Lukupiiri

Isänmaan parturit

• ---

  nimimerkki

  Inkeri Junnila

  17.7.2021 klo 09:25
  Iltasanomissa on Tuomas Mannisen kommentti kirjoitus otsikolla "Mauri Sariola murisee haudan takaa Tytti Yli-Viikarille". Kommentissa Isänmaan parturit kirja on hyvin esillä.

• ---

  nimimerkki

  Shuh

  21.10.2022 klo 10:50
  Vähälle huomiolle on jäänyt lukupiirissämme tämä Maurin hänelle kai varsin vieraaseen ympäristöön eli politiikan maailmaan sijoittuva mainio varhainen teos. Muistikuvani tästä kirjasta olivat yli 20 vuoden takaa ja aika hatarat, eivätkä odotukseni uuden lukukerran osaltakaan olleet siis korkealla. Yllätyin kumminkin todella myönteisesti. Kertomus oli vetävä, se teki mieli "nauttia" yhdellä lukukerralla, mutta siihen nähden sivuja on kyllä liikaa. Kaiken kaikkiaan poikkeava tuotos Maurilta, vaikka löytyväthän sieltä tarkkaan lukien tutut maurismitkin: naisten kapeat nilkat, monet kosteat illalliset ja krapulaiset aamut, konservatiivinen maailmankuva, oikeamieliset jämerät juristit ja kunniantuntoiset reservinupseerit - unohtamatta tietenkään iältään varsin epäsuhtaisia pariskuntia.
  
  Päähenkilö on Asser Säkiä, varakkaan maatalon kolmikymppinen poika, joka on pyhittänyt elämänsä yhdistystoiminnalle ja politiikalle. Kotitilasta huolehtii perikunnan toinen osapuoli, velimies Tuomo, joka pikku hiljaa lunastelee Asserin osuutta itselleen. Noilla rahoilla Asser elelee. Asseria ajavat eteenpäin vilpitön huoli yhteisestä hyvästä, maaseudun asian puolustaminen, maahenkinen idealismi ja oikeudenmukaisuus. Hän on suosittu hahmo kotiseudullaan. Kuten arvata saattaa, eteneminen poliittisella uralla tuo eteen kompromisseja, lehmänkauppoja, oman edun tavoittelijoita, katteettomien lupausten antajia, juonitteluja ja omaatuntoa koettelevia vaatimuksia monilta tahoilta. Etenkin puoluekuri näyttäytyy kirjassa melkoisena peikkona ja poliitikon kahlitsijana. Periaatteen miehenä Asser joutuu kahnauksiin kaikkien näiden ilmiöiden viidakossa. Puolueen johdon kanssa hän riitautuu, kun lyöttäytyy yhteen puolueen vähemmistössä olevan "veteraanisiiven" kanssa. Tuo siipi koostuu vanhoista kunniantuntoisista periaatteen miehistä, joille puolueen nykymeno ei tunnu mieluisalta. Tie vie kumminkin helposti eduskuntaan ja aina ministeriksi saakka, päätyen lopulta korkeaan virkamiesasemaan valtionhallinnossa. Urakehitys sinänsä on kyllä epäuskottavan nopea ja suoraviivainenkin. Huomata kannattaa, että periaatteellisuudestaan huolimatta Säkiä ei ilmeisesti pysty vaalilupauksiaan lunastamaan hänkään, ei edes ehdi, koska tie vie niin nopeasti virkamieskuntaan. Tämän puolen Mauri jättää miehen urakuvauksesta mielestäni lähes kokonaan käsittelemättä.
  
  Kertomus on tyypillisesti politiikan maailmaa kovasanaisesti ja kieltämättä hieman populistisestikin kuvaava pamfletinomainen, arvosteleva ja kritisoiva kirjoitelma. Miten juonittelevassa ympäristössä aidosti rehellinen ja hyvää tarkoittava poliitikko joutuu kieroilujen uhriksi, ja miten asioita viedään eteenpäin kabinettikeskusteluilla ja yllättävilläkin lehmänkaupoilla. Suoranaisesta lahjonnasta ja muista epärehellisyyksistä puhumattakaan. Opetuksenomaisesti oikeamielisyys ja rehtiys perivät kuitenkin voiton. Tähän "opetukselliseen" puoleen nähden pidän kirjan loppua hieman kokonaisjuoneen sopimattomana. Asserin varsin nopea siirtyminen virkamieskuntaan, tosin eräänlaiseen oikeamielisyyden linnakkeeseen valtion tarkastusvirastoon, lopettaa tarinan ikään kuin puolitiehen. Jää vaikutelma, että mies väsyi politiikassa taistelemiseen ja halusi tasaisempaan ja selkeämpään tehtävään; ei siinä vaiheessa enää painanut maaseudun asian puolustaminen eivätkä kotipuolen tiehankkeet, suuren äänestäjäkunnan mielipiteistä puhumattakaan. Lupaava ura poliitikkona jää kesken. Yhteys tuoreeseen tapaukseen "Yli-Viikari" on selkeä siltä osin, että ei ole Asserillakaan mitään pätevyyttä vaativan viran hoitoon niin kuin ei tosiasiassa ollut Yli-Viikarillakaan. Puhtaasti poliittinen oli miehen nimitys. Säkiällä sentään vielä ainakin siinä vaiheessa riitti oikeamielisyyttä ja suoraselkäisyyttä. Toivottavasti meni jatkokin paremmin kuin Yli-Viikarilla...
  
  Kirja on mukaansatempaavaa luettavaa. Siinä on huumoria, tapahtumia, jopa jännitystä. Vuoropuhelut ovat luontevia, sanailussa ei ole teennäisyyttä eikä kömpelyyttä, jollaista Maurilta toisinaan löytyy. Ajankuva on uskottava. Henkilöhahmot ovat nekin todellisen tuntuisia, lieneekö niissä jotain piirteitä vahvasti otettu tuon ajan tunnetuista poliitikoista? Tarina menee myös jännitteisenä loppuun saakka: loppuosasta puuttuu kokonaan Maurille niin usein tyypillinen hätäilyn ja kesken lopettamisen tuntu. Loppuratkaisu sinänsä lienee pääosin odotettu, mutta se on kuitenkin hyvin kirjoitettu ja hyvin kuvattu. Mielenkiintoinen on kysymys, edustiko Asser Säkiä jollain tavalla "Mauria poliitikkona". Eli oliko hän sellainen poliitikko, jollaisen kirjailija olisi uskonut itsestään tulleen, jos olisi sille tielle lähtenyt. Kaukaa haettu ajatelma ehkä, mutta kun tietää Maurin tavan ujuttaa itsensä ja maailmankuvansa muodossa tai toisessa kirjojensa hahmoihin, niin on tämmöinenkin kysymys aiheellinen.
  
  Erinomainen aikaansaannos Maurilta, hänelle kirjailijana oudolta elämänalueelta. Arvosana 9½.

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  21.10.2022 klo 19:47
  Jostakin olen kuullut tarinan, että Mauri teki tätä kirjaa pitkään silloisen HS:n poliittisen toimittajan (nimeä en muista) kanssa. Sitten tuo poliittinen toimittaja lähti vuodeksi armeijaan tai ulkomaille ja kirja ilmestyi sillä aikaa pelkästään Maurin nimellä. Tarina kertoi vielä, että Mauri ja tuo toimittaja eivät sen jälkeen kaveeranneet. Mitä kulisseissa tai niiden takana on tapahtunut, jäänee arvoitukseksi, mutta jostakin Mauri tätä kirjaa kirjoittaessaan sai osuvaa tietoa politiikan kentältä. Siitä osoituksena jo se, että UKK repi hyvät pelihousunsa eikä Maurin tarvinnut koskaan miettiä mitä laittaisi päälle linnan kutsuille Itsenäisyyspäivänä.

• ---

  nimimerkki

  Shuh

  22.10.2022 klo 08:24
  Jotain tällaista todella uskon kirjan taustalta löytyvän. Apua ja ajankohtaista tietoa politiikan maailmasta maestromme on taatusti saanut, ja mistäpä sitä tuolloin olisi yhtä helposti saanut kuin toimittajakollegoilta. Voi jopa olla, että koko kirjan idea on siltä suunnalta lähtöisin. Ja moinen välistävetokin olisi kyllä Maurilta helposti onnistunut. Mutta mietityttämään on jäänyt tuo huhu UKK:n noin vahvasta suuttumisesta kirjaan: oliko siinä jotain niin ajankohtaista ja todellisiin tapahtumiin pohjaavaa, että aihetta moiseen suivaantumiseen oli? Ja mistä tuo tieto UKK:n reaktiosta on alunperin lähtöisin?

• ---

  nimimerkki

  Magisteri

  22.10.2022 klo 16:12
  UKK:n suuttumuksella on helppo selittää monet Maurin omasta mielestään vastukset, mm. linnan juhlille pääsemättömyys, ylentämättömyys, muu palkitsemattomuus jne. Tuo Koiviston kaudelle asti kestänyt ylentämättömyys tuntui olevan Maurille poikkeuksellisen kova paikka. Onko Kekkonen esimerkiksi päiväkirjoissaan maininnut koko asiaa vai onko kyseessä Maurin itsensä tekemää, mutkat suoriksi -tulkintaa, joka on lähtenyt elämään omaa elämäänsä? Maurilla oli kuitenkin rattijuopumustuomio takanaan ja ainakin ennen semmoinenkin saattoi vaikuttaa. Nykyään eivät ainakaan poliitikkojen tuomiot vaikuta.
  
  Mauri piti sotilaiden eliittinä Mannerheim-ristin ritareita eikä aiheetta. Heistäkin useampi kuin yksi meni hautaan siinä arvossa, jossa oli ritariksi tulon hetkellä, joukossa oli niin aliupseereita kuin upseereitakin aina kenraalitasolle asti. Viimeinen 2000-luvulla. Ei tullut ylennyksiä Paasikiveltä, Kekkoselta eikä muiltakaan. Maurin sotilaalliset ansiot olivat kuitenkin hieman pienemmät.
  
  Kyllähän Kekkonen olisi vetänyt nimen ylennyslistan alle eikä olisi tainnut paljoa tarkastella, ketä listalla oli, jos semmoinen olisi hänen eteensä tuotu. Kertoiko Keinosen muistelmissaan ”Huipulla”, että Kekkonen olisi harmitellut aikanaan, että oli tullut ylentäneeksi ”Palle” Palmrothin ja Niilo Tarvajärven? Olihan Kekkonen pitkävihainen, mutta oliko ”Partureissa” sitten poikkeuksellisen kovaa kritiikkiä suomalaista politiikan tekoa kohtaan?
  
  Pitäisi varmaan lukea kirja uudelleen, kun se hyllystä löytyy.

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  22.10.2022 klo 17:42
  Aivan loistavia nuo puolueiden nimet. Lue, ja nauti!

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  23.10.2022 klo 00:05
  Valtiotieteen maisteri Antti Pullinen teki Isänmaan parturien ilmestymisaikaan opinnäytettään vaaliaiheesta ja oli uutistoimittajana Ludviginkadulla UP-uutistoimituksessa. Hän toimi 11 vuotta eduskuntatoimittajana, siitä 6 vuotta Maurin naapurina HeSa:n toimituksessa. Antti Pullinen muistelee asioita vuonna 2008 "Mauri Sariolan seurassa-lehdessä" (s. 10-12).
  
  "HeSan politiikan yhtenä toimittajana oli vauhdikas Seppo Valjakka, jonka nähtiin istuvan Maurin kanssa päät vastakkain Pik-Nikissä ja Klaus Kurjessa. Sepolta sai sitä taustatietoa politiikasta, jota Seppo ei voinut lehteen painaa. Tai joihin Mauri muuten toisenlaisissa piireissä kiertäneenä, nyt ei ollut perusteellisesti tutustunut. Oliko veljeksillä tarkoitus kirjoittaa "Parturit" yhdessä? Seppo oli välillä vuoden Amerikassa ja sen päälle armeijassa. "Parturit" olikin välillä tullut painosta ja Sepon parista kitkerästä repliikistä on voinut päätellä, että yhdessähän se oli pitänyt tehdä. Tästä ollaan HeSan piireissä edelleenkin samaa mieltä. Mauri ja Seppo eivät enää olleet parhaita kavereita.".
  
  Antti Pullinen on muistellut samaa asiaa jo vuonna 2004 "Ampiaiskesä-lehdessä" (s. 6-8). Isänmaan parturit-kirjan kannen suunnitteli Martti A. Mykkänen (1926-2008), joka teki kannen myös neljä vuotta aiemmin ilmestyneeseen vielä tunnetumpaan teokseen - Väinö Linnan Tuntemattomaan sotilaaseen.

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »