Lukupiiri

Syyskuu 2020 Seidan silmä

• ---

  Matti Nummenpää

  10.9.2020 klo 14:45
  Syyskuun 2020 kirja on Seidan silmä.
  Takakannen teksti:
  
  Maailman suurimmat ja puhtaimmat timantit tunnetaan tarkoin: Niiden löytyminen, niiden vaiheet, kaikki ne ihmiset joille ne ovat tuottaneet onnea - tai onnettomuutta. Kun tällainen täydelliseksi hiottu kivi ilmaantuu helsinkiläiseen alan liikkeeseen, tiesi pian koko maa sensaatiosta. Vuosisatoja kateissa ollut, aikanaan Vasco da Gaman Intiasta tuoma timantti kruunasi nyt suomalaisen jalokivinäyttelyn.
  Onnea - tai onnettomuutta... Asiantuntijoiden silmien eteen timantin oli pyöräyttänyt lapinjätkän naarmuuntunut koura. Kun kivi nyt vaelsi tietään notkeissa hyppysissä, se näytti herättävän vain ristiriitoja. Ennen pitkää asiat saivat sellaisen käänteen, että rikostarkastaja Olavi Susikosken oli rykäisten ryhdyttävä muistiinpanoja tekemään.
  
  MS - int.

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  19.9.2020 klo 10:57
  Historian hämärästä puttonen hyppää tähän päivään. Ylen aamussa tänään Anna Tulusto keskustelee Max Seeckin kanssa tämän uutuuskirjasta. Hän mainitsee kirjassa esiintyvän Susikoski-nimisen henkilön. Max Seeck myöntää näin olevan - Susikoski on kirjassa tietokonenörtti. Tulusto valistaa Susikosken olleen myös kirjailija Mauri Sariolan dekkareiden päähenkilö. Seeck muistaa lukeneensa yhden Sariolan kirjan. Susikosken hän mainitsee keksineensä Raid-sarjan samannimisestä naispoliisista... Anna Tulusto tiedustelee olisiko tässä nimessä kuitenkin jonkinlaista jatkumoa ja sen Seeck myöntää.
  
  Jotenkin en voinut välttyä vaikutelmalta, että Mauri Sariola oli nykydekkaristille yhtä kaukainen asia kuin muinaiset seitajumalat 1970-luvun maanmittareille. Jessica Niemi elää eri maailmassa kuin Olavi Susikoski. Siitä huolimatta - ja sen takia - lähden mieluummin Aaretti Tolvasen ja Juha Rengon seurassa Morgam Viibuksen maisemiin. Nyt kun tuo Aila-myrskykin meni ohitse.

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  19.9.2020 klo 21:47
  Hyvä kun puttonen sai pelin auki. Itsellä on Silmä nyt puolivälissä. Olen kohdassa "kapeat nilkat lentokoneessa". Tulihan se maurismi sieltä. Mutta asiaan.
  Puolilta päivin, ennen eilisten kantarellien perkuuseen lähtöä lukaisin puttosen tekstin Max Seeckin haastattelusta. En ollut moista keskustelua nähnyt, en kuullut. Joku siinä nyt jäi hiertämään. En pohtinut pitempään. Kello kuudentoista kahveella mutisin oudosta tunteesta rouva S:lle. Mikä vaivaa, kysyi. Selitin, että se poliisi siinä Raidissa, se nainen, sen Huuskon pari, muka Susikoski.... Tämä minulle heti, että sekö jota Kirsti Väänänen,,, ei se ole mikään Susikoski vaan Susisaari. Kun tuon kuulin noinkin arvovaltaiselta ja (joskus liiankin) hyvämuistiselta taholta, tuntui että nyt on taas sitä kuusta kuuleminen ja aloin heti uskoa, että Susisaari tuntuu uskottavalta. Pekka Huotari on Huusko, siitä olemme täällä Serambleriassa yksimielisiä.
  Laskemme sauvamme ja käymme lepohon.
  

