Lukupiiri

Leivätön pöytä on katettu

• ---

  nimimerkki

  Shuh

  23.11.2021 klo 11:11
  Isäntämies katoaa, ja paikallinen vallesmanni ei pääse tutkimuksissaan puusta pitkään - vaikka onkin mielessään varma katoamisen aiheuttajasta. Susikoski tulee apuun jo melko pian (s. 40/220). Itse asiaan päästään siis ilman pitkiä johdatteluja, ja tiivis ote säilyy kertomuksessa loppuun asti. Rakenne romaanissa on ehyt ja tasapainoinen: toimintaa, vuoropuhelua ja huumoriakin on annosteltu sopivassa suhteessa ja käsittely vie juonta koko ajan eteenpäin. Vuoropuhelut ovat luontevia ja nasevia, teksti muutoinkin helppolukuista. Tarinan lopetus on tyylikäs, Leo Olavi saa lausua siinä viimeiseksi nasevat loppusanat.
  
  Tutkinta on kuvattu yksityiskohtaisesti, juoni saa yllättäviä käänteitä mutta säilyy uskottavana. Syyllinen vaikuttaa löydetyn hieman ennen viimeisiä sivuja, mutta poliisimiesten yllätykseksi pitää kohde kumminkin vaihtaa, kun väärän miehen ranteisiin ollaan jo lähes sovittamassa käsirautoja. Juonen käänteet ovat moninaiset, vaikka rikoksen peruskuvio paljastuukin melko yksiviivaiseksi. Henkilöhahmot ovat uskottavia, eikä juristikaan osoittaudu sellaiseksi oikeudenmukaisuuden perikuvaksi, jollaisena Mauri heidät yleensä mieluiten kuvaa. Hahmoista mieleenpainuvin on kuitenkin hämärän menneisyyden omaava maallikkosaarnaaja Oiva Kuusinen, joka raamatullisessa kielenkäytössään ja kaiken kattavassa ymmärtävyydessään sekä laupeudessaan on todella herkullinen mutta ehkä myös hieman liiankin usein hyödynnetty tyyppi tämän sortin hengenmiehistä. Ken on katsonut erinomaisen elokuvan 'Kaasua, komisario Palmu', tunnistaa varmasti samanlaisen hahmon Riston Mäkelän mainiosti esittämästä saarnaaja Mustapäästä.
  
  Susikosken menneisyydestä paljastuu jälleen yksi pieni yksityiskohta (s.41): hän toimi opiskeluaikanaan hämäläisen osakunnan huvitilaisuuksissa järjestysmiehenä.
  
  Sivulla 195 Susikoski takavarikoi nimismiehen "...7.65 väljyisen Suomi-pistoolin". Mitähän asetta Mauri on tarkoittanut? Tuommoista pistoolia kun ei tietääkseni ole ollutkaan - eikä kyse varmasti voi olla tunnetusta Suomi-konepistoolista, sehän oli konetuliase ja kaliiperi 9 mm (tosin niitä oli poliisilla ns. pitkinä aseina). Kun samalla sivulla hän kirjoittaa "browningista" pienellä alkukirjaimella, lienee hän tarkoittanut armeijan kotirintamajoukoille vuonna 1940 hankkimaa FN Browning M1910 -pistoolia. Sodan jälkeen nämä aseet siirrettiin pääosin poliisin virka-aseiksi, ja siinä tehtävässä niitä käytettiin (valitettavasti) 1990-luvulle asti. Jonkin verran niitä lienee jäänyt kuitenkin armeijallekin, koskapa muistaakseni meidän piti RUK:ssa ampua niillä pistooliammunnat, jotka sitten jäivät kuitenkin kovan pakkasen vuoksi kokonaan ampumatta (joulukuu 1978 oli ainakin siihen asti vuosisadan kylmin joulukuu, eikä tilaa ammunnoille sitten ilmeisesti löytynyt myöhemminkään tiiviistä kurssiohjelmasta).
  
  Sivulla 206 Mauri ottaa Susikosken esimiehen sanoin selväpiirteisesti kantaa oikeudenkäytön "yhteiskunnalliseen sidonnaisuuteen": tämä toteaa, että esiin tulleilla todisteilla jätkämies olisi istunut sumpussa jo kauan, mutta syyllisen ollessa sitä sosiaaliluokkaa ja ammattia kuin on, niin kynnys pidättämiseen on korkealla... vaikka laki kaikille sama onkin. Mukavan rehellinen kommentti poliisimieheltä, joiden oikeudenmukaisuutta ja tasapuolisuutta Mauri mielestäni pyrki lähes aina korostamaan ja tuomaan esiin.
  
  Olen arvostellut Maurin alkupään Susikoski-tuotannosta täysosumiksi eli kympin arvoisiksi jo kirjat 'Rotat pois laivasta' ja 'Revontulet eivät kerro'. Noin hyvää arvosanaa ei saisi käytellä liikaa, kokee vielä inflaation. Mutta kun on pakko! Ei tämä teos noille kahdelle mielestäni häviä missään suhteessa. Joten 10 on tällekin annettava - Sariola asteikolla siis (4-10).

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  23.11.2021 klo 22:55
  Nimimerkki Shuhilta hyvä huomio "oikeudenkäytön yhteiskunnallisesta sidonnaisuudesta". 1980-luvun koittaessa Susikoski joutui tulikokeeseen epäillessään vaikutusvaltaista teollisuuspohattaa vakavasta rikoksesta: "Mutta mitä siitä muuten seuraisi? Susikosken miettiväisiksi muuttuneet piirteet suorastaan synkistyivät. Hän muisti Palosaaren ulkomuodon. Se ja muukin olemus antoivat ymmärtää, että koppiin johdatettu teollisuusneuvos ei suinkaan tyytyisi katselemaan sellin seiniä ja pyörittelemään peukaloitaan. Suhteet eri piireihin, tuttavat korkeissa portaissa, yhteiskunnallinen vaikutusvalta - ne kaikki yhdessä merkitsivät paljon enemmän kuin virallisesti ikinä haluttiin myöntää.".
  
  Hienoja kirja-arvosteluja Shuhilta. Olen täysin samaa mieltä siitä, että nuo kolme 1950-luvulla peräkkäin ilmestynyttä "Susikoskea" ovat täysosumia ja kymppinsä ansainneet.

• ---

  nimimerkki

  Magisteri

  16.3.2022 klo 23:57
  Sariola johtaa lukijaa hienosti harhaan epäillyn suhteen ja vielä useampaan kertaan. Saarnaaja Oiva Kuusinen on ulkoisestikin tyypillinen Sariolan konna, roikkuvaposkinen ja lihava. Tosin tässä ei alkupään kirjana tietenkään voinut olla toistoa vaan toisto tulee myöhemmässä kirjoissa. Maurilla oli jotakin vastenmielisyyttä lihavia ihmisiä kohtaan vaikka itsekin kamppaili paino-ongelman kanssa ainakin vanhempana.
  
  Edellisen lukemani Susikosken, Surma surutalossa etsivä Eero Kuikka näytti spanielilta ja ”Leivättömän pöydän” lääninrikosetsivä näytti nimismies Mikkolan silmiin luppakorvaiselta ajokoiralta. Kovin ovat koiramaisia ilmestyksiä etsivät, ainakin näissä kahdessa kirjassa.
  
  1950-luvun tyyliin myös tupakoinnista kirjoitettiin ihaillen.
  
  Kaksi ja puoli miljoonaa 1950-luvun alkupuolen markkaa on nykyrahassa noin 80 000 €.

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  23.4.2022 klo 09:58
  Otsikon mukainen pöytä katetaan jälleen tänään seuran vuosijuhlassa päivällisen jälkeen Piparkakkutalon kabinetissa. Nimittäin kun 4-6 urhoollista tietäjää virittäytyy huippukunnossa kamppailemaan vuoden Sariola-tietäjän tittelistä. Nyt on 26:s kerta ja aiemmat 25 voittajaa ovat löytyneet viiden hengen joukosta. Hattulan Petäyksessä kisailtiin vuonna 1999 ja Hämeenlinnassa on oteltu kahdesti eli vuosina 2007 ja 2014. Intendentti ei näy vielä Hämeenlinnassa aikaisemmin voittaneen - jokohan hänelle tänään heltiää mestaruus koulukaupungissaan? Tiukan vastuksen tarjonnee ainakin eräs paluumuuttaja, joka lienee hankkinut henkistä yliotetta komeilemalla päivän kaupunkiuutisten kansikuvassa! Muitakin haastajia lienee ainakin Hattulasta ja Helsingistä. Hyvää vuosikokousta, vuosijuhlaa ja tietokilpailua kaikille osallistujille! Ja tänään voidaan toivottaa kuin konsanaan Peter von Bagh: Oikein hyvää elokuvailtaa!

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »