen pieni kunta koki kovia Talvisodassa. Viikkoa ennen taisteluiden päättymistä 6.3.1940 kaatui Laatokan Petäjäsaaressa 46 Rantasalmen miestä. Nilsiäläiset pääsivät puolella, mutta 23 heitäkin jäi Petäjäsaareen. Jalkaväkirykmentti 35:n kuudes komppania jauhautui olemattomiin Petäjäsaaren lihamyllyssä. Kaikkiaan kaatui 118 miestä. Yhdessä päivän aikana.
  
  Rantasalmen kirkko on punatiiltä ulkoa, mutta erikoisen moderni sisältä. Siellä oli jopa opas! Koin, että en ole turhaan kirkolle kymmenyksiä maksellut. Ulkona on Petäjäsaaren taistelun karu muistomerkki. Kannatti käydä.
  
  Kerimäen kirkko ei ole tiiltä vaan puuta. Ja on iso. Tiettävästi maailman suurin lajissaan. Siitä mainitaan eräässä Maurin kirjassakin. Tapulissa toimii kahvila nimeltä "Munkki-Kammio". Kahvia ei sulkemisaikaan enää ollut, mutta puheliaita ja iloisia naisihmisiä tiskin takana, joten ostin - villasukat.
  
  Lukupiiriläisille kysymys: Missä Maurin kirjassa keskeinen henkilö on kotoisin Kerimäeltä? Vihjeiksi, että hänen kotitalonsa nimi on Ranta-aho ja lempinimensä liittyy pitäjän kirkkoon. Kirjassa mainitussa muistokivessä lukee myös "Koti-Uskonto-Isänmaa", kuten Tallisaaen "Kollaan kivissä".

• ---

  nimimerkki

  Shuh

  3.2.2024 klo 17:32
  Pitkään on tämä Puttosen lukupiiriläisille heittämä kysymys ollut vailla vastausta. Alkoi sen verran asia vaivata, että ajattelin vastauksen kaivaa. Oikopäätä en muistanut ja siksi vähän jäi mieltä vaivaamaan, mutta jonkinmoisen etsiskelyrupeaman jälkeen se löytyikin, jotain muistikuvaa kun minulla oli kyllä olevinaan mutta kirja ei vain heti tullut mieleen.
  
  Teos on 'Susikosken omatunto', ja ainakin 3. painoksessa vuodelta 1992 sivuilla 10-11 asia aukeaa. Henkilöhahmo on Johannes Iivarinen eli "Isonkirkon Jussi", kolme vuotta linnassa taposta istunut entinen täysihoitolan pitäjä ja tilallinen Kerimäeltä, Puruveden rannalta. Susikoski oli joskus 60-luvun alkupuolella lomaansa miehen täysihoitolassa hetken kuluttanutkin. Jostain syystä tämän kirjan alku on jäänyt hyvin mieleeni jo parinkymmenen vuoden takaa, loppu ei sitten niinkään... sen muistan, että kirjan nimi ja takakannen tekstikin antoi aihetta odottaa vähän tavallista syväluotaavampaa otetta rikostarkastajan elämänkatsomuksiin ja mielenliikkeisiin, mutta eihän semmoista tekstistä löytynyt. Ei ollut tuo "filosofoiva" ote kirjailijamme vahvoja puolia.

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  3.2.2024 klo 19:00
  Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Shuhin vastaus on täysin oikea. Minusta tämä kirja on aina ollut jotenkin kiehtova. Torikohtaus alussa on mainio vanhojen tovereiden tavatessa. Susikoski osaa kyllä pistää ravintolassa pöydän koreaksi, jos joku lupaa maksaa laskun, kuten tässä Johannes Iivarinen. 1980-luvulla kun kirjan luin, niin piti ihan lähteä etsimään muistokiveä, jonka sijainnista annetaan sivulla 38 tarkat ohjeet. Sieltä se löytyi varustettuna juuri sillä tekstillä, mikä kerrotaan sivulla 37. Mauri mainitsee päiväkirjateoksissaan tehneensä "Topulin talon kohdalla kunniaa". Kirja on Maurin tuotannossa sikäli erikoinen, että Susikoski epäilee vahvasti erään maalaisvallesmannin pätevyyttä. Naisia kirjassa myös kuolee tai on menneisyydessä kuollut. Muistaakseni peräti neljä. Hyvä kirja ja huomasinkin, että ylempänä tässä viestiketjussa olen muutama vuosi sitten rankannut kirjan Susikoski-kirjojen parhaaseen kolmannekseen.
  
  Pistetäänpä lukupiiriläisille uusi kysymys, kun aiempaan saatiin vastaus: Missä Susikoski-kirjassa poliisi syyllistyy murhaan?

• ---

  nimimerkki

  Magisteri

  4.2.2024 klo 13:51
  Onko sama kirja, jossa samainen poliisi yrittää päästää myös Leo Olavin päiviltä? ”Viittä vaille Mannerheim-ristin ritarilla” on kolmisenkymmentä vuotta nuorempi vaimo, joka ajaa BMV: llä. Samassa kirjassa, mikäli on sama, kuvataan hienosti syysaamuista pakkasta, joka lämpenee auringossa plussalle.

• ---

  nimimerkki

  Shuh

  4.2.2024 klo 20:44
  Nyt heitän ihan muistinvaraisesti, sen kummemmin tarkistelematta, joten voi arvaus mennä pahasti pieleenkin. Kyseessä lienee 'Susikosken ajojahti', joka alkaa niin, että metsästystä vieroksuva rikostarkastajamme seisoo hirvipassissa ison hämäläisen kartanon mailla, kuulaassa syysaamussa. Porukassa on mukana eräpoliisi Frestadius, jota Mauri kuvailee alusta alkaen sen verran epämiellyttävään tyyliin, että suurikaan yllätys ei ole että hänestä paljastuu tarinan konna ja murhamies. On varmasti ainoa eräpoliisi Maurin tuotannossa, eikä taida hänellä olla toista henkirikokseen syyllistyvää poliisimiestäkään. Ihan varma en kyllä ole, oliko Leo Olavi tässä tarinassa mukana jo metsästyksessä, mutta niin olen muistavinani.

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »