Lukupiiri

« aihelistaan

Ravintolaillanvietto Maurin kirjoissa


  • nimimerkki

    Inkeri Junnila

    11.10.2020 klo 22:19
    Maurin kirjoissa on useita hyviä kuvauksia ravintolaillanvietoista sekä niissä juoduista juomista ja syödyistä ruuista.
    Kirjassa Punainen laituri juotiin ”taivascocktailia” Kappelissa, jonka koostumus oli seuraava: Neljännes viskiä. Kanadalaista, Four Roses. Neljännes vodkaa Stolitshnaja. Neljännes sherryä. Dry Sack. Neljännes sitruunamehua. Kirsikka ja jäätä. Välillä ruokalajit ovat tuntemattomia, kuten kirjassa Susikoski päiväntasaajalla Papuja Francaise osotautui vain ruskeiksi pavuiksi ja käristetetyiksi pieniksi lihapaloiksi.

    Mitkä kirjojen kohdat saavat lukupiiriläisten veden kielelle tai kurkun tuntumaan kuivalta? Tai oliko jossain kirjassa riemukas seurue, jossa itsekkin olisit halunnut olla mukana?

  • nimimerkki

    ukkelo

    12.10.2020 klo 06:47
    Olen keskustellut kerran Mauri Sariolan kanssa puhelimitse. Soitin, juovuksissa. Selvin päin en olisi tohtinut. Puhelimesta kuului römeä, mutta ystävällinen vastaus, että kiva kun soitit, mutta nyt on vastustajan matti paria siirtoa vailla. Vuosi oli arviolta 1978. Asustimme siinä Agricolan kirkon liepeillä Etelä-Helsingissä ahtaissa olosuhteissa. Toisen kerran tapasin komean pariskunnan, Tuulan ja Maurin Agricolan kirkon puistossa, mutta rohkeus ei vielä silloinkaan riittänyt morjenstamaan.

    Vaikka itse otan reippaastikin, niin eniten nautin kuvauksesta yhdestä oluesta, jonka Susikoski nautti ravintola Sinisessä Lyhdyssä. Kyse on mielestäni Sea Horsesta eli Sikalasta. On tullut siellä käytyä muutoinkin kuin Maurin synttäreillä. Toinen upea kuvaus löytyy kirjasta Niin roiskuu kuin rapataan, jossa yritetään alkoholin voimalla siirtää morkkista vielä hetki upeissa maisemissa, joka taisi olla Naantalin kylpylä. Maiseman ja tunnelman kuvaus hakee vertaistaan suomalaisessa kirjallisuudessa.

  • Matti Nummenpää

    12.10.2020 klo 07:28
    Mennäänpä aluksi arvokkaaseen paikkaan ja syödään hyvin. Isänmaan partureissa ollaan pienessä seurueessa Kalastajatorpalla.

    Kolmikko johdatettiin pyöreän ravintolasalin merenpuoleiseen pöytään ja hovimestari veti esiin lehtiönsä.
    Mitä herrasväelle saisi olla?
    Lievästi vaivautunut Säkiä mietti hetken, millä olisi sopiva aloittaa. Loistelias ympäristö vaati varmaan oman tyylinsä. Hämmennyksissään hän muisti aluksi vain sen, että sampanja sopi melkein tilanteesa kuin tilanteessa ja pyysi tuomaan sitä.
    Mitähän merkkiä?
    Uusi tukalahko tilanne oli heti edesä. Anita silmäili pöydän takaa tyynenä, huoliteltu make-up kasvoillaan, ja nuorempi sisar kiinnitti virkeän katseensa illan isäntään.
    Voitteko suositella jatain? Säkiä kysyi hetken mietittyään.
    Hovimestari mainitsi merkin, jota Säkiä ei tuntenut. Hän nyökkäsi välinpitämättömästi:
    Sopii.
    Kiitos. Hovimestari kumarsi. Ottaisin illallistilauksen samalla kertaa, jos se ei herraväelle tuota haittaa.
    Kun Säkiä tyytyi jälleen vain nyökkäämään, mutta ei vastannut, hovimestari ja Anita vaihtoivat huomaamattoman katseen. Sitten hovimestari tiedusteli:
    Saanko vapauden suositella myös eräitä erikoisuuksiamme?
    Säkiä liikautti hieman pöytäliinalla lepäävää kättään. Mielihyvin.
    Aluksi ehkä kaviaaria?
    Sehän voisi olla sopivaa.
    Säkiä vilkaisi kysyvästi Anitaa. Tämä taivutti hyväksyvästi päätään.
    Sitten ehkä hummeritäytteinen vol-au-vent?
    Anitan nyökkäys vahvisti jälleen asian.
    Kyllä, sanoi Säkiä.
    Meillä on myös erityisen hvyä tournedos.
    Se myös.
    Entä sen jälkeen ehkä palava vanukas? Se on myös erikoisuutemme.
    Kyllä.
    Ruoan jälkeen mahdollisesti espressokahvia konjakin kera?
    Juuri niin.
    Mitähän konjakkia?
    Tähän Säkiä osasi vastata:
    Martellin VSOP lienee sopivaa.
    On kyllä, sanoi Anita.
    Muut juomat sitten? Sopiiko vodka kaviaarin kanssa? Ja muuten läpi illallisen samppanja.
    Sopii mainiosti, virkkoi Säkiä.

    Nuorempi sisar oli haltioituneen mykistyneenä seurannut Säkiän yksitavuisia myönnytyksiä. Hovimestari kiiruhti notkeasti noutamaan ensimmäistä samppanjapulloa. Meri sädehti ruudun ulkopuolella ja heijasti laskevan auringon loistoa. Sali oli valoisan viihtyisä ja sen pehmustetussa ilmapiirissä kantautuivat kilahdukset ja puheensorina vain vaimean hillittyinä.

  • nimimerkki

    Magisteri

    12.10.2020 klo 09:28
    Mieleen jäi jouluillallinen kirjassa Susikosken elämän kevät ( muistaakseni), kun Susikoski miettii, mitä kannattaa syödä ja mitä saa muualtakin. Lisäksi kyseisessä paikassa oli tarjolla kaikkia Suomessa myytäviä olutmerkkejä.

  • nimimerkki

    Raimo Jokisalmi

    14.10.2020 klo 15:39
    "Hotelli Helsingin yläsalissa oli entistä lumoa, siellä esiintyi ravintolakulttuuri parhaimmillaan ja puhtaimmillaan. Pöytäliinat hohtivat, matto oli pehmeä, ja kultaiset kalakuviot peräseinällä kiiltelivät valossa tummaa taustaa vasten. Täällä ei mikään kolissut eikä kaikunut häiritsevästi; sisustus imi äänet ja viereisten pöytien puheensorinan, mutta akustiikka oli silti sellainen, että se teki pianomusiikille oikeutta. Soitossa ei ollut mitään rämisevää ja kovaa, se soi sille, joka halusi kuulla, viihdytti yksinään istuvia, antoi toisiinsa kiintyneitten ihmisten ajatuksille lentoa. Mutta mikäli jossakin pöydässä oli paneuduttu hiljaisen liikeneuvottelun ydinkohtiin, ei soitto häirinnyt vaan antoi ainoastaan taustan.
    Myös palvelu oli moitteetonta. Jokaisen tarjoilijan takki oli tahrattoman valkoinen, viinurit olivat hillittyjä ja kohteliaita, naistarjoilijat hauskannäköisiä ja hyvinhoidettuja. Täällä ei tarjoilijalle tarvinnut huutaa, ei tarvinnut huitoa eikä napsutella sormiaan - tuskin sellainen tuli kenellekään asiakkaalle edes mieleenkään. Nyökkäys tai silmäluomen räpsähdys riitti; tarjoilija oli samassa liikkeellä ja asiakkaaseen vähänkin tutustuttuaan tuntui jo etukäteen ainakin puoliksi arvaavan asiakkaan toivomukset.
    Kaikkea valvoi vanha hovimestari, joka näytti olevan aina läsnä silloin kun tarvittiin, mutta täysin näkymättömänä muulloin. Hänellä oli ohut, taaksepäin suittu tukka, uurteiset kasvot ja silmissä ilme, jonka vivahdusrikkauteen tuhannet vuosien kuluessa ohi kulkeneet asiakkaat olivat antaneet kukin oman häviävän pienen sirpaleensa."

    Näin kuvaili Mauri Sariola helsinkiläistä ravintolaelämää romaanissaan Punainen laituri vuonna 1962. Taidatkos tuon paremmin ilmaista. Jotenkin tuosta ajankuvasta tulee kaihoisa mieli. Se on kadonnutta aikaa mitä suurimmassa määrin. Tuollaisia ravintolasaleja Suomesta tänä päivänä löytyy vähän, tuskin sitäkään. Tilalle ovat tulleet pubit, joissa istutaan päällysvaate yllä ja villapipo tiukasti silmillä. Taustalla soi karaoken mölinä.

  • nimimerkki

    Kimmo Linnavuori

    15.10.2020 klo 23:05
    Petroskoin keltaisessa kissassa on varsin tiivistunnelmainen ravintolakohtaus, missä romaanin päähenkilö toimituspäällikkö Samuli Ilvesoja on heti Petroskoin matkalta palattuaan kutsunut rikostarkastaja Susikosken illastamaan kanssaan ravintola Klaus Kurkeen. Ilvesoja on etukäteen maininnut, että hänellä on tärkeätä asiaa, mutta hän pitkittää sen esille ottamista. Niinpä kirjkassa kuvaillaan yksityiskohtaisesti, mitä ruokalajeja nautittiin ja mitä niiden kanssa juotiin. Ja kaikkien näiden ajan keskusteltiin niitä näitä. Vasta kahvin ja konjakin äärellä Ilvesoja ottaa esiin Petroskoista tuomansa balettitanssija Matilda Ksesinskajan äärettömän arvokkaan korvakorun Venäjän vallankumousta edeltävältä ajalta kertoen siihen liittyvän huikean tarinan ja sitten myös lähestyy Petroskoissa Hotelli Pohjolassa sattunutta kuolemantapausta.

    Mauri on tässä erittäin taitavasti kuvannut aterian etenemistä ja näiden kahden ystävyksen keskustelua hyvän ruoan ja laadukkaiden juomien äärellä ja sen myötä tunnelman tiivistymistä. Lukijakaan ei varmasti malta jättää tätä illallista kesken.

    Pienenä detaljina hauska kuriositeetti. Kirja on ilmestynyt v. 1980, jolloin alkoholin mainoskielto oli nykyistä tiukempi, joten Koskenkorvan nimeä ei voinut siinä mainita. Niinpä suora lainaus: "Alkupaloiksi tarjottiin konjakkigraavattua lohta. Sen kanssa sopi huurteinen 013 mainiosti." 013:han oli siihen aikaan Koskenkorvan koodinumero Alkon hinnastoissa.

  • nimimerkki

    puttonen

    17.10.2020 klo 12:56
    Iivarinen: "Niin. Ehdonalaista vapauttahan tässä nyt nautitaan."
    Susikoski: "Kyllä tässä kohta nautitaan vähän muutakin...".

    "Tarjoiluvaunut rullasivat pöytää kohti.
    Siellä tuotiin uunissa paistettua lohta. Persiljaperunat, vihreä salaatti ja viinietikkakastike olivat jo pöydässä valmiina.
    Vaunut pysähtyivät.
    Uhkeat kalansiivut valeltiin arvokkain menoin konjakilla. Liekit hulmahtivat. Laseihin kaadettiin chablista, vuosikertaa 1977. Susikoski ja Iivarinen seurasivat rituaalia ilmeet arvokkaiksi järjestettyinä.
    Maistettiin ensimmäiset palat.
    Iivarinen ummisti silmänsä, tunnusteli makua hartaana, nielaisi ja sanoi: - Ei voi moittia.
    - Ei voi, myönsi Susikoski.".
    (Ravintola Havis Amanda, Susikosken omatunto)
« aihelistaan

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »

Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Ravintolaillanvietto Maurin kirjoissa