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  24.9.2020 klo 12:00
  Joukosta nollia saa helposti ketjun.
  
  Vanha ajatus tuli jostain mieleen, kun sain Seidan Silmän luetuksi.
  Tässä tapauksessa ketju ei ole lujalenkkinen, vaan heppoinen koristeketju. Toki sellaiselle on monta käyttöä, ei siinä mitään. Hoikalla uumalla tai kapeassa nilkassa, ruokaa silmälle ja miksi ei mielellekin.
  
  Toinenkin lainaus sopii kuvaamaan tunnelmiani. Mitäpä sitä itse keksimään, kun joku toinen osuvasti ja aiheeseeni sopivasti sanoo. Pertti Avola arvioi Hesarissa 22.9. Christian Rönnbackan uusinta Hautalehto-sarjan kirjaa Ruska. PA on hieman kriitinen:
  ..."sen voi lukaista viikonloppuna. Se ei sisällöltään nouse paljon keskivertoa hieman paremman entisaikojen kioskidekkarin yläpuolelle, mutta on toki taitavammin kirjoitettu."
  
  Heppoinen "kioskikirja" tämä SS on. Katselin Hyvästi Sammatin Kuu -kirjasta että mitäköhän siellä. Paljon selvisikin.
  Palaan Silmän sisältöön kunhan joku muukin nyt ehtii ottaa kirjaan kantaa.
  Viisaasti on sanottu, että on hyvä ensin ajatella, mitä sanoo, ettei sano mitä ajattelee.
  
  

• ---

  Matti Nummenpää

  27.9.2020 klo 13:24
  Max Seeck on ollut Hattulan dekkari-illassa kirjailijavieraana. Dekkari-ilta on Mauri Sariola -seuran järjestämä. Niin, että kyllä pitäisi Sariola tuntea. Tämä järjestettiin tänä syksynä 14. kerran. Yleisöä oli yli 30 henkeä, mutta auditorio on suuri ja saatiin turvavälit hoidettua. MS - Int on ollut juontajana joka kerran. Mutta kaikella on loppunsa ja minun juontokeikkani oli tässä. Saa nähdä löytyykö uusi juontaja vai oliko dekkari-iltojen taru lopussa.
  
  Harri Nykäsen yhdessä Raid-romaanissa on yhdessä kohdassa naispoliisi Susisaari muuttunut Susikoskeksi. Siis vain yhdessä. Olen Nykäsen Harrin kanssa tästä aiheesta jutellut ja näyttänyt tämän kohdan. Hän ei ollut tästä tietoinen eikä kukaan muukaan ollut tästä huomauttanut.
  
  MS -Int
  

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  28.9.2020 klo 11:11
  Max Seeck tehköön lukijatutkimusta siitä mitä ihmiset haluavat lukea ja kirjoittakoon odotusten mukaisesti. Jotenkin kaiken kaupallistaminen ja laskelmointi masentaa. Varmaan kohta tehdään dekkareihin vaihtoehtoisia loppuja, jotta kaikki saa mieleisensä. Elokuvissa niitä jo lieneekin. Ainakaan puttonen ei sellaista kirjallisuutta lue.
  
  Myönteisempi juttu on, että Hattulan dekkari-iltojen taru ei ole lopussa, vaikka intendentti lopettaakin juontamisen hoidettuaan hommaa ansiokkaasti kunnioitettavat 14 kertaa. Tehtävään on lupautunut - puttosen näkemyksen mukaan - pätevä, sopiva ja halukas henkilö, joka on myös Mauri Sariola-seuran jäsen.

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  29.9.2020 klo 22:17
  Jossain määrin epätyypillistä Sariolaa on kirjan loppuminen ikäänkuin kesken. Tuntui kyllä, että oikean peukun alla lehtipino ohenee ja pian pannaan päilyväsilmäiselle Hildelle elinkautisvaatteet päälle, mutta mitä vielä! Käänsin sivua, ja kymmenen riviä oli kirjaa jäljellä! Mitäs tämä nyt meriteeraa?
  
  Kehittelin mielessäni erilaisia syitä tuollaiseen lopetukseen.
  1. Piti lukija yllättää. Onnistui.
  2. Oli riivatun kova kiire, kustantaja oli jo kerran antanut kuukauden lisäaikaa, naurettavan vähän siis ja siitäkin oli jo yli puolet naurettu. Oli aloitettu ja revitty. Krapulassa ei tule mitään. Piti siis saada "pehkukasa" liikkeelle. Nyt on kymmenen päivää ähelletty ja vielä pitäisi saada Hilde häkkiin. Eipä hätää. Jätetäänkin löysään hirteen hikoamaan. Kyllä G. tämän painaa ja muutama tuhat kappaletta menee ostajille vanhasta muistista.
  3. Tuula oli seurannut tuskaista kirjoittamista ja kun Mauri poikkesi kylille, pisti Tupu paprut pakettiin ja postiin. " Minä kyllä luulin, että se oli jo valmis, vilkaisin loppua ja ihan näytti siltä, että Lars Q. ja Susikoski jo rupesivat asian kunniaksi dokaamaan. Kustantajakin taas soitti." Mauri tulee työpisteeseen ja kuulee tapahtuneesta. (katsopa tai oikeastaan kuuntele juutuubista muutama "Hitler kuulee" - juttuja, tässä olisi yksi hyvä aihe) No, Mauri onkin vain pikatuohtunut. Pian hän huomaakin, että T. on tehnyt nerokkaan tempun.
  Gummeruksella ei kellään ole aikaa tuota teelmää lukea. -No nytkö se viimein tuli. Äkkiä painoon!
  (Kirjassa onkin G:lle epätyypiliseen tapaan melkoisesti painovirheitä.)
  
  Oikeastaan se lopetus ei olekaan, miten tuon nyt muotoilisin...ei nyt löydy sopivan neutraalia. Kun asiaa hetken sulattelin, niin onea oloni väistyi. Kuvittelen tässä, miten Hilde Päilyväsilmä hikoilee.
  Muistin mitä Veikko Huovinen totesi ohjaajalle, kun Koirankynnen Leikkajan valmiina näki. "Voihan sen noinkin nähdä.." Vai oliko se tehdä.
  

• ---

  nimimerkki

  Shuh

  17.9.2021 klo 12:38
  Joskus muinoin olin tämän lukenut, ja muistikuvani siitä oli mitäänsanomaton. Muistikuva oli väärä. Kirja on paljolti klassinen dekkari, vaikka pitkään yli puolivälin saa lukija ihmetellä, että pitääkö Susikosken tällä kertaa tyytyä jalokivivarkauden selvittelyyn, ennen kuin tarina vaihtuu murhatutkinnaksi. Kertomus on tiivis ja mukaansatempaava, kerronta sujuvaa ja keskittynyttä vailla turhia "sivuhyppyjä", vuoropuhelut luontevia. Sivulla 113/165 aavistin syyllisen, vaikka mitään varsinaista vihjettä tekstissä ei siihen kyllä annettu. Sivulla 73 jälleen Maurin tuotannossa usein esiintyvä elämänviisaus: pikkupomojen kanssa ei kannata neuvotella, heti vaan isojen päälliköiden luo niin asiat etenevät! Sivulla 14 Mauri antaa toisen päähenkilönsä muistella Inarin kuuluisaa Ukonsaarta "melko matalaksi ja mitättömäksi"; kuvaus on mielestäni kyllä tältä osin tarpeettoman väheksyvä. Loppu on todella erikoinen tarinan jäädessä ikään kuin kesken. Paha ei saa palkkaansa, mutta teksti antaa vihjeen siitä, että rosvon piina ei suinkaan ole ohi vaan vasta alussa. Susikoski kun ei hellitä! Jatko vain jäi Maurilta kirjoittamatta valitettavasti... Mielestäni Sariolan dekkareita parhaasta päästä. Sariola-asteikollani (4-10) annan arvosanaksi 9.

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »