Lukupiiri

« aihelistaan

Joulukuu 2020 Armeija piikkilankojen takana


  • Matti Nummenpää

    1.12.2020 klo 07:26
    Vuoden viimeisessä kuukaudenkirjassa otetaan vähän vaikeampi rasti.

    Tässä kirjassa Mauri Sariola on antanut puheenvuoron niille jotka on virallisesti haluttu unohtaa.
    Heidän kohtalokseen koitui henkiinjääminen taisteluissa, joissa heidän toverinsa kaatuivat.
    Siksi heille ei ole koskaan tarjottu sotasankarin sädekehää. Kuitenkin he joutuivat kestämään kohtaloita, jotka usein edellyttivät poikkeuksellista sankaruutta.
    He ovat sotavankeja, ja ’Armeija piikkilankojen takana’ on kertomus heidän kokemuksistaan.
    Sariola on tehnyt kirjansa yhteistyössä Sotavangit r.y:n kanssa. Hän on haastatellut lukuisia eri alueilla ja erilaisissa olosuhteissa olleita vankeja; mukana on myös kuvauksia suomalaisten kohtaloista saksalaisina vankeina. Näin on saatu aikaan kirja, joka antaa paljon uutta tietoa unohduksiin painetuista asioita; tietoa johon vieläkin saatetaan suhtautua arkaillen, mutta jonka tahalliseen unohtamiseen ei enää ole syytä.
    Sariola itse on jättäytynyt teoksessa taka-alalle: hän on halunnut välittää haastateltavien kokemukset mahdollisimman aitoina. Ja kertomuksia lukiessa huomaa, että totuus on ollut sotavankien kohtaloissa monin verroin jännittävämpää ja dramaattisempaa kuin taru. Jännityksen mestarin tämänkertainen aineisto ei oli kaivannut tehokeinoja.

    MS - Int.

  • nimimerkki

    Serambleri

    7.12.2020 klo 20:37
    Eilen 6.12. illalla odoteltiin(alle kymmen hlö) PMVS:n kerhotalon pihassa, että kello antaa käskyn ryhtyä lipunlaskuun. Yksi kaveri kysyi minulta, miten juhlapäivää vietin. Kerroin, että luin Mauri Sariolan muunnelmat teemasta Ivan Denisovitsin päivä Vankileirien saaristossa. Että mitä, sanoi. No, helpotin sanomalla, että Armeija piikkilankojen takana oli kyseessä. Sanoi kirjasta joskus kuulleensakin. Tuumi, että kas kun se uskallettiin silloin julkaista...ehkä eivät kertoneet Kekkoselle. Rauhoitin sanomalla, että kirja ei ole mitenkään suuressa määrin neuvostovihamielinen. Sota on näet sotaa ja sen sotilaat molemmin puolin tietävät. Palataan sinne piikkilankojen taakse myöhemmin jos keskustelu viriää.

    Kello tuli kahdeksan, ja kunniasignalistimme kohotti kultaisen torvensa ja kajautti pätkän oi, kallis Suomenmaata oikein väristysten kera. Huomio, katse oikeaan - päin, lippu alas ja taitoksiin. Kipattiin jumprut asian kunniaksi.
    Paikalla oli myös seuran kalenterivastaava. Hänen kuuluu vahtia, ettei vuoden mittaan pääse mikään juhlaa edellyttävä päivä jäämään ilman tarvittavaa huomiota. Juhlavahti sanoi siinä, että eipä panna lippua yläkaappiin, koska huomisen 7.12. kohdalla on allakassa sydämen kuva ja merkintä "Mrs. P.H."
    Koska juhlamerkintöjä (useimmat toki sydämettömiä) kalenterissamme on paljon, tottakai, on ymmärrettävää, vaikka ei mitenkään hyväksyttävää, että eräs nuorempi jäsen lipsautti mitäpä merkitsee tuo? Häntä valistimme, että kyseessä on Mrs. Pearl Harbor. Me kyllä liputamme ja rouvistolla vahvennettuna kohotamme jumprulliset sitä vahvemmin makeutettua tuotettamme merkkipäivän kunniaksi.
    Signalisti pahoitteli ei pääsevänsä mukaan koska hän on lupautunut naapuripitäjään HonkaVierteen salapikkujouluihin soittamaan hei tonttu-ukot hyppikää ja myös sitä laulua missä juodaan lientä ja mennään koloihin alle sillan.
    Kun pihasta hiljakseen erkanimme, kuului pimeästä, poispäin keinahtelevan signalistin suunnasta lähes tunnistettavasti trumpetilla tapailtuna ennakoiva onnittelulaulu Mrs. P.H. lle "tula Tuulan tulituli tei..."

    Kalenterivahti muistutti, että ei tällä hyvä, sillä 8.12., siis ylihuomenna jatketaan lipputangon ympärillä, koska Sibelius.
    Emme ota paineita, meillä riittää aineita.



  • nimimerkki

    Serambleri

    21.12.2020 klo 21:12
    Tarttis hei tehdä jotakin, armeija on yhä piikkilankojen takana sen suuremmitta keskusteluitta. Kiireitä on pitänyt, sen ymmärtää. Koronaa ja joulua ja nytkin Jupiter ja Saturnusko se on, kuulemma ovat unohtaneet tur-va-vä-lin ja loistavat lähes päällekkäin. Tuli mieleen itämaan tietäjien tähtimajakka.

    Kun jouluradio autotallin askarteluosastossa äsken julisti, että "tulkoon toivo kansoille maan, pääsköön vangit vankiloistaan..", piti ruveta asialle.
    APT oli minulla melkoisen huonolla luvulla, en oikeastaan muistanut kirjan rakenteestakaan mitään. Olipa hyvä, kun tuli luetuksi.
    Nyt, kun kirjan ajatuksella luin, tulee lausuttavaksi että tällä kirjalla on se niin sanottu missio, olemisen tarkoitus.
    Kirja on tehty noin kaksikymmentäviisi vuotta kertojien Suomeen paluun jälkeen. On syytä olettaa, että kertojien muistikuvat ovat sopivasti selkeytyneet ja hioutuneet. Sariola sitten hoiteli lopun varmaan, helposti luettavaan ja tunnistettavaan tyyliinsä.
    Kirja on rakenteeltaan kuin Aromat-pöytämauste. Ai, mitä tarkoittaa? Selitän, jos hämmennystä ilmenee. Hyvä vertaus kuitenkin, koska on oma keksimäni...

    APT on oikein sopiva annettavaksi henkilölle, joka ei tiedä sotavankiasiasta paljon mitään ja jota se ajan kanssa paraneva tauti, nuoruus jossain määrin vielä vaivaa. Kirjassa on helppolukuisessa muodossa annettu kuvaa siitä, mistä oli kysymys.
    Jo alkukuusta mainitsin siitä, että kirja on sopivasti "puolueeton" jos sana nyt tähän survotaan. Suhteellisen kiihkotonta kerrontaa, jossa ainakin väliin tuli kuva, että ihmisiä ne ovat siellä piikkilangan toisellakin puolella. Venäläisiä ei ainakaan liian kanssa demonisoida. Sotilaistahan on joskus sanottu, että ihmisistä nekin on tehty, vain koulutuksella pilattu.

    Oli oikein hyvä, että Mauri tämän kirjoitti, tai siis houkuteltiin/vaadittiin kirjoittamaan. Muistelijat ovat kehunsa ansainneet.
    Kirjassa on herkullisia kuvauksia. Joulun nyt lähestyessä mainitsen kapteeni Vorobjevin joulupuheen.

    Paljonkohan tätä kirjaa muuten myytiin? Minulla on neljäs painos.

    Missä muualla Maurin tuotannossa "kiskot kiiltää, stoke savuaa"? Vastauksia tälle palstalle. Mukaan vaan, sanoi Kamppuri!


  • nimimerkki

    Magisteri

    22.12.2020 klo 12:26
    APT lukematta vielä, mutta Viiden tien risteyksessä ”kiskot kiiltää, stoke savuaa”.

  • nimimerkki

    Serambleri

    31.12.2020 klo 17:26
    Kuukausi loppuu, vuosikin käy vähiin. Armeija on sanut olla aikalailla rauhassa piikkilankojen takana. Puolestani katson, että tämä oli tässä, causa finita, ellei erityistä syytä ilmene.
    Sitä ennen hetkinen vielä.
    Nyt mahdollisen lukijan pitää lukaista Intendentin kirjoitus otsikosta Lavean tien laki, 31.12 klo 11.59.
    No niin, on siis luettu, hyvä, nyt jatkoon.

    Tekstissä mainitaan "hyvät stilistiset kyvyt". Niitä on kyllä käytetty, kun on tehty noita Hesarin toimitukselle laadittuja näyttötekstejä. Sujuvaa kerrontaa. (Mistähän se Suruttoman Sariolan Humu-Eeva & co paikalle paukahti, onko ollut joskus lehdessä tuokin?)

    Kun APT:n luin tuli hakematta mieleen että noita kykyjä on tuonkin kirjoittajalla ollut. Heräsi kiinnostus tietää, miten tarkoin kirjaan päätynyt teksti on seuraillut nimettyjen sotavankeudessa olleiden kertomaa/kirjoittamaa, en tiedä, missä muodossa kertomukset on Maurille toimitettu.
    Mahtoivatko kertojat tarkastaa tekstin ennen painoon menoa?

    Lopuksi tältä paikalta: APT on hyvä kirja ja eräs harvalukuisista poikkeuksista Maurin tuotannossa: se on opettavainen. Kiitos kirjoittajalle ja Gummerukselle.

    Hyvää vuodenjatkoa Sinulle lukija! Varovaisesti nyt niiden rakettien kanssa niin loppuvuosi menee onnellisesti. Erityishyvää sitten vuodelle 2021!
    PMVS on sopinut, että meillä ei paukutella. Koirat pelkää. Paukut voidaan ottaa ja otetaankin. Rouvajaosto otti myös kantaa: Meillä ei pelätä, meillä ei surra, iske ja murra!
« aihelistaan

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »

Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Joulukuu 2020 Armeija piikkilankojen takana