Lukupiiri

Hurjan pojan koti

• ---

  nimimerkki

  Shuh

  14.7.2022 klo 11:13
  Matti Viima -sarjaa. Taattua laatua Maurin muun varhaistuotannon tapaan. Löytyy huumoria, monimutkaista juonta äkkikäänteineen, toimintaakin sopivasti. Kerronta tempaa mukaansa ja todellinen jännitys säilyy koko tarinan ajan, vaikka yli kolmestasadasta sivusta aika tarkkaan viimeinen kolmannes kuvaakin yhtä ja samaa käräjäoikeuden istuntopäivää. Syyllistä en osannut etukäteen arvata. Teksti on hyvää ja nautittavaa luettavaa, oikeussalikuvaus on jälleen erinomainen - vaikka on Mauri mielestäni tässä suhteessa parempaankin yltänyt. Miljöökuvaus ei ehkä ole aivan niin mieleenpainuva kuin mitä Mauri on monessa muussa huipputeoksessaan loihtinut. Vuoropuhelua kirjassa on runsaasti, mutta pääosin se on hyvin sujuvaa ja uskottavaa.
  
  Pari jonkin verran mielestäni epäonnistunutta kuvausta jäi kuitenkin mieleen. Aivan alun sihteerirekrytointi sujui kyllä kaikkineen tavalla, jolla en kenenkään itselleen hyvää sihteeriä havittelevan uskoisi menettelevän. Hupaisa episodi sinänsä ja kytkeytyi hauskasti tarinaan, mutta varsin epäuskottava kuitenkin kokonaisuutena. Myös käräjätuomari Lempeälän hahmo on liioiteltu, lähenee jo parodiaa tylyydessään, pikkutarkkuudessaan ja komenteluhalussaan. Mauri on tietysti halunnut korostaa suuresti kunnioittamansa tuomariammattikunnan arvovaltaa, mutta ihan näin tyrannimaista otetta tuskin oikeussalissa sentään tapasi. Vaan mistäpä tiedän, vain 12 istuntopäivää yli kolmekymmentä vuotta sitten raastuvanoikeudessa seuranneena en uskalla itseäni asiantuntijaksi tässä asiassa kutsua.
  
  Lempeälää lukuun ottamatta ei henkilökuvauksissa ole kritiikin sijaa. Viima on jälleen Viima: hieman veijarimainen, nenästä vedettäväkin, paikoitellen särmikäskin mutta suurisydäminen ja asiansa osaava lakimies, joka ymmärtää elämässä muunkin kuin rahan tavoittelun päälle. Kuten useasti tässäkin lukupiirissä todettu, hahmona huomattavasti Susikoskea inspiroivampi.
  
  Pari yksittäistä kohtaa tarinassa herätti huomiotani. Sivulla 153 Mauri kirjoittaa, että "Volkswagenin lämmityslaite oli hyvin tehokas". En tiedä, mikä Volkkari oli kyseessä, itselläni on ollut aikoinaan 1972 mallinen Kupla-Volkkari, ja ainakin sen lämmityslaite oli alta kaiken arvostelun. Ulkona oli 25 astetta pakkasta, ja vielä 60 km ajon jälkeenkään ei auton sisälämpö ollut noussut plussan puolelle kuin pari astetta! Eikä laite tiettävästi kuitenkaan ollut viallinen, jos oikein muistan. En omien kokemusteni nojalla Maurin mielipiteeseen osaakaan yhtyä. Toinen kommentti on kirjassa s. 195, jossa kirjailija esittää naishahmon välityksellä erikoisen oloisen käsityksen slaavilaisnaisten seksuaalimieltymyksistä. En ole moisesta koskaan ennen kuullutkaan, tosin en ole slaavilaisnaisten kanssa kyllä tekemisissä juuri ollutkaan enkä mainittuun aihepiiriin muutoinkaan syvemmin perehtynyt...
  
  Parhaana piirteenä teoksesta jäi mieleen se, että kertomus ja kerronta todella otti otteeseensa. Jännitys ja mielenkiinto säilyi koko ajan, mikä ei Maurin tuotannossa sen myöhemmässä vaiheessa ollut enää mikään itsestään selvyys. Vaikka sivuja on paljonlaisesti, ei missään kohdin houkutellut hypätä tekstikohtien yli. "Vauhtia ja vaarallisia tilanteita" oli siis riittävästi. Sariolan tuotantoon perehtymisen voi hyvin suositella alkavaksi vaikka tästä kirjasta. Arvosanaksi annan Sariola-asteikollani 10-.

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »