Lukupiiri

Viiman pitkä siima

• ---

  nimimerkki

  Shuh

  25.9.2021 klo 20:40
  Kertomus ikävästi päättyvästä elokuvausmatkasta Istanbuliin. Päähenkilö kirjailija Kai Kuisti, jonka kirjasta ollaan tekemässä elokuvaa. Hahmon esikuvaa ja kokemuksia ei tarvinne Mauria itseään pidemmältä etsiä. Hieman pienemmässä roolissa vanha tuttu tuomari Viima.
  Kirjan alku on todella nautittavaa tekstiä, sujuvaa ja huumoriakin riittää. Rikos tapahtuu tarkalleen puolivälissä kirjaa, sen jälkeen humoristinen ote kirpoaa, jännitys onneksi säilyy. Tapahtumia riittää. Sanankäyttö ja vuoropuhelut luontevia, henkilökuvat uskottavia. Sekä Kuisti että Viima mielenkiintoisia tyyppejä. Viima ei tosin ole aivan yhtä veijarimainen mitä muissa kirjoissa, joissa hän esiintyy. Lopussa tapahtuman selvittely sujuvaa ja vauhdikasta.
  Pari huomiota. S. 164: Viiman työhuoneen seinällä Mannerheimin kuva. Onko uskottavaa, että sellainen olisi 60-luvun alussa 30-vuotiaan ja siis sotaa käymättömän lakimiehen seinällä ollut? S. 253: kuvauksessa halvan matkustajakodin tuoksuista "... rasvassa paistettujen silakoiden närskä...". Outo sana tuo 'närskä". Onko todella jossain murteessa käytössä, vai onko Mauri uskaltautunut Volter Kilven jalanjäljille ja kehitellyt tällaisen sanan itse? Jos on, niin onneksi ei seurannut Kilpeä muutoin. 'Alastalon salin' kaltaisia tajunnanvirtatekniikalla rakenneltuja romaaneja ei monia jaksaisi lukea, sen sortin koettelemuksesta on sen lukemisessa kyse... S. 258: täysin tekstitön sivu (2. painos 1964).
  Ehdottomasti koukuttava lukukokemus. Ei malttaisi kädestä laskea. Valitettavasti vain liian monta sivua (277) kertaistumalla luettavaksi.
  Sariola-asteikollani (4-10) arvosana 9+.

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  27.9.2021 klo 23:06
  Mauri kirjoitti kalastuksesta eniten kirjassaan "Koltan uni" ja monessa muussakin teoksessa ongella oltiin. Kirjojen nimistäkin löytyy ainakin neljä pyydystä: Elomme MERTA laiva purjehtii, Viiman PITKÄ SIIMA, Ison kalan KATISKA ja vielä PERHO - nimeltään Koltan uni.

• ---

  nimimerkki

  Vasta vanhana Sariolan löytänyt

  28.6.2022 klo 01:16
  Sariola loistaa taas matkakirjailijana kuten monissa muissakin kirjoissaan. Istanbul-kuvaukset hyviä. Pieni hätkähdyttävä ryppy sileässä tarinan kuljetuksessa. Kun filmausseurue kokoontuu hotellin ravintolaan iltaa istumaan, ottaa Kuisti huoneessaan pari tujausta lentokone-viskipullostaan ja mikä kummallista pistää ravintolasaliin lähtiessään pullon takataskuunsa missä se sitten ikävästi painaa kylkeä istuessa. Miksi? Taskupullolle löytyy sittemmin tarinan kulun kannalta tärkeää käyttöä, mutta sitähän ei Kuisti tiennyt eikä ollut suunnitellut ennakolta eikä siis tämän takia pannut pulloa taskuunsa. Tämä ei oikein tunnu uskottavalta. Yhtä vähän kuin sekään että hän yhtäkkiä "iskee" baaritiskillä päivystävän keltapuseroisen viskihaukan ja lähtee tämän kanssa Istanbulin yöhön. Tarinan tässä kohdassa on Deus ex machinan makua. Samaa makua on sitten loppuratkaisussa. Kirjan viimeisillä sivuilla vasta putkahtaa yllättäen esiin kokonaan ennen mainitsematon henkilö ja tapahtumakulku ja motiivi koko murhatyölle. Mutta summa summarum tarina on hyvä ja viihdyttävä - aitoa ja kekseliästä Sariolaa.

• ---

  nimimerkki

  Magisteri

  7.7.2022 klo 22:24
  Viihdyttävää Sariolaa. Itse hieman epäilen, että amatööri saa lekalla lyötyä kiven irti niin, ettei päälle päin huomaa. Kai hänellä oli varasuunnitelma, jos kivi ei olisi irronnutkaan.
  
  Pari Maurin kirjaa oli filmattu aiemmin. Tätä kautta Mauri oli tutustunut elokuvamaailmaankin. Muisteliko Mauri päiväkirjoissaan vai Suruttomassa Sariolasta, että olisi halunnut Totuus on armoton -elokuvaan päätahdeksi myöhemmin Turhapuron anoppina tunnetun näyttelijättären. Ohjaaja Paul Vejaansin esikuvakin on selvä. Mauri paljasti myös julkisen salaisuuden sivulla 24. ”Vejansin tapa aivan kädestä pitäen ohjailla Nuuksiota näytti minusta turhanaikaiselta. Samalla siinä oli mielestäni jotakin sopimatonta, liian läheistä.” Mitähän Mauri tuumailisi nykymenosta pride-kulkueineen? Myöhemmin Viima epäilee konnaa jopa pedarastian harrastajaksi. (s. 270).
  
  Pahasti oli Nuuksio eksynyt hiihtoretkellään, oli lähtenyt hiihtelemään Pyhätunturilta Kemijärven ja Pelkosenniemen rajoilta kuuden tunturin latua ja eksynyt lumipyryssä Soilin kotikylään Kainuuseen. Soilin isä, vanha savottajätkä oli hieman kliseisesti loukkaantunut savotassa jäätyään kaatuvan puun alle.
  
  Kolmekymppisiä menestyjiä taas useampia: Viima, Kuisti ja Nuuksio.

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »