Lukupiiri

« aihelistaan

Viiden tien risteys

  • nimimerkki

    Shuh

    25.8.2021 klo 09:30
    Vaikka olen Maurin tuotannon lähes kauttaaltaan kahlannut läpi, niin vasta nyt pääsin tutustumaan tähän teokseen. Sehän on käytännössä muistelma kirjailijan omasta RUK -kurssista. Miten paljon siinä on suoraan Maurin itse kokemaa, ei selviä. Ilmeisesti kuitenkin varsin paljon.
    Varsinaista kantavaa juonta tai edes teemaa ei romaanissa ole. Pääpaino on mielestäni ennen muuta henkilökuvauksissa, ne ovat onnistuneita ja osin yllättäviäkin. Maurillahan ei juuri vasemmistosympatioita ollut, mutta tässä kirjassa hänellä esiintyy melko myönteisessä valossa jopa sellaisia omannut upseerioppilas. Jollain tavalla tämän henkilögallerian kuvauksessa ilmenee muutoinkin sellaista suvaitsevaisuutta ja ymmärrystä eri tavoin ajattelevia ja toimivia henkilöitä kohtaan, että sitä ei voi mitenkään tyypillisenä Maurille pitää. Jopa itse päähenkilö ei ole ihan sellainen "raikulipoika", jollaisia Maurin päähenkilöt tuppaavat tyypillisesti olemaan.
    Kurssin toiminnallisen puolen kuvaus ei ole kovin onnistunut. Koulutuksen sisältöä olisi ollut hyvä kuvata laajemmin. Nyt kuvaus painottuu aivan liikaa "höykytykseen" ja suoranaiseen simputukseen. Jotenkin uskallan epäillä, että ihan kuvatun kaltainen ilkeämielinen ja tarkoitukseton simputus ei olisi rintamalta tulleiden miesten keskuudessa onnistunut, ei enää ainakaan vuoden -44 loppupuolella, eikä Maurin esittämässä laajuudessa.
    Varsinaiset "kliimaksikohdat" kertomuksesta puuttuvat. Tarina on tapahtumien osalta lopultakin aika tasapaksu ja yllätyksetön. Oikein kunnollista kuvaa koulutuksen sisällöstä ei sen perusteella kykene hahmottamaan.
    Erityisesti jäi mietityttämään varsin kehnossa sävyssä esitetyn vänrikki Airaksisen myöhemmät vaiheet. Tuntui olleen todella Maurin vihamies. Ilmeisesti esiintyy kirjassa oikealla nimelläänkin? Tapasivatkohan kirjailijan kanssa enää koskaan kurssin päättymisen jälkeen? Mitä Airaksinen teki sodan jälkeen? Onkohan seuran jäsenillä hänen vaiheistaan tarkempaa tietoa?
    Arvosana kirjalle Sariola-asteikollani (4-10): 7.
  • nimimerkki

    Serambleri

    25.8.2021 klo 13:59
    Miellyttävää todeta uusi kirjoittaja (tai ainakin nimimerkki,mistä sitä tietää..) "Mukaan vaan, sanoi Kamppuri!" Tervetuloa!
    Shuh käsittelee sujuvasti minulle rakasta kirjaa. VTR on ensimmäinen lukemani Sariola, sain kirjan jouluksi 1964. Siitä lähti tutustuminen Kirjailijan tuotantoon. Jonkin verran olenkin jo ehtinyt teoksiaan selailla.
    Nimetään aluksi uudelleen tämä kirjan kolmionaamainen kokelas, sittemmin jo vänrikki. Airaksisia on Maurin tuotannossa riittäävästi, puolisen tusinaa. Asikkala, Edvin on tämä "ympyräsuinen kuiskaava simputtaja". Kyllä silloin kylmäsi lukea tuosta tyypistä, olihan oma alokaskausi juuri kärsitty ja aliupseerikoulu alkamassa joululoman jälkeen. Tuollaistakohan se tulee olemaan? Onneksi on rauha maassa.
    Yllä Shuh pohtii sitä, ovatko Maurin ja Asikkalan tiet ehkä kohdanneet myöhemmin.
    Tuli muistikuva, että asiaa olisi sivuttu seuran jäsenlehdessä joskus 2010 -luvulla. Lehdessä oli kirjoitelma, jossa mainitaan episodi palavasta Rovaniemestä. Siinä luutnantti Asikkala pelastaa lapsia palavasta talosta. Kokelas Sariola seuraa yleisön joukosta ihaillen toimintaa. S. hämmentyy niin, ettei saa aikaiseksi mennä entistä esimiestään tervehtimään.

    Muistelemani tekstin mukaan kuluu neljäkymmentä vuotta. Upseerikurssin 59 kaveruksia on kokoontunut Viiden tien risteyksen, kirjassa mainitun pisteen 118 (uljas RUK:n kurssi muuten) tuntumaan Kuninkaanlähteen motelliin 40-vuotistapaamiseen kriisiaikoja ja muutakin muistelemaan.
    Saunovat ja höyryävät parhaillaan ison tulen ääressä laavulla.
    Paikalle pelmahtaa taistelumaasturilla vaitelias mies. Oli saanut Niinisalon kerhon emännältä vinkin porukasta, joka puhui viisysikurssista ja Kuninkaanlähteestä. Julmetun iso ja meluisa mies oli johtajana, kuulemma joku Sariola.
    Outo mies esittäytyy. Olen eversti evp Asikkala, herrat tuntenevat! Olen sattumoisin tälläpäin verestämässä muistoja, kuten kaiketi tekin.
    Kirjoitelmassa kuvattu (nyt on syytä mainita, että mitään muita lähteitä ei Kuninkaanlähteen lisäksi tekstissä mainita) kohtauksen eteneminen on kliseisesti sanottuna ikimuistoinen. Ambulanssia ei tarvita, kohtaaminen etenee ns. herrasmiesmäisesti. Asikkalan tuoma Ballanties tuo luistoa.

    Sarkasmin ja ironian erottaminen on tunnetusti vaikeaa. Tässä tapauksessa myös ehkä faktan ja fiktion. Voip se olla nuin, vaikka voip se olla toisinnii...

  • Matti Nummenpää

    25.8.2021 klo 18:29
    Viiden tien risteyksessä mianittu kokelas, myöhemmin vänrikki Edvid Asikkala. Hänen esikuvansa on vänrikki Lauri Asikainen.

    Maurilla oli tapana käyttää kunnan nimiä henkilöidensä niminä. Asikkalan lisäksi on Erkki Tuulos ja monia muitakin. Jyrki Ahvenisto on Hämeenlinnan kaupunginosa, samoin Idänpää. Alajoki, Isäntä Otto Hartola ja yli-insinööri Einari Hartola, Heinola, Kokkola, Koski, Lieksa, Nihattula, Nousiainen, Paltamo, Raisio, Rajamäki, Renko, Rusko, Sakkola, Salo, Savukoski, Soini, Tammela, Tikkakoski,Toivakka.

    MS Int
  • nimimerkki

    Magisteri

    25.8.2021 klo 21:57
    Olen lukenut kirjan joskus vuosikymmeniä sitten ja mielestäni se ei kertonut juuri muusta kuin simputuksesta.

    Sariolan ” keksimistä” nimistä sen verran, että monesti nimet olivat lyhyitä ja iskeviä ( Viima, Merta, Lehmus). Usein ne paikkakuntien nimet sukuniminä olivat sellaisia, jotka olivat oikeastikin käytössä, mutta myös hieman keskityn kuuloisia esim. Lammaskarinlahti ( en muista tähän hätään kirjaa). Monesti nimet olivat Lapista lähtöisin, ilmeisesti Lapin vuosien seurauksena. Mutta Lapin kylien nimet ( muistaakseni Vuotso ja Sompio) kahden samassa työporukassa, ulkomaankomennuksella olevan asentajan niminä kuulostaa siltä, että ne piti keksimällä keksiä.
  • nimimerkki

    puttonen

    26.8.2021 klo 23:25
    Melkoinen simputusopas tämä Maurin vuonna 1964 ilmestynyt romaani todellakin on. Aimo Merta oli valioluokan sotilasradiosähköttäjätutkinnon suorittanut - Mauri Sariola ei. Kumpikin olivat ylioppilaita mallia Hämeenlinnan lyseo 1943. Toinen Hauholta, toinen Hattulasta. Melko paljon Aimo Merrassa lienee nuorta Mauri Sariolaa.

    Minua alkoi kiinnostaa junassa tavattu ylikersantti Reino Alikukkola, jonka "asetakin taskun päälle oli kiinnitetty kapine, joka sai pahimmankin jermun nostamaan sisimmässään hattuaan". Tapasiko Mauri upseerikurssillaan jonkun Mannerheim-ristin ritarin, josta sai esikuvan Alikukkolan Reinolle?

    Aloin etsimään ritareita, jotka tulivat aliupseereina heinäkuun alussa 1944 Niinisaloon upseerikouluun. Maurin kuvauksen mukaan Alikukkola oli "päällisin puolin katsottuna puolessa välissä kolmeakymmentä". Arvo Mörö olisi sopinut sikäli, että hänellä oli radistin koulutus ja myös kaukopartiomiehen ulkomuotonsa puolesta, mutta hän oli tuolloin jo 30-vuotias ja lienee joidenkin lähteiden mukaan ollut vasta seuraavalla keskeytetyllä kurssilla 60.

    Veikko Vehviläinen oli 24-vuotiaana hyvä ehdokas, mutta hänenkin mainitaan olleen kurssilla 60. Paras ehdokas mielestäni Reino Alikukkolan esikuvaksi on 6.11.1919 Vihdissä syntynyt, korpraalina 21.11.1943 ritariksi nro 124 nimitetty Sakari August Sandroos. Hänet oli ylennetty alikersantiksi 4.6.1944 ja kersantiksi 25.6.1944. Saadun tiedon mukaan Sakari Sandroos oli kurssilla 59 ja ylennettiin vänrikiksi - kuten Maurikin - vasta 20.6.1948. Sandroosin lopullinen sotilasarvo reservissä oli yliluutnantti.

    Toisaalta kirjailija Seppo Porvalin teoksessa "Marskin ritarit - 191 ihmiskohtaloa" mainitaan Sandroosin ylenneen eri aliupseeriarvojen kautta suoraan vänrikiksi. Tällaistakin kyllä sota-aikana tapahtui, mutta harvinaisempaa se oli. Maurin kirjassa "Viimeksi poistuu kapteeni" (Gummerus 1972) esiintyy liikemies Reijo Sandroos, joten sekin kertoo sukunimen olleen Maurin mielessä.
  • nimimerkki

    Shuh

    27.8.2021 klo 14:42
    Kiitoksia tervetulotoivotuksesta, nim.merkki Serambleri. Kyllä uusia ollaan. Ja taisi tosiaan se Maurin "inhokkivänrikin" nimi mennä väärin kommentoinnissani, pahoittelen. Lukaisin juuri muutama päivä sitten seuran kaikki jäsenlehdet, jotka kirjastosta löysin, taisivat olla vv. 2006-2017. Muistan tosiaan yhdessä olleen jonkinlaisen ehkä pienen novellin tapaisen kirjoitelman RUK 59 tapaamisesta. Itse otin sen kyllä täysin fiktiona. En muista kirjoittajaa, ja ehdin jo lehdet palauttaakin. Jos siinä kuvattu tapahtuma lasten pelastamisesta palavasta talosta Rovaniemellä olisi ollut totta, Mauri tuskin sitä olisi jättänyt hyödyntämättä tuotannossaan. Eikä varmaan myöskään mahdollista myöhempää tapaamistaan "vihamiehensä" kanssa. Tämmöisiä viitteitä en hänen tuotannostaan muista, eikä niistä taida olla merkintöjä julkaistuissa päiväkirjoissa eikä muiden Maurista kirjoittamissa teoksissa. Joten taitavat nuo vänrikki Asikkalan myöhemmät vaiheet jäädä toistaiseksi pimentoon? Mutta ikävä tyyppi oli ilmeisesti muidenkin kuin Maurin mielestä, em. lehdistä jossain oli haastattelu Maurin kurssitoverista viestilinjalta, ja hän muisteli Asikkalan olleen selvästi jotenkin vainoharhainen persoona.
  • nimimerkki

    Magisteri

    28.8.2021 klo 01:32
    Katselin hiukan Mannerheim-ristin ritarien säätiön sivuja. Maurihan itse oli UK:n kurssilla 59, tultuaan ensin maitojunalla kurssilta 58. Ritareista Mikko Pöllä oli kurssilla 58, Sakari Sandroos 59 ja kurssilla 60 olivat Arvo Mörö, Veikko Vehviläinen. ja Arvo Veikkanen. Kurssin 61 valvontakomissio keskeytti sen keitettyä vajaat kolme viikkoa.

    Ritareista ovat edenneet upseereiksi ilman reserviupseerikoulutusta, ainakaan heidän kohdallaan ei sitä mainittu, Hugo Laukkanen, Paavo Suoranta ja huikein tapaus oli Olli Remes. Hän lähti talvisotaan rajavartiokersanttina ja kaatui kolme vuotta myöhemmin kapteenina.

    Harvinaistahan upseereiksi yleneminen ilman koulutusta oli, muttei tavatonta. Moni sai upseerin arvon siviilikoulutuksen perusteella suoraan ja monet vanhat jääkärivääpelit ylennettiin sodan aikana vänrikeiksi, osan ollessa jo yli 50-vuotiaita.

    Saattoi olla, että Maurilla oli joku em. ritareista mielessä tai sitten ei. Maurin kirjoista löytyy Mannerheim-ristin ritareita ilman suoranaista esikuvaakin. Eikös Ampiaiskesän naispäähenkilön isäkin ollut sellainen, samoin Taivas yksin tietää -kirjan päähenkilön Akseli-enoltakin sellainen ”hely” löytynyt.
  • nimimerkki

    puttonen

    28.8.2021 klo 22:50
    Ensinnäkin on todella hienoa, että joku vielä nykyäänkin etsii seuran jäsenlehtiä kirjastosta - ja vielä lukee ne! Kovasti tervetuloa nimimerkki Shuh myös minun puolestani! Vanhatkin sotaratsut vertyvät kommentoimaan, kun saadaan uutta verta ja näkökulmaa kehiin.

    Reservin ylikersanttina en ole noita upseerien ja herrasmiesten matrikkeleita juuri selaillut, joten Magisteri sivisti minua kertomalla, että se olikin upseerikurssi 61, jonka valvontakomissio keskeytti. Jotenkin olin ajatellut, että se oli jo kurssi 60 ja harhani johtui ehkä siitä, kun Mauri usein korostaa olleensa viimeisellä sodanaikaisella upseerikurssilla. Kiitosta Magisterille tästä samoin kuin siitä tiedosta, että Mikkö Pöllä oli kurssilla 58, jolta Mauri poistui maitojunalla.

    Arvo Mörö, Veikko Vehviläinen ja Arvo Veikkanen olivat siis kurssilla 60 eli myöhemmällä kuin Mauri, joten he eivät tule kuuloon mahdollista Reino Alikukkolan esikuvaa etsittäessä. Veikkanen haavottui vaikeasti heinäkuun alussa 1944 ja sai Mannerheim-ristin vasta saman vuoden lokakuussa.

    Sakari Sandroosin ohella Mauri ehti olla samalla upseerikurssilla siis myös Mikkö Pöllän kanssa, joten varmasti tunsi miehen ainakin maineeltaan Niinisalossa. Pöllä oli nimitetty ritariksi nro 120 päivämäärällä 1.8.1943 ja tammikuussa 1944 Niinisaloon tullessaan hän oli ylikersantti kuten kirjan Alikukkolakin. Olenkin taipuvainen kääntämään kelkkani ja olettamaan, että Maurin mielikuvissa pyöri kaukopartiomies Mikkö Pöllän hahmo hänen kuvatessaan Alikukkolaa.

    Sota-ajan poikkeusolosuhteista kertoo, että Mikkö Pöllä oli Mannerheim-ristin saadessaan ja upseerikurssilla ollessaan vihollismaan - Neuvostoliiton - kansalainen. Suomen kansalaisuuden hän tiettävästi sai vasta keväällä 1945. Pöllän lisäksi toinenkin ritari tuli rajan takaa. Ylikersantti Antti Vorho oli kotoisin Inkerin Valkeasaaresta, loikannut Suomeen 1930-luvulla ja nimitettiin ritariksi 6.11.1942. Sodan jälkeen hän inkeriläisenä arvasi aikansa, pakeni Ruotsiin ja muutti sukunimensä Vallebroksi.

    Joskus sitä kuulee lähipiiristä moitteita, että on 1950-luvulla syntyneenä juuttunut 1940-luvun poteroihin. Saattaapa tuossa olla perääkin, mutta toisaalta eivät nuo sota-ajan asiat meistä niin kaukana ole. Tänään kotiutui suomalainen sotilasjoukko ulkomaan operaatiosta ja Päijät-Hämeen Iitin kirkon sankarihautausmaahan siunattiin neljä sankarivainajaa. He olivat kaatuneet Talvisodassa vastahyökkäyksessä 15.2.1940 Karjalankannaksella Muolaan pitäjän Punnuksen kylässä.
« aihelistaan

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »

Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Viiden tien risteys